Lue keskustelun säännöt.
Voiko vanhemmat oikeasti olla niin sokeita etteivät "näe" oman lapsen ylipainoa?
18.09.2017 |
Kun usein törmää tähän että vanhemmat ovat tosi tuohtuneita jos neuvolassa tai koulussa on todettu että lapsi on ylipainoinen. Selitellään että se on vain vanttera tai että eihän se ole kenenkään mielestä pyöreä jne. vaikka ulkopuolinen selvästi näkee että on mahamakkaroita, paksut käsivarret ja jopa kaksoisleukaa.
Kommentit (243)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oman lapsen lihavuus on sama kun oma lihavuus. Kielletään kaikki, keksitään tekosyitä eikä varsinkaan haluta ottaa vastuuta omista virheistään (kyllä, lapsen ylipaino on vanhemman vika). Surettaa ylipainoiset lapset, ylipainosta tulee ongelmia ennemmin tai myöhemmin. Jos ei muita ongelmia niin terveysongelmia ainakin, toki teini-ikään tullessa ylipaino voi aiheuttaa myös psyykkisiä ongelmia kuten huonoa itsetuntoa ja sosiaalisia ongelmia.
Kerro nyt konkreettisia esimerkkejä niistä virheistä! En koe mitenkään poikani kilojen olevan minun niskassani. En ole syöttänyt häntä väkisin.
Oletko tarjonnut pojalle muuta kuin ruokaa? Elämyksiä, kokemuksia, harrastuksia, yhdessäoloa, onnistumisen kokemuksia...? Nautintoja, joihin ei liity ruoka?
Yleensä jos elämässä on mielekkyyttä ja intohimoja, oli se kiinnostuksen kohde sitten rumpujen soitto, dinosaurukset tai retkeily, ei jaksa eikä halua mässyttää itseään palloksi. Koska silloin ruoka on siinä asemassa missä sen kuuluu ja mielekkyys elämään tulee jostain muusta kuin päivittäisestä suklaapatukasta tai kinkkuvoileivästä.
Tunnistan tämän itsessäni. Penskana minut opetettiin siihen, että koulun/töiden jälkeen hangataan kotona ja syödään ja katsotaan telkkaria, joskus ehkä vähän hiihdetään tai kitketään kasvimaata. Vasta yli kolmekymppisenä löysin elämääni harrastusten tuottaman ilon eikä viikon kohokohta enää olekaan suklaalevy+sipsipussi sohvalla maaten tai juustosämpylä+kaakao.
Poika ei syö jatkuvasti. Ei ole koskaan syönytkään vaan on noudattanut ravitsemusterapeutin määräämää ruokailurytmiä. Poika on harrastanut pienestä pitäen muun muassa kolmen eri instrumentin soittoa, jääkiekkoa sekä perheen kesken patikoimme lomillamme Lapissa.
Olemme olleet pojan saatavilla joka ikinen päivä ja erityisesti minä olin pitkään kotona sisarusten vuoksi. Meillä ei edes ole telkkaria. Soittimia on senkin edestä enemmän ja musisoimme mielellämme spontaanisti yhdessä.
Minusta tuntuu ihan rehellisesti sanottuna inhottavalta kun maalaat minun pojastani jonkinlaisen inhottavan ja henkisesti tylsistyneen hylkiön sekä meistä jonkinlaiset lapsensa hylänneet vanhemmat. Voin vaikka vannoa, että olemme tehneet lastemme hyvinvoinnin eteen enemmän kuin moni muu. Esim. jääkiekkoon vanhemmilla kuuluivat talkootyöt ja nekin veivät oman aikansa. Siitä huolimatta meistä vanhemmista aina toinen teki niitä pojan ja joukkueen vuoksi koska se kuului asiaan.
Pakko todeta loppukaneetiksi etten kyllä tunnista kuvauksestasi omaa poikaani. Ehkä kuvailet omaasi vihasta sihisten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun pikkuhiljaa lihoo tai laihtuu, niin monesti vanhemmat pystyvät jättämään sen huomiotta. Mä elin lukioiässä pari vuotta erittäin vähällä ruualla, laihduin tosi paljon ilman, että vanhempani olisivat puuttuneet siihen mitenkään.
Luulisi sellaisen huomaavan perheen kuukausittaisittaisissa ruokakuluissa. Meillä ainakin tehdään ruokabudjetti ja seurataan sitä.
Mistä lähtien hapanlimppu on ollut hipsterileipää? Leivänjuurihan on sukupolvelta toiselle siirtyvää perintötavaraa. Hapanlimpun leipominen ei ole edes vaikeaa ja tulos on sen vähäisen vaivan arvoinen. Jos hapanlimppu on nykyään hipsterileipää niin suomalaiset ovat todella vieraantuneita omasta kulttuuriperinnöstään. Voi voi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se on sitä itsepetosta koska eihän se ylipaino ole kenenkään muun syy kuin juuri vanhempien. Ei haluta myöntää että on epäonnistuttu jossain kohtaa.
