Lue keskustelun säännöt.
Jos olisit todella yksinäinen ja sosiaalisesti taidoton ihminen, joka kuitenkin kaipaa kavereita, niin mistä aloittaisit?
01.09.2017 |
Sosiaalisten taitojen parantamisessa ja kavereiden hankkimisessa? Ja jos tilanne on vielä se, ettei mitään säännöllistä ihmiskontaktia elämään sisälly.
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään auta. Se on varmaan jokin aine jota yksinäinen ihminen erittää ja toiset ihmiset haistavat sen alitajuisesti ja siksi hyljeksivät. Mikään ei tule muuttumaan, valitan. Pärjäilet kyllä yksin.
Sinäkin erität jotain ainetta jonka haistaa netinkin kautta. Jotain vastenmielistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen kaveri, jonka kanssa kokemani ihmissuhde on vaikein ikinä. Hänellä mielialat heittelee ja kohtelu on sen mukaista. On hyvin vähäpuheinen ja sulkeutunut. Hänen kanssaan on usein vaikea olla, eikä hänellä olekaan muita ystäviä kuin minä. Sen lisäksi on vanhemmat. Ja vanhempien luona tapaa joskus sisaruksiaan.
Joku syyhän siihen täytyy olla, ettei hänen kanssaan kukaan muukaan viihdy sen paremmin kuin minäkään. En ole kuitenkaan halunnut välejä kokonaan katkaista, sillä en halua olla se, joka vie häneltä sen ainoan ihmissuhteen tapaisen.
En osaa sanoa mitä hänen pitäisi tehdä. Puhua enemmän ja olla avoimempi, vähemmän varautunut. Mutta koska tuollaiset asiat eivät tapahdu käskemällä, niin en ole niitä hänellekään sanonut. Ihmisten ilmoilla joutaisi liikkua enemmän, jotta tottuisi ihmisiin ja kanssakäymiseen.
Minullakin oli tällainen ystävä, selvitin mistä hänen ongelmansa johtuvat, kuuntelin ja tuin, ohjasin terapiaan. Kannustin myös hänen päätöksissään läpi "matkan". Nykyään sosiaalinen ja onnellinen ihminen.
Minäkin toivon, että onnistuisin tuossa. Kolme vuotta olen yrittänyt selvittää mistä ongelma johtuu. Olen tukenut häntä vaikeina aikoina. Olen ohjannut hoitoon.
Edelleenkään en ymmärrä missä ongelman ydin on. Tukeminen tuntuu nykyään epäonnistuvan aina, vaikka tahto on miten hyvä. Ja psykiatrille hän ei suostunut toista kertaa menemään.
Olen aivan loppu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menisin terapiaan. Sieltä saa säännöllisen ihmiskontaktin lisäksi keinoja elämän rakentamiseen.
Tätä on alapeukutettu, mutta kyllä minäkin olen sitä mieltä, että henkisellä puolella on jotain kehittämisen varaa, jos ihmisellä ei ole mitään ihmiskontakteja, ei yhtään ystävää, ei lainkaan sosiaalista elämää. Kyllä silloin täytyy aloittaa niin perusteista, ettei se hoidu itsestään vain sillä, että lähtee ihmisten keskelle.
Alapeukku siksi, että kuka tahansa ei noin vain _mene_ terapiaan. Nimim. Kokemusta on
Ei saa luovuttaa heti. Vaatii kärsivällisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on sellainen kaveri, jonka kanssa kokemani ihmissuhde on vaikein ikinä. Hänellä mielialat heittelee ja kohtelu on sen mukaista. On hyvin vähäpuheinen ja sulkeutunut. Hänen kanssaan on usein vaikea olla, eikä hänellä olekaan muita ystäviä kuin minä. Sen lisäksi on vanhemmat. Ja vanhempien luona tapaa joskus sisaruksiaan.
