Mistä saa elämään sisältöä? Onko lasten hankkiminen ainoa keino?

Aika huono mielikuvitus pitää olla jos lapsen haluaa vain siks että ois sisältöä elämässä,

Vierailija kirjoitti:

Rönsy toisesta keskustelusta:

Ystävilläni alkaa suurimmalla osalla olla lapsia ja ei niitten päivät kuulosta samanlaisilta. Tuntuu, että koko ajan on jotain meneillään. Kun nähdään ja kysytään, mitä oot hommaillut, niin tuntuu, että niillä äideillä on tapahtunut vaikka mitä; on ollut neuvolaa, synttärijuhlia, muskarin juhlia, lastenteatteria, vaatekutsuja, retkiä ja ties mitä ja arjessakin tuntuu jatkuvasti olevan kaikkea meneillään ja kaikki mitä ne kertoo niiden lapsista...en voi mitään, mutta kuulostaa paljon mielenkiintoisemmalta kuin oma ja lapsettomien kavereitteni elämä: joo, no töissä oon ollut, no eipä sinne erityistä, sitä samaa, joo salilla oon käynyt ja joskus uimassa ja lenkillä. Joskus mun elämä tuntuu niin merkityksettömältä ja harmaalta, että itku pääsee, tätäkö tää elämä vaan on?

Mä en ole vela, en vauvakuumeilija...en mä tiedä mikä olen. Enkä tiedä mitä pitäs tehdä, miehen kanssa on vaan sovittu aiemmin, että katsotaan hetki kerrallaan ja päätetään sitten kun aika on. Miehen veli tuli just isäksi ja siitä kai tuo miehen vauvahaaveilu alkoi. Kerro sinä mitä pitäisi sitten tehdä, että elämä tuntuisi joltain muulta kuin harmaalta arjelta joka ikinen päivä. Ja en sitten tykkää matkustelusta, inhoan sitä, että sitä on turha ehdottaa piristykseksi. En jaksa opiskella, eikä mulla ole mitään erityisiä mielenkiinnon kohteita. Minkäänlaisesta bailaamisesta en välitä, konserteissa käydään silloin tällöin ja joskus mennään hotelliin viikonlopuksi, mutta ei siinä kyllä mitään hohtoa ole, eipä se paljon kotioloista poikkea. Millä saada sitten arkeen hehkua ja mitkä olis oikein niitä kohokohtia?

Minun on aika vaikea vastata tähän kysymykseen, koska olen niitä hmisiä, joiden mielestä maailmassa on paljon enemmän opittavaa, nähtävää, koettavaa ja tehtävää kuin mitä elämässä ehtii tehdä. Olen jatkuvasti opiskelemassa jotakin uutta taitoa, ja mielenkiinnonkohteita on minulla kymmeniä. Arkipäivistäkin vähintään pari kolme tuntia päivässä menee siihen, että testailen uusia reseptejä, kirjoitan novellia, luen historiaa, pelaan lautapelejä kavereideni kanssa tai syvennyn muuhun antoisaan puuhaan.

Mutta kysytään yleisöltä. Mitä ehdottaisi tälle kysyjälle? Onko vanhemmuus hänenlaiselleen ihmiselle ainoa tapa kokea elämä mielekkääksi? Pystytkö samastumaan kohokohtien puutteeseen?

Antoisaa lautapelien pelaamista... ok. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rönsy toisesta keskustelusta:

Ystävilläni alkaa suurimmalla osalla olla lapsia ja ei niitten päivät kuulosta samanlaisilta. Tuntuu, että koko ajan on jotain meneillään. Kun nähdään ja kysytään, mitä oot hommaillut, niin tuntuu, että niillä äideillä on tapahtunut vaikka mitä; on ollut neuvolaa, synttärijuhlia, muskarin juhlia, lastenteatteria, vaatekutsuja, retkiä ja ties mitä ja arjessakin tuntuu jatkuvasti olevan kaikkea meneillään ja kaikki mitä ne kertoo niiden lapsista...en voi mitään, mutta kuulostaa paljon mielenkiintoisemmalta kuin oma ja lapsettomien kavereitteni elämä: joo, no töissä oon ollut, no eipä sinne erityistä, sitä samaa, joo salilla oon käynyt ja joskus uimassa ja lenkillä. Joskus mun elämä tuntuu niin merkityksettömältä ja harmaalta, että itku pääsee, tätäkö tää elämä vaan on?

