Lue keskustelun säännöt.
äitini ei ikinä huolinut lapsia yökylään, kun "koirat stressaantuu", nyt itkee, kun koirat kuolleet ja lapset kasvaneet
18.08.2017 |
Äidilläni oli kaksi koiraa, jotka saivat ripulin ja ravasivat ympäriinsä jos lapset olivat hoidossa siellä tunninkin . Muistan, kun mies oli töissä ja menin hammaslääkäriin ja olin hermona, kun tiesin että äiti kyttää kotonaan kelloa! Koirat stressasivat kai melusta? Koirien takia äidin kyläilytkin jäivät tyngiksi (kyllä niitä pitää nyt lähteä pissittämään).
Nyt koirat ovat kuolleet ja äidillä olisi kiinnostusta ottaa lapset sinne vaikka viikonlopuksi, mutta on liian myöhäistä. Poika meni kuudennelle ja tyttö neljännelle, ei kumpaakaan enää kiinnosta mummilassa kykkiminen ! Samoin kun äitini tulee kylään, lapset ovat jossain kavereidensa kanssa mielummin kuin seurustelevat mummin kanssa. Ja äiti vääntää itkua "eikö ne enää minusta tykkää"....
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jepjep. Meilläkin kumnatkin isovanhemmat ilmoittivat jo raskausaikana että eivät jaksa sitten alkaa auttelemaan, kukin hoitakoon omansa ja elävät nyt itselleen. Ja totta, kertaakaan eivät mitenkään auttaneet, ei edes hätätilanteessa.
No, nyt omat lapset teinejä ja isovanhemmilla sairautta, tapaturmaa jne ja NYT rääkyvät että heitä pitää auttaa, he tarvitsevat apua, kyllä heitä pitää tukea.En tiedä miten suhtautua. Itse hoidimne 3 lasta ilman sekunninkasn apua ja nyt niitä itsekkäitä paskoja pitäisi alkaa hyysäämään??
Täysin sama tilanne. En sitten viitsinyt mennä katsomaan edes sairaalaan syöpäleikkauksen jälkeen vaikka sitä puhelimessa itkettiin. Jokainen hoitakoon oman tonttinsa. Kannattaisi aina terveenä ja elinvoimaisena miettiä, että joskus ne vaa´an punnukset joka tapauksessa kääntyvät toisinpäin.
Hyi, miten voitte olla noin sydämettömiä ja hirveitä ihmisiä? :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos koirat ei sopeudu lapsiin niin ei muuta kuin piikille tai uuteen kotiin. Miksi ihmiset tekevät tästä niin hankalaa?
Oli meilläkin lapsuudenkodissa koiria ja yksi niistä oli äreä vanhus joka ei pitänyt lapsista. Saattoi puraista jos lapsi meni repimään liian kovakouraisesti karvoista. Mutta tämä koira osasi vältellä lapsia, ts. kun lapsia tuli kylään niin seniori vetäytyi omiin oloihinsa. Lapsille sanottiin että tuohon koiraan ei saa koskea, muihin kylläkin. Kaikki meni hyvin.
gjjjj kirjoitti:
Meillä sama mutta ilman koiria. eipä mummoa kiinnostanut silloin kun lapset oli pieniä joten lapsia 12 ja 10-vuotiaita on erittäin vaikea saada innostumaan mummosta. No ei voi mitään. kun sidettä ei silloin aikanaan tullut niin ei sitä enää saakaan.
Meillä myös sama ja myöskin ilman koiria. Kun minun ja sisareni lapset olivat pieniä, äitiäni kiinnosti vain uusi miehensä ja uusi suhde. Nyt kun ei ole enää tätä miestä eikä suhdetta, olisi aikaa lastenlapsille. Vaan kun lapset ovat nyt ikähaarukassa 12-18v, niin ei siinä enää kovin vahvaa tunnesidettä mummiin rakenneta, kun on melkein vieras ihminen lapsille ollut pienestä asti.
