Te lapsettomat parit, jotka ette halua lapsia. Miksi ette?

Koska olen lapseton, olen seurannut lähipiirin lapsiperheitä jotta tietäisin minkälaista se elämä olisi jos päätyisimme hankkimaan lapsen. Toistaiseksi olen todennut lapsiperhe-elämän olevan aivan hirveän raskasta, uuvuttavaa,jopa kärsimystä. Se imee vanhemmista niiden minuuden ja muokkaa henkilöistä täysin erilaisia.  Ymmärrän että joku sopeutuu siihen, mutta minä en. En usko että psyykkeeni kestäisi tuollaista elämää. Joten siksi on parempi kaikille että emme hanki lapsia. Parempi lapsille, meille, yhteiskunnalle, kaikille.

Luuletko ap-trolli että kaikkien syyt ovat terveydellisiä? Minulla ainakin vanhemmiksi haluttomat ja kyvyttömät vanhemmat pilasivat elämäni sen verran tehokkaasti alkupäästä, että lopun haluan vain olla rauhassa. Ei tulisi mieleenikään näillä eväillä vielä lisääntyä, olen hyvin väsynyt ihan pitäessäni oman pääni koossa. Huono vanhempi aiheuttaa hirveästi surua, paljon parempi että sitten jää lapset tekemättä jos halua ei ole. 

Meidän on hyvä olla näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin jatkaa listaa vielä pitkälle, mutta eiköhän tässäkin ole jo riittävästi syitä olla hankkimatta lapsia. En yritä väittää, ettenkö olisi itsekäs. Minulla on vain yksi elämä ja sen elän täysin itseäni varten.

Ottamatta kantaa mihinkään muuhun viestissäsi on tuo loppukaneetistasi ilmi käyvä asenne keskeinen syy siihen, miksi maailma on niin paska paikka - ja miksi se tuskin tulee säilymään enää muutamaa sukupolvea kauemmin. Eikä tällä ole mitään tekemistä sinun tai kenenkään muunkaan lapsentekohalujen kanssa. Ongelma on syvemmällä, ikävä kyllä.

Mitä sitten? Ketään ei haittaa, kun ei ole ketään ketä haittaisi.

Onkos tämä kaikesta ja kaikista piittaamaton fuck it -asenne kuinka yleistä velojen keskuudessa? Psykologinen profiili tarkentuu! :)

Idiooteille vastataan ansaitsemallaan tavalla.

Parasta olisi jos ihmiset kuolisivat sukupuuttoon. Maapallo eheytyisi, luonto monimuotoistuisi, ihana eläinten planeetta.

1. En usko, että jaksaisin olla hyvä vanhempi

2. En kestäisi sitä huolta, murhetta ja stressiä siitä, miten voisin lasta suojella pahalta. Mahdotontahan se on.

3. Maailman tila. Täällä on muutenkin liikaa ihmisiä. Lisäksi pelkäisin mitä lapselleni tänne jää. Onko puhtaat vedet ja luonto jo mennyttä silloin. Elämää saasteiden keskellä? Sodassa?

Jos voisin nähdä tulevaan, voisin harkita lapsien tekemistä. En tunne niin pahaa omantunnontuskaa kenenkään isovanhemmuudesta tai enoudesta, kuin tuntisin siitä, että hätiköiden lapsen hankkisin ja sitten en sitä tarpeeksi rakastaisi ja jaksaisi.

Voi voi kuule, eikö sulle ole kukaan halunnut "tehdä" lapsenlapsia? En ihmettele. Noin karmiva tyyppi äitinä tappaisi vähäisetkin lisääntymishalut.

Minkälainen on lapsettoman minuus? Pysähtyneessä tilassa? Kehittymätön? Stabiili? En ymmärrä.

DINK-elämä on aivan joka tavalla parempaa kuin lapsiperhe-elämä, joten miksi ihmeessä huonontaisin tahallaan elämänlaatuani?  En myöskään ota kasvotatuointia tai uudelleenkouluttaudu hoitoalalle, koska nämä asiat eivät mitenkään edistä onnellisuuttani. Sama juttu vanhemmuuden kanssa.

-Ei tykätä lapsista

-Vapaa-aika ja rahat on kivempi käyttää kahdestaan (tai välillä ihan itsekseenkin)

-Vaativa työ joka syö välillä paljon aikaa

-Ei tykätä edelleenkään lapsista

-Meidän koira ei tule edes toimeen lasten kanssa joten koira>lapsi

Lasten hankkiminen on moraalisesti väärin.

Arvostan vapautta, omaa aikaa, yksityisyyttä, mielenrauhaa, parisuhdetta, taloudellista turvallisuutta, arjen helppoutta ja itsenäisyyttä enemmän kuin mitään, mitä lapsi voisi minulle tarjota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisin jatkaa listaa vielä pitkälle, mutta eiköhän tässäkin ole jo riittävästi syitä olla hankkimatta lapsia. En yritä väittää, ettenkö olisi itsekäs. Minulla on vain yksi elämä ja sen elän täysin itseäni varten.