Kuinka vanhempi voi vaikuttaa siihen, että lapsella on hevosen ruokahalu ja lapsi on kaikkiruokainen eli syö myös kasviksia ja hedelmiä mutta syö paljon? Kuinka 60-kiloinen nainen pystyy rajoittamaan 120-kiloisen teinipojan voileipien syöntiä? Poika sanoo itse ettei kärsi ylipainostaan. Lääkäri sanoi pojalle, että heti kun alkaa kärsimään niin sitten hän laittaa pojalle lähetteen ravitsemusterapeutille.
Kaiken surkeuden huippuna nyt on kyse lapsesta, jota seurattiin pienempänä alipainon vuoksi. Paino alkoi nousta kun hän parantui ruoka-aineallergioista ja voi nyt syödä mitä tahansa.
Minkä ikäinen lapsi? En ole pitänyt itseäni minään hirvittävän ankarana vanhempana, mutta ei meillä mätetä leipää ihan mielin määrin. Ehkä tietenkin vaikea valvoa isompaa lasta. Itse en laita leipää yleensä ruoan kanssa tarjolle ollenkaan, koska lapset mielellään söisi pelkkää leipää. Leipä on napostelueväänä todella lihottavaa. Sitä menee niin helposti paljon ja päälle saa vielä lastattua vaikka mitä.
16-vuotias syö iltapalaksi leipää jos niin haluaa. Ei hän syö leipää ainakaan kotona lämpimän ruoan kanssa tavallisesti koska meillä on joko näkkileipää tai sämpylöitä lähinnä kalakeiton ja sosekeittojen kanssa. Leipä muiden ruokien kanssa kuulostaa oudolta minun korvaani. Meilläpäin ei edes taideta syödä leipää muissakaan perheissä lämpimän ruoan kanssa eli kyse ei ole vain meistä.
Poika on syönyt puuroa allergiavuosinaan niin paljon, että sanoo itse nauttivansa eri leipien mauista. Ja en todellakaan ala painimaan teinin kanssa siksi että hän syö illalla leipää. Hän on muuten raitis ja hoitaa koulunsa ja harrastuksensa eli jokin leipä on pikkujuttu kokonaiskuvassa.
Eli rivien välistä voi lukea, että sinä itse haluat hemmotella poikaa ja ostat hänen herkkujuttujaan, koska hän on ollut pitkään allerginen ja silloin et saanut noin tehdä. Mitäpä jos sitä rakkautta voisi osoittaa jollain muulla tavalla kuin syötävillä jutuilla? Tuo on kyllä hyvin yleistä sellaisilla vanhemmilla, jotka eivät oikein osaa ilmaista tunteitaan muuten. Yritä miettiä omaa toimintaasi tuossa. Lapsesi ei ole mikään reppana, jota pitää lohduttaa siksi että hän on joskus ollut allerginen.
Sinä erehdyt lukiessasi olemattomia rivien välistä. Kai sinullakin vielä makuaisti toimii? Miksi ostaisin kotiin sellaista ruokaa, joka ei maistu miltään ja joutuu kompostiin? En pidä laisinkaan pahana asiana sitä, että ihmisellä on hyvä makuaisti ja tuntee eri nyansseja leivissä.
Sinä et taida ymmärtää mitään allergisista lapsista? Ensinnäkin on pahinta alkaa pitää lastaan reppanana allergian vuoksi ja kohdella häntä kuten jotain säälittävää otusta, joka ei ole yhtä hyvä kuin muutkin lapset koska on allerginen. Myös allergikko tulee kohdata ensimmäiseksi ihmisenä. Hänen ruokavalionsa kun ei määritä hänen persoonallisuuttaan millään tavoin. Poika on ollut pidetty joka paikassa ja hänellä on ollut aina ystäviä ja saa koko ajan lisää ystäviä koska hän on rohkeasti oma itsensä. Hän on saanut saanut kasvaa rauhassa parhaaksi versioksi omasta itsestään koska hänelle on annettu kasvurauha.
Poika meni pienenä täysin lukkoon kun joku hössötti hänen syömisistään esim. kylässä ja hän ei pystynyt syömään laisinkaan. Sen vuoksi jouduimme miettimään kylässäkäynnit ja syömiset todella tarkkaan koska yleensä kylässä syöminen meni puihin ja kotimatka itkuinen lapsen kanssa ei ollut kenellekään herkkua. Eli pojan syömisen ja syömättömyyden vuoksi on ollut pakko olla stressaamatta koska pienikin lapsi vaistoaa jos aikuiset laskevat hänen suupalojaan.
Ilmeisesti meillä on sitten liiankin rento ilmapiiri kun poika uskaltaa nyt syödä mahansa täyteen kotona. Säännöllistä ateriarytmiä meillä on noudatettu aina. Kun poika tulee kavereidensa luota yöllä niin hän ei syö enää toista iltapalaa eli käytännössä yöpalaa vaan käy pesulla ja menee nukkumaan.
Ilmeisesti pitäisi ryhtyä hulluksi hössöttäjäksi tai ruokanatsiksi niin pojan ruokahalu menisi kotona. Se olisi kuitenkin tuhoisaa väleillemme ja pahimmassa tapauksessa poika ryhtyisi syömään esim. grilleillä tai muissa syöttölöissä.
