Lue keskustelun säännöt.
Onko kukaan eronnut pelkkien kotitöiden takia?
Kuulostaa varmaan tyhjänpäiväiseltä syyltä erota, mutta mietin onko kukaan eronnut vain siksi, että toinen ei tee kotitöitä. Olen ollut pidempään suhteessa, jossa toinen ei tee juuri mitään kotitöitä, ja mitä pidempään se jatkuu, sitä enemmän se minua ärsyttää, ja mietin usein että pitäisikö jopa lähteä tästä suhteesta siksi.
Valitisin siis miehen, jolla oli siisti ja järjestyksessä oleva sinkkukoti, hän siivoili siellä usein ja oli aina puhtaissa vaatteissa jne, eli luulin että tämä mies tekee paljon kotitöitä (ja niin tekikin, sinkkuna). Ja teki vielä seurustelummekin ajan. Mutta kun muutimme yhteen neljä vuotta sitten, niin hiljalleen hän vähensi ja vähensi kotitöiden tekemistään. Ja nyt olemme siinä tilanteessa, että hän ei tee niitä käytännössä ikinä, tai hyvin harvoin vain. Kaikki jää minulle. Enkä vaadi mitään korkeaa siisteystasoa edes, meillä on itse asiassa sama käsitys siitä että mikä on sopiva siisteystaso. Eikä kahden ihmisen taloudessa edes ole valtavasti kotitöitä, vaan kyse on pienistä jokapäiväisistä asioista kuten siitä, että ruokalautanen pitäisi laittaa ruokapöydästä tiskikoneeseen ja kahvikuppi myös, tai siitä että kun on pessyt pyykkiä niin ne pyykit pitäisi ripustaa kuivumaankin joskus, tai siitä että kaupassa on pakko käydä jotta jääkaapissa olisi maitoa ja juustoa. Mies ei siis laita astioitaan koskaan tiskikoneeseen, ja jos pyykkikoneessa on hänen työvaatteet, niin hän ei vain ripusta niitä. Ne on märkinä koneessa seuraavana päivänäkin, jolloin pitäisi päästä pesemään jotain muuta pyykkiä. Jos pyydän käymään ruokakaupassa vuorollaan, niin ei käy koska ei kuulemma millään jaksa (tällöin on mieluummin nälässä jääkaappi tyhjänä).
Olen pyytänyt ja ottanut puheeksi monta kertaa, ja kysynyt myös että miksi ei tee. Kuulemma ei jaksa tehdä. On niin rankkaa töissä, että ei vaan jaksa. Sepä se kun minulla on yhtä rankkaa töissä, meillä molemmilla on pitkät työpäivät ja rankka työ, tosin hänellä kai joku työuupumus, minulla ei. Olen vaatinut häneltä ratkaisuja, ja hän ehdottaa että voi rahalla korvata osuutensa. En suostu siihen, koska en tarvitse niitä rahoja ja mieluummin minäkin maksaisin hänelle että hän tekee kaikki, kumpikaan meistä ei erityisemmin pidä kaupassa käynnistä tai tiskikoneen täyttämisestä. Hän ehdottaa että maksaa viikkosiivoojan, ja se sopii, mutta ei se auta niissä jokapäiväisissä pikkutöissä kuten hänen työvaatteiden ripustaminen ja lautasen laittaminen tiskikoneeseen (ja mihinkään monena päivänä käyvään siivoojaan ei ole rahaa). Hän ehdottaa, että tekee välillä isot kotityöt yksin, ja minä hoidan kaiken päivittäisen, mikä siis tarkoittaa että hän kasaa huonekalut tms. Mutta ei niitä hänen "isoja kotitöitä" ole kuin kerran kaksi vuodessa, ja ne on yleensä ihan mukavia töitä, minäkin voisi kasata pelkät huonekalut ja levätä muun arjen. Ja koska olen sanonut kotitöistä monta kertaa, niin en enää halua sanoa (en aio nalkuttaa niistä). Vaan mieluummin vain eroan.
Mikähän tähän neuvoksi? Tunnen olevani joku kotipiika.
Kommentit (346)
Ap-kulta, nyt on todella tiukkasävyisen keskustelun paikka miehen kanssa. Uskomatonta että jättää maidon
happanemaan,leivän kuivumaan, roskat lattialle!? Tuohan on murrosikäisen vetelyksen toimintaa, ei
aikuisen täysipäisen(?) ihmisen. Avaappa nyt silmäsi ja kysy itseltäsi,haluatko ihan oikeasti tuollaisen
parisuhteen? Onko ihan pakko jäädä sietämään tuollaista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne pikkuasiat muuttuvat kotitöiksi sillä hetkellä, kun puoliso ja asuinkumppani jättää ne systemaattisesti tekemättä. Ne olisi pikkuasioita, kun kumpikin siivoaisi omat jälkensä. Mutta kukaan ei halua tulla kotiin, ja alkaa tehdä "palveluksia" sille laiskalle sottapytylle. Miksi mä haluaisin palvella tyyppiä, joka ei halua palvella minua olemalla huomaavainen. Haluaisin kuulla yhdenkin hyvän selityksen sille, miksei voi viedä omia roskiaan roskikseen, laittaa sitä maitopurkkia takaisin jääkaappiin tai sukkiaan likapyykkiin. Miksi ei? Eihän se vaadi yhtään sen enempää aikaa tai vaivaa, kun kuitenkin seisoo siinä jääkaapin vieressä, tai kävelee kylppäriin pyykkikorin vierestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos molemmat mieluummin maksaa niin palkatkaa siivooja?
