Lue keskustelun säännöt.
äitini ei ikinä huolinut lapsia yökylään, kun "koirat stressaantuu", nyt itkee, kun koirat kuolleet ja lapset kasvaneet
18.08.2017 |
Äidilläni oli kaksi koiraa, jotka saivat ripulin ja ravasivat ympäriinsä jos lapset olivat hoidossa siellä tunninkin . Muistan, kun mies oli töissä ja menin hammaslääkäriin ja olin hermona, kun tiesin että äiti kyttää kotonaan kelloa! Koirat stressasivat kai melusta? Koirien takia äidin kyläilytkin jäivät tyngiksi (kyllä niitä pitää nyt lähteä pissittämään).
Nyt koirat ovat kuolleet ja äidillä olisi kiinnostusta ottaa lapset sinne vaikka viikonlopuksi, mutta on liian myöhäistä. Poika meni kuudennelle ja tyttö neljännelle, ei kumpaakaan enää kiinnosta mummilassa kykkiminen ! Samoin kun äitini tulee kylään, lapset ovat jossain kavereidensa kanssa mielummin kuin seurustelevat mummin kanssa. Ja äiti vääntää itkua "eikö ne enää minusta tykkää"....
Kommentit (84)
Vierailija kirjoitti:
Ja niin tulee se yksinpä nen vanhuus. Monet aiheuttavat sen itse. Itsekkyys, jonka huomaa vanhainkodissa.
Yksinäinen. Miten tuonki voi kirjoittaa väärin? No puhelin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jepjep. Meilläkin kumnatkin isovanhemmat ilmoittivat jo raskausaikana että eivät jaksa sitten alkaa auttelemaan, kukin hoitakoon omansa ja elävät nyt itselleen. Ja totta, kertaakaan eivät mitenkään auttaneet, ei edes hätätilanteessa.
No, nyt omat lapset teinejä ja isovanhemmilla sairautta, tapaturmaa jne ja NYT rääkyvät että heitä pitää auttaa, he tarvitsevat apua, kyllä heitä pitää tukea.En tiedä miten suhtautua. Itse hoidimne 3 lasta ilman sekunninkasn apua ja nyt niitä itsekkäitä paskoja pitäisi alkaa hyysäämään??
Täysin sama tilanne. En sitten viitsinyt mennä katsomaan edes sairaalaan syöpäleikkauksen jälkeen vaikka sitä puhelimessa itkettiin. Jokainen hoitakoon oman tonttinsa. Kannattaisi aina terveenä ja elinvoimaisena miettiä, että joskus ne vaa´an punnukset joka tapauksessa kääntyvät toisinpäin.
Elämä on valintoja.
Mulla on koiria, mutta kyllä veljen lapset menee heittämällä näiden koirien edelle. Itse hoidan lapsia veljeni luona, oma asunto on sen verran pieni ja toinen koirista ei kauheasti pidä lapsista (sietää niitä kyllä eikä stressaa ihan niinkuin ap:n äidin koira, mutta liian vähän tilan vuoksi pelkään että koira saattaa joutua nurkkaan adhistetuksi ja tulee purruksi).
Arkena en yleensä tosin jätä koiriani enää yksin, jos on menen hoitamaan veljen lapsia silloin, niin otan koirat mukaan, veljen luona ne voi eristää lapsiportin taakse ja tilaa on, mutta vapaapäivinä menen mieluiten ilman koiria ja tällöin voin olla pois työpäivän verran.
Eläimet on eläimiä ja ihmiset ihmisiä, sanoo tämä yksinasuva ihminen eläinlaumansa keskeltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, sellaista se on. Kyllä koirien pitää sopeutua ihmisten elämään eikä toisinpäin. Lapsien pitää osata olla rauhallisesti eläinten kanssa, mutta kyllä sen eläimen voi myös laittaa vaikka toiseen huoneeseen jos niin stressaa. Mummi taisi hemmotella koirat pilalle.
Etkö sitten enää tarvite hoitoapua? Kyllähän tuon ikäiset vielä tarvitsevat yöksi hoitopaikan, jos haluat jonnekkin lähteä.