Se on sääli, mutta en aio ns. pakkotutustuttaa lapsia tässä kohtaa. Ulospäin mummo on tosin esittänyt niin huolehtivaista ja välittävää, vaikka ei olisi voinut juurikaan vähempää kiinnostaa.
Niin tuttua. Meilläkin miehen vanhemmat kehuvat, miten paljon ovat lapsenlapsensa kanssa ja hoitavat häntä. Koko ajan kuulemma on käymässä ja tekevät kaikkea yhdessä.
Totuus on ihan muuta. Isovanhemmat ovat täysin vallanneet suvun yhteisen mökin. Muut eivät ole tervetulleita sinne ja sen huomaa kaikesta. Kahvilla voi käydä pari kertaa kesässä, mutta esim. yötä ei olla oltu vuosiin tai edes kokonaista päivää.
Lapsi on kyllä pyytänyt, että saisi olla mummin luona yötä. Ei mummi ehdi. Huhtikuusta lokakuuhun ovat mökillä. Viettävät paljon aikaa mökkinaapureitten kanssa, muut ei siihen sovi. Grillailevat joka päivä, saunovat ja katsovat tv:tä.
Mökki on lähellä, isovanhemmat eläkkeellä ja terveitä. Heillä ei ole vanhempia hoidettavana eikä kummempia harrastuksia, mökillöolo vie kaiken ajan. Kävin siellä viimeksi muistaakseni edellisvuoden kesällä kerran, kun oli joku isovanhempien merkkipäivä ja muitakin vieraita. Mies käy lapsen kanssa vastaavissa tilaisuuksissa pari kertaa kesässä.
Totuus on, että omien lasten elämä kiinnosti heitä yhtä paljon kuin nyt lasten ja lapsenlapsen elämä. Kiire oli silloinkin, siivota, katsoa tv:tä jne. Ei ne kuulumisia ole kyselleet koskaan, puhuneet vain aina omia asioitaan naapureiden ja vieraiden kanssa, kun on käyty. Mökki on pääpuheenaihe, se kyllä vähän ärsyttää.
Näytä tämä kirjoituksesi äidillesi. Jos se on helpompaa kuin sanoa suoraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
gjjjj kirjoitti:
Meillä sama mutta ilman koiria. eipä mummoa kiinnostanut silloin kun lapset oli pieniä joten lapsia 12 ja 10-vuotiaita on erittäin vaikea saada innostumaan mummosta. No ei voi mitään. kun sidettä ei silloin aikanaan tullut niin ei sitä enää saakaan.
Kyllä sen siteen voi kasvattaa kuule ihan koska vaan jos tahtoa ja halua on.
Meinaatko ettei esim. joku aikuinen lapsi voisi tutustua esim. hyvinkin vanhaan isoäitiinsä ja ettei voisi kokea iloa ja kiintymystä ??
Kyllä sun elämänkatsomuksesi on melko lapsellista.
Toiset ovat joutuneet elämään tahtomattaankin erillään pitkiä aikoja, mutta saaneet hyvän suhteen silti aikaiseksi.
Itsellä on myös aika viileät välit isovanhempiin. Ikinä ei ole löytynyt yhteistä säveltä. Isoäiti on aina äänessä ja on arvostellut minua monesti. Olen liian hiljainen, liian totinen, puhun liian hiljaa jne. Lapsena kaikki vielä onnistui, kun asuimme kauempana niin mummo jaksoi vielä olla kiinnostut ja stempata sen viikonlopun yli. Sitten myöhemmin muuttaessamme lähemmäs vierailut kutistuivat sellaiseen maks puoleen tuntiin ja silloinkin puhui vaan omia asioitaan. Koskaan siellä ei ole ollut mitään syömistä meille tarjolla. Äidille ehkä yksi kuppi kahvia ja homeinen pullan pala. Eväitä on saanut kaupasta hakea, että pärjää. Muita vieraitaan kyllä ruokkii ja ostaa kakut, pullat, jäätelöt ja limsat.
