Lue keskustelun säännöt.
Miksi päädyn aina suhteisiin, joissa itse menen elämässä eteenpäin ja mies ei?
20.09.2017 |
Itse pyrin kehittämään itseäni kouluttautumalla tai vaihtamalla haastavampaan työhön. Säästämällä rahaa parempaan asuntoon, ja ostamalla sen isomman asunnon. Opiskelen kieliä voidakseni matkustaa paikkoihin, joissa ei perusenkulla pärjää. Luen muiden alojen kirjallisuutta, jotta yleissivistykseni paranisi, olen valmis kokeilemaan erilaisia uusia harrastuksia, joita joku keksii ehdottaa.
Silti aina löydän itseni pitkästä parisuhteesta, jossa itse menen elämässä eteenpäin, valmistun kandiksi, sitten maisteriksi, sitten luon uraa ja opiskelen lisää, ja mies ei saa edes sitä kandia kasaan. Tai on työttömänä vuosia saamatta yhtään työpaikkaa. Tai ei vuosiin opettele yhtään uutta taitoa tai suostu kokeilemaan yhtään uutta harrastusta jota minä ehdotan. Eikä halua muuttaa uuteen kotiin vaan vanha pieni koti kelpaa.
Ne parisuhteet kyllä etenee mukavasti, yhteenmuuttoa ja mukavaa yhdessä oloa, ja fiksuja miehiä ovat olleet kaikki. Mutta tunnen kuin olisin täi tervassa, kun itse yritän elää elämää eteenpäin ja toinen polkee vuosia ja taas vuosia paikallaan. Turhaudun, kun yhteenmuuton jälkeen elämä jämähtää siihen vaikka viideksi vuodeksi ilman mitään muutosta yhteiseen elämään tai miehen elämään. Edellisessä suhteessa miestä selvästi ahdisti että menin elämässäni eteenpäin, ja esimerkiksi maisteriksi valmistumista hän ei suostunut onnittelemaan mitenkään, ja valmistujaisjuhlissani oli vain ihan tuppisuuna.
Mikä siinä on? En minä edes vaadi että tekisivät sen kandin, jos eivät halua, mutta voisi jotenkin kehittää itseään joko uusissa harrastuksissa tai työelämässä tai vaikka kehittää kotiamme, tekisi vaikka uusia huonekaluja jos sellaisesta tykkää tms. Kellään jotain viisasta sanottavaa tähän?
Kommentit (88)
Kävi jo ekan lauseen jälkee oksettamaan. Oon ite sellane mies mikä nauttii rauhasta ja elämästä kun sitä vaan eletään. Vaikutat aika hössöttäjältä ja energiasiepparilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ihan ymmärrä, miksi sen toisen pitää elää niinkuin sinäkin?
Meillä minä olen ns. Uratykki. Koulutettu, opiskelen, luen paljon sekä käteen jäävä palkka on kolminkertainen mieheen nähden.
Mies ei ole opiskellut, tekee ns. suorittavan tason työtä, tuntuu olevan kiinnostunut lähinnä teknologiasta (tai no lähinnä uusista vempaimista), ei juuri lue jne tai opiskele.
Mielestäni jokaisella on oikeus omaan elämään, omiin arvoihin ja valintoihin. En puutu mieheni valintoihin eikä hän minun. Jos haluan ostaa jotain tai tehdä jotain, ostan sen tai teen sen. Mies kannustaa ja tukee aina, on urallakin kannustanut eteenpäin. En todellakaan vaadi, että miehenkin pitäisi. Mielestäni töitä pitää tehdä eikä laiskotella, muttei ole pakko olla urautunut. Elämässä on miljoona muutakin tärkeää asiaa, kuin "mennä eteenpäin" koska se "eteenpäin meneminen" on oikeasti kuitenkin vain yhteiskunnan määrittämä kunnon kansalaisen malli - ei se oikeasti edes tarkoita yhtään mitään. Se on loppupeleissä täysin keinotekoinen juttu. Joten ymmärrän paremmin kuin hyvin mieheni arvoja, vaikka itse urallani viihdynkin.
Suurin ongelma on se, että noita kaikkia miehiä on itseään selvästi masentanut ja harmittanut se, että he eivät mene eteenpäin mutta minä menen. En minä heitä vaadi menemään eteenpäin, kunhan olisivat tyytyväisiä elämäänsä. Sinun miehen tyyppinen mies kelpaisi minulle hyvin. Mutta kun nämä minun tapaukset eivät todellakaan kannusta minua jos opin uusia asioita tai saan parempia työpaikkoja tai valmistun maisteriksi, eivätkä kehu siitä tai suhtaudu siihen mitenkään positiivisesti vaan nuivasti. Ja sitten samalla katkeroituvat siitä, että eivät itse saa kymmenessä vuodessa edes sitä kandia tehtyä ja valittavat asiasta harva se päivä. Ap.
Ite olen vähän kuin AP ja minua ainakin haittaisi tuo vaikka mies olisi tyytyväinenkin. Intohimoa ja kiinnostusta maailmaa ja elämää kohtaan pitää olla, että on mitään puhuttavaa.
