Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tekisitkö tässä elämäntilanteessa lapsen?
Opiskelija tulevamutsi
03.09.2017 |
Minulla on tilanne, että opiskelua vielä 2v (gradu viimeinen vuosi). Minulla ja miehellä. Työtuloja ollut minun puolelta koko opintojen ajan, hirveästi ei ole säästöön kuitenkaan jäänyt, sillä olemme käyttäneet rahat aika hyvin kaikkeen "turhaan". Säästössä on kuitenkin sen verran, että tarvittavat hankinnat pystymme vauvalle tekemään. Auto löytyy (johon menee myös paljon rahaa). Tukia tulee sen verran työtulojen kanssa, että ylimääräistä rahaa jää n. 200-600€/kk. Tähän on tietenkin mahdollista nostaa lisäksi opintolainaa 650€/kk.
Eli kysymykseni kuuluu: pärjääkö vuoden vauvan ja opintojen kanssa - lähinnä taloudellisesti? Haaveilen, että pääsisin valmistumiseni jälkeen suoraan oman alan töihin, jossa töitä riittää. Olen ajatellut aina haluavani lapset nuorena, ja jos haluan tavoitella unelmaani, tulee nyt päättää tehdäkö ensimmäinen lapsi nyt (ja kitkuttaa "köyhänä" ja ehkä ottaa jonkin verran opintolainaa viimeiseltä vuodelta) vai vasta, kun olen valmistunut, ollut töissä vähintään vuoden - ehkä saanut vakityöpaikan ja asuntolainan.
Mies tekee kesätöitä ja osa-aikaisesti myöhemmin siten, kun koulun ja harjoitteluiden puolesta kykenee. Silti huolettaa taloudellinen tilanne. Toisaalta haluan vauvan niin kovasti, että tekisin mitä vain, otan vaikka sen lainan, jotta tämä mahdollistuisi.
Kertokaa kokemuksianne. Oletteko opiskelleet vauvavuotena? Hyvät ja huonot puolet? Otitteko opintolainaa? Onko tänä päivänä tavallista, että opiskelijat perustavat perhettä (puhutaan nyt vaikka 20-25 vuotiaista)?
Monet sanovat, että sen 9kk pärjää vaikka miten päin, ja sen jälkeen on mahdollisuus palata taas töihin jolloin taloudellinen tilanne helpottuu. Oletteko samaa mieltä?
Keskustelua aiheesta :)
Kommentit (66)
Opiskelin tietojenkäsittelyalaa. Tein lapsen siihen väliin kun tapasin vanhemman miehen joka halusi vakiintua. Hänellä oli asunto ja työ. Pian saimme toisenkin lapsen. Pikkulapsiaikana jäin kotiäidiksi. Opiskelut eivät kiinnostaneet vaikka aiemmin olin motivoitunut.
Sitten mies jäi työttömäksi. Lainojen maksu hankaloitui, lapset laitettiin hoitoon ja vanhin jo koulussa. Palasin opintojen pariin todetakseni että ala on mennyt hurjasti eteenpäin ja osa opinnoistani vanhentunut. Joudun suorittamaan ison osan tutkinnosta uudelleen ja oikeasti opiskelemaan uutta kun en ole seurannut alaa. En edes tiedä haluanko enää tehdä atk-alan hommia ja työttömyyskin nykyään alalla korkea. Mies kuitenkin painostaa työnhakuun mikä ei ilman tutkintoa onnistu.
Itse haluaisin hakea lukemaan ihan jotain muuta tai mieluiten palata kokopäiväiseksi kotiäidiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä aloin odottaa viimesenä amk-opiskeluvuotena vauvaa. Pakersin suurimman osan vuotta opinnäytetyötä, ja se oli oikeastaan ihan viime silauksia ja opponointia vaille valmis, kun laskettu aika olikin ovella. Olin ajatellut, että kyllähän mä pääsen opponointiin joka oli vähän LA:n jälkeen, ja valmistun samalla kun muutkin. LA meni pitkälti yli ja olin viikon kipeänä sairaalassa synnytysreissulla, ei tullut siinä mitään opparin viimeistelystätai lopulta mihinkään opponointitilaisuuteen menosta. Vauva oli ekat kuukautensa mahavaivainen ja huusi todella, todella paljon. Mies kävi töissä eikä suostunut juuri auttamaan. Ei tullut mitään "omia hetkiä, kun vauva ei tarvii mua". Jos kävi niin iloisesti, että vauva nukkui päiväunia niin kauan, että ehdin sekä suihkuun että syömään jotain, ei todellakaan olis irronnut aikaa eikä aivokapasiteettia työstää opparia. Eikä kiinnostanutkaan. Öisin kanniskelin vauvaa pitkin kaksiota, jotta se ei huutaisi koko ajan ja mies saisi nukkua. Väänsin siinä jossain välissä nopeasti puuttuvan referaatin ja opponoin luokkakaverin opparin ihan vasemmalla kädellä, enkä enää jaksanut syvenyä opparin viimeistelyyn. Valmistuin sisulla kuukauden muista jäljessä, joten ei se ihan katastrofi ollut, mutta jos työ olis ollu enemmän vaiheessa, ei olis tullu mitään. Arvosana ei ollut ihan sellanen mitä olin toivonut. Se oli ihan sama siinä vaiheessa. Podin todnäk synnytyksen jälkeistä masennustakin.
