Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Isä ei saa tavata lapsiaan sovittua aikaa, koska lasten harrastus vie kaiken ajan

Viikonloppuisä
21.09.2017 |

Pakko kysyä täältä mielipidettä, kun kukaan ei oikein osaa ottaa kantaa meidän perheen ongelmaan.

Olen 10- ja 13-vuotiaiden lasten isä. Erosin lasten äidistä jo lähes kymmenen vuotta sitten. Meillä on yhteishuoltajuus ja tapaamissopimuksessa on sovittu, että lapset ovat luonani joka toinen viikonloppu. Maksan elatusmaksua 240 eur/lapsi jonka lisäksi hoidan lasten sairaskuluvakuutuksen vuosimaksut. Haen ja vien lapset tapaamisviikonloppuina.

Ongelmana on lasten urheiluharrastus, jonka lasten äiti on itsenäisesti päättänyt aloittaa. Ts. tenavat pelaavat lätkää. Äiti vastaa harrastuksen kuluista.

Lätkä vie ison osan minun ja lasten viikonlopuista. Jo perjantain noutoajasta olen tinkinyt reilun tunnin, koska harjoitukset ovat illalla. Lauantaina on toisella aina harjoitukset ja usein molemmilla peli. Yhteinen aika on kortilla. Äidin mukaan harjoituksista ja peleistä ei voi olla pois. Ennemmin ovat pois koulusta varmuuden vuoksi, että ovat viikonlopun peliin "kunnossa".

Tuleva viikonloppu on loistava esimerkki. Toisen treenit alkavat klo 11:00. Hallilla pitää olla puolta tuntia ennen, joten lähdemme 10:00 kotoa. Matkaa yhteen suuntaan on 25 kilometriä. Treenit loppuvat klo 12:00, jolloin toisen harjoitukset alkavat. Kotiin ollaan valmiita lähtemään joskus varttia yli yksi - puoli kaksi. Toisen joukkueella on kuitenkin yhteisruokailu 15:00, joten kotiin ei kannata ajaa. Ehtisimme käydä siellä kääntymässä. Ruokailun jälkeen on peli 18:00 toisella paikkakunnalla yli 100 kilometrin päässä. Itse en pääse lasta sinne viemään, hän menee joukkuekaverinsa kyydillä ja palaa luokseni joskus iltayhdeksältä.

Sunnuntaina on taasen toisen treenit. Ajamme taas noin 50 km edestakaisin. Toinen lähtee joko vastahakoisesti mukaan tai jää kotiin odottamaan.

Jokainen lasten viikonloppu luonani menee saman kaavan mukaan. Treenit ovat aina, pelit vaihtelevat. Joskus peli on vain toisella yhtenä päivänä, joskus molemmilla viikonlopun kumpanakin päivänä. Pelejä on ympäri Etelä-Suomea. Itseäni ei jääkiekko kiinnosta pätkän vertaa, hallilla on tylsää ja kylmäkin siellä on. Lasten äiti kiertää kaikki pelit miehensä kanssa, joten luvassa on vielä laatuaikaa exän kanssa. Onko omassa päässä vikaa vai meneekö tämä homma muidenkin mielestä hieman yli?

Kommentit (150)

Vierailija
81/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Niin. Haluavatko ne lapset edes pelata? Kuulostaa siltä, että exäsi on sinulle jostain katkera ja kostaa tällä tavalla. Keksinyt harrastuksen joka vie kaiken lapsi ajan sinulta. Etkä muutenkaan kelpaa katsomaan omia lapsiasi vaan hän vie mieluummin lapset vanhemmilleen.

Tässä taitaa olla vain yksi katkera ja se on ap. Lapsetkaan ei saisi harrastaa, kun se on muka häneltä pois. Oikeasti ap koittaa täältä saada pönkitystä napauttaa exäänsä kieltämällä lastensa harrastukset. Kannustava isä kävisi peleissä muutenkin kuin isäviikonloppuina. Saisi niihin liittyen myös viettää hieman aikaa lapsiensa kanssa isäviikonloppujen ulkopuolella, mutta se ei hänelle käy. Exän ja lasten tulisi tanssia hänen pillinsä mukaan.

