Te, joiden mielestä parisuhteessa oleminen on vaivalloisempaa kuin sinkkuna oleminen: minkälaisia suhteita teillä on ollut?

[/quote]Varmaan tuossa vapauden kokemuksessa on paljolti kyse siitä, mitä haluaa tehdä. Minä en sinkkuna ole vapaa tekemään niitä asioita, joita elämältä haluan, ja hyvässä parisuhteessa puolestani olen, joten parisuhde ehdottomasti lisää vapauttani ja mahdollisuuksiani eikä vähennä niitä. -ap[/quote]

Totta. Omat tavoitteeni liittyvät pitkälti erilaisiin kokemuksiin ja taitoihin joita tahdon saavutta. Lisäksi rakastan luovaa työtäni, vietän sen parissa paljon aikaa ja tahdon kehittyä siinä. En ole "asuntolaina ja lapset" tyyppiä kuten jo mainitsin, mutta jos olisin, varmasti kokisin parisuhteen vähemmän vaivalloiseksi kuin sinkkuilun. 

Mainitsemaasi emotionaalista tukea koen saavani tarpeeksi läheisimmiltä ystäviltäni (olleet tukena ja turvana +20vuotta) sekä sisaruksilta ja omasta itsestäni aivan tarpeeksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut vain hyviä suhteita joissa kotityöt ja arjen askareet jaetaan tasan. Ja SILTI koen että sinkkuna on helpompaa. En sano että parempaa, mutta helpompaa se on.

Olen aika introvertti yökukkuja ja viihdyn omassa seurassani. Sinkkuna ei tarvitse ottaa kenenkään toisen tarpeita ja tunteita huomioon. Voi elää vaikka pelkillä hapankorpuilla viikon jos haluaa ja käyttää kaiken vapaa-aikansa juuri kuten haluaa. Kodinkin voi pitää sotkuisena jos haluaa, ja yöt viettää milloin missäkin kenellekään ilmoittamatta. 

Parisuhteessa ollessa monet käytännön asiat ja järjestelyt olivat kyllä helpompia, mutta sinkkuna on enemmän vapautta. Voi vaikka irtisanoa kämpän koska tahansa ja lähteä kuukausiksi reppureissuun. 

Seksistä tykkään kovasti ja sitä varten on sinkkuna omat järjestelyt, vakituinen fuckbuddy naapurissa. Vapaata suhdettakin tuli aikoinaan kokeiltua, kaatui muihin syihin. Oikeastaan kaikenlainen sitoutuminen ahdistaa ja sen takia ovat parisuhteet loppuneet. Miehet ovat kyllä anelleet ja huudelleet perään, mutta minusta vain ei ole mihinkään "asuntolaina ja lapset" tyyppiseen kuvioon. Pysyviä sosiaalisia suhteita on elämässä tarpeeksi ilman miestäkin. Ystävyyssuhteille jää sinkkuna enemmän aikaa.

Varmaan tuossa vapauden kokemuksessa on paljolti kyse siitä, mitä haluaa tehdä. Minä en sinkkuna ole vapaa tekemään niitä asioita, joita elämältä haluan, ja hyvässä parisuhteessa puolestani olen, joten parisuhde ehdottomasti lisää vapauttani ja mahdollisuuksiani eikä vähennä niitä. -ap

Minä muistan käyneeni tämän keskustelun täällä ennemminkin.  

Jos ajattelet, että nuo ovat vapauksiasi, eikö se tarkoita sitä, että puolisosi on jotenkin velvollinen ne sinulle tarjoamaan. Näin ollen viet puolisoltasi vapauden näiltä osin. 

Juu, kukin arvostaa erilaisia asioita eikä esimerkiksi toisen huomioiminen tunnu mitenkään taakalta, mutta jos lähdetään tarkastelemaan asiaa tämän vapauden kautta, niin se vapaus tulee ainoastaan siitä, että toista velvoitetaan johonkin. Siksi on minusta hassua käyttää tässä yhteydessä perusteena sitä, että parisuhteessa olisit vapaampi kuin sinkkuna. Eri asia sitten on se, että nauttii niistä parisuhteen velvollisuuksista. Mutta velvollisuus se on silti. 

Tottakai olen ollut vain huonoissa parisuhteissa. En kai muuten olisi eronnut joka kerta. 

En oikein itse kaipaa mitään emotionaalista turvaa ja rasittaa ottaa toisen tunteita huomioon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut vain hyviä suhteita joissa kotityöt ja arjen askareet jaetaan tasan. Ja SILTI koen että sinkkuna on helpompaa. En sano että parempaa, mutta helpompaa se on.

Olen aika introvertti yökukkuja ja viihdyn omassa seurassani. Sinkkuna ei tarvitse ottaa kenenkään toisen tarpeita ja tunteita huomioon. Voi elää vaikka pelkillä hapankorpuilla viikon jos haluaa ja käyttää kaiken vapaa-aikansa juuri kuten haluaa. Kodinkin voi pitää sotkuisena jos haluaa, ja yöt viettää milloin missäkin kenellekään ilmoittamatta. 

Parisuhteessa ollessa monet käytännön asiat ja järjestelyt olivat kyllä helpompia, mutta sinkkuna on enemmän vapautta. Voi vaikka irtisanoa kämpän koska tahansa ja lähteä kuukausiksi reppureissuun. 

Seksistä tykkään kovasti ja sitä varten on sinkkuna omat järjestelyt, vakituinen fuckbuddy naapurissa. Vapaata suhdettakin tuli aikoinaan kokeiltua, kaatui muihin syihin. Oikeastaan kaikenlainen sitoutuminen ahdistaa ja sen takia ovat parisuhteet loppuneet. Miehet ovat kyllä anelleet ja huudelleet perään, mutta minusta vain ei ole mihinkään "asuntolaina ja lapset" tyyppiseen kuvioon. Pysyviä sosiaalisia suhteita on elämässä tarpeeksi ilman miestäkin. Ystävyyssuhteille jää sinkkuna enemmän aikaa.