Kuten kirjoitin niin kyllä palkataankin siivooja käymään kerran viikossa. Siivooja imuroi ja pyyhkii tasot ja sellaista. Mutta olemme tavallisia keskituloisia ihmisiä, meillä ei ole rahaa palkata siivoojaa käymään joka päivä laittamassa miehen kahvikupit, pöydällä lojuvat ruokalautaset, eteisen tasolle jääneet juomalasit tiskikoneeseen, ripustamaan niitä päivittäispyykkejä, laittamaan roskiin miehen karkkipapereita makuuhuoneesta jne. Eikä meillä riitä astioita siihen, että viikon ajan otetaan aina puhdas kuppi ja lautanen ja kerran viikossa siivooja sitten tiskaa ne koko viikon aikana tulleet tiskit, kattiloitakin pitäisi olla varmaan seitsemän sitä varten. Ap.
eli kyse ei ole siitä, että hukut kotitöihin. Olet vain vittuuntunut kun vässykkämies ei selviä töistään uupumatta. Ei suhteet pariin kahvikuppiin kaadu.
Tämä. Jos ne pikkujutut ovat ainoa ongelma, niin olisiko niin hirveää siivota ne miehen puolesta?
Eli kannustat ryhtymään miehen piiaksi, ettei suhde kaatuisi. Eihän se piikominen nyt niin hirveä uhraus ole, vai.
No minusta parisuhteessa molemmat tekevät kompromisseja, jos minä helposti jaksan viedä kahvikupit koneeseen ja miehelle se on erityisen vaikeaa niin voin hyvin viedä ne kupit, jotta arki pyörii ja kaikki ovat onnellisia. Ei meillä lasketa kaikkea 50 / 50 vaan joitain asioita minä luonnostani teen enemmän ja joitain mies, meillä ei tapella turhista asioista ja olemme onnellisia, tämä toki muuttuisi jos yhtäkkiä keksisin että miehen on pakko alkaa vaihtaa vaikka lakanoita juuri silloin kun minä käsken ja haluan. Ei tuollainen toimi.
Esimerkkisihän on täysin pielessä. Jos sinua ei haittaa tehdä kaikkia kahden aikuisen kotitöitä yksin ja koet sen helpoksi, niin silloinhan sinä olet olennaisesti eri tilanteessa kuin ap, joka kokee tällaisen järjestelyn ahdistavana ja raskaana. Puhut "jos minä helposti jaksan" tehdä sitä ja tätä - no tässä ketjussahan on nimenomaan kyse siitä, että ap ei enää jaksa.
No sitten on vakka löytänyt kantensa jos kummallekin on suuri ponnistus viedä omat astiansa tiskikoneeseen, ei auta kuin elää sotkussa ja se siivooja sitten vie ne kerran viikkoon.
Jos toinen jaksaa siivota omat jälkensä, niin se ei tarkoita sitä, että hänen pitäisi jaksaa ja haluta siivota myös toisen jäljet vain siksi, että se toinen ei viitsi.
Niin, no täydellisessä maailmassa kaikki menisi aina 50/50 mutta onnellisessa parisuhteessa sitä toista on joskus huomioitava, jos itsellä on enemmän voimavaroja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos molemmat mieluummin maksaa niin palkatkaa siivooja?
Kuten kirjoitin niin kyllä palkataankin siivooja käymään kerran viikossa. Siivooja imuroi ja pyyhkii tasot ja sellaista. Mutta olemme tavallisia keskituloisia ihmisiä, meillä ei ole rahaa palkata siivoojaa käymään joka päivä laittamassa miehen kahvikupit, pöydällä lojuvat ruokalautaset, eteisen tasolle jääneet juomalasit tiskikoneeseen, ripustamaan niitä päivittäispyykkejä, laittamaan roskiin miehen karkkipapereita makuuhuoneesta jne. Eikä meillä riitä astioita siihen, että viikon ajan otetaan aina puhdas kuppi ja lautanen ja kerran viikossa siivooja sitten tiskaa ne koko viikon aikana tulleet tiskit, kattiloitakin pitäisi olla varmaan seitsemän sitä varten. Ap.
eli kyse ei ole siitä, että hukut kotitöihin. Olet vain vittuuntunut kun vässykkämies ei selviä töistään uupumatta. Ei suhteet pariin kahvikuppiin kaadu.
Tämä. Jos ne pikkujutut ovat ainoa ongelma, niin olisiko niin hirveää siivota ne miehen puolesta?
No sitten mies voi maksaa kaikki laskut ja ruuat, sehän on vaan pikkujuttu maksaa ne toisen puolesta.
No jos se mielestäsi pikkujuttu. Minusta kahvikupin vienti tiskikoneeseen on eriluokkaa kuin koko perheen laskujen maksu, mutta teillä näin.
Kuinka monta kymmentä vuotta sinä päivittäin viet sen kahvikupin tiskikoneeseen ennen kuin alat ajatella, että miksei se saa koskaan hoidettua sitä itse? Jos olet vaikka viikon sairaalassa, niin olohuoneen pöydällä nököttää seitsemän kahvikuppia odottamassa paluutasi. Ja näillä likaisten kuppien jättäjillä yleensä jää kaikki muukin niille sijoilleen.
Jaa a, samallalailla mieheni saattaa ajatella että miten en ikinä saa itse lamppuja vaihdettua vaan pyydän häntä vaihtamaan, en vain viitsi itse ja mies ilomielin niitä vaihtelee.
Kuinka usein teillä niitä lamppuja oikein vaihdetaan? Me olemme asuneet tässä asunnossa kaksi vuotta (kolmio), ja sinä aikana ei ole tarvinnut vaihtaa ainuttakaan lamppua. Sulakkeitakaan ei koska on reletaulu.
Harvaseviikko kyllä palaa joku lamppu 2 kerroksisessa omakotitalossa, kuitenkaan se ei ollut se pointti, vaan että kun palaa niin minä en sitä vaihda.
Teillä on kyllä sähköt pielessä jos noin usein palaa lamput. Meillä on vanha 2-kerroksinen omakotitalo eikä lamppuja tarvitse vaihtaa kuin muutaman kerran vuodessa.