Nykyisin, kun asun kauempana niin käynnit ovat harventuneet. Mitä sinnepäin lähtee ajamaan pelkän puolen tunnin käynnin takia. Viimeksi kun kävin minut ajettiin ulos koirani takia. Koirani ei pidä vieraista miehistä ja mummo olikin kutsunut taas serkkunsa kylään, vaikka tiesi minun olevan äitini kanssa tulossa käymään. Tämä serkku pääsee sinne käymään aina, kun tahtoo niin hän olisi voinut silloin pysyä poissa kun harvoin käymme. Mummo sitten haukkui koiramme ja meidät, että olemme sen koiran pilanneet ( todellisuudessa pidämme siitä hyvää huolta) ja lopputulos oli se, että serkku tuli kylään ja äitini jäi sinne hetkeksi istumaan minun odotellessa pihalla koiran kanssa. Sitten serkun lähtiessä pääsin takaisin sisälle, mutta vain kuullakseni, että serkku tulee vielä hetkenpäästä takaisin. Ja taas vartin päästä takaisin koiran kanssa pihalle. Tämä serkku on hyvin kovaääninen ja voin kuvitella, että ryntäisi heti koirani luokse kädet ojossa ja sitten se olisi meidän syymme jos purisi eli en halunnut ottaa riskiä.
Seuraavana päivänä menimme uudestaan käymään ja huomasimme, että serkku on taas siellä. No, odotimme että lähtee. Sitten, kun vihdoin pääsimme sisälle niin mummo sanoi, että kuinka kauan aijotte olla, koska serkku tulee sinne syömään myöhemmin. No, sitten mummo soitti serkulle, että älänyt sitten vielä tule, että kun ne nyt täällä puoli tuntia. Me sitten istuimme siellä sen puoli tuntia ja äitini juo kahvikupin ja minulle ei ollut edes mitään juotavaa. Ruokaa ei meille tarjottu. Tämä kaikki senkin takia kamalaa kun isoisä on heikossa kunnossa, eikä jaksaisi mitään ylimääräistä vouhotusta. Välillä tuntuu, että jäämmeköhän kohta ilman perintöä ja serkku saa kaiken. En tiedä, koska pystyn tuon viimeisen jälkeen sinne enää menemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin makaa kun petaa. Miksi lapsia pitäisi kiinnostaa joku täysin vieras ihminen, joka kusettelee piskejään mieluummin kuin on lastenlasten kanssa?
koiran omistamista pitäisi ankarasti verottaa.
Ja ne ihmiset, joille koira on ainoa seura elämässä joutavat vetää itsensä kiikkuun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin makaa kun petaa. Miksi lapsia pitäisi kiinnostaa joku täysin vieras ihminen, joka kusettelee piskejään mieluummin kuin on lastenlasten kanssa?
koiran omistamista pitäisi ankarasti verottaa.
Miehet ovat tässä paljon järkevämpiä ja kykenevät näkemään asioita kokonaisuuksina. En tunne yhtään miestä joka palvoo jotain kapisia piskejä ja kohtelee niitä kuin jotain lapsia.
Ihmiset ja lapset menevät prioriteetissa 6-0 piskien ohi.
Miesten koirahulluus on paljon pahempaa luokkaa.
Koirahullut miehet - ja niitä riittää - elävät sen hurttansa kautta, puhuvat siitä koko ajan, syytävät siihen rahaa, hössöttävät sen rakin ympärillä kuin mielipuolet.
On metsästysharrastajaa, jonka ällöttävät, haisevat rakit säilytetään jossain pihatarhassa meluamassa,
on harrastuskoirahullut miehet, jotka ravaavat työkseen koirakoulussa ja näyttelyssä, puheet vilisevät agilityä, tokoa ja vaikka mitä sukoa. Räksyttävä hurtta on oltava aina mukana.
Sitten on vielä vanhemmat miehet hulluine kiljuvine pikkukoirineen.
Vaari ostaa joka päivä lihatiskiltä erikoisherkkua allergiselle kiljukaulalle, joka ei osaa muuta iloa tuottaa kuin kiljua ja saada näppylöitä.
