Terapia (psykodynaaminen) traumatisoi minut

Viittasin kirjoituksellani siis kommenttiin, jossa väitettiin, ettei psykodynaamista / psykoanalyyttistä terapiaa ole tieteellisesti tutkittu.

Siis eikö tää ole joku sadasviidestoista copypaste samasta asiasta? Jankkaamisesi traumatisoi minut. Vaadin korvauksia.

Äärimmäinen skenaario, että häiriintynyt ihminen on hakeutunut hoitoalalle jotta voisi saada kosketuksen OMAAN problematiikkaansa? Tai jopa että haluaa käyttää valtaa pitkällä manipuloinnilla? Jostainhan lukuisat psykologiset dekkaritarinat ja thrillerit on saanut alkunsa, eihän näitä oikeasti tapahdu, eihän?

Selvittelin hullun kynsiin joutumisen seurauksia hyvän traumaterapeutin kanssa. Asiat käydään läpi mutta sitten on aika jättää ne taakse normaalisti historiaan integroituneena. Takaumia ja dissosiaatioita tulee, mutta sitten pitää vain tiukasti yrittää takaisin nykyhetkeen.

Tapasin monta auttajaa ja "auttajaa" ennenkuin hyvä löytyi. Kannattaa kuunnella omaa intuitiota ja muistaa oikeus laadukkaaseen hoitoon.

Psykodynaaminen terapia vaikuttaa sellaiselta, joka soveltuu vain tietyn tyyppisille ihmisille. Olen itse saanut pitkäkestoista keskusteluapua psykodynaamisesti kouluttautuneelta terapeutilta, mutta työskentely ei ollut varsinaista psykoterapiaa. Työskentelyämme leimasi terapeutin haluttomuus ottaa kantaa oikeastaan mihinkään asiaan. Hän perusteli sitä sillä, että psykodynaamisessa terapiassa lähdetään liikkeelle asiakkaan omista tuntemuksista ja asiakas saa niitä käydä läpi siinä aikataulussa, missä haluaa. Terapeutti ei vienyt prosessia yhtään eteenpäin, hänen ainoat panoksensa olivat kommentit "niin" ja "joo", joskus "tuo on ihan hirveää" (sic...). Eli psykodynaaminen terapia on hyvinkin suo johon asiakas saattaa itse upota kiertämään samoja kehiä vuosiksi, ellei ole sen tyyppinen ihminen joka nauttii tällaisesta kaivelusta ja osaa sen viedä läpi niin, että saa prosessista itse avun. Terapeutti ei minun näkökulmastani halunnut viedä työskentelyä yhtään eteenpäin tai "hoputtaa".

ei ihme

Minulla sama. Psykodynaaminen oli helvettiä, onneksi pääsin pois. Jos olisin jatkanut, olisin menettänyt lapseni huoltajuuden ja joutunut vuodeosastolle. 

Itse olen ollut sekä kognitiivisessa että psykodynaamisessa terapiassa. Psykodynaamisesta on minusta suorastaan varoteltu, että se saattaa aluksi pikemminkin kärjistää ongelmia kuin lievittää. Kognitiivisen jakso jäi aika lyhyeksi, mutta se oli kuitenkin jossakin määrin valaisevaa. Ongelma siinä oli lähinnä se, että ymmärsin kyllä haitalliset ajatus- ja toimintamallini, mutten koskaan oikein pystynyt muuttamaan niitä. Psykodynaamisessa kävin pitempään. Siitäkin on jo vuosia, mutta muistan että vain haahuilin istunnoissa ajatuksista toiseen, eikä mikään johtanut mihinkään. Terapeuttikin oli lähinnä kuin seinä. Löysin aika vekkulin tarinan, joka on lyhyt, mutta tuo jotenkin nasevasti esiin sen turhautumisen, jota tämä psykodynaaminen terapia minussa aiheutti: https://tedinblogi.blogspot.com/2013/06/vintinpimentaja.html

Mulla terapia johti masennukseen ja köyhtymiseen.

Terapeutti vakuutteli että masentuminen on on prosessia vaan enpä ennättänyt sieltä nousta terapian aikana poiskaan.

Sääntö kai on että sellaista ei pidä avata mitä ei ennätä prosessin aikana sulkea.

Psykodynaaminen terapia asettaa kyllä sellaisen taakan potilaille, että siitä ei välttämättä selviä. 

