Miksi hoitajat ovat niin usein töykeitä?
Soitin aamulla terveyskeskukseen ja jätin soittopyynnön. Hetki sitten minulle soitti todella tympääntyneen oloinen hoitajaksi esittäytynyt ihminen, jota ei selvästikään kiinnostanut asiani. Hän käski minun menemään yksityiselle tai soittamaan huomenna uudestaan. Pyysin siis tälle viikolle aikaa hoitajalta.
Tämä ei ole todellakaan ensimmäinen kerta, kun hoitaja on ollut todella ilkeä ja törkeä. Miksi liian moni hoitaja käyttäytyy näin?
Kommentit (190)
Suomessa saattaa ola yllättävän paljon myrkyttäjä hoitajia ja mengel lääkäreitä.. who knows?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täälläpäs onkin iso parvi töykimyksiä peukuttelemassa.
Katsokaa peiliin, te olette työssänne ihmistä varten. Ei päinvastoin.
Joo ja juuri tuon asenteen kuulee jo puhelimessa. Olemme työssä mutta myös ihmisiä, kunnioitukseen tarvitsee kaksi. Sori mut jos olet ämmä, niin olen ämmä takaisin. Kannattaisi miettiä miten ihmisille puhuu.
Sinä olet työssä siellä, sinun täytyy pysyä tyynenä joka tilanteessa.
Olin vasta itse hoidossa sairaalassa ja ihmettelin samaa. Olen itse sh ja olen kuvitellut, että kaikki kollegat pyrkivät olemaan aina ystävällisiä, eikä milloinkaan pura ärtymystään potilaisiin. Noh, muuttuipa käsitykseni kertaheitolla. Eräälle nuorelle sairaanhoitajalle, joka puhui koko ajan kaikille tylysti ärähdellen meinasin sanoa, että käytös ei ole enää ammatillista. Paha mieli jäi koko hoidosta.
Olen joskus ihmetellyt potilailta saatuja kiitoksia. Kun omasta mielestäni olen vain hoitanut niin kuin kuuluu, kohdellut potilaita niin kuin hoitajan kuuluu. Ilmeisesti se alkaa olla niin harvinaista, että jotkut potilaat kyyneleet silmissä kiittelevät.
Töykeät hoitaja, hävetkää ja hakeutukaa alalle, jossa ette pääse purkamaan pahaa oloanne muihin ihmisiin!
Vierailija kirjoitti:
SITÄ SAA MITÄ TILAA!
t. Hoitaja joka on kiva ja kiltti jos hänellekkin ollaan.
Asiasta terveyskeskukseen soittava ihminen "tilaa" törkykohtelua? Hoitajan täytyy olla aina kiva ja kiltti, töissä kuuluu yleensä osata käyttäytyä. Todistat kommentillasi sen, että hoitajat ovat törkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Ja ketkäs ne hoitajat elättää? No me veronmaksajat.
Ja sinäkö kohtelet työssäsi kunnioittavasti sinulle alentuvasti puhuvia ja haukkuvia asiakkaita?
N n no juu, kun ne maksaa palkkani.
Älä viitsi. Minä hoitajana saan palkkani vaikka te k.pää asiakkaat ette ikinä soittelisi. Onneksi on myös mukavia potilaita, joita autan oikein mielelläni ja hymyissä suin. Opetelkaa käytöstapoja.

😂
Komppaan aloittajaa. Olen kiltti ja kohtelias, rauhallinen ihminen. Erityisesti Taysissa ihan kauhean tylyä kohtelua sekä hoitajilta että joltain lääkäreiltä. Synnytysosasto oli ihan hirveä kokemus. En missään ole tullut kohdelluksi niin karjana kuin siellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SITÄ SAA MITÄ TILAA!
t. Hoitaja joka on kiva ja kiltti jos hänellekkin ollaan.
Asiasta terveyskeskukseen soittava ihminen "tilaa" törkykohtelua? Hoitajan täytyy olla aina kiva ja kiltti, töissä kuuluu yleensä osata käyttäytyä. Todistat kommentillasi sen, että hoitajat ovat törkeitä.
Törkeitä voivat olla, jos asiakas on törkeä. Minä voin jopa kieltäytyä palvelemasta asiakasta joka on törkeä. Ei meidän tarvitse kuunnella törkimyksiä. Mielestäni aikuisen ihmisen kuuluisi osata käyttäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö nyt oikein? Koet hoitajan töykeäksikoska et saanut haluamaasi?
