Masennustako!?
Hei!
Ajattelin tänne kirjoittaa, josko jollain olisi kokemusta tai samantapaisia tuntemuksia... Toivottavasti saan kirjoitettua suunnilleen järkevää tekstiä, olo on nimittäin aika surkea :(
Meillä siis neljä lasta, joista vanhin 5v ja nuorin 6kk. Kolmannen lapsen syntymän jälkeen (tosin vasta vuoden päästä siitä!) mulle tuli kai jonkinlainen (synnytys)masennus, ja olin aika pohjalla. Miehelleni silloin purin pahaa oloani, itkin ja puhuin, itkin ja puhuin. Tuntui, että seinät kaatuu päälle, kaikki romahtaa. Olin todella herkässä mieletilassa, itkin todella paljon, ärsyynnyin pienestäkin asiasta, hermot oli kireällä, eikä oikein mikään ollut hyvin. Toisessa hetkessä taas olo oli suht ok. En osannut sanoa, mikä minulla oli hätänä, tunsin vain ettei kaikki ole hyvin. Oli vaikea siitä puhua edes miehelleni, koska en osannut sanoa mikä minua vaivasi. En käynyt missään " ammattiauttajalla" , vaan se meni ohi itsestään, ajan kanssa.
Nyt olo on suht samanlainen. Itkettää kaikki, jatkuvasti itken. Aamulla tuntuu, etten jaksa herätä, en jaksa lasten kiukuttelua, kiljumista ja meteliä. En jaksaisi nousta antamaan lapsille aamupalaa. En jaksaisi nousta uuteen päivään. Tekisi mieleni vain jäädä peiton alle kaksikerroin käpertyneenä, jatkamaan unia tai muuten vaan olemaan... Kunhan ei tarvitsisi nousta hoitamaan lapsia ja tekemään kotitöitä.
Yöt menee suht ok, tai ainakin tähän saakka. Nyt monena yönä toiseksi nuorin lapsi (2½v pian) herää itkien sata kertaa, ja tulee vollottaen meidän huoneeseen, jolloin nuorinkin herää... Syytä tähän 2½-vuotiaan itkuun ei ole. Painajaisia? Kylmä? (ei pitäisi olla) Jano? Olen antanut vettä. No, joka tapauksessa, pointti tässä on se, että nousen ylös monta kertaa yössä joko nuorimman imetyksen tai muiden lasten takia. Se väsyttää. Virkistyn joka kerta niin, etten saa heti unta. Jää siis yöunet tosi lyhyiksi :(
Miehelläni on todella hyvät unenlahjat, ja hän ei yksinkertaisesti herää lasten itkuun. Olen monena yönä yrittänyt töniä ja tökkiä häntä, että heräisi hänkin välillä lasten kitinöihin. Olemme siitä myöskin puhuneet, ja mieheni sanoo, että herätä hänet vain, kyllä hän nousee. No, menee sit yöllä hermot siihen miehen herättämiseen. Siihen menee varttitunti, että tökin häntä ja saan jotenkuten virkoamaan :) Sitten hän vain kääntää kylkeä, örähtää jotain ja jatkaa uniaan... Huoh! Toivotonta, kerrassaan!
Päivät menee kuin sumussa, pää on aivan tyhjä pönttö. Tuntuu etten saa mitään aikaiseksi, ja sekin kai osaltaan vaikuttaa siihen, että alkaa masentaa...?! En jaksa touhuta lasten kanssa nykyään mitään. En jaksa lukea satuja, en askarrella, en leikkiä, en yhtään mitään. Lapset kyllä itsekin keksivät tekemistä, mutta monesti kaivattaisiin äidinkin panosta...