Kyllä miehet ovat tässä(kin) asiassa kaikkein hulluimpia vouhottajia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Itsellä on myös aika viileät välit isovanhempiin. Ikinä ei ole löytynyt yhteistä säveltä. Isoäiti on aina äänessä ja on arvostellut minua monesti. Olen liian hiljainen, liian totinen, puhun liian hiljaa jne. Lapsena kaikki vielä onnistui, kun asuimme kauempana niin mummo jaksoi vielä olla kiinnostut ja stempata sen viikonlopun yli."
Ehhehee... stempata XD
Ja muutenkin, aikamoisia kynnysmattoja sekä sinä että äitisi.
Riippuu ihan miten asia on lapsille esitetty. Jos esim. ap tai mummo itse on valittanut asiasta lapsille, tyylillä "ei se mummo halua teitä sinne kun sillä on ne koirat ja ne stressaantuu" tai "voi että kun nuo koirat nyt kärsivät kun olette täällä", niin ei ihme jos lapset eivät mummosta välitä. Vaikkei tämmöistä olisi sanottu suoraan, lapset ovat voineet rivien välistä ymmärtää, että mummo välittää enemmän koirista kuin lapsenlapsista. Pari vuotta aiemmin lapset olisivat voineet vielä tottua, nyt siitä tulee hankalaa. Ellei sitten mummo järjestä jotain kivaa yhteistä tekemistä, vaikka huvipuistoon tai leffaan. Muutoin tuon ikäiset kyllä viihtyvät enemmän kavereiden kanssa kuin ihan vieraan mummon kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en tajua miksi näihin ketjuihin aina tulee se yksi tai kaksi kommentoijaa jotka sanovat, että lasten pitää olla kiitollisia vanhemmilleen lapsena saamastaan hoivasta ja huolenpidosta. En allekirjoita sitä ollenkaan.
Suomen lakikin vaatii, että vanhemmat huolehtivat lapsistaan. Tarjoavat vaatteet, ruuan, terveydenhuollon, kodin, koulutuksen - nämä vähintään. Normaalia on myös tarjota rakkautta ja hellyyttä. Kaikki se kuuluu siihen pakettiin kun päättää haluta lapsia
On minun päätökseni haluta vanhemmaksi ja minun vastuullani on hoitaa se tehtävä mahdollisimman hyvin. Kun lapseni on aikuinen hän voi itse päättää haluaako ylläpitää suhdetta minuun. Jos olen hoitanut osani vanhempana hyvin, niin lapseni todennäköisesti haluaa olla yhteyksissä myös myöhemmin. Silloin kohtaamme enemmän tasavertaisina. Ja jos kemiamme kohtaavat aikuisina, olemme mieleltämme terveitä, elämäntilanteemme mahdollistaa yhteydenpidon ja kaikki menee hyvin, niin varmasti autamme toisiamme. Autanhan minä muitakin ystäviäni. Niitä jotka ovat minulle sukua ja niitä jotka eivät ole.
Pointti on mielestäni se, että aikuisena jokainen luo uudestaan suhteensa vanhempiinsa. Siinä määrittelyssä ei tarvitse ottaa huomioon lapsena saamaansa perushoivaa eikä siitä tarvitse tuntea kiitollisuutta.
Ja kyllä - se on vanhemmuuteen kuuluva riski. Kaikkien ihmisten kanssa ei kemiat kohtaa samalla tavalla. On sisaruksia, jotka eivät halua niin paljon olla tekemisissä toistensa kanssa ja on lapsia ja vanhempia, jotka ovat liian erilaisia, että heille muodostuisi aikuisena lämpimiä välejä.
Vierailija kirjoitti:
Mä en tajua miksi näihin ketjuihin aina tulee se yksi tai kaksi kommentoijaa jotka sanovat, että lasten pitää olla kiitollisia vanhemmilleen lapsena saamastaan hoivasta ja huolenpidosta. En allekirjoita sitä ollenkaan.
