Äitini mielestä minun pitäisi miettiä, kuinka paljon olen pilannut hänen elämäänsä

Moikka ap!

Suosittelen lämpimästi tutustumaan mm sielunhoitoterapeutti Salme Blomsterin tuotantoon ( mm kirja Hyvä paha viha). Sielunhoidollisia ohjelmia joissa Salme puhuu löytyy mm tv7 Kämmenellä-ohjelma sarjassa ja Oneway tv.ssä oli myös joku luento sarja. Myös Tommy Hellsteniltä sekä Seppo Jokisen kirjoista voisit saada apua ja tukea, sekä lähtölaukauksen sisäisen parantumisen tielle. Suosittelen lämpimästi.

Olet arvokas ja ainutkertainen:)

Sanna kirjoitti:

Moikka ap!

Suosittelen lämpimästi tutustumaan mm sielunhoitoterapeutti Salme Blomsterin tuotantoon ( mm kirja Hyvä paha viha). Sielunhoidollisia ohjelmia joissa Salme puhuu löytyy mm tv7 Kämmenellä-ohjelma sarjassa ja Oneway tv.ssä oli myös joku luento sarja. Myös Tommy Hellsteniltä sekä Seppo Jokisen kirjoista voisit saada apua ja tukea, sekä lähtölaukauksen sisäisen parantumisen tielle. Suosittelen lämpimästi.

Olet arvokas ja ainutkertainen:)

"Sisäisen parantumisen tie"...kuulostaa hyvältä lauseelta. En ymmärrä, miksi jotkut yrittävät heitellä kapuloita sen rattaisiin mulle.

ap

Vierailija kirjoitti:

Älkää suotta yrittäkö neuvoa tai ymmärtää tätä tapausta. Ei se halua parantua. Tämähän on sen koko elämä, tämä sairaalloinen itsekäs huomionhakeminen marttyroitumisella. Mitä muuta sille jäisi, jos sillä ei olisi tätä? Eihän sillä ole elämää, eikä haluakaan muuta.

Sinä juuri, haluat etten paranisikaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muita vastaavissa ongelmissa olevia autetaankin, heitä, jotka eivät koe tarvetta alapeukutella kiusatun ihmisen viestejä, mutta sinun, joka alapeukutat noita viestejä ongelmiin ei halua kukaan sua auttaa, sulle sanotaan, että oma vikasi, kärsi yksin. Muita ruvetaan aittamaan, mutta ei sua.

ap

Sua ei ole kiusattu.

Onhan. Nimenomaan on kiusattu. Epäreilu ja väärä kohtelu, vaikka kohde varoittaa, torjuu sitä, neuvoo, että tee noin ja sanoo, että älä tee näin, on kiusaamista.

ap

Vanhempien tehtävä on hoivata ja neuvoa lapsiaan.

Sinä vain raivoat

Joko yksiö on siivottu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikkoon liittyen: äitini sanoi kerran puhelimessa, että minun pitäisi miettiä, miksi hän on niin masentunut. Kuulemmas siksi on, kun minä en pidä yhteyttä. (Mainittakoon, että masennus oli hänellä diagnosoitu jo silloin, kun olin lapsi ja asuin vielä kotona.)

Ei siinä lopulta muu auttanut kuin katkaista välit kokonaan. Mutta hetkinen, siksihän hän nyt kärsii tavattomasti!

Mäkin oisin katkaissut. En oleta nytkään lasteni kaipaavan minua. Ainakin toivon, että heillä olisi parempaakin tekemistä. En ole sitä mitenkään ansainnut, eikä siitä ole minusta mitään hyötyäkään, turhasta kaipaamisesta. Vähänkö minäkin pienenä kaipasin isää, eikä se tuonut häntä yhtään sen enempää meille, kuin isä itse valitsi. Varsinkin kesälomilla mökillä...voi että sitä odotusta.

ap

Mikähän logiikka tässä on? Ensin väittää, että omat lapset tuskin kaipaavat häntä, koska se ei mitään hyödytä. Samalla kuitenkin toteaa itse kaivanneensa isäänsä aikanaan kovasti, vaikka kaipaaminen ei tietenkään tuonut isää luokse yhtään sen useammin.

