Lue keskustelun säännöt.
Tiedoksi vanhemmille: lapsettomuudesta on minulle paljon hyötyä, mutta se ei ole syy, miksi olen lapseton
Monet vanhemmat kritisoivat vapaaehtoisesti lapsettomia itsekkiksi ja pinnalliseksi, koska heidän mukaansa me jätämme lapset tekemättä, jotta meillä olisi olisi paremmin mahdollisuuksia kutoa sukkaa tai juosta baareissa. Tässä menevät kuitenkin sekaisin lapsettomuuden SYYT ja lapsettomuuden HYÖDYT.
Se, ettei tarvitse heräillä yöllä, on enemmän vapaa-aikaa, voi harrastaa vapaasti, käyttörahaa on enemmän jne. ovat mukavia bonuksia, mutta eivät ne voita lapsettomuuden kannalle ketään, joka palavasti haluaa lapsia. Todellinen syy olla hankkimatta lapsia on melkein aina se, ettei ole halua hankkia lapsia.
Minulla ei ole hevosta, ja vaikka on kivaa, ettei minun tarvitse juosta tallilla ja maksaa eläinlääkäripalkkioita, en minä niiden vuoksi ole hevoseton. Minua ei vain hevostelu kiinnosta yhtään, niin kuin ei lapsiperhe-elämäkään kiinnosta.
Kommentit (659)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuudesta voi tietää paljonkin etukäteen. Sen voi tietää, että lapsi itkee, huutaa, paskoo, syö, puklauttaa, huutaa, vaatii aikaa, kuluttaa rahaa, kasvaa nopeasti, tarvitsee vaatteita, tekee kiellettyjä asioita, kokeilee rajojaan, änkeää vaarallisiin ja kiellettyihin paikkoihin ja asioihin käsiksi.
Voi sairastua, valvottaa..
NUO ASIAT VOI TIETÄÄ!!!
Jos noita ei muka tiennyt, ja sitten oppi äitiyden myötä tietämään, ja sen takia röyhistelee veloille rintaansa, että te ette tiedä mitään, mäpä tiedän, niin on helvetin TYHMÄ!
On sekin aika tyhmää, jos tekee päätöksiä elämän helppouden perusteella, siten että mitä helpompi sen parempi.
Lapset tuo valtavasti iloa ja rakkautta tylsille aikuisille ihmisille. Lapset auttaa aikuisia asettamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiinsa.
Mistään et voi tietää lopulta miten paljon suurentelet negatiivisia puolia, koska ei ole mitään sellaista mittaria olemassa jolla voi mitata erilaisten tapahtumien merkityksiä luotettavasti.
Edes sitten jos/kun niitä lapsia on, et voi tietää mikä olisi oikea tapa arvottaa ja suhteuttaa tapahtumia. Eli mitä mieltä pitäisi olla asioista. Millä tavalla olisi "oikein" suhtautua asioihin. Koskee ihan kaikkea mahdollista elämässä. Kulttuuri voi vaikuttaa tähän huomattavasti, koska kulttuuri vaikuttaa ihmisten ajatusmalleihin ja asenteisiin. Jos kulttuuri on sitä, että lapsiperheaika on raskasta paskaa, niin silloin yhä useammat ihmiset kokevat sen niin. Jos kulttuurissa lapset on luonnollinen osa elämää, silloin yhä useammat ihmiset kokevat sen niin. Lapsen voi korvata tässä millä tahansa moniulotteisella asialla, vaikka työnteolla.
Aloituksessa juuri teroitettiin, että elämän helppous ei ole syy lasten tekemättä jättämiseen, vaikka ehkä sivussa tuleekin. En koe itseäni tylsäksi aikuiseksi ja saan iloa monisya asioista, lapset eivät ole siellä kärkipäässä.
Tuosta asioiden suhteutuksesta, nämä ovat syystä henkilökohtaisia päätöksiä. Ihminen on aina hyvin subjektiivinen joten myöskään toisia on paha ohjeistaa elämänsä suhteen. Mistä tiedän, ettei vanhemmuuden hyviä puolia suurennella, kun ei ole sitä kokemusta? Muiden tykkäykdien varassa pitäisi elämän ratkaisevat päätökset tehdä.
Kyllä, ihminen on subjektiivinen. On henkilökohtainen päätös.
Mistä tiedän ettei vanhemmuuden hyviä puolia suurennella, kun ei ole sitä kokemusta? Ei mistään. Muiden ihmisten kokemukset ja sanat ja teot on vain yksi informaatiolähde, laaja sellainen toki, joka sekin vaatii ankaraa subjektiivista suhteuttamista, jotta siitä saa mitään irti.
Se informaation ankara subjektiivinen suhteuttaminen ja karsiminen on sitä mitä varten meillä on aivot olemassa. Karsinta on niin ankaraa, että me karsitaan informaatiosta lähes kaikki pois, koska emme pysty käsittelemään siitä kuin murto-osan. Havaintoja ohjaa vahvasti meidän olettamukset maailmasta. Ja kun jokaisen aivot on pikkasen omanlaisensa, ne myös näkevät todellisuuden erilaisena ja tulevat vähän erilaisiin johtopäätöksiin. Onneksi meillä on kommunikaatiokeinoja, joilla saadaan tietoa erilaisista todellisuuksista ja johtopäätöksistä, eikä olla pelkästään sen oman tulkinnan armoilla, näin ainakin niin kauan kuin keskustelu sallitaan.
Mutta en usko että se on niin, että on olemassa pelkästään se oma subjektiivinen totuus ja siksi ei ole mahdollista ulkopuolelta arvottaa kenenkään valintoja toisia paremmiksi tai huonommiksi, uskon että on olemassa jokin objektiivinen maailma jossa meidän kaikkien pitää yrittää operoida, "sokkona". Se antaa pohjan vertailla erilaisia maailmankatsomuksia, sitä kautta että mikä periaate parhaiten operoi näiden objektiivisten rajoitusten alla.
Joillekin näköjään kauhea uhka etteivät kaikki toimi kuten itse, laumasieluisuutta hoipussaan. Siinä ei ainakaan mikään kehity mihinkään. Nykyaika on villiä aikaa kun kulttuurit muuttuu ja ihmisiä ei teloituksen tai muun paheksunnan avulla palauteta ruotuun.
Olen kyllä aika siellä laumasieluisten toisessa ääripäässä, suhteessa muihin ihmisiin siis, eikä se aina ole hyvä piirre. Olen sanonut jo monta kertaa, että en koe kenenkään yksittäisen lapsettomuutta millään tapaa uhaksi itselleni tai millekään muullekaan, olen kiinnostunut tästä ilmiöstä ja sen mahdollisista vaikutuksista laajemmin. Minua kiinnostaa kaivaa esiin niitä periaatteellisia eroja, joita saattaa olla lapsettomien ja vastuuttomasti sikiävien välillä, ja onko niillä jotain yhteistä ja onko niille jotain ratkaisua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun elämässäni on tarpeeksi rakkautta jo ennen lasta. Ajattele!
No en oikein osaa ajatella mikä määrä rakkautta on "tarpeeksi". Miten se mitataan?
En muutenkaan usko että nauttisin sellaisen ihmisen rakkaudesta joka on biologisesti ohjelmoitu rakastamaan minua vaikka kohtelisin häntä miten julmasti, osittain siksikin ettei muusta tiedä.
Et, et. Etkä tule koskaan tietämään. Minäkään en muuten uskonut.
Minusta lapsen rakkaus ei ole aitoa sillä lapsi ei voi valita eikä säädellä tunteita, toisin kuin esim. puoliso joka voisi lähteä kävelemään koska vaan muttei lähde koska rakastaa minua.
Heh. Ai tunteet eivät ole aitoja koska niitä ei säädellä? Sanoisin pikemminkin niin että tunteet joita säädellään eivät ole aitoja. Jos joku asettaa säätelyn aitouden ehdoksi niin hän ei oikein tiedä miltä aito tunne tuntuukaan. Eikä tule tietämäänkään.
Sinä et tiedä, olenko mukavuudenhaluinen ja itsekäs. Sinä olet voinut kärsiä näistä luonteen vioista paljonkin, mutta minä en ole samanlainen. Sillä välin kun sinä kasvatat maailmaan uutta kerskakuluttajaa ja tulevaa kriminaalia, minä olen voinut omistaa elämäni vaikkapa hyväntekeväisyydelle. Sinä et ymmärrä hormonihuuruissasi, että lapsestasi voi tulla vähintään yhtä todennäköisesti luuseri kuin menestyjäkin, tuhoaja kuin rakentajakin.
Tuleepa lapsestani mitä hyvänsä, minä olen nähnyt sen kuinka heistä tulee mitä tulee. Olen aikanaan kokenut jotain jota sinä et koskaan tule kokemaan.
Sinä tunnet iloa siitä että sinun pershedelmäsi oppii saman tempun suunnilleen samaan aikaan kuin 95% kaikista maailman vauvoista. Minä saatan tuntea iloa vaikka siitä että löydän uuden eliölajin jota kukaan muu ei ole koskaan havainnut.
Saatat tuntea. Jos löydät. Minä saatan tuntea iloa ihan samoista asioista kun sinäkin. Ja sen lisäksi siitä että näen lapseni kasvavan. Iloa, joka sinulta jää aina kokematta.
Sinä tunnet olevasi merkityksellinen lapselle joka ei ole voinut valita sinua elämäänsä ja kirjoituksesi tasosta päätellen purkaa merkityksesi aiheuttamia traumoja terapiassa 20 vuoden päästä. Monet meistä muista rakentaa merkityksensä kilpailuyhteiskunnassa jossa erottuminen vaatii huippuosaamista.
Sinä puolestasi et tunne olevasi merkityksellinen kun itsellesi (ja kotieläimillesi, jota kenties hankit tätä aukkoa täyttämään).
Entisiä huippuosaajia voi mennä katsomaan muuten vaikka Hurstin valinnan leipäjonoon Helsinginkadulle.
Kaiken kruunaa se, että harhaisuudessasi kuvittelet voivasi päättää, mikä minun mielestäni vanhemmuudessa olisi tai ei olisi merkityksellistä.
En tietenkään. Sinullehan vanhemmuudessa ei mikään ole merkityksellistä. Eikä tule olemaankaan, kun et tule koskaan vanhempi olemaan.
Et muuten voi. Sinä et voi päättää edes sitä, päätyykö lapsesi vankilaan tai suljetulle osastolle. Todennäköisesti hän kuitenkin päätyy aika kauas sinusta jos tuo takertuvuutesi ja halusi elää lapsen kautta ei hellitä.
Ei minulla ole mitään halua takertua lapsiini, mistä moista keksit. Sinulla puolestaan ei koskaan tule olemaan mitään mahdollisuuttakaan miettiä takerrutko lapsiisi liikaa vai ei. Et voi edes tietää miltä tuntuu takertua tai olla takertumatta lapsiinsa.
Toisin sanoin: Sinä et voi tietää miltä tuntuu omistaa hevonen ja riippuliitää. Sinä et koskaan pääse nauttimaan lannan luomisesta etkä sopivien tuuliolosuhteiden kyttäämisestä. Minä tiedän, kuinka hienoa on saada pilttuu siistiksi. Sinä menetät tämän tunteen kun sinua ei muka edes kiinnosta. Minä tiedän, että hienointa maailmassa on riippuliitää. Sinä et sitä voi ymmärtää kun et edes älyä haluta riippuliidintä. Minä tunnen iloa samoista asioista kuin ihmiset joilla ei ole hevosta eikä riippuliidintä, mutta sen lisäksi elämäni on suunnattoman paljon parempaa kun minulla on hevonen ja riippuliidin. Ei ole mitenkään mahdollista että näihin kuluvan ajan, rahan ja resurssit voisi käyttää paremmin, koska minusta ei siltä tunnu. Maailmassa ei ole yhtään hevosta jolle olisit merkityksellinen, joten olet tikahtumassa merkityksettömyyteesi. Olet niin yksin. Et koskaan tiedä, miltä maisemat näyttävät riippuliitimestä käsin etkä voi nauttia elämästäsi täysillä. Menetät elämästäsi niin paljon kun näet kaiken vain maan tasalta tai lentokoneesta muttet koskaan ratsailta etkä riippuliitimestä. Etkä edes tajua menetystäsi, kun et älyä haluta hevosta etkä riippuliidintä vaikka minä kuinka vittumaisesti yritän kertoa sinulle että olet vähän vajaa kun et halua.
Hyvää loppuelämää kuitenkin, tai niin hyvää kuin siitä nyt voi saada jos ei ole hevosta eikä riippuliidintä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuudesta voi tietää paljonkin etukäteen. Sen voi tietää, että lapsi itkee, huutaa, paskoo, syö, puklauttaa, huutaa, vaatii aikaa, kuluttaa rahaa, kasvaa nopeasti, tarvitsee vaatteita, tekee kiellettyjä asioita, kokeilee rajojaan, änkeää vaarallisiin ja kiellettyihin paikkoihin ja asioihin käsiksi.
Voi sairastua, valvottaa..
NUO ASIAT VOI TIETÄÄ!!!
