Lue keskustelun säännöt.
Te, joiden mielestä parisuhteessa oleminen on vaivalloisempaa kuin sinkkuna oleminen: minkälaisia suhteita teillä on ollut?
22.09.2017 |
Minulle kun on aina ollut itsestäänselvää, että parisuhde helpottaa elämää valtavasti. Kotitöihin menee vähemmän aikaa, asumiskulut pienenevät, seksiä ja läheisyyttä saa aina tarvittaessa, emotionaalista tukea on tarjolla, sairaana tai kiireisenä arki pyörii silti ja ennen kaikkea rinnalla on lahjakas ja pystyvä ihminen, jonka kanssa toteuttaa projekteja ja tavoitella yhteisiä unelmia, joiden saavuttaminen yksin olisi paljon vaikeampaa.
Onko teillä kokemusta vain huonoista suhteista?
Kommentit (199)
Suhteeni on oikein hyvä ja meillä on lapsiakin. Silti nautin yksinolosta paljon ja minulle on todella raskasta ylipäätään se, että täällä asuu toinen aikuinen ihminen. Ei mitään mainittavia ongelmia ole, mutta jotenkin ihan vain se, että koti on tyhjillään vain sovittaessa, ja siitäkin tulee huono omatunto jos joutuu sanomaan että haluan olla yksin kotona. Useimmiten täällä on aina joku. Se on se läsnäolo joka rasittaa. Ja puhuminen, pitäisi aina puhua jostain. Ollaanhan me paljon hiljaakin, mutta vieläkin hiljaisempaa voisi olla jos olisi itsekseen. Tietenkin lapsetkin höpöttelevät ja pyörivät täällä mutta esim silloin kun he ovat jossain muualla, koulussa tai kavereilla, on täällä silti aina se mies. Ellen lähetä häntä pois. Minun pyynnöstäni mies tekee paljon ulkomaanmatkoja ym reissuja, ja silloin on aina todella rentouttavaa olla yksin. Sen jälkeen on kiva nähdäkin taas pitkästä aikaa. Toki rakastan miestäni, eikä tätä oikein voi ymmärtää jos on sellainen ihminen joka tykkää siitä että saa koko ajan olla lähellä ja jutella tai jos kaipaa jotain emotionaalista tukea/turvaa vai mistä ap puhui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä parisuhteessa olo on vaivanloisempaa kuin sinkkuna :) Itse olen parisuhteessa ja tässä pari juttua, jotka tuovat vaivaa:
*Jatkuva rahapula
Minun talouteni kärsii parisuhteesta, koska mies haluaa paremman elintason kuin minä. Maksan asumisesta ja kulkemisesta huomattavasti enemmän kuin sinkkuaikoina, koska asumme isossa talossa kauempana työpaikastani. Lisäksi maksan nyt kahden ihmisen ruuat.
*Lisää rahapulaa
Ennen sain pukeutua vanhoihin kirppisvaatteisiin. Mies arvostaa hyvää ulkonäköä ja toivoo minun ostavan uusia vaatteita. Ennen en meikannut, nyt täytyy. + parturit, kosmetologit, ym. ym.
*Ajankäyttö
Mies toivoo minun siivoavan, kokkaavan ja käyvän kaupassa. Ennen sain harrastaa paljon enemmän kivoja juttuja. Minua ei haittaa epäsiisti koti ja tyhjä jääkaappi.
