HS: Tämän takia Antti Tuisku pysyy hiljaa seksuaalisuudestaan
Antti Tuisku ei ole kommentoinut asiaa ikinä. Laulaja kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa saavansa seksuaalisuuttaan utelevia viestejä joka viikko.
− Miksi itse lähtisin kursivoimaan ja alleviivaamaan sitä? Kun yritän koko ajan omalla esimerkilläni levittää ihmisille ajatusta, ettei sillä ole mitään merkitystä. Minulle ei ainakaan ole. Minulle merkkaavat ihan muut asiat, Antti kertoo haastattelussa.
Antin mukaan jotkut ovat pitäneet hänen vaikenemistaan pelkuruutena. Laulaja muistuttaa, ettei ihmissuhteista ja muista läheisistä ihmisistä puhuminen vaikuta ainoastaan hänen elämäänsä.
− Minulla on lähipiiriä, joka ei oikeasti halua julkisuutta. Se on siis myös kunnioittamista. En halua, että muut joutuvat tähän minun työni takia. Tässä on tarpeeksi kestämistä minulle itsellenikin.
Kommentit (178)
Suomen medialla on "kirjoittaamaton sääntö" eli ketään ei vedetä kaapista ulos ellei henkilö itse ole sitä myöntänyt tai tuo asiaa julkisella paikalla esille.
"Yksityiselämäni varjelemisessa ei ole kyse siitä, että varjelen seksuaalisuuttani. Kyse on siitä, että on määrättyjä asioita omassa elämässä, jotka haluan pitää itsellä. En ikinä antaisi itselleni anteeksi sitä, että lehdissä kaikkein kiinnostavinta olisi se, mitä tapahtuu kotiseinieni sisäpuolella. Musiikkini ansaitsee kaiken huomion."
Se on näin ja kaikki sen ymmärtäköön.
Vierailija kirjoitti:

Joopa joo. Jos edes kerran yksikin hetero sanoisi noin. Tuohan on sama kuin sanoisi, ettei ole hetero ja että seksuaalisuudessani on jotain häpeällistä, joten salaan sen.
Vierailija kirjoitti:
Se näyttää homolta, kuulostaa homolta ja kävelee kuin homo.
Onkohan se homo?
Eli mielestäsi homoseksuaali henkilö kävelee, näyttää ja kuulostaa joltain tietynlaiselta? Kertoisitko tästä hieman lisää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuskin kenelläkään ikinä on käynyt mielessä että Antti Tuisku olisi hetero. Tarviiko tuota kysellä.
Se sitten että kenen kanssa on sutinat, ei kuulu kenellekään...
Vielä 10 vuotta sitten ja allekin Antti-aiheiset keskustelupalstat oli täynnä tyttöjä, jotka kuittasivat homopuheet kateellisten panetteluna, mutta tietenkään enää kukaan ei myönnä ajatelleensa näin.
Niin no lapset on lapsia. Tarkoitin että aikuiset tuskin on niin sokeita. Varsinkaan toimittajat.
Lasten ei tarvi tällaisia asioita miettiä.
Kyllä mäkin muistan miten järkytyin kun kuulin että Village People on homobändi. Siitäkin olisi toimittajat voineet olla hiljaa :D
Yleensä miespuoliset huomaa toisessa homouden, naiset ei iästä riippumatta. Asia voi tosin olla ihan viime vuosina muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se näyttää homolta, kuulostaa homolta ja kävelee kuin homo.
Onkohan se homo?Eli mielestäsi homoseksuaali henkilö kävelee, näyttää ja kuulostaa joltain tietynlaiselta? Kertoisitko tästä hieman lisää?
En ole tuo, joka tuon kirjoitti, mutta ehkä olemme kaikki tietoisia, että on olemassa stereotyyppisiä homoja, jollaisia kaikki homot eivät ole, mutta jollaisia heterot eivät lähes koskaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Suomen medialla on "kirjoittaamaton sääntö" eli ketään ei vedetä kaapista ulos ellei henkilö itse ole sitä myöntänyt tai tuo asiaa julkisella paikalla esille.
