Lue keskustelun säännöt.
Kummassa enemmän syytä sinun ongelmiisi: sinussa itsessäsi vai muissa ihmisissä?
Kommentit (21)
Minussa itsessäni. Voiko pitää ihmistä täysin terveenä, jos kaikkien isojen ongelmien takana on muu maailma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, olen alkoholisti perheestä, kaverin faija käytti mua seksuaalisesti hyväksi vuosia, olin toki myös koulukiusattu. Kyllä mä näistä syitän muita kuin itseäni. Nyt kun olen jo vanhamamma, otan vastuuta myös itselleni, sairastuin vuosien saatossa masennukseen ja myös alkoholismiin, ne ovat omaa syytäni, mutta paremmalla taustalla olisin ehkä toiminut toisin. Minulle opetettiin lapsuudessa, että pitää pärjätä, pitää tehdä duunia, pitää kasvattaa lapset ilman muiden apua jne. Näin tein. Tyhmä minä. Olisipa joku kertonut, että apua voi hakea ihan tavallinen ihminenkin, ennenkuin tipahtaa suohon. Vittu, ikinä saanut valittaa. Nyt opettelen senkin taidon.
On muitakin ongelmien aiheuttaja kuin minä tai muut ihmiset. Aina ongelmat eivät ole kenekään syy.
Muissa.
Unelma-ala jäi saavuttamatta, koska rattijuoppo vammautti pysyvästi pyörätuoliin.
Lapsena koettu henkinen ja fyysinen väkivalta aiheutti mielenterveysongelmia, joita pyörätuoliarki pahentaa.
Usko parisuhteisiin meni, kun kihlatulta sai sukupuolitaudin.
Vaikka tässäkin vaiheessa joku sanoisi, että ihan on omasta asenteesta kiinni. Sen kun ajattelee positiivisesti niin elämä hymyilee!
Lapsuus oli tosi risainen, äiti epävakaa ja itsemurha-altis (onnistuikin teossaan myöhemmin), isä taas pakoili kodin ikävää ilmapiiriä matkoilla / harrastuksissaan niin, että käytännössä olen kasvanut yhden epävakaan aikuisen varassa. Elämän eväät siis todella huonot, kotioloista ei silti ole ketään jota syyttää. Äidin epävakaus johtunee samalla lailla hänen järkyttävistä kasvuolosuhteistaan kuin oma nykyinen epävakauteni. Näistä en siis syytä tosiaan äitiä, mutta en itseänikään. Koulukiusaaminen, voiko siitäkään syyttää näitä ääliölapsia, lapsia ovat vaikkakin ääliöitä. Vika löytyy heilläkin varmasti kotoa.
Jos syyllisiä lähtee etsimään, on siten aika heikoilla jäillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidissäni. Jos äiti on luonnehäiriöinen, niin lapsen ongelmat johtuvat paljolti siitä. Äiti opettaa asioita oman vääristyneen perspektiivinsä kautta ja siihen suhteutettuna. Lapsen on mahdotonta hoksata, että ahaa, tämä ei olekaan totta. Siitä seuraavat sosiaalisen kanssakäymisen ongelmat ja siitä seuraava elämänlaadun lasku on siis äitini syytä.
Vierailija kirjoitti:
No, olen alkoholisti perheestä, kaverin faija käytti mua seksuaalisesti hyväksi vuosia, olin toki myös koulukiusattu. Kyllä mä näistä syitän muita kuin itseäni. Nyt kun olen jo vanhamamma, otan vastuuta myös itselleni, sairastuin vuosien saatossa masennukseen ja myös alkoholismiin, ne ovat omaa syytäni, mutta paremmalla taustalla olisin ehkä toiminut toisin. Minulle opetettiin lapsuudessa, että pitää pärjätä, pitää tehdä duunia, pitää kasvattaa lapset ilman muiden apua jne. Näin tein. Tyhmä minä. Olisipa joku kertonut, että apua voi hakea ihan tavallinen ihminenkin, ennenkuin tipahtaa suohon. Vittu, ikinä saanut valittaa. Nyt opettelen senkin taidon.