Mitään ihmeellistä siitä ei tarvi käteen jäädä, ihan sama onko mies vaikka intohimoinen kalastaja vai tähtitiedeharrastaja. Mutta ihminen jota kiinnostaa vaan kalja ja telkkari tai joka luulee esim olevansa urheilulajin harrastaja mutta tekee sitä kerran vuoteen on hirveä turn-off eikä tuo elämääni mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan ymmärrä, miksi sen toisen pitää elää niinkuin sinäkin?
Meillä minä olen ns. Uratykki. Koulutettu, opiskelen, luen paljon sekä käteen jäävä palkka on kolminkertainen mieheen nähden.
Mies ei ole opiskellut, tekee ns. suorittavan tason työtä, tuntuu olevan kiinnostunut lähinnä teknologiasta (tai no lähinnä uusista vempaimista), ei juuri lue jne tai opiskele.
Mielestäni jokaisella on oikeus omaan elämään, omiin arvoihin ja valintoihin. En puutu mieheni valintoihin eikä hän minun. Jos haluan ostaa jotain tai tehdä jotain, ostan sen tai teen sen. Mies kannustaa ja tukee aina, on urallakin kannustanut eteenpäin. En todellakaan vaadi, että miehenkin pitäisi. Mielestäni töitä pitää tehdä eikä laiskotella, muttei ole pakko olla urautunut. Elämässä on miljoona muutakin tärkeää asiaa, kuin "mennä eteenpäin" koska se "eteenpäin meneminen" on oikeasti kuitenkin vain yhteiskunnan määrittämä kunnon kansalaisen malli - ei se oikeasti edes tarkoita yhtään mitään. Se on loppupeleissä täysin keinotekoinen juttu. Joten ymmärrän paremmin kuin hyvin mieheni arvoja, vaikka itse urallani viihdynkin.
Suurin ongelma on se, että noita kaikkia miehiä on itseään selvästi masentanut ja harmittanut se, että he eivät mene eteenpäin mutta minä menen. En minä heitä vaadi menemään eteenpäin, kunhan olisivat tyytyväisiä elämäänsä. Sinun miehen tyyppinen mies kelpaisi minulle hyvin. Mutta kun nämä minun tapaukset eivät todellakaan kannusta minua jos opin uusia asioita tai saan parempia työpaikkoja tai valmistun maisteriksi, eivätkä kehu siitä tai suhtaudu siihen mitenkään positiivisesti vaan nuivasti. Ja sitten samalla katkeroituvat siitä, että eivät itse saa kymmenessä vuodessa edes sitä kandia tehtyä ja valittavat asiasta harva se päivä. Ap.
No kannattasko sitten ottaa tavallinen työmies mikä kannustaa sua, mutta on itse tyytyväinen omaan osaansa? Vai eikö kelpaa akateemiselle työmies?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan ymmärrä, miksi sen toisen pitää elää niinkuin sinäkin?
Meillä minä olen ns. Uratykki. Koulutettu, opiskelen, luen paljon sekä käteen jäävä palkka on kolminkertainen mieheen nähden.
Mies ei ole opiskellut, tekee ns. suorittavan tason työtä, tuntuu olevan kiinnostunut lähinnä teknologiasta (tai no lähinnä uusista vempaimista), ei juuri lue jne tai opiskele.
Mielestäni jokaisella on oikeus omaan elämään, omiin arvoihin ja valintoihin. En puutu mieheni valintoihin eikä hän minun. Jos haluan ostaa jotain tai tehdä jotain, ostan sen tai teen sen. Mies kannustaa ja tukee aina, on urallakin kannustanut eteenpäin. En todellakaan vaadi, että miehenkin pitäisi. Mielestäni töitä pitää tehdä eikä laiskotella, muttei ole pakko olla urautunut. Elämässä on miljoona muutakin tärkeää asiaa, kuin "mennä eteenpäin" koska se "eteenpäin meneminen" on oikeasti kuitenkin vain yhteiskunnan määrittämä kunnon kansalaisen malli - ei se oikeasti edes tarkoita yhtään mitään. Se on loppupeleissä täysin keinotekoinen juttu. Joten ymmärrän paremmin kuin hyvin mieheni arvoja, vaikka itse urallani viihdynkin.
Suurin ongelma on se, että noita kaikkia miehiä on itseään selvästi masentanut ja harmittanut se, että he eivät mene eteenpäin mutta minä menen. En minä heitä vaadi menemään eteenpäin, kunhan olisivat tyytyväisiä elämäänsä. Sinun miehen tyyppinen mies kelpaisi minulle hyvin. Mutta kun nämä minun tapaukset eivät todellakaan kannusta minua jos opin uusia asioita tai saan parempia työpaikkoja tai valmistun maisteriksi, eivätkä kehu siitä tai suhtaudu siihen mitenkään positiivisesti vaan nuivasti. Ja sitten samalla katkeroituvat siitä, että eivät itse saa kymmenessä vuodessa edes sitä kandia tehtyä ja valittavat asiasta harva se päivä. Ap.