Varmaan tuossa vapauden kokemuksessa on paljolti kyse siitä, mitä haluaa tehdä. Minä en sinkkuna ole vapaa tekemään niitä asioita, joita elämältä haluan, ja hyvässä parisuhteessa puolestani olen, joten parisuhde ehdottomasti lisää vapauttani ja mahdollisuuksiani eikä vähennä niitä. -ap

Minä muistan käyneeni tämän keskustelun täällä ennemminkin.  

Jos ajattelet, että nuo ovat vapauksiasi, eikö se tarkoita sitä, että puolisosi on jotenkin velvollinen ne sinulle tarjoamaan. Näin ollen viet puolisoltasi vapauden näiltä osin. 

Juu, kukin arvostaa erilaisia asioita eikä esimerkiksi toisen huomioiminen tunnu mitenkään taakalta, mutta jos lähdetään tarkastelemaan asiaa tämän vapauden kautta, niin se vapaus tulee ainoastaan siitä, että toista velvoitetaan johonkin. Siksi on minusta hassua käyttää tässä yhteydessä perusteena sitä, että parisuhteessa olisit vapaampi kuin sinkkuna. Eri asia sitten on se, että nauttii niistä parisuhteen velvollisuuksista. Mutta velvollisuus se on silti. 

Vapaus ei tule siitä, että toista velvoitetaan, vaan päinvastoin siitä, että toinen voisi hyvin sanoa ei. En haluaisikaan olla sellaisessa suhteessa, jossa toinen on kanssani  velvollisuudentunnosta. Parisuhde perustuu siihen, että halut, toiveet, tarpeet ja meltymykset menevät yksiin, ja kumpikin kokee saavansa yhdessä olemisesta enemmän kuin yksin olemisesta.

Taidat sekoittaa vapauden käsitteen oikeuden käsitteeseen. Oikeuksistahan sanotaan nimenomaan, että jokaista oikeutta vastaa velvollisuus. -ap

Ei minkäänlaisia, siksi en koe et on toista tapaa elää kuin näin sinkkuna. Liian helppoa sano ei kaikelle mikä vähänkin voisi johtaa tapailuun saati suhteeseen. N26

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oiskohan niin, ettei kyse ole niinkään kotitöistä vaan ylipäätään vapauden vähenemisestä ja siitä, että ei voi enää täysin sataprosenttisesti päättää itse tekemisistään, vaan pitää tehdä kompromisseja.

Se on osalle nykyajan minä-minä-minä -ihmisistä aika vaikeaa hyväksyä, että toisellakin on tarpeet ja jos halutaan olla yhdessä, ne pitää huomioida myös yhtä lailla kuin omansa.

Minulle se, että vietän aikaa kumppanini kanssa enkä vaikka omissa menoissani ei ole mikään kompromissi, koska minä nimenomaan haluan olla kumppanini kanssa. Vastaavasti jos minua ei huvita osallistua kumppanin sukujuhliin, en osallistu, ja saman huomaavaisuuden ulotan tietenkin häneen.

Kun lähtee siitä, että yhdessä ollaan vapaaehtoisesti ja siksi kun se on parempaa kuin yksin, toisen vapauden kunnioittaminen tuntuu ainakin minusta tosi luontevalta. -ap

Noinhan se pelittää ihan hyvin, kaikki eivät vain ajattele samoin kuin sinä, ap - kuka sitten lienetkin.

Täällä vähän väliä kuulee natinoita siitä kuinka mies ei sitä ja tätä suostu harrastamaan ja kun pitää sen miehen menoja ja toiveita kuunnella...

Eli osalle sekin, että pitää sovitella ylipäätään mitään tekemisiä on liikaa.

Ymmärrän, että vaikkapa nelilapsisessa perheessä tarvitaan perhekalenteria menojen sumplimiseen, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, mitä sovittelemista on kahden aikuisen menoissa. Ei se minun suhteissani ole koskaan vaatinut muuta kuin ilmoituksen, että on menossa johonkin jonakin tiettynä aikana.

Jos tuntuu, että toista pitää väkipakolla raahata omiin menoihin, eikö kannattaisi mieluummin valita sellainen kumppani, joka on kiinnostunut samanlaisista asioista ja jonka kanssa mieltymykset osuvat yksiin? -ap

Ei sellaista kumppania olekaan, tai ainakin niitä on lähes mahdoton löytää ja vielä mahdottomampi saada.

Minun kaikki kumppanini ovat olleen tuollaisia. -ap

No kiva sinulle. Sinua ei selvästi myöskään ärsytä olla koko ajan yhdessä, tai sopia tai tiedottaa menoistaan ja tekemisistään. Mutta yritä nyt ymmärtää, että jotkut meistä kokevat sen kaiken parisuhdeajan ja yhdessäolon hankalaksi ajoittain. Ei siinä ole mitään vikaa tuntea niin. Vaikka kumppani olisi miten rakas, oma pää vain tarvitsee enemmän vapautta ja yksinoloa.

Olen introvertti ja tarvitsen kohtuullisen paljon yksinoloa. Sitä olen kyllä aina saanut, kun olen pyytänyt. Parisuhteissa toimii yleensä se, että pyytää toiselta, mitä tarvitsee. En myöskään mitenkään pakonomaisesti tiedota liikkeistäni enkä kysy lupaa, jos haluan mennä omiin menoihini. -ap

En ole koskaan tavannut miehesi kaltaista miestä, joten siinä varmaan ero sinun ja minun parisuhteissa. Jos nyt otetaan vaikka esimerkkinä, että torstain vastaisena yönä klo 02 (kun mies on jo ollut unessa pari tuntia) koen tarvitsevani yksinoloa jonkin aikaa, yhdenkään miehen kanssa ei olisi toiminut, että olisin herättänyt miehen ja pyytänyt häntä lähtemään toistaiseksi pois yhteisestä kodistamme. Ja hän olisi palannut kotiin vasta sitten, kun olisin ilmoittanut, että en enää kaipaa yksinoloa. 

