En luota terapeuttiini pätkän vertaa, mitä teen?

Jos olet hyvin uskovainen, sinulla tulisi olla kyllä uskovainen terapeutti. Näkemyksenne ja ajatuksenne eivät noin kohtaa ja terapeutti näkee asiat aivan toisessa valossa, toisella tavalla.

Ap, luota vaistoosi!

Yksi opiskeluaikainen tuttuni luki itsensä psykoterapeutiksi. Olen aivan järkyttynyt ja sanaton siitä, tuo mies on tunteeton narsisti. Todella pelottava tyyppi, jos jokin asia ei tapahtunut niin kuin hän toivoi (esim. Jos ihminen johon hän oli ihastunut, ei ollutkaan ihastunut häneen). Voin vaan kuvitella, miten hän ESITTÄÄ olevansa empaattinen jne. Todellakin paykoterapeuteissa on kaikenkarvaista porukkaa! Siis: vaihda terapeuttia!!

Niin, se on jännä, että mielenterveyspuolella on paljon töissä ihmisiä, jotka ovat itse hyvin rikkinäisiä.. Persoonallisuushäiriöisiä, tunne-elämä vaurioitunut jne. Psykologia kiinnostaa ehkä juuri tämän takia.. Jotenkin pelottavaa, että psyykkisesti sairasta ihmistä saattaa hoitaa ihminen, joka on itse paljon sairaampi! Tietenkin omista ongelmista voi joissain tapauksissa olla hyötyä jos ne on käsitellyt jne. Ymmärtää paremmin masentunutta ihmistä jos on itse ollut masentunut jne.

Kysyin muuten kerran terapeutiltani, että miksi on hakeutunut alalle. Hänen vastaus oli, että hän tavallaan vain ajautui terapeutiksi. Oli jopa nuorempana ajatellut ettei sopisi terapeutiksi, koska epäili ettei olisi tarpeeksi empaattinen työhön. Myönsi siis rivien välistä itsekin minulle ettei ole kovin empaattinen ihminen oikeasti! Pohjakoulutus psykologi.

Ap

No mitä hittoa sä sit täällä enää jankkaat, kun olet jo selkeästi niin varma siitä että terapeuttisi on empatiaan kykenemätön mielenterveyspotilas, joka on hakeutunut alalle vain oma rikkinäisyytensä takia?

Jos olet jo syvällä sisimmässäsi sitä mieltä että terapia ei toimi ja haluat keskittyä sielunhoidolliseen hihhulointiin, niin oot kyllä ihmisenä todella yksinkertainen jos siitä huolimatta siellä terapiassa käyt rahojasi tuhlaamassa ja loput ajasta kitiset täällä kuinka on niin hirveetä ja vaikeeta.

Luuletko että se pää selkiää sillä että teet jotain omasta vapaasta tahdostasi (kukaan ei sua sinne terapiaan aseella uhaten pakota), ihan jotta voit marttyyrinä kitistä kuinka ei se toimi sulla ollenkaan??

Luota vaistoosi mutta ota myös tämä asia puheeksi terapeuttisi kanssa, ihan itsesi vuoksi. Kun uskallat ottaa vaikean asian puheeksi, saat siitä onnistumisen tunteen, oli terapeutin suhtautuminen siihen mitä tahansa.

Terapeutteja on todella monenlaisia, empaattisia ja vähemmän empaattisia. Kaikkien kanssa kemiat eivät kohtaa ja joukkoon mahtuu joitain sellaisiakin joiden ei pitäisi olla missään tekemisissä ihmisten mielenterveyden kanssa. Koska pidit terapeuttia aluksi hyvänä tyyppinä ja koit että pystyit luottamaan häneen, et voi tällä hetkellä sanoa varmasti kumpi tekee sinulle epämukavan olon, terapeutin suhtautuminen sinuun vai sinun suhtautuminen omaan itseesi. Kun puhut näistä asioista käynnilläsi, saat selvyyttä asiaan ja jos päädyt vaihtamaan terapeuttia, voit tehdä sen rauhallisin mielin.

Vierailija kirjoitti:

Niin, se on jännä, että mielenterveyspuolella on paljon töissä ihmisiä, jotka ovat itse hyvin rikkinäisiä.. Persoonallisuushäiriöisiä, tunne-elämä vaurioitunut jne. Psykologia kiinnostaa ehkä juuri tämän takia.. Jotenkin pelottavaa, että psyykkisesti sairasta ihmistä saattaa hoitaa ihminen, joka on itse paljon sairaampi! Tietenkin omista ongelmista voi joissain tapauksissa olla hyötyä jos ne on käsitellyt jne. Ymmärtää paremmin masentunutta ihmistä jos on itse ollut masentunut jne.