Mies on yleensä iltaisin kotona töiden jälkeen. Eli silloin lapsilla on leikittäjä ja äidilläkin apulainen. Ja mies todellakin tekee osansa, sitä en väitä. Mutta silti tuntuu, että " päävastuu" on minulla. Ehkä se ei ole niin, siltä tuntuu vain?! Ja se välillä ahdistaa. Mies ei käy paljon missään, yleenä mennään koko porukalla jonnekin jos mennään. Harrastaa sählyä jne. mutta se ei vielä ilta-aikaa perheeltä, tekee sen heti töiden jälkeen siis. Eli kaikki pitäisi olla senkin suhteen hyvin.
Mies lähtee nyt viikonlopuksi kavereidensa kanssa mökille pohjoiseen. Kolme yötä olen siis yh:na kotona. Muuten asia on ok, mutta pelottaa että väsyneenä teen lapsille jotain pahaa... :( Siis en todellakaan halua satuttaa lapsiani, en totta vie! Mutta kun kaikki väsymys, masennnus, uupumus jne. kasautuu, niin se valitettavasti kohdistuu liian usein lapsiin huutamisena, kiukutteluna, ja ärjymisenä. Käsiksi en ole koskaan käynyt, onneksi. Mutta pelottaa, mitä tämä oma olotila saa aikaan, kun monta päivää on yksin lasten kanssa yötä myöten...
Tämä tällainen on kestänyt jo mooonta viikkoa, kauan siis. Ajattelin kaiken johtuvan siitä, että menkat eivät olleet alkaneet vielä synnytyksen jälkeen. Mulla aina kovia PMS-oireita, joten ajattelin jotenkin liittyvän niihin... Mutta menkat tuli viikko sitten, ja hetkeksi kaikki helpottikin, kai. Nyt tuntuu taas että maailma kaatuu päälle :( Onko tämä kaikki hormonien syytä?!
Ensimmäisenä ajattelin, kun mies sunnuntaina kysyi voisiko lähteä viikonlopuksi mökille, että " olis mun vuoro nyt kyllä jo!" , mutta koska en voi tästä mihinkään vielä lähteä (nuorin tissillä), niin kai se on parempi että toinen edes pääsee tuulettumaan?! Kerran ei nyt kahdestaan päästä minnekään, niin ehkä on hyvä sitten edes toisen päästä?! Jospa mies vaikka tulisi sitten pirteänä, virkeänä ja levänneenä kotiin?! ;)
Kysyisinkin, että onko muilla samanlaisia kokemuksia? Miten siitä selvisitte? Tämä asia on arka, tuntuu itsestäkin vaikealta huomata tällaista omassa itsessäni... Mutta en halua kieltää sitä, että olen masentunut. Ei tätä voi peittää. Haluaisin vain eroon näistä " oireista" ja palata taas normaaliin minääni...
Kiitos teille kaikille kun jaksoitte lukea tämän. Helpotti vähän oloani.
Nasu kera krokotiilin kokoisten kyynelten sekä neljän ihanan pienokaisen
Kommentit (9)
Kannattaa soittaa vaikka neuvolaan tai oman kunnan sosiaalitoimistoon, jotta saat lastenhoitoapua. Avun pyytäminen ei ole heikkoutta. Kaksivuotias varmaan vaistoaa, ettei äidillä ole hyvä olla ja siksi on levoton ja huomiohakuinen. Parhaiten autat lapsiasi auttamalla itseäsi. Jatkuva hereilläolo tekee tosiaan olon sietämättömäksi. Itselläni on 2kk ikäiset kaksoset ja pyysin 2 viikkoa sitten apua kun itkeskelin ja olin ihan poikki kun lapset eivät koskaan nukkuneet samaan aikaan ja sain nukkua vain ehkä tunnin kerrallaan ja 3-4 tuntia vuorokaudessa.
