Lue keskustelun säännöt.
Te jotka olette jo vähän varttuneemmassa iässä! Mikä vuosikymmen oli parasta aikaa? 60-luku, 70-luku, 80-luku, 90-luku vai 2000 ->
04.09.2017 |
Ja miksi? Mikä oli kivaa aikakausilla? Mikä oli paremmin? Yrittäkää kuvailla minkälaista silloin oli.
Toki mukaan lasketaan kaikki aiemmatkin aikakaudet ajattelin vaan ettei sen ikäisiä täällä hirveästi käy.
Kommentit (343)
80-luvulla oli kaikki muu hyvää paitsi musiikki ja juppikulttuuri. Ihan parasta aikaa olla mainostoimistossa töissä! Palkka oli hyvä, työpaikkaa pystyi vaihtamaan lennossa, hyviä bileitä ja firiksiäkin riitti vaikka kuinka paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kai se oleellisin ero ei ole raha tai ostovoima, vaan usko tulevaisuuteen. 80-luvulla oli perusteltua uskoa, että kaikki on tulevaisuudessa vähintään yhtä hyvin, jos nyt ei käy niin huonosti että ydinsota tai otsooniaukko tuhoaa kaiken. Tässä hetkessä onnellinen on se, joka oikeasti uskoo asioiden menevän yhteisellä tasolla parempaan. Se on mahdollista, mutta vaatii hyvin monen asia ratkeamista, joihin ei nyt ole ratkaisua.
Ehdotan suomalaisen sivilisaation toistaiseksi huippukohdaksi alkuvuotta 1986, kun vielä ei oltu tehty talouskuplaan ja 90-luvun lamaan johtaneita virheitä. Vaikkka päivää ennen Tshernobylin räjähtämistä olisi hyvä.
Ja onhan se kansainvälisissä tutkimuksissakin todettu, että 80-luvun Pohjoismaat olivat koko maailman mittakaavassa ihanneyhteiskunta, jollaista ei ollut siihen mennessä nähty.
Ja sen tuhlaamisen lopputuloskin oli mitä parhain!
Niinpä. Mutta tätähän silloin 1980-luvulla ei ainakaan tavallinen ihminen pystynyt ennustamaan. Silloin uskottiin ihan aidosti ja täysillä siihen, että se paratiisi tosiaan on ikuinen. Juuri siksi se tuntuikin niin hienolta ajalta, kun pelkoa tulevasta (lamasta) ei tosiaankaan ollut.
Minusta 1990-luvun loppupuoli oli parasta aikaa, ja 2000-luvun eka vuosikymmen. Rautaesirippu oli murtunut, demokratian voittokulku jatkui, talous kasvoi, teknologia tarjosi helpotusta ikäviin töihin ja yhteydenpitokeinot lisääntyi huimasti sekä matkustaminen halpeni. Terveydenhoito oli kehittynyt huimin askelin, syöpä kuin syöpä tuntui olevan hoidettavissa, vammaispalvelut parani. Minulla on kenties liian hyvä muisti, joten en niin hirveästi hehkuta 1980-lukua.
Vuonna 1962 syntynyt.
80-luku. Ihmiset olivat optimistisempia. Baarissa sai polttaa. Ei ollut erityisherkkiä ihmisiä. 80-luvun alkupuolen raskas rock jäi ikuisesti parhaaksi.
80-luvulla monet taudit, jotka nykylääketiede usein parantaa, johtivat kuolemaan. Esim monet syövät olivat kuolemantuomio. Lapset olivat päivät oman onnensa nojassa, puhuttiin avainkaulalapsista. Varsinkin 80-luvun alussa kylmä sota oli vielä hyvin todellista ja itse nuorena opiskelijana pelkäsin kyllä ydinsotaa. Loppua kohden suurvaltojen suhteet paranivat ja kylmä sotakin päättyi.
Alkossa kaikki ostettiin tiskiltä. Siinä sitten pyytelit häpeillen alkon tädiltä perjantaipulloa tai mitä nyt kukin.