Jotain vastinetta tottakai näille vaivalloisimmelle jutuille saan kun vielä olen suhteessa. :)
Vierailija kirjoitti:
Suhteeni on oikein hyvä ja meillä on lapsiakin. Silti nautin yksinolosta paljon ja minulle on todella raskasta ylipäätään se, että täällä asuu toinen aikuinen ihminen. Ei mitään mainittavia ongelmia ole, mutta jotenkin ihan vain se, että koti on tyhjillään vain sovittaessa, ja siitäkin tulee huono omatunto jos joutuu sanomaan että haluan olla yksin kotona. Useimmiten täällä on aina joku. Se on se läsnäolo joka rasittaa. Ja puhuminen, pitäisi aina puhua jostain. Ollaanhan me paljon hiljaakin, mutta vieläkin hiljaisempaa voisi olla jos olisi itsekseen. Tietenkin lapsetkin höpöttelevät ja pyörivät täällä mutta esim silloin kun he ovat jossain muualla, koulussa tai kavereilla, on täällä silti aina se mies. Ellen lähetä häntä pois. Minun pyynnöstäni mies tekee paljon ulkomaanmatkoja ym reissuja, ja silloin on aina todella rentouttavaa olla yksin. Sen jälkeen on kiva nähdäkin taas pitkästä aikaa. Toki rakastan miestäni, eikä tätä oikein voi ymmärtää jos on sellainen ihminen joka tykkää siitä että saa koko ajan olla lähellä ja jutella tai jos kaipaa jotain emotionaalista tukea/turvaa vai mistä ap puhui.
Minä tarvitsen tosiaan emotioaalista tukea, mikä on kaiketi ihan normaalia, mutta kaipaan myös omaa aikaa ja hiljaisuutta, ja olen sitä kyllä saanut kaikissa parisuhteissani. Minä en tunne syyllisyyttä siitä, että pyydän asioita, joita tarvitsen. -ap
Ap, lähestyt parisuhdetta korostuneesti hyötynäkökulmasta. Mitä itse annat parisuhteessa?
Vierailija kirjoitti:
Ap, lähestyt parisuhdetta korostuneesti hyötynäkökulmasta. Mitä itse annat parisuhteessa?
Millä peruteella näkökulmani on sinusta korostuneen hyötykeskeinen? Aoitushan koskee vain sitä, miksi niin moni tuntuu kokevan parisuhteessa olon vaivalloiseksi. Minusta kun parisuhde helpottaa etenkin monia käyännön asioita todella paljon. Ei se tarkoita, että olisin parisuhteessa helpottaakseni arkeani. Tarkkuutta! -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oiskohan niin, ettei kyse ole niinkään kotitöistä vaan ylipäätään vapauden vähenemisestä ja siitä, että ei voi enää täysin sataprosenttisesti päättää itse tekemisistään, vaan pitää tehdä kompromisseja.
Se on osalle nykyajan minä-minä-minä -ihmisistä aika vaikeaa hyväksyä, että toisellakin on tarpeet ja jos halutaan olla yhdessä, ne pitää huomioida myös yhtä lailla kuin omansa.
Parisuhteessa on aina vaivalloisempaa kuin yksin, asui sitten yhdessä tai erikseen.
Ensinnäkin se, että se toinen pitää aina ottaa huomioon, tehdä kompromisseja, kertoa menoistaan ja asioistaan, aikatauluttaa, sopia kaikesta. Itsekseen voi mennä ja tehdä mitä huvittaa koska huvittaa. Toiseksi parisuhteessa kuluu enemmän rahaa kuin yksin. Tai rahaa kuluu sellaiseen, mitä ei välttämättä itse valitsi tai tekisi. En kävisi niin paljon ulkona huvituksessa ja syömässä, ei tarvitse ostaa toisen haluamia ruokia ja muita tarvikkeita. Muutenkin joutuu tinkimään omasta mukavuudestaan toisen hyväksi, tapaamaan ihmisiä joita ei välttämättä haluaisi, menemään paikkoihin jotka ei niin kiinnosta. Ja pitää olla tukena ja turvana ja olkapäänä, osata auttaa ja kuunnella, ymmärtää tehdä sitä ja tätä, ottaa vastaan niitä epämiellyttäviäkin piirteitä ja tapoja, pahoja hajuja ja sotkuja ja sairauksia.
Mä olen liian itsekäs ja mukavuudenhaluinen parisuhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oiskohan niin, ettei kyse ole niinkään kotitöistä vaan ylipäätään vapauden vähenemisestä ja siitä, että ei voi enää täysin sataprosenttisesti päättää itse tekemisistään, vaan pitää tehdä kompromisseja.