Vierailija kirjoitti:

Älkää suotta yrittäkö neuvoa tai ymmärtää tätä tapausta. Ei se halua parantua. Tämähän on sen koko elämä, tämä sairaalloinen itsekäs huomionhakeminen marttyroitumisella. Mitä muuta sille jäisi, jos sillä ei olisi tätä? Eihän sillä ole elämää, eikä haluakaan muuta.

Sinä olet sellainen kusipää, jonka mielestä vain "minun käytökseni" pitäisi parantua. Sinä et ajattele laisinkaan, miksi käyttäydyn niin kuin käyttäydyn. Mä en ala parantelemaan käytöstäni sun takiasi, jos sä kärsit minusta, niin mä olen kärsinyt sinusta ja kaltaisistasi.

Ainoa, minkä mä haluan parantaa, on nimenomaan sisintäni, koska mä uskon ja tiedän, että sen paranemisen myötä väärä käytöskin jää hostoriaan. Mitä sä teet oman sisimpäsi parantamiseksi, että käytöksesi paranisi oikeasti ja aidosti, eikä vain pidäkkeeillä, jotka laitat voimaan, kun haluat miellyttää muita, mutta muun ajan oletkin paskainen likakaivo?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikkoon liittyen: äitini sanoi kerran puhelimessa, että minun pitäisi miettiä, miksi hän on niin masentunut. Kuulemmas siksi on, kun minä en pidä yhteyttä. (Mainittakoon, että masennus oli hänellä diagnosoitu jo silloin, kun olin lapsi ja asuin vielä kotona.)

Ei siinä lopulta muu auttanut kuin katkaista välit kokonaan. Mutta hetkinen, siksihän hän nyt kärsii tavattomasti!

Mäkin oisin katkaissut. En oleta nytkään lasteni kaipaavan minua. Ainakin toivon, että heillä olisi parempaakin tekemistä. En ole sitä mitenkään ansainnut, eikä siitä ole minusta mitään hyötyäkään, turhasta kaipaamisesta. Vähänkö minäkin pienenä kaipasin isää, eikä se tuonut häntä yhtään sen enempää meille, kuin isä itse valitsi. Varsinkin kesälomilla mökillä...voi että sitä odotusta.

ap

Mikähän logiikka tässä on? Ensin väittää, että omat lapset tuskin kaipaavat häntä, koska se ei mitään hyödytä. Samalla kuitenkin toteaa itse kaivanneensa isäänsä aikanaan kovasti, vaikka kaipaaminen ei tietenkään tuonut isää luokse yhtään sen useammin.

Isä ei räyhännyt mulle ym. mitä mä oon tehnyt omille lapsilleni :(

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muita vastaavissa ongelmissa olevia autetaankin, heitä, jotka eivät koe tarvetta alapeukutella kiusatun ihmisen viestejä, mutta sinun, joka alapeukutat noita viestejä ongelmiin ei halua kukaan sua auttaa, sulle sanotaan, että oma vikasi, kärsi yksin. Muita ruvetaan aittamaan, mutta ei sua.

ap

Sua ei ole kiusattu.

Onhan. Nimenomaan on kiusattu. Epäreilu ja väärä kohtelu, vaikka kohde varoittaa, torjuu sitä, neuvoo, että tee noin ja sanoo, että älä tee näin, on kiusaamista.

ap

Vanhempien tehtävä on hoivata ja neuvoa lapsiaan.

Sinä vain raivoat

Siivoa sisimpäsi, niin alkaa sinunkin neuvoihisi tulla jotain järkeä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Joko yksiö on siivottu?

Miten niin joko? Sä muutit teille ja siivosit kerran, vai?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikkoon liittyen: äitini sanoi kerran puhelimessa, että minun pitäisi miettiä, miksi hän on niin masentunut. Kuulemmas siksi on, kun minä en pidä yhteyttä. (Mainittakoon, että masennus oli hänellä diagnosoitu jo silloin, kun olin lapsi ja asuin vielä kotona.)

