Lue keskustelun säännöt.
Mistä syistä nykyaikana ihmiset käyvät niin paljon terapiassa?
26.09.2017 |
Onko nykyaikana tarve lisääntynyt, ihmiset hukassa itsensä kanssa enempi kuin aiemmin ? Onko tarve lisääntynyt vai ei? Kuinka ennen (kyseistä ammattikuntaa) ihmiset pärjäsivät?
Kommentit (44)
Ihmiset on fiksumpia ja tiedostavampia kuin ennen vanhaan.Uskon kyllä että ihmisillä voi olla tosi pahoja traumoja (esim.hyväksikäyttö) Ja nyt ymmärretään että on tervettä reagoida sairaisiin tilanteisiin eli jos ihminen kokee jotain sairasta mutta se ei tunnu missään niin sittenhän se vasta pipipää on.On tervettä erottaa mikä on normaalia ja mikä ei.En tiedä auttaako terapia aina, siihen vaikuttaa moni asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sodat ja vaikeat vuodet teki sitkeäksi kansan...puhallettiin yhteiseen hiileen eikä nokittu työttömiä...eikä silloin ollu sipilääkään.
Sotatraumat ovat vaikuttaneet moneen sukupolveen, vielä nykyaikanakin. Kyllä kriisi- tai psykoterapia olisi sovtaveteraaneillekin tehnyt hyvää ja antanut monelle paljon paremman lapsuuden.
No tätähän emme voi faktaksi todentaa. Saattaahan olla että terapointi olisi pahentanut sotatraumoja, kuka tietää tai ollut plus miinus nolla noin kokonaisvaltaisen karmeuden (sota) kokijoille.
Aiheesta on saatavilla faktaa. Psykiatrinen hoito sodan aikana oli riittämätöntä, ja sodan jälkeen miehet jätettiin oman onnensa nojaan. Lopputuloksena oli mm. runsasta alkoholin käyttöä, jopa alkoholismia, sekä erityisesti suurten ikäluokkien kokoemaa henkistä ja fyysistä perheväkivaltaa.
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/murtuneet-mielet-suomi-vieritt…
http://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000004895037.html
https://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/suomalaisissa-edelleen-soda…
https://yle.fi/uutiset/3-9206714
Linkkien jutut liittyvät Ville Kivimäen kirjaan Murtuneet mielet. Näistä aukeaa täysin toisenlainen kuva sodasta kuin se aiempi mielikuva yhteen hiileen puhaltamisesta.
Tätä ei sovi kyseenalaistaa?
Esimerkiksi siten, että tietty osa miehistä olisi sodasta huolimatta alkoholisoituneet tai olleet väkivaltaisia ja arvaamattomia perheenjäseniään kohtaan, sotiminen (sodankäynti) tarjosi syyn luonnehäiriöille ja psyykksille oireiluille. Todella moni ei alkoholisoitunut eikä hakannut perheenjäseniään vaikka selvisivät hengissä sodasta? Kunhan maallikkona spekuloin, älkää hermostuko sotatrauma-posttraumaattisstressireaktio-faktatutkijat.
Eikö se nyt ole parempi mennä ajoissa terapiaan sen sijaan että päästäisi itsensä sairaalakuntoon tai päätyisi itsemurhaan?
Sana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Medikalisaatio lienee päivän sana ja terapioita on hyvä kyseenalaistaakin. Toisaalta en ymmärrä sanontaa "ennen pärjättiin ilmankin". Miten niin pärjättiin? Olisiko perheväkivallalla, alkoholismilla ja kaikenlaisella sadismilla jotain tekemistä mielenterveyden ongelmien kanssa? Ikään kuin terapialla hoidettaisiin vain kaikenlaista kevyttä alakuloa ja vatvottaisiin liikaakin elämän pieniä nyansseja. Kyllä monilla ihmisillä on sukupolvesta toiseen "periytyneitä" vakaviakin ongelmia; kas kun ei ole aiemmin hoidettu, kun on pärjätty vaan. Minä annan aplodit, jos joku uskaltaa ottaa härkää sarvista, eikä vain hyssytellä.