Jos noita ei muka tiennyt, ja sitten oppi äitiyden myötä tietämään, ja sen takia röyhistelee veloille rintaansa, että te ette tiedä mitään, mäpä tiedän, niin on helvetin TYHMÄ!
On sekin aika tyhmää, jos tekee päätöksiä elämän helppouden perusteella, siten että mitä helpompi sen parempi.
Lapset tuo valtavasti iloa ja rakkautta tylsille aikuisille ihmisille. Lapset auttaa aikuisia asettamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiinsa.
Mistään et voi tietää lopulta miten paljon suurentelet negatiivisia puolia, koska ei ole mitään sellaista mittaria olemassa jolla voi mitata erilaisten tapahtumien merkityksiä luotettavasti.
Edes sitten jos/kun niitä lapsia on, et voi tietää mikä olisi oikea tapa arvottaa ja suhteuttaa tapahtumia. Eli mitä mieltä pitäisi olla asioista. Millä tavalla olisi "oikein" suhtautua asioihin. Koskee ihan kaikkea mahdollista elämässä. Kulttuuri voi vaikuttaa tähän huomattavasti, koska kulttuuri vaikuttaa ihmisten ajatusmalleihin ja asenteisiin. Jos kulttuuri on sitä, että lapsiperheaika on raskasta paskaa, niin silloin yhä useammat ihmiset kokevat sen niin. Jos kulttuurissa lapset on luonnollinen osa elämää, silloin yhä useammat ihmiset kokevat sen niin. Lapsen voi korvata tässä millä tahansa moniulotteisella asialla, vaikka työnteolla.
Aloituksessa juuri teroitettiin, että elämän helppous ei ole syy lasten tekemättä jättämiseen, vaikka ehkä sivussa tuleekin. En koe itseäni tylsäksi aikuiseksi ja saan iloa monisya asioista, lapset eivät ole siellä kärkipäässä.
Tuosta asioiden suhteutuksesta, nämä ovat syystä henkilökohtaisia päätöksiä. Ihminen on aina hyvin subjektiivinen joten myöskään toisia on paha ohjeistaa elämänsä suhteen. Mistä tiedän, ettei vanhemmuuden hyviä puolia suurennella, kun ei ole sitä kokemusta? Muiden tykkäykdien varassa pitäisi elämän ratkaisevat päätökset tehdä.
Joillekin näköjään kauhea uhka etteivät kaikki toimi kuten itse, laumasieluisuutta hoipussaan. Siinä ei ainakaan mikään kehity mihinkään. Nykyaika on villiä aikaa kun kulttuurit muuttuu ja ihmisiä ei teloituksen tai muun paheksunnan avulla palauteta ruotuun.
Siitä voi jotain päätellä, kun kuuntelee rehellisten ja fiksujen vanhempien puheita.
Miksi kukaan valehtelisi, että vanhemmuus on rankkaa ja raskasta?
Miksi kukaan valehtelisi, että katuu lisääntymistään? Miksi valehtelisi tuollaisessa nolossa asiassa?
Miksi ihmiset niin suurin joukoin ja systemaattisesti valehtelisivat vanhemmmuuden raskaudesta?
Tuo nyt oli lähinnä retorinen kysymys, ei sellainen jota aidosti pohtisin. En edelleenkään tee päätöksiä muiden kokemusten perusteella, koska ymmärrän, että he ovat eri ihmisiä kuin minä. Voin ymmärtää vanhemmuutta jonkun kokemana yhtä vähän, kuin he voivat ikinä ymmärtää maailmaa jonkun muun kokemana ylipäänsä. Siksi tuo ymmärtämiskeskustelu on jo lähtökohtaisesti utopistista. Vanhemmuudenkin voi varmaan kokea monella eri tavalla, aina ei ehdoton rakkaus siihen kuulu myyteistä huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tyhmä ei voi kehittyä jos ei ikinä lauo tyhmyyksiään muille kritisoitavaksi.
Ehkä se sama persoonallisuus tai hormonitasapaino tai mikä sitten onkin, joka tekee ihmisen läpi elämän helposti ahdistuvaksi ja hyvin herkäksi häiriöille, aiheuttaa äärimmäisen turvahakuisen ja riskejä välttävän maailmankatsomuksen.
Loppujen lopuksi me ollaan kaikki täällä sokkoja.
Eli jos elämän kaikkein vaikeimmassa asiassa, joka koskee loppuelämää ja muitakin eläviä olentoja, ei tee riskiä, niin on äärimmäisen turvahakuinen.
Hyi oksennus sun idioottimaisuuttas. Mene pois sössöttämästä.
Laita puhelin/tabletti/läppäri pois ja tee jotain ihan mitä tahansa muuta.
Varmaan pitäisi.
Mutta samalla tavalla vaikka auton rattiin meneminen on asettautumista asemaan, jossa ei voi tietää mitä tulee vastaan ja osaako reagoida oikein, jossa ei hallitse kuin pientä osaa muuttujista, jossa pieni virhearvio tai ihan vain onneton sattuma voi tehdä siitä autonkäynnistämispäätöksestä loppuelämän kannalta merkittävimmän päätöksen ja vaikuttaa vaikka kymmenien muidenkin elävien olentojen elämään. Miksi me uskalletaan ajaa autoa vaikka tiedetään tämä?
Sun ei tarvii siellä auton ratissa olla 24/7 loppuikääsi.
Edelleenkään et suostu tajuamaan että kaikki riskit eivät ole saman arvoisia.
Kyllä on taas turhaa turinaa, miten te jaksatte? Ette te yhteisymmärrystä löydä, koska ette edes halua ja aloitus olikin ilkeilyksi ja provoksi tarkoitettu ja hyvin siinä ap onnistuikin. Onhan se tämäkin tietysti sitä elämänsisältöä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun elämässäni on tarpeeksi rakkautta jo ennen lasta. Ajattele!
No en oikein osaa ajatella mikä määrä rakkautta on "tarpeeksi". Miten se mitataan?
En muutenkaan usko että nauttisin sellaisen ihmisen rakkaudesta joka on biologisesti ohjelmoitu rakastamaan minua vaikka kohtelisin häntä miten julmasti, osittain siksikin ettei muusta tiedä.
Et, et. Etkä tule koskaan tietämään. Minäkään en muuten uskonut.
Minusta lapsen rakkaus ei ole aitoa sillä lapsi ei voi valita eikä säädellä tunteita, toisin kuin esim. puoliso joka voisi lähteä kävelemään koska vaan muttei lähde koska rakastaa minua.
Heh. Ai tunteet eivät ole aitoja koska niitä ei säädellä? Sanoisin pikemminkin niin että tunteet joita säädellään eivät ole aitoja. Jos joku asettaa säätelyn aitouden ehdoksi niin hän ei oikein tiedä miltä aito tunne tuntuukaan. Eikä tule tietämäänkään.
Sinä et tiedä, olenko mukavuudenhaluinen ja itsekäs. Sinä olet voinut kärsiä näistä luonteen vioista paljonkin, mutta minä en ole samanlainen. Sillä välin kun sinä kasvatat maailmaan uutta kerskakuluttajaa ja tulevaa kriminaalia, minä olen voinut omistaa elämäni vaikkapa hyväntekeväisyydelle. Sinä et ymmärrä hormonihuuruissasi, että lapsestasi voi tulla vähintään yhtä todennäköisesti luuseri kuin menestyjäkin, tuhoaja kuin rakentajakin.
Tuleepa lapsestani mitä hyvänsä, minä olen nähnyt sen kuinka heistä tulee mitä tulee. Olen aikanaan kokenut jotain jota sinä et koskaan tule kokemaan.
Sinä tunnet iloa siitä että sinun pershedelmäsi oppii saman tempun suunnilleen samaan aikaan kuin 95% kaikista maailman vauvoista. Minä saatan tuntea iloa vaikka siitä että löydän uuden eliölajin jota kukaan muu ei ole koskaan havainnut.
Saatat tuntea. Jos löydät. Minä saatan tuntea iloa ihan samoista asioista kun sinäkin. Ja sen lisäksi siitä että näen lapseni kasvavan. Iloa, joka sinulta jää aina kokematta.
Sinä tunnet olevasi merkityksellinen lapselle joka ei ole voinut valita sinua elämäänsä ja kirjoituksesi tasosta päätellen purkaa merkityksesi aiheuttamia traumoja terapiassa 20 vuoden päästä. Monet meistä muista rakentaa merkityksensä kilpailuyhteiskunnassa jossa erottuminen vaatii huippuosaamista.
Sinä puolestasi et tunne olevasi merkityksellinen kun itsellesi (ja kotieläimillesi, jota kenties hankit tätä aukkoa täyttämään).
Entisiä huippuosaajia voi mennä katsomaan muuten vaikka Hurstin valinnan leipäjonoon Helsinginkadulle.
Kaiken kruunaa se, että harhaisuudessasi kuvittelet voivasi päättää, mikä minun mielestäni vanhemmuudessa olisi tai ei olisi merkityksellistä.
En tietenkään. Sinullehan vanhemmuudessa ei mikään ole merkityksellistä. Eikä tule olemaankaan, kun et tule koskaan vanhempi olemaan.
Et muuten voi. Sinä et voi päättää edes sitä, päätyykö lapsesi vankilaan tai suljetulle osastolle. Todennäköisesti hän kuitenkin päätyy aika kauas sinusta jos tuo takertuvuutesi ja halusi elää lapsen kautta ei hellitä.
Ei minulla ole mitään halua takertua lapsiini, mistä moista keksit. Sinulla puolestaan ei koskaan tule olemaan mitään mahdollisuuttakaan miettiä takerrutko lapsiisi liikaa vai ei. Et voi edes tietää miltä tuntuu takertua tai olla takertumatta lapsiinsa.
Toisin sanoin: Sinä et voi tietää miltä tuntuu omistaa hevonen ja riippuliitää. Sinä et koskaan pääse nauttimaan lannan luomisesta etkä sopivien tuuliolosuhteiden kyttäämisestä. Minä tiedän, kuinka hienoa on saada pilttuu siistiksi. Sinä menetät tämän tunteen kun sinua ei muka edes kiinnosta. Minä tiedän, että hienointa maailmassa on riippuliitää. Sinä et sitä voi ymmärtää kun et edes älyä haluta riippuliidintä. Minä tunnen iloa samoista asioista kuin ihmiset joilla ei ole hevosta eikä riippuliidintä, mutta sen lisäksi elämäni on suunnattoman paljon parempaa kun minulla on hevonen ja riippuliidin. Ei ole mitenkään mahdollista että näihin kuluvan ajan, rahan ja resurssit voisi käyttää paremmin, koska minusta ei siltä tunnu. Maailmassa ei ole yhtään hevosta jolle olisit merkityksellinen, joten olet tikahtumassa merkityksettömyyteesi. Olet niin yksin. Et koskaan tiedä, miltä maisemat näyttävät riippuliitimestä käsin etkä voi nauttia elämästäsi täysillä. Menetät elämästäsi niin paljon kun näet kaiken vain maan tasalta tai lentokoneesta muttet koskaan ratsailta etkä riippuliitimestä. Etkä edes tajua menetystäsi, kun et älyä haluta hevosta etkä riippuliidintä vaikka minä kuinka vittumaisesti yritän kertoa sinulle että olet vähän vajaa kun et halua.
Hyvää loppuelämää kuitenkin, tai niin hyvää kuin siitä nyt voi saada jos ei ole hevosta eikä riippuliidintä.
Minä ennen en halunnut hevosta enkä riippuliidintä. Inhosin liitimiä ja hevosta en voinut sietää.
Sitten yllättäen sain liitimen ja hevonen ilmaantui pihaan.
Nyt sääli hevosettomia ja liitimettömiä.
Ovat meinaan täysin pihalla oikeasta elämästä, rakkaudesta, pyyteettömästä rakkaudesta jonka eläimeltä saa. Kunnioituksesta. Perspektiivistä. Kaikesta.
Ai mistä tiedän ;) No olen kokenut molemmat.
Olin ennen täysi paska. Nyt olen elämän erityisasiantuntija.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuudesta voi tietää paljonkin etukäteen. Sen voi tietää, että lapsi itkee, huutaa, paskoo, syö, puklauttaa, huutaa, vaatii aikaa, kuluttaa rahaa, kasvaa nopeasti, tarvitsee vaatteita, tekee kiellettyjä asioita, kokeilee rajojaan, änkeää vaarallisiin ja kiellettyihin paikkoihin ja asioihin käsiksi.
Voi sairastua, valvottaa..
NUO ASIAT VOI TIETÄÄ!!!
Jos noita ei muka tiennyt, ja sitten oppi äitiyden myötä tietämään, ja sen takia röyhistelee veloille rintaansa, että te ette tiedä mitään, mäpä tiedän, niin on helvetin TYHMÄ!
On sekin aika tyhmää, jos tekee päätöksiä elämän helppouden perusteella, siten että mitä helpompi sen parempi.
Lapset tuo valtavasti iloa ja rakkautta tylsille aikuisille ihmisille. Lapset auttaa aikuisia asettamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiinsa.