Mielellään sitä varmasti ottaa tuollaisen marttyyriasenteen, mutta elämä on aika lyhyt sellaiseen. Ehkäpä äitisi on oppinut läksynsä. Kannattaa myös ihan suoraan sanoa, että koirat on aina menneet lasten edelle ja siksi lapset ei niin mummosta välitä.
Ja lapsia voi käskeä olemaan kotona, kun tulee vieraita.No turha tuota koira-asiaa on enää hieroa mummolle naamaan. Sanoo vaan että kun on oltu niin vähän tekemisissä niin eivät ole tulleet läheisiksi.
Kyllä mä sanoisin ihan suoraan niistä koirista. Turha jättää mitään ilmaan leijumaan, jos välejä aiotaan selviä. Mitäs jos mummo ottaakin uuden koiran? Tuskin se meno sen jälkeen sen kummallisempaa on.
Toivottavasti ottaa, niin ei tarvi yksinäisyyttä itkeä enää.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on valintoja.
Mulla on koiria, mutta kyllä veljen lapset menee heittämällä näiden koirien edelle. Itse hoidan lapsia veljeni luona, oma asunto on sen verran pieni ja toinen koirista ei kauheasti pidä lapsista (sietää niitä kyllä eikä stressaa ihan niinkuin ap:n äidin koira, mutta liian vähän tilan vuoksi pelkään että koira saattaa joutua nurkkaan adhistetuksi ja tulee purruksi).Arkena en yleensä tosin jätä koiriani enää yksin, jos on menen hoitamaan veljen lapsia silloin, niin otan koirat mukaan, veljen luona ne voi eristää lapsiportin taakse ja tilaa on, mutta vapaapäivinä menen mieluiten ilman koiria ja tällöin voin olla pois työpäivän verran.
Eläimet on eläimiä ja ihmiset ihmisiä, sanoo tämä yksinasuva ihminen eläinlaumansa keskeltä.
Ja siis pelkään lapsen tulevan purruksi, en koiran :D Jos koirani purisi lasta, niin piikille lähtisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jepjep. Meilläkin kumnatkin isovanhemmat ilmoittivat jo raskausaikana että eivät jaksa sitten alkaa auttelemaan, kukin hoitakoon omansa ja elävät nyt itselleen. Ja totta, kertaakaan eivät mitenkään auttaneet, ei edes hätätilanteessa.
No, nyt omat lapset teinejä ja isovanhemmilla sairautta, tapaturmaa jne ja NYT rääkyvät että heitä pitää auttaa, he tarvitsevat apua, kyllä heitä pitää tukea.En tiedä miten suhtautua. Itse hoidimne 3 lasta ilman sekunninkasn apua ja nyt niitä itsekkäitä paskoja pitäisi alkaa hyysäämään?
Tuttu tarina.
Isäni on kuollut nuorena keuhkosyöpään, mutta äitini oli vielä ihan kunnossa, kun sain ainoan lapseni.
Hän muutaman kerran vuodessa kylässä pikkulapsiaikana ja vihjaili koko ajan,
että lasten vanhempien kuuluu viihtyä kotona lasten kanssa, ei niiden kuulu missään käydä,
takaraivossa oli selvästi pelko,
että häneltä pyydetään jotain.
Hän jankutti aina meidät nähdessään, että mukavaa kun olen jättänyt kaikki urheilu- ja musiikkiharrastukset lapsen takia,
ei hän itsekään missään käynyt kun lapset oli pieniä.
Räikeä valhe!
Se akka juoksi joka toinen ilta tanssiravintolassa ja isä oli kavereiden luona juomassa.
Meidät jätettiin jo taaperona keskenään kotiin, ilman hoitajaa koko illaksi ja yöksi. Ei ollut lastensuojelua 1970- 80-luvuilla.
Muistan miten pelkäsin olla yöllä pimeässä kodissa, kun ei tiennyt missä isä ja äiti on. He juhlivat ja menivät koko lapsuuteni.
Minut ajettiin ulos 1980-luvun lopulla kesken lukionkäynnin, koska "tyttöjä ei tarvitse kouluttaa" ja lapsilisäkin loppuisi heti kun täytän 17 vuotta.