Mä en ole vela, en vauvakuumeilija...en mä tiedä mikä olen. Enkä tiedä mitä pitäs tehdä, miehen kanssa on vaan sovittu aiemmin, että katsotaan hetki kerrallaan ja päätetään sitten kun aika on. Miehen veli tuli just isäksi ja siitä kai tuo miehen vauvahaaveilu alkoi. Kerro sinä mitä pitäisi sitten tehdä, että elämä tuntuisi joltain muulta kuin harmaalta arjelta joka ikinen päivä. Ja en sitten tykkää matkustelusta, inhoan sitä, että sitä on turha ehdottaa piristykseksi. En jaksa opiskella, eikä mulla ole mitään erityisiä mielenkiinnon kohteita. Minkäänlaisesta bailaamisesta en välitä, konserteissa käydään silloin tällöin ja joskus mennään hotelliin viikonlopuksi, mutta ei siinä kyllä mitään hohtoa ole, eipä se paljon kotioloista poikkea. Millä saada sitten arkeen hehkua ja mitkä olis oikein niitä kohokohtia?

Minun on aika vaikea vastata tähän kysymykseen, koska olen niitä hmisiä, joiden mielestä maailmassa on paljon enemmän opittavaa, nähtävää, koettavaa ja tehtävää kuin mitä elämässä ehtii tehdä. Olen jatkuvasti opiskelemassa jotakin uutta taitoa, ja mielenkiinnonkohteita on minulla kymmeniä. Arkipäivistäkin vähintään pari kolme tuntia päivässä menee siihen, että testailen uusia reseptejä, kirjoitan novellia, luen historiaa, pelaan lautapelejä kavereideni kanssa tai syvennyn muuhun antoisaan puuhaan.

Mutta kysytään yleisöltä. Mitä ehdottaisi tälle kysyjälle? Onko vanhemmuus hänenlaiselleen ihmiselle ainoa tapa kokea elämä mielekkääksi? Pystytkö samastumaan kohokohtien puutteeseen?

Antoisaa lautapelien pelaamista... ok. :D

Lautapelit ovat hieno harrastus. Sopivasti älyllisiä haasteita ja sosiaalista yhdessäoloa. Sopii ihmiselle, jolle oppminen, taktinen ajattelu, taktiilisuus ja strategioiden laatiminen tuottavat syvällistä tyydytystä. Lautapelit ovat myös nkyisin parempia kuin koskaan aikaisemmin. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rönsy toisesta keskustelusta:

Ystävilläni alkaa suurimmalla osalla olla lapsia ja ei niitten päivät kuulosta samanlaisilta. Tuntuu, että koko ajan on jotain meneillään. Kun nähdään ja kysytään, mitä oot hommaillut, niin tuntuu, että niillä äideillä on tapahtunut vaikka mitä; on ollut neuvolaa, synttärijuhlia, muskarin juhlia, lastenteatteria, vaatekutsuja, retkiä ja ties mitä ja arjessakin tuntuu jatkuvasti olevan kaikkea meneillään ja kaikki mitä ne kertoo niiden lapsista...en voi mitään, mutta kuulostaa paljon mielenkiintoisemmalta kuin oma ja lapsettomien kavereitteni elämä: joo, no töissä oon ollut, no eipä sinne erityistä, sitä samaa, joo salilla oon käynyt ja joskus uimassa ja lenkillä. Joskus mun elämä tuntuu niin merkityksettömältä ja harmaalta, että itku pääsee, tätäkö tää elämä vaan on?

Mä en ole vela, en vauvakuumeilija...en mä tiedä mikä olen. Enkä tiedä mitä pitäs tehdä, miehen kanssa on vaan sovittu aiemmin, että katsotaan hetki kerrallaan ja päätetään sitten kun aika on. Miehen veli tuli just isäksi ja siitä kai tuo miehen vauvahaaveilu alkoi. Kerro sinä mitä pitäisi sitten tehdä, että elämä tuntuisi joltain muulta kuin harmaalta arjelta joka ikinen päivä. Ja en sitten tykkää matkustelusta, inhoan sitä, että sitä on turha ehdottaa piristykseksi. En jaksa opiskella, eikä mulla ole mitään erityisiä mielenkiinnon kohteita. Minkäänlaisesta bailaamisesta en välitä, konserteissa käydään silloin tällöin ja joskus mennään hotelliin viikonlopuksi, mutta ei siinä kyllä mitään hohtoa ole, eipä se paljon kotioloista poikkea. Millä saada sitten arkeen hehkua ja mitkä olis oikein niitä kohokohtia?

Minun on aika vaikea vastata tähän kysymykseen, koska olen niitä hmisiä, joiden mielestä maailmassa on paljon enemmän opittavaa, nähtävää, koettavaa ja tehtävää kuin mitä elämässä ehtii tehdä. Olen jatkuvasti opiskelemassa jotakin uutta taitoa, ja mielenkiinnonkohteita on minulla kymmeniä. Arkipäivistäkin vähintään pari kolme tuntia päivässä menee siihen, että testailen uusia reseptejä, kirjoitan novellia, luen historiaa, pelaan lautapelejä kavereideni kanssa tai syvennyn muuhun antoisaan puuhaan.