Mistään et voi tietää lopulta miten paljon suurentelet negatiivisia puolia, koska ei ole mitään sellaista mittaria olemassa jolla voi mitata erilaisten tapahtumien merkityksiä luotettavasti.
Edes sitten jos/kun niitä lapsia on, et voi tietää mikä olisi oikea tapa arvottaa ja suhteuttaa tapahtumia. Eli mitä mieltä pitäisi olla asioista. Millä tavalla olisi "oikein" suhtautua asioihin. Koskee ihan kaikkea mahdollista elämässä. Kulttuuri voi vaikuttaa tähän huomattavasti, koska kulttuuri vaikuttaa ihmisten ajatusmalleihin ja asenteisiin. Jos kulttuuri on sitä, että lapsiperheaika on raskasta paskaa, niin silloin yhä useammat ihmiset kokevat sen niin. Jos kulttuurissa lapset on luonnollinen osa elämää, silloin yhä useammat ihmiset kokevat sen niin. Lapsen voi korvata tässä millä tahansa moniulotteisella asialla, vaikka työnteolla.
Aloituksessa juuri teroitettiin, että elämän helppous ei ole syy lasten tekemättä jättämiseen, vaikka ehkä sivussa tuleekin. En koe itseäni tylsäksi aikuiseksi ja saan iloa monisya asioista, lapset eivät ole siellä kärkipäässä.
Tuosta asioiden suhteutuksesta, nämä ovat syystä henkilökohtaisia päätöksiä. Ihminen on aina hyvin subjektiivinen joten myöskään toisia on paha ohjeistaa elämänsä suhteen. Mistä tiedän, ettei vanhemmuuden hyviä puolia suurennella, kun ei ole sitä kokemusta? Muiden tykkäykdien varassa pitäisi elämän ratkaisevat päätökset tehdä.
Kyllä, ihminen on subjektiivinen. On henkilökohtainen päätös.
Mistä tiedän ettei vanhemmuuden hyviä puolia suurennella, kun ei ole sitä kokemusta? Ei mistään. Muiden ihmisten kokemukset ja sanat ja teot on vain yksi informaatiolähde, laaja sellainen toki, joka sekin vaatii ankaraa subjektiivista suhteuttamista, jotta siitä saa mitään irti.
Se informaation ankara subjektiivinen suhteuttaminen ja karsiminen on sitä mitä varten meillä on aivot olemassa. Karsinta on niin ankaraa, että me karsitaan informaatiosta lähes kaikki pois, koska emme pysty käsittelemään siitä kuin murto-osan. Havaintoja ohjaa vahvasti meidän olettamukset maailmasta. Ja kun jokaisen aivot on pikkasen omanlaisensa, ne myös näkevät todellisuuden erilaisena ja tulevat vähän erilaisiin johtopäätöksiin. Onneksi meillä on kommunikaatiokeinoja, joilla saadaan tietoa erilaisista todellisuuksista ja johtopäätöksistä, eikä olla pelkästään sen oman tulkinnan armoilla, näin ainakin niin kauan kuin keskustelu sallitaan.
Mutta en usko että se on niin, että on olemassa pelkästään se oma subjektiivinen totuus ja siksi ei ole mahdollista ulkopuolelta arvottaa kenenkään valintoja toisia paremmiksi tai huonommiksi, uskon että on olemassa jokin objektiivinen maailma jossa meidän kaikkien pitää yrittää operoida, "sokkona". Se antaa pohjan vertailla erilaisia maailmankatsomuksia, sitä kautta että mikä periaate parhaiten operoi näiden objektiivisten rajoitusten alla.
Joillekin näköjään kauhea uhka etteivät kaikki toimi kuten itse, laumasieluisuutta hoipussaan. Siinä ei ainakaan mikään kehity mihinkään. Nykyaika on villiä aikaa kun kulttuurit muuttuu ja ihmisiä ei teloituksen tai muun paheksunnan avulla palauteta ruotuun.
Olen kyllä aika siellä laumasieluisten toisessa ääripäässä, suhteessa muihin ihmisiin siis, eikä se aina ole hyvä piirre. Olen sanonut jo monta kertaa, että en koe kenenkään yksittäisen lapsettomuutta millään tapaa uhaksi itselleni tai millekään muullekaan, olen kiinnostunut tästä ilmiöstä ja sen mahdollisista vaikutuksista laajemmin. Minua kiinnostaa kaivaa esiin niitä periaatteellisia eroja, joita saattaa olla lapsettomien ja vastuuttomasti sikiävien välillä, ja onko niillä jotain yhteistä ja onko niille jotain ratkaisua.
Lapsettomat (vapaaehtoisesti) ja vastuuttomasti lisääntyvät ovat ääripäitä lähes joka suhteessa. Tähän väliin mahtuvat sitten ne jotka haluavat ja hankkivat lapsia, haluavat mutta eivät saa tai olosuhteet eivät ole otolliset. En usko, että missään näissä on periaatteista niinkään kyse, tuskin vain niiden takia hankitaan tai jätetään lapset hankkimatta. On vain erilaisia luonteita, toiveita ja tavoitteita. Ratkaisuna voisi käydä tämän ymmärtäminen ja vastakkainasettelun hylkääminen turhana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmuudesta voi tietää paljonkin etukäteen. Sen voi tietää, että lapsi itkee, huutaa, paskoo, syö, puklauttaa, huutaa, vaatii aikaa, kuluttaa rahaa, kasvaa nopeasti, tarvitsee vaatteita, tekee kiellettyjä asioita, kokeilee rajojaan, änkeää vaarallisiin ja kiellettyihin paikkoihin ja asioihin käsiksi.
Voi sairastua, valvottaa..
NUO ASIAT VOI TIETÄÄ!!!
Jos noita ei muka tiennyt, ja sitten oppi äitiyden myötä tietämään, ja sen takia röyhistelee veloille rintaansa, että te ette tiedä mitään, mäpä tiedän, niin on helvetin TYHMÄ!
On sekin aika tyhmää, jos tekee päätöksiä elämän helppouden perusteella, siten että mitä helpompi sen parempi.
Lapset tuo valtavasti iloa ja rakkautta tylsille aikuisille ihmisille. Lapset auttaa aikuisia asettamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiinsa.
Mistään et voi tietää lopulta miten paljon suurentelet negatiivisia puolia, koska ei ole mitään sellaista mittaria olemassa jolla voi mitata erilaisten tapahtumien merkityksiä luotettavasti.
Edes sitten jos/kun niitä lapsia on, et voi tietää mikä olisi oikea tapa arvottaa ja suhteuttaa tapahtumia. Eli mitä mieltä pitäisi olla asioista. Millä tavalla olisi "oikein" suhtautua asioihin. Koskee ihan kaikkea mahdollista elämässä. Kulttuuri voi vaikuttaa tähän huomattavasti, koska kulttuuri vaikuttaa ihmisten ajatusmalleihin ja asenteisiin. Jos kulttuuri on sitä, että lapsiperheaika on raskasta paskaa, niin silloin yhä useammat ihmiset kokevat sen niin. Jos kulttuurissa lapset on luonnollinen osa elämää, silloin yhä useammat ihmiset kokevat sen niin. Lapsen voi korvata tässä millä tahansa moniulotteisella asialla, vaikka työnteolla.
Aloituksessa juuri teroitettiin, että elämän helppous ei ole syy lasten tekemättä jättämiseen, vaikka ehkä sivussa tuleekin. En koe itseäni tylsäksi aikuiseksi ja saan iloa monisya asioista, lapset eivät ole siellä kärkipäässä.
Tuosta asioiden suhteutuksesta, nämä ovat syystä henkilökohtaisia päätöksiä. Ihminen on aina hyvin subjektiivinen joten myöskään toisia on paha ohjeistaa elämänsä suhteen. Mistä tiedän, ettei vanhemmuuden hyviä puolia suurennella, kun ei ole sitä kokemusta? Muiden tykkäykdien varassa pitäisi elämän ratkaisevat päätökset tehdä.
Kyllä, ihminen on subjektiivinen. On henkilökohtainen päätös.
Mistä tiedän ettei vanhemmuuden hyviä puolia suurennella, kun ei ole sitä kokemusta? Ei mistään. Muiden ihmisten kokemukset ja sanat ja teot on vain yksi informaatiolähde, laaja sellainen toki, joka sekin vaatii ankaraa subjektiivista suhteuttamista, jotta siitä saa mitään irti.
Se informaation ankara subjektiivinen suhteuttaminen ja karsiminen on sitä mitä varten meillä on aivot olemassa. Karsinta on niin ankaraa, että me karsitaan informaatiosta lähes kaikki pois, koska emme pysty käsittelemään siitä kuin murto-osan. Havaintoja ohjaa vahvasti meidän olettamukset maailmasta. Ja kun jokaisen aivot on pikkasen omanlaisensa, ne myös näkevät todellisuuden erilaisena ja tulevat vähän erilaisiin johtopäätöksiin. Onneksi meillä on kommunikaatiokeinoja, joilla saadaan tietoa erilaisista todellisuuksista ja johtopäätöksistä, eikä olla pelkästään sen oman tulkinnan armoilla, näin ainakin niin kauan kuin keskustelu sallitaan.
Mutta en usko että se on niin, että on olemassa pelkästään se oma subjektiivinen totuus ja siksi ei ole mahdollista ulkopuolelta arvottaa kenenkään valintoja toisia paremmiksi tai huonommiksi, uskon että on olemassa jokin objektiivinen maailma jossa meidän kaikkien pitää yrittää operoida, "sokkona". Se antaa pohjan vertailla erilaisia maailmankatsomuksia, sitä kautta että mikä periaate parhaiten operoi näiden objektiivisten rajoitusten alla.
Joillekin näköjään kauhea uhka etteivät kaikki toimi kuten itse, laumasieluisuutta hoipussaan. Siinä ei ainakaan mikään kehity mihinkään. Nykyaika on villiä aikaa kun kulttuurit muuttuu ja ihmisiä ei teloituksen tai muun paheksunnan avulla palauteta ruotuun.
Olen kyllä aika siellä laumasieluisten toisessa ääripäässä, suhteessa muihin ihmisiin siis, eikä se aina ole hyvä piirre. Olen sanonut jo monta kertaa, että en koe kenenkään yksittäisen lapsettomuutta millään tapaa uhaksi itselleni tai millekään muullekaan, olen kiinnostunut tästä ilmiöstä ja sen mahdollisista vaikutuksista laajemmin. Minua kiinnostaa kaivaa esiin niitä periaatteellisia eroja, joita saattaa olla lapsettomien ja vastuuttomasti sikiävien välillä, ja onko niillä jotain yhteistä ja onko niille jotain ratkaisua.
Ai kiinnostaa kaivaa esiin eroja?
No tutkimusten mukaan sellaisia ovat älykkyys ja koulutus.
Ratkaisu: Koulutukseen panostaminen, ja lisääntyminen on elämäntarkoitus-valhepropagandan poistamista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tyhmä ei voi kehittyä jos ei ikinä lauo tyhmyyksiään muille kritisoitavaksi.
Ehkä se sama persoonallisuus tai hormonitasapaino tai mikä sitten onkin, joka tekee ihmisen läpi elämän helposti ahdistuvaksi ja hyvin herkäksi häiriöille, aiheuttaa äärimmäisen turvahakuisen ja riskejä välttävän maailmankatsomuksen.
Loppujen lopuksi me ollaan kaikki täällä sokkoja.
Kun ei ihan tarvitse heittäytyä sokoksi kaikessa. Totta kai monet asiat tulee opeteltua kantapään kautta.
Lisääntyminen ja elävän lapsen tekeminen on sellainen asia, ettei sitä kannata ihan sokkona tehdä.
Itku tulee, kun tyhmät ihmiset eivät sitä tajua. Itku ja ääretön viha.
Olisi kyllä ihan oikeasti tarpeellista jos sitä vanhemmuutta edellyttäisi joku "ajokortti" ja joku testi.
Siitä miten asiat ovat ja miten ne ovat aina olleet, ei voi suoraan johtaa että NÄIN niiden PITÄISI olla.
Eli, vaikka jokainen on saanut vapaasti lisääntyä niin paljon kun vain kehtaa, eikä siihen ole puututtu, ei tarkoita että se olisi oikein.
Lisääntyminen on oikeasti todella vakava asia. Vaikka se on melkein jokaisen tuosta noin vaan oikeus, ja sillä saa kehuja ja iloa, niin se on hyvin vakava asia silti.
Kyllä, olen samaa mieltä tästä kaikesta, mutta sokkoudella tarkoitin sitä, että kukaan täällä ei tiedä onko se oma tapa jäsentää maailmaa ja arvottaa tapahtumia lopulta oikea. Koska sille ei ole mitään mittaria.
