Miten sinä olet saanut järjestettyä itsellesi 3–4 tuntia omaa aikaa ja vähintään kaksi tuntia parisuhdeaikaa joka päivä lapsen syntymän jälkeenkin?

Ap on juuri älykäs ja kaikkea muuta kuin naiivi. Kukaan teistä ei ole taatusti pohtinut sekuntiakaan miten käy omalle ajalle ja jaksamiselle, ennen kun olette menneet lisääntymään.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen hankinta on tullut kumppanin kanssa puheeksi, ja lapsiperhe-elämän logistiikka mietityttää. Monen mukaan lapsen myötä ei tarvitse omasta elämästä luopua, mutta haluaisin kuulla, miten tämä käytännössä onnistuu.

Hah. Hyvä jos minulla oli puoli tuntia omaa aikaa päivässä, ja kaksi tuntia parisuhdeaikaa viikossa vauvan synnyttyä. Ei ollut isovanhempia eikä sisaruksia lähellä.

It's the end of the world as you know it.

Pienten lasten kanssa rasittavinta on se, että mitään et pysty tekemään keskeyttämättä loppuun!!

Ainut vaihtoehto on, että puoliso/appivanhemmat/omat vanhemmat/palkattu apu hoitaa lasta 3-4 tuntia/pv.

Onko Ap miettinyt monta tuntia päivässä hän

A) haluaa viettää lapsensa/lapsiensa kanssa

B) monta tuntia päivässä hän on valmis elämään perhe-elämää

Lisäksi kannattaisi miettiä kuinka kotityöt jaetaan perheen kesken (vinkki: lasten hankinta lisää kotitöitä huomattavasti). Lasten kasvaessa lasten harrastuskuljetus rumba vie yllättävän paljon aikaa.

Kaksi päivätyöläistä sai aikanaan yhden iltaunisen lapsen. Lapsen kasvaessa illat valvovaksi teiniksi toinen jäi tk-eläkkeelle ja toinen heittäytyi aikuisopiskelijaksi, taas on aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Joka väittää, ettei lasten syntymän myötä tarvitse edes väliaikaisesti luopua mistään, hänellä ei ole ennen esikoisen syntymää ollut juuri mitään elämässään. Eli ihminen, joka on käyttänyt lähes kaiken vapaa-aikansa ajan tappamiseen, ei välttämättä koe luopuneensa mistään lapsen synnyttyä.

Jos elämä on täynnä tärkeitä asioita, jostain pitää olla valmis luopumaan lapsen synnyttyä.

Jaa minulla ei kai sitten ollut mitään elämää ennen lasta, koska en koe luopuneeni mistään 🤔 matkustelin ja asuin ulkomailla, tein paljon töitä jossain välissä ja juhlin paljon ja seikkailin kavereiden kanssa, mitä nyt nuoret yleensä touhuavat, muutin usein kun kyllästyin yhteen ja samaan paikkaan.. Tähän kaikkeen myös kyllästyin jo ennenkuin tein lapsen. Tapoin kai sitten vaan aikaa, mitäköhän se oikea elämä oikein on?

Olen lapseton mutta jopa minä ymmärrän, että ap on ihan pihalla siitä, mitä tavallinen lapsiperhearki on. Etkö tajua, että olet vauvassa ja vähän vanhemmassakin lapsessa kiinni 24/7? Jos jäät lapsen kanssa kolmeksi vuodeksi kotiin ja saat säännöllisesti hoitoapua, oma aika voi onnistua välillä, jos lapsi on hyväuninen ja terve. Vaikeudet alkavat siitä, kun palaat työelämään ja yrität sovittaa työelämää ja perhe-elämää yhteen. Silloin tuo 6 h lapsetonta omaa aikaa + parisuhdeaikaa ei onnistu mitenkään. Laske nyt vähän. Kuka sen lapsen hoitaa iltaisin? Lapsivapaa aika voi alkaa aikaisintaan klo 20, jolloin pieni lapsi menee nukkumaan. Ja jos tarviit 8 h yöunta, joudut varmaan menemään nukkumaan viimeistään klo 23. Siinä on enintään pari kolme tuntia.