Kyllä minulla toimii makuaisti ja minulla on monia lemppareita. Rakastan esimerkiksi croisantteja hillolla ja valkohomejuustolla. Juttu on vain niin että en voi joka päivä syödä herkkujuttujani, koska niitä tulee helposti syötyä liikaa. Tiedän kuitenkin ettei ne katoa maailmasta vaikka en niitä joka päivä söisikään. Suurimman osan viikkoa syön jotain perushyvää, mutta sellaista mikä ei aiheuta tunnetta että pakko syödä lisää ja lisää. En mene siitä mitenkään henkisesti rikki että joka päivä ei ole tarjolla sitä kaikkein suurinta lempparia, eikä mene poikasikaan. Ja kun sitten ihan oikeasti tuntuu siltä että nyt on saatava jotain parasta mitä keksin, menen ostamaan sitä. Voin tehdä niin koska tiedän että homma on hanskassa ja huomenna syön taas jotain ihan tavallista. Lopeta poikasi hemmottelu ja lällyttely.
Mistä lähtien hapanlimppu ja juureksilla terästetty täysjyväleipä on hemmottelua? Nehän ovat paljon terveellisempiä kuin sinun herkkusi.
Aika sairasta jollei muka suomalaisessa kodissa voisi syödä leipää illalla. Ei sitä puuroa jaksa kukaan keittää montaa kertaa päivässä kun ihmiset syövät eri aikaan iltapalaa. Puuroaamianen riittäköön!
Jos poika on itse tyytyväinen ulkonäköönsä niin se on hänen asiansa. Minä en ryhdy painostamaan häntä tuntemattoman ihmisen mielipiteen vuoksi. Jos hän haluaa muutosta niin tottakai tuen häntä siinä jos se on järkevä.
No oletpa naivi.
Ei se leipä ole mikään itseisarvo ja elämäntarkoitus.
Ja se ei kerro mitään, että minkälaista hienoa hipsterleipää syötte.
Jos toinen syö palan pullaa joka ilta ja toinen 10 palaa juuresleipää, niin kumpiko lihoo enemmän jos molemmat on päivän aikana syöneet energiantarpeen +-0 tilanteeseen?
Itse syön leipää todella harvoin, koska kaikki ne on epäterveellistä viljahöttöä.
Aamulla en syö mitään, miksi söisin kun ei ole nälkä?
(Toki tutkitusti osa on aamusyöjiä&virkkuja ja osalla nälkä tulee vasta 3-5h heräämisestä)Oikeasti saa tehdä paljon töitä jos haluaa lihoa, ei se helposti onnistu.
Itsekin syön liikaa karkkia &herkkuja, eikä paino koskaan nouse sen takia montakaan kiloa, kun välillä vähentää ja liikkuu kuten ennenkin.
Painan 90-95kg ja jos haluaisin olla 120kg, niin saisi kyllä vetää aika monet leivät päivässä kuten poikasi.
Olet huono vanhempi koska annat lapsen olla läski, vaikka kuinka väittää olevansa asian kanssa sinut niin:
Kuinka moni nuori valitsisi läskinä olon jos nappia painamalöa muuttuisi adonis/bikinimalliksi?
Kuinka pitkä olet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se on sitä itsepetosta koska eihän se ylipaino ole kenenkään muun syy kuin juuri vanhempien. Ei haluta myöntää että on epäonnistuttu jossain kohtaa.
Kuinka vanhempi voi vaikuttaa siihen, että lapsella on hevosen ruokahalu ja lapsi on kaikkiruokainen eli syö myös kasviksia ja hedelmiä mutta syö paljon? Kuinka 60-kiloinen nainen pystyy rajoittamaan 120-kiloisen teinipojan voileipien syöntiä? Poika sanoo itse ettei kärsi ylipainostaan. Lääkäri sanoi pojalle, että heti kun alkaa kärsimään niin sitten hän laittaa pojalle lähetteen ravitsemusterapeutille.
Kaiken surkeuden huippuna nyt on kyse lapsesta, jota seurattiin pienempänä alipainon vuoksi. Paino alkoi nousta kun hän parantui ruoka-aineallergioista ja voi nyt syödä mitä tahansa.
Minkä ikäinen lapsi? En ole pitänyt itseäni minään hirvittävän ankarana vanhempana, mutta ei meillä mätetä leipää ihan mielin määrin. Ehkä tietenkin vaikea valvoa isompaa lasta. Itse en laita leipää yleensä ruoan kanssa tarjolle ollenkaan, koska lapset mielellään söisi pelkkää leipää. Leipä on napostelueväänä todella lihottavaa. Sitä menee niin helposti paljon ja päälle saa vielä lastattua vaikka mitä.
16-vuotias syö iltapalaksi leipää jos niin haluaa. Ei hän syö leipää ainakaan kotona lämpimän ruoan kanssa tavallisesti koska meillä on joko näkkileipää tai sämpylöitä lähinnä kalakeiton ja sosekeittojen kanssa. Leipä muiden ruokien kanssa kuulostaa oudolta minun korvaani. Meilläpäin ei edes taideta syödä leipää muissakaan perheissä lämpimän ruoan kanssa eli kyse ei ole vain meistä.