Mutta kysytään yleisöltä. Mitä ehdottaisi tälle kysyjälle? Onko vanhemmuus hänenlaiselleen ihmiselle ainoa tapa kokea elämä mielekkääksi? Pystytkö samastumaan kohokohtien puutteeseen?

Antoisaa lautapelien pelaamista... ok. :D

Lautapelit ovat hieno harrastus. Sopivasti älyllisiä haasteita ja sosiaalista yhdessäoloa. Sopii ihmiselle, jolle oppminen, taktinen ajattelu, taktiilisuus ja strategioiden laatiminen tuottavat syvällistä tyydytystä. Lautapelit ovat myös nkyisin parempia kuin koskaan aikaisemmin. ap

No jos sisältöä haluaa elämäänsä niin.. No kukin tyylillään. Pelaan jouluisin perheeni kanssa lautapelejä, mutta elämään sisältöä ne ei muuetn tuota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rönsy toisesta keskustelusta:

Ystävilläni alkaa suurimmalla osalla olla lapsia ja ei niitten päivät kuulosta samanlaisilta. Tuntuu, että koko ajan on jotain meneillään. Kun nähdään ja kysytään, mitä oot hommaillut, niin tuntuu, että niillä äideillä on tapahtunut vaikka mitä; on ollut neuvolaa, synttärijuhlia, muskarin juhlia, lastenteatteria, vaatekutsuja, retkiä ja ties mitä ja arjessakin tuntuu jatkuvasti olevan kaikkea meneillään ja kaikki mitä ne kertoo niiden lapsista...en voi mitään, mutta kuulostaa paljon mielenkiintoisemmalta kuin oma ja lapsettomien kavereitteni elämä: joo, no töissä oon ollut, no eipä sinne erityistä, sitä samaa, joo salilla oon käynyt ja joskus uimassa ja lenkillä. Joskus mun elämä tuntuu niin merkityksettömältä ja harmaalta, että itku pääsee, tätäkö tää elämä vaan on?

Mä en ole vela, en vauvakuumeilija...en mä tiedä mikä olen. Enkä tiedä mitä pitäs tehdä, miehen kanssa on vaan sovittu aiemmin, että katsotaan hetki kerrallaan ja päätetään sitten kun aika on. Miehen veli tuli just isäksi ja siitä kai tuo miehen vauvahaaveilu alkoi. Kerro sinä mitä pitäisi sitten tehdä, että elämä tuntuisi joltain muulta kuin harmaalta arjelta joka ikinen päivä. Ja en sitten tykkää matkustelusta, inhoan sitä, että sitä on turha ehdottaa piristykseksi. En jaksa opiskella, eikä mulla ole mitään erityisiä mielenkiinnon kohteita. Minkäänlaisesta bailaamisesta en välitä, konserteissa käydään silloin tällöin ja joskus mennään hotelliin viikonlopuksi, mutta ei siinä kyllä mitään hohtoa ole, eipä se paljon kotioloista poikkea. Millä saada sitten arkeen hehkua ja mitkä olis oikein niitä kohokohtia?

Minun on aika vaikea vastata tähän kysymykseen, koska olen niitä hmisiä, joiden mielestä maailmassa on paljon enemmän opittavaa, nähtävää, koettavaa ja tehtävää kuin mitä elämässä ehtii tehdä. Olen jatkuvasti opiskelemassa jotakin uutta taitoa, ja mielenkiinnonkohteita on minulla kymmeniä. Arkipäivistäkin vähintään pari kolme tuntia päivässä menee siihen, että testailen uusia reseptejä, kirjoitan novellia, luen historiaa, pelaan lautapelejä kavereideni kanssa tai syvennyn muuhun antoisaan puuhaan.

Mutta kysytään yleisöltä. Mitä ehdottaisi tälle kysyjälle? Onko vanhemmuus hänenlaiselleen ihmiselle ainoa tapa kokea elämä mielekkääksi? Pystytkö samastumaan kohokohtien puutteeseen?

Antoisaa lautapelien pelaamista... ok. :D

Lautapelit ovat hieno harrastus. Sopivasti älyllisiä haasteita ja sosiaalista yhdessäoloa. Sopii ihmiselle, jolle oppminen, taktinen ajattelu, taktiilisuus ja strategioiden laatiminen tuottavat syvällistä tyydytystä. Lautapelit ovat myös nkyisin parempia kuin koskaan aikaisemmin. ap

No jos sisältöä haluaa elämäänsä niin.. No kukin tyylillään. Pelaan jouluisin perheeni kanssa lautapelejä, mutta elämään sisältöä ne ei muuetn tuota.

