En ymmärrä tahallaan toimettomia ihmisiä

Eihän tämä aloitus kerro muusta kuin ap:n vajaavaisesta ymmärryskyvystä.

Ei sitä pidemmän päälle ihan joka päivälle keksi mitään työtä "katseltavaksi". Toki silloin pitää tehdä pidemmän tähtäimen suunnitelmia, itse odotan nyt tammikuussa alkavaa koulutusta. Olen ollut useamman kerran yhteydessä koulutusta vastaaviin työpaikkoihin kotipaikkakunnalla + ympäristössä ja hakupaperit on hiottu tappiinsa. Just tällä hetkellä ei ole juuri muuta tehtävää kuin vilkaista pari kertaa viikkoon avoimet työpaikat, mutta ei sitä päivittäin mulkoilemalla saa kuin pahan mielen.

En ymmärrä mistä ihmiset löytää niitä työpaikkoja joihin lähettää "kymmeniä hakemuksia viikossa". Ehkä aluksi, mutta jos ei parilla puhelulla ja lähetetyllä hakemuksella (per työpaikka) nappaa niin jossain vaiheessa loppuu paikat mistä kysellä.

Ja ei, en muuta toiselle puolelle Suomea kuin perheeni.

En tiiä riittääkö lorvimiseksi kun mulla on kuitenkin lapsia mitä pitää hoitaa ja huoltaa..muuten olen aina inhonnut työ/kouluelämää..olen toki välissä pätkiä tehnyt niitäkin,mutta todennut että en jaksa eikä kiinnosta..ihana kun saa elää rauhassa ja tehdä itselle kivoja juttuja..juuri tultiin sienimetsästä nuorimman lapsen kanssa.Rakastan kiireettömiä aamuja ja sitä että ei oo aikatauluja.Kotona en pelkästään lorvi kun on tosiaan nämä lapset,harrastuksia itsellä,ystäviä..enkä saa mitään tukia muuta kun noista lapsista lisät..mies on eli se elättää,toki yritän etten tuhlailekkaan hirveästi.Ikinä en oo kyllästynyt kotona oloon😊Mutta eihän tätä kukaan ulkopuolinen ymmärrä ja hyväksy,kaikenlaista kommenttia on saanut kuulla.Onneksi ne tärkeimmät eli mies ja ystävät ei näe tässä mitään ongelmaa👍

Tässä yksi tarina. Ammattiin valmistunut ja hyvät arvosanat työharjoittelusta saanut nuori.

On hakenut pitkään töitä ja itsetunto romuna. Näkee kauas, että on ollut hirveä kolaus kun töitä ei ole saanut. AMK-tutkinnon suorittaneet ovat pääasiassa "vieneet" ko. työpaikat, vaikka he ovat ylikoulutettuja,

Oma vika tietysti ja pitäisi vain jaksaa hakea.

Tämö nuori on käynyt iltalukiota nyt kun mitään muuta ei ole.

Se on kierre, jota vaikea katkaista.

Ap voisi auttaa ja työllistää yhdenkin nuoren. Ei tuo asian päivittely mitään auta.

Mulla meni vuosia tajuta että masennukseni johtui työelämän pakollisuudesta, rutiineihin kahliutumisesta ja vapauden puutteesta.

Yritin kaikkeni jotta sopeutuisin normaaliin työelämään. Vaihdoin työpaikkaakin muutaman kerran kun ajattelin että ehkä jossain muussa paikassa ei ahdistaisi niin paljon, ei masentaisi niin vitusti joka aamu herätessä ja ajatellessa että ei helvetti, pakko vaan nousta rättiväsyneenä ja raahautua töihin tuhlaamaan elämää. Mutta vaikka töissä tai työpaikassa tai työkavereissa ei paperilla ollut mitään vikaa, niin masennus vain paheni pahenemistaan ja elämä tuntui merkityksettömältä eteenpäin tarpomiselta. Elin viikonloppuja varten, mutta sunnuntai meni jo hukkaan kun alkava uusi viikko ahdisti niin paljon.

Terapiassa se sitten pikkuhiljaa selvisi: jossain sisimmässäni tunsin, ettei elämä ole elämisen arvoista, jos siitä suurin osa pitää käyttää siihen että menee paikkaan jonne ei halua mennä, tekemään asioita joita ei halua tehdä, vain saadakseen tarpeeksi rahaa pitää katon pään päällä ja ruoan pöydässä. Merkityksetön oravanpyörä, johon yhteiskunta yrittää kovasti pakottaa kaikki riippumatta siitä, sopivatko kaikki sellaiseen elämäntyyliin.