Olen ollut lähes koko aikuisikäni (onnellisessa) parisuhteessa. Nykyisen puolisoni kanssa ollaan oltu 21 v. Nyt kun meillä on lapsiperhe ja omakotitalo, on toki moni käytännön järjestely helpompaa parisuhteessa kuin sinkkuna. Mutta jos vertaan sinkkuutta kahden ihmisenen perheeseen (ei lapsia) kerrostalossa, niin minusta se sinkkuus on helpompaa. Yksin ollessani olen elänyt TODELLA nuukasti. Nautin nuukailusta, mutta en ikinä tekisi samoin kenenkään kanssa. Enkä haluaisi yhtä nuukaa puolisoa (hyi, sellainen olisi kamala). Olen erittäin aamuvirkku ja illantorkku, joten päivätytmiäni en pääse toteuttamaan oikeastaan kenenkään kanssa. Yksin olessa kukaan ei ihmettele miksi nukun klo 20 illalla. Olen myös luonteeltani sotkuinen. En tätä halua paljastaa kenellekään. Mieheni tietää, että nuorena minulla homehtuivat tiskit sohvapöydälle, mutta uskon, että hän luulee, että niin ei enää kävisi. Voisi hyvinkin käydä. Mä varmaan kökkisin yksin asunnossani hömppäsarjoja katsellen ja eläisin rennosti. Parisuhteessa olen parempi ihminen, mutta joudun toki ponnistelemaan hieman enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Sinkkuna kului vähemmän rahaa minuun ja lapseeni. Asuimme pienemmässä kodissa kuin nyt uusperheenä, kun miehellä on viikonloppulapsiakin. Minun piti yksin ostaa meille isompi asunto, mies ei halunnut osallistua siihen eli minulla on paljonnisommat asumiskulut. Lisäksi pienempi asumismukavuus, kun on niitä vieraita lapsia kotonani.

Teen ihan samat kotityöt edelleen kuin yksinhuoltajana, mies ei osallistu niihin ollenkaan.

Minulla on saman verran tai vähemmän vapaa-aikaa kuin yksinhuoltajana. Kun lies on kotona, hän haluaisi seuraa ja huomiota. Luen vähemmän kuin ennen, ennen luin ennen nukahtamista tuntikaupalla, nyt kaikki illat menevät seksiin.

Kävin ennen enemmän ulkona kavereiden kanssa ja minulla oli miespuolisia turtuja. Nykyään en oikein voi käydä niin usein ja olen vähän alkanut varoa miespuolisten kanssa tavallista jutteluakin, kun mies on todella mustasukkainen. Ihan suomalainen siis on.

Minulla oli ennemn parempi itsetunto, mies on arvostellut sen verran, että tunnen itseni rumaksi ja tyhmäksi. En osaa täysin sanoa, miksi haluan olla tässä suhteessa. Ainakin olen alkanut uskoa, etten saisi ketään muuta hyvää enää. Minusta on tullut epävarma ja riippuvainen miehen hyväksynnästä, ennen olin itsenäinen ja rohkea. Olen oikeastaan vähän taantunut henkisesti ja tullut passiiviseksi ja aloitekyvyttömäksi. Olin ennen kunnianhimoinen ja tavoittelin asioita.

Tarkemmin ajatellen miehelläni on nyt parisuhteessa/naimisissa asiat paremmin kuin sinkkuna. Menee ja tulee yhä miten haluaa enkä tiefä, missä jän on ja kenen kanssa. Joku muu tekee kotityöt. Seksiä saa aina kun haluaa. On käytettävissä iso asunto ilman, että siitä pitää käytännössä juurikaan maksaa. Parisuhde lisää miehen vapauksia huomattavasti ja helpottaa hänen elämäänsä, minun kustannuksellani.

Aloittaja kuvailee parisuhdetta perustarpeiden täyttymisenä, omasta mielestäni sen pitää olla jotakin ihan ainutlaatuista. En alkaisi suhteeseen siksi, että saisin esimerkiksi juuri mainitsemasi ruokakulut puolittumaan. Rakkaus on kumppanuutta ja sitä, että sen toisen kanssa ihan oikeasti haluaa jakaa elämänsä, ei mikään asia joka toteutetaan vain siksi, koska niin kuuluu tehdä. Tuollainen suhde kuulostaa korviini ihan kuolettavan tylsältä. Ei sellainen anna mitään henkisellä tasolla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut vain hyviä suhteita joissa kotityöt ja arjen askareet jaetaan tasan. Ja SILTI koen että sinkkuna on helpompaa. En sano että parempaa, mutta helpompaa se on.

Olen aika introvertti yökukkuja ja viihdyn omassa seurassani. Sinkkuna ei tarvitse ottaa kenenkään toisen tarpeita ja tunteita huomioon. Voi elää vaikka pelkillä hapankorpuilla viikon jos haluaa ja käyttää kaiken vapaa-aikansa juuri kuten haluaa. Kodinkin voi pitää sotkuisena jos haluaa, ja yöt viettää milloin missäkin kenellekään ilmoittamatta. 

Parisuhteessa ollessa monet käytännön asiat ja järjestelyt olivat kyllä helpompia, mutta sinkkuna on enemmän vapautta. Voi vaikka irtisanoa kämpän koska tahansa ja lähteä kuukausiksi reppureissuun. 

Seksistä tykkään kovasti ja sitä varten on sinkkuna omat järjestelyt, vakituinen fuckbuddy naapurissa. Vapaata suhdettakin tuli aikoinaan kokeiltua, kaatui muihin syihin. Oikeastaan kaikenlainen sitoutuminen ahdistaa ja sen takia ovat parisuhteet loppuneet. Miehet ovat kyllä anelleet ja huudelleet perään, mutta minusta vain ei ole mihinkään "asuntolaina ja lapset" tyyppiseen kuvioon. Pysyviä sosiaalisia suhteita on elämässä tarpeeksi ilman miestäkin. Ystävyyssuhteille jää sinkkuna enemmän aikaa.

Varmaan tuossa vapauden kokemuksessa on paljolti kyse siitä, mitä haluaa tehdä. Minä en sinkkuna ole vapaa tekemään niitä asioita, joita elämältä haluan, ja hyvässä parisuhteessa puolestani olen, joten parisuhde ehdottomasti lisää vapauttani ja mahdollisuuksiani eikä vähennä niitä. -ap

Minä muistan käyneeni tämän keskustelun täällä ennemminkin.  

