Lue keskustelun säännöt.
Miten sinä olet saanut järjestettyä itsellesi 3–4 tuntia omaa aikaa ja vähintään kaksi tuntia parisuhdeaikaa joka päivä lapsen syntymän jälkeenkin?
Lapsen hankinta on tullut kumppanin kanssa puheeksi, ja lapsiperhe-elämän logistiikka mietityttää. Monen mukaan lapsen myötä ei tarvitse omasta elämästä luopua, mutta haluaisin kuulla, miten tämä käytännössä onnistuu.
Kommentit (249)
Mitä sä höpiset? Noita aikamääriä ei todellakaan sisälly edes viikkoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minkäs ikäinen ap olet? Ehkä sun kannattaa odottaa, kun olet esimerkiksi 30-vuotias ja alkaa vasta sitten miettiä perheen perustamista. Ehkä et enää sitten kaipaa niin paljon omaa aikaa.
Muistan lukeneeni jonkun tutkimuksen, jonka mukaan suomalaiset vanhemmat viettävät lastensa kanssa keskimäärin tunnin päivässä. Se on ihan kamalan vähän, jos yhtään ajattelee niitä lapsia. Toisaalta me kaikki tiedetään, että kun hakee töiden jälkeen lapset hoidosta ja panee ne yhdeksältä sänkyyn ja siinä välissä hoitaa kaupat, ruoat ja kaikki iltarutiinit, niin eihän sitä aikaa lapsille jää paljon.
On ihan selvää, että vauva-aikana kaikki aika menee lapselle ja äiti saa omaa aikaa vain sen mukaan, miten paljon isä ottaa kotona vastuuta ja minkä verran on muita verkostoja, esim. isovanhemmat.
Sitten kun lapsi kasvaa ja on vähemmän äidissä kiinni, omaa aikaa voi järjestää enemmän.
Miksi ap edes haluat lapsia? Kuulostaa siltä, että sulla on paitsi täysin epärealistinen käsitys perhe-elämästä, myös prioriteetit ihan hukassa.
Tein itse lapset vanhana ja olin siihen mennessä saanut elää täysillä itsekkäästi omaa elämääni. Nyt haluan tietenkin olla lasten kanssa mahdollisimman paljon. Ennemminkin harmittaa, ettei joka päivä ehdi niin paljon kuin haluaisi. Ne on hyviä tyyppejä ja niiden kanssa voi tehdä paljon asioita.
Olen kyllä jo selvästi yli 30-vuotias. Millä perusteella minun priorieettini ovat sinusta hukassa? AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkäs ikäinen ap olet? Ehkä sun kannattaa odottaa, kun olet esimerkiksi 30-vuotias ja alkaa vasta sitten miettiä perheen perustamista. Ehkä et enää sitten kaipaa niin paljon omaa aikaa.
Muistan lukeneeni jonkun tutkimuksen, jonka mukaan suomalaiset vanhemmat viettävät lastensa kanssa keskimäärin tunnin päivässä. Se on ihan kamalan vähän, jos yhtään ajattelee niitä lapsia. Toisaalta me kaikki tiedetään, että kun hakee töiden jälkeen lapset hoidosta ja panee ne yhdeksältä sänkyyn ja siinä välissä hoitaa kaupat, ruoat ja kaikki iltarutiinit, niin eihän sitä aikaa lapsille jää paljon.
On ihan selvää, että vauva-aikana kaikki aika menee lapselle ja äiti saa omaa aikaa vain sen mukaan, miten paljon isä ottaa kotona vastuuta ja minkä verran on muita verkostoja, esim. isovanhemmat.
Sitten kun lapsi kasvaa ja on vähemmän äidissä kiinni, omaa aikaa voi järjestää enemmän.
Miksi ap edes haluat lapsia? Kuulostaa siltä, että sulla on paitsi täysin epärealistinen käsitys perhe-elämästä, myös prioriteetit ihan hukassa.
Tein itse lapset vanhana ja olin siihen mennessä saanut elää täysillä itsekkäästi omaa elämääni. Nyt haluan tietenkin olla lasten kanssa mahdollisimman paljon. Ennemminkin harmittaa, ettei joka päivä ehdi niin paljon kuin haluaisi. Ne on hyviä tyyppejä ja niiden kanssa voi tehdä paljon asioita.
