Ensitreffit alttarilla Suomi 2017
Kommentit (9874)
4187:
Vaikka nyt ollaan "avioliitossa" niin todellisuudessa vasta seurustellaan, tututustutaan toiseen ihmiseen ja toistensa tapohin. Sitähän ei voi muuksi muuttaa.
Kyllä silloin tietty kohteliaisuus ja toisen huomioonottaminen täytyykin ihan eri tasoista kuin siinä tapauksessa kun on vaikka vuosia jo seurusteltu ja sitten muutetaan yhteen.
Tuskin silloin tulee yllätyksenä ne protskut, hikiset trikoot ja "keholle eläminen", sun muut ja ne on silloin jo hyväksynytkin.
Mutta ei tässä tapauksessa, kuten nyt kävi ehkä Marille ja Aliisalle.
Myös on huomioitava, että on itse valinnut sen kumppaninsa ulkonäön, vaikka sitä nyt vähätellään se ei ole pieni asia, vallankaan jos on ihan eri kuin on luullut.
Ihminen on ihminen, käyttäytyy määrätyllä tavoilla ja on määrätyt oletukset ja odotukset, ei sitä muuksi muuta TV-ohjelmakaan, jos joku nyt niin luulee tai ei sitä ymmärrä.
Aika rajua ja järjetöntäkin jos ajattelee hyvää jatkoa suhteessa olisikin, että viikon "tuntemisen" jälkeen mentäis siihen "raakaan arkeen" missä ei ole enää sijaa huomaavaisuudelle, toisen huomioonottamiselle, tajua siitä, että on muuttamassa toisen, vieraan ihmisen huusholliin tapoinensa, jotka täytyy yhdistää sen toisen tapoihin, keinolla millä hyvänsä, hyvillä, huonoilla tai jopa erittäin huonoilla.
Ja kyllä sen arjen soisi olla huomaavaista ja juhlan tuntua siihenkin ajoittai saada vaikka ollaan oltu vuosiakin yhdessä, ei se siihen saa loppua.
Ei hyvää päivää miten huomaavaisuus tai sen toisen ajoittainen "passaaminen" puolin ja toisin nähdään negatiivisena asiana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kuinka törkeä se Aliisa voi olla??? Miten se kehtasi sanoa kauppareissulla Esalle "Käytätkö sä heroiinia, kun et syö mitään?" tai jotain vastaavaa. Uskomatonta! Jos oli vitsiksi tarkoitettu niin oli tosi huono vitsi, en suostuisi kuuntelemaan tollasta paskaa hetkeäkään. Esa-reppana yritti kulkea mukana kaupassa niinku ei mitään. Ei jatkoon.
Oletko kuullut koskaan huumorintajusta? Saanko arvata, olet sinkku, arvon tiukkapipo?
Petrin vitsailua pilleistä ei tajuta, mutta Aliisan heroiiniläppä on sitä paljon puhuttua huumorintajua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Petri on ärsyttävä pyörineen ja rahkoineen, mutta Mari vaikuttaa tiukkapipolta myös..
Molempien pitäisi joustaa. Mari jousti pyörän kanssa ja löysi sille paikan.Marin omaksuma stadilaisnasaali saa kyllä hänet kuulostamaan tarpeettomankin kireäviritteiseltä. Ei sen perusteella leppoisan Pohjois-Karjalan tytöksi arvaisi.
Marin puheen nuotti on kyllä korostuneemman "stadilainen" kuin monella täällä syntymästään asuneella.
Yksi ohjelman osallistujista on ilmeisen rakastunut, ei pariinsa, vaan itseensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentoin nyt mummuihmisenä.
Yksi aviovaimoista ei antanut tuoda pyörää sisälle. Tuntuu epäkohteliaalta. Kun kauan ollaan oltu avioliitossa, asunnossa on toisen pyörätuoli, rollaattori ym. Matot rullataan pois ja kahvoja laitetaan seiniin. Eihä se asunto siitä kyllä kaunistukaan, mutta toisen hyväksi toimitaa.
