Äitini mielestä minun pitäisi miettiä, kuinka paljon olen pilannut hänen elämäänsä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikkoon liittyen: äitini sanoi kerran puhelimessa, että minun pitäisi miettiä, miksi hän on niin masentunut. Kuulemmas siksi on, kun minä en pidä yhteyttä. (Mainittakoon, että masennus oli hänellä diagnosoitu jo silloin, kun olin lapsi ja asuin vielä kotona.)

Ei siinä lopulta muu auttanut kuin katkaista välit kokonaan. Mutta hetkinen, siksihän hän nyt kärsii tavattomasti!

Mäkin oisin katkaissut. En oleta nytkään lasteni kaipaavan minua. Ainakin toivon, että heillä olisi parempaakin tekemistä. En ole sitä mitenkään ansainnut, eikä siitä ole minusta mitään hyötyäkään, turhasta kaipaamisesta. Vähänkö minäkin pienenä kaipasin isää, eikä se tuonut häntä yhtään sen enempää meille, kuin isä itse valitsi. Varsinkin kesälomilla mökillä...voi että sitä odotusta.

ap

Mikähän logiikka tässä on? Ensin väittää, että omat lapset tuskin kaipaavat häntä, koska se ei mitään hyödytä. Samalla kuitenkin toteaa itse kaivanneensa isäänsä aikanaan kovasti, vaikka kaipaaminen ei tietenkään tuonut isää luokse yhtään sen useammin.

Isä ei räyhännyt mulle ym. mitä mä oon tehnyt omille lapsilleni :(

ap

Lapset rakastavat vanhempiaan, vaikka nämä välillä vähän räyhäisivätkin. Taidat yrittää selitellä itsellesi, etteivät lapset kaipaa tai tarvitse sinua, koska et viitsi olla äiti. 

Ei pidä paikkaansa, mä en ainakaan muista aikaa, että olisin rakastanut (enää) äitiäni, mutta olen varmasti pienenä rakastanut, siitä on todisteena kertomuksia kun olin 2-vuotias. Aika ilkeitä johtopäätöksiä haluat hakea minusta.

ap

Haukkumasi äiti on ainakin yrittänyt hoitaa oman äitiytensä, onnistui siinä tai ei. Sinä et omia hommiasi hoida, joten ei taida olla paljon varaa arvostella omaa äitiään.

Minusta tuo ei ole se logiikka. Sinun logiikallasi nyt aplodeja ÄIDILLE, joka hoiti äitiyttään, ja satutti lastaan, mutta näin sinä tai kukaan muukaan retardi ei pääse arvostelemaan häntä siitä, ettei ois KOITTANUT olla vittu äiti. Viis lopputuloksista tai osasiko. Mä en halua toistaa niitä virheitä, niin olen joku paska lusmu vai?

ap

Helppohan se on, kun on joku jolle voi elämänsä velvoitteet lykätä ja taputella vielä itseään olkapäähän, että olenpa nyt hyvä, kun en satuta lapsiani. Toiset korjaavat jäljet. Puhdasta laiskuutta ja itsekkyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lähellä äitihullun ikää. Silti myötätunto on täysin tämän äidin puolella. Varmaan ainoa ratkaisu olisi katkaista yhteys. Ei kukaan jaksa tollaista. Eikä tarvitse kokoajan sietää haukkumista ja jankkausta

Myöntäisitkö sitä ennen haavoittaneesi lastasi jos olisit huutanut ja raivonnut hänelle, että ystävättäresi loukkaantui, vaikka ystävättäresi ei loukkaantunutkaan,,kun lapsesi sanoi kylässä, että mennään jo kotiin, mulla on tylsää? Huutoai ja raivosi olisi ollut kohtuutonta, koska se perustui sellaiseen, mitä ei todellisuudessa tapahtunut, syytit lastasi silti muiden loukkaamisesta ja annoit hänen tuntea olevansa piece of shit ja se haavoitti häntä, niin korjaisitko asian ennen välirikkoa, vai antaisitko omahyväisesti toisen haavojen olla?

ap

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että me ihmiset sanomme asioita, joita emme tarkoita, vain sen vuoksi, että toinen ei pahoittaisi mieltään. Joku on saattanut loukata minua pahastikin ja silti hymyilen ja sanon ei se mitään.