Miten se kaverin faija toimi? Minkä ikäinen olit? Annoitko siihen aikaan hänelle vapaaehtoisesti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äidissäni. Jos äiti on luonnehäiriöinen, niin lapsen ongelmat johtuvat paljolti siitä. Äiti opettaa asioita oman vääristyneen perspektiivinsä kautta ja siihen suhteutettuna. Lapsen on mahdotonta hoksata, että ahaa, tämä ei olekaan totta. Siitä seuraavat sosiaalisen kanssakäymisen ongelmat ja siitä seuraava elämänlaadun lasku on siis äitini syytä.
Mutta onhan äitisikin jonkun lapsi. Sinä syytät äitiäsi, hän omaansa, hän omaansa... Ihan ok mutta ei kovin järkevää ajankäyttöä. "Kukaan ei elä nauraakseen omalle pahuudelleen", venäläinen sananlasku.
Vierailija kirjoitti:
On muitakin ongelmien aiheuttaja kuin minä tai muut ihmiset. Aina ongelmat eivät ole kenekään syy.
Suosittelen lukemaan otsikon kysymyksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti minussa itsessäni. Aikuisen ihmisen on pakko ottaa vastuu omasta elämästään vaikka lapsuus olisi minkälainen. En ole ilman vaurioita itsekään siitä selvinnyt.
Mä oon aina miettiny sitä, miksi jotkut kokee elämässään kauheita, mutta pystyy silti elää hyvää ja tasapainoista elämää. Ja sitten joku toinen kokee jotain epämiellyttävää ja traumatisoituu ja henkisesti halvaantuu siitä loppuiäkseen.
Oma kokemus on se, että kaksi ystävääni on alkkisperheistä (juu, tuli lapsuus vietettyä sosiaalisesti 'rauhattomalla' alueella, itse tosin ihan ok kodissa). Toinen käy läpi niitä juttuja edelleen pistää tosi paljon sen syyksi ja toinen ( isä kuoli mm omaan oksennukseen/ alkoholimyrkytykseen)on nyt ihan tyytyväunen perheenäiti.
En siis syytä ketään millään tavalla, mutta oon kyllä miettinyt, että mistä johtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä muutamalla kirjoittajalla oikeasti aito syy syyttää muita ihmisiä, jotka ovat tarkoituksella tehneet heille pahaa. Minä sen sijaan olen ihan itse sössinyt raha-asiani ja juossut aikuisikäni miesten perässä sen sijaan, että olisin keskittynyt opiskeluun ja työuran luomiseen. Lopputuloksena masennus ja työpaikan puutuminen, luottotietojen menettäminen ja velkaantuminen. Muille ihmisille, kuten perheelle ja ystäville, olen päinvastoin kiitollinen, että ovat jaksaneet olla tukena vaikeina aikoina ja mm. kannustaneet hakemaan apua mielenterveysongelmiini.
Olen myös kiitollinen saamastani pääasiassa asiantuntevasta hoidosta - mitä nyt terveyskeskuslääkärit voisivat vähän herkemmin kirjoittaa sen lähetteen psykiatriseen jatkohoitoon, eivätkä vain tyrkyttää samoja, potilaan toimimattomaksi toteamia mielialalääkkeitä potilaalle, jolla on syytä epäillä, ettei vanha masennusdiagnoosi pidä paikkaansa ja taustalla saattaa olla muunkinlaisia mielenterveysongelmia kuin masennusta. Onneksi älysin pitää puoleni. Kolmannella lääkärikäynnillä älysivät, etten ole näitä ilman mitään kunnollisia tutkimuksia minulle kirjoitettuja lääkkeitä aikeissa apteekista hakevassa, vaan haluan sen lähetteen sinne tähän moninaiseen ja vaikeaan lääketieteen alaan erikoistuneelle lääkärille. Tuosta annan itselleni kiitosta, että jaksoin olla tiukkana sairauteni ja uupumukseni keskellä.