Aika monet asiat elämässä ovat input–output-kysymyksiä. Jos laitat sisään kiinnostusta, aikaa, osaamista ja intohimoa, saat hyviä juttuja takaisin.

Sama kuin sanoisit, että jouluisin teet pari laatikkoa ja muuten syöt eineksiä etkä voi ymmärtää, mitä sisältöä joku voi saada elämäänsä ruoanlaitosta. ap

Joo siis tosiaan minä harrastan purjehtimista ja ajan motocrossia, matkustelen, harrastan vapaaehtoistyötä, käyn konserteissa, soitan kitaraa, pelaan konsolipelejä ja kiipeilen. Työni on lisäski mielenkiintoinen ja avovaimoni älykäs ja rohkea kuten minä. Olemme molemmat inssejä. T. lautapelien dissaaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rönsy toisesta keskustelusta:

Ystävilläni alkaa suurimmalla osalla olla lapsia ja ei niitten päivät kuulosta samanlaisilta. Tuntuu, että koko ajan on jotain meneillään. Kun nähdään ja kysytään, mitä oot hommaillut, niin tuntuu, että niillä äideillä on tapahtunut vaikka mitä; on ollut neuvolaa, synttärijuhlia, muskarin juhlia, lastenteatteria, vaatekutsuja, retkiä ja ties mitä ja arjessakin tuntuu jatkuvasti olevan kaikkea meneillään ja kaikki mitä ne kertoo niiden lapsista...en voi mitään, mutta kuulostaa paljon mielenkiintoisemmalta kuin oma ja lapsettomien kavereitteni elämä: joo, no töissä oon ollut, no eipä sinne erityistä, sitä samaa, joo salilla oon käynyt ja joskus uimassa ja lenkillä. Joskus mun elämä tuntuu niin merkityksettömältä ja harmaalta, että itku pääsee, tätäkö tää elämä vaan on?

Mä en ole vela, en vauvakuumeilija...en mä tiedä mikä olen. Enkä tiedä mitä pitäs tehdä, miehen kanssa on vaan sovittu aiemmin, että katsotaan hetki kerrallaan ja päätetään sitten kun aika on. Miehen veli tuli just isäksi ja siitä kai tuo miehen vauvahaaveilu alkoi. Kerro sinä mitä pitäisi sitten tehdä, että elämä tuntuisi joltain muulta kuin harmaalta arjelta joka ikinen päivä. Ja en sitten tykkää matkustelusta, inhoan sitä, että sitä on turha ehdottaa piristykseksi. En jaksa opiskella, eikä mulla ole mitään erityisiä mielenkiinnon kohteita. Minkäänlaisesta bailaamisesta en välitä, konserteissa käydään silloin tällöin ja joskus mennään hotelliin viikonlopuksi, mutta ei siinä kyllä mitään hohtoa ole, eipä se paljon kotioloista poikkea. Millä saada sitten arkeen hehkua ja mitkä olis oikein niitä kohokohtia?

Minun on aika vaikea vastata tähän kysymykseen, koska olen niitä hmisiä, joiden mielestä maailmassa on paljon enemmän opittavaa, nähtävää, koettavaa ja tehtävää kuin mitä elämässä ehtii tehdä. Olen jatkuvasti opiskelemassa jotakin uutta taitoa, ja mielenkiinnonkohteita on minulla kymmeniä. Arkipäivistäkin vähintään pari kolme tuntia päivässä menee siihen, että testailen uusia reseptejä, kirjoitan novellia, luen historiaa, pelaan lautapelejä kavereideni kanssa tai syvennyn muuhun antoisaan puuhaan.

Mutta kysytään yleisöltä. Mitä ehdottaisi tälle kysyjälle? Onko vanhemmuus hänenlaiselleen ihmiselle ainoa tapa kokea elämä mielekkääksi? Pystytkö samastumaan kohokohtien puutteeseen?

Antoisaa lautapelien pelaamista... ok. :D

Lautapelit ovat hieno harrastus. Sopivasti älyllisiä haasteita ja sosiaalista yhdessäoloa. Sopii ihmiselle, jolle oppminen, taktinen ajattelu, taktiilisuus ja strategioiden laatiminen tuottavat syvällistä tyydytystä. Lautapelit ovat myös nkyisin parempia kuin koskaan aikaisemmin. ap

No jos sisältöä haluaa elämäänsä niin.. No kukin tyylillään. Pelaan jouluisin perheeni kanssa lautapelejä, mutta elämään sisältöä ne ei muuetn tuota.

Aika monet asiat elämässä ovat input–output-kysymyksiä. Jos laitat sisään kiinnostusta, aikaa, osaamista ja intohimoa, saat hyviä juttuja takaisin.

