Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Isä ei saa tavata lapsiaan sovittua aikaa, koska lasten harrastus vie kaiken ajan

Viikonloppuisä
21.09.2017 |

Pakko kysyä täältä mielipidettä, kun kukaan ei oikein osaa ottaa kantaa meidän perheen ongelmaan.

Olen 10- ja 13-vuotiaiden lasten isä. Erosin lasten äidistä jo lähes kymmenen vuotta sitten. Meillä on yhteishuoltajuus ja tapaamissopimuksessa on sovittu, että lapset ovat luonani joka toinen viikonloppu. Maksan elatusmaksua 240 eur/lapsi jonka lisäksi hoidan lasten sairaskuluvakuutuksen vuosimaksut. Haen ja vien lapset tapaamisviikonloppuina.

Ongelmana on lasten urheiluharrastus, jonka lasten äiti on itsenäisesti päättänyt aloittaa. Ts. tenavat pelaavat lätkää. Äiti vastaa harrastuksen kuluista.

Lätkä vie ison osan minun ja lasten viikonlopuista. Jo perjantain noutoajasta olen tinkinyt reilun tunnin, koska harjoitukset ovat illalla. Lauantaina on toisella aina harjoitukset ja usein molemmilla peli. Yhteinen aika on kortilla. Äidin mukaan harjoituksista ja peleistä ei voi olla pois. Ennemmin ovat pois koulusta varmuuden vuoksi, että ovat viikonlopun peliin "kunnossa".

Tuleva viikonloppu on loistava esimerkki. Toisen treenit alkavat klo 11:00. Hallilla pitää olla puolta tuntia ennen, joten lähdemme 10:00 kotoa. Matkaa yhteen suuntaan on 25 kilometriä. Treenit loppuvat klo 12:00, jolloin toisen harjoitukset alkavat. Kotiin ollaan valmiita lähtemään joskus varttia yli yksi - puoli kaksi. Toisen joukkueella on kuitenkin yhteisruokailu 15:00, joten kotiin ei kannata ajaa. Ehtisimme käydä siellä kääntymässä. Ruokailun jälkeen on peli 18:00 toisella paikkakunnalla yli 100 kilometrin päässä. Itse en pääse lasta sinne viemään, hän menee joukkuekaverinsa kyydillä ja palaa luokseni joskus iltayhdeksältä.

Sunnuntaina on taasen toisen treenit. Ajamme taas noin 50 km edestakaisin. Toinen lähtee joko vastahakoisesti mukaan tai jää kotiin odottamaan.

Jokainen lasten viikonloppu luonani menee saman kaavan mukaan. Treenit ovat aina, pelit vaihtelevat. Joskus peli on vain toisella yhtenä päivänä, joskus molemmilla viikonlopun kumpanakin päivänä. Pelejä on ympäri Etelä-Suomea. Itseäni ei jääkiekko kiinnosta pätkän vertaa, hallilla on tylsää ja kylmäkin siellä on. Lasten äiti kiertää kaikki pelit miehensä kanssa, joten luvassa on vielä laatuaikaa exän kanssa. Onko omassa päässä vikaa vai meneekö tämä homma muidenkin mielestä hieman yli?

Kommentit (150)

Vierailija
1/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiusallinen tilanne, koska harrastus karsii yhteistä aikaanne todella paljon. 

Toivottavasti lapset kyllästyvät lajiin.

Vierailija
2/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ota lapset viikko/ viikko periaatteella, niin mukaan mahtuu muutakin. Tosin lätkänpelaajan äitinä voin kertoa, että tuota se on arjet ja vkonloput. Jos lapset tykkää, en tiedä mitä sä tuolle voit?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No jos lapset haluaa harrastaa niin se on vähän voi voi... sinänsä ihailtavaa kyllä että haluat viettää heidän kanssaan enemmän aikaa, mutta et voi lapsia vaatia harrastustaan lopettamaan. Mites viikko-viikkosysteemi, elarit pois ja harrastuskulut puoliksi?

Vierailija
4/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lapset ovat vain lainassa. Kyllä siellä aika äkkiä laitetaan vilttiketjuun ja pois pelistä, jos ei viitsi pelata. Voisiko olla, että pojat nauttivat harrastuksestaan? Ja sinä haluat sen heiltä kieltää.

Kysy pojilta, että miten on,lopetatteko harrastuksenne, jotta saatte olla kaksi kertaa kuukaudessa pari päivää yhdessä. Samalla menee poikien ystävyyssuhteet, harrastus, tutut asiat. Mutta pääasia on, että sinä saat sen, mitä tahdot.