Jos ajattelet, että nuo ovat vapauksiasi, eikö se tarkoita sitä, että puolisosi on jotenkin velvollinen ne sinulle tarjoamaan. Näin ollen viet puolisoltasi vapauden näiltä osin. 

Juu, kukin arvostaa erilaisia asioita eikä esimerkiksi toisen huomioiminen tunnu mitenkään taakalta, mutta jos lähdetään tarkastelemaan asiaa tämän vapauden kautta, niin se vapaus tulee ainoastaan siitä, että toista velvoitetaan johonkin. Siksi on minusta hassua käyttää tässä yhteydessä perusteena sitä, että parisuhteessa olisit vapaampi kuin sinkkuna. Eri asia sitten on se, että nauttii niistä parisuhteen velvollisuuksista. Mutta velvollisuus se on silti. 

Vapaus ei tule siitä, että toista velvoitetaan, vaan päinvastoin siitä, että toinen voisi hyvin sanoa ei. En haluaisikaan olla sellaisessa suhteessa, jossa toinen on kanssani  velvollisuudentunnosta. Parisuhde perustuu siihen, että halut, toiveet, tarpeet ja meltymykset menevät yksiin, ja kumpikin kokee saavansa yhdessä olemisesta enemmän kuin yksin olemisesta.

Taidat sekoittaa vapauden käsitteen oikeuden käsitteeseen. Oikeuksistahan sanotaan nimenomaan, että jokaista oikeutta vastaa velvollisuus. -ap

No sitten jos toinen sanoisikin yhtäkkiä ei, niin se vapautesihan katoaa. Se vapaus on sinulla tasan niin kauan, kuin kumppanisi sen on sinulle halukas tarjoamaan ja se on täysin riippuvaista hänen tahdostaan. Ei se tyhjästä tule. Vaikka se ei olekaan vastentahtoista, silti se on hänen velvollisuutensa, jos ajattelet sen tuon vapauden kautta. 

Minusta on mielenkiintoista, että jos pitäisi valita esimerkiksi kämppäkaveruuden tai yksin elämisen välillä, sanoisin hetken harkinnan jälkeen, että yksin eläminen on vähemmän vaivalloista. Kuitenkin parisuhteessa elämine tuo kiistatta elämääni sellaista kepeyden ja helppouden tunnetta, joka sinkkuelämästä puuttuu. Onko teorioita, mistä tuo ero syntyy? -ap

Kahdessa vakavammassa suhteessa olen ollut jossa on siis jo asuttu yhdessä. Ei ikinä enään uudestaan!

Vaikka arki ja eläminen sujuivatkin jotenkin eikä ihan kaikkea tarvinnut itse tai yksin tehdä niin yksin asuminen on silti niin paljon helpompaa. Saan menn' ja tehdä mitä ikinä haluan ja kenen kanssa haluan, keneltäkään ei tarvitse kysellä lupia tai miettiä että tuleekohan tästä vielä riitaa. 

Tietenkin itse saa hoitaa ruuan kaupasta jääkaappiin ja sieltä pöytään mutta mitä sitten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut vain hyviä suhteita joissa kotityöt ja arjen askareet jaetaan tasan. Ja SILTI koen että sinkkuna on helpompaa. En sano että parempaa, mutta helpompaa se on.

Olen aika introvertti yökukkuja ja viihdyn omassa seurassani. Sinkkuna ei tarvitse ottaa kenenkään toisen tarpeita ja tunteita huomioon. Voi elää vaikka pelkillä hapankorpuilla viikon jos haluaa ja käyttää kaiken vapaa-aikansa juuri kuten haluaa. Kodinkin voi pitää sotkuisena jos haluaa, ja yöt viettää milloin missäkin kenellekään ilmoittamatta. 

Parisuhteessa ollessa monet käytännön asiat ja järjestelyt olivat kyllä helpompia, mutta sinkkuna on enemmän vapautta. Voi vaikka irtisanoa kämpän koska tahansa ja lähteä kuukausiksi reppureissuun. 

Seksistä tykkään kovasti ja sitä varten on sinkkuna omat järjestelyt, vakituinen fuckbuddy naapurissa. Vapaata suhdettakin tuli aikoinaan kokeiltua, kaatui muihin syihin. Oikeastaan kaikenlainen sitoutuminen ahdistaa ja sen takia ovat parisuhteet loppuneet. Miehet ovat kyllä anelleet ja huudelleet perään, mutta minusta vain ei ole mihinkään "asuntolaina ja lapset" tyyppiseen kuvioon. Pysyviä sosiaalisia suhteita on elämässä tarpeeksi ilman miestäkin. Ystävyyssuhteille jää sinkkuna enemmän aikaa.

Varmaan tuossa vapauden kokemuksessa on paljolti kyse siitä, mitä haluaa tehdä. Minä en sinkkuna ole vapaa tekemään niitä asioita, joita elämältä haluan, ja hyvässä parisuhteessa puolestani olen, joten parisuhde ehdottomasti lisää vapauttani ja mahdollisuuksiani eikä vähennä niitä. -ap

Minä muistan käyneeni tämän keskustelun täällä ennemminkin.  

Jos ajattelet, että nuo ovat vapauksiasi, eikö se tarkoita sitä, että puolisosi on jotenkin velvollinen ne sinulle tarjoamaan. Näin ollen viet puolisoltasi vapauden näiltä osin. 

Juu, kukin arvostaa erilaisia asioita eikä esimerkiksi toisen huomioiminen tunnu mitenkään taakalta, mutta jos lähdetään tarkastelemaan asiaa tämän vapauden kautta, niin se vapaus tulee ainoastaan siitä, että toista velvoitetaan johonkin. Siksi on minusta hassua käyttää tässä yhteydessä perusteena sitä, että parisuhteessa olisit vapaampi kuin sinkkuna. Eri asia sitten on se, että nauttii niistä parisuhteen velvollisuuksista. Mutta velvollisuus se on silti. 

Vapaus ei tule siitä, että toista velvoitetaan, vaan päinvastoin siitä, että toinen voisi hyvin sanoa ei. En haluaisikaan olla sellaisessa suhteessa, jossa toinen on kanssani  velvollisuudentunnosta. Parisuhde perustuu siihen, että halut, toiveet, tarpeet ja meltymykset menevät yksiin, ja kumpikin kokee saavansa yhdessä olemisesta enemmän kuin yksin olemisesta.

