Lue keskustelun säännöt.
Liikunnan numerosta koulussa
26.09.2017 |
Saako liikunnasta käytännössä 9 tai 10 vain silloin, jos harjoittelee jossain seurassa aktiivisesti tai on hyvä jossain lajissa koulun ulkopuolella? Eikö numero koske vain koulussa liikuntatunneilla osoitettua aktiivisuutta ja halua oppia, kuten kaikilla muillakin tunneilla? Kokemuksia asiasta.
Kommentit (30)
En myöskään ymmärrä miksi ei liikunta, kuvaamataito, musiikki, kotitalous voisi olla arvosteltu hyväksytty/hylätty. Sitten jos lapsi hakee erikoislukioon/ammattikouluun jossa tarvitaan kyseisen aineen numeroa voisi se opettaja näille muutamalle kirjoittaa numeraalisen arvostelun erikseen.
Liikunnassa tärkeintä tulisi olla se, että lapsella on sopivat välineet mukana ja hän uskaltaa kokeilla kaikkea. Kaikki eivät voi olla kaikissa liikuntalajeissa hyvä, eikä sillä ole tulevaisuuden kannalta mitään merkitystä miten hyvin esim pesäpalloa pelaat. Kunhan jokainen lapsi löytäisi sen liikunnan ilon. Omista peruskouluajoista on jo aikaa, ja silti edelleen saa liian usein lukea miten liikunnanopettaja on omalla toiminnallaan tappanut lapselta sen liikunnan ilon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" Ei edes jalkapallossa, jonka nyt luulisi olevan suht universaali laji ja perushommat helppoja liikunnanopettajienkin sisäistää. Mutta hyvät naurut niistä on poikien valkut saaneet, kun pojat on omissa treeneissään esitellyt näitä opetuksia"
Mä kerran kauna sittem valitin eräälle ystävälle että miksi opettajat ei viitsi opetella lajien perussääntöjä ennen kuin opettaa lapsille liikuntaa. Tämä opettajaystävä sanoi että koululajeissa on eri säännöt. Tietysti lajia jarrastatmattomille tietyt asiat on haasteellisia eikä lajin opettaminen ole se pääasia.[/quote
No esimerkkinä tästä vaikka futiksen rintapotkutekniikka, opettajana esikoisen yläasteen liikunnanopettaja. Jos ei sitä kerran osaa opettaa oikein, eikö olisi vaan parempi jättää väliin koko juttu, porukka vedelkööt kärsiä sitten vaan kaikki. Se, miten ihmeessä se voisi olla erilainen koulun kentällä kuin futistreeneissä en oikein tajua?
Oma kokemukseni tulee lentopallosta. En koskaan oppinut oikeaoppista lyöntiä, käteni oli aina väärin ja opettaja vihelteli pilliin, keskeytti pelin ja taas opeteltiin tekniikkaa. Vihasin sitä isoa palloa ja koko peliä. Kunnes vuosia myöhemmin höntsäiltiin kaveriporukalla rantelentistä, tyyli vapaa ja kevyt pallo. Sehän olikin hauskaa kun joku ei koko aikaa keskittynyt virheisiini, pelailtiin tuntitolkulla ja olin jopa hyvä, ensimmäisiä kertoja ikinä että liikunnasta tuli onnistumisen tunteita. Olin 27v. Kumpi liikunnan harrastamisessa on tärkeämpää, se että se tuntuu tavallisesta ihmisestä hyvälle ja sitä jopa harrastaa mielellään, vai se että keskitytään siihen mitä teet väärin? Kun tavallinen pulliainen saa ihan tarpeeksi irti siitä että liikkuu, vaikkei huipputasolle ylläkään.
Vierailija kirjoitti:
En myöskään ymmärrä miksi ei liikunta, kuvaamataito, musiikki, kotitalous voisi olla arvosteltu hyväksytty/hylätty. Sitten jos lapsi hakee erikoislukioon/ammattikouluun jossa tarvitaan kyseisen aineen numeroa voisi se opettaja näille muutamalle kirjoittaa numeraalisen arvostelun erikseen.
Liikunnassa tärkeintä tulisi olla se, että lapsella on sopivat välineet mukana ja hän uskaltaa kokeilla kaikkea. Kaikki eivät voi olla kaikissa liikuntalajeissa hyvä, eikä sillä ole tulevaisuuden kannalta mitään merkitystä miten hyvin esim pesäpalloa pelaat. Kunhan jokainen lapsi löytäisi sen liikunnan ilon. Omista peruskouluajoista on jo aikaa, ja silti edelleen saa liian usein lukea miten liikunnanopettaja on omalla toiminnallaan tappanut lapselta sen liikunnan ilon.
