Lue keskustelun säännöt.
Miten sinä olet saanut järjestettyä itsellesi 3–4 tuntia omaa aikaa ja vähintään kaksi tuntia parisuhdeaikaa joka päivä lapsen syntymän jälkeenkin?
Lapsen hankinta on tullut kumppanin kanssa puheeksi, ja lapsiperhe-elämän logistiikka mietityttää. Monen mukaan lapsen myötä ei tarvitse omasta elämästä luopua, mutta haluaisin kuulla, miten tämä käytännössä onnistuu.
Kommentit (249)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimo on onnistumut huvin, omaa aikaa semmoinen 6-7 h päivässä. Vaimo kotona hoitamassa lasta. Minä lähden töihin klo. 6.00 aamulla, ja palaan n. 16.00. Vaimo lähtee kotoa sillä oven aukaisemalla, ja poitsu on kotona nälkäisenä. Tehdään poitsun kanssa tehdään ruoka, syödään, siivoillaan, pestään pyykkiä ja vietetään ilta. Nukkumaan laitellaan kello 21.00 aikoihin. Vaimo tulee kotiin yleensä 22-23 aikoihin. Viikonloppuisin vietän myös aamut poitsun kanssa. Vaimo valittaa väsymystä kun kuulemma ri saan nukkua tarpeeksi pitkään.
Kuulostaa surulliselta. Mitä ihmettä vaimo tekee monta tuntia.
Omaa aikaako se on jos on koko päivän vahtimassa lastaan?
Surullistako se on jonkun mielestä? Äitiyshullunko mielestä?
Te olette niin tyhmiä että bruksaan kohta hampaani pilalle.
On se minusta aina surullista jos vanhempi ei halua viettää yhtään aikaa perheensä kanssa.
Niin jos hän on jo koko päivän viettänyt.
Olet ruma ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen lukemaan Anna Wahlgrenin kirjan "lapsikirja". En ole kaikesta samaa mieltä hänen kanssaan, mutta sain itse paljon vinkkejä siitä. Kirjailijalla on yhdeksän lasta ja hän kertoo kirjassaan, miten on pystynyt mm. järjestämään omaa aikaa.
Ymmärrän AP:tä hyvin, itselleni kolmen lapsen äitinä on ollut kaikkein vaikeinta juuri tuo oman ajan saaminen. Esikoisen vauva-ajasta lähtien olen ratkaissut sen niin, että valvon joka toinen yö 3-5 asti, nukun muutaman tunnin, ja seuraavana yönä nukun vähän pidempään. Äitiyslomalla ollessa unia voi lisäksi paikata päikkäreiden aikaan. Se, miksi haluan valvoa yöllä, johtuu siitä, että vain silloin oma aika on häiriötöntä. Parisuhdeaikaa saa lasten mentyä nukkumaan.
Jos on rahaa, sillä voi ostaa silloin tällöin apua kotitöihin, joihin tulee menemään enemmän aikaa lasten tultua, voi myös ostaa valmisruokaa tai puolivalmisteita. En tunne nykyisiä säännöksiä, mutta kun lapsemme olivat pieniä, vanhemmilla oli oikeus tehdä lyhempää työpäivää. Jos lapset ovat päiväkodissa es. 8-17 ja vanhemmat molemmat lyhennetyllä päivällä, aika alkaa kivasti riittämään.
Lasten luonteet ja mahdolliset sairaudet vaikuttavat paljon, mutta lasta voi myös opettaa nukkumaan. Ei se ole luonnonlaki, että pienten lasten vanhemmat valvovat itsensä näännyksiin. Moni koliikkilapsikin on vain nälkäinen lapsi, kun ei haluta imetyksen lisäksi antaa lisäravintoa, eikä äiti tuotakaan tarpeeksi maitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä en edelleenkään koe luopuneeni mistään lapsen takia. Toki hyvin moni asia on muuttunut, mutta muuttuminen ei ole luopumista.
Otetaan esimerkki:
Olet toivonut uutta työpaikkaa. Nykyinen on ihan kiva paikka - on hyvä palkka, mukava työyhteisö ja sopiva työmatka. Silti sinusta tuntuu että jotain puuttuu. Ehkä kaipaat jotain uusia haasteita. Olethan ollut nykyisessä työssäsi jo kymmen vuotta ja työnkuva on pysynyt melko samana.
Haet uutta työpaikkaa. Saat sen! Uudessa työssäkin on hyvä palkka, mukava työyhteisö ja sopiva työmatka. Ja itse työnkuva on nyt mielekkäämpi. Tämä on sitä mistä sinä haaveilitkin!