Sama kuin sanoisit, että jouluisin teet pari laatikkoa ja muuten syöt eineksiä etkä voi ymmärtää, mitä sisältöä joku voi saada elämäänsä ruoanlaitosta. ap

Niin ja avokkini tekee järkyttävän hyvää sapuskaa ja emme sitä pidä kuitenkaan harrastuksena. Itsekin kokkaan ja katson joskus netistä jonku n reseptin. T. lautapelien dissaaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rönsy toisesta keskustelusta:

Ystävilläni alkaa suurimmalla osalla olla lapsia ja ei niitten päivät kuulosta samanlaisilta. Tuntuu, että koko ajan on jotain meneillään. Kun nähdään ja kysytään, mitä oot hommaillut, niin tuntuu, että niillä äideillä on tapahtunut vaikka mitä; on ollut neuvolaa, synttärijuhlia, muskarin juhlia, lastenteatteria, vaatekutsuja, retkiä ja ties mitä ja arjessakin tuntuu jatkuvasti olevan kaikkea meneillään ja kaikki mitä ne kertoo niiden lapsista...en voi mitään, mutta kuulostaa paljon mielenkiintoisemmalta kuin oma ja lapsettomien kavereitteni elämä: joo, no töissä oon ollut, no eipä sinne erityistä, sitä samaa, joo salilla oon käynyt ja joskus uimassa ja lenkillä. Joskus mun elämä tuntuu niin merkityksettömältä ja harmaalta, että itku pääsee, tätäkö tää elämä vaan on?

Mä en ole vela, en vauvakuumeilija...en mä tiedä mikä olen. Enkä tiedä mitä pitäs tehdä, miehen kanssa on vaan sovittu aiemmin, että katsotaan hetki kerrallaan ja päätetään sitten kun aika on. Miehen veli tuli just isäksi ja siitä kai tuo miehen vauvahaaveilu alkoi. Kerro sinä mitä pitäisi sitten tehdä, että elämä tuntuisi joltain muulta kuin harmaalta arjelta joka ikinen päivä. Ja en sitten tykkää matkustelusta, inhoan sitä, että sitä on turha ehdottaa piristykseksi. En jaksa opiskella, eikä mulla ole mitään erityisiä mielenkiinnon kohteita. Minkäänlaisesta bailaamisesta en välitä, konserteissa käydään silloin tällöin ja joskus mennään hotelliin viikonlopuksi, mutta ei siinä kyllä mitään hohtoa ole, eipä se paljon kotioloista poikkea. Millä saada sitten arkeen hehkua ja mitkä olis oikein niitä kohokohtia?

Minun on aika vaikea vastata tähän kysymykseen, koska olen niitä hmisiä, joiden mielestä maailmassa on paljon enemmän opittavaa, nähtävää, koettavaa ja tehtävää kuin mitä elämässä ehtii tehdä. Olen jatkuvasti opiskelemassa jotakin uutta taitoa, ja mielenkiinnonkohteita on minulla kymmeniä. Arkipäivistäkin vähintään pari kolme tuntia päivässä menee siihen, että testailen uusia reseptejä, kirjoitan novellia, luen historiaa, pelaan lautapelejä kavereideni kanssa tai syvennyn muuhun antoisaan puuhaan.

Mutta kysytään yleisöltä. Mitä ehdottaisi tälle kysyjälle? Onko vanhemmuus hänenlaiselleen ihmiselle ainoa tapa kokea elämä mielekkääksi? Pystytkö samastumaan kohokohtien puutteeseen?

Antoisaa lautapelien pelaamista... ok. :D

Lautapelit ovat hieno harrastus. Sopivasti älyllisiä haasteita ja sosiaalista yhdessäoloa. Sopii ihmiselle, jolle oppminen, taktinen ajattelu, taktiilisuus ja strategioiden laatiminen tuottavat syvällistä tyydytystä. Lautapelit ovat myös nkyisin parempia kuin koskaan aikaisemmin. ap

No jos sisältöä haluaa elämäänsä niin.. No kukin tyylillään. Pelaan jouluisin perheeni kanssa lautapelejä, mutta elämään sisältöä ne ei muuetn tuota.

Aika monet asiat elämässä ovat input–output-kysymyksiä. Jos laitat sisään kiinnostusta, aikaa, osaamista ja intohimoa, saat hyviä juttuja takaisin.