Se on osalle nykyajan minä-minä-minä -ihmisistä aika vaikeaa hyväksyä, että toisellakin on tarpeet ja jos halutaan olla yhdessä, ne pitää huomioida myös yhtä lailla kuin omansa.
Minulle se, että vietän aikaa kumppanini kanssa enkä vaikka omissa menoissani ei ole mikään kompromissi, koska minä nimenomaan haluan olla kumppanini kanssa. Vastaavasti jos minua ei huvita osallistua kumppanin sukujuhliin, en osallistu, ja saman huomaavaisuuden ulotan tietenkin häneen.
Kun lähtee siitä, että yhdessä ollaan vapaaehtoisesti ja siksi kun se on parempaa kuin yksin, toisen vapauden kunnioittaminen tuntuu ainakin minusta tosi luontevalta. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oiskohan niin, ettei kyse ole niinkään kotitöistä vaan ylipäätään vapauden vähenemisestä ja siitä, että ei voi enää täysin sataprosenttisesti päättää itse tekemisistään, vaan pitää tehdä kompromisseja.
Se on osalle nykyajan minä-minä-minä -ihmisistä aika vaikeaa hyväksyä, että toisellakin on tarpeet ja jos halutaan olla yhdessä, ne pitää huomioida myös yhtä lailla kuin omansa.
Minulle se, että vietän aikaa kumppanini kanssa enkä vaikka omissa menoissani ei ole mikään kompromissi, koska minä nimenomaan haluan olla kumppanini kanssa. Vastaavasti jos minua ei huvita osallistua kumppanin sukujuhliin, en osallistu, ja saman huomaavaisuuden ulotan tietenkin häneen.
Kun lähtee siitä, että yhdessä ollaan vapaaehtoisesti ja siksi kun se on parempaa kuin yksin, toisen vapauden kunnioittaminen tuntuu ainakin minusta tosi luontevalta. -ap
Noinhan se pelittää ihan hyvin, kaikki eivät vain ajattele samoin kuin sinä, ap - kuka sitten lienetkin.
Täällä vähän väliä kuulee natinoita siitä kuinka mies ei sitä ja tätä suostu harrastamaan ja kun pitää sen miehen menoja ja toiveita kuunnella...
Eli osalle sekin, että pitää sovitella ylipäätään mitään tekemisiä on liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoidin suurimman osan kotitöistä. Mies muuttui epäluotettavaksi ja jouduin stressaamaan miehen menoista. Painostettiin e-pillereihin, mistä alkoi pitkä lääkärikierre, kun mikään ei sopinut ja oli milloin mitäkin vaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa on aina vaivalloisempaa kuin yksin, asui sitten yhdessä tai erikseen.
Ensinnäkin se, että se toinen pitää aina ottaa huomioon, tehdä kompromisseja, kertoa menoistaan ja asioistaan, aikatauluttaa, sopia kaikesta. Itsekseen voi mennä ja tehdä mitä huvittaa koska huvittaa. Toiseksi parisuhteessa kuluu enemmän rahaa kuin yksin. Tai rahaa kuluu sellaiseen, mitä ei välttämättä itse valitsi tai tekisi. En kävisi niin paljon ulkona huvituksessa ja syömässä, ei tarvitse ostaa toisen haluamia ruokia ja muita tarvikkeita. Muutenkin joutuu tinkimään omasta mukavuudestaan toisen hyväksi, tapaamaan ihmisiä joita ei välttämättä haluaisi, menemään paikkoihin jotka ei niin kiinnosta. Ja pitää olla tukena ja turvana ja olkapäänä, osata auttaa ja kuunnella, ymmärtää tehdä sitä ja tätä, ottaa vastaan niitä epämiellyttäviäkin piirteitä ja tapoja, pahoja hajuja ja sotkuja ja sairauksia.
Mä olen liian itsekäs ja mukavuudenhaluinen parisuhteeseen.
