Yksipuolinen rakkaus. Mihinkään sen enempään en ole arvoinen

Meinaan se rakkauden kohteen "taso" oli niin matalalla... ^

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vituttaa, kun en ainakaan tiedä kenenkään lapsuudenkavereistani tai lukioaikaisista kavereistani jääneen vaille parisuhdetta yksipuolisen rakkauden takia, vaan kaikki ovat menneet naimisiin asti ja en oikein usko kenenkään menevän naimisiin jos eivät ole löytäneet ns. oikeaa rakkautta, eikä kyseessä ole vain panosuhde jommankumman puolelta. Vituttaa se mitä he ovat saaneet ja mitä itse olen jäänyt paitsi. Heille on eittämättä kotoaan annettu erilaiset eväät itselleen, koska mikään muu ei tuota eroa selitä.

minä olen ihan normaalissa liitossa, oli häät ja on lapsia ja talo jne. Rakastan miestäni mutta mikään elämäni rakkaus ei ole kyseessä. (En ole koskaan tavannutkaan sellaista.)

Ehkä ap odotuksesi on liian korkealla. Moni liitto on solmittu hyvän ja itselleen sopivan ihmisen kanssa jonka kanssa arkielo pelaa vaikkei sellaista tappavaa intohimoa ja liekehtivää rakkautta olekaan. Rakkautta kyllä on, mutta se on erilaista: sitoutumista, toisen hyväksymistä ja kunnioittamista ja yhteisen perheen rakentamista.

Kyökkipsykologina veikkaisin että sinulla on sellainen kiintymyssuhdemalli että rakastut vetäytyviin miehiin. Aistit ettei mies ole 100% sitoutunut ja alitajuisesti yrität saada ne rakastumaan ja jäämään. Olin nuorempana samanlainen kunnes tajusin suhteiden realiteetit ja sen miten arvotan tasaisen kumppanuuden ja perhe-elämän yli maailmaa ravistelevan vuosisadan rakkaustarinan.

Mulle taas se suhde kumppaniin on ykkönen, ei se, saammeko perheen tms.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vituttaa, kun en ainakaan tiedä kenenkään lapsuudenkavereistani tai lukioaikaisista kavereistani jääneen vaille parisuhdetta yksipuolisen rakkauden takia, vaan kaikki ovat menneet naimisiin asti ja en oikein usko kenenkään menevän naimisiin jos eivät ole löytäneet ns. oikeaa rakkautta, eikä kyseessä ole vain panosuhde jommankumman puolelta. Vituttaa se mitä he ovat saaneet ja mitä itse olen jäänyt paitsi. Heille on eittämättä kotoaan annettu erilaiset eväät itselleen, koska mikään muu ei tuota eroa selitä.

minä olen ihan normaalissa liitossa, oli häät ja on lapsia ja talo jne. Rakastan miestäni mutta mikään elämäni rakkaus ei ole kyseessä. (En ole koskaan tavannutkaan sellaista.)

Ehkä ap odotuksesi on liian korkealla. Moni liitto on solmittu hyvän ja itselleen sopivan ihmisen kanssa jonka kanssa arkielo pelaa vaikkei sellaista tappavaa intohimoa ja liekehtivää rakkautta olekaan. Rakkautta kyllä on, mutta se on erilaista: sitoutumista, toisen hyväksymistä ja kunnioittamista ja yhteisen perheen rakentamista.

Kyökkipsykologina veikkaisin että sinulla on sellainen kiintymyssuhdemalli että rakastut vetäytyviin miehiin. Aistit ettei mies ole 100% sitoutunut ja alitajuisesti yrität saada ne rakastumaan ja jäämään. Olin nuorempana samanlainen kunnes tajusin suhteiden realiteetit ja sen miten arvotan tasaisen kumppanuuden ja perhe-elämän yli maailmaa ravistelevan vuosisadan rakkaustarinan.