Poika on syönyt puuroa allergiavuosinaan niin paljon, että sanoo itse nauttivansa eri leipien mauista. Ja en todellakaan ala painimaan teinin kanssa siksi että hän syö illalla leipää. Hän on muuten raitis ja hoitaa koulunsa ja harrastuksensa eli jokin leipä on pikkujuttu kokonaiskuvassa.
Eli rivien välistä voi lukea, että sinä itse haluat hemmotella poikaa ja ostat hänen herkkujuttujaan, koska hän on ollut pitkään allerginen ja silloin et saanut noin tehdä. Mitäpä jos sitä rakkautta voisi osoittaa jollain muulla tavalla kuin syötävillä jutuilla? Tuo on kyllä hyvin yleistä sellaisilla vanhemmilla, jotka eivät oikein osaa ilmaista tunteitaan muuten. Yritä miettiä omaa toimintaasi tuossa. Lapsesi ei ole mikään reppana, jota pitää lohduttaa siksi että hän on joskus ollut allerginen.
Sinä erehdyt lukiessasi olemattomia rivien välistä. Kai sinullakin vielä makuaisti toimii? Miksi ostaisin kotiin sellaista ruokaa, joka ei maistu miltään ja joutuu kompostiin? En pidä laisinkaan pahana asiana sitä, että ihmisellä on hyvä makuaisti ja tuntee eri nyansseja leivissä.
Sinä et taida ymmärtää mitään allergisista lapsista? Ensinnäkin on pahinta alkaa pitää lastaan reppanana allergian vuoksi ja kohdella häntä kuten jotain säälittävää otusta, joka ei ole yhtä hyvä kuin muutkin lapset koska on allerginen. Myös allergikko tulee kohdata ensimmäiseksi ihmisenä. Hänen ruokavalionsa kun ei määritä hänen persoonallisuuttaan millään tavoin. Poika on ollut pidetty joka paikassa ja hänellä on ollut aina ystäviä ja saa koko ajan lisää ystäviä koska hän on rohkeasti oma itsensä. Hän on saanut saanut kasvaa rauhassa parhaaksi versioksi omasta itsestään koska hänelle on annettu kasvurauha.
Poika meni pienenä täysin lukkoon kun joku hössötti hänen syömisistään esim. kylässä ja hän ei pystynyt syömään laisinkaan. Sen vuoksi jouduimme miettimään kylässäkäynnit ja syömiset todella tarkkaan koska yleensä kylässä syöminen meni puihin ja kotimatka itkuinen lapsen kanssa ei ollut kenellekään herkkua. Eli pojan syömisen ja syömättömyyden vuoksi on ollut pakko olla stressaamatta koska pienikin lapsi vaistoaa jos aikuiset laskevat hänen suupalojaan.
Ilmeisesti meillä on sitten liiankin rento ilmapiiri kun poika uskaltaa nyt syödä mahansa täyteen kotona. Säännöllistä ateriarytmiä meillä on noudatettu aina. Kun poika tulee kavereidensa luota yöllä niin hän ei syö enää toista iltapalaa eli käytännössä yöpalaa vaan käy pesulla ja menee nukkumaan.
Ilmeisesti pitäisi ryhtyä hulluksi hössöttäjäksi tai ruokanatsiksi niin pojan ruokahalu menisi kotona. Se olisi kuitenkin tuhoisaa väleillemme ja pahimmassa tapauksessa poika ryhtyisi syömään esim. grilleillä tai muissa syöttölöissä.
Kyllä minulla toimii makuaisti ja minulla on monia lemppareita. Rakastan esimerkiksi croisantteja hillolla ja valkohomejuustolla. Juttu on vain niin että en voi joka päivä syödä herkkujuttujani, koska niitä tulee helposti syötyä liikaa. Tiedän kuitenkin ettei ne katoa maailmasta vaikka en niitä joka päivä söisikään. Suurimman osan viikkoa syön jotain perushyvää, mutta sellaista mikä ei aiheuta tunnetta että pakko syödä lisää ja lisää. En mene siitä mitenkään henkisesti rikki että joka päivä ei ole tarjolla sitä kaikkein suurinta lempparia, eikä mene poikasikaan. Ja kun sitten ihan oikeasti tuntuu siltä että nyt on saatava jotain parasta mitä keksin, menen ostamaan sitä. Voin tehdä niin koska tiedän että homma on hanskassa ja huomenna syön taas jotain ihan tavallista. Lopeta poikasi hemmottelu ja lällyttely.
Mistä lähtien hapanlimppu ja juureksilla terästetty täysjyväleipä on hemmottelua? Nehän ovat paljon terveellisempiä kuin sinun herkkusi.
Aika sairasta jollei muka suomalaisessa kodissa voisi syödä leipää illalla. Ei sitä puuroa jaksa kukaan keittää montaa kertaa päivässä kun ihmiset syövät eri aikaan iltapalaa. Puuroaamianen riittäköön!
Jos poika on itse tyytyväinen ulkonäköönsä niin se on hänen asiansa. Minä en ryhdy painostamaan häntä tuntemattoman ihmisen mielipiteen vuoksi. Jos hän haluaa muutosta niin tottakai tuen häntä siinä jos se on järkevä.
