Ystävättäreni kuoli - puoliso vain ilkeilee

Mies on hämmentynyt eikä osaa kohdata suruasi. Ei hän pahaa tarkoita, mutta tuntee itsensä avuttomaksi ja miesten kun 'pitäisi' osata hoitaa hommat. Itsekin olen huono lohduttaja enkä osaa empatiaa oikealla tavalla näyttää.

Minun mieheni on sellainen, että hän ei oikein osaa käsitellä omia tunteitaan, silloin kun minulla on paha olla, olen ahdistunut tai olen surullinen. Yleensä olen tosi iloinen ja positiivinen, mutta eihän meistä kukaan sellainen jatkuvasti ole, varsinkaan surun kohdatessa. Mieheni ilmeisesti itsekin ahdistuu siitä, kun minä ahdistun. Hänellä tämä on muutamia kertoja näyttäytynyt hieman samanlaisena kuin ap:n miehen käytös. Halusin vaan kertoa tämän oman kokemukseni ja havaintoni asiasta. Miehesi varmasti rakastaa sinua, mutta ehkä hänelläkin on mennyt pasmat sekaisin kun sinä olet surun murtama ja onneton. Tämä ei tietenkään ole mukavaa tai hyväksyttävää käytöstä aikuiselta ihmiseltä, sitä en tarkoita.

AP, voimia sinulle. Se on niin kulunut sanonta että aika auttaa kipuun ja ikävään, mutta kyllä se auttaa :)

Mun äiti oli tekemässä kuolemaa ja itkin paljon. Mies kutsui kaverinsa meille ryyppäämään ja sanoi että sitten lopetat sen pillittämisen etkä pilaa meidän iltaa tolla märinällä kun kerrankin olisi hänellä hauskaa.

Hän on hämmentynyt ja hukassa surusi edessä eikä osaa reagoida siihen rakentavasti saati lohduttaa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on kyllä vähän outoa, jos aikuinen ihminen ei kykene hoitamaan arkirutiineja ja pyörittämään lapsiperheen elämää myös surun keskellä. Ei suru invalidisoi normaalia ihmistä.

Eikä varsinkaan jos vain joku vanha tuttava on kuollut. Lähiomainen olisi eri asia.

Aloittajan mukaan hän oli läheinen ystävä eikä "vanha tuttava". Ystävät voivat olla paljon läheisempiä kuin lähiomaisetkaan, keitä TE olette sanelemaan, miten ihmisen pitää kenenkin kuolemaan suhtautua? 

Kuten joku jo mainitsi, niin kelpaat hyvin, kun kaikki sujuu ja et taida palveluinnoltasi huomata sitä. Nyt sitten näet, mikä on "arvosi", kun tarvitset itse tukea. Ei kannata sairastua itsesi, hyvin pian huomaat, että miestä ei näy sairaalan vierailuaikoina.

Exäni oli juuri tuollainen; mitä suurempi hätä tai suru itselläni oli, sitä ilkeämmin hän käyttäytyi. Todella häiriintynyttä eikä sitä tarvitse kenenkään kestää, ei sinunkaan!

Toivottavasti lapset eivät ole yhteisiä.

AP tässä. Tuo sana 'palveluinto' on kyllä aika hauska. Meillä on kyllä ihan sovittu ja käytännön sanelema työnjako kotona, joka yleensä toimii. Ja osallistuu tuo puolisokin arjen pyörittämiseen, aina kun töitään ehtii.

Joku arveli, että aloitukseni olisi provo. Kun ei ole. En osaa keksiä tarinoita.

Juttelin erään ystäväni kanssa tänään. Kävi ilmi, että on niitä muitakin miehiä, jotka eivät kestä, jos jotain poikkeavaa tapahtuu. Elämän kai pitäisi soljua ilman haasteita.

Puhuminen puolison kanssa, siis syvällinen keskustelu? Se saa odottaa. Taitaa siellä taustalla työstressi painaa. Tai sitten on jotain muuta, joka nyt vain eskaloituu eli tämä ystävättäreni kuolema vain laukaisi jotain...

Kiitos kommenteista. Hyvää jatkoa palstalle.

Osanottoni <3

Oletko kysynyt mieheltä, miksi hän käyttäytyy noin? Todella ikävää käytöstä. Älä vaan ala tehdä mitään yli jaksamisesi sen takia, että haluat välttää miehen kiukkua. Nielköön itse kiukkunsa.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on kyllä vähän outoa, jos aikuinen ihminen ei kykene hoitamaan arkirutiineja ja pyörittämään lapsiperheen elämää myös surun keskellä. Ei suru invalidisoi normaalia ihmistä.