Mainitsin edellä medikalisaation yhtenä syynä, mutta en suinkaan sanonut, että "ennen pärjäiltiin ilmankin" tai että se, miten ennenvanhaan oli, olisi kokonaisuudessaan toivottavaa.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että nykyaikana moni löytää itsestään ongelmia, koska etsii niitä. Nykykulttuurissamme on (aiempaan eli vuosikymmenten takaiseen verrattuna) paljon elementtejä, jotka ohjaavat itsetutkiskeluun. Yksilöiltä kysytään kysymyksiä heidän sisäisestä elämästään, minuudestaan, identiteetistään, henkilökohtaisista arvoistaan... Jotkut hakeutuvat herkästi psykoterapiaan tällaisessa tilanteessa. He ahdistuvat, kun eivät osaa vastata tai löytävät pelkkiä ristiriitoja itsetutkiskeluissaan.
Tämä on kuitenkin vain yksi syy. On muitakin.
Totta, on se näinkin. Lisäksi olen miettinyt tätä, että nykyisin toitotetaan, kuinka vanhempien pitää opettaa lapsilleen tunnetaitoja. Itse ainakin myönnän sen olevan todella vaikeaa, jäyhästä suomalaisperheestä kun olen. Hyvä on hieman opetella, mutta olen kyllä miettinyt sitä, että eikö elämässä pärjää aika pitkälle sillä ihmissuhdetaidoissa, että yrittää olla yksinkertaisesti hyvä toiselle. Pitääkö se kaikki vääntää niin monimutkaiseksi? Minulla toinen lapsi on ns. tavis ja toisella on AS ja voi varmaan arvata, että tälle erityislapselle tunnetaidot ovat silkkaa hepreaa. Toisaalta hän on varsin rauhaa rakastava, ei haasta riitaa tms. Ihmiset yleensä pitävät hänestä. Eli vähän toppuuttelisin tätä intoa asettaa tässäkin asiassa ihmisille vain lisää ja lisää vaatimuksia, että jotkut ovat hyviä ja jotkut huonoja!
Kun on järkyttävä ja syvä äititrauma, kuten minulla, niin psykoterapia ynnä muut hoidot ovat äärimmäisen raskaita, kammottavia ja kivuliaita, ja ne kestävät vuosia: psykoterapia kaltaisilleni on äärimmäisen kammottvaa. Onneksi meille äititraumaisille on kehitetty erilaisia hoitomuotoja, joiden avulla meillä äititraumoitetuillakin on mahdollista elää edes suht' siedettävää elämää: kiitos suomalaisille veronmaksajille <3 !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska ihmiset ymmärtävät etteivät tarvitse kärsiä; apua on saatavilla.
Ei ole häpeällistä käydä terapiassa.Lainaten psykologi-serkkuni: "ainoastaan terveitä ihmisiä käyvät terapiassa, muut eivät ymmärrä että heidän pitäisi."
Anteeksi kuinka? Saattaa olla totta että useasti se "tervein" jäsen reagoi esimerkiksi sairaaseen yhteisöön ja hakeutuu terapiaan pärjätäkseen ko yhteisössä. Muttei se terapointi mikään taikatemppu ole tai pakollinen ennaltaehkäisyhoitomuoto jolla normihenkilö säilyttää psyykkisen terveytensä. Ellei varmuuden vuoksi käy terapiassa riskeeraa mielenterveytensä, heh heh , ei kai. Aika kallista lystiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sodat ja vaikeat vuodet teki sitkeäksi kansan...puhallettiin yhteiseen hiileen eikä nokittu työttömiä...eikä silloin ollu sipilääkään.
Sotatraumat ovat vaikuttaneet moneen sukupolveen, vielä nykyaikanakin. Kyllä kriisi- tai psykoterapia olisi sovtaveteraaneillekin tehnyt hyvää ja antanut monelle paljon paremman lapsuuden.
No tätähän emme voi faktaksi todentaa. Saattaahan olla että terapointi olisi pahentanut sotatraumoja, kuka tietää tai ollut plus miinus nolla noin kokonaisvaltaisen karmeuden (sota) kokijoille.