Edellisellä sivulla oli paljon virkkeitä joissa oli tehty subjektiivista arvotusta, mielivaltaista parametrisointia joka esitettiin absoluuttisena. Yritän välttää sellaisia, mutta esimerkiksi tuossa mun ylläolevassa kommentissa sanon "äärimmäisen turvahakuinen", omista viesteistäsi löydät paljon vastaavia esimerkkejä. Mistään en voi lopulta tietää, minkätasoinen turvahakuisuus on tässä maailmassa äärimmäistä ja mikä järkevää tuntemattoman välttelyä. Voin vain sanoa esimerkiksi että voimakkaasti turvahakuinen suhteessa muihin ihmisiin, esimerkiksi sillä perusteella että miten varma täytyy olla positiivisesta lopputuloksesta tietyssä tilanteessa, ennen kuin katsoo että on turvallista edetä eteenpäin. Se ei silti sano onko se muu väestö keskimäärin oikeassa vai ei.
Sekä riskinotto että turvahakuisuus äärimmillään johtaa ihmisen itsetuhoisuuteen, eri tavoin vain. Kumpikaan ei ole hyvä asia, vaikka niin turvahakuiset kuin riskinottajatkin mieluusti tekevät omasta taipumuksestaan ihanteen, jota kaikkien pitäisi seurata. Luulen että tässä on hyvin perustavanlaatuisista aivojen ominaisuuksista kyse. Ihanteellisinta olisi yrittää pysytellä tasapainossa, mutta sokkoja olemme siinä suhteessa, että se oikea tasapaino tutun ja tuntemattoman välillä kussakin tilanteessa on mahdotonta tarkasti tietää, ennalta ja varsinkaan muiden osalta. Jälkikäteen ehkä voi sanoa, että olisi pitänyt olla huolellisempi tai olisi ollut varaa mennä pidemmälle.
En yritä sanoa sulle varsinkaan, että sun pitäisi hankkia lapsia tai pidä sua huonompana ihmisenä. En tiedä miksi olet niin vihamielinen. Yritän käydä läpi vakavaa aihetta.
Olen vihamielinen. Tunnustan sen rehellisesti.
Vihani on tällä hetkellä ehkä eniten liekeissään sen takia, kun annettiin sellainen kuva, että on muka tyhmää olla tekemättä riskejä, jos epäilyttää. Ei ziizus! En voisi enempää erimieltä olla.
Minua vihastuttaa kun mielestäni asioita todellakin voi ennalta tietää ja ymmärtää. Minua vihastuttaa kun ihmiset vähättelevät riskejä ja haittoja, ja sitten lapset kärsivät, yhteiskunta joutuu rientämään apuun ja oma jaksaminen ei riitä, kun ollaan oltu naiiveja ja välinpitämättömiä.
Se vihastuttaa.
Minua vihastuttaa että lässytettään vanhemmuuden hyviä puolia, ja saadaan ehkä joku epävarma hönelö lisääntymään, jonka ei olisi pitänytkään lisääntyä.
Sinä et ymmärrä mitään mitä et halua ymmärtää. Sekin vihastuttaa.
No, minä en ole vihamielinen. Ymmärrän paljon enemmän kuin luulet. Ymmärrän ihan hyvin sinun kantasi, vaikka varmaan, senkin vuoksi kun ei ole nimimerkkejä, osa kommenteistasi on sellaisia että en tiedä kenelle ne on suunnattu tai mistä tarkalleen on provosoiduttu. Mielestäni en ole lässyttänyt vanhemmuuden hyvistä puolista.
En usko että oleellisin asia ennen lasten hankkimista on tarkka inventaario omista resursseista jokaisena elämän päivänä seuraavat 20 vuotta. Se on mahdotonta.
En usko että elämässä tärkeintä on välttää kärsimystä ja varmistaa että vaan ei aiheudu kenellekään kärsimystä jostain asiasta joka osittain on minun hallinnassa. Ymmärrän osittain tuollaisen ajattelun viehätyksen, mutta väitän että viisaampaa on tunnistaa ne riskit ja hyväksyä ne. On totta että naiivi itsepetos on raivostuttavan typerää ja surullista. Sen sijaan vaikeuksien kohtaaminen viisaasti ja vapaaehtoisesti on sen vastakohta, se on elämän perusta. Jonkin siirron aiheuttamaa riskiä, mahdollisia negatiivisia seuraamuksia, ei pitäisi verrata tilaan, jossa ei ole riskiä ollenkaan, vaan se täytyy suhteuttaa muihin sen hetkisiin mahdollisuuksiin, joista jokainen on jollain tapaa riskialtis, myös se että ei tee mitään muutosta on riski.
Yhtään monimutkaisemmat asiat on aina jollain tavalla, jostain näkökulmasta huonoja muutoksia, mutta voivat silti olla kokonaisuuden kannalta hyviä. Viisautta on nähdä kokonaisuus ja osata suhteuttaa yksityiskohdat kokonaisuuteen. Riskin välttäminen on elämälle vihamielinen asenne, koska kärsimys on osa elämää ja välttämätöntä. Sen sijaan pitää sietää se välttämätön kärsimys, hyväksyä se, ja työskennellä vähentääkseen turhaksi arvioimaansa kärsimystä. Lamauttava velvollisuuden tunne ja riskin uhka tavallisesta elämästä on minun nähdäkseni turhaa kärsimystä, jota pitäisi yrittää poistaa.
Siihen taas, että ei vaan kertakaikkiaan tunne halua saada lapsia elämäänsä, tai vastaavasti tuntee että nimenomaan ei halua, on eri asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tyhmä ei voi kehittyä jos ei ikinä lauo tyhmyyksiään muille kritisoitavaksi.
Ehkä se sama persoonallisuus tai hormonitasapaino tai mikä sitten onkin, joka tekee ihmisen läpi elämän helposti ahdistuvaksi ja hyvin herkäksi häiriöille, aiheuttaa äärimmäisen turvahakuisen ja riskejä välttävän maailmankatsomuksen.
Loppujen lopuksi me ollaan kaikki täällä sokkoja.
Eli jos elämän kaikkein vaikeimmassa asiassa, joka koskee loppuelämää ja muitakin eläviä olentoja, ei tee riskiä, niin on äärimmäisen turvahakuinen.
Hyi oksennus sun idioottimaisuuttas. Mene pois sössöttämästä.
Laita puhelin/tabletti/läppäri pois ja tee jotain ihan mitä tahansa muuta.
Varmaan pitäisi.
Mutta samalla tavalla vaikka auton rattiin meneminen on asettautumista asemaan, jossa ei voi tietää mitä tulee vastaan ja osaako reagoida oikein, jossa ei hallitse kuin pientä osaa muuttujista, jossa pieni virhearvio tai ihan vain onneton sattuma voi tehdä siitä autonkäynnistämispäätöksestä loppuelämän kannalta merkittävimmän päätöksen ja vaikuttaa vaikka kymmenien muidenkin elävien olentojen elämään. Miksi me uskalletaan ajaa autoa vaikka tiedetään tämä?
Sun ei tarvii siellä auton ratissa olla 24/7 loppuikääsi.
Edelleenkään et suostu tajuamaan että kaikki riskit eivät ole saman arvoisia.
Kyllä tajuan. Riskiarviossa painaa sekä epätoivotun tuloksen todennäköisyys että se mitä on pelissä. Jos arvioit, että se mitä lisääntymisessä on pelissä on sellaista, että se ei kerta kaikkiaan saa missään olosuhteissa epäonnistua, silloin et voi tietysti hyväksyä edes pientä epäonnistumisen mahdollisuutta. Joudut joko miettimään sitä arvotuksen perustaa uusiksi, tai sitten jotain muuta reittiä jolle teet samanlaisen riskiarvion.
Niin, harva varmaan lähtisi vanhemmuuteenkaan jos tosiaan lapsi sidottaisiin kylkeen kiinni 24/7 loppuelämäksi. Näinhän se ei todellakaan ole. Se on äitinsä kyljessä kiinni niin sanotusti sen 9 ensimmäistä kuukautta, sen jälkeen sitä alkaa saada joksikin aikaa irti, ja siitä se sitten vähitellen irtaantuu yhä enemmän, kunnes joskus on toivottavasti itsenäinen ihminen.
Hassua jotenkin esittää tämä näin, että vanhemmuus on 24/7 taakka, kun kuitenkin kritisoidaan sitä että miten äidit pitää lasta elämänsä keskipisteenä ja lataa lapseen niin valtavasti odotuksia ja ties mitä että lapsi sitten käy terapiassa aikuisena. Tein lapsen, hoidin sitä jonkun aikaa melko tiiviisti, lähetin sen kuitenkin hoitovapaiden jälkeen päiväkotiin, mummolaan, pihalle, kouluun, kaverille, harrastuksiin, mene vaan kyllä sä pärjäät, heippa, ja tein itse muuta sillä aikaa.
Mun vanhemmilla 7 lasta ja itse olen esikoinen. Ei isä eikä äiti kumpikaan ole ikinä kritisoinut kun olen kertonut, etten lapsia kyllä aio hankkia. Pikkusisaruksia olen hoitanut ja hoidan yhä niin paljon, että on semmonen olo kun olisin lapseni jo kasvattanut.
Jotkut sukulaiset aina kommentoi että "voi se mieli muuttua vielä..", mutta sitä sitten pidetään törkeänä jos minä sanon jollekin joka haluaa lapsia, että "voi se mieli muuttua vielä..". Just joo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tyhmä ei voi kehittyä jos ei ikinä lauo tyhmyyksiään muille kritisoitavaksi.
Ehkä se sama persoonallisuus tai hormonitasapaino tai mikä sitten onkin, joka tekee ihmisen läpi elämän helposti ahdistuvaksi ja hyvin herkäksi häiriöille, aiheuttaa äärimmäisen turvahakuisen ja riskejä välttävän maailmankatsomuksen.
Loppujen lopuksi me ollaan kaikki täällä sokkoja.
Kun ei ihan tarvitse heittäytyä sokoksi kaikessa. Totta kai monet asiat tulee opeteltua kantapään kautta.
Lisääntyminen ja elävän lapsen tekeminen on sellainen asia, ettei sitä kannata ihan sokkona tehdä.
Itku tulee, kun tyhmät ihmiset eivät sitä tajua. Itku ja ääretön viha.
Olisi kyllä ihan oikeasti tarpeellista jos sitä vanhemmuutta edellyttäisi joku "ajokortti" ja joku testi.
Siitä miten asiat ovat ja miten ne ovat aina olleet, ei voi suoraan johtaa että NÄIN niiden PITÄISI olla.
Eli, vaikka jokainen on saanut vapaasti lisääntyä niin paljon kun vain kehtaa, eikä siihen ole puututtu, ei tarkoita että se olisi oikein.
Lisääntyminen on oikeasti todella vakava asia. Vaikka se on melkein jokaisen tuosta noin vaan oikeus, ja sillä saa kehuja ja iloa, niin se on hyvin vakava asia silti.
Kyllä, olen samaa mieltä tästä kaikesta, mutta sokkoudella tarkoitin sitä, että kukaan täällä ei tiedä onko se oma tapa jäsentää maailmaa ja arvottaa tapahtumia lopulta oikea. Koska sille ei ole mitään mittaria.
Edellisellä sivulla oli paljon virkkeitä joissa oli tehty subjektiivista arvotusta, mielivaltaista parametrisointia joka esitettiin absoluuttisena. Yritän välttää sellaisia, mutta esimerkiksi tuossa mun ylläolevassa kommentissa sanon "äärimmäisen turvahakuinen", omista viesteistäsi löydät paljon vastaavia esimerkkejä. Mistään en voi lopulta tietää, minkätasoinen turvahakuisuus on tässä maailmassa äärimmäistä ja mikä järkevää tuntemattoman välttelyä. Voin vain sanoa esimerkiksi että voimakkaasti turvahakuinen suhteessa muihin ihmisiin, esimerkiksi sillä perusteella että miten varma täytyy olla positiivisesta lopputuloksesta tietyssä tilanteessa, ennen kuin katsoo että on turvallista edetä eteenpäin. Se ei silti sano onko se muu väestö keskimäärin oikeassa vai ei.
Sekä riskinotto että turvahakuisuus äärimmillään johtaa ihmisen itsetuhoisuuteen, eri tavoin vain. Kumpikaan ei ole hyvä asia, vaikka niin turvahakuiset kuin riskinottajatkin mieluusti tekevät omasta taipumuksestaan ihanteen, jota kaikkien pitäisi seurata. Luulen että tässä on hyvin perustavanlaatuisista aivojen ominaisuuksista kyse. Ihanteellisinta olisi yrittää pysytellä tasapainossa, mutta sokkoja olemme siinä suhteessa, että se oikea tasapaino tutun ja tuntemattoman välillä kussakin tilanteessa on mahdotonta tarkasti tietää, ennalta ja varsinkaan muiden osalta. Jälkikäteen ehkä voi sanoa, että olisi pitänyt olla huolellisempi tai olisi ollut varaa mennä pidemmälle.
En yritä sanoa sulle varsinkaan, että sun pitäisi hankkia lapsia tai pidä sua huonompana ihmisenä. En tiedä miksi olet niin vihamielinen. Yritän käydä läpi vakavaa aihetta.
Olen vihamielinen. Tunnustan sen rehellisesti.
Vihani on tällä hetkellä ehkä eniten liekeissään sen takia, kun annettiin sellainen kuva, että on muka tyhmää olla tekemättä riskejä, jos epäilyttää. Ei ziizus! En voisi enempää erimieltä olla.