Siihen 120 kiloon on varmasti syöty vähän muutakin kuin leipäpala illalla. Voit tehdä todella paljon jo ennen kuin poikasi sanoo että nyt on sopiva aika. Kyseessä on ihan muut asiat kuin ulkonäkö. Esimerkiksi diabetes. Voit lakata kantamasta kotiin syömishimoja aiheuttavia asioita, esimerkiksi sitä lempileipää, mutta myös niitä muita asioita mitä et nyt mainitse mitä ihan varmasti on. Juomat kannattaa tarkistaa ensimmäisenä ja lopettaa mehujen ja limsojen ostaminen ihan kokonaan.
Meille ei ole ikinä ostettu mehua, limua tai energiajuomia. Mitä sitä oikein kuvittelet meillä syötävän? Olen jo kertonut, että meillä syödään itse tehtyä kotiruokaa. Poika ei edes ole ikinä ollut kiinnostunut mehuista jne koska ei ole päässyt niiden makuun pienenä allergioiden vuoksi. Sama juttu myös karkkien kanssa.
En todellakaan ala laittamaan mitään läskisoosia ja perunaa jos perhe pitää intialaisesta ruoasta, jonka riisi on korvattu ohrasuurimoilla. Intialaiseen ruokaan uppoaa todella paljon kasviksia. Palak paneeria voi valmistaa kotona helposti vähemmillä kaloreilla kuin noutoruokaloissa.
Semmoiset defenssit siellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannut, että eri ihmisillä annoskoot vaihtelevat kovasti. Toisille isoannos on toiselle pieni.
Itselleni paljon ruokaa on puolikas pizzerian pitsa. En ikinä jaksaisi kokonaista.
Huomaako muut, miten tuo yksi äiti (jonka poika on tuo 120 kg) puolustelee omaa toimintaansa viimeiseen asti, vaikka poika on selvästi sairaalloisen ylipainoinen? Ja miten ärsyttävää on, kun sinällään järkevä keskustelu täyttyy tämän äidin puolustuspuheenvuoroista? Hän ei tunnu millään uskovan, että lapsensa on oikeasti pahassa jamassa (teini ja 120kg?? Oikeesti??) ja puolustautuu vain nostamalla itseään ja "hienoja kotiruokiaan" jalustalle... Ei se hienolta kuulostava intialainen ruoka tai hapatettu leipä ole mikään tae terveellisyydestä ja normaalipainosta. Fakta on se, että tämä teini on oikeasti kaikella mittapuulla järkyttävän ylipainoinen ja tarvitsee apua. Ei taida perheestä olla apua, kun äiti käyttäytyy juuri keskustelun aiheena olevien vanhempien tavoin ja sulkee silmänsä... Lopeta tuo jonninjoutava puolustelu ja avaa silmäsi poikasi terveyden tähden! Jos teini ei halua tehdä asialle mitään, niin sitten se on hänen asiansa, mutta älä nyt hyvä ihminen enää työnnä päätäsi hiekkaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä lähtien hapanlimppu on ollut hipsterileipää? Leivänjuurihan on sukupolvelta toiselle siirtyvää perintötavaraa. Hapanlimpun leipominen ei ole edes vaikeaa ja tulos on sen vähäisen vaivan arvoinen. Jos hapanlimppu on nykyään hipsterileipää niin suomalaiset ovat todella vieraantuneita omasta kulttuuriperinnöstään. Voi voi!
Lopeta nyt se leipien palvominen. Ihme pakkomielle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se on sitä itsepetosta koska eihän se ylipaino ole kenenkään muun syy kuin juuri vanhempien. Ei haluta myöntää että on epäonnistuttu jossain kohtaa.
Kuinka vanhempi voi vaikuttaa siihen, että lapsella on hevosen ruokahalu ja lapsi on kaikkiruokainen eli syö myös kasviksia ja hedelmiä mutta syö paljon? Kuinka 60-kiloinen nainen pystyy rajoittamaan 120-kiloisen teinipojan voileipien syöntiä? Poika sanoo itse ettei kärsi ylipainostaan. Lääkäri sanoi pojalle, että heti kun alkaa kärsimään niin sitten hän laittaa pojalle lähetteen ravitsemusterapeutille.
Kaiken surkeuden huippuna nyt on kyse lapsesta, jota seurattiin pienempänä alipainon vuoksi. Paino alkoi nousta kun hän parantui ruoka-aineallergioista ja voi nyt syödä mitä tahansa.
Minkä ikäinen lapsi? En ole pitänyt itseäni minään hirvittävän ankarana vanhempana, mutta ei meillä mätetä leipää ihan mielin määrin. Ehkä tietenkin vaikea valvoa isompaa lasta. Itse en laita leipää yleensä ruoan kanssa tarjolle ollenkaan, koska lapset mielellään söisi pelkkää leipää. Leipä on napostelueväänä todella lihottavaa. Sitä menee niin helposti paljon ja päälle saa vielä lastattua vaikka mitä.
