Tuija Lehtisen kirjat muuttuneet rivoksi kioskikirjallisuudeksi

Ai niin, Oilimaija! Ja ja Kultakukka Bluum, vähän kuin Hyacinth Bucket.

Ylös

Toisaalta Lehtiseltä puuttuvat kartanoelämän faktat. Tuossakin kirjassa myllerrykset ovat sitä luokkaa, että mielessä käy palautteen antaminen kirjailijalle. Ei kaiken tarvitse olla totta, mutta ei ehkä kannata oikoa asioita noin suoraviivaisesti. Joku voi oikeasti luulla, että kerrotut tilanteet olisivat mahdollisia.

Lisäksi kartanonneitoa ei kasvateta naimaan etiketin osaavaa puolisoa vaan itsenäisesti huolehtimaan tilastaan. Mies otetaan ihan muita asioita kuin kartanoa varten.

Loppuhan lässähti vielä pahemmin kuin pelkäsin. En halua spoilata, jos täällä on joku vielä aikeissa lukea, mutta joo... Loppuratkaisua olisi saanut pitkittää ja tuoda siihen enemmän kiemuroita, aineksia olisi kyllä ollut. Nyt se meni ohi melkein huomaamatta. Lehtinen myös tuntuu unohtaneen yhden kirjoittamisen perussäännöistä: näytä, älä selitä. Päähenkilön päätökset lopussa on selitetty, hyvin lyhyesti nekin. "Tein näin, koska tein." Ratkaisuun vaikuttaneet tekijät pyyhkäistiin pois, kättä heilauttamalla ja se siitä.

Tosin ne kirjan ainekset sitten. Tuli mieleen, että Lehtinen on katsonut Downton Abbeyta ja päättänyt siirtää sen mahdollisimman suoraan 2000-luvun Suomeen. Kirjan sisarukset ovat syntyneet noin 80-90-lukujen vaihteessa, joten heidän vanhempansa ovat epäilemättä 50-60-luvun vaihteen lapsia. Isovanhemmat ovat siis syntyneet arviolta 30-luvun puolivälin tienoilla. Ja nämä äiti ja isoäiti ovat pakottaneet mainitut sisarukset käyttämään kureliiviä, kun todellisuudessa jo isoäidin äiti on päässyt siitä eroon ennen äidiksi tuloaan! En muutenkaan tiedä, millaista ja kuinka sisäänpäinlämpiävää elämää nykyajan aateliset viettävät, mutta tuskin ihan sellaista kuin Lehtinen kuvittelee.

17

Vierailija kirjoitti:

Loppuhan lässähti vielä pahemmin kuin pelkäsin. En halua spoilata, jos täällä on joku vielä aikeissa lukea, mutta joo... Loppuratkaisua olisi saanut pitkittää ja tuoda siihen enemmän kiemuroita, aineksia olisi kyllä ollut. Nyt se meni ohi melkein huomaamatta. Lehtinen myös tuntuu unohtaneen yhden kirjoittamisen perussäännöistä: näytä, älä selitä. Päähenkilön päätökset lopussa on selitetty, hyvin lyhyesti nekin. "Tein näin, koska tein." Ratkaisuun vaikuttaneet tekijät pyyhkäistiin pois, kättä heilauttamalla ja se siitä.

Tosin ne kirjan ainekset sitten. Tuli mieleen, että Lehtinen on katsonut Downton Abbeyta ja päättänyt siirtää sen mahdollisimman suoraan 2000-luvun Suomeen. Kirjan sisarukset ovat syntyneet noin 80-90-lukujen vaihteessa, joten heidän vanhempansa ovat epäilemättä 50-60-luvun vaihteen lapsia. Isovanhemmat ovat siis syntyneet arviolta 30-luvun puolivälin tienoilla. Ja nämä äiti ja isoäiti ovat pakottaneet mainitut sisarukset käyttämään kureliiviä, kun todellisuudessa jo isoäidin äiti on päässyt siitä eroon ennen äidiksi tuloaan! En muutenkaan tiedä, millaista ja kuinka sisäänpäinlämpiävää elämää nykyajan aateliset viettävät, mutta tuskin ihan sellaista kuin Lehtinen kuvittelee.