Monet elämän ongelmat ovat monen eri osatekijän lopputulos. Itse voi vaikuttaa paljon siihen, miten elää ja kohtelee muita. Jokainen voi omalla asenteellaan ja toiminnallaan tehdä paitsi omasta, myös toisten elämästä parempaa. Ainakin itse koen antoisana, että jaksan tässä kaiken oman paskan keskellä välittää myös ystävistä ja olla heidän tukenaan ja apunaan vaikeina aikoina, toki oman jaksamiseni mukaan. Voimme myös miettiä, miten kohtelemme kanssaihmisiä, vierainakin. Esim. riskeeraammeko toisen ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin oman mukavuutemme vuoksi.
Eli itsestään tulee huolehtia, mutta itsekkyydellekin olisi syytä monesti vähän rajaa pistää.
Vierailija kirjoitti:
Äidissäni. Jos äiti on luonnehäiriöinen, niin lapsen ongelmat johtuvat paljolti siitä. Äiti opettaa asioita oman vääristyneen perspektiivinsä kautta ja siihen suhteutettuna. Lapsen on mahdotonta hoksata, että ahaa, tämä ei olekaan totta. Siitä seuraavat sosiaalisen kanssakäymisen ongelmat ja siitä seuraava elämänlaadun lasku on siis äitini syytä.
Et kai ole itse mennyt lisääntymään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sekä että. Kotoa saadut eväät ovat olleet heikonlaiset ja yhteiskunnan raakuus syventää ongelmia. Toisaalta olen luonteeltani herkkä ja helposti traumatisoituva.
Molemmissa. Syy on sen, joka on pahoinpiteli minua henkisesti vuosia ja minussa, kun olin niin tossu että siedin sen.
Muita, jos ovat puuttuneet elämääni ja huonontavat elämänlaatuani sillä. Itseäni jos kyse omista teoista ja sanomisista. Syytän itseäni myös jos olen ollut manipuloitu tai ollut väärässä seurassa.
Tosin minulla ei ole mitään ongelmia enää kun olen potkinut ongelmapesäkkeet elämästäni.
Vierailija kirjoitti:
Lapsuus oli tosi risainen, äiti epävakaa ja itsemurha-altis (onnistuikin teossaan myöhemmin), isä taas pakoili kodin ikävää ilmapiiriä matkoilla / harrastuksissaan niin, että käytännössä olen kasvanut yhden epävakaan aikuisen varassa. Elämän eväät siis todella huonot, kotioloista ei silti ole ketään jota syyttää. Äidin epävakaus johtunee samalla lailla hänen järkyttävistä kasvuolosuhteistaan kuin oma nykyinen epävakauteni. Näistä en siis syytä tosiaan äitiä, mutta en itseänikään. Koulukiusaaminen, voiko siitäkään syyttää näitä ääliölapsia, lapsia ovat vaikkakin ääliöitä. Vika löytyy heilläkin varmasti kotoa.
Jos syyllisiä lähtee etsimään, on siten aika heikoilla jäillä.
Äitisi kuulostaa vaimoltani. Mitä mielestäsi isäsi olisi pitänyt tehdä? Itse pyrin juuri karkuun vaimoa eli harrastukset ja kaverit tuot elämän sisällön. Kotona kuitenkin tulee turpaan usein ja ollaan käyty kaikki mahdolliset terapiat ja apuhommat läpi ja mistään ei ole ollut apua.
Äiskä ei kuulemma tulisi ikinä antamaan lasta mulle erossa ja en epäile asiaa yhtään.
Jaksoin tosi pitkään psyykkisesti sairasta puolisoa, lasten takia lähinnä. Oma elämä jäi elämättä.
On se varmaan oma vika. Elämä vaan joidenkin kohdalla menee näin.
Minussa itsessäni