Tarkoittaako tämä nyt sitä että jouduit luopumaan edellisestä työpaikasta? Ei. Et luopunut, vaan jätit sen mieluusti taakse ja otit harppauksen uuteen työhön ja elämänvaiheeseen. Nyt olet onnellisempi, sillä yksi haaveistasi toteutui.
Samalla tavalla moni kokee lasten saamisen.
Jep, tätä velojen on jostain syystä vaikea ymmärtää. Lasten saanti on useimmille positiivinen elämänmuutos, ei luopumista jostain mistä ei olisi halunnut luopua.
On tosi vaikea ymmärtää kyllä. Myönnän sen.
Myöntääkö lisääntyjät, että ymmärtävät että veloille lapsen saaminen olisi luopumista omasta elämästään, vapaudestaan ja terveydestään.
Ette ymmärrä.
Ei en ymmärrä. Mun elämä ei ole kenessäkään muussa kiinni, kyllä se on aina mun, ei mua myöskään ole seinään kahlehdittu tai terveys mennyt lasten takia (miksi menisi?). Erikoinen ajatus että minäkin (ja sisarukseni) olisin vienyt vanhempieni elämän, vapauden ja terveyden. Eikä mummani jolla oli 10 lasta ollut myöskään sitä mieltä, eniten vaivaa oli ollut nuorena äitinä siitä että molemmat appivanhemmat oli olleet sänkyyn hoidettavia ja elukat toki myös piti hoitaa aamuin illoin joka ikinen päivä.
Kyllä voi arvostella! Ja hyväkin antaa realistisia kommentteja.
Miksei saisi arvostella ihmistä joka kaipaa lapsiperhe arkeen n 3-4 tuntia keskeyttämätöntä omaa aikaa ja päälle vielä pari tuntia keskeytymätöntä parisuhdeaikaa?
Jos tämä kaikki toteutuu joka päivä töiden jälkeen niin ei siinä voi enää vanhemmuudesta puhua. VAIKKA isä hoitaisi neljä tuntia _joka ilta_ töiden jälkeen lasta niim tarvitsee sen äidinkin olla päivittäin tekemisissä lapsensa kanssa. Aika etääksi jäisi suhde lapseen ja kovin hylätty olo tulisi lapsel
le
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimo on onnistumut huvin, omaa aikaa semmoinen 6-7 h päivässä. Vaimo kotona hoitamassa lasta. Minä lähden töihin klo. 6.00 aamulla, ja palaan n. 16.00. Vaimo lähtee kotoa sillä oven aukaisemalla, ja poitsu on kotona nälkäisenä. Tehdään poitsun kanssa tehdään ruoka, syödään, siivoillaan, pestään pyykkiä ja vietetään ilta. Nukkumaan laitellaan kello 21.00 aikoihin. Vaimo tulee kotiin yleensä 22-23 aikoihin. Viikonloppuisin vietän myös aamut poitsun kanssa. Vaimo valittaa väsymystä kun kuulemma ri saan nukkua tarpeeksi pitkään.
Kuulostaa surulliselta. Mitä ihmettä vaimo tekee monta tuntia.
Omaa aikaako se on jos on koko päivän vahtimassa lastaan?
Surullistako se on jonkun mielestä? Äitiyshullunko mielestä?
Te olette niin tyhmiä että bruksaan kohta hampaani pilalle.
On se minusta aina surullista jos vanhempi ei halua viettää yhtään aikaa perheensä kanssa.
Niin jos hän on jo koko päivän viettänyt.
Olet ruma ihminen.
Olen kaunis. Vaimo lähtee kun mies tulee kotiin, eli ei vietä hetkeäkään perheensä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain noin paljon omaa aikaa, ei mulla ainakaan, vaikka ei ole lapsia. Töihin lähden klo 7 ja kotona olen klo 18.30. Herätys on aamulla klo 6, joten nukkumaan menen klo 22. Eli omaa/parisuhdeaikaa on se 3,5 t, josta osa menee ruuanlaittoon, siivoukseen, pyykkäykseen jne. Parisuhdeaikaa kai ei ole se, että mies on koneella ja minä katson telkkua, vaan se on just sitä omaa aikaa. Mikä on parisuhdeaikaa? en mä sitä mitenkään erityisesti erottele, no käydään me joskus ulkona syömässä tai leffassa tms ja tietty on seksiä pari-kolme kertaa viikossa, ei siitä millään tule paria tuntia päivässä. Eikä siis omaa aikaakaan ole varsinaisesti paria tuntia enempää.
