Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mistä saa elämään sisältöä? Onko lasten hankkiminen ainoa keino?
Rönsy toisesta keskustelusta:
[quote]Ystävilläni alkaa suurimmalla osalla olla lapsia ja ei niitten päivät kuulosta samanlaisilta. Tuntuu, että koko ajan on jotain meneillään. Kun nähdään ja kysytään, mitä oot hommaillut, niin tuntuu, että niillä äideillä on tapahtunut vaikka mitä; on ollut neuvolaa, synttärijuhlia, muskarin juhlia, lastenteatteria, vaatekutsuja, retkiä ja ties mitä ja arjessakin tuntuu jatkuvasti olevan kaikkea meneillään ja kaikki mitä ne kertoo niiden lapsista...en voi mitään, mutta kuulostaa paljon mielenkiintoisemmalta kuin oma ja lapsettomien kavereitteni elämä: joo, no töissä oon ollut, no eipä sinne erityistä, sitä samaa, joo salilla oon käynyt ja joskus uimassa ja lenkillä. Joskus mun elämä tuntuu niin merkityksettömältä ja harmaalta, että itku pääsee, tätäkö tää elämä vaan on?
Mä en ole vela, en vauvakuumeilija...en mä tiedä mikä olen. Enkä tiedä mitä pitäs tehdä, miehen kanssa on vaan sovittu aiemmin, että katsotaan hetki kerrallaan ja päätetään sitten kun aika on. Miehen veli tuli just isäksi ja siitä kai tuo miehen vauvahaaveilu alkoi. Kerro sinä mitä pitäisi sitten tehdä, että elämä tuntuisi joltain muulta kuin harmaalta arjelta joka ikinen päivä. Ja en sitten tykkää matkustelusta, inhoan sitä, että sitä on turha ehdottaa piristykseksi. En jaksa opiskella, eikä mulla ole mitään erityisiä mielenkiinnon kohteita. Minkäänlaisesta bailaamisesta en välitä, konserteissa käydään silloin tällöin ja joskus mennään hotelliin viikonlopuksi, mutta ei siinä kyllä mitään hohtoa ole, eipä se paljon kotioloista poikkea. Millä saada sitten arkeen hehkua ja mitkä olis oikein niitä kohokohtia?[/quote]
Minun on aika vaikea vastata tähän kysymykseen, koska olen niitä hmisiä, joiden mielestä maailmassa on paljon enemmän opittavaa, nähtävää, koettavaa ja tehtävää kuin mitä elämässä ehtii tehdä. Olen jatkuvasti opiskelemassa jotakin uutta taitoa, ja mielenkiinnonkohteita on minulla kymmeniä. Arkipäivistäkin vähintään pari kolme tuntia päivässä menee siihen, että testailen uusia reseptejä, kirjoitan novellia, luen historiaa, pelaan lautapelejä kavereideni kanssa tai syvennyn muuhun antoisaan puuhaan.
Mutta kysytään yleisöltä. Mitä ehdottaisi tälle kysyjälle? Onko vanhemmuus hänenlaiselleen ihmiselle ainoa tapa kokea elämä mielekkääksi? Pystytkö samastumaan kohokohtien puutteeseen?
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, ihan kivoja harrastuksia lautapelit ja muut, mutta suurin osa ihmisistä ei kykene tuntemaan niitä kohtaan mitään intohimoa. Useimmille harrastukset ovat vain ajankulua; ihan kivaa, mutta ei mikään maailmaa mullistava elämänsisältö.
Valitettavasti monet duunitkin ovat sellaisia, ettei niistäkään saa mielettömiä elämyksiä ja opi koko ajan uutta. Vaikka arvostan suuresti esim. laskuntarkastajaa tai bussinkuljettajaa tai siivoojaa ja heidän työtään, niin aika vaikea on kuvitella, että työ olisi heille loputtoman antoisaa niin, että se saisi heidät tuntemaan sen syvällisempiä tunteita.