Aiheesta on saatavilla faktaa. Psykiatrinen hoito sodan aikana oli riittämätöntä, ja sodan jälkeen miehet jätettiin oman onnensa nojaan. Lopputuloksena oli mm. runsasta alkoholin käyttöä, jopa alkoholismia, sekä erityisesti suurten ikäluokkien kokoemaa henkistä ja fyysistä perheväkivaltaa.
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/murtuneet-mielet-suomi-vieritt…
http://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000004895037.html
https://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/suomalaisissa-edelleen-soda…
https://yle.fi/uutiset/3-9206714
Linkkien jutut liittyvät Ville Kivimäen kirjaan Murtuneet mielet. Näistä aukeaa täysin toisenlainen kuva sodasta kuin se aiempi mielikuva yhteen hiileen puhaltamisesta.
Tätä ei sovi kyseenalaistaa?
Esimerkiksi siten, että tietty osa miehistä olisi sodasta huolimatta alkoholisoituneet tai olleet väkivaltaisia ja arvaamattomia perheenjäseniään kohtaan, sotiminen (sodankäynti) tarjosi syyn luonnehäiriöille ja psyykksille oireiluille. Todella moni ei alkoholisoitunut eikä hakannut perheenjäseniään vaikka selvisivät hengissä sodasta? Kunhan maallikkona spekuloin, älkää hermostuko sotatrauma-posttraumaattisstressireaktio-faktatutkijat.
Saa kyseenalaistaa totta kai. Yksilötasolla onkin mahdotonta sanoa, kuinka ilman sotaa olisi käynyt. Muistutan vielä, että runsaskaan satunnainen alkoholin käyttö ei tarkoita alkoholismia, eikä kaikki väkivalta ole fyysistä, ja silti niistä voi kärsiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö se nyt ole parempi mennä ajoissa terapiaan sen sijaan että päästäisi itsensä sairaalakuntoon tai päätyisi itsemurhaan?
Kyllä!
Itsemurhia voidaan ehkäistä, mutta jos läheisesi tekee itsemurhan, niin on olemassa esim. Surunauha ry
https://surunauha.net
Vierailija kirjoitti:
Ennen ihmisillä oli maalaisjärki päässä ja elämä sen verran vaikeeta, ettei jokaisesta vastoinkäymisestä vedetty herneitä nenään. Sillon oli pakko pärjätä.
Maalaisjärki on ihmisillä päässä nytkin eikä elämä ole sen helpompaa. Meidän aikanamme ihmisillä on omat haasteensa, ei elämä ole helpompaa tai vaikeampaa kuin ennen.
Minäkin olisin pärjännyt ilman terapiaa. Olisin pysynyt hengissä, olisin tehnyt työtä, olisin suoriutunut. Mutta terapia paransi elämänlaatuani todella paljon. Siitä terapiassa on kyse suurimmalla osalla. Eivät läheskään kaikki hoipertele itsemurhan partaalla.
Voin hyvin kuvitella, miten hammashuollon yleistyessä ihmiset ovat sadatelleet mätänevien hampaittensa välistä, miten heikkoja ihmiset nykyään ovat kun joka pikku kolotusta ollaan hoidattamassa. Kun ennenkin pärjättiin ilman hammaslääkäriä.
Minusta tämä on kokonaisuudessaan typerä keskustelu, vaikka olisin 15 vuotta sitten heitellyt samanlaisia kommentteja itsekin. Olen kuitenkin tajunnut, että jos ihmisellä on ripuli ja hän istuu sinnikkäästi paskat housussa, hän ei ole sankari eikä selviytyjä. Ja ihminen joka ihailee tätä paskat housussa istujaa, ei ole mikään älyn jättiläinen itsekään. Itse olen sitä mieltä, että kun sotkua on tullut, se kannattaa siivota. Vaikka miten monta aikaisempaa sukupolvea olisi istunut valittamatta paskat housussa koko elämänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska nyt sitä terapiaa vihdoinkin saa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen ihmisillä oli maalaisjärki päässä ja elämä sen verran vaikeeta, ettei jokaisesta vastoinkäymisestä vedetty herneitä nenään. Sillon oli pakko pärjätä.