16-vuotias syö iltapalaksi leipää jos niin haluaa. Ei hän syö leipää ainakaan kotona lämpimän ruoan kanssa tavallisesti koska meillä on joko näkkileipää tai sämpylöitä lähinnä kalakeiton ja sosekeittojen kanssa. Leipä muiden ruokien kanssa kuulostaa oudolta minun korvaani. Meilläpäin ei edes taideta syödä leipää muissakaan perheissä lämpimän ruoan kanssa eli kyse ei ole vain meistä.
Poika on syönyt puuroa allergiavuosinaan niin paljon, että sanoo itse nauttivansa eri leipien mauista. Ja en todellakaan ala painimaan teinin kanssa siksi että hän syö illalla leipää. Hän on muuten raitis ja hoitaa koulunsa ja harrastuksensa eli jokin leipä on pikkujuttu kokonaiskuvassa.
Eli rivien välistä voi lukea, että sinä itse haluat hemmotella poikaa ja ostat hänen herkkujuttujaan, koska hän on ollut pitkään allerginen ja silloin et saanut noin tehdä. Mitäpä jos sitä rakkautta voisi osoittaa jollain muulla tavalla kuin syötävillä jutuilla? Tuo on kyllä hyvin yleistä sellaisilla vanhemmilla, jotka eivät oikein osaa ilmaista tunteitaan muuten. Yritä miettiä omaa toimintaasi tuossa. Lapsesi ei ole mikään reppana, jota pitää lohduttaa siksi että hän on joskus ollut allerginen.
Sinä erehdyt lukiessasi olemattomia rivien välistä. Kai sinullakin vielä makuaisti toimii? Miksi ostaisin kotiin sellaista ruokaa, joka ei maistu miltään ja joutuu kompostiin? En pidä laisinkaan pahana asiana sitä, että ihmisellä on hyvä makuaisti ja tuntee eri nyansseja leivissä.
Sinä et taida ymmärtää mitään allergisista lapsista? Ensinnäkin on pahinta alkaa pitää lastaan reppanana allergian vuoksi ja kohdella häntä kuten jotain säälittävää otusta, joka ei ole yhtä hyvä kuin muutkin lapset koska on allerginen. Myös allergikko tulee kohdata ensimmäiseksi ihmisenä. Hänen ruokavalionsa kun ei määritä hänen persoonallisuuttaan millään tavoin. Poika on ollut pidetty joka paikassa ja hänellä on ollut aina ystäviä ja saa koko ajan lisää ystäviä koska hän on rohkeasti oma itsensä. Hän on saanut saanut kasvaa rauhassa parhaaksi versioksi omasta itsestään koska hänelle on annettu kasvurauha.
Poika meni pienenä täysin lukkoon kun joku hössötti hänen syömisistään esim. kylässä ja hän ei pystynyt syömään laisinkaan. Sen vuoksi jouduimme miettimään kylässäkäynnit ja syömiset todella tarkkaan koska yleensä kylässä syöminen meni puihin ja kotimatka itkuinen lapsen kanssa ei ollut kenellekään herkkua. Eli pojan syömisen ja syömättömyyden vuoksi on ollut pakko olla stressaamatta koska pienikin lapsi vaistoaa jos aikuiset laskevat hänen suupalojaan.
Ilmeisesti meillä on sitten liiankin rento ilmapiiri kun poika uskaltaa nyt syödä mahansa täyteen kotona. Säännöllistä ateriarytmiä meillä on noudatettu aina. Kun poika tulee kavereidensa luota yöllä niin hän ei syö enää toista iltapalaa eli käytännössä yöpalaa vaan käy pesulla ja menee nukkumaan.
Ilmeisesti pitäisi ryhtyä hulluksi hössöttäjäksi tai ruokanatsiksi niin pojan ruokahalu menisi kotona. Se olisi kuitenkin tuhoisaa väleillemme ja pahimmassa tapauksessa poika ryhtyisi syömään esim. grilleillä tai muissa syöttölöissä.
Kyllä minulla toimii makuaisti ja minulla on monia lemppareita. Rakastan esimerkiksi croisantteja hillolla ja valkohomejuustolla. Juttu on vain niin että en voi joka päivä syödä herkkujuttujani, koska niitä tulee helposti syötyä liikaa. Tiedän kuitenkin ettei ne katoa maailmasta vaikka en niitä joka päivä söisikään. Suurimman osan viikkoa syön jotain perushyvää, mutta sellaista mikä ei aiheuta tunnetta että pakko syödä lisää ja lisää. En mene siitä mitenkään henkisesti rikki että joka päivä ei ole tarjolla sitä kaikkein suurinta lempparia, eikä mene poikasikaan. Ja kun sitten ihan oikeasti tuntuu siltä että nyt on saatava jotain parasta mitä keksin, menen ostamaan sitä. Voin tehdä niin koska tiedän että homma on hanskassa ja huomenna syön taas jotain ihan tavallista. Lopeta poikasi hemmottelu ja lällyttely.
Mistä lähtien hapanlimppu ja juureksilla terästetty täysjyväleipä on hemmottelua? Nehän ovat paljon terveellisempiä kuin sinun herkkusi.
Aika sairasta jollei muka suomalaisessa kodissa voisi syödä leipää illalla. Ei sitä puuroa jaksa kukaan keittää montaa kertaa päivässä kun ihmiset syövät eri aikaan iltapalaa. Puuroaamianen riittäköön!