Kolmekymppisiä ollaan ja lapsiasia on nyt mielessä. Vauvakuumetta mulla ei ole, mutta kyllä se ajatus lapsesta jotenkin on alkanut houkuttaa ja mies siitä puhuu nykyään vähänväliä, että eikö olis jo aika, ei hän halua olla viiskymppisenä pikkulasten isä yms. Ja en todellakaan kuvittele, etteikö elämä muuttuisi lasten myötä, varmaan muuttuuu sekä hyvässä että pahassa. Jotenkin vaan tää nykyelämä on alkanut tuntua siltä, että päivät toistuvat samanlaisina...se probleema olis varmaan mennyttä lasten myötä ;D.
Totta kai päivät tuntuvat samanlaisilta, kun sinulla on päivittäin kenties alle kaksi tuntia sellaista aikaa, jonka sisällön saat itse määrätä! Tuohon tunteeseen auttaa nimenomaan se, että omaa aikaa on käytössä reilusti. Muuten et saa tehtyä elämästäsi itsesi näköistä.
Lapsiperhe-elämä se muuten vasta rutiinien ohjaamaa onkin. Jos et halua päivien toistuvan samanlaisina, älä hanki lapsia.
Ystävilläni alkaa suurimmalla osalla olla lapsia ja ei niitten päivät kuulosta samanlaisilta. Tuntuu, että koko ajan on jotain meneillään. Kun nähdään ja kysytään, mitä oot hommaillut, niin tuntuu, että niillä äideillä on tapahtunut vaikka mitä; on ollut neuvolaa, synttärijuhlia, muskarin juhlia, lastenteatteria, vaatekutsuja, retkiä ja ties mitä ja arjessakin tuntuu jatkuvasti olevan kaikkea meneillään ja kaikki mitä ne kertoo niiden lapsista...en voi mitään, mutta kuulostaa paljon mielenkiintoisemmalta kuin oma ja lapsettomien kavereitteni elämä: joo, no töissä oon ollut, no eipä sinne erityistä, sitä samaa, joo salilla oon käynyt ja joskus uimassa ja lenkillä. Joskus mun elämä tuntuu niin merkityksettömältä ja harmaalta, että itku pääsee, tätäkö tää elämä vaan on?
Mä en ole vela, en vauvakuumeilija...en mä tiedä mikä olen. Enkä tiedä mitä pitäs tehdä, miehen kanssa on vaan sovittu aiemmin, että katsotaan hetki kerrallaan ja päätetään sitten kun aika on. Miehen veli tuli just isäksi ja siitä kai tuo miehen vauvahaaveilu alkoi. Kerro sinä mitä pitäisi sitten tehdä, että elämä tuntuisi joltain muulta kuin harmaalta arjelta joka ikinen päivä. Ja en sitten tykkää matkustelusta, inhoan sitä, että sitä on turha ehdottaa piristykseksi. En jaksa opiskella, eikä mulla ole mitään erityisiä mielenkiinnon kohteita. Minkäänlaisesta bailaamisesta en välitä, konserteissa käydään silloin tällöin ja joskus mennään hotelliin viikonlopuksi, mutta ei siinä kyllä mitään hohtoa ole, eipä se paljon kotioloista poikkea. Millä saada sitten arkeen hehkua ja mitkä olis oikein niitä kohokohtia?
Tuollaista se velojen elämä on. Yritetään repiä elämää suurempaa merkitystä jostain harrastuksesta, kun ei muuta ole. Surullista.
Tuota se äitien elämä on. Yritetään repiä elämää suurempaa merkitystä jostain ihmislapsesta, kun muuta ei ole. Surullista.
Uusi elämä on aina elämää suurempaa <3 sun tiistain jumppa ei ihan nyt pärjää elämän luomiselle ;)
Millä perusteella uusi ihmen on entistä suurempi. Entä jos se sun lapsesi ei lisäänny vaan jumppaa tiistaisin.
Selitä nyt tämä asia, kun en tajua.
Nythän sinä argumentoit tyyliin; siks koska mä sanon niin, ja kun se vaan on niin.
Ei vakuuta.
Mieti ihan itse miksi on suurempi asia saada lapsi kuin jumpata tiistaisin :,D mieti nyt kovin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain noin paljon omaa aikaa, ei mulla ainakaan, vaikka ei ole lapsia. Töihin lähden klo 7 ja kotona olen klo 18.30. Herätys on aamulla klo 6, joten nukkumaan menen klo 22. Eli omaa/parisuhdeaikaa on se 3,5 t, josta osa menee ruuanlaittoon, siivoukseen, pyykkäykseen jne. Parisuhdeaikaa kai ei ole se, että mies on koneella ja minä katson telkkua, vaan se on just sitä omaa aikaa. Mikä on parisuhdeaikaa? en mä sitä mitenkään erityisesti erottele, no käydään me joskus ulkona syömässä tai leffassa tms ja tietty on seksiä pari-kolme kertaa viikossa, ei siitä millään tule paria tuntia päivässä. Eikä siis omaa aikaakaan ole varsinaisesti paria tuntia enempää.