Kysyin muuten kerran terapeutiltani, että miksi on hakeutunut alalle. Hänen vastaus oli, että hän tavallaan vain ajautui terapeutiksi. Oli jopa nuorempana ajatellut ettei sopisi terapeutiksi, koska epäili ettei olisi tarpeeksi empaattinen työhön. Myönsi siis rivien välistä itsekin minulle ettei ole kovin empaattinen ihminen oikeasti! Pohjakoulutus psykologi.

Ap

Tuokin on taas oma harhasi. Se, että ihminen ei vielä tunne itseään nuorena, eikä välttämättä ole silloin kokenut itseään riittävän empaattiseksi terapeutin työhön, ei tarkoita, etteikö henkilö olisi riittävän empaattinen. Terapeuttisi ei ole rivien välistä "myötänyt", etteikö hän olisi kovin empaattinen. Hän on pohtinut, onko hän  RIITTÄVÄN empaattinen.

Empatia on kyky asettua toisen ihmisen asemaan. Iän myötä tämä kyky voi myös kasvaa.

Yksi kysymys Ap:lle: Mitä haet terapiasta? Miten luulet saavuttavasi tavoitteesi?

Aika surullista lukea näitä viestejä, jossa uskovaiset kehoittavat toisiaan jättämään terapiansa: Mitä pelkäätte?

Kylläpäs jollakin menee tunteisiin nämä mun pohdinnat... Ihmettelen suuresti, miten vieraan ihmisen terapiaan liittyvät pohdinnat voi herättää noin paljon tunteita. Mutta tämä keskustelun avaus ja kirjoittaminen tänne on saanut ajatuksiani hieman järjestykseen. Ehkä annan terapeutilleni vielä mahdollisuuden. Katson, että lähtisikö asiat vielä parempaan suuntaan. Ja otan asiat puheeksi hänen kanssaan. Kiitos.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kylläpäs jollakin menee tunteisiin nämä mun pohdinnat... Ihmettelen suuresti, miten vieraan ihmisen terapiaan liittyvät pohdinnat voi herättää noin paljon tunteita. Mutta tämä keskustelun avaus ja kirjoittaminen tänne on saanut ajatuksiani hieman järjestykseen. Ehkä annan terapeutilleni vielä mahdollisuuden. Katson, että lähtisikö asiat vielä parempaan suuntaan. Ja otan asiat puheeksi hänen kanssaan. Kiitos.

Ap

Et varmaankaan ote näitä palstakeskusteluja vakavasti? Ei sun tarvitse asettua meidän yläpuolelle tuollaisilla kommenteille. Eikä sun oikeastaan tarvitsisi asettua terapeuttisikaan yläpuolelle, "antamalla hänelle mahdollisuuden".  Anna itsellesi mahdollisuus ottamalla apua vastaan. Keskity omaan prosessiisi, älä terapeuttisi persoonan analysointiin.

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin terapeutiltani sitä, että hän olisi aidosti empaattinen ja lämmin ihminen. Että hän tekisi sitä työtään sydämellään ja aidosti haluaa auttaa ja kuunnella. Hän on kuitenkin mun ainut hoitokontakti tällä hetkellä ja hänellä on hyvin suuri vaikutus mun elämään. Haluaisin pystyä luottamaan siihen, että hän oikeasti toivoo mun parasta ja mulle hyvää. Käyn terapian lisäksi seurakunnassa puhumassa hengellisistä asioista sielunhoitajan kanssa. Terapeuttini mielestä tämä ei välttämättä ole hyvä idea, että käyn terapian lisäksi sielunhoidossa. Tästä tuli kummallinen olo. Mitä haittaa siitä voi olla, että käyn terapian lisäksi sielunhoidossa? Ei edes perustellut asiaa mitenkään. Tuli olo, että mua yritetään kontrolloida. Että terapeuttini haluaa olla mun ainut hoitokontakti, niin että hänellä on täysi kontrolliasema minuun. Jos hän oikeasti haluaisi parastani niin ei kai hän edes ehdottaisi tuollaista, että lopetan sen sielunhoidossa käynnin? Huomaan, että hän ei muutenkaan jotenkin kestä mun uskoa tai mitään uskonasioihin liittyviä juttuja. Tuntuu, että hän ei oikeasti halua mun parasta, ei ole aidosti empaattinen ja hyvä ihminen. Jotain mätää tässä terapeutissani on, sen olen vaan aistinut alusta asti. Hänellä on valtavasti tietoa asioista, mitä arvostan hänessä. Mutta vuorovaikutussuhde ei vain toimi.