Minua vihastuttaa kun mielestäni asioita todellakin voi ennalta tietää ja ymmärtää. Minua vihastuttaa kun ihmiset vähättelevät riskejä ja haittoja, ja sitten lapset kärsivät, yhteiskunta joutuu rientämään apuun ja oma jaksaminen ei riitä, kun ollaan oltu naiiveja ja välinpitämättömiä.
Se vihastuttaa.
Minua vihastuttaa että lässytettään vanhemmuuden hyviä puolia, ja saadaan ehkä joku epävarma hönelö lisääntymään, jonka ei olisi pitänytkään lisääntyä.
Sinä et ymmärrä mitään mitä et halua ymmärtää. Sekin vihastuttaa.
No, minä en ole vihamielinen. Ymmärrän paljon enemmän kuin luulet. Ymmärrän ihan hyvin sinun kantasi, vaikka varmaan, senkin vuoksi kun ei ole nimimerkkejä, osa kommenteistasi on sellaisia että en tiedä kenelle ne on suunnattu tai mistä tarkalleen on provosoiduttu. Mielestäni en ole lässyttänyt vanhemmuuden hyvistä puolista.
En usko että oleellisin asia ennen lasten hankkimista on tarkka inventaario omista resursseista jokaisena elämän päivänä seuraavat 20 vuotta. Se on mahdotonta.
En usko että elämässä tärkeintä on välttää kärsimystä ja varmistaa että vaan ei aiheudu kenellekään kärsimystä jostain asiasta joka osittain on minun hallinnassa. Ymmärrän osittain tuollaisen ajattelun viehätyksen, mutta väitän että viisaampaa on tunnistaa ne riskit ja hyväksyä ne. On totta että naiivi itsepetos on raivostuttavan typerää ja surullista. Sen sijaan vaikeuksien kohtaaminen viisaasti ja vapaaehtoisesti on sen vastakohta, se on elämän perusta. Jonkin siirron aiheuttamaa riskiä, mahdollisia negatiivisia seuraamuksia, ei pitäisi verrata tilaan, jossa ei ole riskiä ollenkaan, vaan se täytyy suhteuttaa muihin sen hetkisiin mahdollisuuksiin, joista jokainen on jollain tapaa riskialtis, myös se että ei tee mitään muutosta on riski.
Yhtään monimutkaisemmat asiat on aina jollain tavalla, jostain näkökulmasta huonoja muutoksia, mutta voivat silti olla kokonaisuuden kannalta hyviä. Viisautta on nähdä kokonaisuus ja osata suhteuttaa yksityiskohdat kokonaisuuteen. Riskin välttäminen on elämälle vihamielinen asenne, koska kärsimys on osa elämää ja välttämätöntä. Sen sijaan pitää sietää se välttämätön kärsimys, hyväksyä se, ja työskennellä vähentääkseen turhaksi arvioimaansa kärsimystä. Lamauttava velvollisuuden tunne ja riskin uhka tavallisesta elämästä on minun nähdäkseni turhaa kärsimystä, jota pitäisi yrittää poistaa.
Siihen taas, että ei vaan kertakaikkiaan tunne halua saada lapsia elämäänsä, tai vastaavasti tuntee että nimenomaan ei halua, on eri asia.
Tässä nyt oudosti rinnastetaan lapsenteko rohkeuteen, vaikka se lopulta itsessään on melko helppo homma johon suurin osa pystyy ja siitä saa jopa hyväksyntää. Rohkeampaa on vastoin yleistä normistoa miettiä mikä on itselle parasta ja mitkä ovat omat resurssit, lapsettomat myös elävät täälläkin mainittujen riskien kanssa yksinäisyydestä, kokemuksista paitsijäämisistä ja yleisestä paheksunnasta. Nämä on siis punnittu ja päädytty kokonaisuuden kannalta itselle parhaaseen ratkaisuun. Itseasiassa on hauskaa, että vanhempien ja yhteiskunnan takia vela joutuu tarkkaan pohtimaan asiaa, joka ei edes kauheasti kiinnosta ylipäätään :D Riskeistä puheen ollen, fiksu selviytyy vaikeuksista johon viisas ei edes joudu ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tyhmä ei voi kehittyä jos ei ikinä lauo tyhmyyksiään muille kritisoitavaksi.
Ehkä se sama persoonallisuus tai hormonitasapaino tai mikä sitten onkin, joka tekee ihmisen läpi elämän helposti ahdistuvaksi ja hyvin herkäksi häiriöille, aiheuttaa äärimmäisen turvahakuisen ja riskejä välttävän maailmankatsomuksen.
Loppujen lopuksi me ollaan kaikki täällä sokkoja.
Kun ei ihan tarvitse heittäytyä sokoksi kaikessa. Totta kai monet asiat tulee opeteltua kantapään kautta.
Lisääntyminen ja elävän lapsen tekeminen on sellainen asia, ettei sitä kannata ihan sokkona tehdä.
Itku tulee, kun tyhmät ihmiset eivät sitä tajua. Itku ja ääretön viha.
Olisi kyllä ihan oikeasti tarpeellista jos sitä vanhemmuutta edellyttäisi joku "ajokortti" ja joku testi.
Siitä miten asiat ovat ja miten ne ovat aina olleet, ei voi suoraan johtaa että NÄIN niiden PITÄISI olla.
Eli, vaikka jokainen on saanut vapaasti lisääntyä niin paljon kun vain kehtaa, eikä siihen ole puututtu, ei tarkoita että se olisi oikein.
Lisääntyminen on oikeasti todella vakava asia. Vaikka se on melkein jokaisen tuosta noin vaan oikeus, ja sillä saa kehuja ja iloa, niin se on hyvin vakava asia silti.
Kyllä, olen samaa mieltä tästä kaikesta, mutta sokkoudella tarkoitin sitä, että kukaan täällä ei tiedä onko se oma tapa jäsentää maailmaa ja arvottaa tapahtumia lopulta oikea. Koska sille ei ole mitään mittaria.
Edellisellä sivulla oli paljon virkkeitä joissa oli tehty subjektiivista arvotusta, mielivaltaista parametrisointia joka esitettiin absoluuttisena. Yritän välttää sellaisia, mutta esimerkiksi tuossa mun ylläolevassa kommentissa sanon "äärimmäisen turvahakuinen", omista viesteistäsi löydät paljon vastaavia esimerkkejä. Mistään en voi lopulta tietää, minkätasoinen turvahakuisuus on tässä maailmassa äärimmäistä ja mikä järkevää tuntemattoman välttelyä. Voin vain sanoa esimerkiksi että voimakkaasti turvahakuinen suhteessa muihin ihmisiin, esimerkiksi sillä perusteella että miten varma täytyy olla positiivisesta lopputuloksesta tietyssä tilanteessa, ennen kuin katsoo että on turvallista edetä eteenpäin. Se ei silti sano onko se muu väestö keskimäärin oikeassa vai ei.
Sekä riskinotto että turvahakuisuus äärimmillään johtaa ihmisen itsetuhoisuuteen, eri tavoin vain. Kumpikaan ei ole hyvä asia, vaikka niin turvahakuiset kuin riskinottajatkin mieluusti tekevät omasta taipumuksestaan ihanteen, jota kaikkien pitäisi seurata. Luulen että tässä on hyvin perustavanlaatuisista aivojen ominaisuuksista kyse. Ihanteellisinta olisi yrittää pysytellä tasapainossa, mutta sokkoja olemme siinä suhteessa, että se oikea tasapaino tutun ja tuntemattoman välillä kussakin tilanteessa on mahdotonta tarkasti tietää, ennalta ja varsinkaan muiden osalta. Jälkikäteen ehkä voi sanoa, että olisi pitänyt olla huolellisempi tai olisi ollut varaa mennä pidemmälle.
En yritä sanoa sulle varsinkaan, että sun pitäisi hankkia lapsia tai pidä sua huonompana ihmisenä. En tiedä miksi olet niin vihamielinen. Yritän käydä läpi vakavaa aihetta.
Olen vihamielinen. Tunnustan sen rehellisesti.
Vihani on tällä hetkellä ehkä eniten liekeissään sen takia, kun annettiin sellainen kuva, että on muka tyhmää olla tekemättä riskejä, jos epäilyttää. Ei ziizus! En voisi enempää erimieltä olla.
Minua vihastuttaa kun mielestäni asioita todellakin voi ennalta tietää ja ymmärtää. Minua vihastuttaa kun ihmiset vähättelevät riskejä ja haittoja, ja sitten lapset kärsivät, yhteiskunta joutuu rientämään apuun ja oma jaksaminen ei riitä, kun ollaan oltu naiiveja ja välinpitämättömiä.
Se vihastuttaa.
Minua vihastuttaa että lässytettään vanhemmuuden hyviä puolia, ja saadaan ehkä joku epävarma hönelö lisääntymään, jonka ei olisi pitänytkään lisääntyä.
Sinä et ymmärrä mitään mitä et halua ymmärtää. Sekin vihastuttaa.
No, minä en ole vihamielinen. Ymmärrän paljon enemmän kuin luulet. Ymmärrän ihan hyvin sinun kantasi, vaikka varmaan, senkin vuoksi kun ei ole nimimerkkejä, osa kommenteistasi on sellaisia että en tiedä kenelle ne on suunnattu tai mistä tarkalleen on provosoiduttu. Mielestäni en ole lässyttänyt vanhemmuuden hyvistä puolista.
En usko että oleellisin asia ennen lasten hankkimista on tarkka inventaario omista resursseista jokaisena elämän päivänä seuraavat 20 vuotta. Se on mahdotonta.
En usko että elämässä tärkeintä on välttää kärsimystä ja varmistaa että vaan ei aiheudu kenellekään kärsimystä jostain asiasta joka osittain on minun hallinnassa. Ymmärrän osittain tuollaisen ajattelun viehätyksen, mutta väitän että viisaampaa on tunnistaa ne riskit ja hyväksyä ne. On totta että naiivi itsepetos on raivostuttavan typerää ja surullista. Sen sijaan vaikeuksien kohtaaminen viisaasti ja vapaaehtoisesti on sen vastakohta, se on elämän perusta. Jonkin siirron aiheuttamaa riskiä, mahdollisia negatiivisia seuraamuksia, ei pitäisi verrata tilaan, jossa ei ole riskiä ollenkaan, vaan se täytyy suhteuttaa muihin sen hetkisiin mahdollisuuksiin, joista jokainen on jollain tapaa riskialtis, myös se että ei tee mitään muutosta on riski.
Yhtään monimutkaisemmat asiat on aina jollain tavalla, jostain näkökulmasta huonoja muutoksia, mutta voivat silti olla kokonaisuuden kannalta hyviä. Viisautta on nähdä kokonaisuus ja osata suhteuttaa yksityiskohdat kokonaisuuteen. Riskin välttäminen on elämälle vihamielinen asenne, koska kärsimys on osa elämää ja välttämätöntä. Sen sijaan pitää sietää se välttämätön kärsimys, hyväksyä se, ja työskennellä vähentääkseen turhaksi arvioimaansa kärsimystä. Lamauttava velvollisuuden tunne ja riskin uhka tavallisesta elämästä on minun nähdäkseni turhaa kärsimystä, jota pitäisi yrittää poistaa.
Siihen taas, että ei vaan kertakaikkiaan tunne halua saada lapsia elämäänsä, tai vastaavasti tuntee että nimenomaan ei halua, on eri asia.
Tässä nyt oudosti rinnastetaan lapsenteko rohkeuteen, vaikka se lopulta itsessään on melko helppo homma johon suurin osa pystyy ja siitä saa jopa hyväksyntää. Rohkeampaa on vastoin yleistä normistoa miettiä mikä on itselle parasta ja mitkä ovat omat resurssit, lapsettomat myös elävät täälläkin mainittujen riskien kanssa yksinäisyydestä, kokemuksista paitsijäämisistä ja yleisestä paheksunnasta. Nämä on siis punnittu ja päädytty kokonaisuuden kannalta itselle parhaaseen ratkaisuun. Itseasiassa on hauskaa, että vanhempien ja yhteiskunnan takia vela joutuu tarkkaan pohtimaan asiaa, joka ei edes kauheasti kiinnosta ylipäätään :D Riskeistä puheen ollen, fiksu selviytyy vaikeuksista johon viisas ei edes joudu ;)
Joo, hyvä kommentti. Rohkeutta ei ole se että uskaltaa jättää ehkäisyn pois, tietenkään, vaan rohkeutta on se, että tiedostaa että lisääntymisen myötä vastassa on myös vaikeuksia ja niiden lisäksi paljon tuntemattomia tekijöitä, ja silti tekee ratkaisun edetä, koska... uskoo että selviää, vaikka olisikin vaikeaa. Miksi ei selviäisi, jos kerran muutkin. Tämä vastauksena siihen ajatukseen, että ihmiset ei selvästikään ymmärrä mihin ovat ryhtymässä, koska jos ymmärtäisivät niin itsestään selvästi eivät ryhtyisi.