Sama kuin sanoisit, että jouluisin teet pari laatikkoa ja muuten syöt eineksiä etkä voi ymmärtää, mitä sisältöä joku voi saada elämäänsä ruoanlaitosta. ap

Niin ja avokkini tekee järkyttävän hyvää sapuskaa ja emme sitä pidä kuitenkaan harrastuksena. Itsekin kokkaan ja katson joskus netistä jonku n reseptin. T. lautapelien dissaaja

Kuulostat hyvinkin tuon kysyjän hengenheimolaiselta. Minkä vinkin antaisit hänelle? ap

Vierailija kirjoitti:

Joo siis tosiaan minä harrastan purjehtimista ja ajan motocrossia, matkustelen, harrastan vapaaehtoistyötä, käyn konserteissa, soitan kitaraa, pelaan konsolipelejä ja kiipeilen. Työni on lisäski mielenkiintoinen ja avovaimoni älykäs ja rohkea kuten minä. Olemme molemmat inssejä. T. lautapelien dissaaja

Okei, no tuo selittää panoksesi tähän ketjuun.

Ei varmaan kannata hankkia lapsia siksi, että haluaa elämäänsä lisää sisältöä vaan siksi että haluaa toisenlaista sisältöä. Ennen lasten hankintaa kannattaa hankkia elämäänsä sisältöä opiskelemalla, työllä, matkustelulla, harrastuksilla, viihteellä käymisellä, ystävistä. Sitten kun noista jostakin kykenee irrottamaan osittain tai kokonaan on aika vaihtaa elämän sisältöä enemmän lapsiin päin ja tehdä ne lapset sillä ajalla ja niillä rahoilla joita on käyttänyt aiemmin elämän sisällön ja kokemuksen kartuttamisen. Sen kokemuksen, mitä tarvitsee niiden elämänsisältölasten kasvattamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rönsy toisesta keskustelusta:

Ystävilläni alkaa suurimmalla osalla olla lapsia ja ei niitten päivät kuulosta samanlaisilta. Tuntuu, että koko ajan on jotain meneillään. Kun nähdään ja kysytään, mitä oot hommaillut, niin tuntuu, että niillä äideillä on tapahtunut vaikka mitä; on ollut neuvolaa, synttärijuhlia, muskarin juhlia, lastenteatteria, vaatekutsuja, retkiä ja ties mitä ja arjessakin tuntuu jatkuvasti olevan kaikkea meneillään ja kaikki mitä ne kertoo niiden lapsista...en voi mitään, mutta kuulostaa paljon mielenkiintoisemmalta kuin oma ja lapsettomien kavereitteni elämä: joo, no töissä oon ollut, no eipä sinne erityistä, sitä samaa, joo salilla oon käynyt ja joskus uimassa ja lenkillä. Joskus mun elämä tuntuu niin merkityksettömältä ja harmaalta, että itku pääsee, tätäkö tää elämä vaan on?

Mä en ole vela, en vauvakuumeilija...en mä tiedä mikä olen. Enkä tiedä mitä pitäs tehdä, miehen kanssa on vaan sovittu aiemmin, että katsotaan hetki kerrallaan ja päätetään sitten kun aika on. Miehen veli tuli just isäksi ja siitä kai tuo miehen vauvahaaveilu alkoi. Kerro sinä mitä pitäisi sitten tehdä, että elämä tuntuisi joltain muulta kuin harmaalta arjelta joka ikinen päivä. Ja en sitten tykkää matkustelusta, inhoan sitä, että sitä on turha ehdottaa piristykseksi. En jaksa opiskella, eikä mulla ole mitään erityisiä mielenkiinnon kohteita. Minkäänlaisesta bailaamisesta en välitä, konserteissa käydään silloin tällöin ja joskus mennään hotelliin viikonlopuksi, mutta ei siinä kyllä mitään hohtoa ole, eipä se paljon kotioloista poikkea. Millä saada sitten arkeen hehkua ja mitkä olis oikein niitä kohokohtia?

Minun on aika vaikea vastata tähän kysymykseen, koska olen niitä hmisiä, joiden mielestä maailmassa on paljon enemmän opittavaa, nähtävää, koettavaa ja tehtävää kuin mitä elämässä ehtii tehdä. Olen jatkuvasti opiskelemassa jotakin uutta taitoa, ja mielenkiinnonkohteita on minulla kymmeniä. Arkipäivistäkin vähintään pari kolme tuntia päivässä menee siihen, että testailen uusia reseptejä, kirjoitan novellia, luen historiaa, pelaan lautapelejä kavereideni kanssa tai syvennyn muuhun antoisaan puuhaan.

Mutta kysytään yleisöltä. Mitä ehdottaisi tälle kysyjälle? Onko vanhemmuus hänenlaiselleen ihmiselle ainoa tapa kokea elämä mielekkääksi? Pystytkö samastumaan kohokohtien puutteeseen?