Tässäpä jo olikin yksi niistä, joita tarkoitin...
Todellisuudessa se on give and take. Kun antaa, saa myös itse. Tukea, aikaa, turvaa...
Ja voi hyvin olla, että ne toisen harrastukset ja kaverit antavat ainakin ajan myötä myös itselle mielenkiintoa elämään.
7
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oiskohan niin, ettei kyse ole niinkään kotitöistä vaan ylipäätään vapauden vähenemisestä ja siitä, että ei voi enää täysin sataprosenttisesti päättää itse tekemisistään, vaan pitää tehdä kompromisseja.
Se on osalle nykyajan minä-minä-minä -ihmisistä aika vaikeaa hyväksyä, että toisellakin on tarpeet ja jos halutaan olla yhdessä, ne pitää huomioida myös yhtä lailla kuin omansa.
Minulle se, että vietän aikaa kumppanini kanssa enkä vaikka omissa menoissani ei ole mikään kompromissi, koska minä nimenomaan haluan olla kumppanini kanssa. Vastaavasti jos minua ei huvita osallistua kumppanin sukujuhliin, en osallistu, ja saman huomaavaisuuden ulotan tietenkin häneen.
Kun lähtee siitä, että yhdessä ollaan vapaaehtoisesti ja siksi kun se on parempaa kuin yksin, toisen vapauden kunnioittaminen tuntuu ainakin minusta tosi luontevalta. -ap
Noinhan se pelittää ihan hyvin, kaikki eivät vain ajattele samoin kuin sinä, ap - kuka sitten lienetkin.
Täällä vähän väliä kuulee natinoita siitä kuinka mies ei sitä ja tätä suostu harrastamaan ja kun pitää sen miehen menoja ja toiveita kuunnella...
Eli osalle sekin, että pitää sovitella ylipäätään mitään tekemisiä on liikaa.
Ymmärrän, että vaikkapa nelilapsisessa perheessä tarvitaan perhekalenteria menojen sumplimiseen, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, mitä sovittelemista on kahden aikuisen menoissa. Ei se minun suhteissani ole koskaan vaatinut muuta kuin ilmoituksen, että on menossa johonkin jonakin tiettynä aikana.
Jos tuntuu, että toista pitää väkipakolla raahata omiin menoihin, eikö kannattaisi mieluummin valita sellainen kumppani, joka on kiinnostunut samanlaisista asioista ja jonka kanssa mieltymykset osuvat yksiin? -ap
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä parisuhteessa olo on vaivanloisempaa kuin sinkkuna :) Itse olen parisuhteessa ja tässä pari juttua, jotka tuovat vaivaa:
*Jatkuva rahapula
Minun talouteni kärsii parisuhteesta, koska mies haluaa paremman elintason kuin minä. Maksan asumisesta ja kulkemisesta huomattavasti enemmän kuin sinkkuaikoina, koska asumme isossa talossa kauempana työpaikastani. Lisäksi maksan nyt kahden ihmisen ruuat.
*Lisää rahapulaa
Ennen sain pukeutua vanhoihin kirppisvaatteisiin. Mies arvostaa hyvää ulkonäköä ja toivoo minun ostavan uusia vaatteita. Ennen en meikannut, nyt täytyy. + parturit, kosmetologit, ym. ym.
*Ajankäyttö
Mies toivoo minun siivoavan, kokkaavan ja käyvän kaupassa. Ennen sain harrastaa paljon enemmän kivoja juttuja. Minua ei haittaa epäsiisti koti ja tyhjä jääkaappi.
Jotain vastinetta tottakai näille vaivalloisimmelle jutuille saan kun vielä olen suhteessa. :)
Sinä maksat asumisesta, jonka mies määrää. Maksat miehelle myös ruuat. Pukeudut ja laittaudut myös miehen halusta eri lailla kuin itse haluat. Teet myös miehelle kotityöt. Kuulostaa hurjalle. Mitä mies tekee sinun eteesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oiskohan niin, ettei kyse ole niinkään kotitöistä vaan ylipäätään vapauden vähenemisestä ja siitä, että ei voi enää täysin sataprosenttisesti päättää itse tekemisistään, vaan pitää tehdä kompromisseja.