Saan nyt 2x viikossa 3 tuntia hoitoapua, jo tieto avun saannista auttoiin että lapsetkin yhtäkkiä alkoivat nukkua samaan aikaan ja oma mieli on ollut parempi. Hormonijutut tietysti vaikuttaa, mutta kannattaa rohkeasti soittaa omaan neuvolaan ja jutella asiasta. Jos ei oma terkkari ole sellainen, jolle puhuisi, voi soittaa lääkärille tai psykologille tai jollekin kuka tuntuu itsestä luotettavalle
Juuri tänään juttelin erään syysmamman kanssa susta, siittä että miten sä jaksat aina olla iloinen ja hoitaa 4 pientä lasta, siis hyvässä mielessä juteltiin! Olisipa jokaisessa ihmisessä tuollainen asenne...:)
Neuvola AUTTAA! Niitten on PAKKO, sä oot tehny hemmetinmoisen työn 4n pienen kanssa ja tarvitset apua, ei kukaan jaksa tuollaista rumbaa. Ja tuosta viestistäsi taas huomasi kuinka ajattelet AINA muita (U-P-E-A!!! piirre ihmisessä!) ja " päästät" miehesi mökkeilemään vaikka olet aivan poikki. Ihan takuulla saat kotiin jonkun auttamaan, sun on myös saatava levätä.
Soita neuvolaan, se on ensimmäinen askel parempaan suuntaan, ihmisen ei tarvitse olla täydellinen ja jokaisessa meissä on hyviä sekä huonoja puolia. Se että tuntee itsensä väsyneeksi tai masentuneeksi, se on sallittua!
Kevät on muutenkin raskasta aikaa, sullahan on vielä kaiken muun " ilon" lisäks paha mikreenitaipuvaisuus ja sen kanssa elämä on kamalaa!
Olet niin useasti saanu tämän mamman hymyilemään ja miettimään asioiden hyviäkin puolia, KIITOS siittä.
Kaikkea hyvää teidän koko perheelle, olette ajatuksissa!:)
JMMK (joka taas kirjoitti tosi sekavasti mutta ajatus sormia nopeempi :D)
Voimia sinulle kovasti!
Varmasti kyseessä voi olla masennus, mutta uskoisin olosi helpottavan huomattavasti, jos saisit nukkua ja levätä edes muutaman päivän (ja yön!) ja ajatella välillä itseäsi ja hyvinvointiasi.En voi edes kuvitella, kuinka rankkaa arki neljän pienen ihmistaimen emona mahtaa olla univelkaisena ja väsyneenä.
Itselläni on ollut kuvaamiasi tuntemuksia aina silloin, kun 7kk vanha vauvani on valvottanut minua oikein huolella monta yötä. Eikä minulla ole kuin tämä yksi lapsukainen huollettavanani.
Nyt jostain lastenhoitoapua teidän perheeseen pikaisesti ja mamma lepäämään! Kummasti se synkkä harmaa pilvi pään päältä kaikkoaa tai ainakin vaalenee,kun äiti matkustaa välillä untenmaille eikä heti tule takaisin.
Sandy
Minäkin suosittelen avun hakemista mahdollisimman pian. Juttele vaikka neuvolassa asiasta, he osaavat kertoa mistä voisit löytää apua tilanteeseesi. Itselläni ei ole kokemusta vastaavasta tilanteesta, mutta voin vain kuvitella miten raskasta sinulla varmasti on. Onko sinulla ketään hyvää ystävää tai sisarusta, jolla olisi aikaa tulla auttamaan sinua lasten kanssa (esim viedä isompia lapsia ulos leikkimään niin että saisit keskittyä vaikka vain vauvaan?), tai vaikka tulla ihan vaan seuraksi päivisin? Avun pyytäminen on joskus hankalaa, mutta yksin sinun ei missään nimessä pidä jäädä ongelmiesi ja väsymyksesi kanssa.
Hauskasti kerroit miehesi heräämisvaikeuksista öisin, oma mieheni on aivan samalainen, ja itsellänikin on jo muutamaan otteeseen hermo mennyt... :) Luuletko että saisit miehesi vaikka viikonloppuisin suostuteltua huolehtimaan kaikista lapsista aamupäivän ajan, jotta saisit nukkua kaikessa rauhassa väsymystäsi pois. Pumppaa vaikka illalla aamuinen maitoannos vauvaa varten (sillä edellytyksellä että vauvasi suostuu syömään pullosta). Pisteet miehellesi siitä, että jaksaa iltaisin töiden jälkeen leikkiä lasten kanssa!
