Tosielämässä en ole kohdannut yhtään 8lk:n oppilasta, joka tekisi kasvionsa täysin itsenäisesti.
Mutta AV:lla 90% lapsista toimii näin.
Mahtavaa. Kertokaa, missä asutte vaihdan välittömästi työpaikkaa!
Yläkoulun bilsan ope
Kommentit (63)
Mä olen, ja asun Helsingissä.
Toinen bilsan ope.
Ehkä sun kannattaa miettiä millaisen kaavion annat tehtäväksi. Tarkoitus kai on, että lapsi sen itse tekee
Kasvion? Ei meillä sellaisia tehty enkä ole kuullut nykyisinkään kenenkään tekevän.
Laiska poikanikin teki itse. Ei tarvinnut edes patistaa. Kavereiden kanssa menivät metsään. Ei hän minua olisi siihen huolinutkaan
Kyllä siihen äidit ja mummot valjastetaan keräämään/kuvaamaan. Nykyteinit eivät tunnista kasveja, voivat eksyä metsään, vammautua siellä risuihin ja kiviin tai pahimmassa tapauksessa voivat joutua heräämään aikaisin ja näin ollen joutuvat menemään nukkumaan aikaisin ja jäävät sosiaalisen viiteryhmänsä ulkopuolelle ja lopulta syrjäytyvät. Kasvien keruuseen käytettävän ajan voi käyttää paremminkin vaikkapa mopolla päristelyyn, kauppakeskuksissa notkumiseen, siiderin juontiin ja tupakinpolttoon. Näin sosiaaliset verkostot säilyvät ja nuori menestyy. Ja keta on joistakin kasveista kiinnostunut. EVVVK.
Me tehtiin kasviot lapsien kanssa tai oikeastaan puolesta, lapset roikkui mukana. Me vanhemmat tykättiin hommasta kovasti ja saatiin parhaat arvosanat! 😀 Odotetaan kovasti jo lastenlasten kasvio-aikaa, jes! 👍
Tein sellaisen itsenäisesti lapsena 80-luvulla, vaikkei edes olisi tarvinnut tuolloin tehdä.
T. Random-AV-mamma täältä jostain
Onneksi meillä oli niin fiksu biologian opettaja, ettei teettäny meillä mitään kasvioita. En näe mitään hyötyä siitä, että revitään kasveja, johonkin kansioon. Parempi niiden on antaa kasvaa siellä luonnossa.
Aika ikävä asenne sulla opettajaksi. Minunkin kasiluokkalaisen on tehnyt itse. T. Äiti ja ope
Kertooko ne teinit, että äiti tämän teki? Ja se on mielestäsi ok?
En ihan tajunnut aloitusta. Kuinka ne 8-luokkalaiset sitten tekevät kasvionsa, jos eivät itsenäisesti?
Sinäkö niitä avustat? Vai mistä tiedät, etteivät ne kasviot ole itsenäisesti tehtyjä?
Töissä kuulee säännöllisesti, kenellä on kasiluokkalainen. Mammat vetävät pitkin maita ja männikköjä kuvaamassa kasveja. Parhaassa tapauksessa lapsi roikkuu mukana, 90% tapauksista ei. Äitien kasvien tuntemus kasvaa kohisten.
Vierailija kirjoitti:
Tein sellaisen itsenäisesti lapsena 80-luvulla, vaikkei edes olisi tarvinnut tuolloin tehdä.
T. Random-AV-mamma täältä jostain
Sama!
Muistan itse keränneeni kasveja joskus ala-asteen aikoina ja siinähän niitä noukittiin samalla kun muutenkin leikkiessä koluttiin kavereiden kanssa metsiä ja peltoja. Biologian kirjan kuvista niitä sitten tunnistettiin ja jos joku kasvi oli outo, kysyttiin äidiltä. Ei se tosiaan mikään koko perheen projekti ollut, mihin piti viikonloput kuluttaa niin kuin täällä ilmeisesti jotkut tekee.
Ja v...tu ketä muka haluaa joksikin opeks, tietenkin, jos ei mitään muuta duunia saa, asiaa voi harkita.
Meillä tehtiin vitos- ja kutosluokan välissä oikeita kasveja prässäämällä, nimeämällä ja muovittamalla. Muistaakseni kasveja tuli se 40, ja ihan ilman vanhempien apua kyllä koko roskan keräsin ja sain loppuun. Kotona kasvikirjasta katsoin latinalaiset nimet ja ulkomuodot ja itse juoksin mailta ja mannuilta eri maisematyyppien kasvit. Näin Joensuussa joskus 2000-luvun alussa.
Juu ei tehneet pojat. Minä keräsin toiselle osan kasveista, loput jäi sitten keräämättä. Sitten hän lätki ne kontaktimuoviin ja kirjoitti mitä piti, taisi saada seiskan. Toinen keräsi itse ne kasvit, jotka pihalta ja läheltä tienvarresta löytyi ja laittoi prässäytymään. Yhdessä teimme työn loppuun, sai kasin. Tyttären ope oli vissiin modernimpi, kasvit sai myös kuvata keräämisen sijaan. Tyttö kuvasi kaikki mitä suhteellisen helpolla löytyi ja teki muutenkin itsenäisesti, kasin hänkin sai.
Onko 8. luokan kasvio paljon laajempi kuin viidennen jälkeen tehty (15 kasvia)? Mietin vaan, kun meillä tyttö ei pyytänyt apua ollenkaan. Oletin, että olisi pyytänyt.
Meillä teki molemmat lapset täysin itsenäisesti.
Luulin että se on tarkoituskin