Minä en sovi. Joten jättäydyin suosiolla pois pari vuotta sitten, ymmärrettyäni että työelämään väkisin jääminen ajaisi minut lopulta itsemurhaan. Nykyään tienaan vähän rahaa maalauksillani ja muulla taiteella, ja yritän keksiä muita keinoja tienata (esim joskus opetan lähisalilla joogaa pientä maksua vastaan ja teen silloin tällöin opiskelemani alan freelance-töitä). En ole koskaan elämässäni ollut yhtä onnellinen, vaikka minulla ei ole mitään kunnollisia tuloja. Tunnen oloni vapaaksi ja rauhalliseksi. Nukun nykyään hyvin, koska en valvo öisin ahdistuksen kourissa miettien että aamulla on pakko herätä klo X halusi tai ei. Mielenterveyden lisäksi fyysinen terveyteni on nyt erinomainen: ennen en harrastanut minkäänlaista liikuntaa, koska 8-9 tunnin työpäivän jälkeen olin fyysisesti ja henkisesti liian väsynyt tekemään mitään järkevää, nyt taas olen energinen ja voin käydä lenkillä milloin vain siltä tuntuu, omassa tapauksessani 4-5 kertaa viikossa koska olen energisimmillani päiväsaikaan.

En loju kotona paljoakaan, vaan päiväni täyttyy kaikenlaisesta. Olen hyvin taiteellinen ja kulttuurista kiinnostunut joten vietän paljon aikaa museoissa, näyttelyissä ja muissa. Maalaan paljon. Valmistan mielenkiintoista ja monimutkaista ruokaa. Luen paljon kirjoja ja seuraan aktiivisesti politiikkaa. Urheilen säännöllisesti. Vietän paljon aikaa ulkona ystävien kanssa. Vaellan ja seikkailen paljon luonnossa. Matkustelen usein, vähintään kerran kuukaudessa (rahoitan matkailun Airbnb-tienesteillä). Käyn konserteissa ja tapahtumissa, kaupungissani on aina paljon ilmaista tekemistä ja tapahtumaa tarjolla. Elän hyvin täyttä, onnellista ja ennen kaikkea vapaata elämää, sellaista, joka on minulle elämisen arvoista. Tiedän että on ihmistyyppejä, joita tämä ärsyttää suunnattomasti, mutta toivoisin että he ymmärtäisivät ettei kaikille yksinkertaisesti sovi tämä yhteiskunnan luoma 9-17 muotti. Meille ei vaan ole pahemmin jätetty muuta valinnanvaraa. Mieluummin näin, kuin osastohoidossa itsemurhayrityksen takia.

Itse ole aikuinen ja olen ottanut vastaan paskaduunin. Tätä työtä ei kukaan arvosta. Työtä kumminkin teen ja olen kiitollinen.

Omassa työssäni joutuisin kilpailemaan 25-vuotiaiden kaunottarien kanssa ja säänssit töihin pääsyyn huonot.

Mikä on toimeton? Eikö elämässä ole muuta toimimisen mahdollisuutta kuin palkkatyö?

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin suurinta osaa, ovat puolikuntoisia tai täysin toimintakyvyttömiä, mutta eivät niin sairaita, että olisivat jonkun vakuutuslääkärin mielestä sairaita.

Sitten on myös niitä, jotka eivät edes voi kirjoittaa itselleen runoa tai virkata itselleen patalappua, koska se häiritsisi hengailua ja olisi riistoa. En tosin tiedä kuin yhden, sen palstan vakituisen sossurotan. Varmasi siihenkin on jokin järkeenkäypä selitys, mutten tiedä, mikä se voisi olla.

Sivumennen sanoen olen tässä työttömänä kirjoittanut jo kolmekin runoa, muttei siitä moni tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin suurinta osaa, ovat puolikuntoisia tai täysin toimintakyvyttömiä, mutta eivät niin sairaita, että olisivat jonkun vakuutuslääkärin mielestä sairaita.

Sitten on myös niitä, jotka eivät edes voi kirjoittaa itselleen runoa tai virkata itselleen patalappua, koska se häiritsisi hengailua ja olisi riistoa. En tosin tiedä kuin yhden, sen palstan vakituisen sossurotan. Varmasi siihenkin on jokin järkeenkäypä selitys, mutten tiedä, mikä se voisi olla.

Sivumennen sanoen olen tässä työttömänä kirjoittanut jo kolmekin runoa, muttei siitä moni tiedä.