Kaupoissa oli todella paljon suppeammat valikoimat, etenkin hedelmissä ja vihanneksissa. Toisaalta pienemmissäkin kaupoissa oli jonkinlainen palvelutiski, josta sai jotain tuoretta, mitä nyt sattui olemaan.
Mistään erityisestä sisustuksesta ei puhunut kukaan, kodit oli täynnä sukulaisilta haalittua tavaraa vielä vanhemmallakin iällä, saati meillä nuorilla. Kodinkoneet olivat kalliita. Omat vanhempani hommasivat 70-luvun loppumetreillä väri-TV:n, se oli ihmetys ja kaikki kaverit olivat meillä aina sitä pällistelemässä.
Työttömyyttä oli kyllä, vaikka tilastoissa 80-luku onkin matalan työttömyyden aikaa. Kaupungistuminen kiihtyi ja maaseudulla alettiin pistää puljuja kiinni, vaikka maaseutu vielä paljon elinvoimaisempi olikin. Työpaikat alkoivat keskittyä isompiin keskuksiin.
Köyhyyttä oli myös ja se oli paljon pahempaa kuin nykyään. Siskoni, joka asui vielä vanhempien luona kertoi kaveristaan, jolla ei ole kenkiä (talvella). Sisko sitten antoi toiset omat kenkänsä hänelle ja valehteli kotona, että ne oli varastettu.
Se mitä itse kaipaan kasarilta, osin ysäriltäkin, on yhteisöllinen kulttuuri. Esimerkiksi ensimmäisessä työpaikassani oli juoppo vahtimestari, jonka työkaverit kävivät joka aamu herättämässä, keittivät kahvit ja pakottivat töihin, jotta saisi pitää duuninsa. Vaikea kuvitella tällaista nykypäivänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Köyhyyttä oli myös ja se oli paljon pahempaa kuin nykyään. Siskoni, joka asui vielä vanhempien luona kertoi kaveristaan, jolla ei ole kenkiä (talvella). Sisko sitten antoi toiset omat kenkänsä hänelle ja valehteli kotona, että ne oli varastettu.
Siskosi on arvatenkin sosiaalidemokraatti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhyyttä oli myös ja se oli paljon pahempaa kuin nykyään. Siskoni, joka asui vielä vanhempien luona kertoi kaveristaan, jolla ei ole kenkiä (talvella). Sisko sitten antoi toiset omat kenkänsä hänelle ja valehteli kotona, että ne oli varastettu.
Siskosi on arvatenkin sosiaalidemokraatti.
Ööö? Hän ei ole poliittisesti aktiivinen ollenkaan, en usko että välttämättä edes äänestää. Ja liittyi mihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhyyttä oli myös ja se oli paljon pahempaa kuin nykyään. Siskoni, joka asui vielä vanhempien luona kertoi kaveristaan, jolla ei ole kenkiä (talvella). Sisko sitten antoi toiset omat kenkänsä hänelle ja valehteli kotona, että ne oli varastettu.
Siskosi on arvatenkin sosiaalidemokraatti.
:D :D :D Kiitos päivän nauruista ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostovoima on noussut muutamaa notkahdusta lukuunottamatta sotien jälkeen koko ajan: http://www.hs.fi/talous/art-2000002919150.html
Eli ainakin, jos hyvinvoinnin mittarina käytettäisiin tavaroita, palveluita jne. vastaus olisi nykypäivä.
Harvoin tavarat ja palvelut kuitenkaan ovat se koetun hyvinvoinnin mittari suurimmalle osalle ihmisistä ... Itse olen ainakin viime vuosina suorastaan ruvennut inhoamaan tavaraa, koska sitä tuntuu olevan koko ajan liikaa. Halpiskauppoja kuten Ikea ja H&M olen varsinkin ruvennut todella inhoamaan, koska silloin sitä tosiaan hukkuu roskaan kun kaikki ostettu menee melkein heti rikki. Ja esimerkiksi kauppojen nykyiset megaluokan kokoiset karkki- ja sipsipussit eivät kyllä todellakaan paranna hyvinvointia, vaan päinvastoin.