Monet tykkää päteä, miten ovat onnistuneet lukemaan maisteriksi heti pullautettuaan kolmoset, samalla kun rakennettiin omakotitalo ja järjestettiin 400 vieraan häät. Mutta vauvat ja elämäntilanteet, turvaverkot ja parisuhteet on niiin erilaisia, että hankala on lähteä vertailemaan. Etenkin vauvat on niin erilaisia, jotkut nukkuu tyytyväisenä 12-tuntisia yöunia heti laitokselta tultuaan ja jotkut nukkuu 20 min pätkissä päivin ja öin, joillekin auttaa unikoulu ja joillekin se ei toimi jne. Ja kaikki pitää koko ajan sovittaa vauvan mukaiseksi. Vaikka vauvakuumeessa tuntuu siltä, että äitiyslomalla teen sitten sitä ja tuota ja vauvan kanssa sitten vaan vietetään elämän parasta, rentoa aikaa, niin ei se vaan välttämättä mene niin. Itsellä juuri tuo vauvakuume oli niin vahva, että siksi tuommoseen tilanteeseen oli hirveä hinku saada vauva. Järjestyihän kaikki kyllä, mutta olis sen voinut tehdä helpommin ja järkevämminkin. Myöskin luulin, että kun lapsi on 1 v, lähen töihin ja lapsi hoitoon. Ajatus tuntuikin sitten ajan tullessa niin pahalta, että päädyin olemaan kotona kunnes lapsi oli 3 v ja kotihoidontuki loppui.
Aloittaja ei vaikuta millään tavalla sopivaksi vanhemmaksi. Toivottavasti ei tee yhtäkään lapsiparkaa maailmaan.
Vierailija kirjoitti:
Opiskelin tietojenkäsittelyalaa. Tein lapsen siihen väliin kun tapasin vanhemman miehen joka halusi vakiintua. Hänellä oli asunto ja työ. Pian saimme toisenkin lapsen. Pikkulapsiaikana jäin kotiäidiksi. Opiskelut eivät kiinnostaneet vaikka aiemmin olin motivoitunut.
Sitten mies jäi työttömäksi. Lainojen maksu hankaloitui, lapset laitettiin hoitoon ja vanhin jo koulussa. Palasin opintojen pariin todetakseni että ala on mennyt hurjasti eteenpäin ja osa opinnoistani vanhentunut. Joudun suorittamaan ison osan tutkinnosta uudelleen ja oikeasti opiskelemaan uutta kun en ole seurannut alaa. En edes tiedä haluanko enää tehdä atk-alan hommia ja työttömyyskin nykyään alalla korkea. Mies kuitenkin painostaa työnhakuun mikä ei ilman tutkintoa onnistu.
Itse haluaisin hakea lukemaan ihan jotain muuta tai mieluiten palata kokopäiväiseksi kotiäidiksi.
Aika on todellakin tainnut ajaa ohi, jos puhuu vielä atk:sta.
