En ymmärrä tahallaan toimettomia ihmisiä

Mistä sinä tiedät mitä sairauksia heillä on takanaan? Moni sairas ei saa kuntoutustukea vaan on tippunut vajaakuntoiseksi työnhakijaksi. Itsekin opiskelen yliopistolla 7. vuotta. Edes kandia en ole saanu tehdyksi. Joku voi pitää laiskana, totuus on se, että sairastuin vakavasti muutama vuosi sitten ja kunnon hoidon saamisessa kesti.

Mä olen ollut 25 vuotta työelämässä ja tehnyt välillä kahta työtä yhtä aikaa. Työni on vaativaa ja olen menestynyt hyvin - mutta olen myös niin väsynyt, että jos nyt jäisin työttömäksi, ensimmäisen puoli vuotta voisin vallan mielelläni vain nukkua.

No tietenkin juuri nuoret miehet ärsyttää. Pitäisihän heidän olla tienaamassa ja maksamassa naisten eläkkeitä ja terveydenhuollon kustannuksia. :D

Mä ymmärrän ihan täysin. Sen se kyllä vaati, että jätti työpaikan ja heittäytyi taas opiskelijaksi aikuisella iällä. Vapauden koittaessa tajusi, kuinka kamala työelämä nykyään on. Kaikki otetaan irti ja mitään ei anneta tilalle. Sinne on helppo jäädä kuin sammakon hiljakseen lämpiävään kattilaan.

Opiskeleva on kuitenkin jossain kiinni. Joten et voi 2 puhua itsestäsi nyt tänä kohderyhmänä.

ap

No mikäs tässä, joka kuukausi saan rahaa tilille ja kämppäkin on tarjottu. Valtion tuella voin keskittyä kerrankin tosissaan CS GO:hon, tosin joitakin mukavuuksia oon joutunut vähentämään.

Jos systeemi mahdollistaa tämän miksi en käyttäisi porsaanreikää hyväkseni? Mitä AP ei ymmärrä?

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän ihan täysin. Sen se kyllä vaati, että jätti työpaikan ja heittäytyi taas opiskelijaksi aikuisella iällä. Vapauden koittaessa tajusi, kuinka kamala työelämä nykyään on. Kaikki otetaan irti ja mitään ei anneta tilalle. Sinne on helppo jäädä kuin sammakon hiljakseen lämpiävään kattilaan.

Kannattaa valita työ josta saa palkkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ymmärrän ihan täysin. Sen se kyllä vaati, että jätti työpaikan ja heittäytyi taas opiskelijaksi aikuisella iällä. Vapauden koittaessa tajusi, kuinka kamala työelämä nykyään on. Kaikki otetaan irti ja mitään ei anneta tilalle. Sinne on helppo jäädä kuin sammakon hiljakseen lämpiävään kattilaan.

Kannattaa valita työ josta saa palkkaa.

Joo, sellaista on kyllä ehditty tekemään. Raha on kuitenkin vain rahaa eikä korvaa menetettyä vapaa-aika, perhe-elämää tai yöunia, ainakaan enää tässä vaiheessa, kun materiaa on riittävästi ja velat nollattu.

Taidat olla meidän naapuri ihmetteliä. Pidä vaan huoli omista asioistasi ja ihmettele niitä. Tai tule kysymään jos on jotain asiaa. Ei tartte ihmetellä.

Vierailija kirjoitti:

Opiskeleva on kuitenkin jossain kiinni. Joten et voi 2 puhua itsestäsi nyt tänä kohderyhmänä.

ap

En väitä olevani kohderyhmää, väitän ymmärtäväni kohderyhmää.

4

En minäkään ymmärtänyt nuorena mutta nyt kun työelämä on imenyt kaikki mehuni loppuun ja olen totaalisen uupunut, ei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin sanoa itseni irti että pääsen lepäämään. Uupumisesta näes ei saa sairaslomaa. Olin tietty tyhmä kun en ymmärtänyt tilaani ajoissa niin olisin jaksanut hakea muuta työtä. Voimien kerääminen vie kaiken aikani ja tarmoni eikä minulla ole pienintäkään halua mennä töihin tai opiskella. Saa nähdä kuinka kauan kestää kunnes mieli muuttuu.

Jos systeemi mahdollistaa tämän miksi en käyttäisi porsaanreikää hyväkseni? Mitä AP ei ymmärrä?

Don't hate the player, hate the game. Pitäähän kunnon kansalaisen osallistua ;)

Olen aina ihmetellyt miten joillain on pokkaa myöntää jotain tällaista, siis että ei vaan hyväksy erilaisia ihmisiä.

Lähipiiriini kuuluu perhe, jonka nyt kuusikymppiset vanhemmat ovat koko elämänsä rutisseet työhönmenosta. Kun kesäloma loppuu, masentaa. Lomautus on ollut yhtä kuin lottovoitto. Lapsilleenkin ovat antaneet saman mallin. Yli kolmekymppinen poika eläkkeellä, saa pientä eläkettä. Työhön ei kuitenkaan halua tai ehkä ei sitten pysty. Kyseiset ihmiset eivät ole yrittäjiä eikä heillä ole juuri mitään harrastuksiakaan. Muutaman vuoden kuluttua pääsevät nämä vanhemmat eläkkeelle ja sitä päivää jo odotetaan kuin lapset joulupukkia.

