Minulla ei ole omaisia :(

Olin juuri pienessä leikkauksessa ja sieltä olisi pitänyt olla saattaja kotiin...Mutta pakkohan niiden oli minut yksin päästää kun ei ketään ollut. En todellakaan olisi jotain työkaveria voinut pyytää. Ja sitten täällä kotona pärjäillään jotenkuten; joillain kai sairaana ystävät tai muut hoitaa kaupassa käynnin tai muuten auttelee? t. Ap

Onko ketään kohtalotovereita?

Minulla on kaksi biologista pietä lasta. Ei muita.

M46

Voit pyytää apua erilaisista kotipalveluista. Jos mammonaa riittää niin sinulla ei ole ongelmaa. Fysioterapeutit, siivoojat ja kauppiaat tuovat palvelunsa kotiovellesi asti. Jopa nettiapteekki palvelee kotiovelle.

Vierailija kirjoitti:

Voit pyytää apua erilaisista kotipalveluista. Jos mammonaa riittää niin sinulla ei ole ongelmaa. Fysioterapeutit, siivoojat ja kauppiaat tuovat palvelunsa kotiovellesi asti. Jopa nettiapteekki palvelee kotiovelle.

Ei kai ne hautajaisia järjestä tai järjestele asioitani jos satun kuolemaan? Mietin kenen huoleksi nämä jäisi, ehkä sitten sosiaalitoimiston? t. Ap

Minulla on kaksi lasta. Sisaruksia kolme, kenenkään heistä kanssa ei mitään yhteyttä. Vanhemmat kuolleet. Ystävät jääneet aikojen saatossa. 

Olen niin tottunut tähän etten edes kaipaa ketään. Lapsia tapaan tietysti, mutta heillä on jo oma elämänsä enkä voi heitä sitoa.

Pitää vain toivoa etten koskaan joudu riippuvaiseksi kenestäkään. Se on itse asiassa asia joka pelottaa! Haluan kuolla suorilta jaloilta!

Ja jatkan sen verran, että hautajaisistani en huolta kanna! En usko että ketään maan päälle jätetään, eiköhän mun raatoni joku korjaa! :-D  Sitä paitsi haluan tulla poltetuksi, en haudatuksi.

Miksette hanki kumppania??? Liian pitkä vaatimuslista niin kuin ihmisllä nykyään? Jokaiselle on monta sopivaa. Ei pidä luopua toivosta niin helposti. 

Vierailija kirjoitti:

Olin juuri pienessä leikkauksessa ja sieltä olisi pitänyt olla saattaja kotiin...Mutta pakkohan niiden oli minut yksin päästää kun ei ketään ollut. En todellakaan olisi jotain työkaveria voinut pyytää. Ja sitten täällä kotona pärjäillään jotenkuten; joillain kai sairaana ystävät tai muut hoitaa kaupassa käynnin tai muuten auttelee? t. Ap

Minä jäin sairaalaan yöksi samasta syystä. Toki joku kaverini olisi varmaankin tullut saattamaan, mutta en viitsinyt vaivata.

Luin jostakin, että joku syöpäjärjestö tms. järjestää kyllä hautaamisen, jos heille testamenttaa omaisuutensa. Mutta eipä tänne ketään mätänemään jätetä, kyllä yhteiskunta hoitaa.

Itse olen aikalailla samassa tilanteessa. Toki on kavereita, mutta heillä on omat perheet. Sisaruksia ei ole eikä vanhemmat ole kiinnostuneita näkemään minua. Aina löytyy jokin syy. Tänä vuonna emme ole nähneet kertaakaan, vaikka välimatkaakaan ei paljoa ole. Heillä menee muut menot ja ihmiset etusijalle. Olen asiaa tietenkin surrut, mutta tajunnut (tai lähinnä luovuttanut), että näin tämä nyt vain on. Asiasta olen yrittänyt keskustella, mutta jos ei vastakaikua saa, niin minkä sille mahtaa. Ainoa vaihtoehto on mennä itse omassa elämässä eteenpäin. Harrastan, yritän tutustua uusiin ihmisiin, nautin arjen pienistä asioista jne. Toki yksinäistä on välillä, mutta niin saattaa olla myös perheellisillä ihmisilläkin.

Up!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voit pyytää apua erilaisista kotipalveluista. Jos mammonaa riittää niin sinulla ei ole ongelmaa. Fysioterapeutit, siivoojat ja kauppiaat tuovat palvelunsa kotiovellesi asti. Jopa nettiapteekki palvelee kotiovelle.

Ei kai ne hautajaisia järjestä tai järjestele asioitani jos satun kuolemaan? Mietin kenen huoleksi nämä jäisi, ehkä sitten sosiaalitoimiston? t. Ap

Mitä hittoa sinä hautajaisilla teet kun olet kuollut? Et sinä niitä näe. Hautajaiset pidetään eläville jälkeen jääville, ei ruumiille. Älä luule, että suhtaudun kylmästi, itsellä sama tilanne. Muumiona löytävät ja kuoppaan potkaisevat. Mitäs tuosta, ruumis ei välitä.