Vierailija kirjoitti:
Mä aloin odottaa viimesenä amk-opiskeluvuotena vauvaa. Pakersin suurimman osan vuotta opinnäytetyötä, ja se oli oikeastaan ihan viime silauksia ja opponointia vaille valmis, kun laskettu aika olikin ovella. Olin ajatellut, että kyllähän mä pääsen opponointiin joka oli vähän LA:n jälkeen, ja valmistun samalla kun muutkin. LA meni pitkälti yli ja olin viikon kipeänä sairaalassa synnytysreissulla, ei tullut siinä mitään opparin viimeistelystätai lopulta mihinkään opponointitilaisuuteen menosta. Vauva oli ekat kuukautensa mahavaivainen ja huusi todella, todella paljon. Mies kävi töissä eikä suostunut juuri auttamaan. Ei tullut mitään "omia hetkiä, kun vauva ei tarvii mua". Jos kävi niin iloisesti, että vauva nukkui päiväunia niin kauan, että ehdin sekä suihkuun että syömään jotain, ei todellakaan olis irronnut aikaa eikä aivokapasiteettia työstää opparia. Eikä kiinnostanutkaan. Öisin kanniskelin vauvaa pitkin kaksiota, jotta se ei huutaisi koko ajan ja mies saisi nukkua. Väänsin siinä jossain välissä nopeasti puuttuvan referaatin ja opponoin luokkakaverin opparin ihan vasemmalla kädellä, enkä enää jaksanut syvenyä opparin viimeistelyyn. Valmistuin sisulla kuukauden muista jäljessä, joten ei se ihan katastrofi ollut, mutta jos työ olis ollu enemmän vaiheessa, ei olis tullu mitään. Arvosana ei ollut ihan sellanen mitä olin toivonut. Se oli ihan sama siinä vaiheessa. Podin todnäk synnytyksen jälkeistä masennustakin.
Monet tykkää päteä, miten ovat onnistuneet lukemaan maisteriksi heti pullautettuaan kolmoset, samalla kun rakennettiin omakotitalo ja järjestettiin 400 vieraan häät. Mutta vauvat ja elämäntilanteet, turvaverkot ja parisuhteet on niiin erilaisia, että hankala on lähteä vertailemaan. Etenkin vauvat on niin erilaisia, jotkut nukkuu tyytyväisenä 12-tuntisia yöunia heti laitokselta tultuaan ja jotkut nukkuu 20 min pätkissä päivin ja öin, joillekin auttaa unikoulu ja joillekin se ei toimi jne. Ja kaikki pitää koko ajan sovittaa vauvan mukaiseksi. Vaikka vauvakuumeessa tuntuu siltä, että äitiyslomalla teen sitten sitä ja tuota ja vauvan kanssa sitten vaan vietetään elämän parasta, rentoa aikaa, niin ei se vaan välttämättä mene niin. Itsellä juuri tuo vauvakuume oli niin vahva, että siksi tuommoseen tilanteeseen oli hirveä hinku saada vauva. Järjestyihän kaikki kyllä, mutta olis sen voinut tehdä helpommin ja järkevämminkin. Myöskin luulin, että kun lapsi on 1 v, lähen töihin ja lapsi hoitoon. Ajatus tuntuikin sitten ajan tullessa niin pahalta, että päädyin olemaan kotona kunnes lapsi oli 3 v ja kotihoidontuki loppui.
Huh, selvisit kuitenkin :)
Tuo vauvakuume on paha juttu. Vaikka kuinka tietää, että liriin voi joutua, niin silti ne asiat saa järkeiltyä jotenkin hyväksi.
Mukava on kuitenkin kuulla, että kaikki ovat tilanteissaan selvinneet lopulta. Ja eihän siinä muu auta.
Näiden kommenttien pohjalta osaisin nyt varautua, että pidän luultavasti sen vuoden äitiysloman lomana, ja tämän jälkeen jatkan opinnot loppuun. Ellei aikaa ja jaksamista järjesty jostain opiskeluun aijemmin :)
// Opiskelija tulevamutsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku sanoi, että ei saa työpaikkaa pienen muksun kanssa sitten. Itse ainakin aion valehdella ummet ja lammet, jos joku moista laittomasti kysyy. Ja kannustan muita samaan.
Vierailija kirjoitti:
Joku sanoi, että ei saa työpaikkaa pienen muksun kanssa sitten. Itse ainakin aion valehdella ummet ja lammet, jos joku moista laittomasti kysyy. Ja kannustan muita samaan.
Niin, mitäpä se työnantajalle kuuluu :D toki lapsi voi sairastaa, mutta halvemmaksi se tulee ku maksaa siitä, että työntekijät jää äitiyslomille moniksi moniksi vuosiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opinnot, vauva ja työ on minusta liikaa yhdelle ihmiselle. Olen saanut ekan lapsen kesken opintojen. Ennen lapsen saamista olin määräaikaisessa kokopäivätyössä, joten sain täyden äitiyspäivärahan. Tuolloin keskityin vain työhön ja vauvan odotukseen.