No kannattasko sitten ottaa tavallinen työmies mikä kannustaa sua, mutta on itse tyytyväinen omaan osaansa? Vai eikö kelpaa akateemiselle työmies?
Kelpaa työmies tietenkin. Kyse ei ole koulutuksesta vaan siitä että ihminen on tyytyväinen elämäänsä ja on edes joku intohimon kohde (muu kuin facebook). Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä että ap jaksaa harrastaa. Kaikki ei vaan jaksa.
Ymmärrän sen.
Olen kuitenkin jo 41-vuotias, ja tarkoitan koko parisuhdehistoriaani jostain 17-vuotiaasta saakka. Siihen mahtuu kolme pitkää suhdetta, joista ensimmäinen eteni ihan avioliittoon. Ja aloituksessani kuvaama juttu koskee kaikkia noita kolmea pitkää suhdetta. Luulisi, että joku niistä miehistä sentään jaksaisi edes kerran kokeilla jotain niistä useista uusista harrastuksista joita olen ehdottanut. Ap.
No, luulen että nykyajasta monelta mieheltä puuttuu se "miehen malli", sanotaan nyt näin. Ei olekaan sellaisia selviä väyliä joita mennä eteenpäin. Mutta vielä enemmän luulen että ehkä sä toisaalta olet etsinyt miehesi yhdenlaisista piireistä taikka ihastunut aina tietyn tyyppiseen ihmiseen. Mun mies on sun ikäinen melkein ja tässä 10 v aikana (kun itse en ole saanut juuri mitään muuta kuin lapsia aikaiseksi) etsinyt vähän väliä uusia töitä ja on nyt hyvissä asemissa uudella alalla, viimeistellyt 2 vanhaa tutkintoa ja kohta on vielä yksi lisää kasassa, kouluttautunut eteenpäin harrastuksessaan ja päätynyt vaikka mihin järjestötoimintaan mukaan ja kouluttajaksi jne, huolehtinut talon rakentamisesta, sijoittanut ja säästänyt rahaa ja niin edelleen. Mutta monella tapaa tämä onkin sellainen, hmm, perinteinen mies eikä ehkä kelpaisi monellekaan naiselle. (Ja monella tapaa kaikesta tuosta huolimatta musta tuntuu että ei tämäkään saa oikein mitään arjessa aikaiseksi paitsi työt, jostain ne vaan tulee säännöllisin väliajoin ne repäisyt että tekee jotain dramaattista ja hoitaa homman loppuun eikä jätä kesken.) Ehkä sun kannattaa miettiä mitä yhteistä sun miehillä on persoonaltaan ollut, ja millainen ihminen olisi sen ominaisuuden toisesta ääripäästä. On ihan mahdollista että et saa kaikkea samaan pakettiin.
Vierailija kirjoitti:
Ite olen vähän kuin AP ja minua ainakin haittaisi tuo vaikka mies olisi tyytyväinenkin. Intohimoa ja kiinnostusta maailmaa ja elämää kohtaan pitää olla, että on mitään puhuttavaa.
Mitään ihmeellistä siitä ei tarvi käteen jäädä, ihan sama onko mies vaikka intohimoinen kalastaja vai tähtitiedeharrastaja. Mutta ihminen jota kiinnostaa vaan kalja ja telkkari tai joka luulee esim olevansa urheilulajin harrastaja mutta tekee sitä kerran vuoteen on hirveä turn-off eikä tuo elämääni mitään.
Juuri noin. Jos mies olisi vaikka intohimoinen kalastaja ja kävisi siellä verkoillaan usein ja näkisin sen silmistä miten se innostuu kun saa verkkoon jonkun lahnan, niin se on se mitä toivoisin. Tai saisin kuunnella kun se selittää innoissaan minulle jotain uusia verkkohankintoja joissa on jotain uusia hienoja ominaisuuksia. Ja kertoisi mitä oppi jostain uudesta vieheestä eilen. Mutta ei, tällaista en ole suhteissani vielä kohdannut. Ja nämä minun tapaukset ei siis puhu noita juttuja kavereilleenkaan, koska heillä ei alun puheista huolimatta olekaan mitään intohimon kohdetta kuin ajatuksissaan vain. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvä että ap jaksaa harrastaa. Kaikki ei vaan jaksa.
Ymmärrän sen.
Olen kuitenkin jo 41-vuotias, ja tarkoitan koko parisuhdehistoriaani jostain 17-vuotiaasta saakka. Siihen mahtuu kolme pitkää suhdetta, joista ensimmäinen eteni ihan avioliittoon. Ja aloituksessani kuvaama juttu koskee kaikkia noita kolmea pitkää suhdetta. Luulisi, että joku niistä miehistä sentään jaksaisi edes kerran kokeilla jotain niistä useista uusista harrastuksista joita olen ehdottanut. Ap.