Antoisaa lautapelien pelaamista... ok. :D

Lautapelit ovat hieno harrastus. Sopivasti älyllisiä haasteita ja sosiaalista yhdessäoloa. Sopii ihmiselle, jolle oppminen, taktinen ajattelu, taktiilisuus ja strategioiden laatiminen tuottavat syvällistä tyydytystä. Lautapelit ovat myös nkyisin parempia kuin koskaan aikaisemmin. ap

No jos sisältöä haluaa elämäänsä niin.. No kukin tyylillään. Pelaan jouluisin perheeni kanssa lautapelejä, mutta elämään sisältöä ne ei muuetn tuota.

Aika monet asiat elämässä ovat input–output-kysymyksiä. Jos laitat sisään kiinnostusta, aikaa, osaamista ja intohimoa, saat hyviä juttuja takaisin.

Sama kuin sanoisit, että jouluisin teet pari laatikkoa ja muuten syöt eineksiä etkä voi ymmärtää, mitä sisältöä joku voi saada elämäänsä ruoanlaitosta. ap

Niin ja avokkini tekee järkyttävän hyvää sapuskaa ja emme sitä pidä kuitenkaan harrastuksena. Itsekin kokkaan ja katson joskus netistä jonku n reseptin. T. lautapelien dissaaja

Kuulostat hyvinkin tuon kysyjän hengenheimolaiselta. Minkä vinkin antaisit hänelle? ap

No purjehtiminen ja veneily yleensäkin on siistiä. Samoin muija uskalsi hypätä pyörän kyytiin niin on siitä aika innoissaan. Muksuja me ei haluta ja todellakin vaan ankeuttais meidän elämää. Viikonloppuna menemme kiipeilemään ja nukumme teltassa ja niin tosiaan harrastamme myös metsästämistä. T. lautapelien dissaaja

Lapsista ei ole puhuttu yhtään tässä ketjussa, vaikka niistä kysyttiin.

Joo, ihan kivoja harrastuksia lautapelit ja muut, mutta suurin osa ihmisistä ei kykene tuntemaan niitä kohtaan mitään intohimoa. Useimmille harrastukset ovat vain ajankulua; ihan kivaa, mutta ei mikään maailmaa mullistava elämänsisältö.

Valitettavasti monet duunitkin ovat sellaisia, ettei niistäkään saa mielettömiä elämyksiä ja opi koko ajan uutta. Vaikka arvostan suuresti esim. laskuntarkastajaa tai bussinkuljettajaa tai siivoojaa ja heidän työtään, niin aika vaikea on kuvitella, että työ olisi heille loputtoman antoisaa niin, että se saisi heidät tuntemaan sen syvällisempiä tunteita.

Suurimmalle osalle meistä ihmisistä rakkaus on se, joka nostaa arjen yläpuolelle edes joskus, ja saa elämän tuntumaan merkitykselliseltä. Mitä sitten, että joku lautapeli jää pelaamatta? Tai kaipaako kukaan sinua enää viikon päästä, kun otit duunistasi loparit? Ei mitään väliä. Sen sijaan perheessä voi kokea olevansa korvaamaton, eikä mikään voita vanhemman rakkautta lapseen. Olen pelaillut kaikenlaisia pelejä kavereiden kanssa. Mikään niistä ei kuitenkaan oikeasti merkinnyt minulle mitään. Sen sijaan, kun pelasin lapseni kanssa, ne hetket olivat jotain ihan muuta. Niihin hetkiin liittyy voimakkaita tunteita ja muistoja. Kivaa oli kavereidenkin kanssa, mutta kuten sanottu, ajankulua se vain oli.

Sen jälkeen kun kun saa lapsen, aika moni niistä ennen muinoin niin hauskoista ja tärkeistä asioista menettää merkitystään, kun tulee isompia asioita tilalle. Tämä ei merkitse sitä, etteivätkö vanhemmat edelleen harrastaisi, mutta tärkeysjärjestys on toinen joka tapauksessa.

En ymmärrä näitä intohimottomia "mikään ei kiinnosta" -ihmisiä.

Minusta jokaisella on oikeus hakea elämäänsä sisältöä mistä haluaa, kunhan se ei haittaa muiden vastaavaa oikeutta.

Korostetan tätä voimakkaasti. Minusta kenelläkään - edes ap:lla - ei ole oikeus katsoa nokkaansa pitkin toisten tapaa elää.

Avainasia on, mitä kukin kokee elämän sisällöksi.

Minulle sitä eivät ole arkiset puuhailut, eikä harrastukset tai näpertely. Toki se on täysin siis subjektiivinen mielipide. Ja totta kai myös tuiki tavallisista asioista voi yhtäkkiä saada ahaa-elämyksen, että HEI - näinkin voi ajatella, tämäkin on totta!

