Onko täällä muita, jotka toivoivat lapsena ja nuorena, että vanhemmat eroaisi?

Juu. Olisin halunnut ensinnäkin muuttaa pikkupaikkakunnalta pois ja vanhempien tappelu oli todella stressaavaa, pelkkää huutoa koko lapsuus.

En halunnut. Vaikka tappelivat yms, ehjä koti tuntui erittäin tärkeältä ja turvalliselta. Erosivat kerran, sain kokea eroperheen elämää teini-iässä, palasivat yhteen ja erosivat uudestaan kun muutin kotoa.

Toivoin. 

Toivoin myös, että olisin ollut adoptoitu tai vauvat olisivat vaihtuneet sairaalassa ja minut olisi haettu oikeiden vanhempieni luokse pois huonosta ilmapiiristä.

Meillä on suvussa lääkäreitä, juristeja, diplomi-insinöörejä, arkkitehteja jne. fiksuja ihmisiä. Ero meihin muihin suvun luusereihin on se, että näille ihmisille on annettu lapsuudesta asti osa perheessä. He ovat olleet ihmisiä ja heitä on kannsutettu ja heidän kanssaan on keskusteltu. Vanhempieni motto oli "vihaa lähimmäistäsi" ja se vaikutti minuun jo hyvin nuorella iällä. Aloin haluta kuolla jo hyvin nuorella iällä. 

On minulla ollut kavereita, mutta olen usein ollut se porukan sylkykuppi ja viimeinen vaihtoento. Minua on kiusattu, koska olen erilainen jollakin tavalla. En mene mukaan pahan olon levitykseen ja kuppikuntiin. Siinä mielessä vahva ja pelottava pahaan pyrkivien ihmisten mielestä, jotka ovat tottuneet manipuloimaan lampaitaan....

Pikkasen off topikin loppu... mutta alkuperäiseen kysymykseen vastaus. Kyllä toivoin vanhempieni eroa.

Juuri vastikään neuvolan psykiatrinen sairaanhoitaja sanoi minulle, että hän aina sanoo asiakkaille, ettei koskaan saa olla yhdessä vain lasten takia. Kerroin hänelle kuinka lapsena rukoilin ääneen ja ääneti, että vanhempani eroaisivat ja helvetti loppuisi, mutta ei, "teidän lasten takia". Nimenomaan meidän lasten takia olisi pitänyt ainakin jotain muutosta tehdä.

Minäkin toivoin vanhempieni eroa, teini-iässä varsinkin. Ajattelin, että heille olisi jossakin paremmat kumppanit, joiden kanssa he osaisivat kommunikoida ja näyttää tunteitaan.

No, kun olin muuttanut pois kotoa (olin kuopus) vanhemmillani alkoi uusi kuherruskuukausi. He olivat kuin vastarakastuneet. Lopulta kuolema erotti heidät.

Sen jälkeen olen ollut varsin tietoinen siitä, että lapset ovat parisuhteen suurimpia rasitteita. Toisaalta olen itsekin halunnut lapsia ja luotan, että puolisoni kanssa selviydymme yhdessä. Kiitos, vanhemmat, että sain teiltä tällaisen mallin.

Muistan toivoneeni vanhempieni eroa jo alle 10 -vuotiaana. Alkoholia, väkivaltaa riitti. Isä hakkasi tuolin säpäleiksi ovea vasten, kun huoneesta kuului lasten ääniä, piti mykkäkoulua joskus vuodenkin.

Juurikin lasten tähden pitäisi ymmärtää erota ajoissa. Varsinkin, jos mukana on alkoholia tai psyykkisiä sairauksia.

Vierailija kirjoitti:

En halunnut. Vaikka tappelivat yms, ehjä koti tuntui erittäin tärkeältä ja turvalliselta. Erosivat kerran, sain kokea eroperheen elämää teini-iässä, palasivat yhteen ja erosivat uudestaan kun muutin kotoa.

Mikä ehjä koti?

Yhdessä olevat vanhemmat eivät tee ehjää kotia.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin toivoin vanhempieni eroa, teini-iässä varsinkin. Ajattelin, että heille olisi jossakin paremmat kumppanit, joiden kanssa he osaisivat kommunikoida ja näyttää tunteitaan.

No, kun olin muuttanut pois kotoa (olin kuopus) vanhemmillani alkoi uusi kuherruskuukausi. He olivat kuin vastarakastuneet. Lopulta kuolema erotti heidät.

Sen jälkeen olen ollut varsin tietoinen siitä, että lapset ovat parisuhteen suurimpia rasitteita. Toisaalta olen itsekin halunnut lapsia ja luotan, että puolisoni kanssa selviydymme yhdessä. Kiitos, vanhemmat, että sain teiltä tällaisen mallin.

Ehkä se olikin sinun omaa angstiasi. Mutta kaikilla katsos ei ole näin.