Ensitreffit alttarilla Suomi 2017
Kommentit (9874)
Esan takia ois kyllä itsekin valmis muuttumaan aika rutkasti, vaikka muistutankin Maria. ;) Toisaalta pelkään, että Esan suusta tulis oikeesti karmeita junttisuvaitsemattomia kommentteja. :D
Dunder on tainnut itse vähän ihastua Petriin. Eikös hän jo ekassa jaksossa Petrin tavatessaan kehunut hänen lihaksiaan ja kommentoi ylistävästi miehekkyyttä. Ja siten olettaa, että jokainen nainen ihailee Petrin kaltaisia lihaksikkaita ja rahkaa syöviä, kurinalaisia miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsin hyvin Marin tuohtumusta Dunderin puheiden vuoksi. Todella erikoinen lähestymistapa syyttää Maria siitä, että hänelle valittiin puoliso, joka ei ollenkaan nauti rentoilusta samalla tavalla. (Ja Petrille olisi pitänyt valita ihan erilainen kumppani myös.) Mutta hyvä Mari, ihan hyvin puolustit itseäsi!
Nautin myös siitä, että Mari ei antanut kameroiden häiritä, vaan selkeäsanaisesti, mutta korrektisti asettui tilanteessa vastaan. Täällä joku jo nimitti Maria arrogantiksi, ja joku varmaan tilanteen voi näin tulkita, mutta mitä muita vaihtoehtoja paljon jää kuin käyttää voimakasta sanavalmiutta tilanteessa?
Siis miksi täällä koko ajan lytätään Maria!? Kun ei ole alusta asti ihastunut, on todella vaikea sopeutua toisen itselle kummallisiin tapoihin kun ei ole niitä ruusunpunaisia laseja, jotka auttavat kestämään ties mitä.
Vierailija kirjoitti:
Herranjestas, miten Mari puhuu järkevyydestä ja joustamattomuudesta!!! Eikö tuo jo tajua katsoa peiliin?
Miten ihminen voi olla niin täydellisen itsekeskeinen?
Omat normit ja arvot normaaleja, muut ei...
Tuo nainen on myös arvostellu toista suvaitsemattomaksi :'D
Oon muuten yllättynyt, että tuo Marin Dunderfelt-nokitus edes näytettiin telkkarissa, koska vanha ukkelihan tehtiin siinä ihan hölmöläiseksi. ;)
Mari ja Petri laitettiin molemmat paskaan tilanteeseen. Noin erilaiset ihmiset voivat koittaa sulauttaa elämänsä yhteen, jos salamarakastuvat jostain syystä, mutta helppoa se ei olisi silloinkaan.
En näe mitään merkkejä siitä, etteikö Mari voisi olla ihan hyvä kumppani oikeassa ympäristössä.
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi täällä koko ajan lytätään Maria!? Kun ei ole alusta asti ihastunut, on todella vaikea sopeutua toisen itselle kummallisiin tapoihin kun ei ole niitä ruusunpunaisia laseja, jotka auttavat kestämään ties mitä.
Miksi mennä ohjelmaan, jos sopeutuminen vaatii ihastumisen. Ihastumiset ovat ääriharvinaisia, joillain niitä ei ole kuin yksi koko elämässä tai ei sitäkään.
Kun ohjelmaan lähtee, niin aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää, että se vaatii kykyä heittäytyä ja sietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan tekis mieli sanoa, että ei näistä tule yhdestäkään paria.
Mutta Johanna ja Markus ehkä jatkavat kuitenkin tutustumista. Sit Esa ja Aliisa on ihan outoja... En oikein käsitä, kun musta niillä on ihan mukavaa, mutta sitten toinen naukuu ihan ihmeellisiä koko ajan. Ja sen jälkeen on taas ihan kivaa. Onks tässä nyt joku periaatteellinen pelivaran jättäminen kyseessä eli nuori ihminen haluaa haeskella vielä parempaa?
Sanoin jo aiemmin että Alisa pelaa peliä tuossa suhteessa.
Esa leikki tyhmää alussa, joten kyllä sellainen antaa oudon kuvan. Miksei voinut olla oma itsensä. Pelleilyllä edetään ja saadaan hyviä tuloksia suhteessa?
Tuijotin vaan suu auki Dunderia kun se selitti Marille, että hänen olisi pitänyt inspiroitua liikunnasta ja terveellisemmästä ruuasta :DD Mä olisin purskahtanut itkuun, jos mulle ois terapeutti sanonut, että en kelpaa omana itsenäni :D
Mari ja Petri ovat todella samanlaisia! Yhtä joustamattomia.
Johanna on kuin viime kauden Tiina. Toivottavasti Markuksesta kuoriutuisi vielä Samuel. Nyt on vähän ristiriitaisia käsityksiä hänestä.