Tuo sanonta on hyvä, ja tarkoittaa tietysti sitä, että viisautta on nähdä pitkälle, fiksuutta ehkä on reagoida nopeasti mutta viisaus on suurempi hyve. Silti, onko ultimaattinen viisaus sitä, että välttää kaikki vaikeudet, vai onko vaikeuksien läpikäyminen ainoa tapa tulla viisaaksi. Onko sitä suurempi oppimismahdollisuus, mitä vaikeampi paikka? Onko viisautta etsiä aina vaan suurempia haasteita oppiakseen yhä lisää?
Olen sympaattinen lapsettomien haasteille myös. En pidä siitä, että yhteisö painostaa. Silti ajattelen, että sillä painostuksella voi olla tehtävänsä, kunhan ei mene äärimmäisyyksiin. Yhteisönviisaus joka ilmenee normeja rikkovien tökkimisenä, ei ajattele yksittäisen ihmisen parasta, ennemmin se toimii varoittavien esimerkkien muodossa tulevaa ohjaavana voimana. Ei se silti ole ainoa voima, joka meillä on, jollain voi olla hyvä syy rikkoa normeja, mutta ei ole viisautta myöskään hylätä perinteitä. Tiedän monia lapsettomia, joita kunnioitan suuresti. Tiedän monia lapsettomia, joiden elämään selvästikään ei lapset sovi, tai joille lapsen hankkiminen vaatisi niin suuria muutoksia ja luopumista, että heidän pitäisi tosissaan tosi kovaa haluta niitä lapsia kääntääkseen suunnan ilman katkeroitumista. Jonkun mielestä ihmiset tehköön mitä haluaa ja kukin polku on ihan samanarvoinen. Minusta jokainen tekee mitä tekee, mutta ei ole hyvä, jos yhä useamman aikuisen elämä on sellaista, että lasten saaminen on elämän kääntämistä ympäri tai lapset jää tekemättä. Siitä seuraa katkeruutta. Yhtä hyvin elämä voisi olla sellaista, että lapset siihen luontevasti kuuluu, tulee niitä tai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tyhmä ei voi kehittyä jos ei ikinä lauo tyhmyyksiään muille kritisoitavaksi.
Ehkä se sama persoonallisuus tai hormonitasapaino tai mikä sitten onkin, joka tekee ihmisen läpi elämän helposti ahdistuvaksi ja hyvin herkäksi häiriöille, aiheuttaa äärimmäisen turvahakuisen ja riskejä välttävän maailmankatsomuksen.
Loppujen lopuksi me ollaan kaikki täällä sokkoja.
Kun ei ihan tarvitse heittäytyä sokoksi kaikessa. Totta kai monet asiat tulee opeteltua kantapään kautta.
Lisääntyminen ja elävän lapsen tekeminen on sellainen asia, ettei sitä kannata ihan sokkona tehdä.
Itku tulee, kun tyhmät ihmiset eivät sitä tajua. Itku ja ääretön viha.
Olisi kyllä ihan oikeasti tarpeellista jos sitä vanhemmuutta edellyttäisi joku "ajokortti" ja joku testi.
Siitä miten asiat ovat ja miten ne ovat aina olleet, ei voi suoraan johtaa että NÄIN niiden PITÄISI olla.
Eli, vaikka jokainen on saanut vapaasti lisääntyä niin paljon kun vain kehtaa, eikä siihen ole puututtu, ei tarkoita että se olisi oikein.
Lisääntyminen on oikeasti todella vakava asia. Vaikka se on melkein jokaisen tuosta noin vaan oikeus, ja sillä saa kehuja ja iloa, niin se on hyvin vakava asia silti.
Kyllä, olen samaa mieltä tästä kaikesta, mutta sokkoudella tarkoitin sitä, että kukaan täällä ei tiedä onko se oma tapa jäsentää maailmaa ja arvottaa tapahtumia lopulta oikea. Koska sille ei ole mitään mittaria.
Edellisellä sivulla oli paljon virkkeitä joissa oli tehty subjektiivista arvotusta, mielivaltaista parametrisointia joka esitettiin absoluuttisena. Yritän välttää sellaisia, mutta esimerkiksi tuossa mun ylläolevassa kommentissa sanon "äärimmäisen turvahakuinen", omista viesteistäsi löydät paljon vastaavia esimerkkejä. Mistään en voi lopulta tietää, minkätasoinen turvahakuisuus on tässä maailmassa äärimmäistä ja mikä järkevää tuntemattoman välttelyä. Voin vain sanoa esimerkiksi että voimakkaasti turvahakuinen suhteessa muihin ihmisiin, esimerkiksi sillä perusteella että miten varma täytyy olla positiivisesta lopputuloksesta tietyssä tilanteessa, ennen kuin katsoo että on turvallista edetä eteenpäin. Se ei silti sano onko se muu väestö keskimäärin oikeassa vai ei.
Sekä riskinotto että turvahakuisuus äärimmillään johtaa ihmisen itsetuhoisuuteen, eri tavoin vain. Kumpikaan ei ole hyvä asia, vaikka niin turvahakuiset kuin riskinottajatkin mieluusti tekevät omasta taipumuksestaan ihanteen, jota kaikkien pitäisi seurata. Luulen että tässä on hyvin perustavanlaatuisista aivojen ominaisuuksista kyse. Ihanteellisinta olisi yrittää pysytellä tasapainossa, mutta sokkoja olemme siinä suhteessa, että se oikea tasapaino tutun ja tuntemattoman välillä kussakin tilanteessa on mahdotonta tarkasti tietää, ennalta ja varsinkaan muiden osalta. Jälkikäteen ehkä voi sanoa, että olisi pitänyt olla huolellisempi tai olisi ollut varaa mennä pidemmälle.
En yritä sanoa sulle varsinkaan, että sun pitäisi hankkia lapsia tai pidä sua huonompana ihmisenä. En tiedä miksi olet niin vihamielinen. Yritän käydä läpi vakavaa aihetta.
Olen vihamielinen. Tunnustan sen rehellisesti.
Vihani on tällä hetkellä ehkä eniten liekeissään sen takia, kun annettiin sellainen kuva, että on muka tyhmää olla tekemättä riskejä, jos epäilyttää. Ei ziizus! En voisi enempää erimieltä olla.
Minua vihastuttaa kun mielestäni asioita todellakin voi ennalta tietää ja ymmärtää. Minua vihastuttaa kun ihmiset vähättelevät riskejä ja haittoja, ja sitten lapset kärsivät, yhteiskunta joutuu rientämään apuun ja oma jaksaminen ei riitä, kun ollaan oltu naiiveja ja välinpitämättömiä.
Se vihastuttaa.
Minua vihastuttaa että lässytettään vanhemmuuden hyviä puolia, ja saadaan ehkä joku epävarma hönelö lisääntymään, jonka ei olisi pitänytkään lisääntyä.
Sinä et ymmärrä mitään mitä et halua ymmärtää. Sekin vihastuttaa.
No, minä en ole vihamielinen. Ymmärrän paljon enemmän kuin luulet. Ymmärrän ihan hyvin sinun kantasi, vaikka varmaan, senkin vuoksi kun ei ole nimimerkkejä, osa kommenteistasi on sellaisia että en tiedä kenelle ne on suunnattu tai mistä tarkalleen on provosoiduttu. Mielestäni en ole lässyttänyt vanhemmuuden hyvistä puolista.
En usko että oleellisin asia ennen lasten hankkimista on tarkka inventaario omista resursseista jokaisena elämän päivänä seuraavat 20 vuotta. Se on mahdotonta.
En usko että elämässä tärkeintä on välttää kärsimystä ja varmistaa että vaan ei aiheudu kenellekään kärsimystä jostain asiasta joka osittain on minun hallinnassa. Ymmärrän osittain tuollaisen ajattelun viehätyksen, mutta väitän että viisaampaa on tunnistaa ne riskit ja hyväksyä ne. On totta että naiivi itsepetos on raivostuttavan typerää ja surullista. Sen sijaan vaikeuksien kohtaaminen viisaasti ja vapaaehtoisesti on sen vastakohta, se on elämän perusta. Jonkin siirron aiheuttamaa riskiä, mahdollisia negatiivisia seuraamuksia, ei pitäisi verrata tilaan, jossa ei ole riskiä ollenkaan, vaan se täytyy suhteuttaa muihin sen hetkisiin mahdollisuuksiin, joista jokainen on jollain tapaa riskialtis, myös se että ei tee mitään muutosta on riski.
Yhtään monimutkaisemmat asiat on aina jollain tavalla, jostain näkökulmasta huonoja muutoksia, mutta voivat silti olla kokonaisuuden kannalta hyviä. Viisautta on nähdä kokonaisuus ja osata suhteuttaa yksityiskohdat kokonaisuuteen. Riskin välttäminen on elämälle vihamielinen asenne, koska kärsimys on osa elämää ja välttämätöntä. Sen sijaan pitää sietää se välttämätön kärsimys, hyväksyä se, ja työskennellä vähentääkseen turhaksi arvioimaansa kärsimystä. Lamauttava velvollisuuden tunne ja riskin uhka tavallisesta elämästä on minun nähdäkseni turhaa kärsimystä, jota pitäisi yrittää poistaa.
Siihen taas, että ei vaan kertakaikkiaan tunne halua saada lapsia elämäänsä, tai vastaavasti tuntee että nimenomaan ei halua, on eri asia.
Minusta kärsimyksen välttäminen on nimenomaan elämässä tärkeintä. Se on paitsi iso osa onnellisuutta, myös moraalinen velvollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tyhmä ei voi kehittyä jos ei ikinä lauo tyhmyyksiään muille kritisoitavaksi.
Ehkä se sama persoonallisuus tai hormonitasapaino tai mikä sitten onkin, joka tekee ihmisen läpi elämän helposti ahdistuvaksi ja hyvin herkäksi häiriöille, aiheuttaa äärimmäisen turvahakuisen ja riskejä välttävän maailmankatsomuksen.
Loppujen lopuksi me ollaan kaikki täällä sokkoja.
Kun ei ihan tarvitse heittäytyä sokoksi kaikessa. Totta kai monet asiat tulee opeteltua kantapään kautta.
Lisääntyminen ja elävän lapsen tekeminen on sellainen asia, ettei sitä kannata ihan sokkona tehdä.
Itku tulee, kun tyhmät ihmiset eivät sitä tajua. Itku ja ääretön viha.
Olisi kyllä ihan oikeasti tarpeellista jos sitä vanhemmuutta edellyttäisi joku "ajokortti" ja joku testi.
Siitä miten asiat ovat ja miten ne ovat aina olleet, ei voi suoraan johtaa että NÄIN niiden PITÄISI olla.
Eli, vaikka jokainen on saanut vapaasti lisääntyä niin paljon kun vain kehtaa, eikä siihen ole puututtu, ei tarkoita että se olisi oikein.
Lisääntyminen on oikeasti todella vakava asia. Vaikka se on melkein jokaisen tuosta noin vaan oikeus, ja sillä saa kehuja ja iloa, niin se on hyvin vakava asia silti.
Kyllä, olen samaa mieltä tästä kaikesta, mutta sokkoudella tarkoitin sitä, että kukaan täällä ei tiedä onko se oma tapa jäsentää maailmaa ja arvottaa tapahtumia lopulta oikea. Koska sille ei ole mitään mittaria.
Edellisellä sivulla oli paljon virkkeitä joissa oli tehty subjektiivista arvotusta, mielivaltaista parametrisointia joka esitettiin absoluuttisena. Yritän välttää sellaisia, mutta esimerkiksi tuossa mun ylläolevassa kommentissa sanon "äärimmäisen turvahakuinen", omista viesteistäsi löydät paljon vastaavia esimerkkejä. Mistään en voi lopulta tietää, minkätasoinen turvahakuisuus on tässä maailmassa äärimmäistä ja mikä järkevää tuntemattoman välttelyä. Voin vain sanoa esimerkiksi että voimakkaasti turvahakuinen suhteessa muihin ihmisiin, esimerkiksi sillä perusteella että miten varma täytyy olla positiivisesta lopputuloksesta tietyssä tilanteessa, ennen kuin katsoo että on turvallista edetä eteenpäin. Se ei silti sano onko se muu väestö keskimäärin oikeassa vai ei.
Sekä riskinotto että turvahakuisuus äärimmillään johtaa ihmisen itsetuhoisuuteen, eri tavoin vain. Kumpikaan ei ole hyvä asia, vaikka niin turvahakuiset kuin riskinottajatkin mieluusti tekevät omasta taipumuksestaan ihanteen, jota kaikkien pitäisi seurata. Luulen että tässä on hyvin perustavanlaatuisista aivojen ominaisuuksista kyse. Ihanteellisinta olisi yrittää pysytellä tasapainossa, mutta sokkoja olemme siinä suhteessa, että se oikea tasapaino tutun ja tuntemattoman välillä kussakin tilanteessa on mahdotonta tarkasti tietää, ennalta ja varsinkaan muiden osalta. Jälkikäteen ehkä voi sanoa, että olisi pitänyt olla huolellisempi tai olisi ollut varaa mennä pidemmälle.