Gradun tekeminen ei onnistunut lapsen kanssa. Lapsi meni osapäivähoitoon 2-vuotiaana, jolloin gradukin valmistui parissa kuukaudessa ja sain opinnot nopeasti loppuun. Sen jälkeen taas määräaikaiseen työhön ja raskaaksi.
Minun suositukseni on tehdä ensin opinnot loppuun, jos opiskelumotivaatiota riittää. Lapsen kanssa voi tulla kaikenlaista yllättävää, jolloin opiskelu ei välttämättä onnistu ainakaan helpolla. Mullakin olisi opinnot varmasti jääneet ikuisiksi ajoiksi, jos eka raskaus ja sen jälkeinen aika olisi ollut toka raskauden kaltainen.
Oliko sinulla odotusaikana jotain komplikaatioita? Miksi gradun tekeminen ei onnistunut vauvan kanssa?
Gradun teko ei onnistunut lapsen kanssa, koska lapsi heräsi, jos en ollut vieressä. Yritin tehdä gradua yöllä, jolloin lapsi heräsi jo parin tunnin nukkumisen jälkeen. En kokenut tätä mielekkääksi, sillä yöunet kärsivät enkä siltikään päässyt juurikaan eteenpäin.
Päivisin gradun teko ei onnistunut, vaikka isä olisi hoitanut lasta. Lapsi oli kovasti perääni ja huusi oven takana, jos olin tekemässä gradua. Olisi pitänyt lähteä kotoa pois, jotta olisi voinut keskittyä. Päivisin lapsen unet olivat erittäin katkonaisia eli päiväuniaikaan työtä olisi pitänyt tehdä 15 minuutin pätkissä.
Toinen raskaus osoittautui riskiraskaudeksi ja sain vammaisen lapsen. Jaksamisen puolesta uskon, että olisin voinut jatkaa opintoja vasta lapsen mennessä kouluun. Töihin pystyin menemään lapsen ollessa parivuotias. Kotona aikaa ei ollut mihinkään ylimääräiseen. Asuinpaikkakunta muuttui miehen työn vuoksi myös tuolloin, joten senkin puoleen opintojen jatkaminen olisi ollut haastavaa, vaikka lapsi olisi ollut tavallinen lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja ei vaikuta millään tavalla sopivaksi vanhemmaksi. Toivottavasti ei tee yhtäkään lapsiparkaa maailmaan.
En kommentoi, mitä mieltä olen, mutta minun mielestäni tämä oli mauton kommentti sinulta. Et voi tietää, kuinka hyvä vanhempi aloittajasta olisi, eikä sitä tarvitse täällä kommentoida. Opiskeleva äiti voi olla aivan samalla tavalla, tai jopa parempi äiti, kuin työssäkäyvä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikkein olennaisin kysymys on kestääkö mies vauva-arkea. Jos ei, niin missään elämäntilanteessa vauva ei ole ajankohtainen. Miehen testaaminen tuossa suhteessa on vain vaikeaa. Jotkut miehet kestävät vauva-arjen kuin Mies. Ja toiset juoksevat kauhuissaan pakoon.
"Sehän on tietenkin jokaisesta itsestään riippuvaa, miten haluaa käyttää vapaa-aikansa. Minä käyttäisin sen opiskeluun :) Uskon, ettei tällä ole vauvalle väliä, mitä teen silloin, kun vauva ei minua tarvitse. Tarkoitan tällä esim hetkiä, jolloin vauva nukkuu, on muuten vain tyytyväinen hetken itsekseen sitterissä, isänsä tai isovanhempiensa kanssa tai muuta vastaavaa. Joku saattaa vastaavat hetket käyttää shoppailuun, tv:n katseluun tai muuten, ei kai se ole muilta pois jos käytän sen ajan opiskeluun :)"
No, noin se just ei mene. Vauva sitoo sillä tavalla, että sitä ei oikein pysty etukäteen edes tajuamaan. Ihan tavallisenkin vauvan kanssa voi olla ongelma, missä välissä itse ehtii käydä vessassa.
Itse asiaan. En mielelläni koskaan anna neuvoja kenellekään vieraalle (enkä tutullekaan), että kannattaako hankkia lapsia vai ei. Ne on niin henkilökohtaisia päätöksiä. Kukaan ei voi tehdä sitä päätöstä sinun puolestasi. Se on hyvä muistaa, kun luet näitä kommentteja.
Mutta kun kerran kysyt niin sanon näin. Sain ainokaiseni 40-vuotiaana. Hän on nyt kolme. En siis ollut opiskelijaäiti, mutta minulla on perspektiiviä elämästä ja varsinkin työelämästä enemmän kuin sinulla plus vauva-aika on aika tuoreessa muistissa.
