Luuletko, että nykyajan ydinaseet ovat yhtä mitättömiä kuin Hiroshimaan pudotettu?
Moni nykyihminen ei tiedä, että nykyajan ydinaseet ovat satoja kertoja tehokkaampia kuin Hiroshiman pikkupaukku.
Siinä missä perinteisellä ydinpommilla tuhottiin yksi kaupunki, nykyajan vetypommi tuhoaa vähintään koko maakunnan. Niitä kun ampuu useamman, on kokonainen valtio tuhkana ja pilalle saastunut.
Kerrottakoon sellainen mittasuhteita antava yksityiskohta, että vetypommin lämpösäteily aiheuttaa 3. asteen palovamman vielä 150 kilometrin päässä. Voitte uskoa, että tulipaloja syntyy mielettömän isolla alueella ja ruumiita tulee paljon.
Kommentit (35)
No kerropa mistä pommista puhut äläkä lässytä ylimalkaisesti.
Olet vähän jäljessä tiedoissasi.
Ei megatonniluokan ydinaseita ole enää aktiivikäytössä. Todettiin jo kauan sitten turhan suuriksi. Suurin osa ydinkärjistä on alle 500kt.
Ei hätää. Meitä suojelevat galaktisen liiton alienit eivät anna näin tapahtua. He voivat neutraloida ydinaseet vaikka lennosta ja tarkkailevat kyllä tilannetta.
Vierailija kirjoitti:
Aivan. Halutessaan joku hullu diktaattori voisi aiheuttaa ydintalven. Toivotaan me nyt Suomessa ettei ainakaan Venäjä laittaisi lusikkaansa tähän soppaan...
Mutta ennen ydintalvea on varsin kuumat paikat. Sataa radioaktiivista tuhkaa ja mustaa radioaktiivista vettä joka paikkaan.
Täh? Ap:han on ihan pihalla. Ydinaseiden käyttö ei mene niin että isompi=parempi. Siihen liittyy sellainen juttu kuin strategia, siitä voi vaikka lukea netistä. Muutenkin tietosi ovat tuntuvat olevan mikkihiiri-korkeajännitys akselilta.
Kerrottakoon sellainenkin pieni yksityiskohta, että ydinaseet ovat hölynpölyä: niitä ei ole olemassakaan. Kukaan ei ole nähnyt yhtään oikeata ydinräjäytystä missään päin maailmaa. Videonauhoitukset näyttävät TNT-räjäytyksiä, joita suurvallat tekivät 40- ja 50-luvuilla paljon. Ensimmäistäkään ilmaydinräjäytystä ei löydy videoituna, se olisikin sula mahdottomuus, kun jo esim. pieni kilotonnin paukku vaatisi jo 1000 tonnia TNT:tä. Sellaisia määriä ei mikään pommittaja tai ohjus/tykinammus kykene kantamaan.
"Ydinpommeja" on ammuttu tykillä joskus 50-luvulla, mutta se oli tavallinen ammus, ja kasa TNT:tä kohdealueella joka räjäytettiin, eli puhdas huijaus. 15-20 kilotonnin räjäytykset ovat suurimpia TNT-kasoja mitä on räjäytetty, komeita paukkuja kyllä, mutta ydinaseista ei tietoakaan.
Operation Sailor Hat (1965), joka oli pieni 500 tonnin TNT-lataus, näyttää identtiseltä mitä luulisi pienen taktisen ydinaseen olevan:

Cool story, bro.

Pudottivat Enola Gaystä 15000tonnia TNTtä Hiroshimaan? Aikamoinen kantavuus koneessa.
Tuohan oli tietokoneella luotu animaatio "ydinpommista".
Hiroshimasta, kuten Nagasakistakaanei löydy ensimmäistäkään vakuuttavaa todistetta että kaupungit olisivat joutuneet ydinpommien kohteeksi. USA:n ilmavoimat pommittivat japanilaisten kaupunkeja palopommeilla, ja Hiroshima ei näyttänyt sen kummallisemmalta kuin muutkaan kaupungit Japanissa jotka joutuivat palopommien kohteeksi. Kivirakennukset jäivät kaikki pystyyn tietysti, kuten Hiroshimassakin, vaikka ydinpommin olisi pitänyt tuhota nekin. Hiroshimasta tai Nagasakista ei ole koskaan mitattu kohonneita säteilyarvoja. Vakuuttavia videotodisteita ei löydy myöskään.