Kolmekymppisiä ollaan ja lapsiasia on nyt mielessä. Vauvakuumetta mulla ei ole, mutta kyllä se ajatus lapsesta jotenkin on alkanut houkuttaa ja mies siitä puhuu nykyään vähänväliä, että eikö olis jo aika, ei hän halua olla viiskymppisenä pikkulasten isä yms. Ja en todellakaan kuvittele, etteikö elämä muuttuisi lasten myötä, varmaan muuttuuu sekä hyvässä että pahassa. Jotenkin vaan tää nykyelämä on alkanut tuntua siltä, että päivät toistuvat samanlaisina...se probleema olis varmaan mennyttä lasten myötä ;D.
Totta kai päivät tuntuvat samanlaisilta, kun sinulla on päivittäin kenties alle kaksi tuntia sellaista aikaa, jonka sisällön saat itse määrätä! Tuohon tunteeseen auttaa nimenomaan se, että omaa aikaa on käytössä reilusti. Muuten et saa tehtyä elämästäsi itsesi näköistä.
Lapsiperhe-elämä se muuten vasta rutiinien ohjaamaa onkin. Jos et halua päivien toistuvan samanlaisina, älä hanki lapsia.
Ystävilläni alkaa suurimmalla osalla olla lapsia ja ei niitten päivät kuulosta samanlaisilta. Tuntuu, että koko ajan on jotain meneillään. Kun nähdään ja kysytään, mitä oot hommaillut, niin tuntuu, että niillä äideillä on tapahtunut vaikka mitä; on ollut neuvolaa, synttärijuhlia, muskarin juhlia, lastenteatteria, vaatekutsuja, retkiä ja ties mitä ja arjessakin tuntuu jatkuvasti olevan kaikkea meneillään ja kaikki mitä ne kertoo niiden lapsista...en voi mitään, mutta kuulostaa paljon mielenkiintoisemmalta kuin oma ja lapsettomien kavereitteni elämä: joo, no töissä oon ollut, no eipä sinne erityistä, sitä samaa, joo salilla oon käynyt ja joskus uimassa ja lenkillä. Joskus mun elämä tuntuu niin merkityksettömältä ja harmaalta, että itku pääsee, tätäkö tää elämä vaan on?
Mä en ole vela, en vauvakuumeilija...en mä tiedä mikä olen. Enkä tiedä mitä pitäs tehdä, miehen kanssa on vaan sovittu aiemmin, että katsotaan hetki kerrallaan ja päätetään sitten kun aika on. Miehen veli tuli just isäksi ja siitä kai tuo miehen vauvahaaveilu alkoi. Kerro sinä mitä pitäisi sitten tehdä, että elämä tuntuisi joltain muulta kuin harmaalta arjelta joka ikinen päivä. Ja en sitten tykkää matkustelusta, inhoan sitä, että sitä on turha ehdottaa piristykseksi. En jaksa opiskella, eikä mulla ole mitään erityisiä mielenkiinnon kohteita. Minkäänlaisesta bailaamisesta en välitä, konserteissa käydään silloin tällöin ja joskus mennään hotelliin viikonlopuksi, mutta ei siinä kyllä mitään hohtoa ole, eipä se paljon kotioloista poikkea. Millä saada sitten arkeen hehkua ja mitkä olis oikein niitä kohokohtia?
Tuollaista se velojen elämä on. Yritetään repiä elämää suurempaa merkitystä jostain harrastuksesta, kun ei muuta ole. Surullista.
Tuota se äitien elämä on. Yritetään repiä elämää suurempaa merkitystä jostain ihmislapsesta, kun muuta ei ole. Surullista.
Uusi elämä on aina elämää suurempaa <3 sun tiistain jumppa ei ihan nyt pärjää elämän luomiselle ;)
Millä perusteella uusi ihmen on entistä suurempi. Entä jos se sun lapsesi ei lisäänny vaan jumppaa tiistaisin.
Selitä nyt tämä asia, kun en tajua.
Nythän sinä argumentoit tyyliin; siks koska mä sanon niin, ja kun se vaan on niin.
Ei vakuuta.