Taidat sekoittaa vapauden käsitteen oikeuden käsitteeseen. Oikeuksistahan sanotaan nimenomaan, että jokaista oikeutta vastaa velvollisuus. -ap

No sitten jos toinen sanoisikin yhtäkkiä ei, niin se vapautesihan katoaa. Se vapaus on sinulla tasan niin kauan, kuin kumppanisi sen on sinulle halukas tarjoamaan ja se on täysin riippuvaista hänen tahdostaan. Ei se tyhjästä tule. Vaikka se ei olekaan vastentahtoista, silti se on hänen velvollisuutensa, jos ajattelet sen tuon vapauden kautta. 

Olen samaa mieltä kaikista muista virkkeistä paitsi tuosta viimeisestä. -ap

Vierailija kirjoitti:

Kahdessa vakavammassa suhteessa olen ollut jossa on siis jo asuttu yhdessä. Ei ikinä enään uudestaan!

Vaikka arki ja eläminen sujuivatkin jotenkin eikä ihan kaikkea tarvinnut itse tai yksin tehdä niin yksin asuminen on silti niin paljon helpompaa. Saan menn' ja tehdä mitä ikinä haluan ja kenen kanssa haluan, keneltäkään ei tarvitse kysellä lupia tai miettiä että tuleekohan tästä vielä riitaa. 

Tietenkin itse saa hoitaa ruuan kaupasta jääkaappiin ja sieltä pöytään mutta mitä sitten?

Minkälaisiin menoihin jouduit kysymään lupaa? Oliko kumppanisi mustasukkainen? Minä en ole koskaan riidellyt menemisistäni, joten tuo tuntuu hyvin vieraalta. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut vain hyviä suhteita joissa kotityöt ja arjen askareet jaetaan tasan. Ja SILTI koen että sinkkuna on helpompaa. En sano että parempaa, mutta helpompaa se on.

Olen aika introvertti yökukkuja ja viihdyn omassa seurassani. Sinkkuna ei tarvitse ottaa kenenkään toisen tarpeita ja tunteita huomioon. Voi elää vaikka pelkillä hapankorpuilla viikon jos haluaa ja käyttää kaiken vapaa-aikansa juuri kuten haluaa. Kodinkin voi pitää sotkuisena jos haluaa, ja yöt viettää milloin missäkin kenellekään ilmoittamatta. 

Parisuhteessa ollessa monet käytännön asiat ja järjestelyt olivat kyllä helpompia, mutta sinkkuna on enemmän vapautta. Voi vaikka irtisanoa kämpän koska tahansa ja lähteä kuukausiksi reppureissuun. 

Seksistä tykkään kovasti ja sitä varten on sinkkuna omat järjestelyt, vakituinen fuckbuddy naapurissa. Vapaata suhdettakin tuli aikoinaan kokeiltua, kaatui muihin syihin. Oikeastaan kaikenlainen sitoutuminen ahdistaa ja sen takia ovat parisuhteet loppuneet. Miehet ovat kyllä anelleet ja huudelleet perään, mutta minusta vain ei ole mihinkään "asuntolaina ja lapset" tyyppiseen kuvioon. Pysyviä sosiaalisia suhteita on elämässä tarpeeksi ilman miestäkin. Ystävyyssuhteille jää sinkkuna enemmän aikaa.

Varmaan tuossa vapauden kokemuksessa on paljolti kyse siitä, mitä haluaa tehdä. Minä en sinkkuna ole vapaa tekemään niitä asioita, joita elämältä haluan, ja hyvässä parisuhteessa puolestani olen, joten parisuhde ehdottomasti lisää vapauttani ja mahdollisuuksiani eikä vähennä niitä. -ap

Kiinnostaisi tietää, mitä sä et sinkkuna ole vapaa tekemään, mutta parisuhteessa olet?

Nukahtamaan rakastamani ihmisen viereen, saamaan päivittäisiä hellyydenosoituksia ja viettämään parisuhdeaikaa, esimerkiksi. -ap

Tuo ei ole vapautta, tuo on _mahdollisuus_. Kummasta nyt siis keskustellaan, vapaudesta vai mahdollisuuksista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut vain hyviä suhteita joissa kotityöt ja arjen askareet jaetaan tasan. Ja SILTI koen että sinkkuna on helpompaa. En sano että parempaa, mutta helpompaa se on.

Olen aika introvertti yökukkuja ja viihdyn omassa seurassani. Sinkkuna ei tarvitse ottaa kenenkään toisen tarpeita ja tunteita huomioon. Voi elää vaikka pelkillä hapankorpuilla viikon jos haluaa ja käyttää kaiken vapaa-aikansa juuri kuten haluaa. Kodinkin voi pitää sotkuisena jos haluaa, ja yöt viettää milloin missäkin kenellekään ilmoittamatta. 

Parisuhteessa ollessa monet käytännön asiat ja järjestelyt olivat kyllä helpompia, mutta sinkkuna on enemmän vapautta. Voi vaikka irtisanoa kämpän koska tahansa ja lähteä kuukausiksi reppureissuun. 

Seksistä tykkään kovasti ja sitä varten on sinkkuna omat järjestelyt, vakituinen fuckbuddy naapurissa. Vapaata suhdettakin tuli aikoinaan kokeiltua, kaatui muihin syihin. Oikeastaan kaikenlainen sitoutuminen ahdistaa ja sen takia ovat parisuhteet loppuneet. Miehet ovat kyllä anelleet ja huudelleet perään, mutta minusta vain ei ole mihinkään "asuntolaina ja lapset" tyyppiseen kuvioon. Pysyviä sosiaalisia suhteita on elämässä tarpeeksi ilman miestäkin. Ystävyyssuhteille jää sinkkuna enemmän aikaa.