En kokenut hoitajaa töykeäksi sen vuoksi, että en saanut haluamaani. Hän oli töykeä, koska häntä ei edes kiinnostanut miksi soitin ja hän oli todella ilkeä. Tuntui siltä, että minulla ei ollut minkäänlaista ihmisarvoa hänen silmissään. Käski menmään yksityiselle tai soittamaan huomenna uudestaan. Aikaisemmin olen YTHS:llä samanlaisen vaivan vuoksi saanut ajan hoitajalta useamman kerran ja saanut hoitajalta myös hyvää kohtelua asiantuntevaa hoitoa.
ap
Etköhän hieman ylireagoi, kun teet ihmisen äänensävyn perusteella tulkintoja ihmisarvostasi? Kysymys on nimenomaan omasta tulkinnastasi, ei muusta. Ongelma on nimenomaan siinä, että hoitotyössä resurssit ovat niin pienet ja ihmisten odotukset aina ja jatkuvasti empaattisista hoitajista niin suuret. Ei kukaan jaksa tehdä tunnetyötä empaattisesti jatkuvassa kiireessä ja vaatimuksien paineessa. Niin se vain on. Aivan turhaa ihmetellä hoitajien "alalle soveltumattomuutta", kun lähes kenestä tahansa saadaan ko. työoloissa väsynyt ja välttelevä.
Hoitajat koulutetaan tekemään työtä empaattisesti kiireestä ja paineista huolimatta. Niin se vain on. Se on ammattitaidon yksi, iso osa. Jos kokee, ettei kykene enää siihen, pitää jo hoitajan eettisten ohjeiden mukaan hakea siihen apua, ts. omaa ammattitaitoa, jota myös empaattinen potilaiden kohtelu on, täytyy pitää yllä. Missään olosuhteissa potilaat eivät ole se kohde, johon kiire ja paineet puretaan. Potilailla on aina oikeus jo lainkin (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista) nojalla hyvään kohteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ketkäs ne hoitajat elättää? No me veronmaksajat.
Ja sinäkö kohtelet työssäsi kunnioittavasti sinulle alentuvasti puhuvia ja haukkuvia asiakkaita?
N n no juu, kun ne maksaa palkkani.
Älä viitsi. Minä hoitajana saan palkkani vaikka te k.pää asiakkaat ette ikinä soittelisi. Onneksi on myös mukavia potilaita, joita autan oikein mielelläni ja hymyissä suin. Opetelkaa käytöstapoja.
En ole se keneltä kysyt, mutta sinä olet kortistossa aika äkkiä jos kaikki "k.päät" lopettavat soittelun ja päiviesi häiritsemisen. Silloin sinua ei tarvita. Kaikkien asiakkaiden asiallinen hoitaminen kuuluu työnkuvaasi, myös "k.päiden".
Eniten minua ärsyttää kun vanhukset jää hoitamatta kun pitää kahvihuoneessa vaan juoruta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SITÄ SAA MITÄ TILAA!
t. Hoitaja joka on kiva ja kiltti jos hänellekkin ollaan.
Asiasta terveyskeskukseen soittava ihminen "tilaa" törkykohtelua? Hoitajan täytyy olla aina kiva ja kiltti, töissä kuuluu yleensä osata käyttäytyä. Todistat kommentillasi sen, että hoitajat ovat törkeitä.
Törkeitä voivat olla, jos asiakas on törkeä. Minä voin jopa kieltäytyä palvelemasta asiakasta joka on törkeä. Ei meidän tarvitse kuunnella törkimyksiä. Mielestäni aikuisen ihmisen kuuluisi osata käyttäytyä.
Itse et siis ole aikuinen, koska aikuisen käytöstavat ovat vielä vähän hakusessa? :D
Onneksi on myös asiallisesti työnsä hoitavia hoitajia.
Ne on niin elämäänsä kyllästyneitä.
Terveyskeskuksissa on nykyään ensikontakteina ulosheittäjät, joiden tehtävä on pudottaa mahdollisimman monta potilasta pois jo sisääntulovaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
SITÄ SAA MITÄ TILAA!
t. Hoitaja joka on kiva ja kiltti jos hänellekkin ollaan.
Asiasta terveyskeskukseen soittava ihminen "tilaa" törkykohtelua? Hoitajan täytyy olla aina kiva ja kiltti, töissä kuuluu yleensä osata käyttäytyä. Todistat kommentillasi sen, että hoitajat ovat törkeitä.
Törkeitä voivat olla, jos asiakas on törkeä. Minä voin jopa kieltäytyä palvelemasta asiakasta joka on törkeä. Ei meidän tarvitse kuunnella törkimyksiä. Mielestäni aikuisen ihmisen kuuluisi osata käyttäytyä.