Mieti ihan itse miksi on suurempi asia saada lapsi kuin jumpata tiistaisin :,D mieti nyt kovin.
No olen miettinyt ja en keksi. Se lapsi jumppaa, piirtelee, ja paskantaa..ehkä joskus aikuisena hän tekee uuden jumppaajan, piirtelijän ja paskantajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimo on onnistumut huvin, omaa aikaa semmoinen 6-7 h päivässä. Vaimo kotona hoitamassa lasta. Minä lähden töihin klo. 6.00 aamulla, ja palaan n. 16.00. Vaimo lähtee kotoa sillä oven aukaisemalla, ja poitsu on kotona nälkäisenä. Tehdään poitsun kanssa tehdään ruoka, syödään, siivoillaan, pestään pyykkiä ja vietetään ilta. Nukkumaan laitellaan kello 21.00 aikoihin. Vaimo tulee kotiin yleensä 22-23 aikoihin. Viikonloppuisin vietän myös aamut poitsun kanssa. Vaimo valittaa väsymystä kun kuulemma ri saan nukkua tarpeeksi pitkään.
Kuulostaa surulliselta. Mitä ihmettä vaimo tekee monta tuntia.
Omaa aikaako se on jos on koko päivän vahtimassa lastaan?
Surullistako se on jonkun mielestä? Äitiyshullunko mielestä?
Te olette niin tyhmiä että bruksaan kohta hampaani pilalle.
On se minusta aina surullista jos vanhempi ei halua viettää yhtään aikaa perheensä kanssa.
Niin jos hän on jo koko päivän viettänyt.
Olet ruma ihminen.
Olen kaunis. Vaimo lähtee kun mies tulee kotiin, eli ei vietä hetkeäkään perheensä kanssa.
Niin sun mielestä se ei ole mitään että hän on koko päivän ollut lapsen kanssa?
Eikö se ole perhettä se lapsi?
Vierailija kirjoitti:
Mikä nyt on mammat? Eihän mistään tarvitse luopua, kun lapsia hankkii? Niinhän te aina lapsettomille uskottelette.
:D :D :D
Ei tarvitse, jos elämä on valmiiksi sen muotoinen että siihen on ylipäänsä järkevää vauvan tulla. Esimerkiksi alkoholin suurkuluttaja joutuu kyllä luopumaan jatkuvasta kännäämisestä tai sossu puuttuu peliin. Kukaan ei ole käsittääkseni sanonut, että jokaisen uniikin lumihiutaleen poikkeustarpeet tulee täytettyä. Keskimääräinen aikuinen ei kuitenkaan tarvitse 3-4 tuntia omaa aikaa päivässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä en edelleenkään koe luopuneeni mistään lapsen takia. Toki hyvin moni asia on muuttunut, mutta muuttuminen ei ole luopumista.
Otetaan esimerkki:
Olet toivonut uutta työpaikkaa. Nykyinen on ihan kiva paikka - on hyvä palkka, mukava työyhteisö ja sopiva työmatka. Silti sinusta tuntuu että jotain puuttuu. Ehkä kaipaat jotain uusia haasteita. Olethan ollut nykyisessä työssäsi jo kymmen vuotta ja työnkuva on pysynyt melko samana.
Haet uutta työpaikkaa. Saat sen! Uudessa työssäkin on hyvä palkka, mukava työyhteisö ja sopiva työmatka. Ja itse työnkuva on nyt mielekkäämpi. Tämä on sitä mistä sinä haaveilitkin!
Tarkoittaako tämä nyt sitä että jouduit luopumaan edellisestä työpaikasta? Ei. Et luopunut, vaan jätit sen mieluusti taakse ja otit harppauksen uuteen työhön ja elämänvaiheeseen. Nyt olet onnellisempi, sillä yksi haaveistasi toteutui.
Samalla tavalla moni kokee lasten saamisen.
Jep, tätä velojen on jostain syystä vaikea ymmärtää. Lasten saanti on useimmille positiivinen elämänmuutos, ei luopumista jostain mistä ei olisi halunnut luopua.
On tosi vaikea ymmärtää kyllä. Myönnän sen.
Myöntääkö lisääntyjät, että ymmärtävät että veloille lapsen saaminen olisi luopumista omasta elämästään, vapaudestaan ja terveydestään.
Ette ymmärrä.
Velathan eivät voi tietää miten onnellisia ja tyytyväisiä saattaisivat olla kun vanhemmuus toisi elämään suuremman tarkoituksen, kun ne viikonlopun viinilasilliset ja tiistain jumppa. Vanhemmat taas kyllä tietävät mitä se elämä oli ennen lapsia.