Tämä oli vastakommenttina niille, joiden mielestä vaikkapa 80-luku oli parasta, koska oltiin niin rikkaita ja palkalla sai niin paljon. Juu ei. Vaikkapa tiskikone oli harvinaisuus.
En minäkään mittaa hyvinvointia tavaroilla, toki tietyt perustavarat tuovat helpotusta arkeen.
Yhteiskunta kyllä vaikutti varakkaammalta, kun oli esimerkiksi itsestäänselvästi varaa perusasioihin kouluissa. Nyt niistäkin tingitään. Ja joo, olin lapsi, mutta en kyllä muista että tiskikone olisi ollut harvinaisuus. Kyllä sellainen oli ihan itsestäänselvästi kaikilla sukulaisilla, tuttavilla ja kavereiden vanhemmilla. Myöhemmin 80-luvullahan tulivat myös mikrot, leipäkoneet ja kaikenlaiset muut koneet. Oli tietokoneita, korvalappustereoita, kaikilla oli kyllä radiot, kasetti- ja levysoittimet, telkkarit, videonauhurit, kamerat tottakai ja monilla myös videokamerat. Autopuhelimiakin oli.
1990-luvun alussa astianpesukone oli vasta joka kolmannessa kodissa.
Vuonna 1985 vain joka 20. kotitalous omisti mikroaaltouunin. Vuonna 1990 mikro oli jo 3/5-osalla kotitalouksista.
Noin puolella Suomen kotitalouksista oli väritelevisio 1980-luvun alkupuolella.
Siinä nyt jotain suuruusluokkia kodinkoneisiin liittyen pikaisesti googletettuna. Eivät ne mitään itsestäänselvyyksiä siis olleet.
???
Meille tuli video 82
Astianpesukone 83
Mikro, joskus 80 luvun alussa, kaytetty. Meni rikki joskus 200? purin sen ja oli valmistettu 78
varitelevisio tuli 76
vuodesta 78 tehtiin vuosittain yksi tai kaksi matkaa etelan lampoon.
Eika oltu minusta edes rikkaita.
Et ilmeisesti tajua, että vaikka teidän perheessä olisi kymmenen tiskikonetta, ei se ollut mikään normi 80-luvulla. Tai mikään noista muistakaan. Meillä on aina olleet uusimmat tietokoneet, niihin on syydetty älyttömiä määriä rahaa. Isäni oli insinöörinä Nokialla ja on aina kaikki laitteet meille hommannut. On ollut jo kasarilla MikroMikkoa, C64, Macci, ja kaikki hankittu heti, kun niitä on markkinoilla ollut... en silti mene väittämään, että se olisi mitään perusmeininkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kylmän sodan aikakausi on aika paradoksaalinen aikakausi. Toisaalta se loi hyvin vakaan maailman länteen ja jonka takia tänne nousi ennennäkemätön vauraus.
Ja kuka pelkäsi ja kuka ei. Itse elin vasemmistolaisessa perheessä ja minua ei pelottanut mikään. Jotenkin on sellainen tuntuma, että uskonnollisissa ja oikeistolaisissa perheissä asialla oikein peloteltiin lapsia.
Sama juttu. 80-luvulla marssittiin suurin joukoin rauhan puolesta (voiko sellaista kuvitella nykypäivänä?), tunnelma oli ylpeä ja iloinen vasemmistolaisilla. Ei kukaan mitään sotaa pelännyt, vaikka Amerikkaa vastustettiinkin. Mielenosoitukset olivat enemmän hauskanpitoa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, kuin uhkaa, vihaa tai pelkoa. Ne olivat sellaisia toritapahtumia, ilmapalloja ja soittokuntia. Tavallaan oltiin tyytyväisiä siihen, mitä oli. Huomio suuntautui köyhempiin maihin.