Mulle taas se suhde kumppaniin on ykkönen, ei se, saammeko perheen tms.

ap

Siis kun mietin, että joku on tyytyväinen vaikkei elämässä olisikaan syvää tunnetason rakkautta. Tai no, ehkä mäkin voisin olla, jos jokunliitto nyt muutenkaan toimisi edes jollain tasolla riittävän tyydyttävästi. Mutta ei toimi, niin aika kylmältä tuntuu. Jos olisin kokenut edes sen vastarakkauden, niin mietin, että jaksaisin paljon enemmän huonoutta liitossa. Nyt tuntuu sille, että etoo heti kun on jotain mikä no, etoo.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai että en oikein laske enemmän arvoiseksi sitä, että joku tuntee taas minua kohtaan yksipuolista rakkautta. Mitä se mulle merkitsee sen enempää?

Olen 44-vuotias, enkä ole koskaan saanut rakastuessani vastakaikua. Tunnen itseni ihan täysin arvottomaksi henkilöksi. Ja sitä olen ollut jo ennen kuin tämä rakkauden yksipuolisuus on tullut todeksi. Koitan kyllä kätkeä ja peittää sen, etten ole minkään arvoinennja ajatella kaikkea hyvää ja positiivista, mutta en voi huijata alitajuntaani väittämällä, että joku ihan oikeasti ansaitsisi tulla minun rakastamakseni.

Sama täällä, minua on rakastettu, ja minä olen rakastunut, mutta koskaan ei ole ollut sama henkilö. Tälläkin hetkellä saisin yhdellä tekstiviestillä exän soittamaan ovikelloani, valmiina vaikka avioliittoon. Tiedän, koska hän on sen kertonut, eri sanoin tietenkin.

-

-

Vierailija kirjoitti:

Miten mä arvostan itseäni, kun en saa edes niiltä rakkautta, joihin itse rakastun? Ja siis ihan tasoisiini ja jopa sen alle kohtaan olen rakkautta tuntenut. Ei se ainakaan sieltä tule.

Tämä taas on itsepetosta. Et kykene hahmottamaan tasoasi, miten miehen ja naisen tasot määritellään eri tavoilla, eri mittareilla.

Ei ole itsepetosta, miten voit sanoa niin tietämättä tilanteesta sen enempää? Sulla on siinä itsepetos, että pystyt kuvittelemaan voivasi ottaa kantaa tuossa kohdassa tuollalailla. Aivan kuin mä olisin joku kertakaikkiaan miehille kelpaamaton nainen ja syy olisi siinä.

Et ole miehille kelpaamaton, mutta olet haluamallesi miehille kelpaamaton. Koska kurottelet liian korkealle. Armollisempaa se tietysti on teeskennellä, mutta voin kertoa että totuus on myös vapauttavaa. Kumpikaan polku, teeskentely tai totuuden hyväksyminen, ei tuo molemminpuolista rakkautta elämään. Mutta jälkimmäinen säästää katkeruudelta, jos pystyy asian hyväksymään, olemaan sinut sen kanssa. En saanut kultamitalia, olin ja olen vain pronssiainesta.

Vierailija kirjoitti:

Mulle taas se suhde kumppaniin on ykkönen, ei se, saammeko perheen tms.

ap

Meillä on hyvä parisuhde miehen kanssa silti. :) yhteisiä harrastuksia, tavoitteita, tuetaan toisiamme ja ollaan päätetty olla yhdessä toistemme tiimiläisiä. Nuorena minulla oli sellaisia tosi intohimoisia suhteita mutta jälkikäteen ajateltuna se ei tarkoittanut maagista yhteensopivuutta vaan oli pelkkää tunteiden vuoristorataa joka oli seurausta siitä miten suhteenlaatu oli niin epävakaa kokoajan. Mutta kun ei tuollaisesta suhteesta saa ikinä vakaata turvallista elämän turvasatamaa.

Ehkä sun täytyy vaan ns. kasvaa aikuiseksi. Jos olet kelvannut miehille niin et ole sellainen etteikö kukaan voisi sinua rakastaa. Ehkä sulla vaan on huono itsetunto ja kumppani on sulle minäsi jatke ja siksi tarvitset miehen jota voit katsoa ylöspäin?