Ei siinä lopulta muu auttanut kuin katkaista välit kokonaan. Mutta hetkinen, siksihän hän nyt kärsii tavattomasti!

Mäkin oisin katkaissut. En oleta nytkään lasteni kaipaavan minua. Ainakin toivon, että heillä olisi parempaakin tekemistä. En ole sitä mitenkään ansainnut, eikä siitä ole minusta mitään hyötyäkään, turhasta kaipaamisesta. Vähänkö minäkin pienenä kaipasin isää, eikä se tuonut häntä yhtään sen enempää meille, kuin isä itse valitsi. Varsinkin kesälomilla mökillä...voi että sitä odotusta.

ap

Mikähän logiikka tässä on? Ensin väittää, että omat lapset tuskin kaipaavat häntä, koska se ei mitään hyödytä. Samalla kuitenkin toteaa itse kaivanneensa isäänsä aikanaan kovasti, vaikka kaipaaminen ei tietenkään tuonut isää luokse yhtään sen useammin.

Isä ei räyhännyt mulle ym. mitä mä oon tehnyt omille lapsilleni :(

ap

Lapset rakastavat vanhempiaan, vaikka nämä välillä vähän räyhäisivätkin. Taidat yrittää selitellä itsellesi, etteivät lapset kaipaa tai tarvitse sinua, koska et viitsi olla äiti. 

Miksi tämän provoilijan annetaan räyhätä palstalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko yksiö on siivottu?

Miten niin joko? Sä muutit teille ja siivosit kerran, vai?

ap

Kaksiossa et jaksanut siivota. Miten yksiössä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikkoon liittyen: äitini sanoi kerran puhelimessa, että minun pitäisi miettiä, miksi hän on niin masentunut. Kuulemmas siksi on, kun minä en pidä yhteyttä. (Mainittakoon, että masennus oli hänellä diagnosoitu jo silloin, kun olin lapsi ja asuin vielä kotona.)

Ei siinä lopulta muu auttanut kuin katkaista välit kokonaan. Mutta hetkinen, siksihän hän nyt kärsii tavattomasti!

Mäkin oisin katkaissut. En oleta nytkään lasteni kaipaavan minua. Ainakin toivon, että heillä olisi parempaakin tekemistä. En ole sitä mitenkään ansainnut, eikä siitä ole minusta mitään hyötyäkään, turhasta kaipaamisesta. Vähänkö minäkin pienenä kaipasin isää, eikä se tuonut häntä yhtään sen enempää meille, kuin isä itse valitsi. Varsinkin kesälomilla mökillä...voi että sitä odotusta.

ap

Mikähän logiikka tässä on? Ensin väittää, että omat lapset tuskin kaipaavat häntä, koska se ei mitään hyödytä. Samalla kuitenkin toteaa itse kaivanneensa isäänsä aikanaan kovasti, vaikka kaipaaminen ei tietenkään tuonut isää luokse yhtään sen useammin.

Isä ei räyhännyt mulle ym. mitä mä oon tehnyt omille lapsilleni :(

ap

Lapset rakastavat vanhempiaan, vaikka nämä välillä vähän räyhäisivätkin. Taidat yrittää selitellä itsellesi, etteivät lapset kaipaa tai tarvitse sinua, koska et viitsi olla äiti. 

Ei pidä paikkaansa, mä en ainakaan muista aikaa, että olisin rakastanut (enää) äitiäni, mutta olen varmasti pienenä rakastanut, siitä on todisteena kertomuksia kun olin 2-vuotias. Aika ilkeitä johtopäätöksiä haluat hakea minusta.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko yksiö on siivottu?

Miten niin joko? Sä muutit teille ja siivosit kerran, vai?

ap

Kaksiossa et jaksanut siivota. Miten yksiössä?