Äitisi ystävätär on saattanut loukkaantua. Myöskään lasten hyviin tapoihin ei kuulu kotiin lähtemisen kinuaminen ja vinkuminen ja pitäisi riittää, kun asiasta sanoo kerran.

Se, että sä vingut asiasta kymmeniä vuosia tapahtuman jälkeen, osoittaa kyllä erittäin huonoa käytöstä vieläkin. Ja kykenemättömyyttä käsitellä asioita loppuun.

Se osoittaa myös itsessäsi halua olla marttyyri. Ihan kaiken, oman huonon käytöksen puolisoa, omia lapsia ja äitiään kohtaan voi perustella lapsuudessaan kokemalla vääryydellä. Mistään ei tarvitse ottaa vastuuta itse. Sä et haluakkaan parantua.

Ja kyllä, pilaat edelleen läheistesi elämää jatkuvalla vinkumisella , mistä et haluakkaan päästä eroon.

"Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että me ihmiset sanomme asioita, joita emme tarkoita, vain sen vuoksi, että toinen ei pahoittaisi mieltään."

No voi oletpa lapsellinen, jos luulet tuon olevan minulle uutta!!!! Tai kenellekään.

Ei ollut kyse siitä, että äiti olisi nähnyt toisen pahoittaneen mielensä, vaan äitini sairaalloisesta itse-epävarmuudesta, jonka purkukohde ja rääkkäyssäkki ja oksennustynnyri olin minä.

Ja jos se ystävä olisikin tuollaisesta loukkaantunut, niin hänen kannattaisi kehittää hiukan itsetuntoaan, koska lapseltahan se ei ollut tarkoitettu loukkaukseksi, niin miksi se pitäis sellaisena ottaa?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko yksiö on siivottu?

Miten niin joko? Sä muutit teille ja siivosit kerran, vai?

ap

Kaksiossa et jaksanut siivota. Miten yksiössä?

No, "kaksiossa" oli kuitenkin 90m2. Ja kaikki 2-3 kodin tavarat. Ajatuksella, että ehkä vielä hankitaan se kakkosasunto, jolloin oli vaika vain heittää pois. Lisäksi lapset keskeyttämässä mitä teen ja sotkemassa lisää. Niin mieti ihan keskenäsi, miksi oikeastaan hankiinkaan tämän yksiön :)

ap

Oletko siivonnut ja pessyt itse omat pyykkisi? Luonnistuuko ruuanlaitto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikkoon liittyen: äitini sanoi kerran puhelimessa, että minun pitäisi miettiä, miksi hän on niin masentunut. Kuulemmas siksi on, kun minä en pidä yhteyttä. (Mainittakoon, että masennus oli hänellä diagnosoitu jo silloin, kun olin lapsi ja asuin vielä kotona.)

Ei siinä lopulta muu auttanut kuin katkaista välit kokonaan. Mutta hetkinen, siksihän hän nyt kärsii tavattomasti!

Mäkin oisin katkaissut. En oleta nytkään lasteni kaipaavan minua. Ainakin toivon, että heillä olisi parempaakin tekemistä. En ole sitä mitenkään ansainnut, eikä siitä ole minusta mitään hyötyäkään, turhasta kaipaamisesta. Vähänkö minäkin pienenä kaipasin isää, eikä se tuonut häntä yhtään sen enempää meille, kuin isä itse valitsi. Varsinkin kesälomilla mökillä...voi että sitä odotusta.

ap

Mikähän logiikka tässä on? Ensin väittää, että omat lapset tuskin kaipaavat häntä, koska se ei mitään hyödytä. Samalla kuitenkin toteaa itse kaivanneensa isäänsä aikanaan kovasti, vaikka kaipaaminen ei tietenkään tuonut isää luokse yhtään sen useammin.

