En ymmärrä tahallaan toimettomia ihmisiä

Vierailija kirjoitti:

En usko että on kovin montaa sellaista psyykkisesti tervettä ihmistä joka mieluummin elää koko ikänsä muutamalla satasella kuussa koko ikänsä pienessä vuokrayksiössä tekemättä mitään kuin käy töissä. Muuhun ei nääs tuilla ole varaa, jos ei ikinä ole töitä tehnyt ja säästänyt hirveästi. Eri juttu jos on paljon perittyä rahaa tai lottovoitto jolloin on varaa tehdä kaikkea ilman töitäkin. Tai jos asuu kotona rikkaitten vanhempien rahoittamana.

Mä taas veikkaan että tuollaisia ihmisiä tulee koko ajan vain lisää jotka tajuavat nykyisen kulutusyhteiskunnan järjettömyyden.

Samaa mieltä kyllä siinä, etten loppuelämääni jaksaisi olla esim. Vain kotona. Toisaalta en ymmärrä niitäkään ketkä tekevät hirveästi töitä ja suorittavat koko elämäänsä hirveässä stressissä 🤔 paras vaihtoehto itselleni on osa-aikatyö. En tarvitse enempää rahaa ja aikaa jää myös olla lasten kanssa ja rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Mistä sinä tiedät mitä sairauksia heillä on takanaan? Moni sairas ei saa kuntoutustukea vaan on tippunut vajaakuntoiseksi työnhakijaksi. Itsekin opiskelen yliopistolla 7. vuotta. Edes kandia en ole saanu tehdyksi. Joku voi pitää laiskana, totuus on se, että sairastuin vakavasti muutama vuosi sitten ja kunnon hoidon saamisessa kesti.

Kuinka monella pitkäaikaistyöttömällä kuvittelet olevan joku työnteon estävä sairaus?

Jos luku on yli 5% olisin todella yllättynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko että on kovin montaa sellaista psyykkisesti tervettä ihmistä joka mieluummin elää koko ikänsä muutamalla satasella kuussa koko ikänsä pienessä vuokrayksiössä tekemättä mitään kuin käy töissä. Muuhun ei nääs tuilla ole varaa, jos ei ikinä ole töitä tehnyt ja säästänyt hirveästi. Eri juttu jos on paljon perittyä rahaa tai lottovoitto jolloin on varaa tehdä kaikkea ilman töitäkin. Tai jos asuu kotona rikkaitten vanhempien rahoittamana.

Mä taas veikkaan että tuollaisia ihmisiä tulee koko ajan vain lisää jotka tajuavat nykyisen kulutusyhteiskunnan järjettömyyden.

Kyllä pienillä tuilla eläminen on aivan kamalaa jos jatkuu vuosia. Pidän tällaista elämää kyllä melkoisena tuhlauksena. Ei tarvitse tienata viittä tonnia kuussa mutta viisisataa on aivan liian vähän mielekkääseen elämään, jos ei ole puolisoa, maksettua asuntoa tai satojen tonnien säästöjä.

Hyvä ap, olet täysin oikeassa. Ei pidäkään ymmärtää, vaikka yleinen paine tähän ymmärtämiseen onkin kova.

Toimettomuudessa ei ole mitään vikaa niin kauan kuin se tapahtuu omin rahoin. Yksilönvastuun hylkääminen ja kaiken lekkeriksi lyöminen ei saa olla mikään asia, joka hiljaisesti vain hyväksytään. Valitettavasti yhteiskuntamme antaa tällaiseen pelleilyyn vielä mahdollisuuden ja tämä onkin eräs syistä, joiden vuoksi arvostettu hyvinvointiyhteiskunta on pian historiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä sinä tiedät mitä sairauksia heillä on takanaan? Moni sairas ei saa kuntoutustukea vaan on tippunut vajaakuntoiseksi työnhakijaksi. Itsekin opiskelen yliopistolla 7. vuotta. Edes kandia en ole saanu tehdyksi. Joku voi pitää laiskana, totuus on se, että sairastuin vakavasti muutama vuosi sitten ja kunnon hoidon saamisessa kesti.