Itse et siis ole aikuinen, koska aikuisen käytöstavat ovat vielä vähän hakusessa? :D
Onneksi on myös asiallisesti työnsä hoitavia hoitajia.
Korjaan töykeitä.
Vierailija kirjoitti:
Eniten minua ärsyttää kun vanhukset jää hoitamatta kun pitää kahvihuoneessa vaan juoruta.
Ettäkö myös hoitajilla olisi lakisääteinen oikeus taukoon, uskomatonta! Kyllä on kahvien takia vanhukset heitteillä, oletko aivan autisti? :D
Vierailija kirjoitti:
Soitin aamulla terveyskeskukseen ja jätin soittopyynnön. Hetki sitten minulle soitti todella tympääntyneen oloinen hoitajaksi esittäytynyt ihminen, jota ei selvästikään kiinnostanut asiani. Hän käski minun menemään yksityiselle tai soittamaan huomenna uudestaan. Pyysin siis tälle viikolle aikaa hoitajalta.
Tämä ei ole todellakaan ensimmäinen kerta, kun hoitaja on ollut todella ilkeä ja törkeä. Miksi liian moni hoitaja käyttäytyy näin?
Hoitoon pääsyn ajankohdasta ilmoittaminen
Diaarinumero:OKV/200/1/2015
Antopäivä:28.1.2016
Ratkaisija:Apulaisoikeuskansleri
Kantelija oli yrittänyt saada terveyskeskuksesta varattua lääkäriaikaa, mutta hänelle ei ollut annettu aikaa, koska ajat olivat kuukaudeksi eteenpäin täynnä. Häntä oli pyydetty soittamaan uudelleen, jolloin hänelle oli annettu vastaanottoaika.
Apulaisoikeuskansleri katsoi, ettei toimintaa, jossa asiakkaalle ilmoitetaan, että vastaanottoaikoja on vain kuukaudeksi eteenpäin ja kaikki ajat ovat täynnä, voida pitää asianmukaisena. Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain mukaan potilaalle on ilmoitettava hoitoon pääsyn ajankohta. Apulaisoikeuskansleri kiinnitti terveyskeskuksen huomiota potilaslain säännösten huomioon ottamiseen.
----------
18.6.2008 Dnro 3908/4/06 Ratkaisija: Oikeusasiamies ... - Eduskunta
www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw.cgi/trip/?${BASE}=ereoapaa...
18.6.2008 - Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: ... vastaanottoaika on annettava potilaalle jo ensimmäisessä yhteydenotossa oh-.
Lääninhallitus katsoo myös, että jos potilaanhoidon tarpeen arvion tekeeterveydenhuollonammattihenkilöjo ensimmäisenpuhelimitse tapahtuvanyhteydenoton aikana ja katsoohoidontarpeelliseksi, vastaanottoaika on annettavapotilaalle joensimmäisessä yhteydenotossaoh-jaamalla puhelu ajanvaraukseen.
Vierailija kirjoitti:
Sori mut jos olet ämmä, niin olen ämmä takaisin.
Huhhuh. Missä sun ammattimaisuus? Sä olet työssä, se toinen on asiakas. Mahdollisesti kipeä ja siksi ärtynyt.
Omassa työssäni kohtaan vittuilevia asiakkaita puhelimessa joka ikinen päivä. En ikipäivänä olisi vittumainen asiakkaalle takaisin. Ai miksi? No koska olen työssä, ja osaan olla ottamatta henkilökohtaisesti sitä, jos joku toinen on hankala.
Kill them with kindness. ;)
Kokemukseni mukaan valtaosa hoitajista on ystävällisiä ja ymmärtäväisiä, mutta minäkin olen törmännyt töykeisiin yksilöihin.
Omasta asenteestani se ei ole voinut johtua, koska olen vaatimaton ja joustava potilas, asiallinen ja ystävällinen.
Aikoinaan mietin kuumeisesti, missä vika, mutta sitten olen esim. nettikeskusteluissa huomannut kokemuksen olevan suht yleinen. Veikkaan myös, että tavallisesti syynä on kiire, töiden kuormittuminen ja siitä johtuva stressi.
Yksi syy voi olla, että jotkut hoitajat eivät osaa tunnetyötä. Hoito- ja hoivatyössä pitäisi säätää omat tunteet enemmän taka-alalle, mutta ei niin paljon, että lopputulos on tyly.
Ja ketkäs ne hoitajat elättää? No me veronmaksajat.