Ei sillä ole velalle väliä, miten merkitykselliseksi sinä tai joku toinen lapsia hankkinut elämänsä kokee. Se ei muuta sitä, että velan elämä muuttuisi VÄHEMMÄN onnelliseksi ja merkitykselliseksi lasten hankinnan myötä.
Ei sitä voi tietää jos ei ole ikinä kokenut sitä että hänellä on omia lapsia :)
Totta kai sen voi tietää. Miksi ei voisi? En tietenkään tiedä, miten sinä koet vanhemmuuden, mutta tunnen itseni ja tiedän, ettei se sopisi minulle. Se menee nimittäin täysin vastaan sitä, mitä elämältä haluan ja tarvitsen.
Koska et voi varmasti tietää etteikö oma ajattelumaailmasi muuttuisi täysin kun saisit lapsen. Yhtäkkiä haluaisitkin antaa kaiken aikasi lapselle ja ne entiset "tärkeät" asiat tuntisivat aivan naurettavalta ajan tuhlaamiselta lapsen rinnalla. Moni vanhemmaksi tullut on huomannut tämän.
En ole se jolle vastasit, enkä edes lapseton, mutta minusta tuo on äärettömän lapsellista ja ylimielistä puhetta. Kyllä monet lapsettomat ihan aidosti tietävät, ettei vanhemmuus heille sovi. Minusta se on loistava asia. Se, ettei joillakin ihmisillä ole itsetuntemusta ja kykyä tarkastella elämän tavoitteita pitkäjänteisesti ei suinkaan tarkoita sitä etteikö kenelläkään muulla olisi.
Tulee sellainen olo, että halutakseen lapsen täytyisi olla joku tyhjiö johon lapsen laittaa.
Kaikilla ei sellaista tyhjiötä elämässään ole. Siis miksi kukaan älyllinen, syvällinen ja elämän merkityksellisenä kokeva ihminen haluaisi edes lapsen? Kun sen lapsen saatuaan, mikään ei enää merkitsekään mitään. Vain se lapsi merkitsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No minä en edelleenkään koe luopuneeni mistään lapsen takia. Toki hyvin moni asia on muuttunut, mutta muuttuminen ei ole luopumista.
Otetaan esimerkki:
Olet toivonut uutta työpaikkaa. Nykyinen on ihan kiva paikka - on hyvä palkka, mukava työyhteisö ja sopiva työmatka. Silti sinusta tuntuu että jotain puuttuu. Ehkä kaipaat jotain uusia haasteita. Olethan ollut nykyisessä työssäsi jo kymmen vuotta ja työnkuva on pysynyt melko samana.
Haet uutta työpaikkaa. Saat sen! Uudessa työssäkin on hyvä palkka, mukava työyhteisö ja sopiva työmatka. Ja itse työnkuva on nyt mielekkäämpi. Tämä on sitä mistä sinä haaveilitkin!
Tarkoittaako tämä nyt sitä että jouduit luopumaan edellisestä työpaikasta? Ei. Et luopunut, vaan jätit sen mieluusti taakse ja otit harppauksen uuteen työhön ja elämänvaiheeseen. Nyt olet onnellisempi, sillä yksi haaveistasi toteutui.
Samalla tavalla moni kokee lasten saamisen.
Jep, tätä velojen on jostain syystä vaikea ymmärtää. Lasten saanti on useimmille positiivinen elämänmuutos, ei luopumista jostain mistä ei olisi halunnut luopua.
On tosi vaikea ymmärtää kyllä. Myönnän sen.
Myöntääkö lisääntyjät, että ymmärtävät että veloille lapsen saaminen olisi luopumista omasta elämästään, vapaudestaan ja terveydestään.
Ette ymmärrä.
Velathan eivät voi tietää miten onnellisia ja tyytyväisiä saattaisivat olla kun vanhemmuus toisi elämään suuremman tarkoituksen, kun ne viikonlopun viinilasilliset ja tiistain jumppa. Vanhemmat taas kyllä tietävät mitä se elämä oli ennen lapsia.
Ei sillä ole velalle väliä, miten merkitykselliseksi sinä tai joku toinen lapsia hankkinut elämänsä kokee. Se ei muuta sitä, että velan elämä muuttuisi VÄHEMMÄN onnelliseksi ja merkitykselliseksi lasten hankinnan myötä.
Ei sitä voi tietää jos ei ole ikinä kokenut sitä että hänellä on omia lapsia :)
Totta kai sen voi tietää. Miksi ei voisi? En tietenkään tiedä, miten sinä koet vanhemmuuden, mutta tunnen itseni ja tiedän, ettei se sopisi minulle. Se menee nimittäin täysin vastaan sitä, mitä elämältä haluan ja tarvitsen.