Tärkeintä on kunnioitus, rakkaus, yhteensopivat arvot ja elämäntavat. Ei samanlaiset vaan yhteensopivat. Se isoin liekki ja kipinä laimenee aina ja usein pariutuessa pitää olla realisti. Harvaa prinssi hakee ovelta ratsullaan. Sellaista se aikuiselämä vaan on. Harvalla on mitään molemminpuolista leffarakkautta. Se on hyvä tiedostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai että en oikein laske enemmän arvoiseksi sitä, että joku tuntee taas minua kohtaan yksipuolista rakkautta. Mitä se mulle merkitsee sen enempää?

Olen 44-vuotias, enkä ole koskaan saanut rakastuessani vastakaikua. Tunnen itseni ihan täysin arvottomaksi henkilöksi. Ja sitä olen ollut jo ennen kuin tämä rakkauden yksipuolisuus on tullut todeksi. Koitan kyllä kätkeä ja peittää sen, etten ole minkään arvoinennja ajatella kaikkea hyvää ja positiivista, mutta en voi huijata alitajuntaani väittämällä, että joku ihan oikeasti ansaitsisi tulla minun rakastamakseni.

Sama täällä, minua on rakastettu, ja minä olen rakastunut, mutta koskaan ei ole ollut sama henkilö. Tälläkin hetkellä saisin yhdellä tekstiviestillä exän soittamaan ovikelloani, valmiina vaikka avioliittoon. Tiedän, koska hän on sen kertonut, eri sanoin tietenkin.

-

-

Vierailija kirjoitti:

Miten mä arvostan itseäni, kun en saa edes niiltä rakkautta, joihin itse rakastun? Ja siis ihan tasoisiini ja jopa sen alle kohtaan olen rakkautta tuntenut. Ei se ainakaan sieltä tule.

Tämä taas on itsepetosta. Et kykene hahmottamaan tasoasi, miten miehen ja naisen tasot määritellään eri tavoilla, eri mittareilla.

Ei ole itsepetosta, miten voit sanoa niin tietämättä tilanteesta sen enempää? Sulla on siinä itsepetos, että pystyt kuvittelemaan voivasi ottaa kantaa tuossa kohdassa tuollalailla. Aivan kuin mä olisin joku kertakaikkiaan miehille kelpaamaton nainen ja syy olisi siinä.

Et ole miehille kelpaamaton, mutta olet haluamallesi miehille kelpaamaton. Koska kurottelet liian korkealle. Armollisempaa se tietysti on teeskennellä, mutta voin kertoa että totuus on myös vapauttavaa. Kumpikaan polku, teeskentely tai totuuden hyväksyminen, ei tuo molemminpuolista rakkautta elämään. Mutta jälkimmäinen säästää katkeruudelta, jos pystyy asian hyväksymään, olemaan sinut sen kanssa. En saanut kultamitalia, olin ja olen vain pronssiainesta.

En kurottele liian korkealle, mutta silti en kelpaa miehille, joihin rakastun. Siis heille ei tule ilmeisesti tunteita minua kohtaan. Se on ihan hirveää. Ei sillä ole mitään tekemistä tasokkuuden kanssa siten, että kaipaa itseään korkeampitasoista seuraa. Minun näkövinkkelistä kaikilla muilla naisilla on ansaitsematta sitten miehet, tai suurimmalla osalla. Koska en häviä heille muuten missään ihmeemmässä.

Hienoa että tiedostat tilanteen!

Vierailija kirjoitti:

Törkeää tulla tyrkyttämään uskontoa tähän ketjuun. Ilmiannoin.

Jos mainitsee Jeesuksen rakkauden, se ei ole uskonnon tyrkyttämistä -  koska Jeesus ei ole uskonto, vaan elävä Jumala joka tahtoo pelastaa kaikki ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Törkeää tulla tyrkyttämään uskontoa tähän ketjuun. Ilmiannoin.

Jos mainitsee Jeesuksen rakkauden, se ei ole uskonnon tyrkyttämistä -  koska Jeesus ei ole uskonto, vaan elävä Jumala joka tahtoo pelastaa kaikki ihmiset.

