Lue keskustelun säännöt.
Kun asiat menivätkin hyvin. Elämäni vain loksahti paikoilleen ja olen kiitollinen kaiken vaikean jälkeen.
09.09.2017 |
Lapsuus oli kammottava. Hylkäämistä ja päihteitä suurimmaksi osaksi vanhempien puolelta. Myös koin seksuaalista hyväksikäyttöä.
Heillä oli rankkaa joten en enää tuomitse kovin rankasti. Harmittaa vain, kun niistä ei koskaan opittu mitä kaikkea alkoholi pilasi.
He siis juovat edelleen ja terveys on mennyt.
Olemme kuitenkin väleissä ja toivon sydämestäni että elämä kohtelisi heitä hyvin.
Perheemme eli surullisessa kuplassa mihin ketään ei päästetty auttamaan. Äitini ei antanut, osasi esittää asiat hyvin ulkopuoliselle verkostolle ja pyyhkiä kaiken maton alle.
Me lapset pidimme toisiamme huolta kuitenkin ja saimme kyllä ruokaa, ulkoapäin kaikki oli kyllä hyvin.
Myöhemmin kuitenkin kun kotona meno oli sairasta, väkivaltaa, huutoa, itkua, riitaa. Oli todella ahdistavaa niin minäkin menin huonolle polulle pikkuhiljaa. Aloin ensin varastelemaan ja sairastuin syömishäiriöön.
Aloin juomaan jo varhaisteininä, alkoholisoiduin, menin uuteen kaveripiiriin, annoin miesten hyväksikäyttää kun en osannut puolustaa itseäni saatika arvostaa. En tiennyt miten minua pitäisi kohdella.
Varastelin ja join. Loppuen lopuksi olin suhteessa väkivaltaisen manipuloijan kanssa.
Sairastuin elämäni toisen kerran syömishäiriöön, itsetuntoni oli täysin olematon, olin lukossa ja ahdistunut. Olin melkein eloton. Äidillä oli myös mies joka pahoinpiteli meitä. Tai välillä he pahoinpitelivät minua yhdessä.
Olin hänestä huolissani enkä pystynyt käymään koulua sillä he ryyppäsivät myös yöt.
Muutin alaikäisenä yksin asumaan kun kotona väkivalta oli liikaa.
Jatkoin sekoilua, suhdetta ja halusin kuolla.
Koulusta sain melkein kenkää ja luottotiedot menivät. Olin yrittänyt itsemurhaa ja tällä kertaa halusin sen olevan viimeinen yritys ja olin päättänyt milloin sen teen.
Olin aina kiltti ja kaduin monia asioita mitä tein. Nyt olen ymmärtänyt elämästä paljon ja olen kiitollinen kaikesta mitä on tapahtunut.
Sen jälkeen kun päätin etten jaksa enää, niin elämäni sai uuden suunnan. Sain täysin käsittämättömän mahdollisuuden lähteä rakentamaan elämääni muualle. Tapasin erään ihmisen joka muutti elämäni tarjoamalla mahdollisuuden lähteä toiseen kaupunkiin.
Asiat ihan oikeasti loksahti paikoilleen. Sain työpaikan, sain asunnon.
Päätin antaa kaikkeni tälle mahdollisuudelle, mietin että joko saan elämäni kuntoon tai sitten en, tämä on ainoa mahdollisuus yrittää.
Tällä hetkellä voin paremmin varmaan kuin koskaan. Teen töitä hienossa firmassa ja minussa on paloa kehittyä koko ajan lisää.
Tunnen olevani osa perhettä ja kuuluvani tähän.
Olen maksanut ulosoton pois ja minulla on päämääriä. Olen kiinnostunut asioista ja löytänyt itsessäni uusia puolia.
Olen tavannut upeita ihmisiä ja tunnen itseni arvokkaaksi ja rakastetuksi.
Elämä on avannut paljon uusia ovia lyhyessä ajassa ja olen ymmärtänyt paljon asioita.
Vaikeaa on myös ollut mutta se kuuluu elämään ja olen käsitellyt paljon asioita.
Olen tehnyt töitä tämän kaiken eteen enkä voisi olla kiitollisempi.
Olen tavannut myös ihanan miehen ja nautin elämästäni.
En olisi ikimaailmassa uskonut että pääsen huonosta kierteestä, ahdistavasta ympäristöstä ja huonoista ihmissuhteista pois.
Tai saatika että minusta olisi ollut tähän kaikkeen mihin olen nyt päässyt.
Tietenkään elämäni ei ole täysin stressitöntä tai ruusuilla tanssimista mutta ei sen pidäkään olla. Opin elämästä koko ajan lisää ja selviän haasteista.
Ehkä jos joku kärsii vaikeasta elämäntilanteesta eikä näe ulospääsyä niin tekstini voi lohduttaa. Ikinä ei pidä luovuttaa.
Minun elämäni muuttui yhdessä päivässä.
Kommentit (40)
21/40
|
09.09.2017 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Kiitos tästä.
Itsellä myös raju tausta. Tänään tajusin että ei oo todellista, saatan olla jo toipunut, en enää trauman ehdoilla elävä.
Järkkyä kun tuska häpeä takaumat ja persoonan muutokset plus muistihäiriöit ollu arkea monta vuotta. Ja nyt näyttää siltä ei h"elve"ti mä taisin selvitä sittenkin :O
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Upea teksti vahvuudesta, sinnikkyydestä ja selviytymisestä! Kiitos kun jaoit sen. Toivon sinulle kaikkea hyvää myös tulevaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väkivaltaisessa alkoholiperheessä eläneenä sekä huonosta avioliitosta lähteneenä vaikeinta on ollut luottamus siihen, että elämä kantaa. Tuo sanonta kuulosti ihan hullulta nelikymppiseksi saakka. Elämä mitään kantanut siihen mennessä, nosti ylös vain pudottaakseen korkealta vielä alemmas.