Tämä on oleellista keskustelun kannalta siksi, että yleensä perinteisten sukupuoliroolien mukaista työnjakoa kannattavat jättävät kätevästi huomiotta "miesten" ja "naisten" töiden määrän räikeän eron. Ei kaiken tarvitse mennä tasan, mutta jos toinen tekee kaikki päivittäiset kotityöt yksin ja toinen sitä vastaan vaihtaa lampun ja auton renkaat kahdesti vuodessa ja kantaa kuusen sisään jouluna, niin ei kyllä puhuta millään mittarilla kahden aikuisen tasapuolisesta suhteesta vaan lähinnä kodinhoitajasta ja aikuislapsesta. Ei kukaan laske meneekö 50-50, mutta jos se menee luokkaa 95-5, niin se on jo niin räikeän kohtuuton työnjako että sitä on ihan turha puolustella. Toki jokainen saa halutessaan olla piika omassa kodissaan, mutta turha sitä on minkäänlaisena onnellisen parisuhteen reseptinä markkinoida muille.
Miksi teidän koti on työlaitos?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos molemmat mieluummin maksaa niin palkatkaa siivooja?
Kuten kirjoitin niin kyllä palkataankin siivooja käymään kerran viikossa. Siivooja imuroi ja pyyhkii tasot ja sellaista. Mutta olemme tavallisia keskituloisia ihmisiä, meillä ei ole rahaa palkata siivoojaa käymään joka päivä laittamassa miehen kahvikupit, pöydällä lojuvat ruokalautaset, eteisen tasolle jääneet juomalasit tiskikoneeseen, ripustamaan niitä päivittäispyykkejä, laittamaan roskiin miehen karkkipapereita makuuhuoneesta jne. Eikä meillä riitä astioita siihen, että viikon ajan otetaan aina puhdas kuppi ja lautanen ja kerran viikossa siivooja sitten tiskaa ne koko viikon aikana tulleet tiskit, kattiloitakin pitäisi olla varmaan seitsemän sitä varten. Ap.
eli kyse ei ole siitä, että hukut kotitöihin. Olet vain vittuuntunut kun vässykkämies ei selviä töistään uupumatta. Ei suhteet pariin kahvikuppiin kaadu.
Tämä. Jos ne pikkujutut ovat ainoa ongelma, niin olisiko niin hirveää siivota ne miehen puolesta?
No sitten mies voi maksaa kaikki laskut ja ruuat, sehän on vaan pikkujuttu maksaa ne toisen puolesta.
No jos se mielestäsi pikkujuttu. Minusta kahvikupin vienti tiskikoneeseen on eriluokkaa kuin koko perheen laskujen maksu, mutta teillä näin.
Kuinka monta kymmentä vuotta sinä päivittäin viet sen kahvikupin tiskikoneeseen ennen kuin alat ajatella, että miksei se saa koskaan hoidettua sitä itse? Jos olet vaikka viikon sairaalassa, niin olohuoneen pöydällä nököttää seitsemän kahvikuppia odottamassa paluutasi. Ja näillä likaisten kuppien jättäjillä yleensä jää kaikki muukin niille sijoilleen.
Jaa a, samallalailla mieheni saattaa ajatella että miten en ikinä saa itse lamppuja vaihdettua vaan pyydän häntä vaihtamaan, en vain viitsi itse ja mies ilomielin niitä vaihtelee.
Kuinka usein teillä niitä lamppuja oikein vaihdetaan? Me olemme asuneet tässä asunnossa kaksi vuotta (kolmio), ja sinä aikana ei ole tarvinnut vaihtaa ainuttakaan lamppua. Sulakkeitakaan ei koska on reletaulu.
Harvaseviikko kyllä palaa joku lamppu 2 kerroksisessa omakotitalossa, kuitenkaan se ei ollut se pointti, vaan että kun palaa niin minä en sitä vaihda.
Teillä on kyllä sähköt pielessä jos noin usein palaa lamput. Meillä on vanha 2-kerroksinen omakotitalo eikä lamppuja tarvitse vaihtaa kuin muutaman kerran vuodessa.
Tämä on oleellista keskustelun kannalta siksi, että yleensä perinteisten sukupuoliroolien mukaista työnjakoa kannattavat jättävät kätevästi huomiotta "miesten" ja "naisten" töiden määrän räikeän eron. Ei kaiken tarvitse mennä tasan, mutta jos toinen tekee kaikki päivittäiset kotityöt yksin ja toinen sitä vastaan vaihtaa lampun ja auton renkaat kahdesti vuodessa ja kantaa kuusen sisään jouluna, niin ei kyllä puhuta millään mittarilla kahden aikuisen tasapuolisesta suhteesta vaan lähinnä kodinhoitajasta ja aikuislapsesta. Ei kukaan laske meneekö 50-50, mutta jos se menee luokkaa 95-5, niin se on jo niin räikeän kohtuuton työnjako että sitä on ihan turha puolustella. Toki jokainen saa halutessaan olla piika omassa kodissaan, mutta turha sitä on minkäänlaisena onnellisen parisuhteen reseptinä markkinoida muille.
Pointti oli se että minusta se ei ole piikomista, jos tekee toisen puolesta joskus asioita joita toinen ehkä osaisi ja pystyisi itsekkin tekemään, mutta kokee sen vaikeaksi. Lampun vaihto oli esimerkki :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos molemmat mieluummin maksaa niin palkatkaa siivooja?
Kuten kirjoitin niin kyllä palkataankin siivooja käymään kerran viikossa. Siivooja imuroi ja pyyhkii tasot ja sellaista. Mutta olemme tavallisia keskituloisia ihmisiä, meillä ei ole rahaa palkata siivoojaa käymään joka päivä laittamassa miehen kahvikupit, pöydällä lojuvat ruokalautaset, eteisen tasolle jääneet juomalasit tiskikoneeseen, ripustamaan niitä päivittäispyykkejä, laittamaan roskiin miehen karkkipapereita makuuhuoneesta jne. Eikä meillä riitä astioita siihen, että viikon ajan otetaan aina puhdas kuppi ja lautanen ja kerran viikossa siivooja sitten tiskaa ne koko viikon aikana tulleet tiskit, kattiloitakin pitäisi olla varmaan seitsemän sitä varten. Ap.
eli kyse ei ole siitä, että hukut kotitöihin. Olet vain vittuuntunut kun vässykkämies ei selviä töistään uupumatta. Ei suhteet pariin kahvikuppiin kaadu.