Ensinnäkin, lapsia ei tehdä vaan niitä saadaan. Ihan hirveästi ei kannata suunnitella lapsen ajoittamista, kun siihen ei kuitenkaan voi vaikuttaa.
Toiseksi, lapsia syntyy kaikenlaisille ihmisille kaikenlaisiin elämänvaiheisiin. Lapsi syntyy osaksi elämää. Ei kannata yrittää rakentaa elämää ensin valmiiksi. Jos jäät odottamaan "oikeaa" aikaa, huomaat, ettei sitä koskaan tule.
Ja lopulta: lapsi tarvitsee ennen kaikkea rakastavat vanhemmat, jotka pystyvät huolehtimaan hänestä. Se riittää, jos lapsi syntyy toivottuna. Lapsi ei tarvitse omistusasuntoa eikä vakituista työpaikkaa vaan täyspäiset vanhemmat, olivat he sitten minkä ikäisiä hyvänsä tai opiskelijoita tai ei.
Onnea matkaan - kyllä elämä kantaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkein olennaisin kysymys on kestääkö mies vauva-arkea. Jos ei, niin missään elämäntilanteessa vauva ei ole ajankohtainen. Miehen testaaminen tuossa suhteessa on vain vaikeaa. Jotkut miehet kestävät vauva-arjen kuin Mies. Ja toiset juoksevat kauhuissaan pakoon.
Tämä. Täytyy olla tarpeeksi pitkä suhde takana, että tietää edes himpun verran mitä voi olla luvassa.
En. Jos kumpikaan ei ole töissä, ei mitään järkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee vain :) sama minulla on tässä ollut. Yksi tehty ja samalla opiskeltu, nyt toinen tulossa ja saattelen maisteriopinnot ja gradun valmiiksi. Enpä ole ainakaan jäämässä heti äitiyslomalle kun töihin menen. Miehen kanssa ollaan myös sovittu, että hänen työnsä takia hän voi olla sitten se joka jää kotiin jos lapsi/lapset sairastuu. Vauva kulki kätevästi mukana luennoilla ja kun hieman kasvoi, niin päiväkodissa on kans viihtynyt paremmin. Ennemmin se opiskelujen aikana "annetaan anteeksi", jos on aamupahoinvointia ja jätät luennon välistä, kuin että töistä tosta syystä olisit pois.
Minun mielestä toi "koko pakka valmiiksi", ei oikein ole aina järkevää. Ei se ole mikään varma juttu että niitä lapsia tulee sitten kun on maisteri (25-30v.), töitä muutama vuosi (32-35v.), niin ne lapset tulisivat kuin taika-iskusta.
Vierailija kirjoitti:
"Sehän on tietenkin jokaisesta itsestään riippuvaa, miten haluaa käyttää vapaa-aikansa. Minä käyttäisin sen opiskeluun :) Uskon, ettei tällä ole vauvalle väliä, mitä teen silloin, kun vauva ei minua tarvitse. Tarkoitan tällä esim hetkiä, jolloin vauva nukkuu, on muuten vain tyytyväinen hetken itsekseen sitterissä, isänsä tai isovanhempiensa kanssa tai muuta vastaavaa. Joku saattaa vastaavat hetket käyttää shoppailuun, tv:n katseluun tai muuten, ei kai se ole muilta pois jos käytän sen ajan opiskeluun :)"
No, noin se just ei mene. Vauva sitoo sillä tavalla, että sitä ei oikein pysty etukäteen edes tajuamaan. Ihan tavallisenkin vauvan kanssa voi olla ongelma, missä välissä itse ehtii käydä vessassa.
Itse asiaan. En mielelläni koskaan anna neuvoja kenellekään vieraalle (enkä tutullekaan), että kannattaako hankkia lapsia vai ei. Ne on niin henkilökohtaisia päätöksiä. Kukaan ei voi tehdä sitä päätöstä sinun puolestasi. Se on hyvä muistaa, kun luet näitä kommentteja.
Mutta kun kerran kysyt niin sanon näin. Sain ainokaiseni 40-vuotiaana. Hän on nyt kolme. En siis ollut opiskelijaäiti, mutta minulla on perspektiiviä elämästä ja varsinkin työelämästä enemmän kuin sinulla plus vauva-aika on aika tuoreessa muistissa.
Ensinnäkin, lapsia ei tehdä vaan niitä saadaan. Ihan hirveästi ei kannata suunnitella lapsen ajoittamista, kun siihen ei kuitenkaan voi vaikuttaa.