Maalaisjärki on ihmisillä päässä nytkin eikä elämä ole sen helpompaa. Meidän aikanamme ihmisillä on omat haasteensa, ei elämä ole helpompaa tai vaikeampaa kuin ennen.
Minäkin olisin pärjännyt ilman terapiaa. Olisin pysynyt hengissä, olisin tehnyt työtä, olisin suoriutunut. Mutta terapia paransi elämänlaatuani todella paljon. Siitä terapiassa on kyse suurimmalla osalla. Eivät läheskään kaikki hoipertele itsemurhan partaalla.
Voin hyvin kuvitella, miten hammashuollon yleistyessä ihmiset ovat sadatelleet mätänevien hampaittensa välistä, miten heikkoja ihmiset nykyään ovat kun joka pikku kolotusta ollaan hoidattamassa. Kun ennenkin pärjättiin ilman hammaslääkäriä.
Minusta tämä on kokonaisuudessaan typerä keskustelu, vaikka olisin 15 vuotta sitten heitellyt samanlaisia kommentteja itsekin. Olen kuitenkin tajunnut, että jos ihmisellä on ripuli ja hän istuu sinnikkäästi paskat housussa, hän ei ole sankari eikä selviytyjä. Ja ihminen joka ihailee tätä paskat housussa istujaa, ei ole mikään älyn jättiläinen itsekään. Itse olen sitä mieltä, että kun sotkua on tullut, se kannattaa siivota. Vaikka miten monta aikaisempaa sukupolvea olisi istunut valittamatta paskat housussa koko elämänsä.
Kommenttisi on muutoin loistava, paitsi siltä osin, että ei tämä keskustelu ole typerä: ihmisiä täytyy _valistaa_ asioista! Toivoakseni tämä keskustelu auttaa ihmisiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen ihmisillä oli maalaisjärki päässä ja elämä sen verran vaikeeta, ettei jokaisesta vastoinkäymisestä vedetty herneitä nenään. Sillon oli pakko pärjätä.
Maalaisjärki on ihmisillä päässä nytkin eikä elämä ole sen helpompaa. Meidän aikanamme ihmisillä on omat haasteensa, ei elämä ole helpompaa tai vaikeampaa kuin ennen.
Minäkin olisin pärjännyt ilman terapiaa. Olisin pysynyt hengissä, olisin tehnyt työtä, olisin suoriutunut. Mutta terapia paransi elämänlaatuani todella paljon. Siitä terapiassa on kyse suurimmalla osalla. Eivät läheskään kaikki hoipertele itsemurhan partaalla.
Voin hyvin kuvitella, miten hammashuollon yleistyessä ihmiset ovat sadatelleet mätänevien hampaittensa välistä, miten heikkoja ihmiset nykyään ovat kun joka pikku kolotusta ollaan hoidattamassa. Kun ennenkin pärjättiin ilman hammaslääkäriä.
Minusta tämä on kokonaisuudessaan typerä keskustelu, vaikka olisin 15 vuotta sitten heitellyt samanlaisia kommentteja itsekin. Olen kuitenkin tajunnut, että jos ihmisellä on ripuli ja hän istuu sinnikkäästi paskat housussa, hän ei ole sankari eikä selviytyjä. Ja ihminen joka ihailee tätä paskat housussa istujaa, ei ole mikään älyn jättiläinen itsekään. Itse olen sitä mieltä, että kun sotkua on tullut, se kannattaa siivota. Vaikka miten monta aikaisempaa sukupolvea olisi istunut valittamatta paskat housussa koko elämänsä.
Kommenttisi on muutoin loistava, paitsi siltä osin, että ei tämä keskustelu ole typerä: ihmisiä täytyy _valistaa_ asioista! Toivoakseni tämä keskustelu auttaa ihmisiä!