Tämä. Jos ne pikkujutut ovat ainoa ongelma, niin olisiko niin hirveää siivota ne miehen puolesta?
Eli kannustat ryhtymään miehen piiaksi, ettei suhde kaatuisi. Eihän se piikominen nyt niin hirveä uhraus ole, vai.
No minusta parisuhteessa molemmat tekevät kompromisseja, jos minä helposti jaksan viedä kahvikupit koneeseen ja miehelle se on erityisen vaikeaa niin voin hyvin viedä ne kupit, jotta arki pyörii ja kaikki ovat onnellisia. Ei meillä lasketa kaikkea 50 / 50 vaan joitain asioita minä luonnostani teen enemmän ja joitain mies, meillä ei tapella turhista asioista ja olemme onnellisia, tämä toki muuttuisi jos yhtäkkiä keksisin että miehen on pakko alkaa vaihtaa vaikka lakanoita juuri silloin kun minä käsken ja haluan. Ei tuollainen toimi.
Esimerkkisihän on täysin pielessä. Jos sinua ei haittaa tehdä kaikkia kahden aikuisen kotitöitä yksin ja koet sen helpoksi, niin silloinhan sinä olet olennaisesti eri tilanteessa kuin ap, joka kokee tällaisen järjestelyn ahdistavana ja raskaana. Puhut "jos minä helposti jaksan" tehdä sitä ja tätä - no tässä ketjussahan on nimenomaan kyse siitä, että ap ei enää jaksa.
No sitten on vakka löytänyt kantensa jos kummallekin on suuri ponnistus viedä omat astiansa tiskikoneeseen, ei auta kuin elää sotkussa ja se siivooja sitten vie ne kerran viikkoon.
Oletko edes lukenut tätä ketjua vai kommentoitko vaan fiilispohjalta otsikon perusteella? Ei siinä puhuta pelkistä astioista, vaan siitä, ettei toinen tee mitään yhteisiä kotitöitä. Ei vie astioita, ei pese pyykkiä, ei tyhjennä pesukonetta, ei käy kaupassa, ei mitään. Ei herranjumala laita edes pilaantuvia kylmätavaroita takaisin jääkaappiin. Jos toinen ei ota mitään vastuuta arjesta, niin suhteessa ei ole enää kahta vastuullista aikuista vaan yksi aikuinen ja yksi pikkulapsi. Yleensä ajatellaan, että normaali aikuinen ei halua parisuhteeseen pikkulapsen kanssa, ja siksi joku voi kokea tällaisen suhteen lievästi ahdistavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ne pikkuasiat muuttuvat kotitöiksi sillä hetkellä, kun puoliso ja asuinkumppani jättää ne systemaattisesti tekemättä. Ne olisi pikkuasioita, kun kumpikin siivoaisi omat jälkensä. Mutta kukaan ei halua tulla kotiin, ja alkaa tehdä "palveluksia" sille laiskalle sottapytylle. Miksi mä haluaisin palvella tyyppiä, joka ei halua palvella minua olemalla huomaavainen. Haluaisin kuulla yhdenkin hyvän selityksen sille, miksei voi viedä omia roskiaan roskikseen, laittaa sitä maitopurkkia takaisin jääkaappiin tai sukkiaan likapyykkiin. Miksi ei? Eihän se vaadi yhtään sen enempää aikaa tai vaivaa, kun kuitenkin seisoo siinä jääkaapin vieressä, tai kävelee kylppäriin pyykkikorin vierestä.
Ihmiset nyt vaan on erillaisia. Ei se ole pelkästään "viitsimisestä" kyse, vaan ihmiset on psykologisesti viretetty eri tavoin. Vanhempani ovat olleet naimisissa monta kymmentä vuotta, vaikka he ovat näissä asioissa kuin yö ja päivä.
Isä ei osaa pitää vaatteita järjestyksessä ja murustelee säännöllisesti leipiä joka puolelle asuntoa ja on muutenkin tosi epäjärjestelmällinen ja luonteeltaan hirveän suuripiirteinen. Se näkyy ihan kaikessa. Äiti on luonteeltaan paljon tarkempi ja täsmällisempi, mikä ilmenee esim siinä, että hän viikkaa vaatteet ja ei koskaan murusta leipiä lattialle.
Kuitenkaan asia ei ole muodostunut ylitsepääsemättömäksi. Heillä on ollut useimmiten hauskaa yhdessä ja käyvät kiintoisia keskusteluja yhdessä, sekä harrastavat, matkustavat ja tekevät paljon kaikenlaista yhdessä. Molemmat kohtelevat toisiaan kunnioittavasti ja antavat omaa tilaa riittävästi, eivätkä yritä muuttaa toisiaan.
Etenkin työelämässä olleessaan, isä oli töiden jälkeen niin väsynyt, että kotona se ei vaan jaksanut huolehtia kotitöistä. Ei toisaalta jaksanut äitikään, koska kävi yhtä raskaassa duunissa ja meillä oli siksi aina vähän sekaista. Siivooja kävikin tosin kerran viikossa, niin koti säilyi järjestyksessä edes joten kuten.
Itse olen lapsena tottunut sellaiseen kotoisaan epäjärjestykseen. Esimerkiksi vaatekasat nojatuolilla tms. eivät häiritse minua, eikä pöydälle unohtunut juustopala. Ei häiritse leivänmurutkaan olohuoneen pöydällä. :)
Tarinan opetus: Mieti mikä elämässä on tärkeää ja mikä kumppanissa on hyvää. Jos kumppanin ainoa vika on se, että ei jaksa kotitöitä kunnolla, niin aika hyvän kaverin olet löytänyt. Tietysti jos ei ole valmis tekemään kompromisseja ja hyväksymään kumppanin outouksia, niin sitten se on tietysti ongelma.