Aliisalla rooli päällä ja Esaa käy jaksojen edetessä entistä enemmän sääliksi. Aliisa on kyllä menettänyt kasvonsa täydellisesti osallistuttuaan tähän sarjaan. Ihmettelen miten tuollainen ihminen on voitu valita joukkoon. Tai no, hakijoita on ollut ilmeisesti vain 3 naista.
Dunderi puhui (ihme kyllä) täyttä asiaa Marille ja Petrille. Toivottavasti saisivat vielä puhuttua tai ainakin voisivat selvittää eron kavereina.
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi täällä koko ajan lytätään Maria!? Kun ei ole alusta asti ihastunut, on todella vaikea sopeutua toisen itselle kummallisiin tapoihin kun ei ole niitä ruusunpunaisia laseja, jotka auttavat kestämään ties mitä.
No öö, koska Mari on antanut itsestään todella vastenmielisen, jopa ilkeän ihmisen kuvan. Kuvittelee olevansa Petriä parempi ja sen huomaa kaikessa. Tässä ei ole enää kyse mistään ihastumisesta vaan siitä, miten toista ihmistä kohdellaan ja kunnioitetaan, vaikka hän ei olisikaan paras ystäväsi.
Suklaaepisodi oli viimeinen niitti. Kukaan täysjärkinen ja empaattinen ihminen ei tuo lahjaksi suklaata jos tietää ettei lahjan saada pidä suklaasta. Aivan tietoista vittuilua ja pahan mielen tuottamista.
En minäkään vie keliaakikkoystävälleni tuomisiksi vehnäpullaa.
Nainen on parisuhteessa paljon vaativampi, mies tyytyy vähempäänkin - näin se vaan menee ja tämäkin ohjelma sen todistaa. Enkä millään tavalla hauku Johannaa, Aliisaa tai Maria, ihan norminaisia kukin tavallaan. Jos mies sitten haluaa erota on hän "sika" joka kohtelee poloista vaimoaan kaltoin. Kun vaimo tekee eropäätöksen, suorittaa hän rohkean teon - hyvä että jättää kelvottoman miehen.
Voisko joku kertoa miksi Esa sanoi esittäneensä tyhmempää kuin on? Mikä ihme juttu se oli?
Joillakin naisillahan on tapana tehdä tätä miesten seurassa. Naisilla se kai liittyy siihen, että saavat huomiota (apua) kiinnostavaksi kokemaltaan mieheltä ja saavat näin miehen tuntemaan olonsa fiksuksi, sankarilliseksi ja halukkaaksi suojella ja auttaa naista --> tämä voi johtaa ihastumiseen. Mutta miksi joku mies tekeytyisi naisen edessä tyhmäksi? Haluaa kohottaa epävarman naisen itsetuntoa vai mitä ihmettä?
Ehkä kaikkea toivoa ei ole vielä menetetty: https://www.mtv.fi/lifestyle/ohjelmat/ensitreffit-alttarilla/uutiset/ar…
Mies-007 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi täällä koko ajan lytätään Maria!? Kun ei ole alusta asti ihastunut, on todella vaikea sopeutua toisen itselle kummallisiin tapoihin kun ei ole niitä ruusunpunaisia laseja, jotka auttavat kestämään ties mitä.
Miksi mennä ohjelmaan, jos sopeutuminen vaatii ihastumisen. Ihastumiset ovat ääriharvinaisia, joillain niitä ei ole kuin yksi koko elämässä tai ei sitäkään.
Kun ohjelmaan lähtee, niin aikuisen ihmisen pitäisi ymmärtää, että se vaatii kykyä heittäytyä ja sietää.
Niin, Petrin päivittäinen treeni-ruoka-nukkumisrutiini antaakin oivan esimerkin heittäytymisestä ja sietämisestä.
Vierailija kirjoitti:
Tuijotin vaan suu auki Dunderia kun se selitti Marille, että hänen olisi pitänyt inspiroitua liikunnasta ja terveellisemmästä ruuasta :DD Mä olisin purskahtanut itkuun, jos mulle ois terapeutti sanonut, että en kelpaa omana itsenäni :D
Mari itsehän oli halunnut liikkua enemmän. Hän oli mukamas halunnut muuttua mutta sitten ei halunnutkaan ja petti tuotannon.
Vierailija kirjoitti:
Tuijotin vaan suu auki Dunderia kun se selitti Marille, että hänen olisi pitänyt inspiroitua liikunnasta ja terveellisemmästä ruuasta :DD Mä olisin purskahtanut itkuun, jos mulle ois terapeutti sanonut, että en kelpaa omana itsenäni :D
Yleensä toisesta inspiroidutaan, eikös.