Jos poika on itse tyytyväinen ulkonäköönsä niin se on hänen asiansa. Minä en ryhdy painostamaan häntä tuntemattoman ihmisen mielipiteen vuoksi. Jos hän haluaa muutosta niin tottakai tuen häntä siinä jos se on järkevä.
Siihen 120 kiloon on varmasti syöty vähän muutakin kuin leipäpala illalla. Voit tehdä todella paljon jo ennen kuin poikasi sanoo että nyt on sopiva aika. Kyseessä on ihan muut asiat kuin ulkonäkö. Esimerkiksi diabetes. Voit lakata kantamasta kotiin syömishimoja aiheuttavia asioita, esimerkiksi sitä lempileipää, mutta myös niitä muita asioita mitä et nyt mainitse mitä ihan varmasti on. Juomat kannattaa tarkistaa ensimmäisenä ja lopettaa mehujen ja limsojen ostaminen ihan kokonaan.
Meille ei ole ikinä ostettu mehua, limua tai energiajuomia. Mitä sitä oikein kuvittelet meillä syötävän? Olen jo kertonut, että meillä syödään itse tehtyä kotiruokaa. Poika ei edes ole ikinä ollut kiinnostunut mehuista jne koska ei ole päässyt niiden makuun pienenä allergioiden vuoksi. Sama juttu myös karkkien kanssa.
En todellakaan ala laittamaan mitään läskisoosia ja perunaa jos perhe pitää intialaisesta ruoasta, jonka riisi on korvattu ohrasuurimoilla. Intialaiseen ruokaan uppoaa todella paljon kasviksia. Palak paneeria voi valmistaa kotona helposti vähemmillä kaloreilla kuin noutoruokaloissa.
Teethän itse kastikkeet sun muut noihin itämaisiin ruokiin? Niissä kastikkeissa kun on älytön määrä sokeria, etenkin valmiit sweet chili- yms.kastikkeet sisältävät huomattavan määrän sokeria ja jos sellaisia syö jatkuvasti niin ei ihme, jos paino ei pysy kurissa. Ja korvaa se riisi kasviksilla, älä millään turvottavilla ohrasuurimoilla. Ei niitäkään ole hyvä jatkuvasti syödä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se on sitä itsepetosta koska eihän se ylipaino ole kenenkään muun syy kuin juuri vanhempien. Ei haluta myöntää että on epäonnistuttu jossain kohtaa.
Kuinka vanhempi voi vaikuttaa siihen, että lapsella on hevosen ruokahalu ja lapsi on kaikkiruokainen eli syö myös kasviksia ja hedelmiä mutta syö paljon? Kuinka 60-kiloinen nainen pystyy rajoittamaan 120-kiloisen teinipojan voileipien syöntiä? Poika sanoo itse ettei kärsi ylipainostaan. Lääkäri sanoi pojalle, että heti kun alkaa kärsimään niin sitten hän laittaa pojalle lähetteen ravitsemusterapeutille.
Kaiken surkeuden huippuna nyt on kyse lapsesta, jota seurattiin pienempänä alipainon vuoksi. Paino alkoi nousta kun hän parantui ruoka-aineallergioista ja voi nyt syödä mitä tahansa.
Siten, että keskittyy lapseen eikä vain jatkuvasti päästä itseään helpolla olemalla tekemättä yhtään mitään. Asian ratkaiseminen vaatii sinulta vaivannäköä. Tietysti sinulle itsellesi on helpompi olla tekemättä mitään ja syyttää muita kuin itseäsi. Kuitenkin asian tilaan vaikuttaa mukavuudenhalusi.
Meillä kaksi lasta, molemmat poikia. Toinen on jässikkä. 167cm ja 77 kg, toinen 160cm 41 kg. Sama ruoka, sama liikkuminen. Laiheliini on addiktoitunut suklaaseen ja kokikseen, jässikkä ei.
Minä olen hoikka, mies tanakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liika lihavia ovat vanhemmat useimmiten ja samoin lapset. Se on se totuus:
Minä en nähnyt teinipoikani alipainoa.
Yllätyin kun kouluterveydenhoitaja soitti ja kertoa asiasta.
Itse olin vain ajatellut että poika on hoikka niinkuin teinit usein ovat. Mutta olikin alipainon puolella.
En ehkä kiinnittänyt asiaan huomita, sillä lapsi on aina ollut hoikka.
Nyt oli sitten käynyt niin että vuoden aikana oli tullut pituutta lisää 10 cm mutta paino oli pysynyt samassa kuin ennenkin.
Ei hän kuitenkaan niin hoikka ole, ettei vaatteita löytyisi. Hän on juuri sopivan kokoinen niihin kapeisiin teinien vaatteisiin.
Varmaan toiseenkin suuntaan on yhtä helppo olla huomaamatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka pitkä tämä 120-kiloinen poika on? Onko hänen veriarvojaan koskaan tutkittu?