Koska et voi varmasti tietää etteikö oma ajattelumaailmasi muuttuisi täysin kun saisit lapsen. Yhtäkkiä haluaisitkin antaa kaiken aikasi lapselle ja ne entiset "tärkeät" asiat tuntisivat aivan naurettavalta ajan tuhlaamiselta lapsen rinnalla. Moni vanhemmaksi tullut on huomannut tämän.
Tiedän kyllä aivan varmasti, että ajattelutapani ei muuttuisi. Minä kun tosiaan tunnen itseni ja sinä et.
Kun tulen töistä, munilla on 3-4 tuntia omaa aikaa pienen enkelini kanssa, popsitaan sapuskaa ja katsotaan lastenohjelmia, käydään pihalla katsomassa mitä naapurin muruille kuuluu ja otetaan kisu valjaissa myös haistelemaan syysilmaa.
Sitten mennään kylpyyn ja paapailemaan, iskä lukee iltasadun.
Sitten mennään miehen kanssa makuuhuoneeseen, kerrotaan päivän kuulumiset sylikkäin ja nauretaan ja pidetään vähän hauskaa ennenkuin nukahdetaan..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu siitä mitä tarkoitat noilla määrittelyillä. Minä pidän vaunulenkillä käyntiä omana aikana, saanhan siinä päivän liikunta-annokseni suoritettua. Lapsi myös nukkuu kauemmin kuin minä ja menee aikaisemmin nukkumaan. Kun selvittelee asian niin, että lapsi nukkuu samaan aikaan kuin mies on kotona, saa kivasti parisuhdeaikaa. Ei sitä muuten kahta tuntia tarvitse, panna ehtii nopeamminkin ja televisiota voi katsella kun lapsi on hereilläkin.
Miten jollain vaunulenkillä saa päivän liikunnan suoritettua? Se ei ole edes teoriassa mahdollista
Kuinka niin ei? 10000 askelta on päivittäinen suositus, se tulee täyteen n. 8 km lenkillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimo on onnistumut huvin, omaa aikaa semmoinen 6-7 h päivässä. Vaimo kotona hoitamassa lasta. Minä lähden töihin klo. 6.00 aamulla, ja palaan n. 16.00. Vaimo lähtee kotoa sillä oven aukaisemalla, ja poitsu on kotona nälkäisenä. Tehdään poitsun kanssa tehdään ruoka, syödään, siivoillaan, pestään pyykkiä ja vietetään ilta. Nukkumaan laitellaan kello 21.00 aikoihin. Vaimo tulee kotiin yleensä 22-23 aikoihin. Viikonloppuisin vietän myös aamut poitsun kanssa. Vaimo valittaa väsymystä kun kuulemma ri saan nukkua tarpeeksi pitkään.
Kuulostaa surulliselta. Mitä ihmettä vaimo tekee monta tuntia.
Omaa aikaako se on jos on koko päivän vahtimassa lastaan?
Surullistako se on jonkun mielestä? Äitiyshullunko mielestä?
Te olette niin tyhmiä että bruksaan kohta hampaani pilalle.
On se minusta aina surullista jos vanhempi ei halua viettää yhtään aikaa perheensä kanssa.
Niin jos hän on jo koko päivän viettänyt.
Olet ruma ihminen.
Olen kaunis. Vaimo lähtee kun mies tulee kotiin, eli ei vietä hetkeäkään perheensä kanssa.
Niin sun mielestä se ei ole mitään että hän on koko päivän ollut lapsen kanssa?
Eikö se ole perhettä se lapsi?
Ohis mutta puhut ohi asian. Lapsi on osa perhettä, kyllä. Mutta jos perheeseen kuuluu myös isä niin eihän äiti vietä perheensä (= koko perheen) kanssa aikaa ollenkaan.