Kunnes tapasin nykyisen mieheni ja olen oppinut hänen kanssaan mitä on luottaa toiseen. Olen oppinut nauttimaan pienistä arjen asioista. Vielä pelko nostaa ajoittain päätään ja mietin, mitä nurkan takana odottaa. Tästä pelosta kun pääsisi, niin elämä olisi 110 % ihanaa ja elämisen arvoista.
Iso merkitys selviämisessä on ottaa apua vastaan ja usko toiseen ihmiseen. Ettei kaikesta tarvitse selvitä omin voimin ja minä itse tyyliin.
Tuhkimo kirjoitti:
Minulla on ollut samanlainen lapsuus, aikuisena paska jatkui lapsettomuuden ja konkurssin myötä. Nyt viimeisen vuoden aikana talous on tasapainossa ja olen raskaana. Koko ajan pelottaa millon kaikki romahtaa, koska eihän minulla koskaan mene hyvin. Miten näistä ajatuksista pääsee eroon? Varsinkin hyväksikäyttö ja väkivalta lapsuudesta tulee koko ajan mieleen nyt oman lapsen myötä :(
Niin sama fiilis tuo: "koko ajan pelottaa milloin kaikki romahtaa, koska eihän minulla koskaan mene hyvin"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monilta puuttuu se henkilö joka auttaisi.
Mua masentaa tänä iltana ja mua tuo tarina siis nyt valitettavasti vain vituttaa, sori. Ei siis millään pahalla aloittajaa kohtaan, en vaan just nyt jaksa yhtään uskoa että mun elämä voisi tästä muuttua. Tavallaan mulla on viime aikoina mennyt paremmin kuin koskaan mutta silti en oo oikee tyytyväinen tähän elämäntilanteeseeni ja turhauttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua masentaa tänä iltana ja mua tuo tarina siis nyt valitettavasti vain vituttaa, sori. Ei siis millään pahalla aloittajaa kohtaan, en vaan just nyt jaksa yhtään uskoa että mun elämä voisi tästä muuttua. Tavallaan mulla on viime aikoina mennyt paremmin kuin koskaan mutta silti en oo oikee tyytyväinen tähän elämäntilanteeseeni ja turhauttaa.
Hyvä kun puhut suoraan!
Kerro vain lisää tilanteestasi jos haluat :)
Tiedän täysin mitä on kun ei voi uskoa, että omalle kohdalle voisi sattua mitään hyvää.
Muutokseen tarvii asenteen ja täytyy tehdä töitäkin asioiden eteen. Yleensä ihminen on jossain vaiheessa siihen valmis jos tosissaan haluaa.
Välillä on pidempiä hetkiä kun ei oikein tiedä minne suuntaan menisi, hyvä että edes jaksaisi välittää enää. Mutta sekin kuuluu kehittymiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua masentaa tänä iltana ja mua tuo tarina siis nyt valitettavasti vain vituttaa, sori. Ei siis millään pahalla aloittajaa kohtaan, en vaan just nyt jaksa yhtään uskoa että mun elämä voisi tästä muuttua. Tavallaan mulla on viime aikoina mennyt paremmin kuin koskaan mutta silti en oo oikee tyytyväinen tähän elämäntilanteeseeni ja turhauttaa.
Hyvä kun puhut suoraan!
Kerro vain lisää tilanteestasi jos haluat :)
Tiedän täysin mitä on kun ei voi uskoa, että omalle kohdalle voisi sattua mitään hyvää.
Muutokseen tarvii asenteen ja täytyy tehdä töitäkin asioiden eteen. Yleensä ihminen on jossain vaiheessa siihen valmis jos tosissaan haluaa.
Välillä on pidempiä hetkiä kun ei oikein tiedä minne suuntaan menisi, hyvä että edes jaksaisi välittää enää. Mutta sekin kuuluu kehittymiseen.
No mä oon aina ollu elämässäni todella yksin ja vähän veikkaan että tällaisena tää tulee jatkumaankin. Joo, voin tehdä työtä ja opiskella jne. mutta välillä tuntuu vaan niin tyhjältä että elämässä ei ole oikeasti juuri mitään muuta kuin kotona möllöttämistä ja ne työt. Eikä se kotoa jonnekin lähteminen edes muuta tilannetta mitenkään kun ei kerta osaa liittyä ihmisten seuraan mitenkään. Miehiä löytyy seuraksi kyllä mutta ei niidenkään kanssa tule tunnetta siitä että oltaisiin samalla aaltopituudella joten lopulta tuntuu vain että yksin on parempi.
Mä oon törmännyt seinään useasti. Aina välillä luulen, että voin hengittää vapaasti. Sitten osoittautuu, että unelmoin. Luulen ja uskon luuloihini. Hyvä, että aloittajalla säilyi optimismi.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon törmännyt seinään useasti. Aina välillä luulen, että voin hengittää vapaasti. Sitten osoittautuu, että unelmoin. Luulen ja uskon luuloihini. Hyvä, että aloittajalla säilyi optimismi.
Hah, mullakin on taipumusta uskoa omiin luuloihini. Sitten tullaankin alas että rymähtää. Ehkä se on joku aivojen suojakeino, että uskoo kaiken olevan hyvin, vaikka kaikki onkin huonosti tai menossa päin mäntyä. No kaipa se on siedettävämpää elää omissa hyvissä luuloissa kun elää todellisuudessa, jossa asiat nyt eivät ole aivan niin hyvin oikeasti.