"Aikalailla tuolta minustakin tuntui terapiassa. Itse päätin puolen vuoden jälkeen jättää terapian kesken ja se oli ehdottomasti oikea ratkaisu. Minusta kaikenlaisten muistojen analysoiminen ei ole olennaista toipumisessa. Terapiassa oli jatkuvasti sellainen olo että minua johdetaan harhaan ja yritetään saada keskittymään epäolennaiseen."

 

Juuri näin siellä toimitaankin, se on mielen manipulaatiota ja terapeutin mieli on oikea ja se mikä on oleellista. Joten sinulla pitää olla yhteys terapeuttiin ja riittävästi yhteisiä ajatustapoja sekä terapeutilla kyvykkyys seurata sinun rytmiäsi. JOs näin ole, vointisi voi huonontua. OMasta olotilastasi vastaat sinä itse.

Kävin aikoinaan itsekin psykodynaamisessa terapiassa n. 3 vuoden ajan, koska olin masentunut. Terapeuttini ei lähes koskaan puhunut mitään. Me vain tervehdimme toisiamme tullen ja mennen, sitten sen 45 min pidin omaa monologiani.  Jos minulla ei terapiakerralla ollut mitään erityistä sanottavaa, niin sitten joko vain olin hiljaa tai puhuin vaikka säästä. Oli vaivaannuttavaa yrittää keksiä jutunjuurta, kun terapeutti vain tuijotti minua mykkänä. En tiedä, kuunteliko terapeutti, mitä puhuin. Joskus hänen silmäluomensa lurpahtelivat kuin olisi nukahtamaisillaan. Hänellä oli kyllä kynä ja vihko aina, mutta en tiedä, tekikö muistiinpanoja jutuistani vai raapusteliko tikku-ukkoja. Olisin siis yhtä hyvin voinut puhua seinälle. Terapeutti kommentoi aivan muutaman kerran asioitani koko kolmen vuoden aikana. Erityisen huolestunut hän tuntui olevan siitä, että minulla ei ollut poikaystävää (olin tuolloin n. 20-vuotias ja minulla oli kyllä ollut pari poikaystävää aiemmin, mutta ei juuri terapian aikaan). Tämä oli ihan käsittämätöntä. Minulla oli kuitenkin oikeasti traumaattisia kokemuksia taustalla, joista olin surullinen, mutta terapeuttia näytti eniten surettavan vain se, ettei minulla ollut seksielämää (en harrastanut myöskään yhdenyönjuttuja). Koin, että olin tämän takia terapeutin mielestä jotenkin säälittävä ja epäonnistunut tyyppi. Terapiasta jäi kaiken kaikkiaan tosi turhautunut jälkifiilis. Olisin vain halunnut keskustella jonkun kanssa asioistani, saada kommentteja, ohjeita, rohkaisua ja ymmärrystä.

monenlaisella terapeutilla olen vuosien varrella käynyt ja mistään ei kyllä ole ollut juurikaan apua. Suurin osa istuu hiljaa ja siinäs koitat keskiä jotain puhumista ja kamalan vaivaannuttavaa. koskaan ei ole ollut tunnetta että olisin tekemisissä jonkun terveydenhuoltoalan ammattilaisen kanssa jolla olisi käsitys mitä tässä ollaan tekemässä ja mihin pyrkimässä, pelkää löpinää. Hukkaan heitetty hirvee määrä rahaa. Lääkkeet on sata kertaa tehokkaampia ja halvempia. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla terapia johti masennukseen ja köyhtymiseen.

Terapeutti vakuutteli että masentuminen on on prosessia vaan enpä ennättänyt sieltä nousta terapian aikana poiskaan.

Sääntö kai on että sellaista ei pidä avata mitä ei ennätä prosessin aikana sulkea.

Tiedostamaton masennus = terapeutti vihdoin paljastaa masennuksesi ja sitä voidaan hoitaa.

Tai sitten terapiahoitoon ob kuulunut masennuttaminen, olen lukenut että siihen voidaan pääästä jatkuvalla negatiivisella kommunikaatiolla ja vurovaikutuksen pidättäytymisellä. Esimerkiksi psykodynaaminen terapia lähtee siitä, että masennus tulee ensin herättää jos olet persoonallisuushäiriöinen, että sitoudut pitkään terapiaan.