Joku syyhän siihen täytyy olla, ettei hänen kanssaan kukaan muukaan viihdy sen paremmin kuin minäkään. En ole kuitenkaan halunnut välejä kokonaan katkaista, sillä en halua olla se, joka vie häneltä sen ainoan ihmissuhteen tapaisen.
En osaa sanoa mitä hänen pitäisi tehdä. Puhua enemmän ja olla avoimempi, vähemmän varautunut. Mutta koska tuollaiset asiat eivät tapahdu käskemällä, niin en ole niitä hänellekään sanonut. Ihmisten ilmoilla joutaisi liikkua enemmän, jotta tottuisi ihmisiin ja kanssakäymiseen.
Minullakin oli tällainen ystävä, selvitin mistä hänen ongelmansa johtuvat, kuuntelin ja tuin, ohjasin terapiaan. Kannustin myös hänen päätöksissään läpi "matkan". Nykyään sosiaalinen ja onnellinen ihminen.
Minäkin toivon, että onnistuisin tuossa. Kolme vuotta olen yrittänyt selvittää mistä ongelma johtuu. Olen tukenut häntä vaikeina aikoina. Olen ohjannut hoitoon.
Edelleenkään en ymmärrä missä ongelman ydin on. Tukeminen tuntuu nykyään epäonnistuvan aina, vaikka tahto on miten hyvä. Ja psykiatrille hän ei suostunut toista kertaa menemään.
Olen aivan loppu.
On tosi tuttu tilanne. Siinä ei voi tehdä muuta kuin luopua yrityksestä ymmärtää, mistä tilanne johtuu, tai siitä että voisi muuttaa sen. Tukena voi olla, mutta usein palataan lähtöruutuun.
Psykiatreja on niin moneen lähtöön, että kannattaa unohtaa mahdollinen epäonnistunut käynti. Voit ehkä tehdä valmiiksi taustatyötä ja etsiä itseksesi sopivimpia. Löytyisikö ensin joku ns. ratkaisukeskeinen terapeutti, jolla voisi käydä pari kertaa eli pohjustaa seuraavaa vaihetta, oli se sitten psykiatri tai yleislääkäri. Yleislääkäreissäkin on osaamista ja he tuntuvat "vaarattomilta" psykiatreihin verrattuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku lautapelikerho, urheiluharrastus tms
Vierailija kirjoitti:
Millaisia ihmisiä sitten välttelette te joilla ei ole suurempia ongelmia sos taidoissa? Täytyykö esim ihmisellä olla työ ja parisuhde ja onnellinen lapsuus että kelpaa ystäväksi? Pitääkö olla iloinen ja hauska ja sellainen joka nauraa paljon kaikelle?
Välttelen takertuvia, epätoivoisen oloisia ihmisiä, niitä, jotka eivät osoita kiinnostusta kanssani kommunikointiin ja niitä, jotka roikkuvat keskustelussa vaikka yritän sanattomasti osoittaa että nyt juuri ei kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No esimerkiksi meillä Turussa on kerhohuone, jossa erilaiset nörttien harrastusryhmät kokoontuvat. Käytännössä meno on usein vapaamuotoista - sohvalla istumista, karkkien syömistä ja erilaisista aiheista keskustelemista, mutta siellä voi myös olla hiljaa läppäri tai kirja sylissään tms. Aloittaisin jostakin tämänkaltaisesta, koska se ei vaadi muuta kuin paikalle saapumisen. Siellä voi sitten pikku hiljaa uskaltautua tutustumaan ihmisiin, kun naamat käyvät tutuiksi.
Missä täällä on tuollainen? Googlaamalla löytyi vain joku Turun Riento, joka pitää kai vuokrata omalle valmiille porukalle.
t. Yksinäinen juuri Turkuun muuttanut
Itse olen aikanaan löytänyt muutamankin kaverin Suomi24 ja City.fi-sivustojen kautta, silloinkun oli paha masennuskausi enkä oikeati jaksanut lähteä ulkomaailmaan sosialisoimaan. Parista kaverista kehittyi ajan myötä hyviäkin ystävyyksiä ja ovat olleet elämässä jo kymmenisen vuotta ja olen todella onnellinen että olen heidät löytänyt.