Kuinka monella pitkäaikaistyöttömällä kuvittelet olevan joku työnteon estävä sairaus?

Jos luku on yli 5% olisin todella yllättynyt.

Olen eri, mutta luulenpa, että useammalla kuin osaat kuvitella. Siellä tilastoissa roikkuu kaikki takavuosikymmenten diagnosoimatta jääneet lievästi kehitysvammaiset, joille ei vain löydy työtä, siellä on kaikki lievästi autistiset, jotka eivät loista työhaastatteluissa, siellä ovat kaikki moniallergiset, joiden on vaikea löytää sopivaa tilaa, jossa voivat työskennellä, siellä on aivovaurion jälkeen vakavia oireita saaneita ihmisiä, siellä on vanhoja raksamiehiä, joilla ei enää ole paikat ehjinä, siellä on eriasteisesti mielenterveysongelmaisia...

Entisaikaan oli kyllä töitä, joissa sai käydä vähän vajaalla, mutta ne ovat oikeastaan kaikki kadonneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En usko että on kovin montaa sellaista psyykkisesti tervettä ihmistä joka mieluummin elää koko ikänsä muutamalla satasella kuussa koko ikänsä pienessä vuokrayksiössä tekemättä mitään kuin käy töissä. Muuhun ei nääs tuilla ole varaa, jos ei ikinä ole töitä tehnyt ja säästänyt hirveästi. Eri juttu jos on paljon perittyä rahaa tai lottovoitto jolloin on varaa tehdä kaikkea ilman töitäkin. Tai jos asuu kotona rikkaitten vanhempien rahoittamana.

Mä taas veikkaan että tuollaisia ihmisiä tulee koko ajan vain lisää jotka tajuavat nykyisen kulutusyhteiskunnan järjettömyyden.

Kyllä pienillä tuilla eläminen on aivan kamalaa jos jatkuu vuosia. Pidän tällaista elämää kyllä melkoisena tuhlauksena. Ei tarvitse tienata viittä tonnia kuussa mutta viisisataa on aivan liian vähän mielekkääseen elämään, jos ei ole puolisoa, maksettua asuntoa tai satojen tonnien säästöjä.

Siltähän se sinusta tuntuu.

Voitin muutama vuosi takaperin erään Veikkauksen pelin päävoiton, joka oli suuruudeltaan useampi miljoona. Opiskelin silloin yliopistossa ja kävin osa-aikatöissä. Olin harkinnut alan vaihtoa jo aikaisemmin, sillä opiskelemani ala ei loppujen lopuksi tuntunutkaan ns. omalta, eikä minulla enää siinä vaiheessa ollut enää tarvetta saattaa opintojani loppuun. Lopetin siis opintoni kesken.

En koe elämääni mitenkään toimettomaksi. Saan tehdä kaikkea sitä mitä haluan. Nukun aamulla niin pitkään kuin haluan, luen kirjoja, kuntoilen, katselen elokuvia ja sarjoja, matkustelen, tapaan ystäviäni, kokkailen ja teen ylipäänsä mitä milloinkin mieleni tekee. Ensi keväänä suunnittelen pyrkiväni opiskelemaan erästä toista alaa yliopistoon, aivan omaksi ilokseni ja hyödykseni.

Vierailija kirjoitti:

Mulla meni vuosia tajuta että masennukseni johtui työelämän pakollisuudesta, rutiineihin kahliutumisesta ja vapauden puutteesta.