Hiroshimasta ja Nagasagista ei löydy vakuuttavia videotodisteita koska videoita ei oltu vielä keksitty.
Filmiä kyllä löytyy.
Mutta jos haluaa uskoa lennokkaisiin propelipääteorioihin niin ei tietystikään mikään riitä.
Miksi muuten ydinaseita ei voisi olla, onko niiden fysiikka väärin? Jos on niin todista.

Filmiä löytyy kyllä palaneista ihmisistä Hiroshimasta ja Nagasakista, mutta sehän on sitä jälkeä mitä tavalliset palopommit saavat aikaiseksi, tulimyrskyjä ja alipainetta.
Ydinaseiden fysiikasta ei ole julkaistu koskaan mitään missään vertaisarvioidussa tieteellisessä julkaisussa. Nuclear Weapons FAQ löytyy netistä, mutta sen tekijän taustasta (Carey Sublette) ei löydy juuri mitään tietoja. Tyyppi ei ole ainakaan ole mikään fyysikko, eikä ole julkaissut mitään tieteellisiä tekstejä aikaisemmin.

Ei ole mitään erityistä "ydinaseiden fysiikkaa", se on ydinfysiikkaa ja sitä voi opiskella ihan yliopistossa tahi hankkia asiasta kirjoja.
Itsekään en usko ydinpommien olevan olemassa. Miksi muuten älykkäissä insinöörimaissa kuten suomalia ja eurooppa niitä ei olisi kaikilla valtioilla ja elintilasuunnitelmat laadittuina? Ennemmin tai myöhemmin valtiot lähtevät liikkeelle kun resurssit vähenevät ja normaali kaupankäynti ei riitä.
Ydinfysiikka ei todista että ydinaseet toimisivat, tottakai siihen tarvittaisiin paljon soveltavaa tutkimusta juuri ydinaseiden toimintaperiaatteisiin liittyen. Fissiossa vapautuvat nopeat neutronit ovat heikkoja aiheuttamaan uusia ydinreaktioita, joten tässä on se perusongelma ydinaseisiin liittyen. Ydinreaktorissa nopeat neutronit joudutaan hidastamaan moderaattorilla että eivät karkaisi ympäristöön niin paljon. Ydinreaktori ei koskaan räjähdä hallitsemattomasti. Uraanin tai plutoniumin rikastaminen ei auta kuin tiettyyn pisteeseen asti, muutenhan ydinreaktoreissa käytettäisiin myös enemmän kuin noin 5% rikastettua uraania.
Öh, no mitä hra Oppenheimer sitten tutkimusryhmänsä kanssa kehitti - ja mitä USA tipautti Nagasakiin ja Hiroshimaan lentokoneesta? Entä näiden uhrien säteilyvammat ja seuraavien sukupolvien geneettiset sairaudet?
Onko historian tunneilla nukuttu?
Kävin pari kuukautta sitten Hiroshiman Peace memorial parkissa. Menkää toki epäilijät sinne, löytyy filmejä, kuvia ja aikalaisten haastatteluja aiheesta.
Vierailija kirjoitti:
Täh? Ap:han on ihan pihalla. Ydinaseiden käyttö ei mene niin että isompi=parempi. Siihen liittyy sellainen juttu kuin strategia, siitä voi vaikka lukea netistä. Muutenkin tietosi ovat tuntuvat olevan mikkihiiri-korkeajännitys akselilta.
Maat joilla ei ole varaa rakentaa laajapohjaista ydinpelotetta, keskittyvät siihen että ne vähäiset ydinaseet ovat megatonnimittareilla isoja. On itsessään strategiaa se, päättääkö määrän korvata laatua vai päinvastoin.
Joku P-K kaltainen maa voisi ajatella, että jos maa tuhoutuu, tuhoutukoon koko pallo.
Hirosshimassa ei edes varauduttu ydinpommiin. Ja vielä silloinkin, kun tiedustelijat menivät ei tajuttu.
Sitten tuli viesti, että kaikki tuhottu.
Niin julmaa.