En yritä sanoa sulle varsinkaan, että sun pitäisi hankkia lapsia tai pidä sua huonompana ihmisenä. En tiedä miksi olet niin vihamielinen. Yritän käydä läpi vakavaa aihetta.
Olen vihamielinen. Tunnustan sen rehellisesti.
Vihani on tällä hetkellä ehkä eniten liekeissään sen takia, kun annettiin sellainen kuva, että on muka tyhmää olla tekemättä riskejä, jos epäilyttää. Ei ziizus! En voisi enempää erimieltä olla.
Minua vihastuttaa kun mielestäni asioita todellakin voi ennalta tietää ja ymmärtää. Minua vihastuttaa kun ihmiset vähättelevät riskejä ja haittoja, ja sitten lapset kärsivät, yhteiskunta joutuu rientämään apuun ja oma jaksaminen ei riitä, kun ollaan oltu naiiveja ja välinpitämättömiä.
Se vihastuttaa.
Minua vihastuttaa että lässytettään vanhemmuuden hyviä puolia, ja saadaan ehkä joku epävarma hönelö lisääntymään, jonka ei olisi pitänytkään lisääntyä.
Sinä et ymmärrä mitään mitä et halua ymmärtää. Sekin vihastuttaa.
No, minä en ole vihamielinen. Ymmärrän paljon enemmän kuin luulet. Ymmärrän ihan hyvin sinun kantasi, vaikka varmaan, senkin vuoksi kun ei ole nimimerkkejä, osa kommenteistasi on sellaisia että en tiedä kenelle ne on suunnattu tai mistä tarkalleen on provosoiduttu. Mielestäni en ole lässyttänyt vanhemmuuden hyvistä puolista.
En usko että oleellisin asia ennen lasten hankkimista on tarkka inventaario omista resursseista jokaisena elämän päivänä seuraavat 20 vuotta. Se on mahdotonta.
En usko että elämässä tärkeintä on välttää kärsimystä ja varmistaa että vaan ei aiheudu kenellekään kärsimystä jostain asiasta joka osittain on minun hallinnassa. Ymmärrän osittain tuollaisen ajattelun viehätyksen, mutta väitän että viisaampaa on tunnistaa ne riskit ja hyväksyä ne. On totta että naiivi itsepetos on raivostuttavan typerää ja surullista. Sen sijaan vaikeuksien kohtaaminen viisaasti ja vapaaehtoisesti on sen vastakohta, se on elämän perusta. Jonkin siirron aiheuttamaa riskiä, mahdollisia negatiivisia seuraamuksia, ei pitäisi verrata tilaan, jossa ei ole riskiä ollenkaan, vaan se täytyy suhteuttaa muihin sen hetkisiin mahdollisuuksiin, joista jokainen on jollain tapaa riskialtis, myös se että ei tee mitään muutosta on riski.
Yhtään monimutkaisemmat asiat on aina jollain tavalla, jostain näkökulmasta huonoja muutoksia, mutta voivat silti olla kokonaisuuden kannalta hyviä. Viisautta on nähdä kokonaisuus ja osata suhteuttaa yksityiskohdat kokonaisuuteen. Riskin välttäminen on elämälle vihamielinen asenne, koska kärsimys on osa elämää ja välttämätöntä. Sen sijaan pitää sietää se välttämätön kärsimys, hyväksyä se, ja työskennellä vähentääkseen turhaksi arvioimaansa kärsimystä. Lamauttava velvollisuuden tunne ja riskin uhka tavallisesta elämästä on minun nähdäkseni turhaa kärsimystä, jota pitäisi yrittää poistaa.
Siihen taas, että ei vaan kertakaikkiaan tunne halua saada lapsia elämäänsä, tai vastaavasti tuntee että nimenomaan ei halua, on eri asia.
Minusta kärsimyksen välttäminen on nimenomaan elämässä tärkeintä. Se on paitsi iso osa onnellisuutta, myös moraalinen velvollisuus.
Ah, ja tällaiset näkemykselliset erot on juuri niitä, joita halusin pelkoa.
En tiedä kuka kommentoija olet, mutta jos kärsimyksen välttäminen on elämässä tärkeintä, eikö olisi kaksi hyvin helppoa tapaa tehdä se: 1) pysyy huumattuna niin ettei tunne kärsimystä, tai 2) lopettaa elämisen?
En usko, että viisautta on etsiä aina vain suurempia haasteita, vaan tuntea omat rajansa. Valitettavasti olen nähnyt paljon vanhemmuutta jossa voimavarat eivät riitä ja se on ahdistavaa niin vanhemmille kuin lapsille etenkin. Kun voimavarat loppuvat tulevat käyttöön defenssit, jotka usein ovat haavoittavia ympäristölle, eikä yksilökään tässä kasva. Tuo "miksi ei selviytyisi koska muutkin" peilaa olettamuksella että kaikilla on samanlaiset resurssit. Tässä juuri on tärkeää pohtia omaa kiinnostusta, jaksamista ym. Hyvää tarkoittava yhteisön paine ja yhteiskunnan normit varmistavat, että lastensuojelulla riittää hommia. Etenkin elämässä jollain tavoin epäonnistuneet tai hukassa olevat voivat ajatella vanhemmuudella lunastavansa paikan yhteiskunnan täysvaltaisina jäseninä + etuudet houkuttavat. Ei ajatella onko oma elämäntilanne sopiva lapsia ajatellen. Mutta hei kun haluan ja perinteet kunniaan. Vai ajatteletko, että yhteisön painostus pitäisi kohdistua vain esim. materian tai elämänhallinnan perusteella ulkoapäin "kelpoisiksi" arvioituihin, miten tätä voidaan arvioida? Entä henkiset resurssit? Yhteisön paine ei ole hyvä, koska yhteisö harvoin pystyy arvioimaan faktoja. Lasten asemaa ajatellen perinteet edes vähän aikaa taaksepäin tarkasteltaessa ei ole kovin ylevä vetoomus. Ainiin, mutta kysehän oli äitiydestä, ei lapsista. Paitsi niistä omista tietenkin.
Haluat tarkastella asioita laajassa mittakaavassa, mutta et näe asioiden ja tilanteiden mahdollisia variaatioita. Pohdit yhteiskunnan tilaa ja suuntaa, mutta et näe mitä nytkin tapahtuu. Annetaan äitien nauttia äitiydestä ja jätetään filosofointi muille, jookos? Meillä lapsettomilla on yksinkertaisesti enemmän aikaa ottaa pää pois persuuksista.
Vierailija kirjoitti:
En usko, että viisautta on etsiä aina vain suurempia haasteita, vaan tuntea omat rajansa.
Sitä missä ne rajat on kun ei voi ennalta tarkasti tietää. Ehkä on kaksi kilpailevaa näkemystä, se että on parempi ottaa varman päälle ja se että rohkeus palkitaan. Ehkä voidaan olla yhtä mieltä siitä, että suurinta viisautta olisi onnistua hyödyntämään potentiaali optimaalisesti? Ei ylitä rajojaan niin että ei pysty enää palaamaan, mutta ei myöskään aliarvioi omia kykyjään niin, että menettää mahdollisuuksia löytää uutta.
Riskinotto on osittain sukupuolittunut ominaisuus, miehet keskimäärin etenkin nuorina ottaa suuria riskejä fyysisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti jne. ja joskus käy huonosti, naiset taas keskimäärin ovat varovaisempia. Joidenkin mielestä nämä taipumukset on yhteiskunnan ehdollistamisen tulosta, itse uskon että sille on vahva biologinen perusta joka juontuu erilaisista lisääntymisrooleista, mutta vaihtelua on toki molempien sukupuolien sisällä ja sosiaaliset tekijät voi ohjata eri suuntiin. Joka tapauksessa eri ihmiset näkee sen optimin eri kohdissa, ja hyvä niin, ettei kaikki toista samoja virheitä.
Valitettavasti olen nähnyt paljon vanhemmuutta jossa voimavarat eivät riitä ja se on ahdistavaa niin vanhemmille kuin lapsille etenkin. Kun voimavarat loppuvat tulevat käyttöön defenssit, jotka usein ovat haavoittavia ympäristölle, eikä yksilökään tässä kasva. Tuo "miksi ei selviytyisi koska muutkin" peilaa olettamuksella että kaikilla on samanlaiset resurssit. Tässä juuri on tärkeää pohtia omaa kiinnostusta, jaksamista ym.
Varmasti on ihmisiä, joilla on taipumus aliarvioida riskiä tai toimivat impulsiivisesti tai yleensäkin vain ajattelevat hyvin kapeasti. Kun varoitellaan, että tiedäthän että se on sitten tosi rankkaa ja oletko ajatellut miten selviät, se kuitenkin osuu voimakkaimmin niihin ihmisiin, jotka jo muutenkin ovat tunnollisia, huolellisia ja herkkiä näkemään vikaa itsessä. He on niitä, jotka alkaa uskoa että en minä tosiaan varmastikaan selviä, ja taas nämä impulsiiviset lyhytnäköiset vaan mennä porskuttaa, saattavat uhallaankin jopa kiihdyttää. Onko ratkaisu korostaa vaaroja entisestään, vai olisiko parempi ratkaisu yrittää huolehtia siitä, että jokaisella olisi parhaat mahdollisuudet objektiivisesti arvioida elämäntilannettaan ja tehdä viisaita päätöksiä, ilman liioittelua kumpaankaan suuntaan? Jotkut ihmiset on vaan lyhytnäköisiä, ei heistä saa väkisin sen parempia, heitä on pakko vaan sietää. Lisääntymisoikeuden rajoittaminen tuntuu aika raa'alta.
Toisaalta, jos ei saa puhua niin että se voidaan tulkita kannustamisena vanhemmuuteen siksi ettei kukaan hölmö vaan ajattelemattomasti menisi lisääntymään, ei ole myöskään lapsiperheitä tukevaa kulttuuria, joka auttaisi perheitä löytämään niitä elämäntilanteensa positiivisia puolia ja positiivisia merkityksiä. Mitä on vauva, onko se ärsyttävä huutava hyödytön isopäinen rääpäle, vai onko se kaikki maailman mahdollisuudet yhdessä turmeltumattomassa ihmisessä. Onko toinen se oikeampi ja objektiivisempi tapa ajatella lapsista? Ainakin siinä tilanteessa kun sulla on se vauva, tuo jälkimmäinen on se joka auttaa jaksamaan. Yhtä kaikki, me ei ikinä nähdä maailmaa objektiivisesti, me nähdään merkityksiä, ja siksi oma ja kulttuurin asenne vaikuttaa niin paljon siihen mitä nähdään.
Totta kai on lisäksi tilanteita, että se jaksaminen nyt vaan kertakaikkiaan loppuu, joskus omien virhearviointien vuoksi, joskus siksi että elämä vaan on arvaamatonta. Edellinen on se kettumaisempi tilanne kun tietää että on itse vastuussa, ja häpeä voi olla suuri. Hienointa olisi, jos vanhemmat voisivat vapaasti myöntää tilanteen ilman että heidän täytyy alkaa pystyttää niitä defenssejä ja silloin he voisivat saada apua, ja omalla esimerkillään myös välittää muille relevanttia ajankohtaista tietoa todellisuudesta. Tämä avoimuus ei moneltakaan onnistu, jos lasten hankkiminen on puolusteltava poikkeustila eikä luonnollinen osa elämää. Mitäs läksit, olisi pitänyt tietää että sun pitäisi jäädä lapsettomaksi, hoida nyt ne kakarasi.
Hyvää tarkoittava yhteisön paine ja yhteiskunnan normit varmistavat, että lastensuojelulla riittää hommia. Etenkin elämässä jollain tavoin epäonnistuneet tai hukassa olevat voivat ajatella vanhemmuudella lunastavansa paikan yhteiskunnan täysvaltaisina jäseninä + etuudet houkuttavat. Ei ajatella onko oma elämäntilanne sopiva lapsia ajatellen. Mutta hei kun haluan ja perinteet kunniaan.
Tämä on totta, että vanhemmuus voi olla monella tapaa houkutteleva vaihtoehto, lyhytnäköisesti. Uusi vauva on uusi alku. Tämä on lapsihehkutuksen todellinen kääntöpuoli. Jos nyt vaikka kaupassa katsoo kauniisti puettuja iloisia lapsia Vauva-lehden kannessa, voi ajatella että tuota valoa minäkin haluan elämääni. En usko että hehkutuksen vähentäminen on kuitenkaan paras ratkaisu tähän, koska sillä hehkutuksella on se positiivinen merkityksensä. Paras ratkaisu olisi todella rehellisesti kollektiivisesti tutkia, mitä vaatii se tasapainoisen (lapsi(perhe))elämän luominen ja millaisia askeleita vanhemman täytyy itse ottaa päästäkseen siihen mihin haluaa. Sitten voitaisiin puhua siitä, että olenko valmis ottamaan tällaisia askeleita, muuttumaan ja kasvamaan, jotta saisin tämän lasten tuoman onnen elämääni, ilman että täytyy turvautua liioitteluun joka voi entisestään provosoida ihmisiä. On eri asia korostaa vastuuta ottaa askelia vaikeassa tilanteessa, kuin korostaa vastuuta sellaisena joka tulee tuhoamaan elämäsi.