Olen kyllä jo selvästi yli 30-vuotias. Millä perusteella minun priorieettini ovat sinusta hukassa? AP
Tällä palstalla joutuu mammaporukan hampaisiin aina, kun kehtaa sanoa, että elämässä jotkin muut asiat ovat tärkeämpiä kuin mahdollisuus päästä vaihtamaan oman lapsen vaippoja ja kuskata tätä lätkätreeneihin.
Et pysty välttämättä lapsen kanssa nukkumaan sitä 8 tunyia yössä etkä pysty saamaan noin paljoa omaa aikaa päivässä. Missä se lapsi olisi suurimman osan päivästä? Hommaa sellainen aidonnäköinen reborn vauvanukke.
Joka väittää, ettei lasten syntymän myötä tarvitse edes väliaikaisesti luopua mistään, hänellä ei ole ennen esikoisen syntymää ollut juuri mitään elämässään. Eli ihminen, joka on käyttänyt lähes kaiken vapaa-aikansa ajan tappamiseen, ei välttämättä koe luopuneensa mistään lapsen synnyttyä.
Jos elämä on täynnä tärkeitä asioita, jostain pitää olla valmis luopumaan lapsen synnyttyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viikolle tuon pystyy jakamaan, mutta ei joka päivälle. Miltä kuulostaa 3-4h omaa aikaa viikossa ja 2h parisuhdeaikaa, mutta sekin ripoteltuna pitkin viikkoa. Se kun illalla sänkyyn ja ajatteleekin seksiä, mutta ei jaksa tehdä asian eteen mitään ja niinä iltoina, kun jaksaa niin lapsi herää ennen kuin ehditte aloittamaankaan. Tai kun aloitat tekemään jotain esim. ruokaa, mutta sun on pakko jatkuvasti keskeyttää se, kun lapsi tekee jotain mitä ei välttämättä pitäisi/tarvitsee apua. Ihan oikeasti ei ole mikään pakko lisääntyä. Lapsiin menee aika, rahat ja vielä terveyskin, jos tulee huonosti nukkuva lapsi saati sitten muuta.
Omaa aikaa järjestyy jos käyttäytyy miehisen itsekkäästi eli jättää lapsenhoidon kylmästi puolisolleen. Puoliso ei raaski jättää lasta hoitamatta, joten ongelma on ratkaistu! Tämä malli tosin edellyttää että valitsee sellaisen puolison jonka tietää venyvän tuollaiseen.
Toinen ratkaisumalli on se, että ottaa eron heti vauvan synnyttyä ja pitää huolen että itse päätyy etävanhemmaksi. Silloin riittää että huolehtii lapsesta esim. vain joka toinen viikonloppu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omaa aikaa järjestyy jos käyttäytyy miehisen itsekkäästi eli jättää lapsenhoidon kylmästi puolisolleen. Puoliso ei raaski jättää lasta hoitamatta, joten ongelma on ratkaistu! Tämä malli tosin edellyttää että valitsee sellaisen puolison jonka tietää venyvän tuollaiseen.
Toinen ratkaisumalli on se, että ottaa eron heti vauvan synnyttyä ja pitää huolen että itse päätyy etävanhemmaksi. Silloin riittää että huolehtii lapsesta esim. vain joka toinen viikonloppu.
Julmaa, mutta erittäin totta.
En mitenkään. Omaa aikaa saan, kun annan miehelle lapsen siksi aikaa. Mutta jompikumpi poistuu kotoa, minä tai lapsi. Parisuhdeaikaa olisi iltaisin, mutta mies menee nukkumaan siinä vaiheessa, kun olen nukuttanut vauvan. Illat on vapaata, mutta laitan silloin ennemmin kotia kuntoon, kun päivisin ei ehdi.
En tosin kaipaa omaa aikaa tämän enempää, hormoonit ohjaa hakeutumaan vauvan luokse koko ajan. Ja tieto siitä, että pikkulapsiaika on väliaikaista. Miehen kanssa kyllä kaipaisin enemmän ihan kahdenkeskistä aikaa, ilman vauvaa. Vaikka kerran viikossa pari tuntia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai kukaan voi olla noin naiivi kuin AP.
