Poikani lätkäharrastus on uuden puolisoni mielestä ongelma

Vierailija kirjoitti:

Nyt sun kannattais takoa hiukan järkeä sen, luultavasti jo pieniä aivovaurioita saaneen, poikas päähän.

Yks miljoonasta jääkiekonpelaakasta päätyy Selänteeksi, loput luusereiksi.

Ja toisaalta, kuka edes haluis päätyä Selänteeksi :/.

1/2000 f junnusta pelaa pelin NHLssa

1/200 f junnuista pelaa pelin SM liigassa

Kyllä mä ymmärrän miestä. Tuo harrastushan määrittää niin isoa osaa elämästänne. Eikä pelkästään pojan, vaan myös sinun. Ei kai sille silti mitään voi. Meillä miestä ärsyttää lasten viikonloppuna harrastamiset (eikä niitä edes ole tuossa laajuudessa), vaikka on ihan biologinen isä. Juuri sen takia, kun on vaikea sitten suunnitella muuta.

Vierailija kirjoitti:

Kysy olisiko mukavempaa jos poika kaljottelisi viikonloput urheilun sijaan.

Valoja päälle sille äijälle.

Tämän perustelun kuulee usein, lapsi olisi pahanteossa, jos ei olisi harrastusta. Kuulostaa omituiselle. Poikien joukkulajeissa alkon käyttö alkaa aikaisin. Mitä isot edellä sitä pienet perässä.

Lapsen luokan rauhattomimmat pojat olivat lätkänpelaajia.

Vierailija kirjoitti:

Olen asunut yhdessä nykyisen puolisoni kanssa kolmisen vuotta. Perheeseen kuuluu 12-vuotias poikani edellisestä suhteesta, hän asuu meillä suuren osan ajasta iskäviikonloppuja lukuun ottamatta.

Kaikki on periaatteessa hyvin ja rakastan uutta miestäni, hän on monella lailla tosi upea ja kiinnostava, hyvä ihminen. Ongelmaksi on noussut uuden puolisoni, siis poikani isäpuolen, suhtautuminen pojan lätkäharrastukseen. Hän ei ymmärrä sitä. Poika on jo vuosia pelannut lätkää. Hän rakastaa sitä, on ikäisilleen tyypillisesti valtavan kiinnostunut kaikesta aiheeseen liittyvästä ja "omistaa elämänsä" tällä hetkellä jääkiekolle :-) Harkkoja on kaksi kertaa viikossa ja lisäksi viikonloppuisin turnauksia ja pelireissuja. Olen itsekin poikani lätkäharrastuksessa mukana, meillä on kioskivuorot hallilla ja kuskaan treeneihin ja kuljen mukana pelireissuilla. Aika tavallista harrastavan lapsen äidin elämää mielestäni.

Mieheni valittaa, vinoilee ja murjottaa jatkuvasti näistä pelireissuista ja treeneistä. Hänen mielestään lapsen harrastus hallitsee elämäämme, ikinä viikonloppuisin ei voida tehdä mitään kun aina on pelejä, telkkaristakin katsotaan aina typerää jääkiekkoa jne. Vie kyllä poikaa harkkoihin, mutta valituksen kera vastentahtoisesti. Pelejä ei käy koskaan katsomassa. Ei kuulemma kiinnosta pätkääkään. Ja kun poika puhuu liigajoukkueista tms, mies pyörittelee silmiään ja huokailee.

Mua on alkanut todella ketuttaa mieheni suhtautuminen asiaan. Olen todennut, että haluan itse tukea lapseni harrastusta. Hän ei itse lapsettomana ilmeisesti ymmärrä ollenkaan tätä näkökulmaa tai sitä, että äiti on ylpeä ja iloinen nähdessään lapsensa nauttivan ja kehittyvän jossakin.

Tämä ei ole asia, jonka takia meillä erottaisiin. Mutta hyviä vinkkejä asian käsittelemiseen ja tulehtuneen tilanteen purkamiseen otetaan ilolla vastaan.[/quo

Todellakin hallitsee teidän elämää tuo lätkä jos useimpina viikonloppuina on turnaukset yms. Joku kompromissi pitäisi löytyä siten, että joka toinen viikonloppu on vapaa lätkästä teille aikuisille! Eli teillä pari kolme vapaata arki-iltaa viikossa ja viikonloput on lätkälläohjelmoitu ja ilmeisesti tuo harrastus on sinunkin harrastus. En kauaa jaksaisi katsoa meininkiä jos kumppani on lähes joka viikonloppu jossain harrastuksessa tai ohjelmoidussa menossa.

Harrastusta ei ole pakko lopettaa, mutta kyllä reiän pitää saada myös muutakin elämään kuin vain lätkä. Lätkä hallitsee teidän elämää, joten kuuntele ilmeisesti välittävää ja rakastavaa kumppania.

No kyllä muakin vituttais, jos kaikki yhteinen vapaa-aika menis jonkun wannabe Selänteen harrastuksen tukemiseen. Ei miehesi tarvitse olla hullaantunut sinun lapsesi harrastuksesta. Myöskään mikään miehisyyden mitta ei ole jääkiekon seuraaminen.