Isä ei räyhännyt mulle ym. mitä mä oon tehnyt omille lapsilleni :(

ap

Lapset rakastavat vanhempiaan, vaikka nämä välillä vähän räyhäisivätkin. Taidat yrittää selitellä itsellesi, etteivät lapset kaipaa tai tarvitse sinua, koska et viitsi olla äiti. 

Ei pidä paikkaansa, mä en ainakaan muista aikaa, että olisin rakastanut (enää) äitiäni, mutta olen varmasti pienenä rakastanut, siitä on todisteena kertomuksia kun olin 2-vuotias. Aika ilkeitä johtopäätöksiä haluat hakea minusta.

ap

Haukkumasi äiti on ainakin yrittänyt hoitaa oman äitiytensä, onnistui siinä tai ei. Sinä et omia hommiasi hoida, joten ei taida olla paljon varaa arvostella omaa äitiään.

Minusta tuo ei ole se logiikka. Sinun logiikallasi nyt aplodeja ÄIDILLE, joka hoiti äitiyttään, ja satutti lastaan, mutta näin sinä tai kukaan muukaan retardi ei pääse arvostelemaan häntä siitä, ettei ois KOITTANUT olla vittu äiti. Viis lopputuloksista tai osasiko. Mä en halua toistaa niitä virheitä, niin olen joku paska lusmu vai?

ap

Helppohan se on, kun on joku jolle voi elämänsä velvoitteet lykätä ja taputella vielä itseään olkapäähän, että olenpa nyt hyvä, kun en satuta lapsiani. Toiset korjaavat jäljet. Puhdasta laiskuutta ja itsekkyyttä.

Ei se ole helppoa, se on viisautta. Hanki sä vain miehesi seksikokemusten perusteella, mä hankin sen pohjalta, kuinka vastuullinen ja hyvä ihminen ja mahdollinen isä hän on. Sellaiselle onhelppoa jättää lapset ja parannella edelleen itseään. Ja saada silti olla äiti

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko yksiö on siivottu?

Miten niin joko? Sä muutit teille ja siivosit kerran, vai?

ap

Kaksiossa et jaksanut siivota. Miten yksiössä?

No, "kaksiossa" oli kuitenkin 90m2. Ja kaikki 2-3 kodin tavarat. Ajatuksella, että ehkä vielä hankitaan se kakkosasunto, jolloin oli vaika vain heittää pois. Lisäksi lapset keskeyttämässä mitä teen ja sotkemassa lisää. Niin mieti ihan keskenäsi, miksi oikeastaan hankiinkaan tämän yksiön :)

ap

Oletko siivonnut ja pessyt itse omat pyykkisi? Luonnistuuko ruuanlaitto?

Puristin tänä aamuna itsekasvattamistani vehnänoraista mehua, olen syönyt luomukasvisruokaa ja raakaillut, ja totta kai on minimalistista ja siistiä. Ne tulevat mun paranemista nyt :) Kun on aikaa, ah!

ap

Kyllä mäkin mielelläni olisin ottanut tunnepohjalta parisuhteen, mutta kukaan ei tuntenut mua kohtaan samoin, joihin mä tunsin jotain, niin oli vaan pakko olla järkevä ja valita hyvä mies. Tunteista viis. Harmittaa, mutta kaikkea ei voi saada.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen lähellä äitihullun ikää. Silti myötätunto on täysin tämän äidin puolella. Varmaan ainoa ratkaisu olisi katkaista yhteys. Ei kukaan jaksa tollaista. Eikä tarvitse kokoajan sietää haukkumista ja jankkausta

Myöntäisitkö sitä ennen haavoittaneesi lastasi jos olisit huutanut ja raivonnut hänelle, että ystävättäresi loukkaantui, vaikka ystävättäresi ei loukkaantunutkaan,,kun lapsesi sanoi kylässä, että mennään jo kotiin, mulla on tylsää? Huutoai ja raivosi olisi ollut kohtuutonta, koska se perustui sellaiseen, mitä ei todellisuudessa tapahtunut, syytit lastasi silti muiden loukkaamisesta ja annoit hänen tuntea olevansa piece of shit ja se haavoitti häntä, niin korjaisitko asian ennen välirikkoa, vai antaisitko omahyväisesti toisen haavojen olla?

ap

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että me ihmiset sanomme asioita, joita emme tarkoita, vain sen vuoksi, että toinen ei pahoittaisi mieltään. Joku on saattanut loukata minua pahastikin ja silti hymyilen ja sanon ei se mitään.