Vierailija
82/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä 11-vuotias harrastaa joukkuelajia, jossa on joka viikonloppu kesäisin pelejä/harkkoja/talkoovuoroja. Perheen "yhteinen" harrastus - lapsi tykkää pelata ja vanhemmat ovat mielellään mukana. Lapdi selvästi tykkää siitä, että vanhemmat ovat ns. hengessä mukana. Ei siinä isovanhempia tai muita sukulaisia ehditä nähdä (jos eivät ole kentän laidalla kannustamassa), heitä treffataan sitten muulloin. Automatkoilla ehtii jutella ja niitä lautapelejä pelata illalla saunan jälkeen.

Normaalia lapsiperheen arkea, minusta on vain mukavaa että lapsillani on kiva harrastus ja vanhemmatkin "kelpuutetaan" vielä mukaan. Ei tätä kestä kuin muutama vuosi ja sitten lapsella onkin jo ihan omat menonsa. Mukavaa yhdessäoloaikaa ja kivoja muistoja.

Onko teillä myös viikot pelkkää treeniä, pelejä ja talkoita? Maanantaista sunnuntaihin? Näinhän ap:n tapauksessa on, perheaikaa ei jää yhtään. Jo neljä päivää kuussa on todella vähän, saati sitten että valtaosa siitä menisi siihen että joko kuskataan johonkin tai odotetaan treenien/pelien loppumista. Ohis

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Viikonloppuisä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kaipaat enemmän yhteistä aikaa lasten kanssa, niin mikset sovi äidin ja lasten kanssa että tapaisit heitä myös arki-iltoina? Veisit vaikka koulun jälkeen sillon tällöin syömään, leffaan tms. Paljonko välimatka on? Pystyisitkö itse muuttamaan heidän paikkakunnalleen ja käymään sieltä töissä, sittenhän viikko-viikko onnistuisi? Vaikka tuon ikäisiltä kyllä jo pitäisi kysyä itseltäänkin haluavatko elää eri kodeissa. Miten silloin kun lapset olivat pienempiä, halusitko silloin nähdä heitä enemmän? Oletko siis koskaan tavannut lapsia enempää kuin kaksi viikonloppua kuukaudessa? Lomilla?

Mahdottoman kaukana lapset eivät asu, mutta julkista liikennettä ei ole. Tällä hetkellä puoli tuntia autolla. Lasten äiti on muuttanut paikkakuntaa kahdesti eron jälkeen, joten hankala minunkin on perässä mennä.

Olen alusta asti ilmoittanut, että lapset saavat olla luonani niin paljon kuin haluavat. Lapset itse sanovat, että haluaisivat olla luonani enemmän. Äiti tosin vie heidät ennemmin omien vanhempiensa luokse, jos ns. hoitopaikkaa tarvitsevat tms. Loma-ajalla sama juttu, saavat olla kuinka paljon vain. Äiti lyhensi menneenä kesänäkin sovittua yhtäjaksoista aikaa omien tarpeidensa vuoksi. Äidillä on aina jokin hyvä syy, miksi lapset eivät voi tulla luokseni enempää kuin tapaamissopimuksessa lukee.

Oisko ihan oikeita syitä ja liittyvät lapsiisi? Tunnut tulkitsevan kaiken eksäsi toiminnan kiusantekona. Olivatko lapset kenties koulujen loma-aikana isovanhemmillaan, kun kummallakaan vanhemmalla ei ollut lomaa?

Olin Itse koko kesän kotona koulujen loppumisesta niiden alkuun. Kerroin äidille, että voivat tulla milloin vaan ja olla niin pitkään kuin haluavat. Lapset olivat luonani vajaan viikon kesän alussa ja reilun viikon myöhemmin äidin määrääminä aikoina.

Vierailija
84/150 |

Usein on.