Kiitos kaikille kommentoijille. Täällä tuli ihan järkeviä ja ajattelimisen arvoisia mielipiteitä ja näkemyksiä. 

Poika harrastaa lätkää, koska rakastaa lajia, on siitä valtavan innoissaan, on siinä hyvä ja siellä on kaverit. Koulu sujuu hyvin. Mitään Selännettä en ole kasvattamassa, vaan lätkää pelataan siksi, että poika on itse lajin valinnut ja mielestäni liikunta ja joukkueessa oleminen ovat ehdottoman positiivisia asioita nuoren miehen elämässä. Pojan isä asuu niin kaukana, ettei välimatkan sekä reissutyön ja nykyisen perhetilanteensa takia pysty kauheasti arkisiin kuljetuksiin tai viikonloppujen pelireissuihin osallistumaan. Käy kyllä katsomassa pelejä aina, kun se vain suinkin hänelle sopii ja osallistuu harrastuksen kustannuksiin, rahaa nykyisen mieheni ei tähän tarvitse laittaa, me vanhemmat hoidamme maksut. 

En ollut tullut ajatelleeksi, että tässä olisi kyse mustasukkaisuudesta, mutta kyllä varmaan se on osasyy. Mies tykkää kyllä pojastani ja tulevat ihan hyvin juttuun, mutta hän odottaa valtavasti aina niitä viikonloppuja tai lomia, kun saadaan olla kahdestaan. Kaipaa selkeästi aikuisten kahdenkeskistä aikaa tosi paljon. Minäkin toki kaipaan, mutta en ehkä ihan samalla innolla kuin mieheni. Ja äitinähän sitä on kuitenkin aina takaraivossa se poissaoleva lapsi ja esim. viikon aikana tulee jo lasta kova ikävä, mitä mieheni taas ei ymmärrä ollenkaan. 

Varmaan tässä on kyse paitsi lapsiperheen elämästä ja siihen totuttelun haasteista, myös erilaisesta taustasta. Minä olen itse harrastanut noin 10-vuotiaasta pitkälle aikuisikään asiaa (ei urheilua), joka vei pari iltaa viikosta ja usein viikonloppuna oli tapahtumia, reissuja yms. Koen saaneeni siitä paljon, eikä nykyinen aktiivinen arki pelireissuineen ja harkkoineen tunnu minusta mitenkään kuormittavalta, oudolta tai siltä, että koko elämä olisi lätkälle omistettu. Kyllä me nyt paljon muutakin tehdään! Mieheni taas ei ole harrastanut oikein mitään, jos nyt jotakin salilla käymistä tai tietokoneen kanssa värkkäämistä ei sellaiseksi lueta, ja hänelle tämä on outoa. Toivoisin, että hän löytäisi itselleen jonkin harrastuksen tai mielenkiinnon kohteen, jotta ei esim. peliviikonloppuisin tarvitsisi olla yksin kotona meitä odottamassa.

Katson nyt, mihin tämä tästä kehittyy. En anna miehen ainakaan lapselle enää kiukutella ja osoittaa mieltänsä, minustakin se on ajattelematonta käytöstä. Olen ruvennut viime aikoina yhä enemmän miettimään, että tässä on yksi hyvä syy siihen, miksi sittenkin olisi parempi, että uusperheytyvät aikuiset asuisivat omissa osoitteissaan niin kauan kun lapset ovat kotona ja tapaisivat toisiaan vain vapaalla ja viikonloppuisin. Yhteisen arjen jakaminen ei ole helppoa.    

Vierailija kirjoitti:

Helpolla paaset

Mulla 3 latkan pelaajaa.

Nuorimmallakin 3-4 treenia viikossa ja 2 pelia viikonloppuna.

vanhemmilla onkin sitten 4-7 treenia viikossa ja pari pelia.

Siina olikin sitten vapaa-aika :/

Höh. Toihan on oma valinta.

Mä en ymmärrä, miksi täällä keskustellaan siitä, kuinka hyvä harrastus lätkä on ja aiheuttaako se ongelmia koulunkäynnille jne. Mä en itse olisi missään tapauksessa halunnut poikani aloittavan lätkää, enkä haluaisi elää noin paljon lapsen harrastuksen ehdoilla, mutta eihän tässä siitä ole kysymys. Ap:n poika ja vanhempansa ovat tämän harrastuksen valinneet ja poika on todella innostunut siitä, joten se asia on selvä, eikä siitä kannata keskustella. Se, harrastaako ap:n poika lätkää kuuluu vain ja ainoastaan pojalle itselleen ja hänen vanhemmilleen. Isäpuolella ei ole mitään sanomista asiaan. Ap:n mies ei ole ehkä oikein sisäistänyt, miten paljon aikaa ap:lla menee pojan harrastuksen kanssa, tai sitten hän ei ylipäätään pidä pojasta tai uusperheessä elämisestä. Joka tapauksessa isäpuolen on tässä korjattava asenteensa, tai sitten päätettävä suhde, jos hän ei koe saavansa siitä tarpeeksi.

Eikö mies voi tehdä yksin tai kavereittensa kanssa mitä itse haluaa treenien aikana? Pitääkö puolison olla aina mukana kaikessa?

Äijä on kateellinen, kun poika tulee saamaan missin vaimokseen. Hän itse

sai vain yh-äidin.