Ap

Minun ammattitaitoinen psykoterapeuttini antoi minun käydä sielunhoidoissa, jotka kyllä kieltämättä auttoivat omalta osaltaan aikansa, mutta jotka päättyivät kammottaviin katastrofeihin. Näenkin asian niin, että sinunkin täytyisi saada vammastella siellä sun täällä vapaasti, eli minun käsittääkseni ammattitaitoinen psykoterapeutti antaa käydä myös sielunhoidoissa - vai riippuukohan se tapauksesta? En tiedä: kysyisinkin siis asiaa ammattitaitoiselta psykoterapeutiltani. Minun mielestäni sielunhoidon rinnalla täytyisi aina olla taustatukena myös ammattitaitoinen psykoterapeutti, sillä sielunhoitajahan voi olla sielultaan vaikka kuinka kipeä!

Kyllä sillä varmaan riittää potilaita ilman suakin, jos on psykologi. Senkun vaihdat ja lakkaat marisemasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin terapeutiltani sitä, että hän olisi aidosti empaattinen ja lämmin ihminen. Että hän tekisi sitä työtään sydämellään ja aidosti haluaa auttaa ja kuunnella. Hän on kuitenkin mun ainut hoitokontakti tällä hetkellä ja hänellä on hyvin suuri vaikutus mun elämään. Haluaisin pystyä luottamaan siihen, että hän oikeasti toivoo mun parasta ja mulle hyvää. Käyn terapian lisäksi seurakunnassa puhumassa hengellisistä asioista sielunhoitajan kanssa. Terapeuttini mielestä tämä ei välttämättä ole hyvä idea, että käyn terapian lisäksi sielunhoidossa. Tästä tuli kummallinen olo. Mitä haittaa siitä voi olla, että käyn terapian lisäksi sielunhoidossa? Ei edes perustellut asiaa mitenkään. Tuli olo, että mua yritetään kontrolloida. Että terapeuttini haluaa olla mun ainut hoitokontakti, niin että hänellä on täysi kontrolliasema minuun. Jos hän oikeasti haluaisi parastani niin ei kai hän edes ehdottaisi tuollaista, että lopetan sen sielunhoidossa käynnin? Huomaan, että hän ei muutenkaan jotenkin kestä mun uskoa tai mitään uskonasioihin liittyviä juttuja. Tuntuu, että hän ei oikeasti halua mun parasta, ei ole aidosti empaattinen ja hyvä ihminen. Jotain mätää tässä terapeutissani on, sen olen vaan aistinut alusta asti. Hänellä on valtavasti tietoa asioista, mitä arvostan hänessä. Mutta vuorovaikutussuhde ei vain toimi.

Ap

Minun ammattitaitoinen psykoterapeuttini antoi minun käydä sielunhoidoissa, jotka kyllä kieltämättä auttoivat omalta osaltaan aikansa, mutta jotka päättyivät kammottaviin katastrofeihin. Näenkin asian niin, että sinunkin täytyisi saada vammastella siellä sun täällä vapaasti, eli minun käsittääkseni ammattitaitoinen psykoterapeutti antaa käydä myös sielunhoidoissa - vai riippuukohan se tapauksesta? En tiedä: kysyisinkin siis asiaa ammattitaitoiselta psykoterapeutiltani. Minun mielestäni sielunhoidon rinnalla täytyisi aina olla taustatukena myös ammattitaitoinen psykoterapeutti, sillä sielunhoitajahan voi olla sielultaan vaikka kuinka kipeä!