Kadulle vaan ja jostain kimppakämppä ja joku työ. Tein niin, mutta kouluttamattomuus ja teini-ikäisenä koettu kodittomuus ovat syövyttäneet säpäleiksi koko elämäni. Ei perusturvallisuutta, ei koulutusta, ei ammattia.
Nyt isoäitinä hän esittää, että oli niin hyvä ja kotonaviihtyvä äiti.
Kiero paskiainen.
Lapseni ollessa pieni, äitini oli jo eläkkeellä, matkusteli ja mökkeili, minä sain joskus luvan tulla pariksi päiväksi mökille lapsen ja miehen kanssa. Kyllä hän osasi puhua lapselle ja tämä pitikin mummostaan.
Kun lapsi viattomana katsoi mummoa ja kysyi: -Koska mä saan tulla tänne ihan yksin sun kanssa? Ilman äitiä ja isää?
mummo mulkoili paniikissa seiniä ja alkoi puhua muista asioista. Hetkeäkään hän ei tuhlannut väsyttävän lapsenlapsensa kanssa.
Kun erosin miehestäni, äitini oli huolissaan siitä, etten vain tapaa ketään miestä tai käy koskaan missään. Sain ystäviä ja hoitajiaja kävin joskus ulkona, humalajuominen ei kiinnosta,
ja aloin tapailla uutta miestä. Yhteen emme koskaan muuttaneet.
Tämä oli silti liikaa äidilleni, joka alkoi uhkailla perinnöttömäksi jättämisellä. Lapseni kuulemma perii hänet suoraan, minä, huono äiti, en peri.
Pistin välit poikki 4 vuodeksi.
No nyt on lapseni jo iso teini,
mummo ei kiinnosta häntä pätkääkään,
ei halua edes kyläillä mummolassa, mikä loukkaa tätä.
Perintöpuheet ovat loppuneet.
Äidilläni on uusi kuningasidea:
koska hän on niin huono jaloistaan ja sydän reistaa, voisin ottaa hänet kotiini asumaan viimeisiksi vuosiksi. Hän on pyytänyt minua omaishoitajaksi.
Olin sanaton. Vaihdoin sitten puheenaihetta.
Jotkut ihmiset on kyllä omahyväisiä nilkkejä.
Sen siitä saa kun kuluttaa elämänsä lastenlasten sijaan materiaan. Olisi vienyt rakit piikille jos noin vaikeita olivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
alkoi uhkailla perinnöttömäksi jättämisellä. Lapseni kuulemma perii hänet suoraan, minä, huono äiti, en peri.
Tuohon olisi kannattanut sanoa heti että sulla on tarkoitus muutenkin kieltäytyä perinnöstä lapsesi hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jepjep. Meilläkin kumnatkin isovanhemmat ilmoittivat jo raskausaikana että eivät jaksa sitten alkaa auttelemaan, kukin hoitakoon omansa ja elävät nyt itselleen. Ja totta, kertaakaan eivät mitenkään auttaneet, ei edes hätätilanteessa.
No, nyt omat lapset teinejä ja isovanhemmilla sairautta, tapaturmaa jne ja NYT rääkyvät että heitä pitää auttaa, he tarvitsevat apua, kyllä heitä pitää tukea.En tiedä miten suhtautua. Itse hoidimne 3 lasta ilman sekunninkasn apua ja nyt niitä itsekkäitä paskoja pitäisi alkaa hyysäämään?
Tuttu tarina.
Isäni on kuollut nuorena keuhkosyöpään, mutta äitini oli vielä ihan kunnossa, kun sain ainoan lapseni.
Hän muutaman kerran vuodessa kylässä pikkulapsiaikana ja vihjaili koko ajan,
että lasten vanhempien kuuluu viihtyä kotona lasten kanssa, ei niiden kuulu missään käydä,
takaraivossa oli selvästi pelko,
että häneltä pyydetään jotain.
Hän jankutti aina meidät nähdessään, että mukavaa kun olen jättänyt kaikki urheilu- ja musiikkiharrastukset lapsen takia,
ei hän itsekään missään käynyt kun lapset oli pieniä.
Räikeä valhe!
Se akka juoksi joka toinen ilta tanssiravintolassa ja isä oli kavereiden luona juomassa.