Tiedän että jotkut pitää tätä tapaa todella säälittävänä, mutta musta on hienoa että oon saanut tutustua ja jutella kunnolla ennen tapaamista ja varsinkin uusien ihmisten kohdalla ilmaisen itseäni parhaiten tekstin muodossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sulla ap perhettä tai lapsia? ( sori en jaksa lukea ketjua) oletko siis kokonaan yksin vaan vain vailla perheen ulkopuolista seuraa. Itse tiedän monia joilla on ne ystävät jääneet lasten myötä ja aikaakaan tai energiaa ei oikein tunnu riittävän ystävyyksien ylläpitoon. Mutta tuolloin ei olla tietenkään täysin yksin vaan oikeastaan sitä oikein kaipaa sitä yksinäistä ja hiljaista aikaa kun ketään ei ole kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millaisia ihmisiä sitten välttelette te joilla ei ole suurempia ongelmia sos taidoissa? Täytyykö esim ihmisellä olla työ ja parisuhde ja onnellinen lapsuus että kelpaa ystäväksi? Pitääkö olla iloinen ja hauska ja sellainen joka nauraa paljon kaikelle?
Minä välttelen seuraavia ihmistyyppejä:
1. Omijat. Henkilöt, jotka lyhyen tutustumisen jälkeen olettavat/odottavat, että jätän muut ihmissuhteeni vähemmälle je keskityn vain heihin.
2. Aikasyöpöt. Henkilöt, jotka viestittelevät todella usein ja odottavat, että vastaan heille lähes välittömästi. Siis henkilöt, jotka eivät ymmärrä, että elämässäni on 100 muutakin asiaa kuin olla yhteydessä heihin ja vastata heidän viesteihinsä ja puheluihinsa. Olen nykyisin varannut tunnin päivässä yhteydenpitoon ja jos mulla on esim kuusi ihmistä (sukulaisia, ystäviä, kavereita, tuttuja harrastusporukoista jne) tälle päivälle, jokaiselle on vain 10 minuuttia. Ja koska mulla on paljon sosiaalisia suhteita, en yksinkertaisesti voi olla jokaisen kanssa joka päivä tai edes joka toinen päivä yhteydessä. Luovuin jokin aika sitten Messengeristä, koska mulla meni joka ilta pari kolme tuntia vain viesteihin vastailuun. Tuohon tuntiin ei tietenkään kuulu se aika, jonka vietän muiden ihmisten seurassa.
3. Energiasyöpöt. Henkilöt, joiden elämänasenne on negatiivinen, katkera tms ja joille koskaan mikään ei ole hyvä tai ei riitä. Eli nämä, joille kaikki on aina tavalla tai toisella huonosti. Ja sitten tätä asiaa tuodaan jatkuvasti esille. Jokaisella meistä on välillä huonoja aikoja ja tarve kuuntelijalle, mutta tämä on eri asia kuin se, että kaikki on aina päin peetä eikä mikään ikinä tule muuttumaan paremmaksi.
4. Oman elämänsä passiiviset. Nämä ovat henkilöitä, jotka kysyvät usein neuvoja tai haluavat keskustella oman elämänsä haasteista, vaikeuksista ja epäkohdista, mutta eivät koskaan tee mitään, millä asiat muuttuisivat paremmiksi. On aivan turhaa puida samoja asioita uudestaan ja uudestaan, jos mikään ei kuitenkaan koskaan muutu. Näistä henkilöistä tulee varsin nopeasti energiasyöppöjä.
5. Ihan sama -ihmiset. Henkilöt, joilla ei ole mitään mielipidettä mihinkään ja joille on aina ihan sama, mitä tehdään, missä nähdään jne. En ole mikään ohjelmatoimisto, jonka tehtävänä on yksin keksiä ja järjestää yhteisiä juttuja.