Toiseksi, lapsia syntyy kaikenlaisille ihmisille kaikenlaisiin elämänvaiheisiin. Lapsi syntyy osaksi elämää. Ei kannata yrittää rakentaa elämää ensin valmiiksi. Jos jäät odottamaan "oikeaa" aikaa, huomaat, ettei sitä koskaan tule.
Ja lopulta: lapsi tarvitsee ennen kaikkea rakastavat vanhemmat, jotka pystyvät huolehtimaan hänestä. Se riittää, jos lapsi syntyy toivottuna. Lapsi ei tarvitse omistusasuntoa eikä vakituista työpaikkaa vaan täyspäiset vanhemmat, olivat he sitten minkä ikäisiä hyvänsä tai opiskelijoita tai ei.
Onnea matkaan - kyllä elämä kantaa!
Mua vaa ihmetyttää miten porukka kuvittelee vauvan tarvitsevan äitiä joka hetki XD jos se on hoidos mummolla ja papalla nii en mä kyllä siihen vieree jää hyysää jos se vauva nyt tarvittiski mut siihen tuttipulloa pitämää. Camoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Sehän on tietenkin jokaisesta itsestään riippuvaa, miten haluaa käyttää vapaa-aikansa. Minä käyttäisin sen opiskeluun :) Uskon, ettei tällä ole vauvalle väliä, mitä teen silloin, kun vauva ei minua tarvitse. Tarkoitan tällä esim hetkiä, jolloin vauva nukkuu, on muuten vain tyytyväinen hetken itsekseen sitterissä, isänsä tai isovanhempiensa kanssa tai muuta vastaavaa. Joku saattaa vastaavat hetket käyttää shoppailuun, tv:n katseluun tai muuten, ei kai se ole muilta pois jos käytän sen ajan opiskeluun :)"
No, noin se just ei mene. Vauva sitoo sillä tavalla, että sitä ei oikein pysty etukäteen edes tajuamaan. Ihan tavallisenkin vauvan kanssa voi olla ongelma, missä välissä itse ehtii käydä vessassa.
Itse asiaan. En mielelläni koskaan anna neuvoja kenellekään vieraalle (enkä tutullekaan), että kannattaako hankkia lapsia vai ei. Ne on niin henkilökohtaisia päätöksiä. Kukaan ei voi tehdä sitä päätöstä sinun puolestasi. Se on hyvä muistaa, kun luet näitä kommentteja.
Mutta kun kerran kysyt niin sanon näin. Sain ainokaiseni 40-vuotiaana. Hän on nyt kolme. En siis ollut opiskelijaäiti, mutta minulla on perspektiiviä elämästä ja varsinkin työelämästä enemmän kuin sinulla plus vauva-aika on aika tuoreessa muistissa.
Ensinnäkin, lapsia ei tehdä vaan niitä saadaan. Ihan hirveästi ei kannata suunnitella lapsen ajoittamista, kun siihen ei kuitenkaan voi vaikuttaa.
Toiseksi, lapsia syntyy kaikenlaisille ihmisille kaikenlaisiin elämänvaiheisiin. Lapsi syntyy osaksi elämää. Ei kannata yrittää rakentaa elämää ensin valmiiksi. Jos jäät odottamaan "oikeaa" aikaa, huomaat, ettei sitä koskaan tule.
Ja lopulta: lapsi tarvitsee ennen kaikkea rakastavat vanhemmat, jotka pystyvät huolehtimaan hänestä. Se riittää, jos lapsi syntyy toivottuna. Lapsi ei tarvitse omistusasuntoa eikä vakituista työpaikkaa vaan täyspäiset vanhemmat, olivat he sitten minkä ikäisiä hyvänsä tai opiskelijoita tai ei.
Onnea matkaan - kyllä elämä kantaa!
Mua vaa ihmetyttää miten porukka kuvittelee vauvan tarvitsevan äitiä joka hetki XD jos se on hoidos mummolla ja papalla nii en mä kyllä siihen vieree jää hyysää jos se vauva nyt tarvittiski mut siihen tuttipulloa pitämää. Camoon.
No eikai kukaan sellaista väittänytkään. Mutta jos saat vaikka koliikkisen vauvan niin ehkä mummo ja pappa ei enää haluakkaan ottaa. Ja sinä itsekkään et ehkä raaski helpolla lasta jättää. Ainakaan siinä määrin mitä opiskelut vaatii. Lapsettomana on joskus hankalaa hahmottaa myös sitä tunnesidettä omaan lapseen, sen vahvuus voi yllättää. Ehkä ap ei pysty ollenkaan viemään lasta hoitoon 1-vuotiaana vaikka nyt niin ajattelee tekevänsä.