Keskustelu on typerä siksi, että tänne ovat kommentoineet lähes pelkästään ihmiset jotka ihailevat kärsimyksen sietämistä ja kestämistä. Vaikka apuakin olisi tarjolla. He tekevät keskustelusta typerän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen ihmisillä oli maalaisjärki päässä ja elämä sen verran vaikeeta, ettei jokaisesta vastoinkäymisestä vedetty herneitä nenään. Sillon oli pakko pärjätä.
Maalaisjärki on ihmisillä päässä nytkin eikä elämä ole sen helpompaa. Meidän aikanamme ihmisillä on omat haasteensa, ei elämä ole helpompaa tai vaikeampaa kuin ennen.
Minäkin olisin pärjännyt ilman terapiaa. Olisin pysynyt hengissä, olisin tehnyt työtä, olisin suoriutunut. Mutta terapia paransi elämänlaatuani todella paljon. Siitä terapiassa on kyse suurimmalla osalla. Eivät läheskään kaikki hoipertele itsemurhan partaalla.
Voin hyvin kuvitella, miten hammashuollon yleistyessä ihmiset ovat sadatelleet mätänevien hampaittensa välistä, miten heikkoja ihmiset nykyään ovat kun joka pikku kolotusta ollaan hoidattamassa. Kun ennenkin pärjättiin ilman hammaslääkäriä.
Minusta tämä on kokonaisuudessaan typerä keskustelu, vaikka olisin 15 vuotta sitten heitellyt samanlaisia kommentteja itsekin. Olen kuitenkin tajunnut, että jos ihmisellä on ripuli ja hän istuu sinnikkäästi paskat housussa, hän ei ole sankari eikä selviytyjä. Ja ihminen joka ihailee tätä paskat housussa istujaa, ei ole mikään älyn jättiläinen itsekään. Itse olen sitä mieltä, että kun sotkua on tullut, se kannattaa siivota. Vaikka miten monta aikaisempaa sukupolvea olisi istunut valittamatta paskat housussa koko elämänsä.
Kommenttisi on muutoin loistava, paitsi siltä osin, että ei tämä keskustelu ole typerä: ihmisiä täytyy _valistaa_ asioista! Toivoakseni tämä keskustelu auttaa ihmisiä!
Keskustelu on typerä siksi, että tänne ovat kommentoineet lähes pelkästään ihmiset jotka ihailevat kärsimyksen sietämistä ja kestämistä. Vaikka apuakin olisi tarjolla. He tekevät keskustelusta typerän.
Juuri siksi me, jotka olemme psykoterapiassa tai sen läpikäyneet, voimme _valistaa_ tietämättömiä! Heidän joukossaan tai lähellään saattaa olla psykoterapian tarpeessa olevia ihmisiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen oli ok purkaa omat traumansa hakkaamalla lapsensa, potkimalla koiraansa ja jopa piiskaamalla hevosensa hengiltä.
Enemmän oli väkivaltaa, miehet puukottivat toisiaan.
Vaimotkin saivat osansa.
Ennen olisi raiskattua naista syytetty ja hän olisi hypännyt koskeen.
Lapsiakin piiskattiin varmuuden vuoksi.
Osa herkistä ihmisistä on varmaankin pelastautunut nunnaluostariin tms.
Kyllähän ennenkin suku valitsi puolison eikä avioeroja ollut. Toimisiko sama siis nykyään, että mennään naimisiin omien serkkujen kanssa, ettei vaan oman yhteiskuntaluokan ulkopuolelta?
Ihmiset hakivat toivoa satuolennoista, kun ei muutakaan ollut. Oli se sitten jumala tai ukko-jumala.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen ihmisillä oli maalaisjärki päässä ja elämä sen verran vaikeeta, ettei jokaisesta vastoinkäymisestä vedetty herneitä nenään. Sillon oli pakko pärjätä.
Maalaisjärki on ihmisillä päässä nytkin eikä elämä ole sen helpompaa. Meidän aikanamme ihmisillä on omat haasteensa, ei elämä ole helpompaa tai vaikeampaa kuin ennen.