Sitten et ota ollenkaan huomioon sitä, että lapsi voi olla huonouninen, sairas tai muuten vaativa erityislapsi, jonka hoitaminen syö erityisen paljon voimia. Miten jaksaisit sellaista? Oikeasti, et kuulosta perheihmiseltä. Anna suosiolla olla ja hanki vaikka akvaario.

En mitenkään! Ensimmäisen lapsen jälkeen minulla oli viikossa tunti omaa aikaa joka toinen päivä (kävin jumpassa, salilla tms, luksusta näin jälkeen päin ajateltuna) ja parisuhdeaikaa (katsottiin telkkaria kahdelleen) alkoi olla vasta silloin kun vauva oli 6kk, 1-2tuntia vauvan mentyä yöunille. Nyt toisen lapsen jälkeen minulla on omaa aikaa ehkä tunti viikossa (miestä jännittää olla yksin vauvan ja taaperon kanssa), parisuhdeaikaa ehkä se tunti päivässä iltatoimien ja lasten nukkumaan menon jälkeen. Näin omasta kokemuksesta olen huomannut että yhdelle lapselle löytyy hoitaja helpostikin ja omaa aikaa järjestyy, mutta kaksi pientä lasta on sellainen kombo jota edes lasten oma isä ei meinaa uskaltaa vahtia. Olen optimisti ja uskon että kyllä tämä tästä helpottuu ajan myötä:) ja kun palaan töihin niin saan "omaa aikaa" arkisin 8h viitenä päivänä viikossa:)

Minusta lasta hankkiessa (ehkäisy pois) on hyvä tiedostaa ja miettiä kuinka elämä muuttuu lapsen jälkeen, mutta ei kuitenkaan liikaa. Sillä et koskaan voi tietää saatko todella ns.helpon lapsen vai lapsen jolla, on koliikkivaivaa tai yliherkkyyttä. Tai kuinka ns. Kestät valvomisen/väsymyksen. Jotkut äidit nukkuvat päiväunet vauvan kanssa joka päivä ja jotkut taas ei koskaan. Ei kannata siis liika stressata etukäteen. Mutta on hyvä kuitenkin valmistautua henkisesti siihen että lapsen myötä elämä muuttuu ainakin jollain tasolla. On oltava valmis luopumaan siitä omasta ajasta kynsihuollossa tai kampaamolla esimerkiksi. Itse ( lapseni 9kk) minun ns. Oma aika alkaa kello 9 jälkeen kun hän nukahtaa yöunille. Muutoin hän ei ole vielä koskaan ollut hoidossa mummolassa tai muuallakaan. En vaan ole kokenut tarvetta viedä lasta hoitoon, johtuneeko sitten siitä että hän on ollut helppo lapsi mutta kuitenkin päällimäisenä olen tiedosranut kun hankin lapsen että, minun tehtäväni on hoitaa lasta eikä joka viikonloppu kiikuttaa lasta hoitoon. Toki niin meitä äitejä ja lapsia on niin erilaisia. Ja jokaisella on ne omat voimavarat ja käsitys mikä on omaa aikaa mikä ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka väittää, ettei lasten syntymän myötä tarvitse edes väliaikaisesti luopua mistään, hänellä ei ole ennen esikoisen syntymää ollut juuri mitään elämässään. Eli ihminen, joka on käyttänyt lähes kaiken vapaa-aikansa ajan tappamiseen, ei välttämättä koe luopuneensa mistään lapsen synnyttyä.

Jos elämä on täynnä tärkeitä asioita, jostain pitää olla valmis luopumaan lapsen synnyttyä.

Jaa minulla ei kai sitten ollut mitään elämää ennen lasta, koska en koe luopuneeni mistään 🤔 matkustelin ja asuin ulkomailla, tein paljon töitä jossain välissä ja juhlin paljon ja seikkailin kavereiden kanssa, mitä nyt nuoret yleensä touhuavat, muutin usein kun kyllästyin yhteen ja samaan paikkaan.. Tähän kaikkeen myös kyllästyin jo ennenkuin tein lapsen. Tapoin kai sitten vaan aikaa, mitäköhän se oikea elämä oikein on?