Se on osalle nykyajan minä-minä-minä -ihmisistä aika vaikeaa hyväksyä, että toisellakin on tarpeet ja jos halutaan olla yhdessä, ne pitää huomioida myös yhtä lailla kuin omansa.
Minulle se, että vietän aikaa kumppanini kanssa enkä vaikka omissa menoissani ei ole mikään kompromissi, koska minä nimenomaan haluan olla kumppanini kanssa. Vastaavasti jos minua ei huvita osallistua kumppanin sukujuhliin, en osallistu, ja saman huomaavaisuuden ulotan tietenkin häneen.
Kun lähtee siitä, että yhdessä ollaan vapaaehtoisesti ja siksi kun se on parempaa kuin yksin, toisen vapauden kunnioittaminen tuntuu ainakin minusta tosi luontevalta. -ap
Noinhan se pelittää ihan hyvin, kaikki eivät vain ajattele samoin kuin sinä, ap - kuka sitten lienetkin.
Täällä vähän väliä kuulee natinoita siitä kuinka mies ei sitä ja tätä suostu harrastamaan ja kun pitää sen miehen menoja ja toiveita kuunnella...
Eli osalle sekin, että pitää sovitella ylipäätään mitään tekemisiä on liikaa.
Ymmärrän, että vaikkapa nelilapsisessa perheessä tarvitaan perhekalenteria menojen sumplimiseen, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, mitä sovittelemista on kahden aikuisen menoissa. Ei se minun suhteissani ole koskaan vaatinut muuta kuin ilmoituksen, että on menossa johonkin jonakin tiettynä aikana.
Jos tuntuu, että toista pitää väkipakolla raahata omiin menoihin, eikö kannattaisi mieluummin valita sellainen kumppani, joka on kiinnostunut samanlaisista asioista ja jonka kanssa mieltymykset osuvat yksiin? -ap
Sinun on selvästi vaikea ymmärtää muiden ajattelumaailmaa. Tuossa nyt kumminkin on jo yksi (nro 8), joka todistaa juuri siitä, mitä sanoin.
Aika harvoin perhettä perustetaan niin, että asutaan eri osoitteissa ja/tai hengaillaan yhdessä vain muutaman kerran viikossa. Yhdessa asuessa jo tullaan nopeasti siihen, että on tehtävä kompromisseja. Kumpi käy kaupassa? Mitä syödään? Mitä, kun kumpikin haluaa kutsua yhteiseen kotiin omia ystäviään perjantai-iltana, kumpi joustaa? Entä kun toinen haluaa lukea illalla sängyssä ja toinen haluaa jo nukkua. Tällaisia.
Minustakin nuo on helppo sopia, mutta kas, kaikki eivät tykkää kompromissien teosta yhtään.
7
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa on aina vaivalloisempaa kuin yksin, asui sitten yhdessä tai erikseen.
Ensinnäkin se, että se toinen pitää aina ottaa huomioon, tehdä kompromisseja, kertoa menoistaan ja asioistaan, aikatauluttaa, sopia kaikesta. Itsekseen voi mennä ja tehdä mitä huvittaa koska huvittaa. Toiseksi parisuhteessa kuluu enemmän rahaa kuin yksin. Tai rahaa kuluu sellaiseen, mitä ei välttämättä itse valitsi tai tekisi. En kävisi niin paljon ulkona huvituksessa ja syömässä, ei tarvitse ostaa toisen haluamia ruokia ja muita tarvikkeita. Muutenkin joutuu tinkimään omasta mukavuudestaan toisen hyväksi, tapaamaan ihmisiä joita ei välttämättä haluaisi, menemään paikkoihin jotka ei niin kiinnosta. Ja pitää olla tukena ja turvana ja olkapäänä, osata auttaa ja kuunnella, ymmärtää tehdä sitä ja tätä, ottaa vastaan niitä epämiellyttäviäkin piirteitä ja tapoja, pahoja hajuja ja sotkuja ja sairauksia.