Mitä pelastamista se mun tilanteeseen olisi, että leikkisin Jeesuksen nyt rakastavan mua niin olisin saanut saman, mitä ihminen, jota joku ihminenkin rakastaa, jota itsekin rakastaa, on saanut.

En mä rakasta Jeesusta enkä todellakaan tajua, miksi mun "pitäis". Rakastakoot ensin vähän lujempaa, että tuntuis ees missään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai että en oikein laske enemmän arvoiseksi sitä, että joku tuntee taas minua kohtaan yksipuolista rakkautta. Mitä se mulle merkitsee sen enempää?

Olen 44-vuotias, enkä ole koskaan saanut rakastuessani vastakaikua. Tunnen itseni ihan täysin arvottomaksi henkilöksi. Ja sitä olen ollut jo ennen kuin tämä rakkauden yksipuolisuus on tullut todeksi. Koitan kyllä kätkeä ja peittää sen, etten ole minkään arvoinennja ajatella kaikkea hyvää ja positiivista, mutta en voi huijata alitajuntaani väittämällä, että joku ihan oikeasti ansaitsisi tulla minun rakastamakseni.

Sama täällä, minua on rakastettu, ja minä olen rakastunut, mutta koskaan ei ole ollut sama henkilö. Tälläkin hetkellä saisin yhdellä tekstiviestillä exän soittamaan ovikelloani, valmiina vaikka avioliittoon. Tiedän, koska hän on sen kertonut, eri sanoin tietenkin.

-

-

Vierailija kirjoitti:

Miten mä arvostan itseäni, kun en saa edes niiltä rakkautta, joihin itse rakastun? Ja siis ihan tasoisiini ja jopa sen alle kohtaan olen rakkautta tuntenut. Ei se ainakaan sieltä tule.

Tämä taas on itsepetosta. Et kykene hahmottamaan tasoasi, miten miehen ja naisen tasot määritellään eri tavoilla, eri mittareilla.

Ei ole itsepetosta, miten voit sanoa niin tietämättä tilanteesta sen enempää? Sulla on siinä itsepetos, että pystyt kuvittelemaan voivasi ottaa kantaa tuossa kohdassa tuollalailla. Aivan kuin mä olisin joku kertakaikkiaan miehille kelpaamaton nainen ja syy olisi siinä.

Et ole miehille kelpaamaton, mutta olet haluamallesi miehille kelpaamaton. Koska kurottelet liian korkealle. Armollisempaa se tietysti on teeskennellä, mutta voin kertoa että totuus on myös vapauttavaa. Kumpikaan polku, teeskentely tai totuuden hyväksyminen, ei tuo molemminpuolista rakkautta elämään. Mutta jälkimmäinen säästää katkeruudelta, jos pystyy asian hyväksymään, olemaan sinut sen kanssa. En saanut kultamitalia, olin ja olen vain pronssiainesta.

En kurottele liian korkealle, mutta silti en kelpaa miehille, joihin rakastun. Siis heille ei tule ilmeisesti tunteita minua kohtaan. Se on ihan hirveää. Ei sillä ole mitään tekemistä tasokkuuden kanssa siten, että kaipaa itseään korkeampitasoista seuraa. Minun näkövinkkelistä kaikilla muilla naisilla on ansaitsematta sitten miehet, tai suurimmalla osalla. Koska en häviä heille muuten missään ihmeemmässä.

Sinun mielestä et häviä, mutta rakastamasi miehen mielestä häviät, tai miehien. Minä tiedän aivan hyvin miten hirveää se on, minäkin joskus ihmettelin miksi näin käy, ja olin surullinen. Totuus nyt vaan on, etten riitänyt. En ollut, en osannut, yhtä hyvin kuin joku toinen. 

En enää sure asiaa, kun hyväksyin sen, ja otin lusikan kauniiseen käteen. Nyt minulla on loistava kumppani, joka rakastaa minua ja on antanut minulle lukemattomia onnellisia hetkiä. 

Minäkin rakastan häntä..... koska rakkaus on valinta, toisin kuin rakastuminen.