Suurimmalle osalle meistä ihmisistä rakkaus on se, joka nostaa arjen yläpuolelle edes joskus, ja saa elämän tuntumaan merkitykselliseltä. Mitä sitten, että joku lautapeli jää pelaamatta? Tai kaipaako kukaan sinua enää viikon päästä, kun otit duunistasi loparit? Ei mitään väliä. Sen sijaan perheessä voi kokea olevansa korvaamaton, eikä mikään voita vanhemman rakkautta lapseen. Olen pelaillut kaikenlaisia pelejä kavereiden kanssa. Mikään niistä ei kuitenkaan oikeasti merkinnyt minulle mitään. Sen sijaan, kun pelasin lapseni kanssa, ne hetket olivat jotain ihan muuta. Niihin hetkiin liittyy voimakkaita tunteita ja muistoja. Kivaa oli kavereidenkin kanssa, mutta kuten sanottu, ajankulua se vain oli.
Sen jälkeen kun kun saa lapsen, aika moni niistä ennen muinoin niin hauskoista ja tärkeistä asioista menettää merkitystään, kun tulee isompia asioita tilalle. Tämä ei merkitse sitä, etteivätkö vanhemmat edelleen harrastaisi, mutta tärkeysjärjestys on toinen joka tapauksessa.
No huhhuh. En ikinä haluaisi ystäväkseni kaltaistasi.
Jotenkin en usko, että tuolla kirjoittajalla on ystäviä. Etenkin, jos hän on se, jonka mielestä tunteet ovat eri asia kuin "ihmistenväliset tunteet" ja että näitä Oikeita IhmistenVälisiä Tunteita voidaan tuntea vain ja ainoastaan omaa puolisoa sekä omia lapsia kohtaan, ei esim. ystäviä.
Tämä siksi, koska ystävät ja muut henkilöt, jotka eivät ole pullahtaneet omasta kohdusta ulos tai ole samassa asunnossa aikaa viettävää säännöllistä seksiseuraa eivät ole oikeita ihmisiä vaan kolmiulotteisia moottoroituja pahvikuvia. Tai jotain sellaista logiikkaa tässä olin huomaavinani.
Sanottiinko tuossa, että ystävät eivät ole tärkeitä?
Mutta eiköhän kaikille lapsen saaneille ole ihan selvää, että lasta kohtaan tunnettu rakkaus on jotain ihan muuta.
Useimmille aukeaa ihan toinen tunne-elämä lapsen jälkeen, vaikka ennen sitä olisi uskonut kaiken kokeneensa. Tuli mieleen Jani Sievinen, joka esikoisen syntymän jälkeen sanoi haastiksessa, että kuvitteli palkintopallilla kokeneensa huikeaa tunnetta. Kuulemma olympiakullat kalpenevat. Ja luulisin, että hän ui todella intohimoisesti.
Ei minusta kaikkien pidä tehdä lapsia ja on muutakin elämänsisältöä. Pointti oli se että ei pidä myöskään halveksia ihmisiä, jotka kokevat tyhjyyttä ilman lapsia. Eihän meitä olisi täällä, ellei tätä viettiä monilla olisi. Se on synnynnäinen vietti, ei mikään heikkous.
Ja mitä tulee ystäviin, minulla on pari erittäin tärkeää sellaista. Sen sijaan en jaksa pinnallisia ajanviettosuhteita. Ei kiinnosta pyöriä jossain turhuuksien markkinoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Mä en ainakaan hankkisi lapsia "tyhjyyteen". Nehän vaan jatkaa sitä samaa tyhjyyden kierrettä oman elämänsä myötä. Ikäänkuin laittaisi vahingon kiertämään.
Ehkä pitäisi hankkia jotain uusia taitoja tai kykyjä, jotka itsessään saavat elämän näyttämään ihan toisenlaiselta. Ainakin mulle noi on taide ja musiikki. Tietty kiva jos löytyisi lisääkin niitä juttuja.