6. Säälinkerjääjät. Nämä ovat henkilöitä, jotka jo varhaisessa tutustumisen vaiheessa kertovat itsestään asioita, joihin haluavat myötätuntoa. Oikeastaan kaikki yhteydenpitokin liittyy tarpeeseen saada ymmärrystä ja myötätuntoa.
7. Juoruilijat. Henkilöt, jotka kertovat kolmannen osapuolen asioista. Varsinkin, jos eivät itse liity mitenkään tuohon asiaan.
Työssäkäynnillä, parisuhteella, lapsuudella yms taas ei ole mitään merkitystä.
No ap kerro onko sulla miestä, lapsia vai oletko sinkku?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä mieltä olette ihmisistä keillä on vain kontakteja omaan perheeseen esim. mies ja lapset ja sukulaiset, mutta ei muita ulkopuolisia tuttuja. Onko tämä ongelma/paheksuttavaa jos se joillekin riittää heidän omastaan mielestään?
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä olette ihmisistä keillä on vain kontakteja omaan perheeseen esim. mies ja lapset ja sukulaiset, mutta ei muita ulkopuolisia tuttuja. Onko tämä ongelma/paheksuttavaa jos se joillekin riittää heidän omastaan mielestään?
Nro 53 vastaa: ei missään tapauksessa ongelma tai paheksuttavaa. Jokaisella on erilainen tarve sekä erilaiset resurssit ihmissuhteille. Jollain voi esimerkiksi työ olla sellaista, jossa ollaan jatkuvasti ihmisten kanssa tekemisissä, ja työn vastapainoksi kaivataan yksinoloa tai vain kaikista läheisimpien ihmisten seuraa. Ei yksinkertaisesti enää jaksettaisi enempää ihmisiä. Jollain voi oman perheen ja suvun kanssa olla ihan riittävästi kaikkea yhteistä tekemistä, ettei enempään ole mitään tarvetta. Ihmissuhteiden lukumäärä ei ole mikään mittari vaan se, miten tyytyväinen ihminen itse on sosiaaliseen elämäänsä. Joillekin riittää pelkästään oma puoliso.
Menisin seurakuntaan ja siellä erityisesti johonkin ryhmätoimintaan
Vierailija kirjoitti:
Aloittaisin suuni avaamista. Mykkänä on paha saada kavereita tai tutustua.
Voi kun se olisikin noin helppoa. Valitettavasti se ei riitä, että osaa/uskaltaa avata suunsa, pitäisi myös osata puhua oikein. Ihmisen puhetyyli voi "väärä", puhetyyli voi olla tyly/välinpitämätön/saarnaava/hyökkäävä vaikka sanat ja puheenaihe olisi ihan neutraalejakin. Äänensävykin voi olla "ruma" vaikka toisaalta näitä rumaäänisiä löytyy ihan puhetyöläisistäkin. Ihmiseltä voi myös ikään kuin puuttua kokonaan taito keskustella ja pitää keskustelua yllä, tämä on ongelma varsinkin silloin jo toinenkin yhtä taidoton. Ne hiljaiset hetket on piinaavia. Ihminen ei myös välttämättä osaa hallita ääntään, puhuu liian hiljaa ja/tai mumisemalla tai sitten saattaa huutaa kailottaa tai jopa molempia yhdessä ja samassa lauseessa. Toisaalta jos on pitkiä aikoja juttelematta kenenkään kanssa (kaupan kassalla lausutut hei ja kiitos ei ole juttelua) niin ei tuo tietysti liene ihmekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia ihmisiä sitten välttelette te joilla ei ole suurempia ongelmia sos taidoissa? Täytyykö esim ihmisellä olla työ ja parisuhde ja onnellinen lapsuus että kelpaa ystäväksi? Pitääkö olla iloinen ja hauska ja sellainen joka nauraa paljon kaikelle?