No, luulen että nykyajasta monelta mieheltä puuttuu se "miehen malli", sanotaan nyt näin. Ei olekaan sellaisia selviä väyliä joita mennä eteenpäin. Mutta vielä enemmän luulen että ehkä sä toisaalta olet etsinyt miehesi yhdenlaisista piireistä taikka ihastunut aina tietyn tyyppiseen ihmiseen. Mun mies on sun ikäinen melkein ja tässä 10 v aikana (kun itse en ole saanut juuri mitään muuta kuin lapsia aikaiseksi) etsinyt vähän väliä uusia töitä ja on nyt hyvissä asemissa uudella alalla, viimeistellyt 2 vanhaa tutkintoa ja kohta on vielä yksi lisää kasassa, kouluttautunut eteenpäin harrastuksessaan ja päätynyt vaikka mihin järjestötoimintaan mukaan ja kouluttajaksi jne, huolehtinut talon rakentamisesta, sijoittanut ja säästänyt rahaa ja niin edelleen. Mutta monella tapaa tämä onkin sellainen, hmm, perinteinen mies eikä ehkä kelpaisi monellekaan naiselle. (Ja monella tapaa kaikesta tuosta huolimatta musta tuntuu että ei tämäkään saa oikein mitään arjessa aikaiseksi paitsi työt, jostain ne vaan tulee säännöllisin väliajoin ne repäisyt että tekee jotain dramaattista ja hoitaa homman loppuun eikä jätä kesken.) Ehkä sun kannattaa miettiä mitä yhteistä sun miehillä on persoonaltaan ollut, ja millainen ihminen olisi sen ominaisuuden toisesta ääripäästä. On ihan mahdollista että et saa kaikkea samaan pakettiin.
Olen miettinyt, että näitä miehiäni yhdistää ainakin se, että kaikilla on ollut jotain masennuksen tapaista jo ennen kuin olemme tutustuneet ja myös suhteen aikana. Eli minun pitäisi jostain etsiä erittäin epämasentunut mies vai ? Ap.
No, nyt tiedät jo kolmen miehen kokemuksesta että a) sillä on sinulle väliä, onko mies samanlainen näissä asioissa kuin sinä, tai edes tyytyväinen itseensä vaikkei olisikaan eli voit unohtaa ajatukset "kukaan ei ole täydellinen, kaikki kelpaa" b) puheet ei ole sama kuin teot, ei kannata odottaa viittä vuotta että mies muuttuu päinvastaiseksi kuin on. Eli, ehkä nämä kolme samaa virhettä pitää nyt muistaa ja olla toistamatta ensi kerralla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M41v kirjoitti:
Ehkä olet etsinyt miestä vääristä paikoista? Kandit ym. Kuulostaa kynäniska nörteiltä,ei miehiltä.
Kelpaisiko sulle tällainen duunari mitä ei koulunkäynti kiinnosta,mutta rempattu hyvä ok-talo isolla autotallilla löytyy ja puuhailen jatkuvasti jotain.Kelpaisi tietenkin. Minulle miehen koulutus on yhdentekevä, mutta en ymmärrä sitä että mies muka yrittää kouluttautua mutta ei saa sen eteen tehtyä mitään kymmeneen vuoteen. Esim. pieni remppailu koko ajan on mielestäni hyvää itsensä kehittämistä. Missä päin asut? Ap.
Lappeenranta.
Harmillisen kaukana:( . Olisikohan siellä töitä minulle, jos muuttaisin? Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että toivoisit miesten innostuvan uusista asioista ja asettavan itselleen ( ja yhteisiä) tavoitteita. Se on hyvä piirre ihmisessä. Sukulaisten joukossa on pari vanhempaa (yli 50 v) miestä, jotka ovat jämöhtäneet paikoilleen jo aikaa sitten, ukkoutuneet ja näivettyneet. Ei mitään intohimon kipinää mihinkään penkkiurheilua lukuunottamatta. Huh! Molemmilla lapset jo aikuisia ja tuntuu kuin heidän elämänsä olisi ohi - vaimollansa intoa ja suunnitelmia riittää.
Viihdyn sellaisten ihmisten seurassa, joilla on unelmia, joita toteuttaa, kipinää ja intoa, kiinnostusta opiskella ja kehittää itseään. Onneksi mieheni on tätä tyyppiä.
Miestä et voi muuttaa, mutta luulen, että tuosta pohdinnastasi voi käynnistyä joku prosessi, jota kautta tiedostot, miksi ihastut juuri näihin "saamattomiin" miehiin. Onko se erilaisuus se ihastuksen käynnistävä tekijä?
En minä suhteen alussa tajua heidän olevan saamattomia, koska ensimmäisen vuoden ajan he maalailevat minulle sellaista kuvaa itsestään, että arvostavat itsensä kehittämistä, panostavat opintoihin ja kaikkeen uuteen jne. Luulen, että he haluaisivat olla sellaisia ihmisiä, ja siksi antavat itsestään sellaisen kuvan minulle, enkä minä osaa kyseenalaistaa sitä. Kyselen suhteen alussa paljonkin toisen unelmista ja tavoitteista, ja aina nämä ovat kertoneet niitä vuolaasti. Sitten viiden vuoden päästä ihmettelen, että miksi yksikään niistä ei ole toteutunut. Ap.