En lukenut koko ketjua, mutta mun mies vaikuttaa olevan aika lailla kuten ap:n mies, mutta me olemme onnellisia yhdessä. Ei harmita yhtään.
Kun muutimme yhteen, pidimme ensin parin viikon ajan kirjaa kaikista kotitöistä ja niihin kuluneesta ajasta. Sitten määrittelimme kotitöiden tekemisen tason jatkossa jaoimme työt. Sen jälkeen mies ulkoisti osuutensa eli viikkosiivouksen siivoojalle. Tämä käy minulle mainiosti, koska ammattilaisen työn jälki on paljon parempaa kuin huonon harrastelijan.
Minun osuuteni kotitöistä on pyykinpesu, päävastuu ruokahuollosta ja miehen sukkien poimiminen lattialta eli yleisen siisteystason säilyttäminen sellaisena kuin toivon.
Jos miehen sängyn vieressä on karkkipapereita, saavat olla niin kauan, että siivooja ne korjaa, ellei hän itse sitä tee. En minä niitä edes näe.
Jos mies jättää maitopurkin pöydälle niin se on hänen oma asiansa eikä hetkauta minua mitenkään. En nimittäin itse käytä maitoa, joten jos se happanee niin ei haittaa. Voin sen ohi mennessäni siirtää jääkaappiin, mutta kenelläkään ei mene herne nenään, vaikken siirtäisikään.
Mies on 20 vuodessa huomannut, että tulen hyvälle tuulelle siitä, jos hän on esimerkiksi tyhjentänyt ja täyttänyt astianpesukoneen sillä välin kun olen töissä. Hän tuo usein täydennysostokset pyytämättä töistä tullessaan. Nykyään hän myös pesee osan omasta pyykistään itse ja poistaa tahrat puvuistaan sekä silittää kaikki omat silitystä vaativat vaatteensa. Ja tämä kaikki kehitys täysin ilman nalkutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne pikkuasiat muuttuvat kotitöiksi sillä hetkellä, kun puoliso ja asuinkumppani jättää ne systemaattisesti tekemättä. Ne olisi pikkuasioita, kun kumpikin siivoaisi omat jälkensä. Mutta kukaan ei halua tulla kotiin, ja alkaa tehdä "palveluksia" sille laiskalle sottapytylle. Miksi mä haluaisin palvella tyyppiä, joka ei halua palvella minua olemalla huomaavainen. Haluaisin kuulla yhdenkin hyvän selityksen sille, miksei voi viedä omia roskiaan roskikseen, laittaa sitä maitopurkkia takaisin jääkaappiin tai sukkiaan likapyykkiin. Miksi ei? Eihän se vaadi yhtään sen enempää aikaa tai vaivaa, kun kuitenkin seisoo siinä jääkaapin vieressä, tai kävelee kylppäriin pyykkikorin vierestä.
Ihmiset nyt vaan on erillaisia. Ei se ole pelkästään "viitsimisestä" kyse, vaan ihmiset on psykologisesti viretetty eri tavoin. Vanhempani ovat olleet naimisissa monta kymmentä vuotta, vaikka he ovat näissä asioissa kuin yö ja päivä.
Isä ei osaa pitää vaatteita järjestyksessä ja murustelee säännöllisesti leipiä joka puolelle asuntoa ja on muutenkin tosi epäjärjestelmällinen ja luonteeltaan hirveän suuripiirteinen. Se näkyy ihan kaikessa. Äiti on luonteeltaan paljon tarkempi ja täsmällisempi, mikä ilmenee esim siinä, että hän viikkaa vaatteet ja ei koskaan murusta leipiä lattialle.
Kuitenkaan asia ei ole muodostunut ylitsepääsemättömäksi. Heillä on ollut useimmiten hauskaa yhdessä ja käyvät kiintoisia keskusteluja yhdessä, sekä harrastavat, matkustavat ja tekevät paljon kaikenlaista yhdessä. Molemmat kohtelevat toisiaan kunnioittavasti ja antavat omaa tilaa riittävästi, eivätkä yritä muuttaa toisiaan.
Etenkin työelämässä olleessaan, isä oli töiden jälkeen niin väsynyt, että kotona se ei vaan jaksanut huolehtia kotitöistä. Ei toisaalta jaksanut äitikään, koska kävi yhtä raskaassa duunissa ja meillä oli siksi aina vähän sekaista. Siivooja kävikin tosin kerran viikossa, niin koti säilyi järjestyksessä edes joten kuten.
Itse olen lapsena tottunut sellaiseen kotoisaan epäjärjestykseen. Esimerkiksi vaatekasat nojatuolilla tms. eivät häiritse minua, eikä pöydälle unohtunut juustopala. Ei häiritse leivänmurutkaan olohuoneen pöydällä. :)
Tarinan opetus: Mieti mikä elämässä on tärkeää ja mikä kumppanissa on hyvää. Jos kumppanin ainoa vika on se, että ei jaksa kotitöitä kunnolla, niin aika hyvän kaverin olet löytänyt. Tietysti jos ei ole valmis tekemään kompromisseja ja hyväksymään kumppanin outouksia, niin sitten se on tietysti ongelma.
Juuri näin. Jos sinulle se kahvikuppi menee paikoilleen samalla kun kuljet keittiöön, mutta toiselle se on suuri ponnistus, niit voit valittaa siitä joka kerta kun se jää, tai viedä sen itse. Se on päätös joka sinun on tehtävä, toista et voi muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos molemmat mieluummin maksaa niin palkatkaa siivooja?