Tsemppiä kovasti Nasu, toivon että saat tilanteeseesi apua ja helpotusta mahdollisimman pian!!!
Nuputus ja tyttövauva 1,5 kk
JMMK, enpä olisi uskonut että MINÄ voisin jäädä jollekin erityisesti mieleen :) Hymyilytti tuo sun ajatus, kun olitte jutelleet toisen mamman kanssa minusta ;)
Niin, kerran oltin neuvolassa asian puheeksi. Meidän th on ihan ok tyyppi, ymmärtää kyllä minua lapsineni. Mutta joskus jopa vastaanotolla menettänyt hermonsa lasteni kanssa... :( Siitä tuli paha mieli, koska en voi mitään sille, että omistan vilkkaita ja puheliaita lapsia... No, se siitä. Kuitenkin, kun otin asian puheeksi neuvolassa, arvatkaapa mikä oli ensimmäinen kommentti!?
" Voisitko lähteä vaikkapa miehesi kanssa kahdestaan esim. kylpylälomalle ja jättää lapset hoitoon siksi aikaa?!" No, ajatus sinänsä oli hyvä ja ihana ja mahtavan kuuloinen. Mutta, kuten hänellekin sanoin, en voi vielä jättää nuorinta lastani hoitoon pitkäksi aikaa, sillä vielä imetän häntä. Pulloa hän ei huoli runsaista yrityksistäni huolimatta :( Oi kun vielä joskus pääsisinkin tästä jonnekin! :) Vaikka vaan hetkeksi untenmaille...
Niin, mieheni on ihana. Hän antaa minulle aikaa käydä lenkillä tms. iltaisin. Se piristää kamalasti! Ja viikonloppuisin saan nukkua pidempään. Kiitos siitä miehelleni! Mutta ongelmani on myös se, etten saa nukuttua, jos kuulen lasten ääniä. Pitäisi päästä jonnekin kokonaan pois lasten luota, että saisin nukuttua kunnolla. Odotankin kuin kuuta nousevaa sitä päivää (tai yötä :), jolloin päästään mieheni kanssa esim. hotelliin yhdeksikin yöksi! Saisin siellä nukkua...
Ja vaikka olenkin väsynyt ja minulla on paha olla, koen, että teen oikein kun annan miehelleni vapaan viikonlopun. Se hänelle kuuluu! Hän tekee työtä (kuten minäkin, kodin ulkopuolella vain), ja tarvitsee omat hengähdystaukonsa. Soisin vain niin mielelläni itsellenikin joskus sen :)
Suurin osa sukulaisista asuu kaukana, 900km:n päässä. Ne, jotka asuvat täällä etelässä, lähtevät tämän viikon lopulla jokainen (!!) jo viettämään pääsiäistä perheineen... :( Voi kun joku siskoistani asuisi täällä...
Onneksi tuo nuorin on sillä tavalla " helppo" lapsi, ettei turhista kitise. Nukkuu ja syö hyvin, kunhan kukaan ei herätä välillä :) Siis jos saa nukkua kunnon unet, hän on kuin pieni aurinkopallo! Uskon vahvasti, että tämä minun oma huono oloni heijastuu lapsiinkin. Itsekin ajattelen, että tuo parivuotiaan lapsen itkuilu öisin on seurausta minusta itsestäni... Kunhan saan itseni kuntoon, kaikki on taas hyvin. Ihana lääkärini sanoi kerran (se oli muuten silloin kun edellisen kerran olin masentunut..), että " Jos perheen äiti voi huonosti, koko perhe voi huonosti. Siksi sinut pitää saada kuntoon." Ja häneltä sain voimia jaksamiseen.