Hei, tutustu sellaiseen luonteenpiirteeseen kuin https://en.wikipedia.org/wiki/Conscientiousness . Nuo maalailijat (kuulun itsekin heihin) ovat ilman tuota. Luovuutta löytyy sen verran että keksii kyllä kaikenlaista hienoa (https://en.wikipedia.org/wiki/Openness_to_experience), mutta puuttuu se tahto toteuttaa. Näillä kahdella ei ole erityistä korrelaatiota, mutta on harvinaista että ihmisellä on molempia, ehkä sinä olet sellainen ihminen. On aivan mahdollista että suhun nimenomaan vetoaa se että kumppanilla on tuota avoimuutta, ja jopa se että on matala tunnollisuus, et vain tunnista sitä. Se matala tunnollisuus näkyy persoonassa ja käytöksessä siis muutenkin, kuin siinä että mitä konkreettista saa aikaiseksi.
Kenties, jos löydät jonkun joka on tällainen mutta joka on jo tajunnut että näinhän se on, paljon suunnittelen mutta mitään en saata loppuun, ja joka on halukas sitä piirrettä kehittämään itsessään, pystytte luomaan dynamiikan jossa sun määrätietoisuus on hänelle tukena. Mutta voi olla että susta tulee aina tuntumaan jollain tasolla että raahaat kivirekeä ja rassaa se toisen suhteellinen saamattomuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja taas: näitä miehiä yhdistävä tekijä olet sinä ap, eli älä syyttele ja ruoski miehiä, vaan vain itseäsi. Suhtautumistapasi miehiä kohtaan oli yleensäkin kuvottava. Nostit itsesi kaikkien heidän yläpuolelle ja selkeästi halveksit kaikkia, jotka eivät toimi niin kuin sinä haluaisit. Vaadit itseltäsi todella paljon, mutta muilta vielä enemmän. Muut eivät ole rakkautesi ja ystävyytesi arvoisia koska he eivät ole samanlaisia suorittajia.
Vaaditko myös lapsuuden perheeltäsi samanlaista vai pystytkö rentoutumaan heidänkään kanssaan? Oletko kilpaillut pienestä pitäen esimerkiksi sisarustesi kanssa ja onko vanhempien rakkaus näkynyt vain silloin, kun olette tehneet jotakin hienoa ja suurta? Kenen kanssa nyt kilpailet elämän saavutuksista?
Ehkä haluat suhteissasi miehestä vain sen kilpakumppanin, mutta miehet eivät halua, vaan heille riittäisi vähempikin. Heidän ei tarvitse olla aina se ensimmäinen kaikessa, fiksuimmista fiksuin ja arvostetuin vaikka koulutuksen tai yleissivistyksen kautta.
Mihin tarvitset edes parisuhdetta? Mitä sinun kanssasi parisuhteessa oleva mies saisi? Vaativassa työssä oleva mies ei välttämättä halua enää töiden jälkeen pingottaa ja kehittää itseään, vaan hän haluaa rentoutua ja olla puhumatta koko iltaa jostakin tärkeästä. He eivät myöskään halua mitään potkijaa ja orjapiiskuria, joka tauotta muistuttaa siitä mitä he eivät nyt jaksa ja viitsi tehdä, vaan he haluavat irti työarjesta ja stressistä. Sinun kanssasi he lähinnä masentuvat ja tuntevat stressiä, jopa heittävät pyyhkeen kokonaan nurkkaan, koska tietävät, että se mitä he tekevät, ei riitä.
Katso siis peiliin ja rauhoitu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet ottanut miehiä, jotka sopeutuvat sinun elämääsi. He masentuvat, kun eivät oikein löydä itseään, vaan tukahtuvat seurassasi. Mieti, miksi et ole etsinyt tasoistasi miestä. Sellaista, jonka kanssa sinun olisi pakko tehdä kompromisseja, koske he ovat yhtä määrätietoisia ja aikaansaavia kuin sinä itse. Silloin teillä olisi valtasuhteet tasapainossa, eikä mies lamaantuisi ja masentuisi.
Tämäkin on hyvä kysymys. En minä tiedä omaa tasoani, niin en osaa etsiä "tasoistani" miestä. Mutta olen kyllä huomannut, että moni mies ihastuu minussa siihen että kehitän itseäni, panostan uraani ja kokeilen kaikkea uutta. He tuntuvat innostuvan siitä "imusta" että minun kanssa eläessä hekin pääsisivät tuollaiseen intoon mukaan, mutta sitten he eivät saakaan sellaista itsestään irti enkä minä voi heitä loputtomiin perässä vetää. Voi olla, että minun into kaikkeen uuteen lamaannuttaa tietynlaiset miehet. Ap.