Kuten kirjoitin niin kyllä palkataankin siivooja käymään kerran viikossa. Siivooja imuroi ja pyyhkii tasot ja sellaista. Mutta olemme tavallisia keskituloisia ihmisiä, meillä ei ole rahaa palkata siivoojaa käymään joka päivä laittamassa miehen kahvikupit, pöydällä lojuvat ruokalautaset, eteisen tasolle jääneet juomalasit tiskikoneeseen, ripustamaan niitä päivittäispyykkejä, laittamaan roskiin miehen karkkipapereita makuuhuoneesta jne. Eikä meillä riitä astioita siihen, että viikon ajan otetaan aina puhdas kuppi ja lautanen ja kerran viikossa siivooja sitten tiskaa ne koko viikon aikana tulleet tiskit, kattiloitakin pitäisi olla varmaan seitsemän sitä varten. Ap.
eli kyse ei ole siitä, että hukut kotitöihin. Olet vain vittuuntunut kun vässykkämies ei selviä töistään uupumatta. Ei suhteet pariin kahvikuppiin kaadu.
Tämä. Jos ne pikkujutut ovat ainoa ongelma, niin olisiko niin hirveää siivota ne miehen puolesta?
No sitten mies voi maksaa kaikki laskut ja ruuat, sehän on vaan pikkujuttu maksaa ne toisen puolesta.
No jos se mielestäsi pikkujuttu. Minusta kahvikupin vienti tiskikoneeseen on eriluokkaa kuin koko perheen laskujen maksu, mutta teillä näin.
Kuinka monta kymmentä vuotta sinä päivittäin viet sen kahvikupin tiskikoneeseen ennen kuin alat ajatella, että miksei se saa koskaan hoidettua sitä itse? Jos olet vaikka viikon sairaalassa, niin olohuoneen pöydällä nököttää seitsemän kahvikuppia odottamassa paluutasi. Ja näillä likaisten kuppien jättäjillä yleensä jää kaikki muukin niille sijoilleen.
Jaa a, samallalailla mieheni saattaa ajatella että miten en ikinä saa itse lamppuja vaihdettua vaan pyydän häntä vaihtamaan, en vain viitsi itse ja mies ilomielin niitä vaihtelee.
Kuinka usein teillä niitä lamppuja oikein vaihdetaan? Me olemme asuneet tässä asunnossa kaksi vuotta (kolmio), ja sinä aikana ei ole tarvinnut vaihtaa ainuttakaan lamppua. Sulakkeitakaan ei koska on reletaulu.
Harvaseviikko kyllä palaa joku lamppu 2 kerroksisessa omakotitalossa, kuitenkaan se ei ollut se pointti, vaan että kun palaa niin minä en sitä vaihda.
Teillä on kyllä sähköt pielessä jos noin usein palaa lamput. Meillä on vanha 2-kerroksinen omakotitalo eikä lamppuja tarvitse vaihtaa kuin muutaman kerran vuodessa.
Tämä on oleellista keskustelun kannalta siksi, että yleensä perinteisten sukupuoliroolien mukaista työnjakoa kannattavat jättävät kätevästi huomiotta "miesten" ja "naisten" töiden määrän räikeän eron. Ei kaiken tarvitse mennä tasan, mutta jos toinen tekee kaikki päivittäiset kotityöt yksin ja toinen sitä vastaan vaihtaa lampun ja auton renkaat kahdesti vuodessa ja kantaa kuusen sisään jouluna, niin ei kyllä puhuta millään mittarilla kahden aikuisen tasapuolisesta suhteesta vaan lähinnä kodinhoitajasta ja aikuislapsesta. Ei kukaan laske meneekö 50-50, mutta jos se menee luokkaa 95-5, niin se on jo niin räikeän kohtuuton työnjako että sitä on ihan turha puolustella. Toki jokainen saa halutessaan olla piika omassa kodissaan, mutta turha sitä on minkäänlaisena onnellisen parisuhteen reseptinä markkinoida muille.
Pointti oli se että minusta se ei ole piikomista, jos tekee toisen puolesta joskus asioita joita toinen ehkä osaisi ja pystyisi itsekkin tekemään, mutta kokee sen vaikeaksi. Lampun vaihto oli esimerkki :)
Ei olekaan, jos kyseinen työnjako sopii molemmille ja jos noita töitä on edes suunnilleen tasapuolisesti. Ap on kuitenkin sanonut, että hänkin kokee esim. kirjahyllyn kasauksen kevyempänä ja miellyttävämpänä hommana kuin arkiset kotityöt. Silloin tilanne on täysin eri. Silloin työnjako ei perustu siihen, että kumpikin tekisi sen mitä itse kokee helpoksi, vaan tilanteessa jossa molemmat kokevat samat asiat helpoksi ja vaikeaksi toinen vaan yksipuolisesti irtisanoutuu niistä molempien raskaaksi kokemista kotitöistä ja ilmoittaa suostuvansa tekemään vaan niitä helppoja, kivoja ja harvoin tehtäviä. Tällaisella tilanteella ei ole mitään tekemistä molempien hyväksymän ja molempia hyödyttävän työnjaon kanssa, ja tästä jankuttaminen menee jo ohi ketjun aiheen. Jos haluat mainostaa teidän perheenne työnjakoa, niin tee siitä oma aloitus. Ap:n tilanteeseen se ei oikeastaan edes liity.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jos molemmat mieluummin maksaa niin palkatkaa siivooja?
Kuten kirjoitin niin kyllä palkataankin siivooja käymään kerran viikossa. Siivooja imuroi ja pyyhkii tasot ja sellaista. Mutta olemme tavallisia keskituloisia ihmisiä, meillä ei ole rahaa palkata siivoojaa käymään joka päivä laittamassa miehen kahvikupit, pöydällä lojuvat ruokalautaset, eteisen tasolle jääneet juomalasit tiskikoneeseen, ripustamaan niitä päivittäispyykkejä, laittamaan roskiin miehen karkkipapereita makuuhuoneesta jne. Eikä meillä riitä astioita siihen, että viikon ajan otetaan aina puhdas kuppi ja lautanen ja kerran viikossa siivooja sitten tiskaa ne koko viikon aikana tulleet tiskit, kattiloitakin pitäisi olla varmaan seitsemän sitä varten. Ap.
eli kyse ei ole siitä, että hukut kotitöihin. Olet vain vittuuntunut kun vässykkämies ei selviä töistään uupumatta. Ei suhteet pariin kahvikuppiin kaadu.
