Lue keskustelun säännöt.
Tyttären käynnin jälkeen jää aina tyhjä olo
15.09.2017 |
Haikeeta ja vaikeeta, kun lapset muuttaa omilleen. Tekis mieli sanoa, että älä lähde, mulla on ollut ikävä meidän hassuja juttuja ja hullua huumoria. Mutta, eihän niin voi sanoa. Pakko päästää lintu lentoon ja toivoa, että siivet kantaa.
Kommentit (73)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voithan ehdottaa, että jäisi joskus yökylään. Saattaa vaikka tahtoakin:)
Jotenkin kuopuksen lähtö tuntuu vielä pahemmalta, kun isojen siskojen lähdöt. Eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu. T:Ap
Vierailija kirjoitti:
Voithan ehdottaa, että jäisi joskus yökylään. Saattaa vaikka tahtoakin:)
Tyttö tietää, että ovet on aina avoinna. Poikaystävä taitaa olla mukavampaa seuraa, kun tylsät vanhemmat:) T:Ap
Nyt tuli tippa linssiin. Olen samanlaisessa tilanteessa.
Onneksi meillä molemmilla on ihanat tytöt, vaikkeivat kotona enää asukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt tuli tippa linssiin. Olen samanlaisessa tilanteessa.
Onneksi meillä molemmilla on ihanat tytöt, vaikkeivat kotona enää asukaan.
No, määkin nyyhkin täällä kun tyttö lähti. Nyt olo helpottaa, mutta on tää niin iso muutos omaankin elämään. T:Ap
Minulla sama juttu, kun pojat käyvät ja lähtevät taas omiin koteihinsa, mutta olen kyllä onnellinen, että ovat itsenäisiä ja fiksuja nuoria aikuisia. Onneksi pidetään yhteyttä monta kertaa viikossa ja se on molemminpuolista, ei vain niin että äiti roikkuu lahkeessa. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistelen usein sitä, miten sitä itse on lähtenyt iloisena omaan elämäänsä hyvästä kodista. Ei sitä paljon äidin tunteita ajateltu. Siihen aikaan vielä yhteydenpitokin oli toisenlaista, kun opiskelin kaukana lapsuudenkodista, ei siellä käyty enää usein ja joskus soittelin äidille. Muuten kyllä elin ihan omaa elämääni, eikä se käynyt mielessä, miltä äidistä tuntui.
Mä just pyysin äidin yökylään ens viikon viikonlopuksi! :) Käydään ensin yhdessä kampaajalla ja sen jälkeen jotain ruokaa ja viiniä pe, lauantaina shoppailemaan ja sen jälkeen saunan lämmitykseen ja varmaan tilataan pizzat ja katotaan joku leffa. Ajoin miesystävän kaverinsa luokse, nyt äiti-tytär laatuajan paikka!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 20-vuotias ja mulla tulee haikee olo aina lähtiessä vaikka oon muuttanu pois jo useempi vuosi sitten <3
Mulla oli sama esikoisen lähdettyä monta vuotta. Meni useampi vuosi ennen kuin aloin tottua siihen, että hän tulee ja menee. Kuopus on onneksi vielä kotona.
Se ottaa tosi lujille ku lapset lähtee. Se ei ole helppoa luovuttaa siitä "meidän perhe"-mallista mihin on tottunut ja satsannut parikymmentä vuotta.
Mua haukuttiin täällä kun asiasta paruin ja valitin muutama vuosi sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höh. Oma äiti oikein odotti että lapset lähtee kotoa. Oli ihan aikarajakin annettu, viimestään 20-vuotiaana ulos. :D
Meillä on tyttö lähtenyt puoliksi, opiskelee lukiossa muualla ja käy kotona joka toinen viikonloppu, kun koulusta on vapaata. Minusta on ihania nämä viikonloput, kun tyttö tulee käymään kotona. Vaikka toki joudumme myös kilpailemaan tytön ajasta bestiksen ja poikaystävän kanssa.
Muistan kun kasiluokkalaisena tyttö alkoi puhua, että haluaisi lukioon, jossa asutaan asuntolassa. Kyllä silloin alahuuli väpätti pelkästä ajatuksesta, että tyttö muuttaisi ysin jälkeen koululle asumaan, mun pieni tyttö! Mutta kun oli asiaa aikaa sulatella ja näki samalla miten tyttö kasvoi ja miten reipas hänestä tuli, tuntui vain hienolta päästää hänet lähtemään unelmiensa perään. Ihan tarkoituksella ennen lukion alkua otin enemmän aikaa itselleni ja tytölle, käytiin elokuvissa ja syömässä vähän useammin, ja shoppailemassa kouluvaatteita.
Yhteinen kampaamoreissu on meilläkin nyt viikonlopun ohjelmassa, kun molemmilla jo hiukset vähän hapsottaa. Sitten ehkä käydään syömässä jostain ja ostetaan tytölle ruokaa ja kuskaan takaisin koululle, että saa siellä rauhassa lukea ylppäreihin. Lyhyt visiitti tällä kertaa, mutta ihanaa silti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli sama esikoisen lähdettyä monta vuotta. Meni useampi vuosi ennen kuin aloin tottua siihen, että hän tulee ja menee. Kuopus on onneksi vielä kotona.
Se ottaa tosi lujille ku lapset lähtee. Se ei ole helppoa luovuttaa siitä "meidän perhe"-mallista mihin on tottunut ja satsannut parikymmentä vuotta.
Mua haukuttiin täällä kun asiasta paruin ja valitin muutama vuosi sitten.
Ehkä muistan sinut. Onko nyt helpottanut?