Oletko se tyyppi, johon viittasin? Jos olet, niin tuohan on hienoa!

Vierailija kirjoitti:

Mä olen ollut 25 vuotta työelämässä ja tehnyt välillä kahta työtä yhtä aikaa. Työni on vaativaa ja olen menestynyt hyvin - mutta olen myös niin väsynyt, että jos nyt jäisin työttömäksi, ensimmäisen puoli vuotta voisin vallan mielelläni vain nukkua.

Sama homma. Ainoastaan sillä erotuksella että jäin 25 vuoden yhtäaikaisen työ- ja opiskeluputken sekä kahden työn putken jälkeen pois vakipäivätyöstä kotiin loikoilemaan pääomatulojen, vuokratulojen ja satunnaisten työtulojen varaan. En ole vielä päättänyt palaanko täyspäiväisesti työelämään mutta kymmenen vuotta olen tätä nyt jatkanut. Olen niitä joiden eläkeikä tulee olemaan lähellä seitsemääkymmentä joten ei ole yhtään hävettänyt downshiftata taantuman yli.

Mä taas en ymmärrä ihmisiä joiden pitää koko ajan olla tekemässä jotain ja tarvitsevat vielä toisen ihmisen määräämään mitä tehdä vain jotta tuntisivat itsensä hyödylliseksi. Maailmassa on niin paljon asioita, että se oma palkkatyö on hyvin mitätön asia kokonaiskuvassa.

Olen työtön ja itse taas ihmettelen miten työssäkäyvät kestää. Ja haluaisin kyllä itsekin pystyä käymään töissä, mutta jotkin henkiset ominaisuudet sen estää. En vain pysty säännöllisesti pakottamaan itseäni johonkin niin pahalta tuntuvaan. En vain saa itseänu niskasta kiinni. Miten työssäkäyvät sen tekee? Moni sanoo, että rahastahan sitä tekee, mutta koska itse selviän hengissä tuillakin, niin se työstä saatava lisäraha ei tarpeeksi motivoi, jotta jaksaisin sen jatkuvan taistelun. En haluaisi olla tällainen haluamaton laiska paska, joka ei kehity mihinkään eikä saavuta mitään. Mum pitäisi muuttua ihan eri ihmiseksi ja hankkia uudet asenteet.

Toki rahan takia itekin sinne töihin menisin, mutta tällä hetkellä en koe sitä jatkuvaa itsensä venyttämistä minkään summan arvoiseksi, koska elossa pysyn muutenkin.

Eli mun pitäisi alkaa nähdä työnteko miellyttävämpänä, tulka rohkeammaksi, hankkia itsekuri ym.

Mikähän voisi olla seuraava konkreettinen askel kohti tuota uutta minää? Joku niin helppo, johon nykyminän paska kuitenkin pystyisi.

Vierailija kirjoitti:

En tiiä riittääkö lorvimiseksi kun mulla on kuitenkin lapsia mitä pitää hoitaa ja huoltaa..muuten olen aina inhonnut työ/kouluelämää..olen toki välissä pätkiä tehnyt niitäkin,mutta todennut että en jaksa eikä kiinnosta..ihana kun saa elää rauhassa ja tehdä itselle kivoja juttuja..juuri tultiin sienimetsästä nuorimman lapsen kanssa.Rakastan kiireettömiä aamuja ja sitä että ei oo aikatauluja.Kotona en pelkästään lorvi kun on tosiaan nämä lapset,harrastuksia itsellä,ystäviä..enkä saa mitään tukia muuta kun noista lapsista lisät..mies on eli se elättää,toki yritän etten tuhlailekkaan hirveästi.Ikinä en oo kyllästynyt kotona oloon😊Mutta eihän tätä kukaan ulkopuolinen ymmärrä ja hyväksy,kaikenlaista kommenttia on saanut kuulla.Onneksi ne tärkeimmät eli mies ja ystävät ei näe tässä mitään ongelmaa👍