17

Juuri tässä oli kirjan ongelma: väärien vuosikymmenten asioita. Asenteet voivat olla vaikka miten vanhanaikaisia, mutta ei niitä tarvitse tuoda esille vääristyneesti. Ei ole ilo lukea kirjaa, joka on täynnä virheitä. Ihme, ettei kartanossa käytetty vielä veivattavaa puhelinta, jolla otetaan yhteys keskukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loppuhan lässähti vielä pahemmin kuin pelkäsin. En halua spoilata, jos täällä on joku vielä aikeissa lukea, mutta joo... Loppuratkaisua olisi saanut pitkittää ja tuoda siihen enemmän kiemuroita, aineksia olisi kyllä ollut. Nyt se meni ohi melkein huomaamatta. Lehtinen myös tuntuu unohtaneen yhden kirjoittamisen perussäännöistä: näytä, älä selitä. Päähenkilön päätökset lopussa on selitetty, hyvin lyhyesti nekin. "Tein näin, koska tein." Ratkaisuun vaikuttaneet tekijät pyyhkäistiin pois, kättä heilauttamalla ja se siitä.

Tosin ne kirjan ainekset sitten. Tuli mieleen, että Lehtinen on katsonut Downton Abbeyta ja päättänyt siirtää sen mahdollisimman suoraan 2000-luvun Suomeen. Kirjan sisarukset ovat syntyneet noin 80-90-lukujen vaihteessa, joten heidän vanhempansa ovat epäilemättä 50-60-luvun vaihteen lapsia. Isovanhemmat ovat siis syntyneet arviolta 30-luvun puolivälin tienoilla. Ja nämä äiti ja isoäiti ovat pakottaneet mainitut sisarukset käyttämään kureliiviä, kun todellisuudessa jo isoäidin äiti on päässyt siitä eroon ennen äidiksi tuloaan! En muutenkaan tiedä, millaista ja kuinka sisäänpäinlämpiävää elämää nykyajan aateliset viettävät, mutta tuskin ihan sellaista kuin Lehtinen kuvittelee.

17

Juuri tässä oli kirjan ongelma: väärien vuosikymmenten asioita. Asenteet voivat olla vaikka miten vanhanaikaisia, mutta ei niitä tarvitse tuoda esille vääristyneesti. Ei ole ilo lukea kirjaa, joka on täynnä virheitä. Ihme, ettei kartanossa käytetty vielä veivattavaa puhelinta, jolla otetaan yhteys keskukseen.

Juuri näin. Tarina olisi ollut uskottavampi vaikka johonkin 50 vuoden taakse sijoitettuna. Kartanon neiti hurahtaa vasemmistolaiseksi, 1800-luvulla syntynyt isoäiti on kauhuissaa jne...

Eli viestiä Lehtiselle: enemmän tutkimustyötä, enemmän hiomista. Pelkkä romantiikka ei riitä, jos kehystarina on pielessä. Eikä joka vuosi tarvitse julkaista kahta tai kolmea kirjaa, parempi keskittyä kirjoittamaan yksi hyvin.

En ole lukenut Lehtisen kirjoja enää vuosiin, täällä jo mainituista syistä. Kirjastossa tulee lukaistua uusimpien teosten takakansitekstit jos sattuvat kohdalle palautettujen hyllyssä, mutta aikamoista huttua ja hattaraa tuntuvat olevan. Lehtisen kirjoitustyyli on kokenut selkeän taantuman viime vuosina ja lipsahtanut jopa camp-huumorin puolelle, jos minulta kysytään. Onkohan rouva hurahtanut vähän liikaa GoT ja Fifty shades of Grey tyyppiseen tarinointiin ja tämä näkyy myös omissa kynäilyissä?

Tuija Lehtisen 4 ensimmäistä kirjaa olivat hyvää viihdekirjallisuutta. Sen jälkeen kirjailija on mennyt siitä mistä aita on matalin ja vielä sen ali.

Vierailija kirjoitti:

Tuija Lehtisen 4 ensimmäistä kirjaa olivat hyvää viihdekirjallisuutta. Sen jälkeen kirjailija on mennyt siitä mistä aita on matalin ja vielä sen ali.

Toinen hömppäkirjailija Enni Mustonen on parantanut vuosien saatossa. Niitä viimeisimpiä kehtaa lukea jo julkisella paikallakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuija Lehtisen 4 ensimmäistä kirjaa olivat hyvää viihdekirjallisuutta. Sen jälkeen kirjailija on mennyt siitä mistä aita on matalin ja vielä sen ali.

Toinen hömppäkirjailija Enni Mustonen on parantanut vuosien saatossa. Niitä viimeisimpiä kehtaa lukea jo julkisella paikallakin.