Yritin kaikkeni jotta sopeutuisin normaaliin työelämään. Vaihdoin työpaikkaakin muutaman kerran kun ajattelin että ehkä jossain muussa paikassa ei ahdistaisi niin paljon, ei masentaisi niin vitusti joka aamu herätessä ja ajatellessa että ei helvetti, pakko vaan nousta rättiväsyneenä ja raahautua töihin tuhlaamaan elämää. Mutta vaikka töissä tai työpaikassa tai työkavereissa ei paperilla ollut mitään vikaa, niin masennus vain paheni pahenemistaan ja elämä tuntui merkityksettömältä eteenpäin tarpomiselta. Elin viikonloppuja varten, mutta sunnuntai meni jo hukkaan kun alkava uusi viikko ahdisti niin paljon.

Terapiassa se sitten pikkuhiljaa selvisi: jossain sisimmässäni tunsin, ettei elämä ole elämisen arvoista, jos siitä suurin osa pitää käyttää siihen että menee paikkaan jonne ei halua mennä, tekemään asioita joita ei halua tehdä, vain saadakseen tarpeeksi rahaa pitää katon pään päällä ja ruoan pöydässä. Merkityksetön oravanpyörä, johon yhteiskunta yrittää kovasti pakottaa kaikki riippumatta siitä, sopivatko kaikki sellaiseen elämäntyyliin.

Minä en sovi. Joten jättäydyin suosiolla pois pari vuotta sitten, ymmärrettyäni että työelämään väkisin jääminen ajaisi minut lopulta itsemurhaan. Nykyään tienaan vähän rahaa maalauksillani ja muulla taiteella, ja yritän keksiä muita keinoja tienata (esim joskus opetan lähisalilla joogaa pientä maksua vastaan ja teen silloin tällöin opiskelemani alan freelance-töitä). En ole koskaan elämässäni ollut yhtä onnellinen, vaikka minulla ei ole mitään kunnollisia tuloja. Tunnen oloni vapaaksi ja rauhalliseksi. Nukun nykyään hyvin, koska en valvo öisin ahdistuksen kourissa miettien että aamulla on pakko herätä klo X halusi tai ei. Mielenterveyden lisäksi fyysinen terveyteni on nyt erinomainen: ennen en harrastanut minkäänlaista liikuntaa, koska 8-9 tunnin työpäivän jälkeen olin fyysisesti ja henkisesti liian väsynyt tekemään mitään järkevää, nyt taas olen energinen ja voin käydä lenkillä milloin vain siltä tuntuu, omassa tapauksessani 4-5 kertaa viikossa koska olen energisimmillani päiväsaikaan.

En loju kotona paljoakaan, vaan päiväni täyttyy kaikenlaisesta. Olen hyvin taiteellinen ja kulttuurista kiinnostunut joten vietän paljon aikaa museoissa, näyttelyissä ja muissa. Maalaan paljon. Valmistan mielenkiintoista ja monimutkaista ruokaa. Luen paljon kirjoja ja seuraan aktiivisesti politiikkaa. Urheilen säännöllisesti. Vietän paljon aikaa ulkona ystävien kanssa. Vaellan ja seikkailen paljon luonnossa. Matkustelen usein, vähintään kerran kuukaudessa (rahoitan matkailun Airbnb-tienesteillä). Käyn konserteissa ja tapahtumissa, kaupungissani on aina paljon ilmaista tekemistä ja tapahtumaa tarjolla. Elän hyvin täyttä, onnellista ja ennen kaikkea vapaata elämää, sellaista, joka on minulle elämisen arvoista. Tiedän että on ihmistyyppejä, joita tämä ärsyttää suunnattomasti, mutta toivoisin että he ymmärtäisivät ettei kaikille yksinkertaisesti sovi tämä yhteiskunnan luoma 9-17 muotti. Meille ei vaan ole pahemmin jätetty muuta valinnanvaraa. Mieluummin näin, kuin osastohoidossa itsemurhayrityksen takia.

Toi alku on kuin omasta suustani. Palkkatyö on elämäni suurin ahdistuksen ja masennuksen lähde. Olin onnellisempi työttömänä, vaikka ei ollut rahaa mihinkään. Mutta nyt olen yh-äiti joten pakko vaan lapsen takia jaksaa jatkaa töissä.