Tämä kuulostaa ihanalta. Kotiäidit❤. Lapsistakin tulee onnellisia ja tasapainoisia kun äiti on onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiiä riittääkö lorvimiseksi kun mulla on kuitenkin lapsia mitä pitää hoitaa ja huoltaa..muuten olen aina inhonnut työ/kouluelämää..olen toki välissä pätkiä tehnyt niitäkin,mutta todennut että en jaksa eikä kiinnosta..ihana kun saa elää rauhassa ja tehdä itselle kivoja juttuja..juuri tultiin sienimetsästä nuorimman lapsen kanssa.Rakastan kiireettömiä aamuja ja sitä että ei oo aikatauluja.Kotona en pelkästään lorvi kun on tosiaan nämä lapset,harrastuksia itsellä,ystäviä..enkä saa mitään tukia muuta kun noista lapsista lisät..mies on eli se elättää,toki yritän etten tuhlailekkaan hirveästi.Ikinä en oo kyllästynyt kotona oloon😊Mutta eihän tätä kukaan ulkopuolinen ymmärrä ja hyväksy,kaikenlaista kommenttia on saanut kuulla.Onneksi ne tärkeimmät eli mies ja ystävät ei näe tässä mitään ongelmaa👍

Tämä kuulostaa ihanalta. Kotiäidit❤. Lapsistakin tulee onnellisia ja tasapainoisia kun äiti on onnellinen.

*loinen

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää ihan suunnattomasti ne ihmiset, ketkä tekevät mitä vain, ettei tarttisi opiskella tai tehdä töitä. Etenkin jotkin nuoret miehet, mutta myös vanhemmassa ikäluokassa miehet ja naiset. Kuinka ihmeessä ensinnäkin jaksavat olla työttöminä ja eivät ees yritä joka päivä vaikka vähän katsella töiden suhteen.

Ei niinkään se ihmetytä, että he käyttävät yhteiskunnan varoja, vaan se, että miten joku voi viihtyä semmoisessa elämässä.

Alapeukuista näkee millaista väkeä tällä palstalla lojuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää ihan suunnattomasti ne ihmiset, ketkä tekevät mitä vain, ettei tarttisi opiskella tai tehdä töitä. Etenkin jotkin nuoret miehet, mutta myös vanhemmassa ikäluokassa miehet ja naiset. Kuinka ihmeessä ensinnäkin jaksavat olla työttöminä ja eivät ees yritä joka päivä vaikka vähän katsella töiden suhteen.

Ei niinkään se ihmetytä, että he käyttävät yhteiskunnan varoja, vaan se, että miten joku voi viihtyä semmoisessa elämässä.

Alapeukuista näkee millaista väkeä tällä palstalla lojuu.

Pystytkö hengittää?

En usko että on kovin montaa sellaista psyykkisesti tervettä ihmistä joka mieluummin elää koko ikänsä muutamalla satasella kuussa koko ikänsä pienessä vuokrayksiössä tekemättä mitään kuin käy töissä. Muuhun ei nääs tuilla ole varaa, jos ei ikinä ole töitä tehnyt ja säästänyt hirveästi. Eri juttu jos on paljon perittyä rahaa tai lottovoitto jolloin on varaa tehdä kaikkea ilman töitäkin. Tai jos asuu kotona rikkaitten vanhempien rahoittamana.

Mun asiakas on tällainen nuori mies. Siinä missä muilla on kotona sellaista, että vanhemmat kannustavat opiskelemaan, toiveikkuuteen ja tekemään elämässä jotain, tämän kaksikymppisen miehen äiti on rappioalkoholisti. Mies siis pitää huolta tästä näköalattomasta tapauksesta ja dokaa samalla itse. Surullista katsoa, kun jonkun elämä valuu hukkaan, mutta tuosta ei kyllä nousta ainakaan itse.

Mä olen työtön, mutten toimeton.

Ihmettelen sitä yleistä asennetta, jota mediakin tuputtaa, että työtön tarvitsee aktivointia. Mulla on aivan aktiivinen arki, hoidan lapset kouluun, harrasteisiin ja laitan kodin kuntoon, käyn kaupassa ja laitan ruuat, hoidan kuntoani, teen hakemuksia ja tsekkaan työpaikat, pyykkään, silitän ja pidän itseni, miehen ja lapset kuosissa.

Kun tältä ehdin, haluaisin lukea, maalata, meditoida ja valokuvata. Nyt aloitin erään kielen alkeiskurssin.

Ja ei, en ole syrjäytynyt, masentunut, sairas tai älyllisesti vajaa. Olen positiivinen ja pyrin elättelemään toivoa paremmasta. Olen suorittanut korkeakoulutukinnon ja haen töitä koko ajan. Tulonani on tällä hetkellä työmarkkinatuki, 500 €/kk. Ahdistaa ainoastaan tulevaisuus, kun ei tiedä, mitä se tuo. Pitkän aikavälin suunnittelu on hankalaa, sillä koska tahansa voin työllistyä.

Ja nyt poistun palstalta ruokakauppaan.