Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ystävättäreni kuoli - puoliso vain ilkeilee

Vierailija
23.08.2017 |

Viikko on mennyt kohta sumussa, en saa nukutuksi neljää tuntia pidempään eikä arjen asioihin ole oikein keskittymiskykyä. Menetin itselleni rakkaan ihmisen, todella läheisen ystävän. Olen tuntenut hänet yli 25 vuotta, puolisoni on ollut elämässäni 10 vuotta. Hän on myös tavannut ystävättäreni muutaman kerran.
Olen ihan nätisti sanonut puolisolleni, että en nyt ehkä ole ihan tilanteen tasalla kaikissa arjen asioissa (perheen arjen pyörittäminen, vastuu lapsista on pääasiallisesti vastuullani), koska suren ja ajatukseni on tulevissa hautajaisissa. Jouduin siirtämään muutamia sovittuja lasten lääkäriaikoja ja järjestämään hoitajan lapsille pariksi päiväksi, jotta pääsen hautajaisiin. Hautajaiset ovat sen verran kaukana, että joudun lähtemään jo edellisenä päivänä.
Tilanne on muutenkin haastava, sen lisäksi puolisoni on ottanut ilkeilijän roolin. Tarpeettomia ikäviä kommentteja, syyllistämistä, naljailua. Aivan kuin olisin tekemisissä ihan vieraan ihmisen kanssa, käytös ei ole todellakaan hänelle tyypillistä. Nytkin töistä tultuaan hän ensimmäisenä haukkui minut, koska olin unohtanut lapsen soittoläksyn harjoittelun. Sen jälkeen hän marssi keittiöön ja sivuutti laittamani päivällisen ja alkoi kokata itselleen toista ruokaa (olin tehnyt kanaparmesanrisottoa), aivan kuin mielenosoituksena. Tällaista ei ole tapahtunut koskaan aiemmin.
Hohhoijaa. Avauduinpahan nyt tänne. "Jätä se sika" -kommentit eivät oikein toimi tässä yhteydessä, onko muilla vastaavia kokemuksia? Mikähän tuota kumppania oikein riepoo, eikö hän kestä surua?

Kommentit (62)

Vierailija
61/62 |
24.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti oli tekemässä kuolemaa ja itkin paljon. Mies kutsui kaverinsa meille ryyppäämään ja sanoi että sitten lopetat sen pillittämisen etkä pilaa meidän iltaa tolla märinällä kun kerrankin olisi hänellä hauskaa.

Aika monella miehellä on kerrankin hauskaa kun anopista on henki lähdössä...

Vierailija
62/62 |
24.08.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti oli tekemässä kuolemaa ja itkin paljon. Mies kutsui kaverinsa meille ryyppäämään ja sanoi että sitten lopetat sen pillittämisen etkä pilaa meidän iltaa tolla märinällä kun kerrankin olisi hänellä hauskaa.

Aika monella miehellä on kerrankin hauskaa kun anopista on henki lähdössä...

Oletko vähän yksinkertainen/tyhmä vai mikä sinua vaivaa :o Tukehdu tuohon saastaasi ,mutta älä pyydä koskaan keneltäkään apua tukehtumiseesi.Et ole ansainnut sitä !!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kaksi kuusi