Tämä. Jos ne pikkujutut ovat ainoa ongelma, niin olisiko niin hirveää siivota ne miehen puolesta?
No sitten mies voi maksaa kaikki laskut ja ruuat, sehän on vaan pikkujuttu maksaa ne toisen puolesta.
No jos se mielestäsi pikkujuttu. Minusta kahvikupin vienti tiskikoneeseen on eriluokkaa kuin koko perheen laskujen maksu, mutta teillä näin.
Kuinka monta kymmentä vuotta sinä päivittäin viet sen kahvikupin tiskikoneeseen ennen kuin alat ajatella, että miksei se saa koskaan hoidettua sitä itse? Jos olet vaikka viikon sairaalassa, niin olohuoneen pöydällä nököttää seitsemän kahvikuppia odottamassa paluutasi. Ja näillä likaisten kuppien jättäjillä yleensä jää kaikki muukin niille sijoilleen.
Jaa a, samallalailla mieheni saattaa ajatella että miten en ikinä saa itse lamppuja vaihdettua vaan pyydän häntä vaihtamaan, en vain viitsi itse ja mies ilomielin niitä vaihtelee.
Kuinka usein teillä niitä lamppuja oikein vaihdetaan? Me olemme asuneet tässä asunnossa kaksi vuotta (kolmio), ja sinä aikana ei ole tarvinnut vaihtaa ainuttakaan lamppua. Sulakkeitakaan ei koska on reletaulu.
Harvaseviikko kyllä palaa joku lamppu 2 kerroksisessa omakotitalossa, kuitenkaan se ei ollut se pointti, vaan että kun palaa niin minä en sitä vaihda.
Teillä on kyllä sähköt pielessä jos noin usein palaa lamput. Meillä on vanha 2-kerroksinen omakotitalo eikä lamppuja tarvitse vaihtaa kuin muutaman kerran vuodessa.
Tämä on oleellista keskustelun kannalta siksi, että yleensä perinteisten sukupuoliroolien mukaista työnjakoa kannattavat jättävät kätevästi huomiotta "miesten" ja "naisten" töiden määrän räikeän eron. Ei kaiken tarvitse mennä tasan, mutta jos toinen tekee kaikki päivittäiset kotityöt yksin ja toinen sitä vastaan vaihtaa lampun ja auton renkaat kahdesti vuodessa ja kantaa kuusen sisään jouluna, niin ei kyllä puhuta millään mittarilla kahden aikuisen tasapuolisesta suhteesta vaan lähinnä kodinhoitajasta ja aikuislapsesta. Ei kukaan laske meneekö 50-50, mutta jos se menee luokkaa 95-5, niin se on jo niin räikeän kohtuuton työnjako että sitä on ihan turha puolustella. Toki jokainen saa halutessaan olla piika omassa kodissaan, mutta turha sitä on minkäänlaisena onnellisen parisuhteen reseptinä markkinoida muille.
Pointti oli se että minusta se ei ole piikomista, jos tekee toisen puolesta joskus asioita joita toinen ehkä osaisi ja pystyisi itsekkin tekemään, mutta kokee sen vaikeaksi. Lampun vaihto oli esimerkki :)
Ei olekaan, jos kyseinen työnjako sopii molemmille ja jos noita töitä on edes suunnilleen tasapuolisesti. Ap on kuitenkin sanonut, että hänkin kokee esim. kirjahyllyn kasauksen kevyempänä ja miellyttävämpänä hommana kuin arkiset kotityöt. Silloin tilanne on täysin eri. Silloin työnjako ei perustu siihen, että kumpikin tekisi sen mitä itse kokee helpoksi, vaan tilanteessa jossa molemmat kokevat samat asiat helpoksi ja vaikeaksi toinen vaan yksipuolisesti irtisanoutuu niistä molempien raskaaksi kokemista kotitöistä ja ilmoittaa suostuvansa tekemään vaan niitä helppoja, kivoja ja harvoin tehtäviä. Tällaisella tilanteella ei ole mitään tekemistä molempien hyväksymän ja molempia hyödyttävän työnjaon kanssa, ja tästä jankuttaminen menee jo ohi ketjun aiheen. Jos haluat mainostaa teidän perheenne työnjakoa, niin tee siitä oma aloitus. Ap:n tilanteeseen se ei oikeastaan edes liity.
Minä tosiaan mielelläni kasaisin ne huonekalut ja vaikka hakkaisin halot, jos meillä olisi omakotitalo, mutta ei ole niin en voi koskaan hakata halkoja. Lisäksi mielelläni vaihdan vaikka autonrenkaat. En koe tuollaisia hommia rasittaviksi, koska niitä on niin harvoin että niihin ei ehdi kyllästyä ja niissä jotenkin näkee sen työnsä tuloksen, ja niillä ei ole kiire eli voi tehdä vapaapäivänä eikä raskaan työpäivän jälkeen, ovat muutenkin sellaista mukavaa näpertelyä että ilokseen tekee. Sen sijaan jokapäiväinen tiskikoneen täyttö on vihaamani kotityö. Samaten pyykin ripustaminen. Me ostamme ehkä yhden huonekalun vuodessa, ja autojakin on vain yksi, siihen vaihdetaan renkaat kahdesti vuodessa. Ja tosiaan niitä halkoja ei edes ole. En ole mikään äärinaisellinen kodinhengetär, joka tykkäisi toteuttaa itseään puuhailemalla kotitöitä. Ap.
