Lue keskustelun säännöt.
Mikä avuksi melkein pakkomielteiseen ihastumiseen?
18.09.2017 |
En pysty ajattelemaan juurikaan mitään muuta kuin ihastustani. Ikävä on aivan kamalan raastava. Olen tosi itkuinen välillä ja on todella vaikeaa keskittyä arjen velvollisuuksiin. Mikä tähän auttaisi ihan oikeasti? Kehtaanko mennä lääkärille näin kiusallisen/nolon asian vuoksi ja voisiko lääkäri edes auttaa?
Kommentit (67)
Limerenssiltä kuulostaa. Kyllä se siitä. Saman kokenut ja luojan kiitos parantunut tuosta pakkomielteestä... Oli todella rankka kokemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla ihan sama. Paitsi ajottain saan vastakaikua ihastukselle. Jos en enää ota yhteyttä tuohon pakkomielteeseen se laittaa mulle viestin! Ja vähän lässynlää ja taas mennään. Oon sata kertaa päättänyt unohtaa ja aina alkaa taas alusta kärsimys. Musta tuntuu että tää mies on juminu muhun jollakin omituisella tavalla. Se tarkistaa tasaisin väliajoin että vieläkö laitan ikävä pusupusu viestejä. Aluksi tekstaillaan normaali kuulumisia pari viikkoakin. Sitten jutut alkaa mun osalta mennä niihin tapaamisehdotuksiin ikävään ja itkuun mies taas katoaa. Itken ja ikävöin ja päätän unohtaa. Kunnes taas kaikki alkaa alusta.
Jojomiehistä pääsee eroon vaihtamalla puhelinnumeron. On aina toiminut mulla.
Ei mullakaan ennen ole ollut tälläistä 'pakkomielteistä' ihastusta. Ehkä kerran elämässä toinen vain kolahtaa todella kovaa. Ja ihmiset ehdottelevat psykiatria...
Auttaisikohan jos lukisit kirjan Ian McEvan: Ikuinen rakkaus. Saattaisi ainakin mulla taittaa pahimman kärjen pakkomielteestä.
Et sinä ole siihen ihmiseen ihastunut vaan mielikuvaasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et sinä ole siihen ihmiseen ihastunut vaan mielikuvaasi.
Kyllä mä ainakin hänet olen läheisesti tuntenut n kolme vuotta. Avautuu minulle huolistaan jne. Seksiä ei ole ollut. Olen friendzonella. Miksi kaikki jauhaa tätä mielikuva juttua?
Ap,otat heti puhelimen käteen ja laitat miehelle viestin,jos tulee pakit on kaikki helpompi unohtaa,jos saat vihreätä valoa annat palaa vaan.
eikä sillä ole mitään vi_un väliä onko varattu vai ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M kirjoitti:
Ap,otat heti puhelimen käteen ja laitat miehelle viestin,jos tulee pakit on kaikki helpompi unohtaa,jos saat vihreätä valoa annat palaa vaan.
eikä sillä ole mitään vi_un väliä onko varattu vai ei.
Ei pakitkaan aina auta. Olen jo aika varma etten tule näin kovaa ihastumaan enää koskaan. Ikää jo 37 eikä mitään tälläistä ole ennen tullut vastaan. Psykologille?
Tuttua, tosin en itse tuntenut ihastustani niin hyvin. Päädyimme kuitenkin suhteeseen, kun olin jo kieriskellyt ihastumisessani jotain 6 vuotta. Se oli kamalaa aikaa, mutta jonkinlaista eskapismia myös, sain niin mielettömät kiksit tämän ihmisen ajattelemisesta, että paniikkihäiriöni jäi syrjään.
Mene vaan psykologille/lääkärille, koska kyseessä on kuitenkin pakkomielle - apua et tosin välttämättä saa jos et halua lääkkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttua, tosin en itse tuntenut ihastustani niin hyvin. Päädyimme kuitenkin suhteeseen, kun olin jo kieriskellyt ihastumisessani jotain 6 vuotta. Se oli kamalaa aikaa, mutta jonkinlaista eskapismia myös, sain niin mielettömät kiksit tämän ihmisen ajattelemisesta, että paniikkihäiriöni jäi syrjään.
Mene vaan psykologille/lääkärille, koska kyseessä on kuitenkin pakkomielle - apua et tosin välttämättä saa jos et halua lääkkeitä.