Entäs ne lapset jotka ovat hyviä vain noissa aineissa? Itselläni 10 todistuksessa oli vain kotitalous. 9 liikunta ja kuvis.
Loput oli sitten 6-7. Minusta oli kyllä kiva, että olin hyvö edes jossain.
Vierailija kirjoitti:
Koulun ulkopuolella tapahtuvat jutut eivät enää saa vaikuttaa arviointiin. Ainoat arviointiperusteet, joita saa käyttää, on mainittu koulun opetussuunnitelmassa. Kymppiä ei voi saada, jos ei osallistu kaikkeen.
Näin varmasti teoriassa ja ohjeistuksen mukaan. Käytäntö tuntuu olevan vielä pitkälti riippuvainen liikkaopen omista mieltymyksistä. Itselläni on liikunnallisesti lahjakas, hyväkuntoinen, aktiivinen ja kaikkiin lajeihin positiivisesti suhtautuva lapsi, jonka liikuntanumero on tasaisesti 8, koska hän ei harrasta opettajan lempilajia jalkapalloa. Liikuntaryhmässä vain jalkapalloa harrastavat oppilaat ovat saaneet numeroksi 9 tai 10.
Liikunnasta on vaikea saada kymppiä. Pitää tosiaan olla hyvä kaikikssa lajeissa. Kannustava toisia kohtaan ja ottaa joukkuelajeissa huomioon kaikki muutkin pelaajat. Meidän koulussa liikunnasta on kirjallisia tehtäviä ja kokeita. Jokainen jotain lajia harrastava tietää, ettei hyvää numeroa saa pelkällä kunnolla ja oman lajin osaamisella. Sen tietää myös vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä 2000-luvun alussa kaikki saivat liikunnasta 8. Siis myös ne, jotka eivät juuri koskaan vaivautuneet edes tulemaan tunnille. Ne, jotka olivat liikunnallisesti lahjakkaita ja harrastivat kaikenlaista myös vapaa-ajallaan, saivat 10.
Mielestäni liikunnasta ei pitäisi tulla arvosanaa lainkaan. Todistukseen vain joku merkintä, jos oppilas on erityisen lahjakas liikunnassa.
Se minusta on kummaa että liikuntatunneilla ei opeteta niitä lajeja. Sanotaan vaan että nyt menette suunnistamaan ja nyt pelaamaan frisbeegolfia. Edes perusliikuntaan (esim. Juoksu) ei saa mitään neuvoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä numeroiden antamista liikunnasta, kannatan myös hyväksytty/hylätty arvostelua, tai jotain muuta sanallista arviota.
Mikä on koululiikunnan tarkoitus? Eikö sen kaunis tavoite ole saada kaikki lapset liikkumaan ja ehkä saada joku liikkumisen kipinä istutettua, jotta he aikuisinakin harrastaisivat jotain liikuntaa. Kaikenlainen arvottaminen hyviin ja huonoihin ei mielestäni tue tätä tavoitetta. Todennäköisesti oppilas, joka saa hyvän numeron liikunnasta, harrastaa liikuntaa muutenkin. Sen sijaan se, joka saa huonon numeron, ei ehkä harrasta liikuntaa, mutta saako huono numero hänet innostumaan liikunnasta? Tuskin. Ehkä se lannistaa vaan enemmän.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä numeroiden antamista liikunnasta, kannatan myös hyväksytty/hylätty arvostelua, tai jotain muuta sanallista arviota.
Mikä on koululiikunnan tarkoitus? Eikö sen kaunis tavoite ole saada kaikki lapset liikkumaan ja ehkä saada joku liikkumisen kipinä istutettua, jotta he aikuisinakin harrastaisivat jotain liikuntaa. Kaikenlainen arvottaminen hyviin ja huonoihin ei mielestäni tue tätä tavoitetta. Todennäköisesti oppilas, joka saa hyvän numeron liikunnasta, harrastaa liikuntaa muutenkin. Sen sijaan se, joka saa huonon numeron, ei ehkä harrasta liikuntaa, mutta saako huono numero hänet innostumaan liikunnasta? Tuskin. Ehkä se lannistaa vaan enemmän.
Kyllä, tuon pitäs olla se tarkoitus. Opettaa se, että liikunta on tärkeää ja ehkä auttaa löytämään se oma laji.
Tämä viesti on kuin suoraan minun suustani! Ja vihasin sitä, kun pakotettiin kilpailemaan. Sitten kun vetelin kaupungin järjestämän taidetapahtuman kisoista kultamitaleja, niin luokan urheilumestarit olivat naamat norsunvituilla. En olisi olisi ilmeisesti saanut pärjätä missään. Koulukiusaaminen loppui lukiossa ja saman tien nousi liikunnannumero kasiin. Viimeisessä kurssitodistuksessa oli 10.