Ensinnäkään kun saat lapsen ei ole taattu, että edes yöllä sinulla olisi omaa aikaa nukkua, saati sitten parisuhdeaikaa kun molemmat ovat uupuneita unettomuudesta. Toiseksi mihinkään uppoutuminen on vaikeaa kun kotona on pieni lapsi. Kaikki keskeytyy jatkuvasti. Toki voi olla, että vauva nukkuu esim parin kolmen tunnin päikkärit. Voi myös olla, ettei nuku vaan nukkuu yöt läpeensä ja päivällä parinkymmenen minuutin nokosia. Voi olla, että lapsella on koliikki tai allergioita tai refluksi, joka saa hänet itkuiseksi. Silloin se parisuhdeaika on sitä kun kannatte huutavaa kääröä pitkin kämppää.
Vaikka vauva on helppo niin silti omat tarpeet joutuu laittamaan hyvin usein sivuun. Tulee kaikenlaisia kausia: joskus lapsi nukkuu hyvin j viihtyy hetken yksikseen, sitten taas ei viihdy. Olet hälytysvalmiudessa jatkuvasti, myös yöllä. Omaa aikaa alkaa olla enemmän kun lapsi on jo omatoimisempi ja hänet voi jättää yksin hetkeksi puuhailemaan (eli n. 4-5-vuotiaana). Sitten kun lapsi on kouluiässä ja käy kavereilla jne niin omaa aikaa alkaa olla aika paljonkin.
Minulla on omaa aikaa joka päivä klo 12-14.30, lapsi nukkuu päiväunet.
Parisuhdeaika on mahdollista 19.30-6.00 välillä, lapsi nukkuu yöunet.
Mies hoitaa tarvittaessa jos tuon lisäksi tarvitsee omaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kuulostaa velasta käsittämättömältä, mutta oikeasti haluan olla lasteni kanssa. He ovat pienistä asti olleet huikeita tyyppejä ja on ollut mahtavaa seurata heidän kasvua ja kehitystä. Tietysti joskus on ollut raskasta eikä nollausaikaa ole ollut melkein ikinä. Nyt, kun lapseni ovat 17v, 15v ja 10v on todettava todeksi se klishee, että pikkulapsiaika menee ohi todella nopeasti. Enää moneen vuoteen lapset eivät ole olleet minussa kiinni, vaikka tietysti moneen asiaan äitiään tarvitsevatkin. Kaikista mieluiten olen perheeni kanssa!
Ensimmäiset kolme kuukautta lähes täydessä symbioosissa vauvan kanssa. Kaksi viikkoa synnytyksestä seksiä joka ilta miehen kanssa, siihen menee noin 5-10 minuuttia ja samalla saa itse ne tarvittavat halaukset ja silittelyt jne. Aikaa myöten aikaa tulee enempi itselle. Omaa aikaa sekin on kun vauva nukkuu, on se sitten 5 minsaa tai kaksi tuntia. Ei sinä aikana ole pakko tehdä mitään mutta moni käyttää sen ajan netissä...Minulla ei ole koskaan ollut niin paljon luppoaikaa kun äitinä ollessa. (4 lasta)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, tulevan lapsesi puolesta esitän pyynnön, anna olla.
Äitinä sanon suoraan että älä lisäänny, olisit kamala äiti ja se kuka kärsisi on lapsesi.
Ammattikasvattajana pidän AP:N mietteitä lähes pelottavina ja jopa lastensuojelulisesta näkökulmasta huolestuttavina.
Älä hanki lasta, se ei ole lelu tai se kirja jonka voit sysätä sivuun kun sinua ei huvita.
Vierailija kirjoitti:
Ammattikasvattajana pidän AP:N mietteitä lähes pelottavina ja jopa lastensuojelulisesta näkökulmasta huolestuttavina.
Älä hanki lasta, se ei ole lelu tai se kirja jonka voit sysätä sivuun kun sinua ei huvita.