Kato ei me voida ymmärtää miten paljon hienoja merkityksiä lapseton voi saada tiistaisesta jumpastaan.

Ja lisäten vielä parisuhde ajasta..niin juurikin silloin kun lapsi nukahtaa yöunille niin monesti katsomme puolisoni kanssa tvtä, syömme, juttelemme mitä milloinkin. Päivän aikana ehtii hyvin kysellä kuulumisia ja heittää suukot samalla kun tekee kodinaskareita tai kun lapsi päikkäreillä tai viimeistään ruokapöydässä. (Pyrimme syömään aina yhdessä) . Asenne on myös jännä juttu. Hyvällä asenteella pötkii jo pitkälle :)

Vierailija kirjoitti:

Minulla on omaa aikaa joka päivä klo 12-14.30, lapsi nukkuu päiväunet.

Parisuhdeaika on mahdollista 19.30-6.00 välillä, lapsi nukkuu yöunet.

Mies hoitaa tarvittaessa jos tuon lisäksi tarvitsee omaa aikaa.

En tunne ketään jonka vauva olisi nukkunut keskeytyksettä yli 10 tuntia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka väittää, ettei lasten syntymän myötä tarvitse edes väliaikaisesti luopua mistään, hänellä ei ole ennen esikoisen syntymää ollut juuri mitään elämässään. Eli ihminen, joka on käyttänyt lähes kaiken vapaa-aikansa ajan tappamiseen, ei välttämättä koe luopuneensa mistään lapsen synnyttyä.

Jos elämä on täynnä tärkeitä asioita, jostain pitää olla valmis luopumaan lapsen synnyttyä.

Jaa minulla ei kai sitten ollut mitään elämää ennen lasta, koska en koe luopuneeni mistään 🤔 matkustelin ja asuin ulkomailla, tein paljon töitä jossain välissä ja juhlin paljon ja seikkailin kavereiden kanssa, mitä nyt nuoret yleensä touhuavat, muutin usein kun kyllästyin yhteen ja samaan paikkaan.. Tähän kaikkeen myös kyllästyin jo ennenkuin tein lapsen. Tapoin kai sitten vaan aikaa, mitäköhän se oikea elämä oikein on?

Kato ei me voida ymmärtää miten paljon hienoja merkityksiä lapseton voi saada tiistaisesta jumpastaan.

Olette niin paljon arvokkaampia ja parempia kuin me velat. Ihan täytyy vaan ihmetellä, kuinka eri maailmasta olette. Kypsiä, fiksua ja hienoja.

Varmasti ne teidän kakkavaipat on tuhat kertaa merkityksellisempiä kuin jonkun huonon ihmisen huono ja ihan turha jumppa.

Lapseni nukkuu (9kk vanha) 10-12tunnin yöunet.

Mihin sä tuollaisen määrän lapsetonta aikaa tarvitset, ap?

Jos koet, että muuten elämä on hukkaan heitettyä ja onnetonta, jos et saa omaa aikaa ja parisuhdenaikaa joka päivä vähintään viittä tuntia, niin ehkä sinun ap kannattaa jättää lapset tekemättä.

Minä taas koen, että lapset OVAT osa minun elämääni ja haluamme viettää aikaa yhdessä perheenä.

Koska lapset menivät pienempänä nukkumaan noin yhdeksältä, iltaisin jäi kyllä sen jälkeen parisuhdeaikaa 1-2 h, viikonloppuisin hiukan enemmänkin. Ja kyllä minä lenkillä kävin muutaman kerran viikossa, ja luin lehdet joka päivä - lapsia voi vahtia siinä sivussakin (lenkillä käydessä mieheni vahti).

Se riitti mainiosti minullekin. Lapset kun eivät ole minulle riesa, vaan lahja. Jos sinulle lapset olisivat ikävä velvollisuus, ei lapsia kannata hankkia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka väittää, ettei lasten syntymän myötä tarvitse edes väliaikaisesti luopua mistään, hänellä ei ole ennen esikoisen syntymää ollut juuri mitään elämässään. Eli ihminen, joka on käyttänyt lähes kaiken vapaa-aikansa ajan tappamiseen, ei välttämättä koe luopuneensa mistään lapsen synnyttyä.