Varmaan tuossa vapauden kokemuksessa on paljolti kyse siitä, mitä haluaa tehdä. Minä en sinkkuna ole vapaa tekemään niitä asioita, joita elämältä haluan, ja hyvässä parisuhteessa puolestani olen, joten parisuhde ehdottomasti lisää vapauttani ja mahdollisuuksiani eikä vähennä niitä. -ap

Minä muistan käyneeni tämän keskustelun täällä ennemminkin.  

Jos ajattelet, että nuo ovat vapauksiasi, eikö se tarkoita sitä, että puolisosi on jotenkin velvollinen ne sinulle tarjoamaan. Näin ollen viet puolisoltasi vapauden näiltä osin. 

Juu, kukin arvostaa erilaisia asioita eikä esimerkiksi toisen huomioiminen tunnu mitenkään taakalta, mutta jos lähdetään tarkastelemaan asiaa tämän vapauden kautta, niin se vapaus tulee ainoastaan siitä, että toista velvoitetaan johonkin. Siksi on minusta hassua käyttää tässä yhteydessä perusteena sitä, että parisuhteessa olisit vapaampi kuin sinkkuna. Eri asia sitten on se, että nauttii niistä parisuhteen velvollisuuksista. Mutta velvollisuus se on silti. 

Vapaus ei tule siitä, että toista velvoitetaan, vaan päinvastoin siitä, että toinen voisi hyvin sanoa ei. En haluaisikaan olla sellaisessa suhteessa, jossa toinen on kanssani  velvollisuudentunnosta. Parisuhde perustuu siihen, että halut, toiveet, tarpeet ja meltymykset menevät yksiin, ja kumpikin kokee saavansa yhdessä olemisesta enemmän kuin yksin olemisesta.

Taidat sekoittaa vapauden käsitteen oikeuden käsitteeseen. Oikeuksistahan sanotaan nimenomaan, että jokaista oikeutta vastaa velvollisuus. -ap

No sitten jos toinen sanoisikin yhtäkkiä ei, niin se vapautesihan katoaa. Se vapaus on sinulla tasan niin kauan, kuin kumppanisi sen on sinulle halukas tarjoamaan ja se on täysin riippuvaista hänen tahdostaan. Ei se tyhjästä tule. Vaikka se ei olekaan vastentahtoista, silti se on hänen velvollisuutensa, jos ajattelet sen tuon vapauden kautta. 

Olen samaa mieltä kaikista muista virkkeistä paitsi tuosta viimeisestä. -ap

Ei se ole mikään mielipidekysymys. Jos sinusta parisuhde tuo automaattisesti tämän vapauden, tottakai se tarkoittaa myös sitä, että oletat kumppanin automaattisesti sen toteuttavan. Jos taas hyväksyt sen, että kyse on pelkästään kumppanisi päätettävissä, et myöskään pitäisi tätä automaationa. 

Ajattele, jos kumppanisi vaikka sairastuu eikä pysty osallistumaan kotitöihin. Olet edelleen parisuhteessa, mutta vapautesi kotitöiden suhteen ei enää pysynytkään samanlaisena. Näin ollen parisuhde ei tuonut sitä vapautta, vaan se, että kumppanisi oli halukas ja kyvykäs osallistumaan niihin kotitöihin. Jos ajateltaisiin, että parisuhde automaattisesti toisi sen vapauden sinulle, kumppanillasi olisi edelleen velvollisuus osallistua kotitöihin entiseen tapaan, sairaudesta huolimatta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut vain hyviä suhteita joissa kotityöt ja arjen askareet jaetaan tasan. Ja SILTI koen että sinkkuna on helpompaa. En sano että parempaa, mutta helpompaa se on.

Olen aika introvertti yökukkuja ja viihdyn omassa seurassani. Sinkkuna ei tarvitse ottaa kenenkään toisen tarpeita ja tunteita huomioon. Voi elää vaikka pelkillä hapankorpuilla viikon jos haluaa ja käyttää kaiken vapaa-aikansa juuri kuten haluaa. Kodinkin voi pitää sotkuisena jos haluaa, ja yöt viettää milloin missäkin kenellekään ilmoittamatta. 

Parisuhteessa ollessa monet käytännön asiat ja järjestelyt olivat kyllä helpompia, mutta sinkkuna on enemmän vapautta. Voi vaikka irtisanoa kämpän koska tahansa ja lähteä kuukausiksi reppureissuun. 

Seksistä tykkään kovasti ja sitä varten on sinkkuna omat järjestelyt, vakituinen fuckbuddy naapurissa. Vapaata suhdettakin tuli aikoinaan kokeiltua, kaatui muihin syihin. Oikeastaan kaikenlainen sitoutuminen ahdistaa ja sen takia ovat parisuhteet loppuneet. Miehet ovat kyllä anelleet ja huudelleet perään, mutta minusta vain ei ole mihinkään "asuntolaina ja lapset" tyyppiseen kuvioon. Pysyviä sosiaalisia suhteita on elämässä tarpeeksi ilman miestäkin. Ystävyyssuhteille jää sinkkuna enemmän aikaa.

Varmaan tuossa vapauden kokemuksessa on paljolti kyse siitä, mitä haluaa tehdä. Minä en sinkkuna ole vapaa tekemään niitä asioita, joita elämältä haluan, ja hyvässä parisuhteessa puolestani olen, joten parisuhde ehdottomasti lisää vapauttani ja mahdollisuuksiani eikä vähennä niitä. -ap

Minä muistan käyneeni tämän keskustelun täällä ennemminkin.  

Jos ajattelet, että nuo ovat vapauksiasi, eikö se tarkoita sitä, että puolisosi on jotenkin velvollinen ne sinulle tarjoamaan. Näin ollen viet puolisoltasi vapauden näiltä osin. 

Juu, kukin arvostaa erilaisia asioita eikä esimerkiksi toisen huomioiminen tunnu mitenkään taakalta, mutta jos lähdetään tarkastelemaan asiaa tämän vapauden kautta, niin se vapaus tulee ainoastaan siitä, että toista velvoitetaan johonkin. Siksi on minusta hassua käyttää tässä yhteydessä perusteena sitä, että parisuhteessa olisit vapaampi kuin sinkkuna. Eri asia sitten on se, että nauttii niistä parisuhteen velvollisuuksista. Mutta velvollisuus se on silti. 