Vierailija
5/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on niiden lasten elämää. Jos haluat olla mukana lastesi elämässä, hyväksyt sen. On kamalaa, kun laopsen tavoitteellista harrastamista rajoitetaan, koska toinen vanhemmista kokee, että 'hänellä on oikeus'. Tosin, jos harrastus ei ole lapsille itselleen rakas (vaan enemmänkin äidin juttu), voit toivoa, että he pian kyllästyvät siihen.

Vierailija
6/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihan normaalia nykyään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viikko-viikko ei onnistu kun asutaan eri paikkakunnilla eikä julkinen liikenne toimi. Eikä tämä vaihtoehto sopinut äidille aiemminkaan. Olen kyllä ehdottanut että lapset voisivat tulla luokseni vaikka jokin arki-ilta koulun jälkeen ja veisin ne kouluun seuraavana aamuna, mutta sekään ei sovi äidille.

Vierailija
8/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hankala tilanne. En osaa neuvoa, mutta kuulostaa ihan kamalalta. Vahvistaa vain omaa harrastusvastaisuuttani.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä lapset haluaa? Kyllähän jo 13 vuotias voi sanoa mielipiteensä jos haluaa tulla viikolla

Vierailija
10/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja selvitä tuo harkoista poissaolo. Näetkö nimenhuudosta että jantterit ovat aina paikalla. Kyllä meillä ainakin saa olla pois, peleihin pitää kyllä osallistua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

13 vuotias on jo iässä, jolloin hän äänestää jaloillaan ja nuorempi tulee pian perässä. Jos lätkäharrastus on pojille tärkeä, he haluavat olla sen vanhemman luona, joka kuljettaa ja kannustaa. 

Vierailija
12/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eiköhän ne ole lpset sen harraatuksen halunneet, ei äiti. Kysy lapsilta mitä he haluavat. Siinähän se on vastaus sitten. Et sinä voi kävellä noin isojen lasten yli tässä asiassa. Se on heidän elämänsä ja harrastuksensa tässä kyseessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Teillä on yhteishuoltajuus ja sinulla on lasten isänä oikeus puuttua touhuun. Äidin pitäisi kannustaa isä suhteen ylläpitoa, mutta ei tarvita kauheasti laskutaitoa että noin lasten isäsuhde lopulta kärsii ja kuihtuu. Teidän pitäisi saada elää myös normaalia arkea, syödä yhdessä, tehdä muitakin asioita, toteuttaa unelmia, matkustella, käydä kylässä, kutsua vieraita ja elää normaalia elämää eikä vain jääkiekkoa, mikä ei muuten ole sinun harrastuksesi.

Tämä ei tarkoita, että jääkiekko pitäisi lopettaa, mutta isäsuhde kuihtuu jos joka toinen viikonloppuisyys menee tuohon. Ota lastenvalvojaan yhteyttä jos muuten homma ei selkiinny. Ei voi olla lasten etu laittaa harrastus isä suhteen edelle. Lähivanhemman kuuluu tukea lapsi-isäsuhdetta eikä erottaa edes vetoamalla harrastukseen. Mikään harrastus ei voi eikä saa olla niin tärkeä.

Tsemppiä!

Vierailija
14/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikset muuta samalle paikkakunnalle?

Ja ihan tiedoksi vaan että tuota se harrastaminen nykyään on. Ja parin vuoden päästä nuo on teinejä eikä heitä todellakaan enää väkisin pidetä kotona.

Lapsella pitää olla oikeus kasvaa ja kehittyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhteistä aikaahan tuo teiltä verottaa, eli olis varmaan aiheellista päivittää tapaamissopimusta niin, että lapset ovat luonasi esim. arkisin niinä päivinä kun ei ole treeni/pelipäivää jos se sulle töiden puolesta on mahdollista. Tai esim. ovat joka viikko pe-la, viet la treeneihin ja äiti hakee sitten sieltä. Jos la ei ole pelejä vaan vain päivätreenit, sitten viet vasta su lapset ekaan treeni/pelipaikkaan ja äiti jatkaa kuskaamista siitä. Lasten pitää toki saada harrastaa mutta kyllä se sun ja lasten suhdetta syö, jos teidän kaikki yhteinen aika menee vaan treeneissä/peleissä. Jos lasten äiti on itse päättänyt näinkin aikaa vievän harrastuksen aloittamisesta, niin silloin hän kantaa myös päävastuun sen toteuttamisesta=kuskaamisista. Nyt sä olet vähän niinkuin jonkun taksikuskin roolissa kaikki viikonloput jotka voisit viettää lastesi kanssa. (joojoo, toki se lähikin on kovasti treenaavien lasten kanssa taksikuskina, mutta sillä on sitten lasten kanssa muutenkin yhteistä aikaa...)

Mutta jos sua harmittaa vaan kuskaamiseen käytetty aika ja hallilla tyhmänä palloilu eikä niinkään se yhteisen ajan menetys niin sit ei voi muuta sanoa kuin että ajattelepa vähän lapsias ennenkuin itseäs.