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua, mutta mun mies vaikuttaa olevan aika lailla kuten ap:n mies, mutta me olemme onnellisia yhdessä. Ei harmita yhtään.
Kun muutimme yhteen, pidimme ensin parin viikon ajan kirjaa kaikista kotitöistä ja niihin kuluneesta ajasta. Sitten määrittelimme kotitöiden tekemisen tason jatkossa jaoimme työt. Sen jälkeen mies ulkoisti osuutensa eli viikkosiivouksen siivoojalle. Tämä käy minulle mainiosti, koska ammattilaisen työn jälki on paljon parempaa kuin huonon harrastelijan.
Minun osuuteni kotitöistä on pyykinpesu, päävastuu ruokahuollosta ja miehen sukkien poimiminen lattialta eli yleisen siisteystason säilyttäminen sellaisena kuin toivon.
Jos miehen sängyn vieressä on karkkipapereita, saavat olla niin kauan, että siivooja ne korjaa, ellei hän itse sitä tee. En minä niitä edes näe.
Jos mies jättää maitopurkin pöydälle niin se on hänen oma asiansa eikä hetkauta minua mitenkään. En nimittäin itse käytä maitoa, joten jos se happanee niin ei haittaa. Voin sen ohi mennessäni siirtää jääkaappiin, mutta kenelläkään ei mene herne nenään, vaikken siirtäisikään.
Mies on 20 vuodessa huomannut, että tulen hyvälle tuulelle siitä, jos hän on esimerkiksi tyhjentänyt ja täyttänyt astianpesukoneen sillä välin kun olen töissä. Hän tuo usein täydennysostokset pyytämättä töistä tullessaan. Nykyään hän myös pesee osan omasta pyykistään itse ja poistaa tahrat puvuistaan sekä silittää kaikki omat silitystä vaativat vaatteensa. Ja tämä kaikki kehitys täysin ilman nalkutusta.
Mutta sinä ihan mielellään teet nuo pyykit ja sellaiset. Minä taas mieluiten ottaisin vastuulleni sen osuuden kotitöistä, jonka voi ulkoistaa viikkosiivoojalle, ja antaisin miehen vastuulle sen jokapäiväisen "pienen" kotityön. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on sama tilanne, tosin alkoi siitä, kun itse jäin työttömäksi. Tein juuri suursiivouksen jonka jälkeen mies kävi kotona syömässä. Laittoi oman lautasensa kyllä pois, mutta ruoka, kahvipurut, suodatinpussit, kahvikuppi, lasi ja aterimet jäivät pöydälle. Teen ihan mielelläni kotitöitä mutta ärsyttää kulkea toisen perässä ja laittaa tavaroita paikoilleen...
En voisi elää vuodesta toiseen tuollaisen miesvauvan kanssa! Tulisi olo että minä olen huolehtiva äiti ja mies olisi pikku lapsen asemassa omassa kodissa. Paitsi meillä lapsetkin osaa siivota lelunsa, laittaa tiskit tiskiin, roskat roskiin ym.
En vaan haluaisi olla itsestäänselvyys koti-orja. Haluan kumppaniksi aikuisen miehen jolta kotihommatkin hoituu ilman pyytelemistä tai nalkuttamista. Ja tällaainen mies minulla onkin.
Ja parisuhde voi hyvin eikä ikinä tarvitse tapella kotitöistä. Molemmat hoitaa hommansa ihan vapaaehtoisesti. Meillä on ihana koti.
Kai se mies mielummin makaisi soffalla kaiket illat mutta se nyt vaan ei ole vaihtoehto...ei ole koskaan ollut.
Eihän tuo edes ole parisuhde vaan äiti-poika suhde! Etkä ap takuulla halua olla miehesi äiti! Teidän on nyt istuttava pöydän ääreen ja sinun on rehellisesti myönnettävä se, että olet eroa miettinyt. Se ei ole uhkailua vaan fakta, joka toivottavasti saisi miehen avaamaan silmänsä, ja pohtimaan omaa käytöstään. Ei mies nyt niin uupunut oikeasti ole, ettei saisi maitoa kylmään ja työvaatteita kuivumaan, joutuisihan hän sinkkunakin ne itse huolehtimaan. Mies käyttää uupumustaan tekosyynä ja kun sinä sen kuitenkin hoidat, miehen ei ole pakko muuttaa käytöstään.
Minusta ihmiset eroavat turhan helposti. Mitä tapahtui myötä- ja vastoinkäymisissä yhdessä? Kaikilla meillä on huonoja kausia. Pitkän liiton salaisuus on siinä, että ymmärtää toista myös silloin kuin itseä vituttaa.
Jos oikeasti miettii eroa arkisten askareiden takia, niin kaipa se on vain tekosyy jollekin muulle.
Onko miehesi oikeasti uupunut/masentunut? Burnoutin takia ihminen voi olla ihan poikki aina työpäivän jälkeen, jolloin energiaa ei riitä edes sen kahvikupin tiskaamiseen. Panostaisin miehen hoitoon pääsyyn, jos tästä on kyse ja vasta sen jälkeen pohtisin eroa. Jos ongelma on kuitenkin vain miehen asenteessa, keskustelisin tilanteesta ja kertoisin halusta erota, mikäli kotitöiden jako puoliksi ei sovi miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ihmiset eroavat turhan helposti. Mitä tapahtui myötä- ja vastoinkäymisissä yhdessä? Kaikilla meillä on huonoja kausia. Pitkän liiton salaisuus on siinä, että ymmärtää toista myös silloin kuin itseä vituttaa.
Jos oikeasti miettii eroa arkisten askareiden takia, niin kaipa se on vain tekosyy jollekin muulle.
Ei ole, jos joutuu tekemään tuplatyöpäivän koko ajan.
ohis
En jaksa uskoa, että tarina on edes totta. Sori. Kukaan ei ole noin asennevammainen ja toisaalta kukaan, joka rakastaa toista ei ole noin sovittelukyvytön.
Ihan hyvä provo kyllä.