Tilannehan ratkeaisi sillä että isä muuttaisi ja ottaisi lapset vuoroviikoin.

Ai niin mutta sittenhän hän joutuisi olemaan arkivanhempi. Ei se juhlaisä joka neljänä päivänä kuussa käy uimassa tai vie lapset äidilleen.

Vierailija
85/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Esim telinejumpassa sitä kesätaukoa on kaksi viikkoa.

Eli mikään pitkä oleilu jossain muualla ei onnistuisi, vaikka haluaisi.

Vierailija
86/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viikonloppuisä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viikonloppuisä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kaipaat enemmän yhteistä aikaa lasten kanssa, niin mikset sovi äidin ja lasten kanssa että tapaisit heitä myös arki-iltoina? Veisit vaikka koulun jälkeen sillon tällöin syömään, leffaan tms. Paljonko välimatka on? Pystyisitkö itse muuttamaan heidän paikkakunnalleen ja käymään sieltä töissä, sittenhän viikko-viikko onnistuisi? Vaikka tuon ikäisiltä kyllä jo pitäisi kysyä itseltäänkin haluavatko elää eri kodeissa. Miten silloin kun lapset olivat pienempiä, halusitko silloin nähdä heitä enemmän? Oletko siis koskaan tavannut lapsia enempää kuin kaksi viikonloppua kuukaudessa? Lomilla?

Mahdottoman kaukana lapset eivät asu, mutta julkista liikennettä ei ole. Tällä hetkellä puoli tuntia autolla. Lasten äiti on muuttanut paikkakuntaa kahdesti eron jälkeen, joten hankala minunkin on perässä mennä.

Olen alusta asti ilmoittanut, että lapset saavat olla luonani niin paljon kuin haluavat. Lapset itse sanovat, että haluaisivat olla luonani enemmän. Äiti tosin vie heidät ennemmin omien vanhempiensa luokse, jos ns. hoitopaikkaa tarvitsevat tms. Loma-ajalla sama juttu, saavat olla kuinka paljon vain. Äiti lyhensi menneenä kesänäkin sovittua yhtäjaksoista aikaa omien tarpeidensa vuoksi. Äidillä on aina jokin hyvä syy, miksi lapset eivät voi tulla luokseni enempää kuin tapaamissopimuksessa lukee.

Oisko ihan oikeita syitä ja liittyvät lapsiisi? Tunnut tulkitsevan kaiken eksäsi toiminnan kiusantekona. Olivatko lapset kenties koulujen loma-aikana isovanhemmillaan, kun kummallakaan vanhemmalla ei ollut lomaa?

Olin Itse koko kesän kotona koulujen loppumisesta niiden alkuun. Kerroin äidille, että voivat tulla milloin vaan ja olla niin pitkään kuin haluavat. Lapset olivat luonani vajaan viikon kesän alussa ja reilun viikon myöhemmin äidin määrääminä aikoina.

Mikset muuten käy lastesi matseissa isäviikonloppujen ulkopuolella ja käytä tilaisuutta olla heidän kanssaan tekemisissä useammin?

Mitkä olivat muuten exäsi syyt, ettet saanut lapsia pidemmäksi aikaa itsellesi? Oletko esim. alkon suurkuluttaja ja tämä rajoittaa kykyäsi toimia kuskina (tai isäviikonloput ovat pakkoraittiuden kausia poikien harrastusten takia)?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/150 |
22.09.2017 |

Ex muutti eron jälkeen toiselle paikkakunnalle.

En käytä alkoholia, joten pakkoraittius ei ole ongelma.

Vierailija
88/150 |

Miten pitkä työmatka sinulla olisi sieltä paikkakunnalta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/150 |

Tunnin ajo mutta mihin lapset voisi viedä ennen kuutta aamulla?