Todella hassuja ajatuksia ketjussa. Eikö koko oma elämä ole tavallaan omaa aikaa? Ja niitä valintoja lasten lisäksi on opiskelu, haastava työura, parisuhde, lemmikit, aikaa vievät harrastukset jne. Jokainen valitkoon itselleen sopivasti. Ja kannattaa muistaa, että joka tapauksessa elämän aikana noihin prioriteetteihin ja ajan allokaatioihin tulee muutoksia. Itse pitkään opintoihin, uraan, matkustamiseen ja "itseen" panostaneena, lasten synnyttyä lapsiin ja uraan keskittyneenä, ja nyt lasten kasvettua täysi-ikäisiksi parisuhteeseen, uraan ja omiin harrastuksiin panostavana olen tyytyväinen valintoihin ja siihen, että olen valinnut painottaa eri asioita eri elämäni vaiheissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ammattikasvattajana pidän AP:N mietteitä lähes pelottavina ja jopa lastensuojelulisesta näkökulmasta huolestuttavina.
Älä hanki lasta, se ei ole lelu tai se kirja jonka voit sysätä sivuun kun sinua ei huvita.Todella hassuja ajatuksia ketjussa. Eikö koko oma elämä ole tavallaan omaa aikaa? Ja niitä valintoja lasten lisäksi on opiskelu, haastava työura, parisuhde, lemmikit, aikaa vievät harrastukset jne. Jokainen valitkoon itselleen sopivasti. Ja kannattaa muistaa, että joka tapauksessa elämän aikana noihin prioriteetteihin ja ajan allokaatioihin tulee muutoksia. Itse pitkään opintoihin, uraan, matkustamiseen ja "itseen" panostaneena, lasten synnyttyä lapsiin ja uraan keskittyneenä, ja nyt lasten kasvettua täysi-ikäisiksi parisuhteeseen, uraan ja omiin harrastuksiin panostavana olen tyytyväinen valintoihin ja siihen, että olen valinnut painottaa eri asioita eri elämäni vaiheissa.
Oma aika tuli jo määriteltyä ketjun alkupuolella eikä työn tekeminen tai lapsen hoitaminen kyllä sisälly siihen.
Vastaan aloitukseen:
Lapsi 2,5 v., käy nukkumaan klo 19. Ei tarvitse nukuttaa koska nukahtaa helposti itse, joten oma-aika klo 19-22, parisuhdeaika 22-00. Nukun 6,5 h yössä. Ei onnistunut vauvavuotena, eikä sitten kun nukkumaanmenoaika on lapsella myöhempään. Mutta periaatteessa mahdollista jos lapsella hyvät unenlahjat, eikä itse tarvitse hirveästi unta. Ei kannata kuitenkaan jättää sen varaan.
Minkäs ikäinen ap olet? Ehkä sun kannattaa odottaa, kun olet esimerkiksi 30-vuotias ja alkaa vasta sitten miettiä perheen perustamista. Ehkä et enää sitten kaipaa niin paljon omaa aikaa.
Muistan lukeneeni jonkun tutkimuksen, jonka mukaan suomalaiset vanhemmat viettävät lastensa kanssa keskimäärin tunnin päivässä. Se on ihan kamalan vähän, jos yhtään ajattelee niitä lapsia. Toisaalta me kaikki tiedetään, että kun hakee töiden jälkeen lapset hoidosta ja panee ne yhdeksältä sänkyyn ja siinä välissä hoitaa kaupat, ruoat ja kaikki iltarutiinit, niin eihän sitä aikaa lapsille jää paljon.
On ihan selvää, että vauva-aikana kaikki aika menee lapselle ja äiti saa omaa aikaa vain sen mukaan, miten paljon isä ottaa kotona vastuuta ja minkä verran on muita verkostoja, esim. isovanhemmat.
Sitten kun lapsi kasvaa ja on vähemmän äidissä kiinni, omaa aikaa voi järjestää enemmän.
Miksi ap edes haluat lapsia? Kuulostaa siltä, että sulla on paitsi täysin epärealistinen käsitys perhe-elämästä, myös prioriteetit ihan hukassa.
Tein itse lapset vanhana ja olin siihen mennessä saanut elää täysillä itsekkäästi omaa elämääni. Nyt haluan tietenkin olla lasten kanssa mahdollisimman paljon. Ennemminkin harmittaa, ettei joka päivä ehdi niin paljon kuin haluaisi. Ne on hyviä tyyppejä ja niiden kanssa voi tehdä paljon asioita.