Miksi heterot on tässä suhteessa eriarvoisia? Kovasti toitotetaan tasa-arvoa, mutta heteron "salasuhteet" saa kerta toisemsa jälkeen revitellä kaiken kansan nähtäväksi.
Ja miksei esim. Waltteri Torikka kuulu tämän saman kirjoittamattoman säännön alle? Kyllähän hänenkin mandollinen puolisonsa on kasvoja lukuunottamatta esitelty seiskassa, vaikka Torikka ei myöskään halua tuoda ynsityiselämäänsä julkisuuteen?
Vierailija kirjoitti:
"Yksityiselämäni varjelemisessa ei ole kyse siitä, että varjelen seksuaalisuuttani. Kyse on siitä, että on määrättyjä asioita omassa elämässä, jotka haluan pitää itsellä. En ikinä antaisi itselleni anteeksi sitä, että lehdissä kaikkein kiinnostavinta olisi se, mitä tapahtuu kotiseinieni sisäpuolella. Musiikkini ansaitsee kaiken huomion."
Se on näin ja kaikki sen ymmärtäköön.
Tuiskun viime aikainen musiikki ei ole kyllä ansainnut lainkaan huomiota... riman alta ja reilusti.
Mun 18v sisko on ollu monta vuotta kunnon Antti Tuisku fani. Kiertänyt kymmeniä keikkoja ja tuntee paljon faneja. Eilen aiheesta juteltiin ja hän sanoi, että fanit on aiheesta keskenänsä jutellut. Monet on sitä mieltä ettei Antti hetero ole. Aikojen alussa oli ne pikkutytöt joille homous olisi ollut maailmanloppu. Nykyään se ei enää kiinnosta ketään. Niille riittää, että Antti on onnellinen ja arvostavat yksityisyydestä pitämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen medialla on "kirjoittaamaton sääntö" eli ketään ei vedetä kaapista ulos ellei henkilö itse ole sitä myöntänyt tai tuo asiaa julkisella paikalla esille.
Miksi heterot on tässä suhteessa eriarvoisia? Kovasti toitotetaan tasa-arvoa, mutta heteron "salasuhteet" saa kerta toisemsa jälkeen revitellä kaiken kansan nähtäväksi.
Ja miksei esim. Waltteri Torikka kuulu tämän saman kirjoittamattoman säännön alle? Kyllähän hänenkin mandollinen puolisonsa on kasvoja lukuunottamatta esitelty seiskassa, vaikka Torikka ei myöskään halua tuoda ynsityiselämäänsä julkisuuteen?
Ilmeisesti koska heterous ei vaikuta esim.henkilön työllistymiseen tai häirintään ym.
Vierailija kirjoitti:
Suomen medialla on "kirjoittaamaton sääntö" eli ketään ei vedetä kaapista ulos ellei henkilö itse ole sitä myöntänyt tai tuo asiaa julkisella paikalla esille.
Itse asiassa kyseessä on ihan laki. Cris Owenkin sai puhua suhteestaan Kauniiden ja rohkeiden naisnäyttelijään vasta, kun juridinen sukupuolensa oli muuttunut mieheksi. Tavallaan hieman tekopyhää tosin, koska suhde oli kuitenkin tapahtunut kahden naisen välillä. Sittemminhän toki Joanna Johnson on tullut kaapista.
jake from jäke kirjoitti:
Antti asuu miehensä nimissä olevassa asunnossa
Mistä sen muuten saa tietää kenen nimissä mikäkin asunto on? Ellet sitten kuulu lähipiiriin.