Suomen lakikin vaatii, että vanhemmat huolehtivat lapsistaan. Tarjoavat vaatteet, ruuan, terveydenhuollon, kodin, koulutuksen - nämä vähintään. Normaalia on myös tarjota rakkautta ja hellyyttä. Kaikki se kuuluu siihen pakettiin kun päättää haluta lapsia
On minun päätökseni haluta vanhemmaksi ja minun vastuullani on hoitaa se tehtävä mahdollisimman hyvin. Kun lapseni on aikuinen hän voi itse päättää haluaako ylläpitää suhdetta minuun. Jos olen hoitanut osani vanhempana hyvin, niin lapseni todennäköisesti haluaa olla yhteyksissä myös myöhemmin. Silloin kohtaamme enemmän tasavertaisina. Ja jos kemiamme kohtaavat aikuisina, olemme mieleltämme terveitä, elämäntilanteemme mahdollistaa yhteydenpidon ja kaikki menee hyvin, niin varmasti autamme toisiamme. Autanhan minä muitakin ystäviäni. Niitä jotka ovat minulle sukua ja niitä jotka eivät ole.
Pointti on mielestäni se, että aikuisena jokainen luo uudestaan suhteensa vanhempiinsa. Siinä määrittelyssä ei tarvitse ottaa huomioon lapsena saamaansa perushoivaa eikä siitä tarvitse tuntea kiitollisuutta.
Ja kyllä - se on vanhemmuuteen kuuluva riski. Kaikkien ihmisten kanssa ei kemiat kohtaa samalla tavalla. On sisaruksia, jotka eivät halua niin paljon olla tekemisissä toistensa kanssa ja on lapsia ja vanhempia, jotka ovat liian erilaisia, että heille muodostuisi aikuisena lämpimiä välejä.
Tämä!!! Lapset eivät ole koskaan kiitollisuudenvelassa vanhemmilleen hyvästä vanhemmuudesta! Jokainen lapsi ansaitsee hyvää vanhemmuutta eikä se ole lainaa, joka pitäisi maksaa takaisin. Jos hoitaa vanhemmuuden hyvin niin siitähän syntyy luonnostaan hyvä suhde vanhempien ja lasten välille. Jos sellaista suhdetta ei ole, niin automaattisesti pitäisi aloittaa syiden etsiminen vanhemmista. Jos välit on lämpimät niin tietenkin sitä haluaa myös olla vanhempiensa tukena kun he vanhenevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koirat oli ykköset ja sitten vasta lapset. huhheijaa. Juha Sipilän sanoin ei ole arvopohjaa.
Kiitos kaikille vastanneille. Äitini siis otti koirat ikäänkuin korvikkeksi isäni kuoltua ja minun muutettuani kotoa pois, toinen koira oli cockerspanieli ja toinen pitkäkarvainen vinttikoira, Äiti otti oikein sydämen asiaksi pitää koirat kunnossa, etenkin pienemmän joka tarvitsi erikoisruokaa virtsakiviinsä . Äitini oli toki innoissaan lapsista näiden synnyttyä, mutta ongelmia alkoi tulla kun lapset kasvoivat ja kyläilyt joko ilman äitiä tai äidin kanssa kävivät ajankohtaisiksi. Äiti ei tosiaan ollut haluakas ottamaan lapsia hoitoon, tai viemään mihinkään kuten uimahalliin. Kerran äiti jopa pyysi että tulisin kahville ilman lapsia " kyllähän he voisivat muuten tulla, mutta kun Bella ja Peppi saavat taas ripulin ja sitten joudun pesemään paskoja pois. " Tämän jälkeen välit äitiini viilenivät, koin että koirat olivat menneet lasten ohi ja loukkaannuin!
Toinen koira lopetettiin 2v sitten , toinen kuoli luonnollisesti viime talvena. Ja nyt sitten äidille kelpaisi ottaa lapset vaikka viikoksi ! Mutta teini-ikää lähestyvää poikaa ei voisi vähempää kiinnostaa, eikä kyllä pikkusiskoakaan sen puoleen, mennä tuijottamaan Ti Ti nalle mummoa mummilaan ! Tai seurustella mummin kanssa kun tämä tulee kylään.