Jos elämä on täynnä tärkeitä asioita, jostain pitää olla valmis luopumaan lapsen synnyttyä.

Jaa minulla ei kai sitten ollut mitään elämää ennen lasta, koska en koe luopuneeni mistään 🤔 matkustelin ja asuin ulkomailla, tein paljon töitä jossain välissä ja juhlin paljon ja seikkailin kavereiden kanssa, mitä nyt nuoret yleensä touhuavat, muutin usein kun kyllästyin yhteen ja samaan paikkaan.. Tähän kaikkeen myös kyllästyin jo ennenkuin tein lapsen. Tapoin kai sitten vaan aikaa, mitäköhän se oikea elämä oikein on?

Kato ei me voida ymmärtää miten paljon hienoja merkityksiä lapseton voi saada tiistaisesta jumpastaan.

Olette niin paljon arvokkaampia ja parempia kuin me velat. Ihan täytyy vaan ihmetellä, kuinka eri maailmasta olette. Kypsiä, fiksua ja hienoja.

Varmasti ne teidän kakkavaipat on tuhat kertaa merkityksellisempiä kuin jonkun huonon ihmisen huono ja ihan turha jumppa.

Pöh.

Kakkavaipoista ei kukaan revi merkityksiä, mutta oman, rakkaan lapsen kanssa olemisesta ja lapsen kasvattamisesta täyspäiseksi aikuiseksi sen sijaan hyvin paljonkin.

Ja ihan tasan varmuudella enemmän kuin jostakin HARRASTUKSESTA.

ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka väittää, ettei lasten syntymän myötä tarvitse edes väliaikaisesti luopua mistään, hänellä ei ole ennen esikoisen syntymää ollut juuri mitään elämässään. Eli ihminen, joka on käyttänyt lähes kaiken vapaa-aikansa ajan tappamiseen, ei välttämättä koe luopuneensa mistään lapsen synnyttyä.

Jos elämä on täynnä tärkeitä asioita, jostain pitää olla valmis luopumaan lapsen synnyttyä.

Jaa minulla ei kai sitten ollut mitään elämää ennen lasta, koska en koe luopuneeni mistään 🤔 matkustelin ja asuin ulkomailla, tein paljon töitä jossain välissä ja juhlin paljon ja seikkailin kavereiden kanssa, mitä nyt nuoret yleensä touhuavat, muutin usein kun kyllästyin yhteen ja samaan paikkaan.. Tähän kaikkeen myös kyllästyin jo ennenkuin tein lapsen. Tapoin kai sitten vaan aikaa, mitäköhän se oikea elämä oikein on?

Kato ei me voida ymmärtää miten paljon hienoja merkityksiä lapseton voi saada tiistaisesta jumpastaan.

Se se oli mikä minulta puuttui, tiistainen jumppa :D nyt ymmärrän elämän tarkoituksen ja lapsellisena en voi siihen jumppaan mennä kerran viikossa voiiiii eeiii...