Vierailija
90/150 |
22.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis ap ei tykkää lätkästä ja hallillakin on hänellä tylsää ja paleltaa. Sen takia lasten tulisi lopettaa harrastuksensa. Ennen lätkää sait keskittyä vanhemmuuden huippuhetkiin olemalla isä omilla ehdoillasi 4 päivää kuussa. Nyt joudutkin osallistumaan myös vanhemmuuden velvollisuuksiin ja sekös sapettaa.

Hanki lämpimät vaatteet, ettet palele ja yritä kiinnostua lastesi innostuksen kautta lajista.

Tällainen kuva tosiaan tulee, anteeksi vain. Onhan tuo vaativa harrastus mutta jos tykkäävät ja ovat hyviä siinä, niin mukana on mentävä. Harmi ettet jaksa innostua jääkiekosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/150 |
22.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä 11-vuotias harrastaa joukkuelajia, jossa on joka viikonloppu kesäisin pelejä/harkkoja/talkoovuoroja. Perheen "yhteinen" harrastus - lapsi tykkää pelata ja vanhemmat ovat mielellään mukana. Lapdi selvästi tykkää siitä, että vanhemmat ovat ns. hengessä mukana. Ei siinä isovanhempia tai muita sukulaisia ehditä nähdä (jos eivät ole kentän laidalla kannustamassa), heitä treffataan sitten muulloin. Automatkoilla ehtii jutella ja niitä lautapelejä pelata illalla saunan jälkeen.

Normaalia lapsiperheen arkea, minusta on vain mukavaa että lapsillani on kiva harrastus ja vanhemmatkin "kelpuutetaan" vielä mukaan. Ei tätä kestä kuin muutama vuosi ja sitten lapsella onkin jo ihan omat menonsa. Mukavaa yhdessäoloaikaa ja kivoja muistoja.

Onko teillä myös viikot pelkkää treeniä, pelejä ja talkoita? Maanantaista sunnuntaihin? Näinhän ap:n tapauksessa on, perheaikaa ei jää yhtään. Jo neljä päivää kuussa on todella vähän, saati sitten että valtaosa siitä menisi siihen että joko kuskataan johonkin tai odotetaan treenien/pelien loppumista. Ohis

Ei, tosin muutkin harrastukset vievät aikaa arkisinkin. Pointti oli siinä, että tuota ne ihan ydinperheidenkin viikonloput usein ovat ja se on sitä monen perheen "perheaikaa". Meillä lapsi tahtoo harrastaa eikä notkua mummolassa, uimalassa tai marjametsässä. Ei ole lasten vika jos vanhemmat ovat sössineet asiansa ja mielestäni on kohtuutonta kieltää lapselta harrastus sen takia.

Vierailija
92/150 |
22.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ongelma taitaa olla se, että AP:n exä on aloittanut näin ajaltaan suuren harrastuksen ilman neuvonpitoa ap:n kanssa. Kuten aikaisemmissa viesteissä on käynyt selväksi ap:n pitää vakavasti kysyä itseltään (ja ehkä lapsiltaan) että onko lasten harrastusten taustalla aito innostus lajiin. Exä on kuitenkin toiminut hieman törkeästi neuvottelematta asiasta ap:n kanssa koska harrastus on niin aikaa vievä. Ainakin AP:llä on hyvät perusteet pyytää viikko viikko systeemiä, mutta silloin pitää myös jakaa enemmän huolettavien kuluja exän kanssa.

-mies-

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/150 |
22.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viikonloppuisä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viikonloppuisä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viikonloppuisä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viikonloppuisä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kaipaat enemmän yhteistä aikaa lasten kanssa, niin mikset sovi äidin ja lasten kanssa että tapaisit heitä myös arki-iltoina? Veisit vaikka koulun jälkeen sillon tällöin syömään, leffaan tms. Paljonko välimatka on? Pystyisitkö itse muuttamaan heidän paikkakunnalleen ja käymään sieltä töissä, sittenhän viikko-viikko onnistuisi? Vaikka tuon ikäisiltä kyllä jo pitäisi kysyä itseltäänkin haluavatko elää eri kodeissa. Miten silloin kun lapset olivat pienempiä, halusitko silloin nähdä heitä enemmän? Oletko siis koskaan tavannut lapsia enempää kuin kaksi viikonloppua kuukaudessa? Lomilla?