Minäkin olisin pärjännyt ilman terapiaa. Olisin pysynyt hengissä, olisin tehnyt työtä, olisin suoriutunut. Mutta terapia paransi elämänlaatuani todella paljon. Siitä terapiassa on kyse suurimmalla osalla. Eivät läheskään kaikki hoipertele itsemurhan partaalla.
Voin hyvin kuvitella, miten hammashuollon yleistyessä ihmiset ovat sadatelleet mätänevien hampaittensa välistä, miten heikkoja ihmiset nykyään ovat kun joka pikku kolotusta ollaan hoidattamassa. Kun ennenkin pärjättiin ilman hammaslääkäriä.
Minusta tämä on kokonaisuudessaan typerä keskustelu, vaikka olisin 15 vuotta sitten heitellyt samanlaisia kommentteja itsekin. Olen kuitenkin tajunnut, että jos ihmisellä on ripuli ja hän istuu sinnikkäästi paskat housussa, hän ei ole sankari eikä selviytyjä. Ja ihminen joka ihailee tätä paskat housussa istujaa, ei ole mikään älyn jättiläinen itsekään. Itse olen sitä mieltä, että kun sotkua on tullut, se kannattaa siivota. Vaikka miten monta aikaisempaa sukupolvea olisi istunut valittamatta paskat housussa koko elämänsä.
Kommenttisi on muutoin loistava, paitsi siltä osin, että ei tämä keskustelu ole typerä: ihmisiä täytyy _valistaa_ asioista! Toivoakseni tämä keskustelu auttaa ihmisiä!
Keskustelu on typerä siksi, että tänne ovat kommentoineet lähes pelkästään ihmiset jotka ihailevat kärsimyksen sietämistä ja kestämistä. Vaikka apuakin olisi tarjolla. He tekevät keskustelusta typerän.
Juuri siksi me, jotka olemme psykoterapiassa tai sen läpikäyneet, voimme _valistaa_ tietämättömiä! Heidän joukossaan tai lähellään saattaa olla psykoterapian tarpeessa olevia ihmisiä!
Minäkin olen käynyt psykoterapian, mutta se vain pahensi asioita. Kuulin siellä olevani uhri, aikaisemmin olin luullut asioideni olleen hyvin. Minut siis rikottiin tuolla, psykoterapia ei tosiaan sovi kaikille!
Vierailija kirjoitti:
Sana kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Medikalisaatio lienee päivän sana ja terapioita on hyvä kyseenalaistaakin. Toisaalta en ymmärrä sanontaa "ennen pärjättiin ilmankin". Miten niin pärjättiin? Olisiko perheväkivallalla, alkoholismilla ja kaikenlaisella sadismilla jotain tekemistä mielenterveyden ongelmien kanssa? Ikään kuin terapialla hoidettaisiin vain kaikenlaista kevyttä alakuloa ja vatvottaisiin liikaakin elämän pieniä nyansseja. Kyllä monilla ihmisillä on sukupolvesta toiseen "periytyneitä" vakaviakin ongelmia; kas kun ei ole aiemmin hoidettu, kun on pärjätty vaan. Minä annan aplodit, jos joku uskaltaa ottaa härkää sarvista, eikä vain hyssytellä.
Mainitsin edellä medikalisaation yhtenä syynä, mutta en suinkaan sanonut, että "ennen pärjäiltiin ilmankin" tai että se, miten ennenvanhaan oli, olisi kokonaisuudessaan toivottavaa.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että nykyaikana moni löytää itsestään ongelmia, koska etsii niitä. Nykykulttuurissamme on (aiempaan eli vuosikymmenten takaiseen verrattuna) paljon elementtejä, jotka ohjaavat itsetutkiskeluun. Yksilöiltä kysytään kysymyksiä heidän sisäisestä elämästään, minuudestaan, identiteetistään, henkilökohtaisista arvoistaan... Jotkut hakeutuvat herkästi psykoterapiaan tällaisessa tilanteessa. He ahdistuvat, kun eivät osaa vastata tai löytävät pelkkiä ristiriitoja itsetutkiskeluissaan.
Tämä on kuitenkin vain yksi syy. On muitakin.