On hyvä, että Tuisku ymmärtää pysyä kaapissa. Oli sitten homo tai ei. Minusta tuollaiset jutut on aina ikävää luettavaa, eivätkä ainakaan nosta artistia paremmin esille. Taiteilijan yksityiselämän ei tarvitse kuulua kaikelle kansalle. Minusta on parempi jos ei kuulu. Sillanpäästäkin tuli ihan floppi sen kaikkien avautumisten ja kirjan jälkeen. Tämä uusin kupru ei yhtään paranna sen mainetta.
Uskokaa pois, on hauskempaa kun ei tiedä ihan kaikke vaan voi säilyttää edes osan mukavista illuusioistaan.
jos talo on oy-muotoinen, niin omistus on julkista tietoa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomen medialla on "kirjoittaamaton sääntö" eli ketään ei vedetä kaapista ulos ellei henkilö itse ole sitä myöntänyt tai tuo asiaa julkisella paikalla esille.
Miksi heterot on tässä suhteessa eriarvoisia? Kovasti toitotetaan tasa-arvoa, mutta heteron "salasuhteet" saa kerta toisemsa jälkeen revitellä kaiken kansan nähtäväksi.
Ja miksei esim. Waltteri Torikka kuulu tämän saman kirjoittamattoman säännön alle? Kyllähän hänenkin mandollinen puolisonsa on kasvoja lukuunottamatta esitelty seiskassa, vaikka Torikka ei myöskään halua tuoda ynsityiselämäänsä julkisuuteen?
Ilmeisesti koska heterous ei vaikuta esim.henkilön työllistymiseen tai häirintään ym.
Kyllä ne seiskan paljastamat salasuhteet, tms on varmasti vaikuttanut niiden henkilöiden elämään.
Ja Torikkaan seiska on liittänyt tummaihoisen miehen. Miksi siitä saa kirjoitella ihan kuvien kanssa? Torikka ei ole tainnut hiiskua yksityiselämästään sitäkään vähää mitä Antti.
Onko sillä nyt oikeasti muka jotain väliä? Jos pidät ko. artistin musasta, tuskin hänen seksuaalisuudellaan on mitään väliä. Jos taas et, niin sama juttu. Ja eikö se nyt ole tullut rivien välistä selväksi, että hän tuskin on ihan perushetero.
t. Mies.
Vierailija kirjoitti:
Menkään nyt jo laihduttamaan. Oletteko raskaan?
up
Vierailija kirjoitti:
Onko sillä nyt oikeasti muka jotain väliä? Jos pidät ko. artistin musasta, tuskin hänen seksuaalisuudellaan on mitään väliä. Jos taas et, niin sama juttu. Ja eikö se nyt ole tullut rivien välistä selväksi, että hän tuskin on ihan perushetero.
t. Mies.
Ei sillä ole mitään väliä kellekään. Antille se tuntuu olevan vähän ongelma, kun siitä pitää avautua.
Ja edelleen ihmettelen julkkisten eriarvoisuutta tässä asiassa. Miksi seiska vaikenee puolisosta Antin kohdalla, mutta ei samassa tilanteessa olevan Torikan kohdalla? Enemmän se Antin puoliso on julkisuudessa, kuin Torikan autokuski.
Olisi kaikkien parhaaksi kun voisi puhua suoraan. Salaisuus rasittaa ja joutuu aina varomaan mitä sanoo ettei loukkaa tai sohaise varomattomasti. En näe mitään hyvää tuollaisesta salaamisesta. Jos mun poika olisi homo tai transu tms niin takuulla kannustaisin kertomaan julkisesti.
Harvemmin kaappihomojen. Tosin olihan aikoinaan Seiskassa juttu Bjurströmin ja Sillanpään ulkomaanmatkasta miespuolisten kavereiden kanssa, toki varottiin käyttämästä nimeä poikaystävä tms, vaikka selväähän se oli. Siitäkin jotkut vanhukset kirjoitti yleisönosastoon, kuinka oli häpeällistä tehdä tuollainen vihjaileva juttu, kun joku saattoi luulla, että olisivat homoja.