Mahdottoman kaukana lapset eivät asu, mutta julkista liikennettä ei ole. Tällä hetkellä puoli tuntia autolla. Lasten äiti on muuttanut paikkakuntaa kahdesti eron jälkeen, joten hankala minunkin on perässä mennä.

Olen alusta asti ilmoittanut, että lapset saavat olla luonani niin paljon kuin haluavat. Lapset itse sanovat, että haluaisivat olla luonani enemmän. Äiti tosin vie heidät ennemmin omien vanhempiensa luokse, jos ns. hoitopaikkaa tarvitsevat tms. Loma-ajalla sama juttu, saavat olla kuinka paljon vain. Äiti lyhensi menneenä kesänäkin sovittua yhtäjaksoista aikaa omien tarpeidensa vuoksi. Äidillä on aina jokin hyvä syy, miksi lapset eivät voi tulla luokseni enempää kuin tapaamissopimuksessa lukee.

Oisko ihan oikeita syitä ja liittyvät lapsiisi? Tunnut tulkitsevan kaiken eksäsi toiminnan kiusantekona. Olivatko lapset kenties koulujen loma-aikana isovanhemmillaan, kun kummallakaan vanhemmalla ei ollut lomaa?

Olin Itse koko kesän kotona koulujen loppumisesta niiden alkuun. Kerroin äidille, että voivat tulla milloin vaan ja olla niin pitkään kuin haluavat. Lapset olivat luonani vajaan viikon kesän alussa ja reilun viikon myöhemmin äidin määrääminä aikoina.

Mikset muuten käy lastesi matseissa isäviikonloppujen ulkopuolella ja käytä tilaisuutta olla heidän kanssaan tekemisissä useammin?

Mitkä olivat muuten exäsi syyt, ettet saanut lapsia pidemmäksi aikaa itsellesi? Oletko esim. alkon suurkuluttaja ja tämä rajoittaa kykyäsi toimia kuskina (tai isäviikonloput ovat pakkoraittiuden kausia poikien harrastusten takia)?

Ex muutti eron jälkeen toiselle paikkakunnalle.

En käytä alkoholia, joten pakkoraittius ei ole ongelma.

Miten pitkä työmatka sinulla olisi sieltä paikkakunnalta?

Tunnin ajo mutta mihin lapset voisi viedä ennen kuutta aamulla?

Mihin 10- ja 13-vuotiaita tarvitsee viedä? Joku tässä haiskahtaa, miten voi olla että olet tyytynyt tuohon 2vkl kuussa ratkaisuun ja sietänyt äidin pompottelua, miksette oke sopineet laajemmista tapausoikeuksista jo vuosia sitten, nuo lomat ja muut? Sä olet tosi pahasti myöhässä nyt. Paitsi jos olet oikeasti kunnollinen niin lasten sana alkaa painaa. Varaa aika lastenvalvojalle nyt. Ja jos teillä on yhteishuoltajuus niin käsittääkseni lapsia ei saa niin vaan muutella paikkakunnalta toiselle. Miten musta tuntuu että lasten ollessa pieniä ja enemmän hoitoa vaativia, sulle sopi mainiosti rusinat pullasta-arki äidin hoitaessa kaiken käytännössä yksin. Nyt kun huomaat lasten vieraantuvan niin on k*si housussa.

Vierailija
94/150 |
22.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo, kyllä minullekin nyt vähän tulee sellainen rusinat pullasta -fiilis. Jos se on lasten harrastus ja lapset itse siitä tykkäävät, niin tuollaista se on. En kyllä jaksa uskoa, että ex kiusallaan on tuollaisen aikaavievän harrastuksen keksinyt. Ei se voi mennä niin, että lähivanhempi hoitaa kaikki harrastukset ja velvollisuudet ja sitten isäviikonloput ovat yhtä herttaista lomailua. 