Äitisi ystävätär on saattanut loukkaantua. Myöskään lasten hyviin tapoihin ei kuulu kotiin lähtemisen kinuaminen ja vinkuminen ja pitäisi riittää, kun asiasta sanoo kerran.

Se, että sä vingut asiasta kymmeniä vuosia tapahtuman jälkeen, osoittaa kyllä erittäin huonoa käytöstä vieläkin. Ja kykenemättömyyttä käsitellä asioita loppuun.

Se osoittaa myös itsessäsi halua olla marttyyri. Ihan kaiken, oman huonon käytöksen puolisoa, omia lapsia ja äitiään kohtaan voi perustella lapsuudessaan kokemalla vääryydellä. Mistään ei tarvitse ottaa vastuuta itse. Sä et haluakkaan parantua.

Ja kyllä, pilaat edelleen läheistesi elämää jatkuvalla vinkumisella , mistä et haluakkaan päästä eroon.

"Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että me ihmiset sanomme asioita, joita emme tarkoita, vain sen vuoksi, että toinen ei pahoittaisi mieltään."

No voi oletpa lapsellinen, jos luulet tuon olevan minulle uutta!!!! Tai kenellekään.

Ei ollut kyse siitä, että äiti olisi nähnyt toisen pahoittaneen mielensä, vaan äitini sairaalloisesta itse-epävarmuudesta, jonka purkukohde ja rääkkäyssäkki ja oksennustynnyri olin minä.

Ja jos se ystävä olisikin tuollaisesta loukkaantunut, niin hänen kannattaisi kehittää hiukan itsetuntoaan, koska lapseltahan se ei ollut tarkoitettu loukkaukseksi, niin miksi se pitäis sellaisena ottaa?

ap

Äiti koitti opettaa sinulle hyviä tapoja. Lapsille niitä opetetaan.

Ehkä voisit jo myöntää, että sinä käyttäydyit huonosti tässäkin esimekissä. Saati niissä missä olet raivonnut ja haastanut riitaa. Äiti on koittanut sinua kasvattaa.

Ei ole ihan onnistunut vaikka yritys on ollut hyvä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikkoon liittyen: äitini sanoi kerran puhelimessa, että minun pitäisi miettiä, miksi hän on niin masentunut. Kuulemmas siksi on, kun minä en pidä yhteyttä. (Mainittakoon, että masennus oli hänellä diagnosoitu jo silloin, kun olin lapsi ja asuin vielä kotona.)

Ei siinä lopulta muu auttanut kuin katkaista välit kokonaan. Mutta hetkinen, siksihän hän nyt kärsii tavattomasti!

Mäkin oisin katkaissut. En oleta nytkään lasteni kaipaavan minua. Ainakin toivon, että heillä olisi parempaakin tekemistä. En ole sitä mitenkään ansainnut, eikä siitä ole minusta mitään hyötyäkään, turhasta kaipaamisesta. Vähänkö minäkin pienenä kaipasin isää, eikä se tuonut häntä yhtään sen enempää meille, kuin isä itse valitsi. Varsinkin kesälomilla mökillä...voi että sitä odotusta.

ap

Mikähän logiikka tässä on? Ensin väittää, että omat lapset tuskin kaipaavat häntä, koska se ei mitään hyödytä. Samalla kuitenkin toteaa itse kaivanneensa isäänsä aikanaan kovasti, vaikka kaipaaminen ei tietenkään tuonut isää luokse yhtään sen useammin.

Isä ei räyhännyt mulle ym. mitä mä oon tehnyt omille lapsilleni :(

ap

Lapset rakastavat vanhempiaan, vaikka nämä välillä vähän räyhäisivätkin. Taidat yrittää selitellä itsellesi, etteivät lapset kaipaa tai tarvitse sinua, koska et viitsi olla äiti. 