No, "kaksiossa" oli kuitenkin 90m2. Ja kaikki 2-3 kodin tavarat. Ajatuksella, että ehkä vielä hankitaan se kakkosasunto, jolloin oli vaika vain heittää pois. Lisäksi lapset keskeyttämässä mitä teen ja sotkemassa lisää. Niin mieti ihan keskenäsi, miksi oikeastaan hankiinkaan tämän yksiön :)

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikkoon liittyen: äitini sanoi kerran puhelimessa, että minun pitäisi miettiä, miksi hän on niin masentunut. Kuulemmas siksi on, kun minä en pidä yhteyttä. (Mainittakoon, että masennus oli hänellä diagnosoitu jo silloin, kun olin lapsi ja asuin vielä kotona.)

Ei siinä lopulta muu auttanut kuin katkaista välit kokonaan. Mutta hetkinen, siksihän hän nyt kärsii tavattomasti!

Mäkin oisin katkaissut. En oleta nytkään lasteni kaipaavan minua. Ainakin toivon, että heillä olisi parempaakin tekemistä. En ole sitä mitenkään ansainnut, eikä siitä ole minusta mitään hyötyäkään, turhasta kaipaamisesta. Vähänkö minäkin pienenä kaipasin isää, eikä se tuonut häntä yhtään sen enempää meille, kuin isä itse valitsi. Varsinkin kesälomilla mökillä...voi että sitä odotusta.

ap

Mikähän logiikka tässä on? Ensin väittää, että omat lapset tuskin kaipaavat häntä, koska se ei mitään hyödytä. Samalla kuitenkin toteaa itse kaivanneensa isäänsä aikanaan kovasti, vaikka kaipaaminen ei tietenkään tuonut isää luokse yhtään sen useammin.

Isä ei räyhännyt mulle ym. mitä mä oon tehnyt omille lapsilleni :(

ap

Lapset rakastavat vanhempiaan, vaikka nämä välillä vähän räyhäisivätkin. Taidat yrittää selitellä itsellesi, etteivät lapset kaipaa tai tarvitse sinua, koska et viitsi olla äiti. 

Ja siis sehän on hyvä, jos rakastavat, kyllä he itten jaksavat odottaa, että paranen sisäisesti ja voin taas paremmin, kun olemme kaikki yhdessä. En minäkään isääni hylännyt, vaikka jouduin odottamaan paljon.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikkoon liittyen: äitini sanoi kerran puhelimessa, että minun pitäisi miettiä, miksi hän on niin masentunut. Kuulemmas siksi on, kun minä en pidä yhteyttä. (Mainittakoon, että masennus oli hänellä diagnosoitu jo silloin, kun olin lapsi ja asuin vielä kotona.)

Ei siinä lopulta muu auttanut kuin katkaista välit kokonaan. Mutta hetkinen, siksihän hän nyt kärsii tavattomasti!

Mäkin oisin katkaissut. En oleta nytkään lasteni kaipaavan minua. Ainakin toivon, että heillä olisi parempaakin tekemistä. En ole sitä mitenkään ansainnut, eikä siitä ole minusta mitään hyötyäkään, turhasta kaipaamisesta. Vähänkö minäkin pienenä kaipasin isää, eikä se tuonut häntä yhtään sen enempää meille, kuin isä itse valitsi. Varsinkin kesälomilla mökillä...voi että sitä odotusta.

ap

Mikähän logiikka tässä on? Ensin väittää, että omat lapset tuskin kaipaavat häntä, koska se ei mitään hyödytä. Samalla kuitenkin toteaa itse kaivanneensa isäänsä aikanaan kovasti, vaikka kaipaaminen ei tietenkään tuonut isää luokse yhtään sen useammin.

Isä ei räyhännyt mulle ym. mitä mä oon tehnyt omille lapsilleni :(

ap

Lapset rakastavat vanhempiaan, vaikka nämä välillä vähän räyhäisivätkin. Taidat yrittää selitellä itsellesi, etteivät lapset kaipaa tai tarvitse sinua, koska et viitsi olla äiti. 