Kuka nykypäivänä osoittaisi mieltä jonkun kehitysmaan PUOLESTA? Naiiviahan se oli, mutta positiivista. Oltiin valmiita tekemään asioita heikompien hyväksi.
Sitten tuli 80-luvun loppu, juppiaika, sitten "markkinatalouden voitto", vasemmiston romahdus ja unelmien kuoleminen, ja tästä nykypäivään saakka jatkunut vasemmiston pilkkaaminen, joka lopulta muuttui syyttämiseksi, varmaan pian kriminalisoinniksi. Ihmiset väsyi ja kyynistyi, vetäytyivät kuoreensa ja hiljenivät ja luovuttivat. Nykynuoret ei muusta tiedäkään, kun jokapäiväisen uutistiivistelmänsä lukevat. 2010-luvulla sitten liberaalioikeistolaisuus on kääntymässä kohti konservatiivioikeistolaisuutta, yhteiskunnan ilmapiiri on synkkä ja kireä kuin 30-luvulla, köyhät ovat köyhien kimpussa, eikä kukaan usko enää oikein mihinkään. Ajat ovat ankeat...eikä parempaan suuntaan olla menossa.
Vierailija kirjoitti:
Se mitä itse kaipaan kasarilta, osin ysäriltäkin, on yhteisöllinen kulttuuri. Esimerkiksi ensimmäisessä työpaikassani oli juoppo vahtimestari, jonka työkaverit kävivät joka aamu herättämässä, keittivät kahvit ja pakottivat töihin, jotta saisi pitää duuninsa. Vaikea kuvitella tällaista nykypäivänä.
Tämä olisi nykyajan individualisteille ihan painajainen. Joutuu auttamaan työkaveria, uhraamaan omaa aikaa toisen hyväksi, puuttumaan jonkun toisen asioihin. Koko asenne on, että käydään töissä, työkaverit on tyhmiä kahvitunnilla vanujia ja lörpöttelijöitä, ei haluta edes tietää muiden asioista ja kaikki työpaikan juhlat jne on silkkaa piinaa ja itseltä pois.
Mikäänhän ei estäisi vastaavaa toimintaa nykyäänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siihen, miltä jokin ajanjakso tuntui, vaikuttaa paljon myös se, minkä ikäinen oli silloin.
Olen 60-luvun alkupuolella syntynyt, joten siitä vuosikymmenestä ei ole hirveästi mielikuvia.
70-luvulla maailmani alkoi laajentua, olin jopa kielikursseilla ulkomailla, mikä ei ollu itsestäänselvyys silloin. Asuin vielä vanhempien luona. Musa oli hienoa, radiosta ei rokkia pahemmin tullut.
80-luvulla menin opiskelemaan ja muutin pk-seudulle. Eli maailmani mullistui täysin. Opiskelijaelämää, -bileitä, lisää musaa ja matkustelua. Tämä oli ehkä huolettomin ajanjakso. Sen loppupuolella päädyttiin ostamaan ylihintainen asunto, kun ei muutakaan siinä vaiheessa ollut. Sittemmin asuntojen hinnat romahtivat, tuostakin saatiin suunnilleen puolet takaisin. Suomessa ei juurikaan käynyt suuret nimet keikalla, festareilla saattoi nähdä jonkintasoisia starojakin
90-luvulla töissä. Olen niitä onnekkaita, joita ei lama koskettanut vaan olin vakipaikoissa koko ajan. Töitä, jonkin verran reissaamista ja musaa. Kovaa punttitreeniä.
2000-luku töissä. Hetken meni työpaikalla kovaa ja korkealla mutta Internet-kuplan puhkeaminen tiputti alas, onneksi vaihdoin työpaikkaa ennen kuin edellinen kaatui alta. Iän lisääntyminen vähensi haluja riekkua keikoilla, nyt Suomessakin oli enemmän tarjontaa.
2010-luku töissä. Iän tuomat krempat alkavat vaivata, särkyjä ja kolotuksia - ja vaihdevuodet.
Jos näistä pitäisi valita, ottaisin 80-luvun parikymppisenä uusiksi.