Minä kyllä ymmärrän. Jos ei olisi pakko, en varmasti kävisi päivääkään töissä. Jos esim. lottoa pelaisin ja voittaisin vaikka miljoonan, jäisin heti paikalla pois töistä. Kyllä minä keksin tekemistä, ei ole siitä kiinni. Ärsyttää vaan niin paljon, kun on yksi elämä elettävänä, ja siitä menee suurinosa jossain helvetin oravanpyörässä. Tee näin ja noin, viitenä päivänä viikossa viideltä ylös, muista myös huolehtia siitä, että miellytät muiden ihmisten silmää, lapset joka päivä harrastuksiin, viikonloppuna et sit myöskään lepää vaan kahlaat syksyn kauniissa ruskassa kaatosateessa kun niin vaan kuuluu perkele tehdä!

Kuollakseni pelkään tilanteita, joissa joudun olemaan ihmisten kanssa tekemisissä. Hirveät traumat lapsuudesta, kiusaamisesta, perheväkivallasta, päihdeongelmista.

Ammatin hankin, ja nautin työnteosta. Kuitenkin lamaannun, romahdan ja uuvun aivan heti, kun hiukankin epäonnistun, vaikkakaan en mokaisikaan pahasti. Kammoan sitä, millon joku ihminen alkaa huutamaan minulle.

Nyt puolitoista vuotta kotona ollut, odottamassa että saan apua. Lääkkeitä on, niitäkin kuitenkin vähäisesti ja lääkärin mielestä lääkitystä pitäisi vaihtaa ssri lääkkeisiin, jotka eivät minulle sovi ollenkaan (useamman vuoden kokeiluaikoja eri lääkkeillä). Omaan, tämän hetkiseen (säännöllisesti syötävään) lääkkeeseeni en saa annosnostoa, kun tämä on riippuvuutta aiheuttava. Huolimatta siitä, että jo suuren annoksen syön tätä päivittäin, ja olen jo vajaan vuoden ajan syönyt. Joten riippuvuus on jo päivänselvä asia, ja lääkettä lopettaessa se tulee ottaa huomioon pitkällä lopetusajalla.

Halu olisi olla jotain muuta kuin epäonnistuja, mutta mitä jos ne kortit sain, kun niitä jaettiin?

Olen tällä hetkellä työtön. Ollut tosin vasta n. kuukauden. Mua ainakin ahdistaa, kun ei voi nähdä tulevaan. Mielelläni tekisin jotain. Nyt vain tuntuu siltä, etten jaksa heti alkaa opettelemaan uuden paikan tavoille. Myös 3-vuorotyö ajatuksena stressaa.

Ex-työpaikassani oli hymy kaukana, kun ensin iltavuoro pahimmillaan 12-21:30 ja seuraavana päivänä aamu 7-15:30. Nukkumista vain muutama tunti. Pahimmillaan myös ollut ilta-aamu- ilta-aamu-ilta-aamu, vp, aamu jne. Terveys tuossa hajoaa, samoin ihmissuhteet. Harrastaminen vaikeaa, elämän suunnittelu vaikeaa. Yhtäkkiä heitetään pihalle moneksi kuukaudeksi, sitten taas pyydellään takaisin. Mitään ei kerrota etukäteen. Tähän päälle ku lisää jotkut v-mäiset työkaverit, joilla ei muuta virkaa kuin juoruilu, niin kyllä vaan alkaa oma psyyke hajoamaan! Niin, ja kiitosta kuulee harvoin. Kohdellaan pahimmillaan kuin halpaa makkaraa. Ei olla huomaavinaan samassa bussissa ym. Mun sietokyky on aika loppu!! Olen toisaalta iloinen, että pääsin pois, ennenkuin ajautuu oikeasti työkyvyttömäksi. Toisaalta epätietoisuuskin tuntuu pahalta.

No minun ammattini on sellainen että töitä ei voi etsiä, pitää odottaa että joku verkostosta ottaa yhteyttä. Viisi kuukautta meni levätessä ja tein kaikkea kivaa, toki en saanut yhteiskunnalta lanttiakaan.

Työtön kaverini (mies, en tiedä voiko häntä nyt varsinaisesti nuoreksi sanoa, mutta alle 40-v kuitenkin) joutui kerran käyttämään älypuhelintani ja tallensi vahingossa kalenterinsa puhelimeeni. Avasin kalenterin vahingossa ja silmilleni lävähti psykiatrin aikoja, muistutuksia sen ja tämän vahvan psyykenlääkereseptin uusinnasta ym ym. Hän oli onnistunut salaamaan tämän kaiken. Myöhemmin hän tosin joutui pakkohoitoon. Pointtini siis, kuten oli jo mainittukin, ettemme aina tiedä toisen työttömyyden (tosin paljastui, ettei hän sitä ollutkaan kuten väitti, vaan työkyvyttömyyseläkkeellä) taustalla on.

Ymmärrän hyvin suurinta osaa, ovat puolikuntoisia tai täysin toimintakyvyttömiä, mutta eivät niin sairaita, että olisivat jonkun vakuutuslääkärin mielestä sairaita.

Sitten on myös niitä, jotka eivät edes voi kirjoittaa itselleen runoa tai virkata itselleen patalappua, koska se häiritsisi hengailua ja olisi riistoa. En tosin tiedä kuin yhden, sen palstan vakituisen sossurotan. Varmasi siihenkin on jokin järkeenkäypä selitys, mutten tiedä, mikä se voisi olla.