Ei pidä paikkaansa, mä en ainakaan muista aikaa, että olisin rakastanut (enää) äitiäni, mutta olen varmasti pienenä rakastanut, siitä on todisteena kertomuksia kun olin 2-vuotias. Aika ilkeitä johtopäätöksiä haluat hakea minusta.

ap

Haukkumasi äiti on ainakin yrittänyt hoitaa oman äitiytensä, onnistui siinä tai ei. Sinä et omia hommiasi hoida, joten ei taida olla paljon varaa arvostella omaa äitiään.

Minusta tuo ei ole se logiikka. Sinun logiikallasi nyt aplodeja ÄIDILLE, joka hoiti äitiyttään, ja satutti lastaan, mutta näin sinä tai kukaan muukaan retardi ei pääse arvostelemaan häntä siitä, ettei ois KOITTANUT olla vittu äiti. Viis lopputuloksista tai osasiko. Mä en halua toistaa niitä virheitä, niin olen joku paska lusmu vai?

ap

Helppohan se on, kun on joku jolle voi elämänsä velvoitteet lykätä ja taputella vielä itseään olkapäähän, että olenpa nyt hyvä, kun en satuta lapsiani. Toiset korjaavat jäljet. Puhdasta laiskuutta ja itsekkyyttä.

Ei se ole helppoa, se on viisautta. Hanki sä vain miehesi seksikokemusten perusteella, mä hankin sen pohjalta, kuinka vastuullinen ja hyvä ihminen ja mahdollinen isä hän on. Sellaiselle onhelppoa jättää lapset ja parannella edelleen itseään. Ja saada silti olla äiti <3

ap

Minä ja mieheni olemme yhdessä lapsemme kasvattaneet ja hyviä aikuisia heistä tuli. Sinä vain sysäät homman toiselle kun sinua ei muka saa rasittaa arjen velvoitteilla kun pitää saada rauhassa parantua. Kuinka joku voi olla noin kammottava omille lapsilleen ja miehelleen?

Hanki sä vain miehesi seksitunteittesi perusteella, mutta voin kertoa, ettei ne vaihda vauvanvaippaa arjessa! :D

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko yksiö on siivottu?

Miten niin joko? Sä muutit teille ja siivosit kerran, vai?

ap

Kaksiossa et jaksanut siivota. Miten yksiössä?

No, "kaksiossa" oli kuitenkin 90m2. Ja kaikki 2-3 kodin tavarat. Ajatuksella, että ehkä vielä hankitaan se kakkosasunto, jolloin oli vaika vain heittää pois. Lisäksi lapset keskeyttämässä mitä teen ja sotkemassa lisää. Niin mieti ihan keskenäsi, miksi oikeastaan hankiinkaan tämän yksiön :)

ap

Oletko siivonnut ja pessyt itse omat pyykkisi? Luonnistuuko ruuanlaitto?

Puristin tänä aamuna itsekasvattamistani vehnänoraista mehua, olen syönyt luomukasvisruokaa ja raakaillut, ja totta kai on minimalistista ja siistiä. Ne tulevat mun paranemista nyt :) Kun on aikaa, ah!

ap

Oletko siivonnut tai pessyt pyykkiä?

Onko sinulla syömishäiriö?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikkoon liittyen: äitini sanoi kerran puhelimessa, että minun pitäisi miettiä, miksi hän on niin masentunut. Kuulemmas siksi on, kun minä en pidä yhteyttä. (Mainittakoon, että masennus oli hänellä diagnosoitu jo silloin, kun olin lapsi ja asuin vielä kotona.)

Ei siinä lopulta muu auttanut kuin katkaista välit kokonaan. Mutta hetkinen, siksihän hän nyt kärsii tavattomasti!