Jos sen vauvan haluaa niin siitä vaan. Kyllä sitä pärjää tilanteessa kuin tilanteessa kun pakko on. Mutta kyllä lapsiperheellisenä opiskelu, työpaikan saanti ja mm. ihan asuntolainan saanti usein vaikeutuu. Ja kaikki se aiheuttaa lisästressiä. Ap sanoi ettei heillä esim ole paljon säästöjä, sen verran mitä lapsen tarvikkeisiin tarvitaan. Mutta se oma koti taisi kuitenkin kiinnostaa? Ei ole ihan helppo paletti säästää parin kymppitonnin käsirahaa sitten kun on se lapsi saatikka pari siinä pyörii elätettävänä. Mutta jos isukki maksaa tai itsellä on rahakas työpaikka tiedossa niin se taas ei ole ongelma.
Vierailija kirjoitti:
"Sehän on tietenkin jokaisesta itsestään riippuvaa, miten haluaa käyttää vapaa-aikansa. Minä käyttäisin sen opiskeluun :) Uskon, ettei tällä ole vauvalle väliä, mitä teen silloin, kun vauva ei minua tarvitse. Tarkoitan tällä esim hetkiä, jolloin vauva nukkuu, on muuten vain tyytyväinen hetken itsekseen sitterissä, isänsä tai isovanhempiensa kanssa tai muuta vastaavaa. Joku saattaa vastaavat hetket käyttää shoppailuun, tv:n katseluun tai muuten, ei kai se ole muilta pois jos käytän sen ajan opiskeluun :)"
No, noin se just ei mene. Vauva sitoo sillä tavalla, että sitä ei oikein pysty etukäteen edes tajuamaan. Ihan tavallisenkin vauvan kanssa voi olla ongelma, missä välissä itse ehtii käydä vessassa.
Itse asiaan. En mielelläni koskaan anna neuvoja kenellekään vieraalle (enkä tutullekaan), että kannattaako hankkia lapsia vai ei. Ne on niin henkilökohtaisia päätöksiä. Kukaan ei voi tehdä sitä päätöstä sinun puolestasi. Se on hyvä muistaa, kun luet näitä kommentteja.
Mutta kun kerran kysyt niin sanon näin. Sain ainokaiseni 40-vuotiaana. Hän on nyt kolme. En siis ollut opiskelijaäiti, mutta minulla on perspektiiviä elämästä ja varsinkin työelämästä enemmän kuin sinulla plus vauva-aika on aika tuoreessa muistissa.
Ensinnäkin, lapsia ei tehdä vaan niitä saadaan. Ihan hirveästi ei kannata suunnitella lapsen ajoittamista, kun siihen ei kuitenkaan voi vaikuttaa.
Toiseksi, lapsia syntyy kaikenlaisille ihmisille kaikenlaisiin elämänvaiheisiin. Lapsi syntyy osaksi elämää. Ei kannata yrittää rakentaa elämää ensin valmiiksi. Jos jäät odottamaan "oikeaa" aikaa, huomaat, ettei sitä koskaan tule.
Ja lopulta: lapsi tarvitsee ennen kaikkea rakastavat vanhemmat, jotka pystyvät huolehtimaan hänestä. Se riittää, jos lapsi syntyy toivottuna. Lapsi ei tarvitse omistusasuntoa eikä vakituista työpaikkaa vaan täyspäiset vanhemmat, olivat he sitten minkä ikäisiä hyvänsä tai opiskelijoita tai ei.
Onnea matkaan - kyllä elämä kantaa!
Vaikka vauvakuume on kova, aina mielessä piilee "mitä jos". Olen nähnyt todella huonoja tilanteita, jossa esim. lukiosta valmistunut on saanut lapsen. Ei työtä - ei ammattia. Tiedän, että meillä asiat on riittävän hyvin lapselle. Mitään muuta en ole ikinä halunnut enempää, kuin rakastaa omaa lastani ehdoitta. Se ei katso aikaa eikä paikkaa.
Mieheni koki vihdoin olevansa valmis siihen, että lapsi voi tulla kun on tullakseen. En tietenkään oleta, että plussa tulisi heti. Sen vuoksi huolettaakin, jos lastenhankinnan jättää nyt, niin ehkä sitä plussaa ei enää koskaan tule.