Joo, toiset ihmiset vain tarvitset hitaampaa rytmiä. Sitä ei voi muuttaa, mutta voit nyt etsiä miehen, jossa on vähän enemmän "haastetta" sinulle itsellesikin. Ota sellainen, joka sitoutuu, rakastaa ja kunnioitaa, mutta jota ei voi hallita, ja jolla on oma aktiivinen elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet ottanut miehiä, jotka sopeutuvat sinun elämääsi. He masentuvat, kun eivät oikein löydä itseään, vaan tukahtuvat seurassasi. Mieti, miksi et ole etsinyt tasoistasi miestä. Sellaista, jonka kanssa sinun olisi pakko tehdä kompromisseja, koske he ovat yhtä määrätietoisia ja aikaansaavia kuin sinä itse. Silloin teillä olisi valtasuhteet tasapainossa, eikä mies lamaantuisi ja masentuisi.
Tämäkin on hyvä kysymys. En minä tiedä omaa tasoani, niin en osaa etsiä "tasoistani" miestä. Mutta olen kyllä huomannut, että moni mies ihastuu minussa siihen että kehitän itseäni, panostan uraani ja kokeilen kaikkea uutta. He tuntuvat innostuvan siitä "imusta" että minun kanssa eläessä hekin pääsisivät tuollaiseen intoon mukaan, mutta sitten he eivät saakaan sellaista itsestään irti enkä minä voi heitä loputtomiin perässä vetää. Voi olla, että minun into kaikkeen uuteen lamaannuttaa tietynlaiset miehet. Ap.
Joo, toiset ihmiset vain tarvitset hitaampaa rytmiä. Sitä ei voi muuttaa, mutta voit nyt etsiä miehen, jossa on vähän enemmän "haastetta" sinulle itsellesikin. Ota sellainen, joka sitoutuu, rakastaa ja kunnioitaa, mutta jota ei voi hallita, ja jolla on oma aktiivinen elämä.
No mistä sellaisia löytää? Sellainen kyllä kelpaisi minulle hyvin. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Ja taas: näitä miehiä yhdistävä tekijä olet sinä ap, eli älä syyttele ja ruoski miehiä, vaan vain itseäsi. Suhtautumistapasi miehiä kohtaan oli yleensäkin kuvottava. Nostit itsesi kaikkien heidän yläpuolelle ja selkeästi halveksit kaikkia, jotka eivät toimi niin kuin sinä haluaisit. Vaadit itseltäsi todella paljon, mutta muilta vielä enemmän. Muut eivät ole rakkautesi ja ystävyytesi arvoisia koska he eivät ole samanlaisia suorittajia.
Vaaditko myös lapsuuden perheeltäsi samanlaista vai pystytkö rentoutumaan heidänkään kanssaan? Oletko kilpaillut pienestä pitäen esimerkiksi sisarustesi kanssa ja onko vanhempien rakkaus näkynyt vain silloin, kun olette tehneet jotakin hienoa ja suurta? Kenen kanssa nyt kilpailet elämän saavutuksista?
Ehkä haluat suhteissasi miehestä vain sen kilpakumppanin, mutta miehet eivät halua, vaan heille riittäisi vähempikin. Heidän ei tarvitse olla aina se ensimmäinen kaikessa, fiksuimmista fiksuin ja arvostetuin vaikka koulutuksen tai yleissivistyksen kautta.
Mihin tarvitset edes parisuhdetta? Mitä sinun kanssasi parisuhteessa oleva mies saisi? Vaativassa työssä oleva mies ei välttämättä halua enää töiden jälkeen pingottaa ja kehittää itseään, vaan hän haluaa rentoutua ja olla puhumatta koko iltaa jostakin tärkeästä. He eivät myöskään halua mitään potkijaa ja orjapiiskuria, joka tauotta muistuttaa siitä mitä he eivät nyt jaksa ja viitsi tehdä, vaan he haluavat irti työarjesta ja stressistä. Sinun kanssasi he lähinnä masentuvat ja tuntevat stressiä, jopa heittävät pyyhkeen kokonaan nurkkaan, koska tietävät, että se mitä he tekevät, ei riitä.
Katso siis peiliin ja rauhoitu.
Tämä koko aloitukseni on sitä että katson peiliin ja kuten kirjoitin niin etsin kyllä syytä itsestäni siihen, että päädyn aina samalaisiin suhteisiin.
Mutta muuten tuo juttusi oli aikamoista ylitulkintaa ja meni aika lailla pieleen. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Ja taas: näitä miehiä yhdistävä tekijä olet sinä ap, eli älä syyttele ja ruoski miehiä, vaan vain itseäsi. Suhtautumistapasi miehiä kohtaan oli yleensäkin kuvottava. Nostit itsesi kaikkien heidän yläpuolelle ja selkeästi halveksit kaikkia, jotka eivät toimi niin kuin sinä haluaisit. Vaadit itseltäsi todella paljon, mutta muilta vielä enemmän. Muut eivät ole rakkautesi ja ystävyytesi arvoisia koska he eivät ole samanlaisia suorittajia.
Vaaditko myös lapsuuden perheeltäsi samanlaista vai pystytkö rentoutumaan heidänkään kanssaan? Oletko kilpaillut pienestä pitäen esimerkiksi sisarustesi kanssa ja onko vanhempien rakkaus näkynyt vain silloin, kun olette tehneet jotakin hienoa ja suurta? Kenen kanssa nyt kilpailet elämän saavutuksista?