Mäkin oisin katkaissut. En oleta nytkään lasteni kaipaavan minua. Ainakin toivon, että heillä olisi parempaakin tekemistä. En ole sitä mitenkään ansainnut, eikä siitä ole minusta mitään hyötyäkään, turhasta kaipaamisesta. Vähänkö minäkin pienenä kaipasin isää, eikä se tuonut häntä yhtään sen enempää meille, kuin isä itse valitsi. Varsinkin kesälomilla mökillä...voi että sitä odotusta.

ap

Mikähän logiikka tässä on? Ensin väittää, että omat lapset tuskin kaipaavat häntä, koska se ei mitään hyödytä. Samalla kuitenkin toteaa itse kaivanneensa isäänsä aikanaan kovasti, vaikka kaipaaminen ei tietenkään tuonut isää luokse yhtään sen useammin.

Isä ei räyhännyt mulle ym. mitä mä oon tehnyt omille lapsilleni :(

ap

Lapset rakastavat vanhempiaan, vaikka nämä välillä vähän räyhäisivätkin. Taidat yrittää selitellä itsellesi, etteivät lapset kaipaa tai tarvitse sinua, koska et viitsi olla äiti. 

Ei pidä paikkaansa, mä en ainakaan muista aikaa, että olisin rakastanut (enää) äitiäni, mutta olen varmasti pienenä rakastanut, siitä on todisteena kertomuksia kun olin 2-vuotias. Aika ilkeitä johtopäätöksiä haluat hakea minusta.

ap

Haukkumasi äiti on ainakin yrittänyt hoitaa oman äitiytensä, onnistui siinä tai ei. Sinä et omia hommiasi hoida, joten ei taida olla paljon varaa arvostella omaa äitiään.

Minusta tuo ei ole se logiikka. Sinun logiikallasi nyt aplodeja ÄIDILLE, joka hoiti äitiyttään, ja satutti lastaan, mutta näin sinä tai kukaan muukaan retardi ei pääse arvostelemaan häntä siitä, ettei ois KOITTANUT olla vittu äiti. Viis lopputuloksista tai osasiko. Mä en halua toistaa niitä virheitä, niin olen joku paska lusmu vai?

ap

Helppohan se on, kun on joku jolle voi elämänsä velvoitteet lykätä ja taputella vielä itseään olkapäähän, että olenpa nyt hyvä, kun en satuta lapsiani. Toiset korjaavat jäljet. Puhdasta laiskuutta ja itsekkyyttä.

Ei se ole helppoa, se on viisautta. Hanki sä vain miehesi seksikokemusten perusteella, mä hankin sen pohjalta, kuinka vastuullinen ja hyvä ihminen ja mahdollinen isä hän on. Sellaiselle onhelppoa jättää lapset ja parannella edelleen itseään. Ja saada silti olla äiti <3

ap

Minä ja mieheni olemme yhdessä lapsemme kasvattaneet ja hyviä aikuisia heistä tuli. Sinä vain sysäät homman toiselle kun sinua ei muka saa rasittaa arjen velvoitteilla kun pitää saada rauhassa parantua. Kuinka joku voi olla noin kammottava omille lapsilleen ja miehelleen?

Ja noin yksiniitiseksi jäit, vaikka oikein miehesi pysyi vierelläsi ja sinä miehesi? Et ole oppinut elämästä mitään vielä, kääkkä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikkoon liittyen: äitini sanoi kerran puhelimessa, että minun pitäisi miettiä, miksi hän on niin masentunut. Kuulemmas siksi on, kun minä en pidä yhteyttä. (Mainittakoon, että masennus oli hänellä diagnosoitu jo silloin, kun olin lapsi ja asuin vielä kotona.)

Ei siinä lopulta muu auttanut kuin katkaista välit kokonaan. Mutta hetkinen, siksihän hän nyt kärsii tavattomasti!

Mäkin oisin katkaissut. En oleta nytkään lasteni kaipaavan minua. Ainakin toivon, että heillä olisi parempaakin tekemistä. En ole sitä mitenkään ansainnut, eikä siitä ole minusta mitään hyötyäkään, turhasta kaipaamisesta. Vähänkö minäkin pienenä kaipasin isää, eikä se tuonut häntä yhtään sen enempää meille, kuin isä itse valitsi. Varsinkin kesälomilla mökillä...voi että sitä odotusta.

ap

Mikähän logiikka tässä on? Ensin väittää, että omat lapset tuskin kaipaavat häntä, koska se ei mitään hyödytä. Samalla kuitenkin toteaa itse kaivanneensa isäänsä aikanaan kovasti, vaikka kaipaaminen ei tietenkään tuonut isää luokse yhtään sen useammin.