Ei pidä paikkaansa, mä en ainakaan muista aikaa, että olisin rakastanut (enää) äitiäni, mutta olen varmasti pienenä rakastanut, siitä on todisteena kertomuksia kun olin 2-vuotias. Aika ilkeitä johtopäätöksiä haluat hakea minusta.

ap

Haukkumasi äiti on ainakin yrittänyt hoitaa oman äitiytensä, onnistui siinä tai ei. Sinä et omia hommiasi hoida, joten ei taida olla paljon varaa arvostella omaa äitiään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikkoon liittyen: äitini sanoi kerran puhelimessa, että minun pitäisi miettiä, miksi hän on niin masentunut. Kuulemmas siksi on, kun minä en pidä yhteyttä. (Mainittakoon, että masennus oli hänellä diagnosoitu jo silloin, kun olin lapsi ja asuin vielä kotona.)

Ei siinä lopulta muu auttanut kuin katkaista välit kokonaan. Mutta hetkinen, siksihän hän nyt kärsii tavattomasti!

Mäkin oisin katkaissut. En oleta nytkään lasteni kaipaavan minua. Ainakin toivon, että heillä olisi parempaakin tekemistä. En ole sitä mitenkään ansainnut, eikä siitä ole minusta mitään hyötyäkään, turhasta kaipaamisesta. Vähänkö minäkin pienenä kaipasin isää, eikä se tuonut häntä yhtään sen enempää meille, kuin isä itse valitsi. Varsinkin kesälomilla mökillä...voi että sitä odotusta.

ap

Mikähän logiikka tässä on? Ensin väittää, että omat lapset tuskin kaipaavat häntä, koska se ei mitään hyödytä. Samalla kuitenkin toteaa itse kaivanneensa isäänsä aikanaan kovasti, vaikka kaipaaminen ei tietenkään tuonut isää luokse yhtään sen useammin.

Isä ei räyhännyt mulle ym. mitä mä oon tehnyt omille lapsilleni :(

ap

Lapset rakastavat vanhempiaan, vaikka nämä välillä vähän räyhäisivätkin. Taidat yrittää selitellä itsellesi, etteivät lapset kaipaa tai tarvitse sinua, koska et viitsi olla äiti. 

Ei pidä paikkaansa, mä en ainakaan muista aikaa, että olisin rakastanut (enää) äitiäni, mutta olen varmasti pienenä rakastanut, siitä on todisteena kertomuksia kun olin 2-vuotias. Aika ilkeitä johtopäätöksiä haluat hakea minusta.

ap

Haukkumasi äiti on ainakin yrittänyt hoitaa oman äitiytensä, onnistui siinä tai ei. Sinä et omia hommiasi hoida, joten ei taida olla paljon varaa arvostella omaa äitiään.

Minusta tuo ei ole se logiikka. Sinun logiikallasi nyt aplodeja ÄIDILLE, joka hoiti äitiyttään, ja satutti lastaan, mutta näin sinä tai kukaan muukaan retardi ei pääse arvostelemaan häntä siitä, ettei ois KOITTANUT olla vittu äiti. Viis lopputuloksista tai osasiko. Mä en halua toistaa niitä virheitä, niin olen joku paska lusmu vai?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikkoon liittyen: äitini sanoi kerran puhelimessa, että minun pitäisi miettiä, miksi hän on niin masentunut. Kuulemmas siksi on, kun minä en pidä yhteyttä. (Mainittakoon, että masennus oli hänellä diagnosoitu jo silloin, kun olin lapsi ja asuin vielä kotona.)

Ei siinä lopulta muu auttanut kuin katkaista välit kokonaan. Mutta hetkinen, siksihän hän nyt kärsii tavattomasti!

Mäkin oisin katkaissut. En oleta nytkään lasteni kaipaavan minua. Ainakin toivon, että heillä olisi parempaakin tekemistä. En ole sitä mitenkään ansainnut, eikä siitä ole minusta mitään hyötyäkään, turhasta kaipaamisesta. Vähänkö minäkin pienenä kaipasin isää, eikä se tuonut häntä yhtään sen enempää meille, kuin isä itse valitsi. Varsinkin kesälomilla mökillä...voi että sitä odotusta.

ap

Mikähän logiikka tässä on? Ensin väittää, että omat lapset tuskin kaipaavat häntä, koska se ei mitään hyödytä. Samalla kuitenkin toteaa itse kaivanneensa isäänsä aikanaan kovasti, vaikka kaipaaminen ei tietenkään tuonut isää luokse yhtään sen useammin.