Totta, on se näinkin. Lisäksi olen miettinyt tätä, että nykyisin toitotetaan, kuinka vanhempien pitää opettaa lapsilleen tunnetaitoja. Itse ainakin myönnän sen olevan todella vaikeaa, jäyhästä suomalaisperheestä kun olen. Hyvä on hieman opetella, mutta olen kyllä miettinyt sitä, että eikö elämässä pärjää aika pitkälle sillä ihmissuhdetaidoissa, että yrittää olla yksinkertaisesti hyvä toiselle. Pitääkö se kaikki vääntää niin monimutkaiseksi? Minulla toinen lapsi on ns. tavis ja toisella on AS ja voi varmaan arvata, että tälle erityislapselle tunnetaidot ovat silkkaa hepreaa. Toisaalta hän on varsin rauhaa rakastava, ei haasta riitaa tms. Ihmiset yleensä pitävät hänestä. Eli vähän toppuuttelisin tätä intoa asettaa tässäkin asiassa ihmisille vain lisää ja lisää vaatimuksia, että jotkut ovat hyviä ja jotkut huonoja!
Ongelmia tulee siinä vaiheessa, kun luulee että "minun hyväni" toiselle on se, mitä tämä toinen ihminen kaipaa. Erittäin todennäköisesti se ei ole. Ihmiset ovat niin erilaisia.
Ihmiset yleensä lähtökohtaisesti pitävät toisista, kunhan nämä eivät haasta riitaa tai ole hankalia. Mutta parisuhde tai ystävyys vaatii paljon enemmän kuin sen, että ei haasta riitaa.
Vierailija kirjoitti:
Ennen oli ok purkaa omat traumansa hakkaamalla lapsensa, potkimalla koiraansa ja jopa piiskaamalla hevosensa hengiltä.
Enemmän oli väkivaltaa, miehet puukottivat toisiaan.
Vaimotkin saivat osansa.Ennen olisi raiskattua naista syytetty ja hän olisi hypännyt koskeen.
Lapsiakin piiskattiin varmuuden vuoksi.
Osa herkistä ihmisistä on varmaankin pelastautunut nunnaluostariin tms.
Kyllähän ennenkin suku valitsi puolison eikä avioeroja ollut. Toimisiko sama siis nykyään, että mennään naimisiin omien serkkujen kanssa, ettei vaan oman yhteiskuntaluokan ulkopuolelta?
Ihmiset hakivat toivoa satuolennoista, kun ei muutakaan ollut. Oli se sitten jumala tai ukko-jumala.
Ennen raiskauskriisikeskus Tukinaisen kriisipuhelimeen sai soittaa 7 päivänä viikossa, mutta nykyään Tukinaisen kriisipuhelimeen voi soittaa vain 6 päivänä viikossa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen ihmisillä oli maalaisjärki päässä ja elämä sen verran vaikeeta, ettei jokaisesta vastoinkäymisestä vedetty herneitä nenään. Sillon oli pakko pärjätä.
Maalaisjärki on ihmisillä päässä nytkin eikä elämä ole sen helpompaa. Meidän aikanamme ihmisillä on omat haasteensa, ei elämä ole helpompaa tai vaikeampaa kuin ennen.
Minäkin olisin pärjännyt ilman terapiaa. Olisin pysynyt hengissä, olisin tehnyt työtä, olisin suoriutunut. Mutta terapia paransi elämänlaatuani todella paljon. Siitä terapiassa on kyse suurimmalla osalla. Eivät läheskään kaikki hoipertele itsemurhan partaalla.
Voin hyvin kuvitella, miten hammashuollon yleistyessä ihmiset ovat sadatelleet mätänevien hampaittensa välistä, miten heikkoja ihmiset nykyään ovat kun joka pikku kolotusta ollaan hoidattamassa. Kun ennenkin pärjättiin ilman hammaslääkäriä.