Vierailija
16/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se oikeus ei ole sinulla ap. Vaan lapsilla on oikeus tavata vanhempaansa.

Lapset ovat jo sen verran vanhoja, että eikö tapaamisia voi olla muulloinkin, kuin joka toinen viikonloppu? Käydä syömässä, elokuvissa.

Lätkä on kallis harrastus. Se kyllä kannattee ottaa tosissaan, jos siihen alkaa.

Pystysitkö viemään heidät kouluun arkena, jos olisivat silloin luonasi?

Vierailija
17/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mikset muuta samalle paikkakunnalle?

Ja ihan tiedoksi vaan että tuota se harrastaminen nykyään on. Ja parin vuoden päästä nuo on teinejä eikä heitä todellakaan enää väkisin pidetä kotona.

Lapsella pitää olla oikeus kasvaa ja kehittyä.

Harrastus Ei voi mennä kaiken edelle. Ei sen, että isän kanssa estetään normaali eläminen ja pakotetaan lätkäkuskiksi. Harrastukset ei voi mennä synttäreiden, matkustelun ja kaiken muun elämän edelle. Ei se ole harrastus.

Ihan ihme vastauksia. Vanhemmuus hukassa?

Vierailija
18/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mnusta kyllä noi harrast ukset menee ihn yli. Kyse on lapsista. Milloin koko perhe voi olla rauhassa yhdessä? Koko vapaa-aika on yhtä kuskausta, pyykkäystä, puffan pitoa, rahankeruuta, pelejä, harjoituksia, turnuksia. Milloin jää aika oleiluun, sukulaisten ja ystävien tapaamiseen, lautapeleihin tai vaikka yhteisiin retkiin. Mun poika pelasi koripalloa, mutta onneksi kyllästyi. Viidet harkat viikossa + pelit + turnaukset oli liikaa. Piti kyllä pelistä, mutta että joka päivä? Lapsuuden pitäis olla rentoa ja rauhallista, eikä kuormittvaa. Ei ihme että yhä nuoremmat sairastuu masnnukseen yms.

Vierailija
19/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se oikeus ei ole sinulla ap. Vaan lapsilla on oikeus tavata vanhempaansa.

Lapset ovat jo sen verran vanhoja, että eikö tapaamisia voi olla muulloinkin, kuin joka toinen viikonloppu? Käydä syömässä, elokuvissa.

Lätkä on kallis harrastus. Se kyllä kannattee ottaa tosissaan, jos siihen alkaa.

Pystysitkö viemään heidät kouluun arkena, jos olisivat silloin luonasi?

Asuitkin eri paikkakunnalla. Olin taas hätäinen ja en lukenut vastauksia.

Vierailija
20/150 |
21.09.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Teillä on yhteishuoltajuus ja sinulla on lasten isänä oikeus puuttua touhuun. Äidin pitäisi kannustaa isä suhteen ylläpitoa, mutta ei tarvita kauheasti laskutaitoa että noin lasten isäsuhde lopulta kärsii ja kuihtuu. Teidän pitäisi saada elää myös normaalia arkea, syödä yhdessä, tehdä muitakin asioita, toteuttaa unelmia, matkustella, käydä kylässä, kutsua vieraita ja elää normaalia elämää eikä vain jääkiekkoa, mikä ei muuten ole sinun harrastuksesi.

Tämä ei tarkoita, että jääkiekko pitäisi lopettaa, mutta isäsuhde kuihtuu jos joka toinen viikonloppuisyys menee tuohon. Ota lastenvalvojaan yhteyttä jos muuten homma ei selkiinny. Ei voi olla lasten etu laittaa harrastus isä suhteen edelle. Lähivanhemman kuuluu tukea lapsi-isäsuhdetta eikä erottaa edes vetoamalla harrastukseen. Mikään harrastus ei voi eikä saa olla niin tärkeä.

Tsemppiä!

Mitä ihmettä luulet lastenvalvojan tuolle ongelmalle voivan tehdä? Tiedätkö sinä mikä lastenvalvojan tehtävä edes on? Ei lastenvalvoja voi määrätä mitään, ei edes siitä kuinka usein ja minä ajankohtina lapset isää tapaavat. Puhumattakaan nyt siitä, että hän puuttuisi isojen lasten harrastuksiin. Asia on niin, että _vanhemmat_ sopivat ihan keskenään tapaamisien järjestämisestä ja lastenvalvoja sitten vahvistaa tämän sopimuksen viralliseksi. Jos vanhemmat eivät pääse sopuun, asia viedään oikeuteen. Eikä se kyllä ole millään tavalla oikea paikka vääntää lasten harrastuksista!

Tuon ikäisten pitää saada itse päättää harrastuksistaan, olipa eroperhe tai ei.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kahdeksan yksi