Siinä kyllä toisaalta on ongelma, jos tuollainen harrastus on aloitettu kysymättä toiselta vanhemmalta mitään ja oletetaan, että toisella on aikaa ja rahaa kaikki viikoloput kuskailla ympäriinsä. En ymmärrä ylipäätään tuollaisia harrastuksia, kun koko helkkarin vapaa-aika menee tuollaiseen vatkaamiseen. Harrastaminen on mennyt ihan hulluksi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/150 |
22.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Elarit pienemmäksi. Jääkiekkoharrastus on sellainen laji että siihen ei sovi ero.

Vierailija
96/150 |
22.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Viikonloppuisä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viikonloppuisä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viikonloppuisä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viikonloppuisä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kaipaat enemmän yhteistä aikaa lasten kanssa, niin mikset sovi äidin ja lasten kanssa että tapaisit heitä myös arki-iltoina? Veisit vaikka koulun jälkeen sillon tällöin syömään, leffaan tms. Paljonko välimatka on? Pystyisitkö itse muuttamaan heidän paikkakunnalleen ja käymään sieltä töissä, sittenhän viikko-viikko onnistuisi? Vaikka tuon ikäisiltä kyllä jo pitäisi kysyä itseltäänkin haluavatko elää eri kodeissa. Miten silloin kun lapset olivat pienempiä, halusitko silloin nähdä heitä enemmän? Oletko siis koskaan tavannut lapsia enempää kuin kaksi viikonloppua kuukaudessa? Lomilla?

Mahdottoman kaukana lapset eivät asu, mutta julkista liikennettä ei ole. Tällä hetkellä puoli tuntia autolla. Lasten äiti on muuttanut paikkakuntaa kahdesti eron jälkeen, joten hankala minunkin on perässä mennä.

Olen alusta asti ilmoittanut, että lapset saavat olla luonani niin paljon kuin haluavat. Lapset itse sanovat, että haluaisivat olla luonani enemmän. Äiti tosin vie heidät ennemmin omien vanhempiensa luokse, jos ns. hoitopaikkaa tarvitsevat tms. Loma-ajalla sama juttu, saavat olla kuinka paljon vain. Äiti lyhensi menneenä kesänäkin sovittua yhtäjaksoista aikaa omien tarpeidensa vuoksi. Äidillä on aina jokin hyvä syy, miksi lapset eivät voi tulla luokseni enempää kuin tapaamissopimuksessa lukee.

Oisko ihan oikeita syitä ja liittyvät lapsiisi? Tunnut tulkitsevan kaiken eksäsi toiminnan kiusantekona. Olivatko lapset kenties koulujen loma-aikana isovanhemmillaan, kun kummallakaan vanhemmalla ei ollut lomaa?

Olin Itse koko kesän kotona koulujen loppumisesta niiden alkuun. Kerroin äidille, että voivat tulla milloin vaan ja olla niin pitkään kuin haluavat. Lapset olivat luonani vajaan viikon kesän alussa ja reilun viikon myöhemmin äidin määrääminä aikoina.

Mikset muuten käy lastesi matseissa isäviikonloppujen ulkopuolella ja käytä tilaisuutta olla heidän kanssaan tekemisissä useammin?

Mitkä olivat muuten exäsi syyt, ettet saanut lapsia pidemmäksi aikaa itsellesi? Oletko esim. alkon suurkuluttaja ja tämä rajoittaa kykyäsi toimia kuskina (tai isäviikonloput ovat pakkoraittiuden kausia poikien harrastusten takia)?

Ex muutti eron jälkeen toiselle paikkakunnalle.

En käytä alkoholia, joten pakkoraittius ei ole ongelma.

Miten pitkä työmatka sinulla olisi sieltä paikkakunnalta?

Tunnin ajo mutta mihin lapset voisi viedä ennen kuutta aamulla?

Mihin 10- ja 13-vuotiaita tarvitsee viedä?