TOISAALTA pelkkä kokemuksien ja oivalluksien kartuttaminen ei ole AINOA tapa määrittää elämän sisältöä. Myös tunteet ovat elämän sisältöä. Rakkaat ihmiset, yhdessäolo - ja myös kielteiset tunteet kuten suru.

Täyteen elämään ei minulla ainakaan riitä pelkkä tiedollinen ja kokemuksellinen pääoma, myös tunne-elämän tasapainoisuus ja rikkaus ovat olennainen elämänsisältö.

Ja rakkautta ja kiintymystä aika harva saa irti harrastuksista tai vaikkapa aikuisopiskelusta.

Niitä sen sijaan saa hyvinkin paljon omista lapsistaan.

Lasten hankkiminen ei toisaalta myöskään POISTA mahdollisuutta harrastaa ja oppia. Itse asiassa päivittäin joutuu jo pelkästään lapsiin liittyen opettelemaan uutta. 

Esimerkiksi minulla on akateeminen koulutus, vaihteleva asiantuntijatyö erikoistoimittajana valtakunnallisessa tiedotusvälineessä, kaksi luottamustehtävää - ja opiskelen uutta kieltä, etsin koko ajan lapsiperheen arkeen liittyviä tietoja netistä ja kertaan peruskoulun ja lukion oppimääriä kuulustellessani tenavia kokeisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Joo, ihan kivoja harrastuksia lautapelit ja muut, mutta suurin osa ihmisistä ei kykene tuntemaan niitä kohtaan mitään intohimoa. Useimmille harrastukset ovat vain ajankulua; ihan kivaa, mutta ei mikään maailmaa mullistava elämänsisältö.

Tuota aloitusta kirjoittaessani minulle tuli keltämättä sellainen olo, että tämä saattaa olla ennemminkin personallisuuskysymys kuin kysymys siitä, ettei sopivia intohimoja ole  vain lötynyt. En nimittäin pysty itse samastumaan ollenkaan tuohon "harrastukset ovat vain ajankulua" -ajatukseen, joka tuntuu olevan aika tavallinen etenkin vanhemmaksi haluavien keskuudessa. Minulle omat jutut ovat olleet aina SE juttu elämässä, ihan lapsesta saakka. ap

Lapsia ei todellakaan kannata tehdä siksi, että haluaa jotain tekemistä. Lasten kanssa on enimmäkseen aika tylsää ja pariin kymmeneen vuoteen omaa aikaa jää melko vähän. Juuri kun ne kasvaa niin isoiksi, että olisi enemmän omaa aikaa, ne tulevatkin murrosikään, etkä enää USKALLA lähteä mihinkään vaan joudut sydän sykkyrällä odottamaan niitä kotiin...

Lapsia kannattaa tehdä vain jos haluaa lapsia.

17/ap, antoisuus on yksi asia, tunteet toinen. Nyt puhutaan kahdesta eri aspektista. Tiedollisesta ja älyllisestä SEKÄ sitten tunne-elämää rikastuttavasta.

Itsekin historiaa harrastavana ymmärrän hyvin, mitä oivalluksia ja älyllistä virkistystä hyvä historiakirja antaa. Mutta se ei silti anna tunne-elämyksiä. 

Joten siinä mielessä joku voi kutsua harrastuksia "vain" ajankuluksi, vaikka tokihan ne mielenkiintoisia ja antoisia ovatkin.

16

Ihan oikeasti, sisältöä voi todellakin olla ja paljon enemmänkin ilman niitä lapsia..

Lapsien/lapsen kanssa on niin paljon vaikeampaa tehdä niitä asioita mistä itse nauttii.

Ja kyllä, itse olen lapseton , ja tulen sellaisena pysymäänkin. En halua yhdenkään lapsen rajoittavan elämääni .

Vierailija kirjoitti:

17/ap, antoisuus on yksi asia, tunteet toinen. Nyt puhutaan kahdesta eri aspektista. Tiedollisesta ja älyllisestä SEKÄ sitten tunne-elämää rikastuttavasta.

Itsekin historiaa harrastavana ymmärrän hyvin, mitä oivalluksia ja älyllistä virkistystä hyvä historiakirja antaa. Mutta se ei silti anna tunne-elämyksiä. 

Joten siinä mielessä joku voi kutsua harrastuksia "vain" ajankuluksi, vaikka tokihan ne mielenkiintoisia ja antoisia ovatkin.

16

Kyllä minä ainakin saan vaikkapa niiden lautapelien pelaamisesta todella syvällisiä tunnekokemuksia, en vain älyllistä mielihyvää. Koen mm. yhteenkuuluvuutta, ylpeyttä, iloa, onnistumisen riemua, myötätuntoa ja kiihtymystä. Eipä kai tuohon harrastukseen muuten motivoituisikaan. ap