Meidät jätettiin jo taaperona keskenään kotiin, ilman hoitajaa koko illaksi ja yöksi. Ei ollut lastensuojelua 1970- 80-luvuilla.
Muistan miten pelkäsin olla yöllä pimeässä kodissa, kun ei tiennyt missä isä ja äiti on. He juhlivat ja menivät koko lapsuuteni.
Minut ajettiin ulos 1980-luvun lopulla kesken lukionkäynnin, koska "tyttöjä ei tarvitse kouluttaa" ja lapsilisäkin loppuisi heti kun täytän 17 vuotta.
Kadulle vaan ja jostain kimppakämppä ja joku työ. Tein niin, mutta kouluttamattomuus ja teini-ikäisenä koettu kodittomuus ovat syövyttäneet säpäleiksi koko elämäni. Ei perusturvallisuutta, ei koulutusta, ei ammattia.Nyt isoäitinä hän esittää, että oli niin hyvä ja kotonaviihtyvä äiti.
Kiero paskiainen.
Lapseni ollessa pieni, äitini oli jo eläkkeellä, matkusteli ja mökkeili, minä sain joskus luvan tulla pariksi päiväksi mökille lapsen ja miehen kanssa. Kyllä hän osasi puhua lapselle ja tämä pitikin mummostaan.
Kun lapsi viattomana katsoi mummoa ja kysyi: -Koska mä saan tulla tänne ihan yksin sun kanssa? Ilman äitiä ja isää?
mummo mulkoili paniikissa seiniä ja alkoi puhua muista asioista. Hetkeäkään hän ei tuhlannut väsyttävän lapsenlapsensa kanssa.
Kun erosin miehestäni, äitini oli huolissaan siitä, etten vain tapaa ketään miestä tai käy koskaan missään. Sain ystäviä ja hoitajiaja kävin joskus ulkona, humalajuominen ei kiinnosta,
ja aloin tapailla uutta miestä. Yhteen emme koskaan muuttaneet.
Tämä oli silti liikaa äidilleni, joka alkoi uhkailla perinnöttömäksi jättämisellä. Lapseni kuulemma perii hänet suoraan, minä, huono äiti, en peri.
Pistin välit poikki 4 vuodeksi.No nyt on lapseni jo iso teini,
mummo ei kiinnosta häntä pätkääkään,
ei halua edes kyläillä mummolassa, mikä loukkaa tätä.
Perintöpuheet ovat loppuneet.
Äidilläni on uusi kuningasidea:
koska hän on niin huono jaloistaan ja sydän reistaa, voisin ottaa hänet kotiini asumaan viimeisiksi vuosiksi. Hän on pyytänyt minua omaishoitajaksi.Olin sanaton. Vaihdoin sitten puheenaihetta.
Jotkut ihmiset on kyllä omahyväisiä nilkkejä.
❤❤❤👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin makaa kun petaa. Miksi lapsia pitäisi kiinnostaa joku täysin vieras ihminen, joka kusettelee piskejään mieluummin kuin on lastenlasten kanssa?
koiran omistamista pitäisi ankarasti verottaa.
Miehet ovat tässä paljon järkevämpiä ja kykenevät näkemään asioita kokonaisuuksina. En tunne yhtään miestä joka palvoo jotain kapisia piskejä ja kohtelee niitä kuin jotain lapsia.
Ihmiset ja lapset menevät prioriteetissa 6-0 piskien ohi.
Olette molemmat yhtä tyhmiä. Opeta lapsillesi vanhemman ihmisen arvostusta. Ai niin, mutku ei sun tarvitse, eihän hänkään "arvostanut" teitä.
Etkö tajua, että annat lastesi käyttäytyä ihan yhtä huonosti, kuin äitisi käyttäytyi? "Mutku ei meitä kiinnosta yhyyy. " Ei ennenkään ole kysytty, haluatko kunnioittaa muita ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta tuli läheinen mummini kanssa vasta, kun olin parikymppinen. Isovanhemmillani oli yritys ja lapsuudestani muistan lähinnä sen, että olivat aina töissä.
Vierailija kirjoitti:
Jepjep. Meilläkin kumnatkin isovanhemmat ilmoittivat jo raskausaikana että eivät jaksa sitten alkaa auttelemaan, kukin hoitakoon omansa ja elävät nyt itselleen. Ja totta, kertaakaan eivät mitenkään auttaneet, ei edes hätätilanteessa.