Isä ei räyhännyt mulle ym. mitä mä oon tehnyt omille lapsilleni :(

ap

Lapset rakastavat vanhempiaan, vaikka nämä välillä vähän räyhäisivätkin. Taidat yrittää selitellä itsellesi, etteivät lapset kaipaa tai tarvitse sinua, koska et viitsi olla äiti. 

Ei pidä paikkaansa, mä en ainakaan muista aikaa, että olisin rakastanut (enää) äitiäni, mutta olen varmasti pienenä rakastanut, siitä on todisteena kertomuksia kun olin 2-vuotias. Aika ilkeitä johtopäätöksiä haluat hakea minusta.

ap

Haukkumasi äiti on ainakin yrittänyt hoitaa oman äitiytensä, onnistui siinä tai ei. Sinä et omia hommiasi hoida, joten ei taida olla paljon varaa arvostella omaa äitiään.

Minusta tuo ei ole se logiikka. Sinun logiikallasi nyt aplodeja ÄIDILLE, joka hoiti äitiyttään, ja satutti lastaan, mutta näin sinä tai kukaan muukaan retardi ei pääse arvostelemaan häntä siitä, ettei ois KOITTANUT olla vittu äiti. Viis lopputuloksista tai osasiko. Mä en halua toistaa niitä virheitä, niin olen joku paska lusmu vai?

ap

Helppohan se on, kun on joku jolle voi elämänsä velvoitteet lykätä ja taputella vielä itseään olkapäähän, että olenpa nyt hyvä, kun en satuta lapsiani. Toiset korjaavat jäljet. Puhdasta laiskuutta ja itsekkyyttä.

Ei se ole helppoa, se on viisautta. Hanki sä vain miehesi seksikokemusten perusteella, mä hankin sen pohjalta, kuinka vastuullinen ja hyvä ihminen ja mahdollinen isä hän on. Sellaiselle onhelppoa jättää lapset ja parannella edelleen itseään. Ja saada silti olla äiti <3

ap

Miten sinä olet äiti?

Yksin kasvatetuista lapsista voi tulla ihan onnelisia, ei se sitä tarkoita, että lasten kanssa yksin= helvetti. Ja en mä kokonaan ole mihinkään kadonnut. Ja katsotaan miten tilanne elää.

ap

Älä taas aloita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikkoon liittyen: äitini sanoi kerran puhelimessa, että minun pitäisi miettiä, miksi hän on niin masentunut. Kuulemmas siksi on, kun minä en pidä yhteyttä. (Mainittakoon, että masennus oli hänellä diagnosoitu jo silloin, kun olin lapsi ja asuin vielä kotona.)

Ei siinä lopulta muu auttanut kuin katkaista välit kokonaan. Mutta hetkinen, siksihän hän nyt kärsii tavattomasti!

Mäkin oisin katkaissut. En oleta nytkään lasteni kaipaavan minua. Ainakin toivon, että heillä olisi parempaakin tekemistä. En ole sitä mitenkään ansainnut, eikä siitä ole minusta mitään hyötyäkään, turhasta kaipaamisesta. Vähänkö minäkin pienenä kaipasin isää, eikä se tuonut häntä yhtään sen enempää meille, kuin isä itse valitsi. Varsinkin kesälomilla mökillä...voi että sitä odotusta.

ap

Mikähän logiikka tässä on? Ensin väittää, että omat lapset tuskin kaipaavat häntä, koska se ei mitään hyödytä. Samalla kuitenkin toteaa itse kaivanneensa isäänsä aikanaan kovasti, vaikka kaipaaminen ei tietenkään tuonut isää luokse yhtään sen useammin.

Isä ei räyhännyt mulle ym. mitä mä oon tehnyt omille lapsilleni :(

ap

Lapset rakastavat vanhempiaan, vaikka nämä välillä vähän räyhäisivätkin. Taidat yrittää selitellä itsellesi, etteivät lapset kaipaa tai tarvitse sinua, koska et viitsi olla äiti. 