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa... Taitaa tämä eräs äiti kuitenkin tietää, että on itse vähintäänkin osasyyllinen poikansa huomattavaan ylipainoon. Ei kukaan muuten noin kiivaasti kävisi puolustelemassa täällä koko ajan omaa tilannettaan. Poikasi tulee laihtua huomattavasti elääkseen terveen elämän. Tiedät itsekin, ettei paino ole noussut 120 kiloon pelkällä leivällä. Nyt on viimeiset hetket osoittaa pojallesi, että välität hänestä, ennen kuin hän muuttaa omilleen. Haluat kai, että poikasi saa elää pitkän ja terveen elämän?
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua, mutta itsekin olin alipainoinen lapsena ja silloin lapsen mieleen tallentuu, että pitää syödä paljon jotta paino nousee. Lapsi kasvaa siihen ja oppii siihen. Sitten on hieman vaikeampi oppia normaalipainon saavutettuaan, että nyt ei pidäkään enää ottaa toista annosta eikä syödä vatsaa täyteen niin kuin ennen. Vatsa haluaa ja tarvitsee edelleen sen täyden olon, samoin aivot, muutoin on nälkä.
Anteeksi kuinka? Mistä ihmeestä lapsen mieleen tallentuu, että pitää syödä paljon jotta paino nousee, elleivät vanhemmat aivopese lasta? Meidän lapsi oli myös lapsena hoikka ja neuvolassakin höpöttivät öljylisästä. Minä annoin lapsen olla tikkulaiha, koska hän kuitenkin söi hyvn ja monipuolisesti, enkä lähtenyt mihinkään pakkosyöttämiseen. Murrosiässä paino korjaantui normaalipainon puolelle ihan itsestään. Ikinä en ole pakottanut lasta syömään enkä myöskään kieltänyt syömästä, jos hänellä on ollut nälkä. Herkkujen syömisen hän on osannut rajoittaa ihan itse, kun en ole niitä tuputtanut enkä myöskään rajoittanut.
Jotkut pystyvät luonnostaan syömään enemmän kuin toiset ja pysyvät silti laihoina luikkuina. Turha näillekään kasata mitään paineita, että pakko lihottaa. Viimeistään keski-iän hidastuva aineenvaihdunta kyllä korjaa nämäkin sinne normaalin painon puolelle.
Vierailija kirjoitti:
Huomaako muut, miten tuo yksi äiti (jonka poika on tuo 120 kg) puolustelee omaa toimintaansa viimeiseen asti, vaikka poika on selvästi sairaalloisen ylipainoinen? Ja miten ärsyttävää on, kun sinällään järkevä keskustelu täyttyy tämän äidin puolustuspuheenvuoroista? Hän ei tunnu millään uskovan, että lapsensa on oikeasti pahassa jamassa (teini ja 120kg?? Oikeesti??) ja puolustautuu vain nostamalla itseään ja "hienoja kotiruokiaan" jalustalle... Ei se hienolta kuulostava intialainen ruoka tai hapatettu leipä ole mikään tae terveellisyydestä ja normaalipainosta. Fakta on se, että tämä teini on oikeasti kaikella mittapuulla järkyttävän ylipainoinen ja tarvitsee apua. Ei taida perheestä olla apua, kun äiti käyttäytyy juuri keskustelun aiheena olevien vanhempien tavoin ja sulkee silmänsä... Lopeta tuo jonninjoutava puolustelu ja avaa silmäsi poikasi terveyden tähden! Jos teini ei halua tehdä asialle mitään, niin sitten se on hänen asiansa, mutta älä nyt hyvä ihminen enää työnnä päätäsi hiekkaan!
Onko missään mainittu teinin pituutta tai ikää?
Toisaalta, mitä sen mutsin olisi pitänyt kirjoittaa? Eikö se ole hyvä jos joku uskaltaa avautua anonyyminä?
Jos on vain yksi lapsi, eikä kokemusta lapsista aiemmin, niin eroa lapsenpyöreyden ja ylipainon välillä voi olla vaikea hahmottaa.
Tietysti jos mennään pitkällä käyrien yläpuolella, niin silloin pitäisi asiaan jotenkin havahtua. Vaikka silmä tottuu, kun toisen näkee joka päivä ja paino muuttuu vähitellen, niin viimeistään vaatteiden huomattavasti ikää isompien kokomerkintöjen pitäisi herättää.
Huvittavaa, että ihmiset eivät tajua leivän ja pullan olevan käytännössä ihan sama asia. Kyllä kunnon ruisleipä on terveellistä! Ja paskat. Ihan yhtä lihottavaa hiilarihöttöä kuin pullat joihin ei ole mätkitty vielä lisäksi sokeria päälle.
Syökää kunnon kotiruokaa, unohtakaa ne ruokablogien hipsterisapuskat, ja salaattia niin ei tarvitse ottaa iltanälän takia puolta pakettia leipää lisukkuineen. Siinä tulee helposti jopa tuhat kaloria ihan ekstraa.
Kun pikkuhiljaa lihoo tai laihtuu, niin monesti vanhemmat pystyvät jättämään sen huomiotta. Mä elin lukioiässä pari vuotta erittäin vähällä ruualla, laihduin tosi paljon ilman, että vanhempani olisivat puuttuneet siihen mitenkään.