Vierailija kirjoitti:
80-luku. Ihmiset olivat optimistisempia. Baarissa sai polttaa. Ei ollut erityisherkkiä ihmisiä. 80-luvun alkupuolen raskas rock jäi ikuisesti parhaaksi.
Juuri tuo, että baarissa sai polttaa oli huono juttu. Aina silmät kipeinä tupakansavusta. Olisin halunnut nuorena baarimikoksi (:D) , mutta en voinut, koska en kestänyt savua . Vielä 70-luvulla poltettiin myös linja-auton takaosassa, mutta kyllähän se savu sieltä levisi. Oli se kamalaa aikaa. Ainaisessa savussa, vaikka ei itse olisi polttanut, koska polttaa sai missä vain, sisällä ja ulkona. Lähes parasta nykyään on se, että ei tarvitse kärsiä tupakansavusta. Ja kun omat läheiset ja ystävät ei polta, ei edes tahdo enää muistaa, että sellainen pötkylä, kuin tupakka on olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mitä itse kaipaan kasarilta, osin ysäriltäkin, on yhteisöllinen kulttuuri. Esimerkiksi ensimmäisessä työpaikassani oli juoppo vahtimestari, jonka työkaverit kävivät joka aamu herättämässä, keittivät kahvit ja pakottivat töihin, jotta saisi pitää duuninsa. Vaikea kuvitella tällaista nykypäivänä.
Tämä olisi nykyajan individualisteille ihan painajainen. Joutuu auttamaan työkaveria, uhraamaan omaa aikaa toisen hyväksi, puuttumaan jonkun toisen asioihin. Koko asenne on, että käydään töissä, työkaverit on tyhmiä kahvitunnilla vanujia ja lörpöttelijöitä, ei haluta edes tietää muiden asioista ja kaikki työpaikan juhlat jne on silkkaa piinaa ja itseltä pois.
Mikäänhän ei estäisi vastaavaa toimintaa nykyäänkin.
Tällä paapomisella on kääntöpuolikin. Muistan kun 80-luvulla tuttavani oli Turussa telakalla töissä ja siellä oli eräski juoppo työkaverina. Yhdellekin kun yritettiin antaa lopputiliä, kun oli niin usein kännissä töissä, koko telakka meni lakkoon(lakkoilivat aika usein muutenkin päivän pari tai ainakin perjantaisin), että juoppo sai jatkaa töissä. No sitten yhtenä kauniina päivänä tämä mies juovuksissa teloi itsensä töissä. Ketä tästakin sitten syyttää? Onnekasi nykyään ei enää katsota läpisormien työpaikalla juopottelua.
Monellakin vuosikymmenellä on oma merkityksensä ja viehätyksensä. Kuulun suuriin ikäluokkiin, joten:
50-luku, jolloin opin ajamaan pyörällä, uimaan, lukemaan, kirjoittamaan, laskemaan ja aloitin koulutieni
60-luku, joka kului melkein kokonaan koulussa, mutta jolloin myös elin nuoruuttani, aika ristiriitaista aikaa, mutta jälkikäteen ajatellen hienoa ja huoletonta kuitenkin; kesätyöt ja oman rahan ansaitseminen; myös menetyksiä (isoäiti, entinen poikaystävä, yksi koulutoveri); ylioppilaaksi pääsy ja lähtö opiskelemaan
70-luku, joka kuluin suurelta osalta opiskellessa, vuosi opiskelijavaihdossa hidasti valmistumista, mutta oli kokemuksen hieno ja kasvattava; valmistuminen ja muutto ulkomaille töihin: menetyksiä (isoisä ja äiti)
Seuraavat vuosikymmenet täyttyivät työnteosta, palasin ulkomailta takaisin kotimaahan ja työskentelin parilla paikkakunnalla. 80-luvun alussa muutto nykyiselle paikkakunnalle ja oman asunnon hankinta, kun opintovelat olivat lopulta maksettu. Menetyksiä "enemmän kuin lääkäri määrää", mutta niistäkin olen selvinnyt. 2010-luvun alkupuolella lopulta eläkkeelle eli koitti vihdoin vapaus!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80-luku. Ihmiset olivat optimistisempia. Baarissa sai polttaa. Ei ollut erityisherkkiä ihmisiä. 80-luvun alkupuolen raskas rock jäi ikuisesti parhaaksi.