Vapaus ei tule siitä, että toista velvoitetaan, vaan päinvastoin siitä, että toinen voisi hyvin sanoa ei. En haluaisikaan olla sellaisessa suhteessa, jossa toinen on kanssani  velvollisuudentunnosta. Parisuhde perustuu siihen, että halut, toiveet, tarpeet ja meltymykset menevät yksiin, ja kumpikin kokee saavansa yhdessä olemisesta enemmän kuin yksin olemisesta.

Taidat sekoittaa vapauden käsitteen oikeuden käsitteeseen. Oikeuksistahan sanotaan nimenomaan, että jokaista oikeutta vastaa velvollisuus. -ap

No sitten jos toinen sanoisikin yhtäkkiä ei, niin se vapautesihan katoaa. Se vapaus on sinulla tasan niin kauan, kuin kumppanisi sen on sinulle halukas tarjoamaan ja se on täysin riippuvaista hänen tahdostaan. Ei se tyhjästä tule. Vaikka se ei olekaan vastentahtoista, silti se on hänen velvollisuutensa, jos ajattelet sen tuon vapauden kautta. 

Olen samaa mieltä kaikista muista virkkeistä paitsi tuosta viimeisestä. -ap

Ei se ole mikään mielipidekysymys. Jos sinusta parisuhde tuo automaattisesti tämän vapauden, tottakai se tarkoittaa myös sitä, että oletat kumppanin automaattisesti sen toteuttavan. Jos taas hyväksyt sen, että kyse on pelkästään kumppanisi päätettävissä, et myöskään pitäisi tätä automaationa. 

Ajattele, jos kumppanisi vaikka sairastuu eikä pysty osallistumaan kotitöihin. Olet edelleen parisuhteessa, mutta vapautesi kotitöiden suhteen ei enää pysynytkään samanlaisena. Näin ollen parisuhde ei tuonut sitä vapautta, vaan se, että kumppanisi oli halukas ja kyvykäs osallistumaan niihin kotitöihin. Jos ajateltaisiin, että parisuhde automaattisesti toisi sen vapauden sinulle, kumppanillasi olisi edelleen velvollisuus osallistua kotitöihin entiseen tapaan, sairaudesta huolimatta. 

Kuulostaa tosiaan siltä, että tarkoitat oikeuden käsitettä, mutta puhut jostakin syystä vapauden käsitettä käyttäen. Vapaus tehdä jotakin tarkoittaa, että minulla on mahdollisuus tehdä jotakin. Oikeus tehdä jotakin tarkoittaisi, että jollakulla on velvollisuus sallia minulle jotakin.

En katso, että minulla on mitään oikeutta saada seksiä rakastamani ihmisen kanssa monta kertaa viikossa, mutta niin kauan kuin olen yhdessä kumppanin kanssa, jolla on samanlainen libido, olen vapaa harrastamaan seksiä, se on minulle mahdollista. Sinkkuna olen vapaa korkeintaan irtoseksiin, eikä sekään ole aina mahdollista.

En koe tarvetta kommentoida tähän semantiikka-asiaan enempää. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut vain hyviä suhteita joissa kotityöt ja arjen askareet jaetaan tasan. Ja SILTI koen että sinkkuna on helpompaa. En sano että parempaa, mutta helpompaa se on.

Olen aika introvertti yökukkuja ja viihdyn omassa seurassani. Sinkkuna ei tarvitse ottaa kenenkään toisen tarpeita ja tunteita huomioon. Voi elää vaikka pelkillä hapankorpuilla viikon jos haluaa ja käyttää kaiken vapaa-aikansa juuri kuten haluaa. Kodinkin voi pitää sotkuisena jos haluaa, ja yöt viettää milloin missäkin kenellekään ilmoittamatta. 

Parisuhteessa ollessa monet käytännön asiat ja järjestelyt olivat kyllä helpompia, mutta sinkkuna on enemmän vapautta. Voi vaikka irtisanoa kämpän koska tahansa ja lähteä kuukausiksi reppureissuun. 

Seksistä tykkään kovasti ja sitä varten on sinkkuna omat järjestelyt, vakituinen fuckbuddy naapurissa. Vapaata suhdettakin tuli aikoinaan kokeiltua, kaatui muihin syihin. Oikeastaan kaikenlainen sitoutuminen ahdistaa ja sen takia ovat parisuhteet loppuneet. Miehet ovat kyllä anelleet ja huudelleet perään, mutta minusta vain ei ole mihinkään "asuntolaina ja lapset" tyyppiseen kuvioon. Pysyviä sosiaalisia suhteita on elämässä tarpeeksi ilman miestäkin. Ystävyyssuhteille jää sinkkuna enemmän aikaa.

Varmaan tuossa vapauden kokemuksessa on paljolti kyse siitä, mitä haluaa tehdä. Minä en sinkkuna ole vapaa tekemään niitä asioita, joita elämältä haluan, ja hyvässä parisuhteessa puolestani olen, joten parisuhde ehdottomasti lisää vapauttani ja mahdollisuuksiani eikä vähennä niitä. -ap

Minä muistan käyneeni tämän keskustelun täällä ennemminkin.  

Jos ajattelet, että nuo ovat vapauksiasi, eikö se tarkoita sitä, että puolisosi on jotenkin velvollinen ne sinulle tarjoamaan. Näin ollen viet puolisoltasi vapauden näiltä osin. 

Juu, kukin arvostaa erilaisia asioita eikä esimerkiksi toisen huomioiminen tunnu mitenkään taakalta, mutta jos lähdetään tarkastelemaan asiaa tämän vapauden kautta, niin se vapaus tulee ainoastaan siitä, että toista velvoitetaan johonkin. Siksi on minusta hassua käyttää tässä yhteydessä perusteena sitä, että parisuhteessa olisit vapaampi kuin sinkkuna. Eri asia sitten on se, että nauttii niistä parisuhteen velvollisuuksista. Mutta velvollisuus se on silti. 

Vapaus ei tule siitä, että toista velvoitetaan, vaan päinvastoin siitä, että toinen voisi hyvin sanoa ei. En haluaisikaan olla sellaisessa suhteessa, jossa toinen on kanssani  velvollisuudentunnosta. Parisuhde perustuu siihen, että halut, toiveet, tarpeet ja meltymykset menevät yksiin, ja kumpikin kokee saavansa yhdessä olemisesta enemmän kuin yksin olemisesta.