Meillä ei pelkätä lätkää vaan jalkapalloa. Ja niitä turnauksia ja pelejä on melkein joka viikonloppu ja niihin reissataan ympäri Etelä-Suomea. Joskus pojan on joutunut herättään viideltä aamulla kun kuljetus turnaukseen lähtee niin aikaisin ja ne kestää usein kaksi päivää. Ennen ottelua on aina kokoontuminen noin tuntia ennen ja niihin matkoihinkin menee vähintään tunti yhteen suuntaan. Ensimmäinen peli on usein klo 10.00 aamulla. Meillä on onneksi usein kuljetukset tai kimppakyydit, joten ei tarvitse itse lähteä kuskaamaan mutta joskus joutuu ja siinä kyllä valuu hukkaan koko päivä. Arkisin on sitten 3-4 päivänä treenit vielä lisäksi.

Ymmärrän oikein hyvin AP:n harmistuksen. Meillä pojalle harrastus on kuitenkin todella tärkeä, joten pakko sitä vaan on yrittää jaksaa vaikka itse tekisi mieluummin välillä jotain muuta. Mä yrittäisin neuvotella exän kanssa, että lapset saisivat olla enemmän sulla. Jos se ei käy, niin sitten päättäisin, että lapset harrastaa vain toisena päivänä viikonloppuna ja toisen päivän viettävät minun kanssani. Ei se harrastus pilalle mene, jos kahtena päivänä kuussa jää peli/treeni väliin.

Vierailija
97/150 |
22.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jääkiekko on hirvittävän kallis harrastus. Hienoa että äiti on katsomassa kaikki poikiensa pelit ja satsaa harrastukseen.

Isä saa viettää viikonloput lastensa kanssa kun he ovat tekemässä sitä mistä eniten pitävät eli pelaamassa lätkää. Isä haluaisi viedä lapset sukuloimaan, tuonikäiset eivät juuri viihdy sukulaisissa.

Suurin ongelma taitaa olla se, että pitää kuskata ja on tylsää ja palelee. Hohhoijaa. Onneksi äidin uusi mies jaksaa käydä poikien lätkäpelejä seuraamassa ihan pakottamatta, jopa isä-viikonloppuina, vaikka eivät edes ole biologisesti hänen omia poikiaan. Vaikuttaa siltä että pojilla on kunnon mutsi!

Vierailija
98/150 |
22.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viikonloppuisä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viikonloppuisä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viikonloppuisä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viikonloppuisä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kaipaat enemmän yhteistä aikaa lasten kanssa, niin mikset sovi äidin ja lasten kanssa että tapaisit heitä myös arki-iltoina? Veisit vaikka koulun jälkeen sillon tällöin syömään, leffaan tms. Paljonko välimatka on? Pystyisitkö itse muuttamaan heidän paikkakunnalleen ja käymään sieltä töissä, sittenhän viikko-viikko onnistuisi? Vaikka tuon ikäisiltä kyllä jo pitäisi kysyä itseltäänkin haluavatko elää eri kodeissa. Miten silloin kun lapset olivat pienempiä, halusitko silloin nähdä heitä enemmän? Oletko siis koskaan tavannut lapsia enempää kuin kaksi viikonloppua kuukaudessa? Lomilla?

Mahdottoman kaukana lapset eivät asu, mutta julkista liikennettä ei ole. Tällä hetkellä puoli tuntia autolla. Lasten äiti on muuttanut paikkakuntaa kahdesti eron jälkeen, joten hankala minunkin on perässä mennä.

Olen alusta asti ilmoittanut, että lapset saavat olla luonani niin paljon kuin haluavat. Lapset itse sanovat, että haluaisivat olla luonani enemmän. Äiti tosin vie heidät ennemmin omien vanhempiensa luokse, jos ns. hoitopaikkaa tarvitsevat tms. Loma-ajalla sama juttu, saavat olla kuinka paljon vain. Äiti lyhensi menneenä kesänäkin sovittua yhtäjaksoista aikaa omien tarpeidensa vuoksi. Äidillä on aina jokin hyvä syy, miksi lapset eivät voi tulla luokseni enempää kuin tapaamissopimuksessa lukee.