Mä olen liian itsekäs ja mukavuudenhaluinen parisuhteeseen.
Niin, no jos ei parisuhteessa ollessaan halua olla toisen kanssa ja tehdä noita mainitsemiasi asioita, ei varmaan kannata olla parisuhteessa. :D Kuvailit tuossa lähinnä takertuvan kämppäkaverin, josta et edes kauheasti välitä. Useimmat kai ovat parisuhteissa nimenomaan siksi, että he itse omasta vapaasta tahdostaan haluavat tehdä parisuhdejuttuja rakastamansa ihmisen kanssa. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oiskohan niin, ettei kyse ole niinkään kotitöistä vaan ylipäätään vapauden vähenemisestä ja siitä, että ei voi enää täysin sataprosenttisesti päättää itse tekemisistään, vaan pitää tehdä kompromisseja.
Se on osalle nykyajan minä-minä-minä -ihmisistä aika vaikeaa hyväksyä, että toisellakin on tarpeet ja jos halutaan olla yhdessä, ne pitää huomioida myös yhtä lailla kuin omansa.
Minulle se, että vietän aikaa kumppanini kanssa enkä vaikka omissa menoissani ei ole mikään kompromissi, koska minä nimenomaan haluan olla kumppanini kanssa. Vastaavasti jos minua ei huvita osallistua kumppanin sukujuhliin, en osallistu, ja saman huomaavaisuuden ulotan tietenkin häneen.
Kun lähtee siitä, että yhdessä ollaan vapaaehtoisesti ja siksi kun se on parempaa kuin yksin, toisen vapauden kunnioittaminen tuntuu ainakin minusta tosi luontevalta. -ap
Noinhan se pelittää ihan hyvin, kaikki eivät vain ajattele samoin kuin sinä, ap - kuka sitten lienetkin.
Täällä vähän väliä kuulee natinoita siitä kuinka mies ei sitä ja tätä suostu harrastamaan ja kun pitää sen miehen menoja ja toiveita kuunnella...
Eli osalle sekin, että pitää sovitella ylipäätään mitään tekemisiä on liikaa.
Ymmärrän, että vaikkapa nelilapsisessa perheessä tarvitaan perhekalenteria menojen sumplimiseen, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, mitä sovittelemista on kahden aikuisen menoissa. Ei se minun suhteissani ole koskaan vaatinut muuta kuin ilmoituksen, että on menossa johonkin jonakin tiettynä aikana.
Jos tuntuu, että toista pitää väkipakolla raahata omiin menoihin, eikö kannattaisi mieluummin valita sellainen kumppani, joka on kiinnostunut samanlaisista asioista ja jonka kanssa mieltymykset osuvat yksiin? -ap
Sinun on selvästi vaikea ymmärtää muiden ajattelumaailmaa. Tuossa nyt kumminkin on jo yksi (nro 8), joka todistaa juuri siitä, mitä sanoin.
Aika harvoin perhettä perustetaan niin, että asutaan eri osoitteissa ja/tai hengaillaan yhdessä vain muutaman kerran viikossa. Yhdessa asuessa jo tullaan nopeasti siihen, että on tehtävä kompromisseja. Kumpi käy kaupassa? Mitä syödään? Mitä, kun kumpikin haluaa kutsua yhteiseen kotiin omia ystäviään perjantai-iltana, kumpi joustaa? Entä kun toinen haluaa lukea illalla sängyssä ja toinen haluaa jo nukkua. Tällaisia.
Minustakin nuo on helppo sopia, mutta kas, kaikki eivät tykkää kompromissien teosta yhtään.