Ei pidä paikkaansa, mä en ainakaan muista aikaa, että olisin rakastanut (enää) äitiäni, mutta olen varmasti pienenä rakastanut, siitä on todisteena kertomuksia kun olin 2-vuotias. Aika ilkeitä johtopäätöksiä haluat hakea minusta.

ap

Haukkumasi äiti on ainakin yrittänyt hoitaa oman äitiytensä, onnistui siinä tai ei. Sinä et omia hommiasi hoida, joten ei taida olla paljon varaa arvostella omaa äitiään.

Minusta tuo ei ole se logiikka. Sinun logiikallasi nyt aplodeja ÄIDILLE, joka hoiti äitiyttään, ja satutti lastaan, mutta näin sinä tai kukaan muukaan retardi ei pääse arvostelemaan häntä siitä, ettei ois KOITTANUT olla vittu äiti. Viis lopputuloksista tai osasiko. Mä en halua toistaa niitä virheitä, niin olen joku paska lusmu vai?

ap

Helppohan se on, kun on joku jolle voi elämänsä velvoitteet lykätä ja taputella vielä itseään olkapäähän, että olenpa nyt hyvä, kun en satuta lapsiani. Toiset korjaavat jäljet. Puhdasta laiskuutta ja itsekkyyttä.

Ei se ole helppoa, se on viisautta. Hanki sä vain miehesi seksikokemusten perusteella, mä hankin sen pohjalta, kuinka vastuullinen ja hyvä ihminen ja mahdollinen isä hän on. Sellaiselle onhelppoa jättää lapset ja parannella edelleen itseään. Ja saada silti olla äiti <3

ap

Miten sinä olet äiti?

Synnytin kaksi lasta ja hoidin heitä paljon kun he olivat pieniä ja nyt olen hiukan enemmän taka-alalla, mutta he tietävät, että olen heidän äitinsä, kuinka niin?

ap

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mäkin mielelläni olisin ottanut tunnepohjalta parisuhteen, mutta kukaan ei tuntenut mua kohtaan samoin, joihin mä tunsin jotain, niin oli vaan pakko olla järkevä ja valita hyvä mies. Tunteista viis. Harmittaa, mutta kaikkea ei voi saada.

ap

Johtuu siitä ettet pysty antamaan mitään kenellekään etkä tule kenenkään kanssa toimeen

Yksi ihastus potilastoveriin ei oikein terveeltä vaikuta

Älä taas aloita.

Älä taas aloita.

Sinähän pilasit äitisi elämän; tunnen sinut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joko yksiö on siivottu?

Miten niin joko? Sä muutit teille ja siivosit kerran, vai?

ap

Kaksiossa et jaksanut siivota. Miten yksiössä?

No, "kaksiossa" oli kuitenkin 90m2. Ja kaikki 2-3 kodin tavarat. Ajatuksella, että ehkä vielä hankitaan se kakkosasunto, jolloin oli vaika vain heittää pois. Lisäksi lapset keskeyttämässä mitä teen ja sotkemassa lisää. Niin mieti ihan keskenäsi, miksi oikeastaan hankiinkaan tämän yksiön :)

ap

Oletko siivonnut ja pessyt itse omat pyykkisi? Luonnistuuko ruuanlaitto?

Puristin tänä aamuna itsekasvattamistani vehnänoraista mehua, olen syönyt luomukasvisruokaa ja raakaillut, ja totta kai on minimalistista ja siistiä. Ne tulevat mun paranemista nyt :) Kun on aikaa, ah!

ap

Oletko siivonnut tai pessyt pyykkiä?

Onko sinulla syömishäiriö?

Ei ole syömishäiriö, on joskus ollut, mutta sain sen onneksi pois ilman sen kummempia hoitoja, kesti jotain 1/2 vuotta se ja laihduin 8 kiloa normaalipainostq alaspäin. Nyt teen syömällä itselleni hyvää, että sellainen häiriö :)

ap