Minä välttelen seuraavia ihmistyyppejä:
1. Omijat. Henkilöt, jotka lyhyen tutustumisen jälkeen olettavat/odottavat, että jätän muut ihmissuhteeni vähemmälle je keskityn vain heihin.
2. Aikasyöpöt. Henkilöt, jotka viestittelevät todella usein ja odottavat, että vastaan heille lähes välittömästi. Siis henkilöt, jotka eivät ymmärrä, että elämässäni on 100 muutakin asiaa kuin olla yhteydessä heihin ja vastata heidän viesteihinsä ja puheluihinsa. Olen nykyisin varannut tunnin päivässä yhteydenpitoon ja jos mulla on esim kuusi ihmistä (sukulaisia, ystäviä, kavereita, tuttuja harrastusporukoista jne) tälle päivälle, jokaiselle on vain 10 minuuttia. Ja koska mulla on paljon sosiaalisia suhteita, en yksinkertaisesti voi olla jokaisen kanssa joka päivä tai edes joka toinen päivä yhteydessä. Luovuin jokin aika sitten Messengeristä, koska mulla meni joka ilta pari kolme tuntia vain viesteihin vastailuun. Tuohon tuntiin ei tietenkään kuulu se aika, jonka vietän muiden ihmisten seurassa.
3. Energiasyöpöt. Henkilöt, joiden elämänasenne on negatiivinen, katkera tms ja joille koskaan mikään ei ole hyvä tai ei riitä. Eli nämä, joille kaikki on aina tavalla tai toisella huonosti. Ja sitten tätä asiaa tuodaan jatkuvasti esille. Jokaisella meistä on välillä huonoja aikoja ja tarve kuuntelijalle, mutta tämä on eri asia kuin se, että kaikki on aina päin peetä eikä mikään ikinä tule muuttumaan paremmaksi.
4. Oman elämänsä passiiviset. Nämä ovat henkilöitä, jotka kysyvät usein neuvoja tai haluavat keskustella oman elämänsä haasteista, vaikeuksista ja epäkohdista, mutta eivät koskaan tee mitään, millä asiat muuttuisivat paremmiksi. On aivan turhaa puida samoja asioita uudestaan ja uudestaan, jos mikään ei kuitenkaan koskaan muutu. Näistä henkilöistä tulee varsin nopeasti energiasyöppöjä.
5. Ihan sama -ihmiset. Henkilöt, joilla ei ole mitään mielipidettä mihinkään ja joille on aina ihan sama, mitä tehdään, missä nähdään jne. En ole mikään ohjelmatoimisto, jonka tehtävänä on yksin keksiä ja järjestää yhteisiä juttuja.
6. Säälinkerjääjät. Nämä ovat henkilöitä, jotka jo varhaisessa tutustumisen vaiheessa kertovat itsestään asioita, joihin haluavat myötätuntoa. Oikeastaan kaikki yhteydenpitokin liittyy tarpeeseen saada ymmärrystä ja myötätuntoa.
7. Juoruilijat. Henkilöt, jotka kertovat kolmannen osapuolen asioista. Varsinkin, jos eivät itse liity mitenkään tuohon asiaan.Työssäkäynnillä, parisuhteella, lapsuudella yms taas ei ole mitään merkitystä.
Näistä kaikki tuntuisi tarvitsevan terapiaa, eli sitä kuuntelijaa ja auttajaa nimenomaan omille ongelmilleen/puutteelliselle kiintymyssuhteelle, kaverin ja ystävän funktio taas on eri. Ainakin itsellä väheni tarve puhua yllämainituista asioista terapian myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaisia ihmisiä sitten välttelette te joilla ei ole suurempia ongelmia sos taidoissa? Täytyykö esim ihmisellä olla työ ja parisuhde ja onnellinen lapsuus että kelpaa ystäväksi? Pitääkö olla iloinen ja hauska ja sellainen joka nauraa paljon kaikelle?