Entäs, miksei vaimot olleet leiponeet ja laittanut pöytää koreaksi, kun mies saapui ensi kertaa kotiin? Kyllähän toisen haluaa tehdä onnelliseksi, kun se toinenkin haluaa minulle parasta.
Naisten tehtävä ei ole enää vain leipoa. Sitä paitsi Petrillä oli omat eväät, Esa oli jo syönyt, niin ei muutenkaan maittanut. Markuksen fiilikset menivät ohi, eli en tiedä olisiko hänelle pulla jopa kelvannut.
Pyörävarastoinnista olisi Marin ja Petrin kannattanut jutella etukäteen. Kyllä varmaan siitä pyörätuolin säilömisestäkin sovitaan yhdessä, että mikä on parhain ja käytännöllisin ratkaisu. Pyörä ei ole kuitenkaan pyörätuoli, jota tarvitsee jatkuvasti, jopa siellä sisätiloissa.
Olipas terävä kommentti. Nainen tarjoaa jotain ja laittaa sen vielä pöytäänki = ei pitäisi, koska onhan hänellä muutakin tekemistä.
Ihan yhtä hyvin miehet olis voineet tuoda ne pullat tullessaan jos niitä kaipaavat. Miksi oletus on että se on nainen joka passaa ja tarjoilee.
Minusta kaikki miehet toi kukkia tullessaan, tosin Petri toi ilmeisesti (näin ymmärsin)vasta seuraavana päivänä. Yleensä hyviin käytöksiin kuuluu tuoda jotain kun tullaan kylään ja samalla tavalla on tapana että emäntä/isäntä tarjoaa vähintäänkin kahvit. Tällä perinteisellä tavalla osoitetetaan huomiota toiselle. Mutta voihan sitä olla mitään tuomatta ja tarjoamattakin mutta se puhuu puolestaan. Itselle ei tee mitään ongelmaa tarjota ja tehdä poikaystävälle esim ruuat kun hän tulee, kun tykkää toisesta niin haluaa parhaansa mukaan hemmotella. Toki yhdessäkin kokkaillaan ja hän naureskelee monesti että kylään ei tulla kahta kättä heittäen mikä tarkoittaa tyhjin käsin tulemista, mikä on ilmeisesti Vaasan murretta sieltä mistä on kotoisin. Minä itse olen hesalainen toisessa polvessa ja meillä on aina perheessä kestitetty vieraita. Ei tulisi mieleenkään sanoa ota vettä kraanasta tai laittaa vieraat itse leipomaan. Jos vieras tuo itse kahvileivät niin silloin keitän tietenkin kahvit, enkä pyydä vierasta keittämään.
Ihan ohi aiheen, mutta pisti korvaan toi ´hesalainen´, yleensä toisen polven helsinkiläinen tai stadilainen käyttää noita termejä. Ei sanassa mitään vikaa ole, se vaan ei jostain syystä ole täällä asuvien omassa käytössä. En tiedä oikein miksi. Joo, ei meilläkään pyydetä vierasta keittämään kahvia, paitsi silloin jos se on sellainen ystävä, jota voi pyytää, tai oma mies. Tuomiset on meilläkin ihan itsestäänselvyys. Minusta myös kivaa hemmotella läheisiä ruualla.
Mitä tarkoitat? Kirjoittaja sanoo olevansa toisen polven hesalainen eli asuu parhaillaan Helsingissä ja käyttää sanaa ihan itse. Kenen käytössä se sana nyt mielestäsi on?

hesa-sanaa kyllä käyttävät jotkut iäkkäämmät monen polven paljasjalkaiset.
ohis.

Toisen polven helsinkiläinen käyttää siis itsestään sanaa helsinkiläinen tai stadilainen, ei hesalainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kuinka törkeä se Aliisa voi olla??? Miten se kehtasi sanoa kauppareissulla Esalle "Käytätkö sä heroiinia, kun et syö mitään?" tai jotain vastaavaa. Uskomatonta! Jos oli vitsiksi tarkoitettu niin oli tosi huono vitsi, en suostuisi kuuntelemaan tollasta paskaa hetkeäkään. Esa-reppana yritti kulkea mukana kaupassa niinku ei mitään. Ei jatkoon.