Ottamatta kantaa mihinkään muuhun viestissäsi on tuo loppukaneetistasi ilmi käyvä asenne keskeinen syy siihen, miksi maailma on niin paska paikka - ja miksi se tuskin tulee säilymään enää muutamaa sukupolvea kauemmin. Eikä tällä ole mitään tekemistä sinun tai kenenkään muunkaan lapsentekohalujen kanssa. Ongelma on syvemmällä, ikävä kyllä.

Mitä sitten? Ketään ei haittaa, kun ei ole ketään ketä haittaisi.

Onkos tämä kaikesta ja kaikista piittaamaton fuck it -asenne kuinka yleistä velojen keskuudessa? Psykologinen profiili tarkentuu! :)

Siinä meillä varsinainen psykologi :D Minkä diagnoosin olet itse saanut?

Minä ja mieheni pidämme haastavista ja mielenkiintoisista asioista. Vanhemmuus tuntuu monen vuoden henkiseltä pysähdykseltä tyhjyyteen jossa tyydytetään lähinnä itsensä ja toisen perustarpeita.

Jätämme lisääntymisen mielellämme niille joiden kapasiteetille se riittää.

Pelkään että lapsi perii huonot geenit.

Koska emme halua.

Nämä nyt on taas niitä ketjuja joihin ei jaksaisi edes vastata, mutta vastaan nyt kuitenkin. 

Me elämme mieheni kanssa ihan normaalia elämää omakotitalossa, on farmariauto ja lemmikit ja työpaikat mutta ei lapsia. Ja miksi? Ei olla koskaan haluttu. Meille elämän tärkein suhde on parisuhde ja se riittää meille. Itseasiassa haluamme pitää siitä kiinni ja nauttia elämästä kaksin. Olemme olleet yhdessä jo 15 vuotta, ja luulen että yksi syy hyvään parisuhteeseen on juuri lapsettomuus, vapaaehtoinen siis. Intohimo on säilynyt ja aito yhdessä viihtyminen. Jotenkin koen ja näen että lapsiperhe-elämä toisi väkisinkin jonkinlaista kiilaa parisuhteeseen. Vaikkakin sitten väliaikaisesti mutta kuitenkin. 

Molemmilla on kuluttavat vuorotyöt, joten elämä lapsiperheessä olisi melkoista aikataulutusta ja hulabaloota kun se on välillä nytkin. Mutta nyt voi ihan hyvin pitää sellaisia "tänään en tee mitään"-päiviä ja keräillä voimia. Saa palautua rauhassa ja nukkua pitkään. Kyse ei ole itsekkyydestä vaan ihan siitä että tuntuu ettei voimavaratkaan riittäisi lasten kanssa. Tarvitsen introverttinä omaa aikaa, palautumista ja hiljaisuutta. On ihana että aina ei ole pakko laittaa esimerkiksi ruokaa tai tehdä kotitöitä jos ei huvita. Jos tässä kuviossa olisi lapsia, niin olisimme molemmat todella väsyneitä eikä sitä omaa aikaa saati parisuhde aikaa saisi noin vain. Lisäksi tykkäämme lomilla matkustella, enkä siihenkään osaa yhdistää perhe-elämää. Haluamme mennä ja tulla vapaasti. 

Tuntuu että niin moni sanoo ettei elämä ja matkustelu ym. muutu mitenkään kun tulee lapsia, mutta mun mielestä meillä kyllä muuttuisi kaikki jos olisi lapsia. Ja me ollaan kaikki niin erilaisia. Toiset jaksaa esimerkiksi lyhyemmillä yöunilla, mutta mulla hajoaisi pää jos nukkuisin vuosia kolmen tunnin unia pätkissä. 

Ja se tärkein: kun ei ole halua hankkia niitä lapsia. Nuo mukavuussyyt ovat vain sivuseikkoja. Lapsi on niin iso asia elämässä että jos ei sitä aidosti halua, niin ei sitä pidä väkisin hankkia. Siitä päätöksestä kärsii koko perhe. Vai haluaisitko itse olla ei haluttu kiintiölapsi? En minä tiedä onko minussa joku vikana kun ei vauvakuumetta ole koskaan ollut ja ajatuskin lapsista tuntuu vieraalta, mutta aina tämän kysymyksen joutuu silloin tällöin kohtaamaan. Jännä homma vaan että mieheni lapsettomuus on ihan OK eikä häneltä sitä tivata ja häntä pidetään ihan normaalina mutta naisen haluttomuus saada lapsia on yhä vain tabu tässä maailmassa. 

Olemme juoppoja.

Meillä molemmilla oli aivan p-at vanhemmat. Ei haluta aiheuttaa elävälle olennolle samanlaista kärsimystä kuin itse jouduimme kokemaan.

Olen jo vuosikausia kärsinyt vakavista mielenterveysongelmista ja tiedän, etten pystyisi kantamaan vastuutani vanhempana. Puolisoni ymmärtää ja hyväksyy tämän.