Minä välttelen seuraavia ihmistyyppejä:
1. Omijat. Henkilöt, jotka lyhyen tutustumisen jälkeen olettavat/odottavat, että jätän muut ihmissuhteeni vähemmälle je keskityn vain heihin.
2. Aikasyöpöt. Henkilöt, jotka viestittelevät todella usein ja odottavat, että vastaan heille lähes välittömästi. Siis henkilöt, jotka eivät ymmärrä, että elämässäni on 100 muutakin asiaa kuin olla yhteydessä heihin ja vastata heidän viesteihinsä ja puheluihinsa. Olen nykyisin varannut tunnin päivässä yhteydenpitoon ja jos mulla on esim kuusi ihmistä (sukulaisia, ystäviä, kavereita, tuttuja harrastusporukoista jne) tälle päivälle, jokaiselle on vain 10 minuuttia. Ja koska mulla on paljon sosiaalisia suhteita, en yksinkertaisesti voi olla jokaisen kanssa joka päivä tai edes joka toinen päivä yhteydessä. Luovuin jokin aika sitten Messengeristä, koska mulla meni joka ilta pari kolme tuntia vain viesteihin vastailuun. Tuohon tuntiin ei tietenkään kuulu se aika, jonka vietän muiden ihmisten seurassa.
3. Energiasyöpöt. Henkilöt, joiden elämänasenne on negatiivinen, katkera tms ja joille koskaan mikään ei ole hyvä tai ei riitä. Eli nämä, joille kaikki on aina tavalla tai toisella huonosti. Ja sitten tätä asiaa tuodaan jatkuvasti esille. Jokaisella meistä on välillä huonoja aikoja ja tarve kuuntelijalle, mutta tämä on eri asia kuin se, että kaikki on aina päin peetä eikä mikään ikinä tule muuttumaan paremmaksi.
4. Oman elämänsä passiiviset. Nämä ovat henkilöitä, jotka kysyvät usein neuvoja tai haluavat keskustella oman elämänsä haasteista, vaikeuksista ja epäkohdista, mutta eivät koskaan tee mitään, millä asiat muuttuisivat paremmiksi. On aivan turhaa puida samoja asioita uudestaan ja uudestaan, jos mikään ei kuitenkaan koskaan muutu. Näistä henkilöistä tulee varsin nopeasti energiasyöppöjä.
5. Ihan sama -ihmiset. Henkilöt, joilla ei ole mitään mielipidettä mihinkään ja joille on aina ihan sama, mitä tehdään, missä nähdään jne. En ole mikään ohjelmatoimisto, jonka tehtävänä on yksin keksiä ja järjestää yhteisiä juttuja.
6. Säälinkerjääjät. Nämä ovat henkilöitä, jotka jo varhaisessa tutustumisen vaiheessa kertovat itsestään asioita, joihin haluavat myötätuntoa. Oikeastaan kaikki yhteydenpitokin liittyy tarpeeseen saada ymmärrystä ja myötätuntoa.
7. Juoruilijat. Henkilöt, jotka kertovat kolmannen osapuolen asioista. Varsinkin, jos eivät itse liity mitenkään tuohon asiaan.Työssäkäynnillä, parisuhteella, lapsuudella yms taas ei ole mitään merkitystä.
Näistä kaikki tuntuisi tarvitsevan terapiaa, eli sitä kuuntelijaa ja auttajaa nimenomaan omille ongelmilleen/puutteelliselle kiintymyssuhteelle, kaverin ja ystävän funktio taas on eri. Ainakin itsellä väheni tarve puhua yllämainituista asioista terapian myötä.
Juuri näin!
Olet aivan oikeassa. Itsemurhasta hän itsekin on puhunut. Ei ole sitä toteuttamassa ja olen minäkin sanonut, että toivon ettei tee sitä. Mutta ymmärrän kyllä, jos tekee.