Ei missään nimessä lääkkeitä! Nämä masennuslääkkeethän tappavat kaikki tunteet, ne on tehty sitä varten että pystyt toimimaan normaalisti esim töissä. Mutta ei ole mitään elämää.
Kasvata sentti selkärankaa,
Niin ne on muutki tehny. Typerää vonkua moisesta omanpään tuotoksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on se sama terapeuttihullu, vaikka yrittääkin väittää muuta. 37-vuotias nainen, ihastunut varattuun, itseään vanhempaan terapeuttinaiseen, ei käy enää terapiassa. Kyllä sut tunnistaa aina, sori nyt vain.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on se sama terapeuttihullu, vaikka yrittääkin väittää muuta. 37-vuotias nainen, ihastunut varattuun, itseään vanhempaan terapeuttinaiseen, ei käy enää terapiassa. Kyllä sut tunnistaa aina, sori nyt vain.
Mä kirjotin ton 37v kommentin, olen kyllä mies enkä ole ap. Eiköhän nämä ihastumisjutut ole aika yleisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mites aplla edennyt asia? Onko mitenkään?
Vierailija kirjoitti:
Mites aplla edennyt asia? Onko mitenkään?
Mitä tarkoitat? En ole nähnyt häntä pitkiin aikoihin ja mulla on todella kova ikävä häntä. Elämä menee siten, että toki hoidan velvollisuuteni, mutta hän on ajatuksissani lähes koko ajan ja mun kaipuuni häntä kohtaan on ihan hirvittävän tuskallista. Olisi ihanaa nähdä häntä, mutten voi häntä nähdä mitenkään. En ole käynyt missään lääkärillä vielä; nolottaa kertoa tällaisesta livenä kenellekään. Jopa hävetti kertoa ihastukselleni, että mulla on häntä aina ikävä. Mitä lie ajattelee musta...Heaven knows. En halua vaikuttaa liian onnettomalta hänen seurassaan myöskään. Pakko vain tsempata päivästä toiseen, mutta mulla on hetkittäin todella surullinen olo. T. Ap
Transferenssi mennyt pahasti, pahasti pieleen. Ihan alkajaisiksi vaihda terapeuttia.
Vierailija kirjoitti:
Transferenssi mennyt pahasti, pahasti pieleen. Ihan alkajaisiksi vaihda terapeuttia.
Ei hän ole terapeuttini, enkä käy missään terapiassa. "Tunnen"/tiedän hänet muuta kautta. Mun on pakko vieläpä teeskennellä aika coolia ja tosi asiallista hänen seurassaan, sillä muuten en varmaankaan näkisi häntä enää koskaan. Joten siinä mielessä olen vähän puun ja kuoren välissä myöskin.
Jos mulla ei olisi tiettyjä velvoitteita elämässäni muita kohtaan, mulla ei olisi enää mitään syytä elää. Elämäni on nimittäin niin onnetonta ja tuskaista. Haluaisin vain päästä rauhaan tällaisesta surusta ja kaipauksesta.
Mä ajattelin pistää viestiä ihastukselleni joka hyvä jos tietää mun nimen. Olen vielä aika paljon vanhempi kuin hän. En ole nähnyt nyt pariin kuukauteen koska lopetti töissä ja muutti. Onkohan tämä miten soveliasta? Olen siis mies. Ei kai kukaan loukkaannu jos kyselen enemmän hänestä vaikka fbn kautta?
Mä juuri olen ihastunut mielikuvaan, en tunne paremmin. Jutellut töissä ja vaikuttaa kyllä mielikuvissa täydelliseltä. Onhan tämä kiusallista mutta en keksi muutakaan.
Mulla ihan sama. Paitsi ajottain saan vastakaikua ihastukselle. Jos en enää ota yhteyttä tuohon pakkomielteeseen se laittaa mulle viestin! Ja vähän lässynlää ja taas mennään. Oon sata kertaa päättänyt unohtaa ja aina alkaa taas alusta kärsimys. Musta tuntuu että tää mies on juminu muhun jollakin omituisella tavalla. Se tarkistaa tasaisin väliajoin että vieläkö laitan ikävä pusupusu viestejä. Aluksi tekstaillaan normaali kuulumisia pari viikkoakin. Sitten jutut alkaa mun osalta mennä niihin tapaamisehdotuksiin ikävään ja itkuun mies taas katoaa. Itken ja ikävöin ja päätän unohtaa. Kunnes taas kaikki alkaa alusta.