No, en tiedä Mustosestakaan. Musta Syrjästäkatsojan tarinoita oli aluksi mielenkiintoinen sarja, mutta ainakin viimeisimmäksi lukemani Ruokarouva ei ollut kovin mielenkiintoinen, ja se historiallisten henkilöiden aspekti oli tungettu kirjaan täysin yhdentekeväksi sivujuonteeksi väkisin. Ruokarouvan tytärtä en oo vielä saanut käsiini.

Mustosella tahtoo kans toistua sama päähenkilö kirjasta toiseen: itsenäinen, temperamenttinen ja näpäkkä tyttö lähtee raivaamaan omaa tietä. Yleensä se eka vastaantuleva mies on mutkien kautta se, jonka syliin päähenkilö kaatuu lopussa. Välissä on joskus joku vähän nuorempi tai viehättävämpi tai muuten sopivampi poikakaveriehdokas, joka kuitenkin tippuu jostain syystä pois. Kaari Utriolla on muuten myös taipumuksena kirjoittaa usein noin, että kun reipas, muotteihin sopimaton sankaritar lähtee maailmalle, se eka mies, jonka hän kohtaa matkalla, on se jonka kanssa sankaritar lopulta päätyy yhteen. Sekä Mustosella että Utriolla mies yleensä sairastaa tai on muuten ahdingossa, ja päähenkilö hoivaa/auttaa/kannustaa miestä ennen loppuratkaisua. Toisaalta tämmöinen ennalta-arvattavuus ja saman juonen toisto hieman eri kuvioissa kirjasta toiseen ärsyttää, mutta kyllä mä silti ahmin mielissäni Utrion epookkiromaanit ja Mustosen hömppäsarjat aina väliajoin alusta alkaen. Tuttua ja turvallista!

Lehtistä oon joskus koittanut lukea, mutta en saanut yhtään kirjaa luettua kokonaan. En vaan tykänny tyylistä jotenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuija Lehtisen 4 ensimmäistä kirjaa olivat hyvää viihdekirjallisuutta. Sen jälkeen kirjailija on mennyt siitä mistä aita on matalin ja vielä sen ali.

Toinen hömppäkirjailija Enni Mustonen on parantanut vuosien saatossa. Niitä viimeisimpiä kehtaa lukea jo julkisella paikallakin.

No, en tiedä Mustosestakaan. Musta Syrjästäkatsojan tarinoita oli aluksi mielenkiintoinen sarja, mutta ainakin viimeisimmäksi lukemani Ruokarouva ei ollut kovin mielenkiintoinen, ja se historiallisten henkilöiden aspekti oli tungettu kirjaan täysin yhdentekeväksi sivujuonteeksi väkisin. Ruokarouvan tytärtä en oo vielä saanut käsiini.

Mustosella tahtoo kans toistua sama päähenkilö kirjasta toiseen: itsenäinen, temperamenttinen ja näpäkkä tyttö lähtee raivaamaan omaa tietä. Yleensä se eka vastaantuleva mies on mutkien kautta se, jonka syliin päähenkilö kaatuu lopussa. Välissä on joskus joku vähän nuorempi tai viehättävämpi tai muuten sopivampi poikakaveriehdokas, joka kuitenkin tippuu jostain syystä pois. Kaari Utriolla on muuten myös taipumuksena kirjoittaa usein noin, että kun reipas, muotteihin sopimaton sankaritar lähtee maailmalle, se eka mies, jonka hän kohtaa matkalla, on se jonka kanssa sankaritar lopulta päätyy yhteen. Sekä Mustosella että Utriolla mies yleensä sairastaa tai on muuten ahdingossa, ja päähenkilö hoivaa/auttaa/kannustaa miestä ennen loppuratkaisua. Toisaalta tämmöinen ennalta-arvattavuus ja saman juonen toisto hieman eri kuvioissa kirjasta toiseen ärsyttää, mutta kyllä mä silti ahmin mielissäni Utrion epookkiromaanit ja Mustosen hömppäsarjat aina väliajoin alusta alkaen. Tuttua ja turvallista!

Lehtistä oon joskus koittanut lukea, mutta en saanut yhtään kirjaa luettua kokonaan. En vaan tykänny tyylistä jotenkin.

Minusta Syrjästäkatsojan tarinoita ei ole ollut läheskään niin hyvä kuin Koskivuori-sarja tai sen jälkeen julkaistu Järjen ja tunteen tarinoita -sarja. Jos taas verrataan Mustosen nykyaikaan sijoittuvia kirjoja Lehtisen tuotantoon, niin Mustonen vie ihan selvän voiton. Mustosen tuotanto on aika maaseutuvoittoista, mutta kirjailija todellakin tietää ja tuntee aiheensa. Lehtinen taas hyppii ammatista toiseen ja menee enemmän tai vähemmän metsään. Lehtisen kirjoista Nappikaupan naiset on yksi inhokeistani (ja silti se on pakko lukea silloin tällöin...), koska olen töissä käsityöliikkeessä, eikä ala ole lainkaan niin kuoleva kuin Lehtinen antaa, tietysti kirjan juonen vuoksi, ymmärtää.