No, nyt omat lapset teinejä ja isovanhemmilla sairautta, tapaturmaa jne ja NYT rääkyvät että heitä pitää auttaa, he tarvitsevat apua, kyllä heitä pitää tukea.En tiedä miten suhtautua. Itse hoidimne 3 lasta ilman sekunninkasn apua ja nyt niitä itsekkäitä paskoja pitäisi alkaa hyysäämään??
Vanhempiesi siis pitäisi auttaa sekä sinua lapsena, että sinun lapsiasi kun olet äiti, ja sun ei ole velvollisuus tehdä mitään, jos auttoi vain sinua lapsena?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä isovanhemmilla ei ole koiria, mutta ovat kiinnostuneita ainoastaan siskon lapsista. Eipä ole mun lapset paljon mummolassa vierailleet🙁, nyt 8- ja 11-v , eivätkä enää mummolaan haluakaan, eikä mummolaan kyllä ole sinne pyydellyt! Win/win?? En tiedä kuinka kauan siskon lapset sinne haluaa mennä, tuleeko sit muutkin lapsenlapset mieleen?!
Vierailija kirjoitti:
Meillä isovanhemmilla ei ole koiria, mutta ovat kiinnostuneita ainoastaan siskon lapsista. Eipä ole mun lapset paljon mummolassa vierailleet🙁, nyt 8- ja 11-v , eivätkä enää mummolaan haluakaan, eikä mummolaan kyllä ole sinne pyydellyt! Win/win?? En tiedä kuinka kauan siskon lapset sinne haluaa mennä, tuleeko sit muutkin lapsenlapset mieleen?!
Kerran on meidän lapsi käynyt kunnolla mummolassa kylässä ja silloinkin sisko pyöri siinä lapsineen koko ajan niin, että aikaa yhdessä puuhailuun meidän lapsen kanssa jäi hyvin vähän. Siskon lapset siellä koko ajan muutenkin. Meillä on pitkä matka ja sisko asuu melkein naapurissa. Olen huomannut, että monet isot vanhemmat ovat todella ajattelemattomia muutenkin suhteessa omiin lapsiin ja lapsenlapsiin. Tuo koirajuttu on kyllä jo kaiken huippu. Minä ottaisin kyllä puheeksi, jos on jäänyt harmittamaan.
Omilla vanhemmillani (huom! sekä isällä että äidillä) on myös aina eläimet menneet puheissa kaiken muun edelle. Missään ei voi käydä "kun ne eläimet". Ja heidän luonaan käyminen on aina niin jumalattoman hankalaa kun koko aika menee elukoiden kanssa säätämiseen. Ihan turhaan. Meillä on itselläkin eläimiä eikä elämä niiden kanssa ole koskaan ollut niin hankalaa.
Luulen että siinä on taustalla ihan jotain muuta ja ne elukat on pelkkä tekosyy. Vanhempani on täysin erakoituneet sinne mummonmökkiinsä korven keskelle. Tavallaan vanhemmiten syrjäytyneet. Tälle ilmiölle pitäisi kyllä keksiä oma terminsä. Eivät siis uskalla lähteä sieltä ihmisten ilmoille ja kaikki sosiaaliset kontaktit on ylitsepääsemättömän vaikeita. Sitten otetaan tekosyyksi ne eläimet kun ei oikein osata selittää niitä hankalia tunteita edes itselle.
Mutta ikävä lopputulema on tosiaan se, että välit meihin lapsiin ja lapsenlapsiin tulehtuu. Vaikka yrittää miten ymmärtää, niin onhan se helvetin loukkaavaa, että joku nurkkiin kuseva rakki on aina muka omaa perhettä tärkeämpi.
Jos vanhempanne ovat aikanaan huolehtineet teistä, kasvattaneet vauvasta aikuiseksi, ruokkineet ja vaatettaneet, on aika röyhkeätä kutsua heitä itsekkäiksi paskiaisiksi. Se on samaa huolehtimista kuin te teette nyt lapsillenne. Pitäisikö lastenne isona kutsua teitä samoin?