Oletko kuullut koskaan huumorintajusta? Saanko arvata, olet sinkku, arvon tiukkapipo?
Petrin vitsailua pilleistä ei tajuta, mutta Aliisan heroiiniläppä on sitä paljon puhuttua huumorintajua?
En tiedä, onko homofobia vitsikästä, mutta tilanteessa, jossa henkilö oikeasti on jotain ihan muuta, kuin narkkari, niin tuo heroiiniläppä ehkä on, ei se tosin kovin oivaltavaa ollut.
Vierailija kirjoitti:
Aika erikoista, että ilmeisesti ei kenelläkään miehistä ole autoa. No, Petrin nyt käsitän, mutta muilla kahdella.
Tai ainakin tulivat muilla keinoin vaimojensa luo. Esan tosin ymmärtää kulkevan junalla, saa ehkä alennuksia tms.
Olen edelleen sitä mieltä, että jos muuttaa vaimon luo tässä tilanteessa, niin se pyöräilijä etukäteen selvittää onko pyörälle säilytyspaikkaa ja jos ei ole niin tulee muilla keinoin.
Se on minun käsitykseni joustavuudesta eikä se, että alkaa kysellä pyörän paikkaa vaimon pienessä asunnossa, varsinkaan jos haluaa tehdä vaikutuksen siihen vaimoon.
Pieneen asuntoon tuodaan jo nyt muutenkin uutta tavaraa, ne isot reputkin vievät paljon tilaa. Ainakin kaksi eri kokoista olen ollut näkevinäni. Toinen oli tosi suui ja kun ei ole sitä parveketakaan jonne sen laittaisi. Miesten kengät vievät tilaa, ainakin parit täytyy olla, tai sitten ne lenkkarit koko ajan käytössä. Jääkaapissa/kaapissa protskuja, jotka tarvii tilaa, yleensä pienessä asunnossa on pienet säilytystilat: tähän ei enää kaivata mitään polkupyörää lisäharmiksi.
Tässä haukutaan, että Mari on joustamaton, kumpikohan nyt sitä oikeastaan tässä pyörätapauksessa on?
Tottapuhuen mua ärsyttäisi ne isot reputkin jo paljon, matkalaukku olisi paljon näpsempi säilyttää.
Ekassa jaksossa Esan pihassa oli ainakin auto ja moottoripyörä
Vierailija kirjoitti:
Ai kauhistus tuo Petri. Mulle olisi isoin mahdollinen turn off mies joka "elää keholleen" ja treenaa ja urheilee kaavamaisesti sen takia että se oma keho on elämän keskeinen sisältö. Yöks. Ja varsinkin jos treenaamisen tavoitteet liittyy ulkonäköön, ulkonäkökeskeisyys on silmissäni erittäin epäseksikäs piirre miehessä, vaikka sitten sen seurauksena olisi raameiltaan ja kropaltaan millainen trimmattu alfauros tahansa. Ei jatkoon.
Kaikki mun seurustelukumppanit on olleet ihan urheilullisia, osa treenannut ainakin ajoittain tavoitteellisestikin, mutta elämä ei ole silti keskittynyt treenin ja rahkansyönnin ympärille. Ja onhan noi ohjelman muutkin miehet selkeästi treenaavia kavereita, mutta Esalla ja Markuksella taitaa kuitenkin olla muut asiat ekana mielessä kuin rahka ja proteiinijauhe.
Saitteko kiinni siitä, mitä Mari tarkoitti parin erilaisilla päivärytmeillä ja nukkumisella? Petri puhui helikopterinukkumisesta ja että on perhessään tavanomaista, mitä lie tarkoittaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Aika erikoista, että ilmeisesti ei kenelläkään miehistä ole autoa. No, Petrin nyt käsitän, mutta muilla kahdella.