Mutta, olen päättänyt selvitä. Olen Suomalainen Sissi ;) Ei vaan ihan oikeesti, mun on PAKKO jaksaa. Ei oo vaihtoehtoja. Lapsilla on oikeus äitiin, sellaiseen äitiin joka rakastaa ja hoitaa. Pinnistän vielä viimeiset voimani ja JAKSAN tämän viikonlopun yli. Ja yritän sydämestäni asti olla lapsille hyvä ja hellä ja rakastava. Yritän jaksaa touhuta ja leikkiä sekä lukea satuja. Siitä lapset pitää. Ensi viikon alussa mieheni lupasi hoitaa lasten yökitinät. Ihanaa! Menee varmaan sitten lastenhuoneeseen nukkumaan, että herää paremmin ;)
Kyllä tämä tästä. Ihanaa, että on tällainen " kanava" jonne voi kertoa ikäviäkin asioita ja pahalta tuntuvia ajatuksia... Se helpottaa, kun voi jollekin kertoa mieltä painavista asioista. Kunpa minäkin joskus saisin jollekin paremman mielen, osaisin lohduttaa tms.!!
Kiitos teille!!
Nasu - nyt jo kuivuneiden (ainakin hetkeksi!) kyynelten sekä lasten kera :)
Voi, miten rankalta elämäsi kuulostaa! Kyllähän jo neljän noin lapsen äidille voi jo ihan pelkkä fyysinen väsymys voi aiheuttaa melkoisen tokkuraisen ja sekopäisen olon. Älä ihmeessä edes kuvittele että sinun pitäisi yrittää askarrella heidän kanssaan tässä tilanteessa. Voit illalla halata ja onnitella itseäsi jos olet ruokkinut kaikki etkä ole heitellyt ketään pitkin seiniä.
Suosittelisin kyllä että miehesi nyt kuitenkin peruisi sen mökkireissunsa, tai sitten todella sinulle hankitaan apulainen kotiin. Nyt taitaa olla huono hetki jäädä yksin kotiin lasten kanssa. Minusta tuntuu rankalta olla monta yötä yksin kotona jo yhden, kiltin 9 kk ikäiseni kanssa!
Uskon että myös hormonit voivat aika lailla vaikuttaa mielialoihin, etenkin jos PMS-oireesi ovat olleet voimakkaita. Kuten edellisetkin, suosittelen että soitat neuvolaan ja kysyt pääsyä psykologin juttusille. Vaikka kyse ei olisikaan varsinaisesta masennuksesta, vaan rankan ja kokonaisvaltaisen elämän aiheuttamasta totaalisesta väsymyksestä, voisi ulkopuolisen tahon kanssa juttelu auttaa. Lisäksi voisitte neuvolan terveydenhoitajan kanssa miettiä, olisiko mitään keinoja arkesi helpottamiseksi. Voisi olla hyvä, että mieskin olisi mukana.
Äläkä ihmeessä ajattele, että kyseessä olisi mikään arka asia. Väsyminen ja jonkin asteinen masentuminenkin on paljon luultua yleisempää, silloin mieli kaipaisi hoitoa ja lepoa. Yhtä lailla flunssainen keho kaipaa lepoa.
Lämpimiä ajatuksia ja jaksamista, tule kertomaan tänne mitä päätitte ensi viikonlopun suhteen.
Hei,
vauva on tissillä joten kirjoitan pikaisesti yhdellä kädellä. Luen juuri kirjaa nimeltä Äitiyden sietämätön keveys ja siellä kirjoittaja sai avun väsymykseen unilääkkeillä ja imetyksen lopettamisella (lapsi vasta 3 kk mutta imetys ilmeisesti saattaa sekoittaa hormoonitoimintaa). Päätät mitä vaan, suosittelen kirjaa joka tapauksessa! Aurinkoista kevään odotusta!
baby2006
En tiedä onko seuraavasta apua, mutta tässä hieman omia kokemuksiani...