Mulla ei kotoa poismuuttaessa ollut haikea olo, koska kaikki uusi (ja oma kämppä) tuntui jännittävältä. Piti myös keskittyä opiskeluihin, kaikkea mahdollista oli mielessä. Kaikkein vähiten äiti. Tai koti.
Sittemmin vuosia vieri. Silloin tällöin opiskelupaikkakunnalle lähtö sunnuntaisin bussilla (kassi täynnä kotoa hamstrattuja, äidin laittamia eväitä) oli vaikeaa ja haikeaa - mutta ei suurta ikävää.
Kunnes tulin äidiksi. Kaikki muuttui. Ikävöin ja kaipasin omaa äitiäni kuin pieni lapsi. Olin yksin vieraalla paikkakunnalla. Äiti vieraili aika tiheään, kun lapseni olivat pieniä - mutta kiireisesti, koska hän oli vielä työelämässä. Sitä tyhjyyden tunnetta, kun äiti huristeli takaisin "minun lapsuudenkotiini". Me jäimme lasten kanssa pihalle seisomaan ja katsomaan perään. Nuorin lapsista itki mummun perään.
Nyt oma tytär on piakoin kotoa lähdössä. Tuskallinen tyhjän pesän syndrooma minulla jo etukäteen! Kaipaan lapsiani tosi paljon. Kaipasin ja ikävöin kesällä, kun tytär oli pitkään poissa kotoa.
Tiedän, miten tämä homma menee. Sitä en tiennyt nuorena tyttönä, miten kovasti äiti todennäköisesti kaipasi minua. Hän pikemminkin kannusti minua kaikkeen, lähtemiseen, jne. Tulkitsin sen niin, että hän haluaa minusta eroon! Little I knew.
Kiitos kirjoituksista. Helpottaa kun lukee, että muillekin on vaikeaa, kun lapsi lähtee ja muuttaa pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voithan ehdottaa, että jäisi joskus yökylään. Saattaa vaikka tahtoakin:)
Tyttö tietää, että ovet on aina avoinna. Poikaystävä taitaa olla mukavampaa seuraa, kun tylsät vanhemmat:) T:Ap
Mä muutin myös juuri omilleni ja vaikka tykkään poikaystävän seurasta, kyllä mä haluan äitiäkin nähdä säännöllisesti ja on välillä ikävä. :) Kyllä sun tyttökin varmaan kaipaa teidän hauskoja juttuja.
Minulla on erittäin läheiset välit äitiini ja nyt kun sain toisen lapsemme, äitini on tullut meille yökyläänkin muutamiksi päiviksi auttamaan lasten kanssa kun mies on ollut työmatkoilla. On ollut ihanaa viettää hänen kanssaan taas tiiviisti aikaa ja juteltu illat kun lapset ovat nukkumassa. Ja äitini on onnellinen saadessaan olla aktiivisesti mukana lastenlastensa kanssa.
Mä kaipaan äitiä ihan viikoittain, soittelen kotiin ja oon niin ilonen kun hän tulee käymään <3 asun pikku opiskelijaluukussa niin visiitit ei ole mitenkään ylellisiä, ei ole tarjota vierashuonetta tai sellaista, mutta silti äiti mielellään tulee ja minä mielellään kutsun. Ja kun kotona käyn, niin joka kerta melkein toivon että ei tarttis lähteä - haluisin vaan jäädä, siellä on niin ihanaa, perhe on niin ihana. Opiskelukaupungissani mulla on kavereita, mutta kaverit ei ole sama kuin perhe. Itselleni ainakin nimenomaan äiti on ihan hirmuisen tärkeä, tuntui TOSI vaikealta pari vuotta sitten muuttaa pois kotoa.
Kun lähden vierailuni jälkeen takaisin omaan luukkuuni, otan aina sellasen iloisen "roolin", kun en halua että äiti huolestuu jos näytän että välillä surettaa lähteä. Haluan että hän uskoo, että viihdyn ja pärjään (ja näin onkin, mutta silti olen täällä välillä myös aika yksinäinen ja se kalvaa), joten sanon reippaasti että hei hei ja lähden. Toivon että äiti silti tietää, miten paljon viihdyn kotona ja hänen seurassaan. Ei todellakaan ole minulla niin, että "kaverit/poikaystävä on hauskempaa seuraa kuin äiti" :D vietän aikaa äitini kanssa mielummin kuin ehkä kenenkään muun kanssa maailmassa, vaikka opiskelun myötä onkin nyt näin että käyn kotona aika harvakseltaan.
Vierailija kirjoitti:
Höh. Oma äiti oikein odotti että lapset lähtee kotoa. Oli ihan aikarajakin annettu, viimestään 20-vuotiaana ulos. :D
No kyllä mekin vähän odotetaan miehen kanssa, että päästään valtaamaan tytön huone. Nyt nukutaan pienemmässä makkarissa ja kun tyttö muuttaa pois, saadaan ihana iso makkari jossa on pieni vaatehuone. Oi luksusta! Ihan on syyllinen olo, kun suorastaan hieromme käsiämme kun valmistaudumme tytön exitiin. Ei se silti tarkoita, etteikö se tuntuisi samalla myös haikealta.
Keväällä ajattelin, että tyttö voisi harjoitella sitä omassa kodissa olemista niin että olisi aina vapaaviikonloppuina yhden yön omassa kodissa ja yhden yön vanhempien luona. Onko ihan tyhmä idea? Ajattelin että olisi vähän pehmeämpi lasku siihen yksin asumiseen.
Minulle tulee aina kova ikävä äitiäni vierailuni jälkeen. Joskus iskee oikein "koti-ikäväkin", vaikka olen asunut omillani jo 10 vuotta ja olen naimisissa.
Ei siinä ole mitään pahaa sanoa, että ikävöi. Varmasti tyttäresikin ikävöi sinua vaikka maailma kutsuu!