Vai ajatteletko, että yhteisön painostus pitäisi kohdistua vain esim. materian tai elämänhallinnan perusteella ulkoapäin "kelpoisiksi" arvioituihin, miten tätä voidaan arvioida? Entä henkiset resurssit? Yhteisön paine ei ole hyvä, koska yhteisö harvoin pystyy arvioimaan faktoja. Lasten asemaa ajatellen perinteet edes vähän aikaa taaksepäin tarkasteltaessa ei ole kovin ylevä vetoomus. Ainiin, mutta kysehän oli äitiydestä, ei lapsista. Paitsi niistä omista tietenkin.
En ajattele että yhteisön painostuksen pitäisi mitään. Se ei ole jotain joka voi olla tai olla olematta, jotain joka on hyvä tai paha, yhteisön painostus on elämän fakta, ihminen on osa yhteisöään, yhteisö on sitä että joukko ihmisiä vaikuttaa toisiinsa. Ilman painetta ei ole vuorovaikutusta, ei ole yhteisöä eikä siis ihmistä. Ilman yhteisöä jokainen olisi omillaan, ja se on ihmiselle mahdoton tilanne. Ihmisellä on oltava yhteisö joka paineellaan antaa jotain suuntaa elämälle ja kertoo miten ollaan, koska yksittäinen ihminen ei pysty kaikkea tietämään itse. Joskus yhteisö rajoittaa tai sulkee ulkopuolelleen hyvin rankasti ja jossain tapauksissa se on välttämätöntä. Liiallinen painostus, väkivalta joka murtaa yksilön kokonaan ja tukahduttaa kaiken muutoksen, on paha, koska sellainen yhteisö joka ei pysty uudistumaan kuolee omaan jäykkyyteensä muuttuvassa maailmassa.
Mitä tarkoitat, että perinteet ei ole ylevä vetoomus? Aika kulkee yhteen suuntaan, kaikki se mitä me miellämme hyväksi tässä ajassa pohjaa myös siihen mitä on ennen tehty, perinteisiin. Se että lapsille lauletaan, luetaan, pidetään sylissä, annetaan leluja, suojellaan. Me emme tiedä millaista olemista tulevaisuus vaatii, mutta meillä on joku käsitys siitä millaiset asiat on ennen toimineet. Uudistaminen on välttämätöntä, mutta monimutkaisista vuorovaikutuksista muodostuvien kokonaisuuksien muuttelu sokeasti harvoin ainakaan parantaa niitä. Siksi se perinteiden näkeminen arvottomana on vaarallista. Tässäkin asiassa toki se tasapaino on vaikea asia. Keskustelu ilman kiellettyjä puheenaiheita ja ilman henkilöön menemistä olisi ehdottoman tärkeää. Vain sillä tavalla se ryhmäpaine voi edes teoriassa ohjautua parhaalla mahdollisella tavalla, vaikka hallita sitä ei täysin voi ikinä.
Haluat tarkastella asioita laajassa mittakaavassa, mutta et näe asioiden ja tilanteiden mahdollisia variaatioita. Pohdit yhteiskunnan tilaa ja suuntaa, mutta et näe mitä nytkin tapahtuu. Annetaan äitien nauttia äitiydestä ja jätetään filosofointi muille, jookos? Meillä lapsettomilla on yksinkertaisesti enemmän aikaa ottaa pää pois persuuksista.
Jaa, no minusta tämä on ollut erittäin antoisaa kaikesta huolimatta. Miksei kuka tahansa saisi filosofoida?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tyhmä ei voi kehittyä jos ei ikinä lauo tyhmyyksiään muille kritisoitavaksi.
Ehkä se sama persoonallisuus tai hormonitasapaino tai mikä sitten onkin, joka tekee ihmisen läpi elämän helposti ahdistuvaksi ja hyvin herkäksi häiriöille, aiheuttaa äärimmäisen turvahakuisen ja riskejä välttävän maailmankatsomuksen.
Loppujen lopuksi me ollaan kaikki täällä sokkoja.
Kun ei ihan tarvitse heittäytyä sokoksi kaikessa. Totta kai monet asiat tulee opeteltua kantapään kautta.
Lisääntyminen ja elävän lapsen tekeminen on sellainen asia, ettei sitä kannata ihan sokkona tehdä.
Itku tulee, kun tyhmät ihmiset eivät sitä tajua. Itku ja ääretön viha.
Olisi kyllä ihan oikeasti tarpeellista jos sitä vanhemmuutta edellyttäisi joku "ajokortti" ja joku testi.
Siitä miten asiat ovat ja miten ne ovat aina olleet, ei voi suoraan johtaa että NÄIN niiden PITÄISI olla.
Eli, vaikka jokainen on saanut vapaasti lisääntyä niin paljon kun vain kehtaa, eikä siihen ole puututtu, ei tarkoita että se olisi oikein.
Lisääntyminen on oikeasti todella vakava asia. Vaikka se on melkein jokaisen tuosta noin vaan oikeus, ja sillä saa kehuja ja iloa, niin se on hyvin vakava asia silti.
Kyllä, olen samaa mieltä tästä kaikesta, mutta sokkoudella tarkoitin sitä, että kukaan täällä ei tiedä onko se oma tapa jäsentää maailmaa ja arvottaa tapahtumia lopulta oikea. Koska sille ei ole mitään mittaria.
Edellisellä sivulla oli paljon virkkeitä joissa oli tehty subjektiivista arvotusta, mielivaltaista parametrisointia joka esitettiin absoluuttisena. Yritän välttää sellaisia, mutta esimerkiksi tuossa mun ylläolevassa kommentissa sanon "äärimmäisen turvahakuinen", omista viesteistäsi löydät paljon vastaavia esimerkkejä. Mistään en voi lopulta tietää, minkätasoinen turvahakuisuus on tässä maailmassa äärimmäistä ja mikä järkevää tuntemattoman välttelyä. Voin vain sanoa esimerkiksi että voimakkaasti turvahakuinen suhteessa muihin ihmisiin, esimerkiksi sillä perusteella että miten varma täytyy olla positiivisesta lopputuloksesta tietyssä tilanteessa, ennen kuin katsoo että on turvallista edetä eteenpäin. Se ei silti sano onko se muu väestö keskimäärin oikeassa vai ei.
Sekä riskinotto että turvahakuisuus äärimmillään johtaa ihmisen itsetuhoisuuteen, eri tavoin vain. Kumpikaan ei ole hyvä asia, vaikka niin turvahakuiset kuin riskinottajatkin mieluusti tekevät omasta taipumuksestaan ihanteen, jota kaikkien pitäisi seurata. Luulen että tässä on hyvin perustavanlaatuisista aivojen ominaisuuksista kyse. Ihanteellisinta olisi yrittää pysytellä tasapainossa, mutta sokkoja olemme siinä suhteessa, että se oikea tasapaino tutun ja tuntemattoman välillä kussakin tilanteessa on mahdotonta tarkasti tietää, ennalta ja varsinkaan muiden osalta. Jälkikäteen ehkä voi sanoa, että olisi pitänyt olla huolellisempi tai olisi ollut varaa mennä pidemmälle.
En yritä sanoa sulle varsinkaan, että sun pitäisi hankkia lapsia tai pidä sua huonompana ihmisenä. En tiedä miksi olet niin vihamielinen. Yritän käydä läpi vakavaa aihetta.
Olen vihamielinen. Tunnustan sen rehellisesti.
Vihani on tällä hetkellä ehkä eniten liekeissään sen takia, kun annettiin sellainen kuva, että on muka tyhmää olla tekemättä riskejä, jos epäilyttää. Ei ziizus! En voisi enempää erimieltä olla.
Minua vihastuttaa kun mielestäni asioita todellakin voi ennalta tietää ja ymmärtää. Minua vihastuttaa kun ihmiset vähättelevät riskejä ja haittoja, ja sitten lapset kärsivät, yhteiskunta joutuu rientämään apuun ja oma jaksaminen ei riitä, kun ollaan oltu naiiveja ja välinpitämättömiä.
Se vihastuttaa.
Minua vihastuttaa että lässytettään vanhemmuuden hyviä puolia, ja saadaan ehkä joku epävarma hönelö lisääntymään, jonka ei olisi pitänytkään lisääntyä.
Sinä et ymmärrä mitään mitä et halua ymmärtää. Sekin vihastuttaa.
No, minä en ole vihamielinen. Ymmärrän paljon enemmän kuin luulet. Ymmärrän ihan hyvin sinun kantasi, vaikka varmaan, senkin vuoksi kun ei ole nimimerkkejä, osa kommenteistasi on sellaisia että en tiedä kenelle ne on suunnattu tai mistä tarkalleen on provosoiduttu. Mielestäni en ole lässyttänyt vanhemmuuden hyvistä puolista.
En usko että oleellisin asia ennen lasten hankkimista on tarkka inventaario omista resursseista jokaisena elämän päivänä seuraavat 20 vuotta. Se on mahdotonta.
En usko että elämässä tärkeintä on välttää kärsimystä ja varmistaa että vaan ei aiheudu kenellekään kärsimystä jostain asiasta joka osittain on minun hallinnassa. Ymmärrän osittain tuollaisen ajattelun viehätyksen, mutta väitän että viisaampaa on tunnistaa ne riskit ja hyväksyä ne. On totta että naiivi itsepetos on raivostuttavan typerää ja surullista. Sen sijaan vaikeuksien kohtaaminen viisaasti ja vapaaehtoisesti on sen vastakohta, se on elämän perusta. Jonkin siirron aiheuttamaa riskiä, mahdollisia negatiivisia seuraamuksia, ei pitäisi verrata tilaan, jossa ei ole riskiä ollenkaan, vaan se täytyy suhteuttaa muihin sen hetkisiin mahdollisuuksiin, joista jokainen on jollain tapaa riskialtis, myös se että ei tee mitään muutosta on riski.
Yhtään monimutkaisemmat asiat on aina jollain tavalla, jostain näkökulmasta huonoja muutoksia, mutta voivat silti olla kokonaisuuden kannalta hyviä. Viisautta on nähdä kokonaisuus ja osata suhteuttaa yksityiskohdat kokonaisuuteen. Riskin välttäminen on elämälle vihamielinen asenne, koska kärsimys on osa elämää ja välttämätöntä. Sen sijaan pitää sietää se välttämätön kärsimys, hyväksyä se, ja työskennellä vähentääkseen turhaksi arvioimaansa kärsimystä. Lamauttava velvollisuuden tunne ja riskin uhka tavallisesta elämästä on minun nähdäkseni turhaa kärsimystä, jota pitäisi yrittää poistaa.
Siihen taas, että ei vaan kertakaikkiaan tunne halua saada lapsia elämäänsä, tai vastaavasti tuntee että nimenomaan ei halua, on eri asia.
Minusta kärsimyksen välttäminen on nimenomaan elämässä tärkeintä. Se on paitsi iso osa onnellisuutta, myös moraalinen velvollisuus.
Ihanaa kuulla, että on muitakin tämän koulukunnan filosofeja. Kiitos. Itse olen ihan sydämeni pohjasta sitä mieltä, ettei kenenkään nautinto tai mikään mielihalu ole koskaan niin tärkeä, että se menisi toisen ihmisen tai eläimen kärsimyksen edelle.
Nyky aikana tuntuu, että on harvinaisen mahdotonta ihmisille laittaa kärsimyksen estäminen oman nautintonsa edelle. Sitä petetään puolisoa kännissä, koska yolo, sitä ostetaan luonnonvaroja tuhoavaa krääsää ja lentomatkoja, koska yolo.
Ennen vanhaan ei ole ehkä ollut edes tietoa ja ymmärrystä omien valintojen haitoista. On silloinkin toimittu väärin. Mutta tänä päivänä 2017, on aivan silmittömän vastenmielistä, kun itsekkyys ja välinpitämättömyys on niin suurta, vaikka meillä on kaikki maailman informaatio klikkauksen päässä.
Et ymmärrä, että hyvin monen lapsen elämä ei noita latuja kulje, usein tässä myös vanhemmilla osaa. Ei kaikista tule terveitä menestyjiä, viisautta voi vaan toivoa. Kuvaamasi on ideaalitilanne. Toisaalta velat voivat ymmärtää miltä tuntuu olla tärkein toiselle. Voivat ymmärtää mitä on olla sitkeä vaikeissa tilanteissa muiden edun vuoksi. Vela ei ole yhtäkuin itsekäs. Päinvastoin. Usein ajatellaan maailman tilaa, autetaan muita ja nähdään laajempia kokonaisuuksia, eikä kaikki ole vain "minä, minun lapset ja minun subjektiivinen kokemus". Pohditaan, mitä itse voisi lapselle tarjota, eikä toisin päin. Itsellä ei esim. ole ongelmaa ymmärtää miksi jotkut lapsia haluavat ja olen iloinen siitä rakkauden määrästä mitä saavat kun seuraa sitä vierestä. Olen iloinen että he elävät elämää joka heille sopii. Jätän sen heille kenelle tuottaa iloa ja tyydytystä, miksi tässä pitäisi olla ongelma?