Olen käynyt terapiassa useamman vuoden, tarkemmat syyt siihen jääköön mainitsematta, mutta siihen liittyy mm masennusta. Kehitystä on tapahtunut todella paljon, mutta kyllä elämä silti välillä on todella rankkaa. Raskauden aikana monesti mietin, että näinköhän juuri minä sairastun synnytyksen jälkeiseen masennukseen, koska masennusoireita oli ollut jo ennen raskautta. Minulle oli suuri ihme olla raskaanakin, sillä en ollut ennen pystynyt kuvittelemaan, että kohdalleni osuisi omaa lasta.
No, vauvavuosi kääntyy loppusuoralle. Ja se on ollut melkoista vuoristorataa. On ollut ihanaa ja on ollut kamalaa. Olisin varmasti voinut tehdä asiat itselleni helpommaksi, jos olisin osannut ottaa hieman rennommin. Nukkuminen on ollut ehkä se suurin kompastuskivi. Olen myöskin herkkä nukkuja, ja mies aivan toinen ääripää. Joten herään öisin joka tapauksessa, oli menossa mieheni vahtivuoro tai minun. Perusluonteeseeni kuuluu myös asenne ' ole mahdollisimman helppo muille' , joten teen paljon ylimääräistä muiden eteen, ja minun on vaikeaa antaa muiden auttaa itseäni. Mutta ihmisen voimavarat ovat kuitenkin rajalliset, monet kiukun, pettymyksen tai väsymyksen kyyneleet on tullut vuodatettua. Toisinaan taas tuntuu että elämästä katoaa valo, vaikka järjellä ajateltuna kaikki asiat on mitä parhaiten: lapsi, mies, työtä, asunto, jne jne
Olen yrittänyt ymmärtää/auttaa itseäni terapialla. Aikanaan etsin itse apua, soittelemalla terapeuteille. Tapasin muutaman, joista valitsin itselleni sopivimman. Ensimmäiset 6 kk kävin harvakseltaan tapaamassa terapeuttia omakustanteella, ja nyt käyn Kelan terapiatuella. Alku tuntui hankalalta, en ollut oikein tottunut puhumaan itsestäni, elämästäni ja tunteistani. Ja hankalaa se välillä on vieläkin. Toisinaan tuntuu ettei siitä ole mitään hyötyä, ja toisinaan huomaa miten sitä on edistynyt ihan mahdottomasti. Taukoa olen pitänyt vain vauvan ensimmäisen kuukauden ajan, muutoin uskollisesti käynyt viikottain. Nyt, kun olen kotona, siitä on tullut tavallan harrastus. Pääsen hetkeksi pois kotoa, ihmisten ilmoille, voin keskustella mieltäni painavista asioista, sekä saada täysin ulkopuolisen ihmisen näkemyksen moniin asioihin. Varsinkin tuo näkökannan muutos on tuntunut hyödylliseltä. Joskus omia tunteitaan on vaikea analysoida tai ymmärtää, ja ulkopuolinen kommentti saattaa auttaa.
Tietysti sinun kohdallasi ihan konkreettinen apu saattaa olla tehokkainta, onhan neljän lapsen talouden pyörittäminen hirveän rankkaa. Masennuksesta kyllä pääsee yli, ja on hienoa, että ihmiset uskaltavat sellaisista asioista puhua. Minusta tuntuu että olen saanut monilta outoja katseita, jos olen kertonut negatiivisista vauva-kokemuksista tai vaikeuksistani. Terapeutti on sen sijaan osannut antaa asioille oikeaa perspektiiviä, ihmisiähän me kaikki vain olemme! Joten jos epäilet masennusta yms, niin kannattaa käydä kokeilemassa josko juttutuokiot toisivat helpotusta!!!
Minusta sinun olisi syytä aloittaa vaikka keskustelemalla neuvolassa ja sitten mennä vaikka ammattiauttajalle keskustelemaan. Koska mainitsit että pelkäät että teet lapsillesi jotain, on se minusta hälyyttävää joten otahan asia pian puheeksi neuvolassa..
Voiko lapsesi mennä jonnekinhoitoon yöksi pariksi esim. mummulaan? Tai joku kaveri tulla auttamaan sinua kotiin?
Toivon voimia sinulle!!!