Miten teillä on varaa arvostella sitä, miten paljon joku toinen äiti tai isä tarvitsee omaa aikaa tai parisuhdeaikaa ja minkä laatuista se on? Lapset, vanhemmat, ihmiset ja parisuhteet on erilaisia. Ja ihan rehellisesti aloittajalle: Elämäntilanteen muuttuessa sopeutuminen vie aikansa mutta te opitte sen oman tapanne hoitaa vauvaa ja parisuhdetta. Tärkeintä on kuitenkin, että te hoidatte sitä parisuhdetta. Alkuun voi tuntua kamalalata ja parisuhdetta syövältä, jos sitä yhteistä aikaa ei riitä mutta kannattaa kokeilla, että vaatiiko se parisuhde sitä aikaa vai voiko parisuhdetta hoitaa muulla tavalla. Miten siinä vauva-arjessa saat toiselle sellaisen olon, että hän on edelleen se sinun rakkaasi. Muista kiittää, ei vain kakkavaipan vaihdosta vaan myös olemassaolosta. Jätä muistilappu jääkaappiin maitopurkkiin, kirjoita vaikka vain rakkaudentunnustus. Ja pyydä, että toinenkin jättäisi sinulle muistilappuja yllättäviin paikkoihin. Älä kulje ohi koskettamatta. Tuo on meillä ollut se kaikkein tärkein ja se, joka on niinä superkiireisinä ja väsyttävinäkin hetkinä pitänyt sen mielen positiivisena. Pari sekunttia menee, kun halaat suukotat, hipaiset niskaa tai vaikka vaan taputat takamukselle. Noita kohtaamisia oli meillä vauva-arjessa paljon. Ja noista sekunnaista saa vuodessa jo aika monta minuuttia. Ja jos teillä jo ei ole tapana niin suosittelen kaikille opettelemaan, että sanotte kumppanille joka päivä vähintään kerran, että rakastatte häntä.  Nuo ovat vain ensiapuvinkkjä sen kiireisimmän vauva-arjen kanssa elämiseen ja siihen, että se parisuhde ei hautaudu sen alle. Omaa aikaa vanhemmat saavat vaihtelevasti, kun vauvat ovat erilaisia. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vauva ei ole ikuisesti vauva, se kasvaa ja painaa kohta valkolakin päähänsä ja muuttaa pois. Te kyllä selviätte siitä ja hirveitä paineita ei kannata ottaa, koska luotte kyllä oman tapanne hoitaa asioita. Ja jokainen vanhempi toimii sen oman rahatilanteen, jaksammisen ja muiden resurssien valossa. Muistakaa rakastaa lasta ja toisianne.

Tyypillisiä lapsettoman ihmisen epärealistisia  kuvitelmia. Elämää, etenkin lasten kanssa, ei sitten millään voi aikatauluttaa tarkasti. Kannattaa jättää perhehaaveet, jos kaiken pitää olla niin tarkasti ennakoitavissa, ettei vaan ahdistu. Se on ihan hyväksyttävää, ei kaikkien tarvitse lapsia tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Jos tämä yhtälö on täysin mahdoton, sen saa kyllä sanoa suoraan, mutta haluan ehdottomasti kuulla, jos joku on onnistunut sovittamaan tällaiset tarpeet ja lapsiperhe-elämän yhteen. AP

Jos vauvasi on supernukkuja, se saattaa vetää 4 h päiväunia parikin kertaa päivässä ensimmäuset 10 kk. Jos vauvalla on koliikki/allergioita/refluksi/jotain muuta hankalaa, niin päiväunet voi olla vaikka vartin, ja kaiken muun ajan joutuu pitämään vauvaa sylissä/kantorepussa/jotain muuta kätevää. Tässä nyt kaksi melko ääripäätä antamaan käsitystä siitä, mitä kaikenlaisia mahdollisuuksia voi olla. Sen vauvan pääsee ekaa kertaa tapaamaan synnytyksessä ja siitä sitten alkaa tutustuminen, jossa alkaa selvitä, minkälainen kaveri on kyseessä.

Ja kehitysvaiheita tulee uusia ja tavat ja toiminta muuttuu niiden myötä vielä paljon moninaisemmin...

Se on vaan fakta, että introvertit ihmiset, joihin itsekin lukeudun, tarvitsee enemmän yksinoloa kuin ekstrovertit. Mutta, ap, yhden lapsen kanssa voi kuvailemasi aikataulu toteutua aivan hyvin! Meillä on nyt yksivuotias lapsi, itse olen hoitovapaalla, kumppani opiskelee täysipäiväisesti. Lapsi nukkuu päivisin 2-3 torkut, kestoltaan 1-3h. Näinä aikoina saan kotona olla rauhassa ns. yksin ja rauhoittua. Illalla lapsi menee kahdeksalta viimeistään nukkumaan ja siihen jää parisuhdeaikaa kiitettävästi. Seiskalta aamulla suunnilleen lapsi herää, joten toki kannattaa suht aikaisin mennä nukkumaan itsekin.

Tiedä sitten, millaiseksi härdelliksi tämä muuttuu kun palaan töihin ja päiväkoti alkaa, mutta nyt ainakin näin. Toki nyt lapsen syntymän jälkeen myös yksin bussissa istuminen on ihanaa omaa aikaa.