Sama täällä, pidän nykyisin enemmän Mustosen tuotannosta. Lehtisen tuotannosta vanhemmat naistenlehden toimitukseen sijoittuvat Noorasta kertovat kirjat ovat suosikkejani. Myös kiinteistövälittäjästä kertova Ruusunnuppu oli hyvä.

Suositelkaa muita hyviä suomalaisia viihdekirjailijoita. Veera Vaahteralla oli muistaakseni ihan kelpo chic litiä altaan reunalla tai riippumatossa luettavaksi.

ARP-1 kirjoitti:

Sama täällä, pidän nykyisin enemmän Mustosen tuotannosta. Lehtisen tuotannosta vanhemmat naistenlehden toimitukseen sijoittuvat Noorasta kertovat kirjat ovat suosikkejani. Myös kiinteistövälittäjästä kertova Ruusunnuppu oli hyvä.

Suositelkaa muita hyviä suomalaisia viihdekirjailijoita. Veera Vaahteralla oli muistaakseni ihan kelpo chic litiä altaan reunalla tai riippumatossa luettavaksi.

Marja-Leena Tiainen on kirjoittanut pari 60-luvun Kuopioon sijoittuvaa kirjaa, niistä pidin. Historiallisessa viihteessä Laila Hietamies on kirjoittanut hyviäkin kirjoja, ei kannata olla liian ennakkoluuloinen vaikka häntä usein haukutaankin. Mutta sellaista nykyaikaan sijoittuvaa kevyttä suomalaista viihdettä minäkin kaipaan. Sellaista, kuin Lehtinenkin joskus oli. Eli vaikka olisi kuinka romanttista, niin silti mukana olisi jotain muutakin kuin romanttinen juoni, ja ehdottomasti tausta ja faktat kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Miksei mulle tule mieleen mitään erityisen erikoisia nimiä..

Smilla

Luin joskus yläasteikäisenä pari kirjaa ja ne oli ihan hyviä sen ikäiselle. Kerrankin nuori nainen päähenkilönä, joka dokaa ja käyttää huumeitakin eikä siitä kirjoitettu soo-soo-meiningillä. Lisbeth Salander ennen Lisbeth Salanderia.

Vierailija kirjoitti:

Luin joskus yläasteikäisenä pari kirjaa ja ne oli ihan hyviä sen ikäiselle. Kerrankin nuori nainen päähenkilönä, joka dokaa ja käyttää huumeitakin eikä siitä kirjoitettu soo-soo-meiningillä. Lisbeth Salander ennen Lisbeth Salanderia.

Onko Tuija Lehtisen kirjoissa tämmöstäkin??

Kirjastotätinä totean, että oln itsekin lukenut Lehtisen kirjoja ja tykkään niistä aiemmista. Nykyiset ovat juurikin tässä ketjussa esiintulleiden seikkojen vuoksi jotenkin huttua ja jos asiakas kyselee kevyttä ja viihdyttävää lukemista, suositus ei osu enää Lehtisen tuotantoon.

Sääli, koska Lehtinen aikanaan oli minusta omassa genressään todella hyvä, kirjat olivat hauskoja ja kestivät useammankin lukemisen. Tulee vähän tunne, että on leipääntynyt hommaansa ja kirjoittaa sit vähän yksityiskohtia muuttaen sellaista peruskavaa, jota maustetaan just jollain rivoilla kohtauksilla, jotka on mauttomia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin joskus yläasteikäisenä pari kirjaa ja ne oli ihan hyviä sen ikäiselle. Kerrankin nuori nainen päähenkilönä, joka dokaa ja käyttää huumeitakin eikä siitä kirjoitettu soo-soo-meiningillä. Lisbeth Salander ennen Lisbeth Salanderia.

Onko Tuija Lehtisen kirjoissa tämmöstäkin??

Tarkoittaa varmaan nuorille suunnattuja Sara-kirjoja?

Leija Tuhtinen

Miten nostalgista, en muistanutkaan että teininä luin Lehtosen Tanja Tavis,Jäkälärinteen 9D ja pidin kovasti 😻 Vitsi miten outoa:D