Tai ainakin tulivat muilla keinoin vaimojensa luo. Esan tosin ymmärtää kulkevan junalla, saa ehkä alennuksia tms.
Uskon että Esalla ainakin on auto, ei sellaista koiralaumaa enää kuljetella julkisilla näppärästi ja Pieksämäellä nyt tuskin onkaan paikallisliikennettä. Vr:llä oli ainakin ennen henkilökunnalla ilmaiset matkat, nykytilanteesta en ole varma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentoin nyt mummuihmisenä.
Yksi aviovaimoista ei antanut tuoda pyörää sisälle. Tuntuu epäkohteliaalta. Kun kauan ollaan oltu avioliitossa, asunnossa on toisen pyörätuoli, rollaattori ym. Matot rullataan pois ja kahvoja laitetaan seiniin. Eihä se asunto siitä kyllä kaunistukaan, mutta toisen hyväksi toimitaa.
Entäs, miksei vaimot olleet leiponeet ja laittanut pöytää koreaksi, kun mies saapui ensi kertaa kotiin? Kyllähän toisen haluaa tehdä onnelliseksi, kun se toinenkin haluaa minulle parasta.
Naisten tehtävä ei ole enää vain leipoa. Sitä paitsi Petrillä oli omat eväät, Esa oli jo syönyt, niin ei muutenkaan maittanut. Markuksen fiilikset menivät ohi, eli en tiedä olisiko hänelle pulla jopa kelvannut.
Pyörävarastoinnista olisi Marin ja Petrin kannattanut jutella etukäteen. Kyllä varmaan siitä pyörätuolin säilömisestäkin sovitaan yhdessä, että mikä on parhain ja käytännöllisin ratkaisu. Pyörä ei ole kuitenkaan pyörätuoli, jota tarvitsee jatkuvasti, jopa siellä sisätiloissa.
Olipas terävä kommentti. Nainen tarjoaa jotain ja laittaa sen vielä pöytäänki = ei pitäisi, koska onhan hänellä muutakin tekemistä.
Ihan yhtä hyvin miehet olis voineet tuoda ne pullat tullessaan jos niitä kaipaavat. Miksi oletus on että se on nainen joka passaa ja tarjoilee.
Minusta kaikki miehet toi kukkia tullessaan, tosin Petri toi ilmeisesti (näin ymmärsin)vasta seuraavana päivänä. Yleensä hyviin käytöksiin kuuluu tuoda jotain kun tullaan kylään ja samalla tavalla on tapana että emäntä/isäntä tarjoaa vähintäänkin kahvit. Tällä perinteisellä tavalla osoitetetaan huomiota toiselle. Mutta voihan sitä olla mitään tuomatta ja tarjoamattakin mutta se puhuu puolestaan. Itselle ei tee mitään ongelmaa tarjota ja tehdä poikaystävälle esim ruuat kun hän tulee, kun tykkää toisesta niin haluaa parhaansa mukaan hemmotella. Toki yhdessäkin kokkaillaan ja hän naureskelee monesti että kylään ei tulla kahta kättä heittäen mikä tarkoittaa tyhjin käsin tulemista, mikä on ilmeisesti Vaasan murretta sieltä mistä on kotoisin. Minä itse olen hesalainen toisessa polvessa ja meillä on aina perheessä kestitetty vieraita. Ei tulisi mieleenkään sanoa ota vettä kraanasta tai laittaa vieraat itse leipomaan. Jos vieras tuo itse kahvileivät niin silloin keitän tietenkin kahvit, enkä pyydä vierasta keittämään.