Oma äitini ei ole paljon ollut lasteni kanssa eikä heille ole syntynyt niin lämmintä suhdetta kuin voisi olla.
En silti äitiäni koettanut ilmaiseksi hoitopaikaksi painostaakaan silloin kun lapseni olivat pieniä. Ajattelin että suurperheen äitinä hän on jo hoitanut velvollisuutensa ja minä hoidan omani. Äitini sai levätä ja keskittyä isästä huolehtimiseen.
Se ei todellakaan tarkoita, että kieltäytyisin auttamasta häntä nyt kun hän on vanha ja isäni kuollut, hänhän huolehti isän kanssa meistä lapsista kymmeniä vuosia.
Toisilla nuorilla vanhemmilla on ihmeellinen käsitys maailmasta: tehdään me lapset ja mummu hoitaa! Itse ehditään näin paremmin harrastamaan/kuntoilemaa/etelään/bilettämään/muualle vastuuta pakoilemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin makaa kun petaa. Miksi lapsia pitäisi kiinnostaa joku täysin vieras ihminen, joka kusettelee piskejään mieluummin kuin on lastenlasten kanssa?
koiran omistamista pitäisi ankarasti verottaa.
Miehet ovat tässä paljon järkevämpiä ja kykenevät näkemään asioita kokonaisuuksina. En tunne yhtään miestä joka palvoo jotain kapisia piskejä ja kohtelee niitä kuin jotain lapsia.
Ihmiset ja lapset menevät prioriteetissa 6-0 piskien ohi.
Ai hitto kun näen jo verkkokalvoillani, kun puudelin omistaja saa raivarin hänen puudeliaan kutsuttaessa "kapiseksi piskiksi" :D. Totta muuten miesten osalta, elukat on niille elukoita ja ihmiset ensin.
Itsellä 5 lasta kirjoitti:
Jos vanhempanne ovat aikanaan huolehtineet teistä, kasvattaneet vauvasta aikuiseksi, ruokkineet ja vaatettaneet, on aika röyhkeätä kutsua heitä itsekkäiksi paskiaisiksi. Se on samaa huolehtimista kuin te teette nyt lapsillenne. Pitäisikö lastenne isona kutsua teitä samoin?
Oma äitini ei ole paljon ollut lasteni kanssa eikä heille ole syntynyt niin lämmintä suhdetta kuin voisi olla.
En silti äitiäni koettanut ilmaiseksi hoitopaikaksi painostaakaan silloin kun lapseni olivat pieniä. Ajattelin että suurperheen äitinä hän on jo hoitanut velvollisuutensa ja minä hoidan omani. Äitini sai levätä ja keskittyä isästä huolehtimiseen.
Se ei todellakaan tarkoita, että kieltäytyisin auttamasta häntä nyt kun hän on vanha ja isäni kuollut, hänhän huolehti isän kanssa meistä lapsista kymmeniä vuosia.
Toisilla nuorilla vanhemmilla on ihmeellinen käsitys maailmasta: tehdään me lapset ja mummu hoitaa! Itse ehditään näin paremmin harrastamaan/kuntoilemaa/etelään/bilettämään/muualle vastuuta pakoilemaan.
Taidat kuulua noihin mummoihin kun noin tahallasi ymmärrät väärin.
Mutta esim. omat vanhempani eivät tosiaankaan uhranneet elämäänsä meille lapsille niin kuin nyt väittävät. Plus me todellakin oltiin PALJON omilla isovanhemmilla hoidossa. Mun vanhempien periaate lähes kaikessa oli että lasten täytyy oppia itse hoitamaan asiansa jo pienenä. Meille ei ikinä syntynyt luottamuksellista suhdetta enkä mm. kertonut kuukautisten alkamisesta kenellekään, mikä on aika tärkeä asia tytön elämässä. Lapset oli heille aina pakollinen paha. Nyt ovat tietenkin mielestään täydellisiä vanhempia ja ansaitsevat ylistystä koko suvulta. Niin makaa kuin petaa. En ole heille mitään velkaa.
Ja niin tulee se yksinpä nen vanhuus. Monet aiheuttavat sen itse. Itsekkyys, jonka huomaa vanhainkodissa.