Ehkä haluat suhteissasi miehestä vain sen kilpakumppanin, mutta miehet eivät halua, vaan heille riittäisi vähempikin. Heidän ei tarvitse olla aina se ensimmäinen kaikessa, fiksuimmista fiksuin ja arvostetuin vaikka koulutuksen tai yleissivistyksen kautta.
Mihin tarvitset edes parisuhdetta? Mitä sinun kanssasi parisuhteessa oleva mies saisi? Vaativassa työssä oleva mies ei välttämättä halua enää töiden jälkeen pingottaa ja kehittää itseään, vaan hän haluaa rentoutua ja olla puhumatta koko iltaa jostakin tärkeästä. He eivät myöskään halua mitään potkijaa ja orjapiiskuria, joka tauotta muistuttaa siitä mitä he eivät nyt jaksa ja viitsi tehdä, vaan he haluavat irti työarjesta ja stressistä. Sinun kanssasi he lähinnä masentuvat ja tuntevat stressiä, jopa heittävät pyyhkeen kokonaan nurkkaan, koska tietävät, että se mitä he tekevät, ei riitä.
Katso siis peiliin ja rauhoitu.
Näin me ihmiset olemme erilaisia! En tulkinnut ap:n viestiä lainkaan samoin kuin sinä. Mielestäni tämä on hyvä keskustelun avaus :Miksi ap monen muun tavoin ihastuu miehiin, joiden alisuorittavuuteen pettyy?
On myös naisia, joille riittää työ, tv, lenkkeily, koti ja mikäs siinä. Itse haluan innostua uusista asioista ja on kiva tehdä sitä puolison kanssa yhdessä oli kyse sitten patikoinnista tai kokkailusta. Ja on kiinnostava seurata toisen innostusta johonkin, mikä ei ehkä itseä edes niin kiinnosta. Pääasia, että on paloa ja elämäniloa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja taas: näitä miehiä yhdistävä tekijä olet sinä ap, eli älä syyttele ja ruoski miehiä, vaan vain itseäsi. Suhtautumistapasi miehiä kohtaan oli yleensäkin kuvottava. Nostit itsesi kaikkien heidän yläpuolelle ja selkeästi halveksit kaikkia, jotka eivät toimi niin kuin sinä haluaisit. Vaadit itseltäsi todella paljon, mutta muilta vielä enemmän. Muut eivät ole rakkautesi ja ystävyytesi arvoisia koska he eivät ole samanlaisia suorittajia.
Vaaditko myös lapsuuden perheeltäsi samanlaista vai pystytkö rentoutumaan heidänkään kanssaan? Oletko kilpaillut pienestä pitäen esimerkiksi sisarustesi kanssa ja onko vanhempien rakkaus näkynyt vain silloin, kun olette tehneet jotakin hienoa ja suurta? Kenen kanssa nyt kilpailet elämän saavutuksista?
Ehkä haluat suhteissasi miehestä vain sen kilpakumppanin, mutta miehet eivät halua, vaan heille riittäisi vähempikin. Heidän ei tarvitse olla aina se ensimmäinen kaikessa, fiksuimmista fiksuin ja arvostetuin vaikka koulutuksen tai yleissivistyksen kautta.
Mihin tarvitset edes parisuhdetta? Mitä sinun kanssasi parisuhteessa oleva mies saisi? Vaativassa työssä oleva mies ei välttämättä halua enää töiden jälkeen pingottaa ja kehittää itseään, vaan hän haluaa rentoutua ja olla puhumatta koko iltaa jostakin tärkeästä. He eivät myöskään halua mitään potkijaa ja orjapiiskuria, joka tauotta muistuttaa siitä mitä he eivät nyt jaksa ja viitsi tehdä, vaan he haluavat irti työarjesta ja stressistä. Sinun kanssasi he lähinnä masentuvat ja tuntevat stressiä, jopa heittävät pyyhkeen kokonaan nurkkaan, koska tietävät, että se mitä he tekevät, ei riitä.
Katso siis peiliin ja rauhoitu.
Tämä koko aloitukseni on sitä että katson peiliin ja kuten kirjoitin niin etsin kyllä syytä itsestäni siihen, että päädyn aina samalaisiin suhteisiin.
Mutta muuten tuo juttusi oli aikamoista ylitulkintaa ja meni aika lailla pieleen. Ap.
Lukaisepa halveksivat kirjoituksesi uudelleen ja mieti myös ylläolevaa tekstiä tarkemmin. Katso myös tekstisi peukutukset ja huomaa, että aika monet pitävät sinua omituisena hikipinkona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja taas: näitä miehiä yhdistävä tekijä olet sinä ap, eli älä syyttele ja ruoski miehiä, vaan vain itseäsi. Suhtautumistapasi miehiä kohtaan oli yleensäkin kuvottava. Nostit itsesi kaikkien heidän yläpuolelle ja selkeästi halveksit kaikkia, jotka eivät toimi niin kuin sinä haluaisit. Vaadit itseltäsi todella paljon, mutta muilta vielä enemmän. Muut eivät ole rakkautesi ja ystävyytesi arvoisia koska he eivät ole samanlaisia suorittajia.