Niin, no tuo on SINUN tapa. Ymmärrä, että kaikki eivät tee asioita samalla tavalla kuin sinä. Nämä parit ovat nyt jo tosi intensiivisesti viettäneet aikaa keskenään. Aika monen suusta toistuu se, että haluavat nyt päästä häähumusta ja häämatkailun ruusunpunaisuudesta kokeilemaan sitä ihan todellista arkea. Jos heidän arkeensa ei kuulu leipoa pullaa pöytään, niin sitten se ei kuulu. Ja toivottivathan he vieraitaan muuten tervetulleeksi. Tekivät sen vain rennommalla tavalla. Aliisa taisi olla ainut, joka ei ollut erityisesti panostanut, mutta Johanna ja Mari molemmat halusivat näköjään tehdä jotakin yhdessä. Se oli heidän tapansa toivottaa miehet tervetulleiksi. Ihan oikeasti kuka on sitä mieltä, että esim. Petri olisi halunnut istua syömään pullapitkoa kun hän on niin tosissaan rahkojen ja proteiinijauhojen mittaamisesta? Marilta ihan hyvä veto, että toivotti sitten tervetulleeksi sillä kylppärikorilla eikä syömisillä.
Lievää kaksinaismoralismia ilmassa. Petri tuomittiin ankarasti luokittelevasta ja tyhmästä gay-pilli -läpästä. Nyt täällä kerrotaan milloin minkäkin Petrin tekemisen olevan homomaista ja gay - ja yläpeukkuja ropisee!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentoin nyt mummuihmisenä.
Yksi aviovaimoista ei antanut tuoda pyörää sisälle. Tuntuu epäkohteliaalta. Kun kauan ollaan oltu avioliitossa, asunnossa on toisen pyörätuoli, rollaattori ym. Matot rullataan pois ja kahvoja laitetaan seiniin. Eihä se asunto siitä kyllä kaunistukaan, mutta toisen hyväksi toimitaa.
Entäs, miksei vaimot olleet leiponeet ja laittanut pöytää koreaksi, kun mies saapui ensi kertaa kotiin? Kyllähän toisen haluaa tehdä onnelliseksi, kun se toinenkin haluaa minulle parasta.
Naisten tehtävä ei ole enää vain leipoa. Sitä paitsi Petrillä oli omat eväät, Esa oli jo syönyt, niin ei muutenkaan maittanut. Markuksen fiilikset menivät ohi, eli en tiedä olisiko hänelle pulla jopa kelvannut.
Pyörävarastoinnista olisi Marin ja Petrin kannattanut jutella etukäteen. Kyllä varmaan siitä pyörätuolin säilömisestäkin sovitaan yhdessä, että mikä on parhain ja käytännöllisin ratkaisu. Pyörä ei ole kuitenkaan pyörätuoli, jota tarvitsee jatkuvasti, jopa siellä sisätiloissa.
Olipas terävä kommentti. Nainen tarjoaa jotain ja laittaa sen vielä pöytäänki = ei pitäisi, koska onhan hänellä muutakin tekemistä.
Ihan yhtä hyvin miehet olis voineet tuoda ne pullat tullessaan jos niitä kaipaavat. Miksi oletus on että se on nainen joka passaa ja tarjoilee.
Minusta kaikki miehet toi kukkia tullessaan, tosin Petri toi ilmeisesti (näin ymmärsin)vasta seuraavana päivänä. Yleensä hyviin käytöksiin kuuluu tuoda jotain kun tullaan kylään ja samalla tavalla on tapana että emäntä/isäntä tarjoaa vähintäänkin kahvit. Tällä perinteisellä tavalla osoitetetaan huomiota toiselle. Mutta voihan sitä olla mitään tuomatta ja tarjoamattakin mutta se puhuu puolestaan. Itselle ei tee mitään ongelmaa tarjota ja tehdä poikaystävälle esim ruuat kun hän tulee, kun tykkää toisesta niin haluaa parhaansa mukaan hemmotella. Toki yhdessäkin kokkaillaan ja hän naureskelee monesti että kylään ei tulla kahta kättä heittäen mikä tarkoittaa tyhjin käsin tulemista, mikä on ilmeisesti Vaasan murretta sieltä mistä on kotoisin. Minä itse olen hesalainen toisessa polvessa ja meillä on aina perheessä kestitetty vieraita. Ei tulisi mieleenkään sanoa ota vettä kraanasta tai laittaa vieraat itse leipomaan. Jos vieras tuo itse kahvileivät niin silloin keitän tietenkin kahvit, enkä pyydä vierasta keittämään.