7
On totta, että parisuhteessa ei saa aina, mitä haluaa. Mutta ei kyllä saa sinkkuna eläessäänkään. Siinäpä vasta kompromissin tekoa, kun haluaisit nukahtaa rakastamasi ihmisen vieressä, mutta joudutkin nukkumaan yksin. Vastaavasti sinkkuna se olet aina sinä, joka käyt kaupassa, eikä ole edes sellaista mahdollisuutta, että joka toinen kerta joku muu kävisikin puolestasi kaupassa, kun sinä pitkän kuuman suihkun.
Siksi kysymys ei ollut siitä, joutuuko parisuhteessa tekemään kompromisseja vaan miksi joidenkin mielestä parisuhde koetaan vaivalloisemmaksi kuin yksin oleminen. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteessa on aina vaivalloisempaa kuin yksin, asui sitten yhdessä tai erikseen.
Ensinnäkin se, että se toinen pitää aina ottaa huomioon, tehdä kompromisseja, kertoa menoistaan ja asioistaan, aikatauluttaa, sopia kaikesta. Itsekseen voi mennä ja tehdä mitä huvittaa koska huvittaa. Toiseksi parisuhteessa kuluu enemmän rahaa kuin yksin. Tai rahaa kuluu sellaiseen, mitä ei välttämättä itse valitsi tai tekisi. En kävisi niin paljon ulkona huvituksessa ja syömässä, ei tarvitse ostaa toisen haluamia ruokia ja muita tarvikkeita. Muutenkin joutuu tinkimään omasta mukavuudestaan toisen hyväksi, tapaamaan ihmisiä joita ei välttämättä haluaisi, menemään paikkoihin jotka ei niin kiinnosta. Ja pitää olla tukena ja turvana ja olkapäänä, osata auttaa ja kuunnella, ymmärtää tehdä sitä ja tätä, ottaa vastaan niitä epämiellyttäviäkin piirteitä ja tapoja, pahoja hajuja ja sotkuja ja sairauksia.
Mä olen liian itsekäs ja mukavuudenhaluinen parisuhteeseen.
Niin, no jos ei parisuhteessa ollessaan halua olla toisen kanssa ja tehdä noita mainitsemiasi asioita, ei varmaan kannata olla parisuhteessa. :D Kuvailit tuossa lähinnä takertuvan kämppäkaverin, josta et edes kauheasti välitä. Useimmat kai ovat parisuhteissa nimenomaan siksi, että he itse omasta vapaasta tahdostaan haluavat tehdä parisuhdejuttuja rakastamansa ihmisen kanssa. -ap
Sä kysyit että miksi on hankalampaa olla parisuhteessa kuin yksin, ja mä vastasin. Vaikka mä rakastaisin toista ja haluaisin olla parisuhteessa sen kanssa, koen nuo asiat silti hankalina. Mun luonteeseen ei sovi kompromissien tekeminen; mua ärsyttää jos pitää olla tiedottamassa ja sopimassa joka asiasta. Mitä ovat mainitsemasi "parisuhdejutut"? Minulle riittäisi hyvin joku ilta pari viikossa milloin tavataan, mutta jos jonkun kanssa asuu, ei se riitä. Silloin on pakko olla yhdessä vaikkei koko ajan haluaisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oiskohan niin, ettei kyse ole niinkään kotitöistä vaan ylipäätään vapauden vähenemisestä ja siitä, että ei voi enää täysin sataprosenttisesti päättää itse tekemisistään, vaan pitää tehdä kompromisseja.
Se on osalle nykyajan minä-minä-minä -ihmisistä aika vaikeaa hyväksyä, että toisellakin on tarpeet ja jos halutaan olla yhdessä, ne pitää huomioida myös yhtä lailla kuin omansa.
Minulle se, että vietän aikaa kumppanini kanssa enkä vaikka omissa menoissani ei ole mikään kompromissi, koska minä nimenomaan haluan olla kumppanini kanssa. Vastaavasti jos minua ei huvita osallistua kumppanin sukujuhliin, en osallistu, ja saman huomaavaisuuden ulotan tietenkin häneen.