Juuri tuo, että baarissa sai polttaa oli huono juttu. Aina silmät kipeinä tupakansavusta. Olisin halunnut nuorena baarimikoksi (:D) , mutta en voinut, koska en kestänyt savua . Vielä 70-luvulla poltettiin myös linja-auton takaosassa, mutta kyllähän se savu sieltä levisi. Oli se kamalaa aikaa. Ainaisessa savussa, vaikka ei itse olisi polttanut, koska polttaa sai missä vain, sisällä ja ulkona. Lähes parasta nykyään on se, että ei tarvitse kärsiä tupakansavusta. Ja kun omat läheiset ja ystävät ei polta, ei edes tahdo enää muistaa, että sellainen pötkylä, kuin tupakka on olemassa.
Tuota just meinaan. Ne erityisherkät pysyi poissa baareista.
No, miksi et nyt ole ryhtynyt baarimikoksi?
Minusta 80- luku oli parasta aikaa. Tanssiravintolakulttuuri oli vahva, sen kun sais takaisin. Nykyään ei ole sellaisia, ovat kai ravintolat enimmäkseen vain ryyppäykseen keskittyviä ... en käy enää, tylsiä paikkoja. Mutta toista oli silloin, ravintolaan piti laittautua, oli hovimestarit, oikea bändi soitti, miehet hakivat naisia tanssimaan ja toisinkin päin, ei saanut olla liikaa humalassa tai tuli porttis.Asuin länsirannikolla Porissa, jossa oli meno päällä useassa tanssiraflassa melkein viikon jokaisena päivänä. Kyllä siinä pakostikin tutustui ihmisiin, ja suhteita syntyi.
Sitten kaipaan sitä, että työtä kun haki, niin mentii suoraan työnantajien pakeille, ei mitään rahastavia välitysfirmoja välissä,
Muoti oli naisellista ja näyttävää, oli ihania kenkiä ja saapikkaita.
Silloin ei olisi voinut uskoa, että se loppuu joskus, itsekin uskoin , että kaikki muuttuu aina ja ikuisesti vain paremmaksi.
80-luku. Oli päästy 70-luvun pihistelystä, alkoi olla varaa vähän sisustaa ja matkustella. Oli päästy myös pahimmasta ydinsodan pelosta.
Oli tulevaisuudenusko, vankka usko siihen että kouluttautumalla ja työtä tekemällä vaurastuu. Oli mahdollisuus matkailla maailmalla, ja pahin mitä voi tapahtua oli taskuvarkaat Barcelonan yössä. Oli lähikauppoja, pankissa oli virkailija, maalla oli kauppa-autot.
Kaikki kävi saunassa samaan aikaan ja katsoi Dallasia samaan aikaan, koko perheellä. Ihmiset piipahti iltakävelyllä tai viikonloppuajelulla kylässä toisillaan.kauneiusihanne oli loppujen lopuksi aika luonnollinen, pärjäsi ripsivärillä, huulikiillolla ja föönillä.
kaikille löytyi edes jotain kesätöitä, kaikki työ oli kelvollista, saattoi ilman koulutusta päästä siivoamaan, kahvila-apulaiseksi, sairaala-apulaiseksi. Lukiolaiset voivat olla pankissa kesätöissä, tai tehtaalla. Töihin meno oli aika itsestäänselvä ja suoraviivainen asia. Raksalla sai joka perjantai kuoressa viikon palkan käteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostovoima on noussut muutamaa notkahdusta lukuunottamatta sotien jälkeen koko ajan: http://www.hs.fi/talous/art-2000002919150.html
Eli ainakin, jos hyvinvoinnin mittarina käytettäisiin tavaroita, palveluita jne. vastaus olisi nykypäivä.