Oisko ihan oikeita syitä ja liittyvät lapsiisi? Tunnut tulkitsevan kaiken eksäsi toiminnan kiusantekona. Olivatko lapset kenties koulujen loma-aikana isovanhemmillaan, kun kummallakaan vanhemmalla ei ollut lomaa?

Olin Itse koko kesän kotona koulujen loppumisesta niiden alkuun. Kerroin äidille, että voivat tulla milloin vaan ja olla niin pitkään kuin haluavat. Lapset olivat luonani vajaan viikon kesän alussa ja reilun viikon myöhemmin äidin määrääminä aikoina.

Mikset muuten käy lastesi matseissa isäviikonloppujen ulkopuolella ja käytä tilaisuutta olla heidän kanssaan tekemisissä useammin?

Mitkä olivat muuten exäsi syyt, ettet saanut lapsia pidemmäksi aikaa itsellesi? Oletko esim. alkon suurkuluttaja ja tämä rajoittaa kykyäsi toimia kuskina (tai isäviikonloput ovat pakkoraittiuden kausia poikien harrastusten takia)?

Ex muutti eron jälkeen toiselle paikkakunnalle.

En käytä alkoholia, joten pakkoraittius ei ole ongelma.

Miten pitkä työmatka sinulla olisi sieltä paikkakunnalta?

Tunnin ajo mutta mihin lapset voisi viedä ennen kuutta aamulla?

Miksi ne pitäisi viedä jonnekin jos asuisit samalla paikkakunnalla kuin he?

He sitten vaan lähtisivät kouluun.

Sinä ajaisit tuon järkevän työmatkan.

Vierailija
99/150 |
22.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jaksoin lukea kokko ketjun läpi ja selkeä sävy kokonaisuudesta oli, että taustalla on isolta osalta äidin pyrkimys vieraannuttaa lapset isästä. Harrastus on harrastus ja lätkä vie aikaa, eikä isällä näytä periaatteessa olevan sitä vastaan mitään, vaan on kyllä valmis uhraamaan viikonloput sille.

MUTTA jos äiti ei halua päästää lapsia tapaamaan isäänsä viikolla tai pitemmille lomajaksoille vaikka lapset haluaisivatkin, tämä kertoo juuri tuosta vieraannuttamistavoiteesta. Jos sopiminen äidin ei kanssa auta, lastenvalvojan kanssa keskustelu voisi olla ihan aiheellista. Täma tietoinen vieraannuttaminen on yleisempää kuin ikinä luullaankaan, ja tyypillistä juuri  äideille...

Vierailija
100/150 |
22.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

swanholm kirjoitti:

Jaksoin lukea kokko ketjun läpi ja selkeä sävy kokonaisuudesta oli, että taustalla on isolta osalta äidin pyrkimys vieraannuttaa lapset isästä. Harrastus on harrastus ja lätkä vie aikaa, eikä isällä näytä periaatteessa olevan sitä vastaan mitään, vaan on kyllä valmis uhraamaan viikonloput sille.

MUTTA jos äiti ei halua päästää lapsia tapaamaan isäänsä viikolla tai pitemmille lomajaksoille vaikka lapset haluaisivatkin, tämä kertoo juuri tuosta vieraannuttamistavoiteesta. Jos sopiminen äidin ei kanssa auta, lastenvalvojan kanssa keskustelu voisi olla ihan aiheellista. Täma tietoinen vieraannuttaminen on yleisempää kuin ikinä luullaankaan, ja tyypillistä juuri  äideille...

Noissa harrastuksissa on harkat myös iltaisin. Lisäksi noilla pojilla on koulu. Ei ole enää mitään vapaita iltoja loputtomiin vain hassattavaksi.

Ja noissa harrastuksissa on usein vain åari viikkoa taukoa kesällä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan seitsemän kahdeksan