Helposti tulee tuo oma aika täyteen, kun käyn töissä: 8 t työaikaa ja tunti matkoihin, pari kertaa viikossa vielä kaupassakäynti. Sitten vielä extrat: tunnin jumppa kerran viikossa, samoin jooga ja kuntosali, lisäksi vielä hiihtoa, pyöräilyä ja juoksua. Omaa aikaa on myös, kun käyn suihkussa, menen kylpyyn, käyn kampaajalla, hierojalla ja kosmetologilla. Silloin, tällöin ostoksilla. Parisuhdeaikaa joka ilta pari tuntia ja joskus kahdenkeskinen viikonloppu, kun lapsi menee jompaan kumpaan mummolaan. Tietysti vauva-aikana oli vähemmän aikaa, mutta sehän on ohimenevä vaihe. Tosin kaikkein kivointa aikaa on perheaika, jota on 3-4 tuntia illassa ja viikonloppuisin tietysti enemmän. En koe, että lapsi olisi mitään vienyt, vaan pelkästään tuonut hyvää tullessaan. Näin siis mulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimo on onnistumut huvin, omaa aikaa semmoinen 6-7 h päivässä. Vaimo kotona hoitamassa lasta. Minä lähden töihin klo. 6.00 aamulla, ja palaan n. 16.00. Vaimo lähtee kotoa sillä oven aukaisemalla, ja poitsu on kotona nälkäisenä. Tehdään poitsun kanssa tehdään ruoka, syödään, siivoillaan, pestään pyykkiä ja vietetään ilta. Nukkumaan laitellaan kello 21.00 aikoihin. Vaimo tulee kotiin yleensä 22-23 aikoihin. Viikonloppuisin vietän myös aamut poitsun kanssa. Vaimo valittaa väsymystä kun kuulemma ri saan nukkua tarpeeksi pitkään.
Kuulostaa surulliselta. Mitä ihmettä vaimo tekee monta tuntia.
Omaa aikaako se on jos on koko päivän vahtimassa lastaan?
Surullistako se on jonkun mielestä? Äitiyshullunko mielestä?
Te olette niin tyhmiä että bruksaan kohta hampaani pilalle.
On se minusta aina surullista jos vanhempi ei halua viettää yhtään aikaa perheensä kanssa.
Niin jos hän on jo koko päivän viettänyt.
Olet ruma ihminen.
Olen kaunis. Vaimo lähtee kun mies tulee kotiin, eli ei vietä hetkeäkään perheensä kanssa.
Niin sun mielestä se ei ole mitään että hän on koko päivän ollut lapsen kanssa?
Eikö se ole perhettä se lapsi?
Ohis mutta puhut ohi asian. Lapsi on osa perhettä, kyllä. Mutta jos perheeseen kuuluu myös isä niin eihän äiti vietä perheensä (= koko perheen) kanssa aikaa ollenkaan.
Paitsi nukkuu sen vieressä ja antaa joskus tyhjentää pallinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaimo on onnistumut huvin, omaa aikaa semmoinen 6-7 h päivässä. Vaimo kotona hoitamassa lasta. Minä lähden töihin klo. 6.00 aamulla, ja palaan n. 16.00. Vaimo lähtee kotoa sillä oven aukaisemalla, ja poitsu on kotona nälkäisenä. Tehdään poitsun kanssa tehdään ruoka, syödään, siivoillaan, pestään pyykkiä ja vietetään ilta. Nukkumaan laitellaan kello 21.00 aikoihin. Vaimo tulee kotiin yleensä 22-23 aikoihin. Viikonloppuisin vietän myös aamut poitsun kanssa. Vaimo valittaa väsymystä kun kuulemma ri saan nukkua tarpeeksi pitkään.
Kuulostaa surulliselta. Mitä ihmettä vaimo tekee monta tuntia.
Omaa aikaako se on jos on koko päivän vahtimassa lastaan?
Surullistako se on jonkun mielestä? Äitiyshullunko mielestä?
Te olette niin tyhmiä että bruksaan kohta hampaani pilalle.
On se minusta aina surullista jos vanhempi ei halua viettää yhtään aikaa perheensä kanssa.
Niin jos hän on jo koko päivän viettänyt.
Olet ruma ihminen.
Olen kaunis. Vaimo lähtee kun mies tulee kotiin, eli ei vietä hetkeäkään perheensä kanssa.
Niin sun mielestä se ei ole mitään että hän on koko päivän ollut lapsen kanssa?
Eikö se ole perhettä se lapsi?
Ohis mutta puhut ohi asian. Lapsi on osa perhettä, kyllä. Mutta jos perheeseen kuuluu myös isä niin eihän äiti vietä perheensä (= koko perheen) kanssa aikaa ollenkaan.
Pitäisikö miehen ehkä katsella vähän peiliin ja miettiä, miksei vaimoa hänen seuransa kiinnosta.
Mahdotonta sanon minä. Kerran viikossa voisi olla mahdollista.
Millä perusteella uusi ihmen on entistä suurempi. Entä jos se sun lapsesi ei lisäänny vaan jumppaa tiistaisin.
Selitä nyt tämä asia, kun en tajua.
Nythän sinä argumentoit tyyliin; siks koska mä sanon niin, ja kun se vaan on niin.
Ei vakuuta.