Harvoin tavarat ja palvelut kuitenkaan ovat se koetun hyvinvoinnin mittari suurimmalle osalle ihmisistä ... Itse olen ainakin viime vuosina suorastaan ruvennut inhoamaan tavaraa, koska sitä tuntuu olevan koko ajan liikaa. Halpiskauppoja kuten Ikea ja H&M olen varsinkin ruvennut todella inhoamaan, koska silloin sitä tosiaan hukkuu roskaan kun kaikki ostettu menee melkein heti rikki. Ja esimerkiksi kauppojen nykyiset megaluokan kokoiset karkki- ja sipsipussit eivät kyllä todellakaan paranna hyvinvointia, vaan päinvastoin.
Tämä oli vastakommenttina niille, joiden mielestä vaikkapa 80-luku oli parasta, koska oltiin niin rikkaita ja palkalla sai niin paljon. Juu ei. Vaikkapa tiskikone oli harvinaisuus.
En minäkään mittaa hyvinvointia tavaroilla, toki tietyt perustavarat tuovat helpotusta arkeen.
Yhteiskunta kyllä vaikutti varakkaammalta, kun oli esimerkiksi itsestäänselvästi varaa perusasioihin kouluissa. Nyt niistäkin tingitään. Ja joo, olin lapsi, mutta en kyllä muista että tiskikone olisi ollut harvinaisuus. Kyllä sellainen oli ihan itsestäänselvästi kaikilla sukulaisilla, tuttavilla ja kavereiden vanhemmilla. Myöhemmin 80-luvullahan tulivat myös mikrot, leipäkoneet ja kaikenlaiset muut koneet. Oli tietokoneita, korvalappustereoita, kaikilla oli kyllä radiot, kasetti- ja levysoittimet, telkkarit, videonauhurit, kamerat tottakai ja monilla myös videokamerat. Autopuhelimiakin oli.
1990-luvun alussa astianpesukone oli vasta joka kolmannessa kodissa.
Vuonna 1985 vain joka 20. kotitalous omisti mikroaaltouunin. Vuonna 1990 mikro oli jo 3/5-osalla kotitalouksista.
Noin puolella Suomen kotitalouksista oli väritelevisio 1980-luvun alkupuolella.
Siinä nyt jotain suuruusluokkia kodinkoneisiin liittyen pikaisesti googletettuna. Eivät ne mitään itsestäänselvyyksiä siis olleet.
???
Meille tuli video 82
Astianpesukone 83
Mikro, joskus 80 luvun alussa, kaytetty. Meni rikki joskus 200? purin sen ja oli valmistettu 78
varitelevisio tuli 76
vuodesta 78 tehtiin vuosittain yksi tai kaksi matkaa etelan lampoon.
Eika oltu minusta edes rikkaita.
Et ilmeisesti tajua, että vaikka teidän perheessä olisi kymmenen tiskikonetta, ei se ollut mikään normi 80-luvulla. Tai mikään noista muistakaan. Meillä on aina olleet uusimmat tietokoneet, niihin on syydetty älyttömiä määriä rahaa. Isäni oli insinöörinä Nokialla ja on aina kaikki laitteet meille hommannut. On ollut jo kasarilla MikroMikkoa, C64, Macci, ja kaikki hankittu heti, kun niitä on markkinoilla ollut... en silti mene väittämään, että se olisi mitään perusmeininkiä.
Mä oon duunariperheestä, ja jopa meille tuli 80-luvulla tiskikone, mikro ja pikkuveljelle commodore. Väritelkka oli jo 70-luvulla. Ei todella oltu varakkaita, mutta pienellä teollisuuspaikkakunnalla tavikdia. mulla ei ollut merkkifarkkuja ja uuden pyörän sain vasta ysillä.
Ei tietenkään niin, vaan että nykyinen yhteiskunta olisi paljon parempi tietyillä poliittisilla muutoksilla.