Vaaditko myös lapsuuden perheeltäsi samanlaista vai pystytkö rentoutumaan heidänkään kanssaan? Oletko kilpaillut pienestä pitäen esimerkiksi sisarustesi kanssa ja onko vanhempien rakkaus näkynyt vain silloin, kun olette tehneet jotakin hienoa ja suurta? Kenen kanssa nyt kilpailet elämän saavutuksista?
Ehkä haluat suhteissasi miehestä vain sen kilpakumppanin, mutta miehet eivät halua, vaan heille riittäisi vähempikin. Heidän ei tarvitse olla aina se ensimmäinen kaikessa, fiksuimmista fiksuin ja arvostetuin vaikka koulutuksen tai yleissivistyksen kautta.
Mihin tarvitset edes parisuhdetta? Mitä sinun kanssasi parisuhteessa oleva mies saisi? Vaativassa työssä oleva mies ei välttämättä halua enää töiden jälkeen pingottaa ja kehittää itseään, vaan hän haluaa rentoutua ja olla puhumatta koko iltaa jostakin tärkeästä. He eivät myöskään halua mitään potkijaa ja orjapiiskuria, joka tauotta muistuttaa siitä mitä he eivät nyt jaksa ja viitsi tehdä, vaan he haluavat irti työarjesta ja stressistä. Sinun kanssasi he lähinnä masentuvat ja tuntevat stressiä, jopa heittävät pyyhkeen kokonaan nurkkaan, koska tietävät, että se mitä he tekevät, ei riitä.
Katso siis peiliin ja rauhoitu.
Tämä koko aloitukseni on sitä että katson peiliin ja kuten kirjoitin niin etsin kyllä syytä itsestäni siihen, että päädyn aina samalaisiin suhteisiin.
Mutta muuten tuo juttusi oli aikamoista ylitulkintaa ja meni aika lailla pieleen. Ap.
Lukaisepa halveksivat kirjoituksesi uudelleen ja mieti myös ylläolevaa tekstiä tarkemmin. Katso myös tekstisi peukutukset ja huomaa, että aika monet pitävät sinua omituisena hikipinkona.
Se on minulle ihan ok jos monet pitävät minua omituisena hikipinkona, en ole täällä hakemassa muiden hyväksyntää vaan miettimässä, että mitä teen väärin kun valitsen aina itselleni epäsopivan suhteen. Sen sijaan en kyllä mielestäni ole halveksinut ketään. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ihan ymmärrä, miksi sen toisen pitää elää niinkuin sinäkin?
Meillä minä olen ns. Uratykki. Koulutettu, opiskelen, luen paljon sekä käteen jäävä palkka on kolminkertainen mieheen nähden.
Mies ei ole opiskellut, tekee ns. suorittavan tason työtä, tuntuu olevan kiinnostunut lähinnä teknologiasta (tai no lähinnä uusista vempaimista), ei juuri lue jne tai opiskele.
Mielestäni jokaisella on oikeus omaan elämään, omiin arvoihin ja valintoihin. En puutu mieheni valintoihin eikä hän minun. Jos haluan ostaa jotain tai tehdä jotain, ostan sen tai teen sen. Mies kannustaa ja tukee aina, on urallakin kannustanut eteenpäin. En todellakaan vaadi, että miehenkin pitäisi. Mielestäni töitä pitää tehdä eikä laiskotella, muttei ole pakko olla urautunut. Elämässä on miljoona muutakin tärkeää asiaa, kuin "mennä eteenpäin" koska se "eteenpäin meneminen" on oikeasti kuitenkin vain yhteiskunnan määrittämä kunnon kansalaisen malli - ei se oikeasti edes tarkoita yhtään mitään. Se on loppupeleissä täysin keinotekoinen juttu. Joten ymmärrän paremmin kuin hyvin mieheni arvoja, vaikka itse urallani viihdynkin.
Suurin ongelma on se, että noita kaikkia miehiä on itseään selvästi masentanut ja harmittanut se, että he eivät mene eteenpäin mutta minä menen. En minä heitä vaadi menemään eteenpäin, kunhan olisivat tyytyväisiä elämäänsä. Sinun miehen tyyppinen mies kelpaisi minulle hyvin. Mutta kun nämä minun tapaukset eivät todellakaan kannusta minua jos opin uusia asioita tai saan parempia työpaikkoja tai valmistun maisteriksi, eivätkä kehu siitä tai suhtaudu siihen mitenkään positiivisesti vaan nuivasti. Ja sitten samalla katkeroituvat siitä, että eivät itse saa kymmenessä vuodessa edes sitä kandia tehtyä ja valittavat asiasta harva se päivä. Ap.
No sellaista nyt ei jaksa kukaan katsella. Oma mieheni on onneksi tyytyväinen valintoihinsa ja samalla kannustaa ja tukee aina loputtomiin. Eihän tämä toimisi, jos mies koko ajan olisi kateellinen ja valittaisi.
Lappeenranta.