Isä ei räyhännyt mulle ym. mitä mä oon tehnyt omille lapsilleni :(

ap

Lapset rakastavat vanhempiaan, vaikka nämä välillä vähän räyhäisivätkin. Taidat yrittää selitellä itsellesi, etteivät lapset kaipaa tai tarvitse sinua, koska et viitsi olla äiti. 

Ei pidä paikkaansa, mä en ainakaan muista aikaa, että olisin rakastanut (enää) äitiäni, mutta olen varmasti pienenä rakastanut, siitä on todisteena kertomuksia kun olin 2-vuotias. Aika ilkeitä johtopäätöksiä haluat hakea minusta.

ap

Haukkumasi äiti on ainakin yrittänyt hoitaa oman äitiytensä, onnistui siinä tai ei. Sinä et omia hommiasi hoida, joten ei taida olla paljon varaa arvostella omaa äitiään.

Jos minun lapseni ovat onnellisempia kuin minä ja jos heillä on parempi elämä(n hallinta) kuin minulla tai ovat elämäänsä tyytyväisempiä, ja pääsevät sinne, minne suunnilleen tavoittelevatkin, niin kyllä mä sitten voin arvostella mun äitiä. Mutta sen näkee vasta 20 vuoden kuluttua, eli sikäli olet oikeassa, en saisi vielä vertailla tai sanoa mitään.

Toki noihin asioihin vaikuttavat muutkin seikat, kuin vain äiti, mutta jos lapsia haastatellaan, että kuinka paljon mä haittasin heidän noita asioitaan vai haittasinko niiden saavuttamista, ja katsotaan siitä erot vaikkapa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lähellä äitihullun ikää. Silti myötätunto on täysin tämän äidin puolella. Varmaan ainoa ratkaisu olisi katkaista yhteys. Ei kukaan jaksa tollaista. Eikä tarvitse kokoajan sietää haukkumista ja jankkausta

Myöntäisitkö sitä ennen haavoittaneesi lastasi jos olisit huutanut ja raivonnut hänelle, että ystävättäresi loukkaantui, vaikka ystävättäresi ei loukkaantunutkaan,,kun lapsesi sanoi kylässä, että mennään jo kotiin, mulla on tylsää? Huutoai ja raivosi olisi ollut kohtuutonta, koska se perustui sellaiseen, mitä ei todellisuudessa tapahtunut, syytit lastasi silti muiden loukkaamisesta ja annoit hänen tuntea olevansa piece of shit ja se haavoitti häntä, niin korjaisitko asian ennen välirikkoa, vai antaisitko omahyväisesti toisen haavojen olla?

ap

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että me ihmiset sanomme asioita, joita emme tarkoita, vain sen vuoksi, että toinen ei pahoittaisi mieltään. Joku on saattanut loukata minua pahastikin ja silti hymyilen ja sanon ei se mitään.

Äitisi ystävätär on saattanut loukkaantua. Myöskään lasten hyviin tapoihin ei kuulu kotiin lähtemisen kinuaminen ja vinkuminen ja pitäisi riittää, kun asiasta sanoo kerran.

Se, että sä vingut asiasta kymmeniä vuosia tapahtuman jälkeen, osoittaa kyllä erittäin huonoa käytöstä vieläkin. Ja kykenemättömyyttä käsitellä asioita loppuun.

Se osoittaa myös itsessäsi halua olla marttyyri. Ihan kaiken, oman huonon käytöksen puolisoa, omia lapsia ja äitiään kohtaan voi perustella lapsuudessaan kokemalla vääryydellä. Mistään ei tarvitse ottaa vastuuta itse. Sä et haluakkaan parantua.

Ja kyllä, pilaat edelleen läheistesi elämää jatkuvalla vinkumisella , mistä et haluakkaan päästä eroon.