Ap
Jos mun lapsista tulee jossakin vaiheessa (mitä en kuitenkaan usko) tuollaisia katkeria nillittäjiä kuin eräät täällä, niin sanonpa vaan, että ei ole mikään menetys vaikka pistävätkin välit poikki.
Nyt kun lapseni ovat jo aikuisia ja vanhuus kolkuttaa ovella, uskallan tämän sanoa. Ihmisellä voi olla muitakin ihmissuhteita kuin lapset ja lapsenlapset.
Realistisesti ottaen, lapsista ja lapsenlapsista ei välttämättä ole niin paljon seuraa ja huvia sitten enää kun on itse 70-80v koska nämä elävät juuri silloin ruuhkavuosiaan eikä heillä kuitenkaan ole aikaa käydä koko ajan vanhempiaan tapaamassa. Järkevintä on hommata omia ystäviä ja harrastuksia (vaikka koiriakin) , ettei ole vain lastensa varassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin makaa kun petaa. Miksi lapsia pitäisi kiinnostaa joku täysin vieras ihminen, joka kusettelee piskejään mieluummin kuin on lastenlasten kanssa?
koiran omistamista pitäisi ankarasti verottaa.
Miehet ovat tässä paljon järkevämpiä ja kykenevät näkemään asioita kokonaisuuksina. En tunne yhtään miestä joka palvoo jotain kapisia piskejä ja kohtelee niitä kuin jotain lapsia.
Ihmiset ja lapset menevät prioriteetissa 6-0 piskien ohi.
Ai hitto kun näen jo verkkokalvoillani, kun puudelin omistaja saa raivarin hänen puudeliaan kutsuttaessa "kapiseksi piskiksi" :D. Totta muuten miesten osalta, elukat on niille elukoita ja ihmiset ensin.
Noh - eivät miehet tyypillisestikään ole mitään sukurakkauden vaalijoita. Vaimo se yleensä joutuu hoitamaan yhteydenpidon kumpaankin sukuun vaikka osoiterekisterin pidosta ja niistä kaikkien inhoamista joulukorteista vanhusten passaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Ja niin tulee se yksinpä nen vanhuus. Monet aiheuttavat sen itse. Itsekkyys, jonka huomaa vanhainkodissa.
Niinpä. Lastenlasten ollessa pieniä on matkustettu, harrastettu ja eletty itselle. Sitten ihmetellään kun kukaan ei käy vanhainkodissa katsomassa.
Sun penskojen olisi pitänyt saada rääkätä koiria? Mikset opettanut kakaroille tapoja ja sitä, ettei koiraa saa kiusata eikä sisätiloissa saa pitää meteliä.
Nyt on liian myöhäistä, lapsesi elävät ilman mummoa.
Samaa mieltä tämän kommentoijan kanssa. Jos lastenlasten hoito vertautuu mummon vanhusaikana kaipaamaan apuun, niin entäs sitten ne noin 18 vuotta, jolloin mummo on kasvattanut sinut/miehesi aikuiseksi? Ne vaan unohtuvat, ei tarvitse olla niistä kiitollinen tai "korvata", mutta mummon pitää ansaita lastenhoidolla vanhempana tarvitsema apunsa?
Jos mummo on ollut kamala äiti ja lapsuus hirveä, niin tuskin edes haluaisitte lapsianne sinne hoitoon. Mutta haluatte, joten kyllä se mummo jotain teki oikein siinä 18 vuoden työrupeamassa.
Lapsettomana ymmärrän mummoa hyvin, ihminen sopeutuu vallitsevaan elämäntyyliin ja se auttaa jaksamaan raskaampaakin arkea, tottumattomalle se voi olla äärimmäisen raskasta eikä sitä vaan jaksa välttämättä hoitaa montaa pientä lasta koko viikoloppua. Varsinkin jos on elämänsä ehtoopuolella eikä ole samoja voimia kuin nuorempana.