Ihan ohi aiheen, mutta pisti korvaan toi ´hesalainen´, yleensä toisen polven helsinkiläinen tai stadilainen käyttää noita termejä. Ei sanassa mitään vikaa ole, se vaan ei jostain syystä ole täällä asuvien omassa käytössä. En tiedä oikein miksi. Joo, ei meilläkään pyydetä vierasta keittämään kahvia, paitsi silloin jos se on sellainen ystävä, jota voi pyytää, tai oma mies. Tuomiset on meilläkin ihan itsestäänselvyys. Minusta myös kivaa hemmotella läheisiä ruualla.
Tässä vastaa kommentin kirjoittanut. On väärää kuvitelmaa että kaikki stadilaiset puhuvat slangia vaikka kaikki kyllä osaavat ja ymmärtävät sitä. Alkuperän huomaa ainakin mun kohdalla parhaiten puhetyylistä, kun tarkkaan kuuntelee painotan puhuessa sanaa, stadilaiset venyttää sanaa. Puhun kirjakieltä koska sitä on kotona puhuttu, stadissa on monia piirejä mistä tullaan, niin kuin tietty muuallakin. Usein kyllä joku slangisana pulpahtaa puhuessa. Minulla ei ole mitään tarvetta leveillä stadilaisuudella, olen erittäin ylpeä siitä mutta myös juurista jotka vie Karjalaan, Hämeeseen ja pohjanmaalle. En nyt tarkoita kirjoittajaa, mutta kaikenlaiset ennakkoluulot stadilaisista on aika yleisiä niinkuin varmaan ihan missä tahansa maakunnissa asuvien kohdalla. Stadilaisia pidetään ylpeinä tms, ja siksi joskus on ihan tarpeenkin puhua neutraalisti kun tulee negatiivista kommenttia heti Ei millään pahalla landeja kohtaan, mutta uskon että eniten stadilaisuudella leveilee landelta tänne tulleet jotka muuttuvat stadilaisiksi tänne heti muutettuaan. Aidoksi stadilaiseksi synnytään.
Terkuin stadin friidu tölikästä joka nykyään budjaa Vargas 😊
Minulle jäi epäselväksi mikä ilta olikaan kyseessä, kun Mari ja Petri olivat ravintolassa syömässä tapaksia? Eli oliko kyseessä sama ilta kun olivat siellä Hernesaaren rannassa..? Ehkä päättivätkin sen tv:ssä nähdyn kohtauksen jälkeen mennä yhdessä syömään "kevyttä" iltapalaa kaikesta huolimatta. Ainakin maantieteellisesti ajateltuna olisi ollut mahdollista, vaatetusta tms. en puolestaan huomannut tarkemmin katsoa. (Tosin olivat takit päällä siellä rannassa ja siellä näyttikin aika tuulisella tuolloin, ei olisi houkutellut itseäni jäämään sinne syömään.. )
Vierailija kirjoitti:
Petri ei oikeen tee mitään aloitetta, ei uskalla olla "mies".
En minäkään uskaltaisi olla mies Marin seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni rehellisesti sanottuna harmittaa tän ohjelman kikkailu esimerkiksi viime kauden osalta, kun Kimmon ja Millan avioliitto näytettiin koko ajan huonossa valossa. En ymmärrä niitä, jotka saavat jotain kiksejä siitä että ihmiset epäonnistuvat suhteissa (siis katsooko joku sen takia tätä ohjelmaa?) ja mun kiinnostus tulee aidosta ilosta, kun ihmiset löytää toisensa. En enää yksinkertaisesti pystynyt katsomaan uusinta jaksoa videoklippien perusteella. Tulee vaan ikävä fiilis noista jäykistä kohtauksista, olkoonkin osa "showta" tai vaan leikattu sillä tavalla. Parhaimmat hetket on olleet juuri niitä, kun on näkynyt iloa, ihastumista ja sitä yhteishenkeä, esim Samuel ja Tiina. Niinä hetkinä on saanut hymy korvissa hykerrellä. Tämän kauden jaksot ovat olleet todella piinaavia ja ahdistavia, oma mielenkiinto kadonnut lähes täysin kaikista muista paitsi Johannasta ja Markuksesta.