Minusta on varsin paljon oudompaa, että joku ei pysty väliaikaisesti hoitamaan arkirutiineja normaalia enemmän, tai edes kestämään sitä, että ne eivät väliaikaisesti hoidu täydellisesti, kiukuttelematta ja ilkeilemättä oletetusti rakastamalleen ihmiselle.

Eli omastakin mielestäsi sinun pitää vain jaksaa elää normaalisti ja pyörittää sitä arkea eikä kuolemakaan saa sotkea rutiineja? Miehellä on siis oikeus olla välinpitämätön ja kiukkuinen eikä tarvitse tukea sinua surussasi? Mikä sitten teit tämän aloituksen jos vain miestä pitää ymmärtää?

Juu varmasti moni muukin mies on itsekäs ja ei kestä vaimolta mitään muuta kuin iloista hymyä ja täydellisesti soljuvaa elämää. Kaikki sairaus, suru tai hätä on saatanasta ja ne poistetaan vittuilemalla ja kiukuttelemalla.

Mies on varmasti sitä mieltä ettei sinun kannata turhaa mihinkään hautajaisiin edes mennä? Herran arki voi häiriintyä...

Ap taisi ihan säikähtää kun huomasi että oma ukko taitaakin olla aika paska luonne ja nyt pitää vähätellä ja selitellä kun ei kestä omia tunteita ja pettymystä mieheen.

Vierailija kirjoitti:

Ap taisi ihan säikähtää kun huomasi että oma ukko taitaakin olla aika paska luonne ja nyt pitää vähätellä ja selitellä kun ei kestä omia tunteita ja pettymystä mieheen.

Ap tässä taas. Voi, kylläpä kirjoitukseni voi tulkita väärin. Kannattaakohan tätä keskustelua enää edes jatkaa? Tarkoitukseni ei ollut vähätellä saati selitellä enkä ole säikähtänyt. Ihmettelen ja pohdiskelen asiaa vain eri näkökulmista. Jos mies on paska tässä asiassa, niin kuin täällä on tulkittu, niin sillehän minä en voi mitään. Sille sen sijaan voin vaikuttaa siihen, miten itse suhtaudun asiaan.

Kivi kiveä hioo, ihminen toista ihmistä. Niinkuin tälläkin palstalla. Lopetan tähän.

Tsempit sulle ap! Mulla on samanlainen ukko. Käyttäytyi tuolleen ja lopulta halusi erota aivan tosissaan, kun en lopettanut murehtimistani. Hän jaksoi hetken aikaa tukea, sitten muuttui juuri tuollaiseksi. Ei mitään empatiaa sen jälkeen. Eikä mistään voi puhua.

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla juuri niitä miehiä jotka jättää vaimonsa tämän sairastuessa vakavasti. Kumppani kelpaa vain myötämäessä.

Sairastuin ahdistuneisuushäiriöön vakavien todellisten tapahtumien myötä. Eli aloin murehtimaan kaikkia mahdollista, mitä voi tapahtua vielä. Tätä ukko sieti hetken ja lopulta sanoi, että haluaa erota, koska ei jaksa murehtimistani. Eli kelpaan vain myötäkäymisessä. En vastoinkäymisessä. Lapset pieniä vielä.

Kuulin itsekin ihan vastaavasta tapauksesta äsken. Tai siis että puoliso ilkeilee kun pitäisi lohduttaa. Muuten ihan normaali ihminen oikeasti. Onkohan se joku defenssi, tiedä häntä. Kurja tilanne.

Ongelmaa siis ei ole joten jatkat vaan sitä arkea. Suret surusi yksin ja mies kiukuttelee ja äksyilee aikansa.

Sitten pidät vain huolen ettei tule lisää surua tai sairautta sillä tukea ei miehen puolelta ole tulossa silloinkaan. Mutta sittenhän se ei ole enää yllätys vaan normi tilanne teidän perheessä.

Parisuhde punnitaan surun ja hädän hetkellä. Tukea ja apua joka saa tai ei saa puolisolta.

Ap ei saa ja se on ok. Ei ole minulta pois.

Jatka toki itsekkään ja ilkeän puolison kanssa, mutta älä edes odota mitään tukea surussa tai jos sairastut. Ihan yksinkertaista.

Hän ei kestä surua, eikä sitä että ihminen on kuolematon. 

Ja jos sulla ei rinnallasi ole ihmistä joka voi sua tukea nyt, niin ei se sua tule tukemaan vieläkin vaikeammassa elämäntilanteessa tulevaisuudessa.

Been there, done that.

Ansaitset parempaa.