Kun lähtee siitä, että yhdessä ollaan vapaaehtoisesti ja siksi kun se on parempaa kuin yksin, toisen vapauden kunnioittaminen tuntuu ainakin minusta tosi luontevalta. -ap
Noinhan se pelittää ihan hyvin, kaikki eivät vain ajattele samoin kuin sinä, ap - kuka sitten lienetkin.
Täällä vähän väliä kuulee natinoita siitä kuinka mies ei sitä ja tätä suostu harrastamaan ja kun pitää sen miehen menoja ja toiveita kuunnella...
Eli osalle sekin, että pitää sovitella ylipäätään mitään tekemisiä on liikaa.
Ymmärrän, että vaikkapa nelilapsisessa perheessä tarvitaan perhekalenteria menojen sumplimiseen, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, mitä sovittelemista on kahden aikuisen menoissa. Ei se minun suhteissani ole koskaan vaatinut muuta kuin ilmoituksen, että on menossa johonkin jonakin tiettynä aikana.
Jos tuntuu, että toista pitää väkipakolla raahata omiin menoihin, eikö kannattaisi mieluummin valita sellainen kumppani, joka on kiinnostunut samanlaisista asioista ja jonka kanssa mieltymykset osuvat yksiin? -ap
Ei sellaista kumppania olekaan, tai ainakin niitä on lähes mahdoton löytää ja vielä mahdottomampi saada.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oiskohan niin, ettei kyse ole niinkään kotitöistä vaan ylipäätään vapauden vähenemisestä ja siitä, että ei voi enää täysin sataprosenttisesti päättää itse tekemisistään, vaan pitää tehdä kompromisseja.
Se on osalle nykyajan minä-minä-minä -ihmisistä aika vaikeaa hyväksyä, että toisellakin on tarpeet ja jos halutaan olla yhdessä, ne pitää huomioida myös yhtä lailla kuin omansa.
Minulle se, että vietän aikaa kumppanini kanssa enkä vaikka omissa menoissani ei ole mikään kompromissi, koska minä nimenomaan haluan olla kumppanini kanssa. Vastaavasti jos minua ei huvita osallistua kumppanin sukujuhliin, en osallistu, ja saman huomaavaisuuden ulotan tietenkin häneen.
Kun lähtee siitä, että yhdessä ollaan vapaaehtoisesti ja siksi kun se on parempaa kuin yksin, toisen vapauden kunnioittaminen tuntuu ainakin minusta tosi luontevalta. -ap
Noinhan se pelittää ihan hyvin, kaikki eivät vain ajattele samoin kuin sinä, ap - kuka sitten lienetkin.
Täällä vähän väliä kuulee natinoita siitä kuinka mies ei sitä ja tätä suostu harrastamaan ja kun pitää sen miehen menoja ja toiveita kuunnella...
Eli osalle sekin, että pitää sovitella ylipäätään mitään tekemisiä on liikaa.
Ymmärrän, että vaikkapa nelilapsisessa perheessä tarvitaan perhekalenteria menojen sumplimiseen, mutta en ole koskaan ymmärtänyt, mitä sovittelemista on kahden aikuisen menoissa. Ei se minun suhteissani ole koskaan vaatinut muuta kuin ilmoituksen, että on menossa johonkin jonakin tiettynä aikana.
Jos tuntuu, että toista pitää väkipakolla raahata omiin menoihin, eikö kannattaisi mieluummin valita sellainen kumppani, joka on kiinnostunut samanlaisista asioista ja jonka kanssa mieltymykset osuvat yksiin? -ap
Ei sellaista kumppania olekaan, tai ainakin niitä on lähes mahdoton löytää ja vielä mahdottomampi saada.
Minun kaikki kumppanini ovat olleen tuollaisia. -ap
Lyhyesti: Aviomiehistä 1) terve, mutta kontrolloiva ja mustasukkainen, alkoholisoitui 2) muuten ihana, mutta kroonisesti sairas. Kakkosen rinnalle jäin, kotitöistä huolimatta.