// Opiskelija tulevamutsi
Mulle itselleni suurin yllätys oli, kuinka hitosti päivähoidon aloittanut taapero sairastelee. Varmasti yksikään työnantaja ei olisi vakinaistanut mua siinä elämänvaiheessa. Ja kyllä, mies hoiti puolet poissaoloista, mutta silti.
Näillä palstoilla aina sanotaan, että oikeaa aikaa lapsen saamiseen ei olekaan. Mutta kyllä on. Mä olen saanut kolme lastani just oikeaan aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Sehän on tietenkin jokaisesta itsestään riippuvaa, miten haluaa käyttää vapaa-aikansa. Minä käyttäisin sen opiskeluun :) Uskon, ettei tällä ole vauvalle väliä, mitä teen silloin, kun vauva ei minua tarvitse. Tarkoitan tällä esim hetkiä, jolloin vauva nukkuu, on muuten vain tyytyväinen hetken itsekseen sitterissä, isänsä tai isovanhempiensa kanssa tai muuta vastaavaa. Joku saattaa vastaavat hetket käyttää shoppailuun, tv:n katseluun tai muuten, ei kai se ole muilta pois jos käytän sen ajan opiskeluun :)"
No, noin se just ei mene. Vauva sitoo sillä tavalla, että sitä ei oikein pysty etukäteen edes tajuamaan. Ihan tavallisenkin vauvan kanssa voi olla ongelma, missä välissä itse ehtii käydä vessassa.
Itse asiaan. En mielelläni koskaan anna neuvoja kenellekään vieraalle (enkä tutullekaan), että kannattaako hankkia lapsia vai ei. Ne on niin henkilökohtaisia päätöksiä. Kukaan ei voi tehdä sitä päätöstä sinun puolestasi. Se on hyvä muistaa, kun luet näitä kommentteja.
Mutta kun kerran kysyt niin sanon näin. Sain ainokaiseni 40-vuotiaana. Hän on nyt kolme. En siis ollut opiskelijaäiti, mutta minulla on perspektiiviä elämästä ja varsinkin työelämästä enemmän kuin sinulla plus vauva-aika on aika tuoreessa muistissa.
Ensinnäkin, lapsia ei tehdä vaan niitä saadaan. Ihan hirveästi ei kannata suunnitella lapsen ajoittamista, kun siihen ei kuitenkaan voi vaikuttaa.
Toiseksi, lapsia syntyy kaikenlaisille ihmisille kaikenlaisiin elämänvaiheisiin. Lapsi syntyy osaksi elämää. Ei kannata yrittää rakentaa elämää ensin valmiiksi. Jos jäät odottamaan "oikeaa" aikaa, huomaat, ettei sitä koskaan tule.
Ja lopulta: lapsi tarvitsee ennen kaikkea rakastavat vanhemmat, jotka pystyvät huolehtimaan hänestä. Se riittää, jos lapsi syntyy toivottuna. Lapsi ei tarvitse omistusasuntoa eikä vakituista työpaikkaa vaan täyspäiset vanhemmat, olivat he sitten minkä ikäisiä hyvänsä tai opiskelijoita tai ei.
Onnea matkaan - kyllä elämä kantaa!
Vaikka vauvakuume on kova, aina mielessä piilee "mitä jos". Olen nähnyt todella huonoja tilanteita, jossa esim. lukiosta valmistunut on saanut lapsen. Ei työtä - ei ammattia. Tiedän, että meillä asiat on riittävän hyvin lapselle. Mitään muuta en ole ikinä halunnut enempää, kuin rakastaa omaa lastani ehdoitta. Se ei katso aikaa eikä paikkaa.
Mieheni koki vihdoin olevansa valmis siihen, että lapsi voi tulla kun on tullakseen. En tietenkään oleta, että plussa tulisi heti. Sen vuoksi huolettaakin, jos lastenhankinnan jättää nyt, niin ehkä sitä plussaa ei enää koskaan tule.
// Opiskelija tulevamutsi
Tästähän oli uutinenkin. Nopeimmin raskaaksi tulevat noin kolmekymppiset.
Alue: Aihe vapaa
Mä tekisin sen gradun ainakin pois, ettei jää roikkumaan. Itellä jäi, kun piti mennä kesken kaiken töihin, ja sehän roikkuikin sitten tosi pitkään. Eihän se mikään järjettömän iso homma ole, mutta vaatii alkuunpääsyn, keskittymisen ja loppukirin.