Taidat sekoittaa vapauden käsitteen oikeuden käsitteeseen. Oikeuksistahan sanotaan nimenomaan, että jokaista oikeutta vastaa velvollisuus. -ap

No sitten jos toinen sanoisikin yhtäkkiä ei, niin se vapautesihan katoaa. Se vapaus on sinulla tasan niin kauan, kuin kumppanisi sen on sinulle halukas tarjoamaan ja se on täysin riippuvaista hänen tahdostaan. Ei se tyhjästä tule. Vaikka se ei olekaan vastentahtoista, silti se on hänen velvollisuutensa, jos ajattelet sen tuon vapauden kautta. 

Olen samaa mieltä kaikista muista virkkeistä paitsi tuosta viimeisestä. -ap

Ei se ole mikään mielipidekysymys. Jos sinusta parisuhde tuo automaattisesti tämän vapauden, tottakai se tarkoittaa myös sitä, että oletat kumppanin automaattisesti sen toteuttavan. Jos taas hyväksyt sen, että kyse on pelkästään kumppanisi päätettävissä, et myöskään pitäisi tätä automaationa. 

Ajattele, jos kumppanisi vaikka sairastuu eikä pysty osallistumaan kotitöihin. Olet edelleen parisuhteessa, mutta vapautesi kotitöiden suhteen ei enää pysynytkään samanlaisena. Näin ollen parisuhde ei tuonut sitä vapautta, vaan se, että kumppanisi oli halukas ja kyvykäs osallistumaan niihin kotitöihin. Jos ajateltaisiin, että parisuhde automaattisesti toisi sen vapauden sinulle, kumppanillasi olisi edelleen velvollisuus osallistua kotitöihin entiseen tapaan, sairaudesta huolimatta. 

Kuulostaa tosiaan siltä, että tarkoitat oikeuden käsitettä, mutta puhut jostakin syystä vapauden käsitettä käyttäen. Vapaus tehdä jotakin tarkoittaa, että minulla on mahdollisuus tehdä jotakin. Oikeus tehdä jotakin tarkoittaisi, että jollakulla on velvollisuus sallia minulle jotakin.

En katso, että minulla on mitään oikeutta saada seksiä rakastamani ihmisen kanssa monta kertaa viikossa, mutta niin kauan kuin olen yhdessä kumppanin kanssa, jolla on samanlainen libido, olen vapaa harrastamaan seksiä, se on minulle mahdollista. Sinkkuna olen vapaa korkeintaan irtoseksiin, eikä sekään ole aina mahdollista.

En koe tarvetta kommentoida tähän semantiikka-asiaan enempää. -ap

No vieläkään en ymmärrä, miten parisuhde automaattisesti toisi mahdollisuuden velvoittamatta puolisoasi millään tavalla. Jos puolisosi ei pysty tekemään kotitöitä tai vaikka harrastamaan kanssasi seksiä, niitä ei mistään sinulle tarjota siksi, että olet parisuhteessa. Kyllä siinä pitää olla joku, joka sinulle nämä asiat tarjoaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut vain hyviä suhteita joissa kotityöt ja arjen askareet jaetaan tasan. Ja SILTI koen että sinkkuna on helpompaa. En sano että parempaa, mutta helpompaa se on.

Olen aika introvertti yökukkuja ja viihdyn omassa seurassani. Sinkkuna ei tarvitse ottaa kenenkään toisen tarpeita ja tunteita huomioon. Voi elää vaikka pelkillä hapankorpuilla viikon jos haluaa ja käyttää kaiken vapaa-aikansa juuri kuten haluaa. Kodinkin voi pitää sotkuisena jos haluaa, ja yöt viettää milloin missäkin kenellekään ilmoittamatta. 

Parisuhteessa ollessa monet käytännön asiat ja järjestelyt olivat kyllä helpompia, mutta sinkkuna on enemmän vapautta. Voi vaikka irtisanoa kämpän koska tahansa ja lähteä kuukausiksi reppureissuun. 

Seksistä tykkään kovasti ja sitä varten on sinkkuna omat järjestelyt, vakituinen fuckbuddy naapurissa. Vapaata suhdettakin tuli aikoinaan kokeiltua, kaatui muihin syihin. Oikeastaan kaikenlainen sitoutuminen ahdistaa ja sen takia ovat parisuhteet loppuneet. Miehet ovat kyllä anelleet ja huudelleet perään, mutta minusta vain ei ole mihinkään "asuntolaina ja lapset" tyyppiseen kuvioon. Pysyviä sosiaalisia suhteita on elämässä tarpeeksi ilman miestäkin. Ystävyyssuhteille jää sinkkuna enemmän aikaa.

Varmaan tuossa vapauden kokemuksessa on paljolti kyse siitä, mitä haluaa tehdä. Minä en sinkkuna ole vapaa tekemään niitä asioita, joita elämältä haluan, ja hyvässä parisuhteessa puolestani olen, joten parisuhde ehdottomasti lisää vapauttani ja mahdollisuuksiani eikä vähennä niitä. -ap

Kiinnostaisi tietää, mitä sä et sinkkuna ole vapaa tekemään, mutta parisuhteessa olet?

Nukahtamaan rakastamani ihmisen viereen, saamaan päivittäisiä hellyydenosoituksia ja viettämään parisuhdeaikaa, esimerkiksi. -ap

Tuo ei ole vapautta, tuo on _mahdollisuus_. Kummasta nyt siis keskustellaan, vapaudesta vai mahdollisuuksista?

Siinää missä negatiiviset vapaudet ovat sitä, ettei kukaan estä sinua toimimasta jollakin tavalla, positiiviset vapaudet ovat nimenomaan mahdollisuutta toimia jollakin tavalla.

Kukaan ei estä köyhää ihmistä lentämään ykkösluokassa Dubaihin viikon shoppailulomalle, mutta hän ei ole vapaa tekemään niin, koska hänellä ei ole siihen mahdollisuuksia. -ap