Minusta tämä on kokonaisuudessaan typerä keskustelu, vaikka olisin 15 vuotta sitten heitellyt samanlaisia kommentteja itsekin. Olen kuitenkin tajunnut, että jos ihmisellä on ripuli ja hän istuu sinnikkäästi paskat housussa, hän ei ole sankari eikä selviytyjä. Ja ihminen joka ihailee tätä paskat housussa istujaa, ei ole mikään älyn jättiläinen itsekään. Itse olen sitä mieltä, että kun sotkua on tullut, se kannattaa siivota. Vaikka miten monta aikaisempaa sukupolvea olisi istunut valittamatta paskat housussa koko elämänsä.
Kommenttisi on muutoin loistava, paitsi siltä osin, että ei tämä keskustelu ole typerä: ihmisiä täytyy _valistaa_ asioista! Toivoakseni tämä keskustelu auttaa ihmisiä!
Keskustelu on typerä siksi, että tänne ovat kommentoineet lähes pelkästään ihmiset jotka ihailevat kärsimyksen sietämistä ja kestämistä. Vaikka apuakin olisi tarjolla. He tekevät keskustelusta typerän.
Juuri siksi me, jotka olemme psykoterapiassa tai sen läpikäyneet, voimme _valistaa_ tietämättömiä! Heidän joukossaan tai lähellään saattaa olla psykoterapian tarpeessa olevia ihmisiä!
Minäkin olen käynyt psykoterapian, mutta se vain pahensi asioita. Kuulin siellä olevani uhri, aikaisemmin olin luullut asioideni olleen hyvin. Minut siis rikottiin tuolla, psykoterapia ei tosiaan sovi kaikille!
Totta kai psykoterapia 'rikkoo', jos se on paljastavaa psykoterapiaa, koska silloin käydään traumoja _läpi_. Traumojen käsittely on kivuliasta, kammottavaa ja pelottavaa! Minäkin luulin, että lapsuuteni oli normaali, mutta se oli oikeasti väkivaltainen, ja ne kaikki väkivaltakokemukset täytyy _kohdata_ psykoterapiassa, jotta ne saadaan _läpityöskenneltyä_ siten, että lapsuustraumat eivät enää kummittele. Traumojen käsittely on totisesti, totisesti äärimmäisen kammottavaa ja pelottavaa ja kivuliasta!
Hmmm...varmaan voisi sanoa, että miksi mielialahäiriöt ja masennukset ovat yleistyneet?
No joo, niitä diagnosoidaan nykyään helpommin ja hoitoonhakeutuminen on helpottunut (ei enää samanlaista leimaa ja häpeää, kuin joskus).
Varmasti yhteiskunnalliset muutokset heijastuvat ihmisten elämiin: nykyään tuntuu, että mikään ei ole varmaa ja samaan aikaan monesti tuntuu että korostetaan sitä, että kaikki on vaan itestä kiinni! Tämä aiheuttaa melkoista ristiriitaa ja henkistä pahoinvointia. Kouluttaudu, panosta, yritä, yritä enemmän, ole sitä, tätä ja tuota - olethan haluttava, älykäs, kiinnostava, ahkera, ketterä? Ja ihmiset miettivät että eikö sitä nyt vain saakeli saisi tavallisen, arkisen elämän. Työelämä toitottaa, kuinka koko ajan pitää olla joustava, muutoksissa mukana, kehittyvä ja kehittävä. Mutta ei ihminen jaksa jatkuvaa muutosta, joustamista ja tehostamista, siinä uupuu, sekoaa, tuntuu että tulee hulluksi ja mikään ei riitä. Alkaa epäillä että olenko minä vai maailma hullu?
Oli niitä stressin ja ahdistuksen aiheita ennenkin: viekö halla sadon? Kuoleeko lapsi hinkuyskään? Kuolenko itse/kuoleeko vaimo lapsivuoteeseen? Näistä on meillä aika lailla päästy, mutta uudet ahdistukset ovat tulleet tilalle.
Niin on aina ollut, ja niin on aina oleva?
Ja tuossahan oli kyse lähinnä rintamaveteraanien traumoista ja niiden siirtymisestä. Myös siviileillä, naisilla ja lapsilla, saattoi olla hyvin traumaattisia kokemuksia sodan aikana. Puhumattakaan sotalapsista.
-18