Jos lopussa paljastuu juuri viime kauden kaltainen kikkailu tuotantoyhtiön puolelta, menee kyllä niin maku koko formaatista. Kun ohjelman ensimmäinen kausi alkoi, kaikki ihmettelivät mikä kamala ohjelma tämäkin on. Ensimmäinen kausi kuitenkin oli "viaton" ja voitti ihmisiä puolelleen. Nykyään se on vaan käsikirjoitettua tositeeveetä. Jos kohtaukset leikataan niin, että kaikki näyttää huonolta, haluaako ihmiset enää osallistua ohjelmaan, kun alkuperäinen idea on kuitenkin löytää elämänsä kumppani.
Ihana sinä, puit sanoiksi ajatukseni täsmälleen!
Mulla jäi niin huono maku viime kauden Millasta ja Kimmosta, etten vieläkään jaksa uskoa, että he ovat oikeasti yhdessä. Niin karmivalta se näytti ja kuulosti. Ja siis hyvä jos ovat onnellisia ja rakastuneita, mutta jäi aivan päinvastainen kuva.
On kyllä kumppanimielessä kärkipäässä, kun syö tiukkaa, omaa ruokavaliota, heiluu helikopterina yöt läpeensä.
En katsonut esittelyjaksoja, joten mitä Petri oikein tuli hakemaan sarjasta? Haluaako hän parisuhteen ja jos, niin miksi? Kyllä p*llua varmasti muualtakin saa. Mutta kun suhteessa ja perhe-elämässä varsinkin pitäisi itsestään antaa paljon, ja joustaa loputtomasti.
Vai onko se vahempien 50 vuoden avioliitto vaan niin tiukka malli lapsuudesta ja ainoa oikea malli Petrin mielessä elää oikein?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai kauhistus tuo Petri. Mulle olisi isoin mahdollinen turn off mies joka "elää keholleen" ja treenaa ja urheilee kaavamaisesti sen takia että se oma keho on elämän keskeinen sisältö. Yöks. Ja varsinkin jos treenaamisen tavoitteet liittyy ulkonäköön, ulkonäkökeskeisyys on silmissäni erittäin epäseksikäs piirre miehessä, vaikka sitten sen seurauksena olisi raameiltaan ja kropaltaan millainen trimmattu alfauros tahansa. Ei jatkoon.
Kaikki mun seurustelukumppanit on olleet ihan urheilullisia, osa treenannut ainakin ajoittain tavoitteellisestikin, mutta elämä ei ole silti keskittynyt treenin ja rahkansyönnin ympärille. Ja onhan noi ohjelman muutkin miehet selkeästi treenaavia kavereita, mutta Esalla ja Markuksella taitaa kuitenkin olla muut asiat ekana mielessä kuin rahka ja proteiinijauhe.
Saitteko kiinni siitä, mitä Mari tarkoitti parin erilaisilla päivärytmeillä ja nukkumisella? Petri puhui helikopterinukkumisesta ja että on perhessään tavanomaista, mitä lie tarkoittaakaan.
googlaa mies tekemässä helikopteria niin asia valkenee ,)
Haluaisin nähdä asiantuntijoiden järjestävän mahdollisuuden onneen sellaisille ihmisille, joille elämä ei ole helppoa ja kaikki paras vielä edessä. Ihmiset, jotka kuuluvat toisilleen, mutta eivät ikimaailmassa löytäisi toisiaan ilman asiantuntijoiden apua ja koko Suomen kansan tukea. Esim. ujo asperger-poika, joka ymmärretään koko ajan väärin, ja ihan normaali, nuori, työssäkäyvä, täyspäinen ja kelvollisen näköinen tyttö. Heillä voi olla aivan samanlaiset harrastukset, elämänarvot, toiveet ja haaveet, ja toinen olisi toiselle parasta mitä elämä voisi antaa.