Vierailija kirjoitti:

Miksette hanki kumppania??? Liian pitkä vaatimuslista niin kuin ihmisllä nykyään? Jokaiselle on monta sopivaa. Ei pidä luopua toivosta niin helposti. 

Kumppani haluaa seksiä ja sitä ei ole tarjota. On myös totta, että luonteet sopivat liian harvoin yksiin. Mieluummin yksin ja tyytyväinen kuin kumppanin alistamana.

Jos ei todella ole omaisia eikä ystäviä, niin onko sillä sitten mitään väliä, kuka ne hautajaiset järjestää? Joka viikko siunataan hautaan ihmisiä, joiden hautajaisiin ei tule ketään. Pappikaan ei tule siunaamaan, jos vainaja ei kuulunut kirkkoon. Paikalla ainoastaan hautausmaan työntekijät viran puolesta. Jos kukaan ei kaipaa, niin miksi ja ketä varten hautajaiset pitäisikään järjestää? Kaikki kuitenkin haudataan, siitä ei tarvitse olla huolissaan.

Minulla on mies ja kolme lasta. Vanhemmat kuolleet, eikä sisaruksia ole. Suurin osa muustakin suvusta kuollut. Ei kenenkään kanssa yhteydessä. Kavereitakaan ei ole. Ilman lapsia kuolisin yksinäisenä. 

Etsi kumppani. 

Vähiin ovat menneet minunkin omaiseni. Vanhemmat ja ainoa sisarus ovat maanneet hautuumaalla jo pitkään. Omaa perhettä minulla ei ole ollut koskaan, kun en ole kelvannut kenellekään, ei juuri ystäviäkään. Lähimmät ovat iäkäs ja heikkokuntoinen eno sekä kaksi serkkua, joista toinen ei halua pitää yhteyttä sukulaisiin. Lisäksi joitakin pikkuserkkuja, joista pariin pidän yhteyttä.

Muutama vuosi sitten lääkärin vastaanotolla tarkistettiin henkilötietoni, joihin kuuluu myös lähin omainen. Sanoin, että ne entiset lähiomaisten nimet on poistettava, koska he ovat jo kuolleet. Se sujui hyvin, mutta kun sanoin, ettei minulla ole ketään lähiomaista, jonka nimen voisin tietoihini lisätä, ei kanslisti meinannut millään uskoa, vaan alkoi vaan tiukata, että kyllä nyt jokaisella joku on. Mutta kun ei ollut. Serkun nimen olisin tietysti voinut antaa, mutta en halunnut tehdä sitä ensin kysymättä, sopiiko se.

Olen ap:n tavoin miettinyt myös, kuka hoitaa minut aikanaan hautaan ja selvittää pesän, jos siinä nyt silloin jotain selvittämistä on. Nyt asun yksin, mutta toivon, että niin kauan kuin olen järjissäni, hankin itselleni paikan palvelutalosta tai vastaavasta paikasta. Olisi kamalaa maata ehkä viikkokausia ensin kituvana ja sitten kuolleena kodin lattialla. Olen jonkun kerran puhunut asiasta serkulleni, joka on minua toistakymmentä vuotta nuorempi eli elää oletettavasti minua pitempään. Serkku on luvannut huolehtia minut hautaan, paikankin olen hänelle osoittanut: sukuhaudassa on yksi paikka vapaana ja olen jo vuosia sitten sanonut, että siihen haluan tulla haudatuksi.

Meidän yksineläjien kannattaa tehdä hyvissä ajoin testamentti, jossa määrätään, minne mahdolliset pesän varat ohjataan. Serkuthan eivät peri, joten ilman testamenttia pesän varat menevät valtiolle. Siihen voi varmaan liittää myös ohjeet hautaamisesta ja muista käytännön asioista jo ennen kuolemaa ja erityisesti kuoleman jälkeen, kuten esim. haluaako tulla tuhkatuksi vai ei. Minulle on sama, haudataanko arkussa vai uurnassa.  

Vierailija kirjoitti:

Minulla on mies ja kolme lasta. Vanhemmat kuolleet, eikä sisaruksia ole. Suurin osa muustakin suvusta kuollut. Ei kenenkään kanssa yhteydessä. Kavereitakaan ei ole. Ilman lapsia kuolisin yksinäisenä. 

Entäs se mies?

Vierailija kirjoitti:

Miksette hanki kumppania??? Liian pitkä vaatimuslista niin kuin ihmisllä nykyään? Jokaiselle on monta sopivaa. Ei pidä luopua toivosta niin helposti. 

On sekin yksi syy mutta toisaalta, jos se sykähdyttävä tunne puuttuu, ei sitä voi pakottaakaan. Itse ihastun aniharvoin ja kun niin lopulta käy, ei kohde ole minusta kiinnostunut. Nämä ihastumisen kohteeni eivät ole mitenkään ylimaallisia mutta koska olen itse ainakin ulkonäöllisesti keskitason alapuolella, on hyvin epätodennäköistä, että mies tuntee minua kohtaan samoin. Ihastuminen johtaa kohdallani loputtomiin pettymyksiin.

Up