Mitä tarkoitat, että päättyivät lopulta kammottaviin katastrofeihin? Haluaisitko avata asiaa enemmän? Mitä tarkoitat vammastelulla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivoisin terapeutiltani sitä, että hän olisi aidosti empaattinen ja lämmin ihminen. Että hän tekisi sitä työtään sydämellään ja aidosti haluaa auttaa ja kuunnella. Hän on kuitenkin mun ainut hoitokontakti tällä hetkellä ja hänellä on hyvin suuri vaikutus mun elämään. Haluaisin pystyä luottamaan siihen, että hän oikeasti toivoo mun parasta ja mulle hyvää. Käyn terapian lisäksi seurakunnassa puhumassa hengellisistä asioista sielunhoitajan kanssa. Terapeuttini mielestä tämä ei välttämättä ole hyvä idea, että käyn terapian lisäksi sielunhoidossa. Tästä tuli kummallinen olo. Mitä haittaa siitä voi olla, että käyn terapian lisäksi sielunhoidossa? Ei edes perustellut asiaa mitenkään. Tuli olo, että mua yritetään kontrolloida. Että terapeuttini haluaa olla mun ainut hoitokontakti, niin että hänellä on täysi kontrolliasema minuun. Jos hän oikeasti haluaisi parastani niin ei kai hän edes ehdottaisi tuollaista, että lopetan sen sielunhoidossa käynnin? Huomaan, että hän ei muutenkaan jotenkin kestä mun uskoa tai mitään uskonasioihin liittyviä juttuja. Tuntuu, että hän ei oikeasti halua mun parasta, ei ole aidosti empaattinen ja hyvä ihminen. Jotain mätää tässä terapeutissani on, sen olen vaan aistinut alusta asti. Hänellä on valtavasti tietoa asioista, mitä arvostan hänessä. Mutta vuorovaikutussuhde ei vain toimi.

Ap

Minun ammattitaitoinen psykoterapeuttini antoi minun käydä sielunhoidoissa, jotka kyllä kieltämättä auttoivat omalta osaltaan aikansa, mutta jotka päättyivät kammottaviin katastrofeihin. Näenkin asian niin, että sinunkin täytyisi saada vammastella siellä sun täällä vapaasti, eli minun käsittääkseni ammattitaitoinen psykoterapeutti antaa käydä myös sielunhoidoissa - vai riippuukohan se tapauksesta? En tiedä: kysyisinkin siis asiaa ammattitaitoiselta psykoterapeutiltani. Minun mielestäni sielunhoidon rinnalla täytyisi aina olla taustatukena myös ammattitaitoinen psykoterapeutti, sillä sielunhoitajahan voi olla sielultaan vaikka kuinka kipeä!

Mitä tarkoitat, että päättyivät lopulta kammottaviin katastrofeihin? Haluaisitko avata asiaa enemmän? Mitä tarkoitat vammastelulla?

Vammastelulla tarkoitan sitä, että psykoterapoitava esim. toteuttaa ihmissuhteissaan niitä samoja vammaisia ihmissuhdekaavoja, joita lapsuudessaan on oppinut. Ammattitaitoisessa psykoterapiassa psykoterapeutti antaa psykoterapoitavan joutua itse kaikenmaailman ihmissuhdeumpikujiin, joista sitten psykoterapoitava räpiköi irti uusin, psykoterapeutin antamin keinoin, ja sitten psykoterapoitava parhaassa tapauksessa ei enää toista niitä vammaisia ihmissuhdekoukeroitansa, vaan tervehtyy, eli psykoterapoitava lopettaa vammastelut ja oppii luomaan ja ylläpitämään terveitä ihmissuhteita.

Mielenkiintoista, en ole koskaan kuullut sanaa vammastelu. Miten psykoterapeutti käytännössä antaa asiakkaan joutua ihmissuhdesotkuihin? Eihän hän voi asiakkaan puolesta päättää/elää hänen elämäänsä? Asiakas elää itse omaa elämäänsä ja päättää itse omasta elämästään. Ei terapeutilla ole siihen osaa eikä arpaa mielestäni.

No eikös sinne terapiaan niiden ihmissuhdesotkujen takia mennä? Eihän se terapeutti voi asiakkaalle sanella, miten tulisi toimia. Siten terapeutti "antaa asiakkaan joutua ihmissuhdesotkuihin." Terapeutti antaa ne välineet niistä selviämiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista, en ole koskaan kuullut sanaa vammastelu. Miten psykoterapeutti käytännössä antaa asiakkaan joutua ihmissuhdesotkuihin? Eihän hän voi asiakkaan puolesta päättää/elää hänen elämäänsä? Asiakas elää itse omaa elämäänsä ja päättää itse omasta elämästään. Ei terapeutilla ole siihen osaa eikä arpaa mielestäni.

Psykoterapoitavalla on ongelmia, jotka kaikki täytyy ehdottomasti kertoa ammattitaitoiselle psykoterapeutille. Psykoterapoitavalla täytyy olla halu päästä eroon ongelmistaan, ja sitten psykoterapia etenee. Ei psykoterapeutti pakota psykoterapoitavaa mihinkään, vaan psykoterapoitava siis haluaa päästä ongelmistaan eroon, ja psykoterapeutti kertoo keinot, jolloin psykoterapoitava joko ottaa keinot käyttöön tai ei ota, ja jos ei ota, niin sitten psykoterapia loppuu.