Listaan asiat, joita minulle tapahtui 3 kuukauden raittiuden aikana
Tätä ennen join kerran viikossa kännit, ja luulin että se on vain tapariippuvuus, josta ei ole juuri haittoja. Tajusin vasta, että kyseessä ei ollut vain normaali "tapa".
Saamattomuus, laiskuus, ja motivaatio-ongelmat alkoivat kadota. Joka ikinen päivä alkoi tuntua merkitykselliseltä ja terveelliseen elämään ei tarvinnut enää hakea motivaatiota tai potkia itseä perseelle, vaan se tuli luonnostaan ja itsestään.
Silloin alkoi arvostaa ihan eri tavalla itseään. Enää ei tehnyt mieli tehdä mitään hallaa keholle ja hyvinvoinnilleen. Oli todella helppoa lopettaa muutkin epäterveelliset elämäntavat.
Mielialani oli huomattasti kirkkaampi kokoajan. Tajusin myös, että viikonloppukännäys todella on fyysinen addiktio, ja oltuaan pitkään siitä erossa, tajuaa että alkoholi onkin myrkkyä.
Tästä fyysisestä addiktiosta puhuu myös se, että ennen alkoholi oikeasti maistui ja tuli vedettyä poikkeuksetta perseet olalle, vaikkakin "vain" kerran viikossa. Luulenkin että suuri osa alkoholin säännöllisistä käyttäjistä on jossain määrin alkoholisteja, ja että on täysi myyytti, että alkoholiriippuvuus tarkottaisi päivittäistä juomista.
Raittiin jakson jälkeen alkoholia ei enää himoitse ja jos juo parit, niin tulee myrkyttynyt olo, eikä olisi enää riskiä, että lähtisi lapasesta.
Normaali elämä yhtäkkiä tuntuu mielekkäältä, aivan kuin pikkulapsena. Ennen elämä pyöri viikonloppukännien ympärillä, eikä normaaleista asioista nauttinut kauheasti. Nyt tavallisista aktiviteeistä saa mielettömästi iloa.
Tajusin myös sen, että alkoholin säännöllinen käyttö aiheutti illuusion, että tarvitsisin alkoholia sosiaaliseen kanssakäymiseen. Toki tarvitsinkin, mutta en tarvitse enää. Luulin tosiaan, että olen luonnostani epäsosiaalinen jurottaja, mutta se oli aivan väärin.
Kommentit (12)
Kumman hurskasteleva sävy kuin joillain uskoon tulleella.
Ei vakuuta!
Vierailija kirjoitti:
Itse juon välillä säännöllisesti viikonloppukännejä ja nyt en ole tainnut heinäkuun jälkeen, mutta en kyllä ole koskaan huomannut mainitsemaasi. Ehkä olet herkkä alkoholille, jolloin on hyvä että osasit lopettaa.
Omituista. Kolottaako sulla nykyään sitten viinahammasta? Miten sulla viikonloput menee, tylsistyttääkö vai oletko keksinyt mielekästä tekemistä tilalle?
Ap
Hienoa, että nautit raittiina olosta! Varmasti olo on pirteämpi, kun nukut öisin paremmin, eikä krapulapäiviäkään enää ole pilaamassa viikkoa.
Tjaa, olin mäkin kuukausia juomatta mutta en kyllä kokenu vastaavaa, tietty oli kiva kun ei menny lauantait darrassa maatessa mutta siihen ne ilon aiheet jäikin.
Vierailija kirjoitti:
Kumman hurskasteleva sävy kuin joillain uskoon tulleella.
Ei vakuuta!
Sama ajatus. Olen ollut juomatta kohta noin 10 kk. Tästä ajasta puoli vuotta oli lapsenyritystä ja loput sitten raskausaikaa. Mitään eroa en ole huomannut. Vaakakaan ei ole värähtänyt mihinkään suuntaan.
Joskus jaksaa vuoden urheilla ja seuraavan vuoden vetää sipiä sohvan pohjalla. Niin se elämä heittelöö...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse juon välillä säännöllisesti viikonloppukännejä ja nyt en ole tainnut heinäkuun jälkeen, mutta en kyllä ole koskaan huomannut mainitsemaasi. Ehkä olet herkkä alkoholille, jolloin on hyvä että osasit lopettaa.
Omituista. Kolottaako sulla nykyään sitten viinahammasta? Miten sulla viikonloput menee, tylsistyttääkö vai oletko keksinyt mielekästä tekemistä tilalle?
Ap
Ei oikeastaan kolota... elämäntilanne muuttui, viikonloput niin täynnä hommaa ettei oikein muista koko ryyppäämistä. Tuntuuko susta tylsältä? Ootko keksiny jotain, millä sen välttää? Toivottavasti hyvä vire jatkuu, tsemppiä sulle!

Olen keksinyt liikunnan. Tai olen aina tiennyt, että se on hyväksi, mutta säännöllisenä juomarina siihen ei vaan saa motivaatiota ja se jää siihen yhteen tai kahteen kertaan. Olen siis tuonut paljon terveellisiä tapoja elämääni, ihan siksi, että nyt on motivaatiota ja jaksamista siihen.
Ap
Minäkään en ole ottanut tippaakaan moneen kuukauteen, mutta silti aina aamuisin herään, kuin olisin krapulassa. Mistähän mahtaa johtua?
Mulla on tavoitteena että juon vain kerran viikossa...