Lue keskustelun säännöt.
Onko reilu meininki maksaa perhemenot 50/50?
Ahdistunut
17.08.2017 |
Mitä mieltä olette? Onko reilua, että kaikki ison perheen yhteiset menot maksetaan 50/50? Vaikka toisen nettotulot on 3700e/kk ja toisen 1700e/kk?
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään ole. Miks elättäisin kovemmin tienaavaa? Laskette 50 % palkoistanne (tai esim 60 % jos ei riitä) ja laitatte taloustilille ja vips, homma toimii.
Jos molemmat laittaa joka kuukausi 1000 € yhteiselle talouskassa tilille. Minkä logiikan mukaan pienituloisempi tällöin elättää paremmin tienaavaa?
Ajankäyttölaskelman perusteella. Pienempituloisella menee kauemmin tienata se 1000 e. Kummallakin on velvollisuus osallistua kykynsä mukaan. Kyky=käytettyä aikaa. Jos toinen on töissä vaan 20 h viikossa, ehtii hyvin tehdä 75% kaikista kotitöistä. Mutta kuukausipalkka käytetään tulojen suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kaikki on yhteistä. Meillä on jopa yhteiset tilit. Suht sama palkka
Ystävälläni on huomattavasti parempipalkkainen mies. Kaikki ei ole yhteistä. Mutta mies sietää vaimon tilille reilusti rahaa
Vierailija kirjoitti:
On reilua, jos tulot samaa luokkaa. On reilua jos yhdessä sovittu 50/50 ja molemmat ovat tyytyväisiä. Reilua on ottaa huomioon molempien elatuskyky. Miettiä voi, onko kyseessä perhe vai osakassopimus. Mitähän parempituloinen tekee erotuksella ? ostaa alumiinivanteet, käy kampaajalla, matkustelee, tilaa pizzaa mutta vain itselleen, ostelee astioita , kasvattaa omaisuuttaan, lahjottelee ympäriinsä, pistää päihteisiin, shoppailee... miten jaetaan lasten menot...
Jos ne asumis- ja ruokamenot osataan jakaa, niin miten vaikea on jatkaa samalla matikalla ja jakaa lasten pakolliset menot.
Se kumpi haluaa viedä lapset sirkukseen maksaa liput. Aika pienenä ne lapsetkin oppii pyytämään kaikkea ylimääräistä.
Älkääkä valitko lapsen toiseksi vanhemmaksi idioottia jolla ei ole halua eikä aikaa viettää aikaa perheen kanssa siellä sirkuksessa.
Itse olen laittanut ylimääräisiä rahoja mm. vapaa-ajanasuntoon, autoon, sijoituksiin, elektroniikkaan.... Puoliso käyttää niitä kuin omiaan, paitsi autoa jos tarvitsen sitä itse. Töllöjäkään ei ole kuin 1 ja puoliso joskus katselee urheilua vaikka minua kiinnostaisi se toisen kanavan leffa enempi.
Jos mä kuolisin huomenna, puoliso ja lapsi perisivät kumpikin. Jos eroamme huomenna, minä otan omani ja puolisokin pärjännee ihan hyvin omalla osallaan.
Ei pakollinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, jos elintaso määritellään pienempituloisen mukaan. Tuossa myös kotityöt ja lastenhoito pitää jakaa 50/50, toisen ajalla ei saa loisia.
Eli pienempituloinen katsoo vierestä, kun toinen ostelee itselleen kaikkea kivaa ja vähän tarpeetontakin, käy ravintoloissa syömässä ja kavereiden kanssa baareissa ja tulee taksilla kotiin. Se toinen on aina kotona, kun ei ole rahaa mennä mihinkään ja joutuu luopumaan jopa harrastuksistaan?
Naisen logiikka... Pystyisikö tämä vähemmän tienaava yksin samaan elintasoon?
Asianhan voisi ajatella myös toisinpäin. Toinen tekee vaativaa työtä josta saa asiallisen korvauksen. Pitääkö hänen luopua työnsä itselle tuottamasta lisäarvosta sen vuoksi, että kumppani ei ole huolehtinut tulotasostaan?
Kyllä se vain niin menee, että 50/50 on kaikkien kannalta reiluin ja pidemmän päälle selvin järjestely, joka ei tuota katkeruutta myöhemminkään.
Edellytys on tietenkin se, että elintaso valitaan yhteisellä päätöksellä, eikä niin että pankinjohtaja hankkii siivoojan kanssa 300 neliön rantatalon, vaikka tämä epäilee tulotasonsa riittävyyttä.
Toki, esim. asunto-osaketta yhdessä maksettaessa voidaan sopia niin, että toinen maksaa enemmän, mutta saa suhteessa suuremman osuuden osakkeista?
M40
Vierailija kirjoitti:
Ei tietenkään ole. Miks elättäisin kovemmin tienaavaa? Laskette 50 % palkoistanne (tai esim 60 % jos ei riitä) ja laitatte taloustilille ja vips, homma toimii.
Tämän takia maailma on pilalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minä tiedä, mikä on reilua ja mikä ei, mutta omista kokemuksistani voin kertoa. Minä olin meidän liitossa se paljon paremmin tienaava, ja mulle oli itsestäänselvää, että tietenkin minä maksan huomattavasti enemmän yhteisistä kuluista. Kyllä exäkin jotain maksoi. Jos mä siirsin yhteiselle tilille 2500, hän siirsi 500. Kun ex oli sitten lasten kanssa kotona hoitovapaalla (koska se oli taloudellisesti niin paljon järkevämpää), mä maksoin hänelle palkkaa. Koska olihan se mun lasten isä ja teki tärkeetä työtä hoitaen meidän yhteisiä lapsia. Kyllä se ne hengissä piti, mutta kotityöt oli silti aina mun hommaa, silloinkin, kuten aina muulloinkin. Aikaa kului, ja jossain vaiheessa mä tajusin että sillä ei ole enää minkäänlaista kiinnostusta yrittää saada parempaa työtä. Työtä, joka edes jollain tavalla olisi vastannut sen koulutusta (jota hankkiessaan hänen ei tarvinnut miettiä taloudellista pärjäämistään, koska minä elätin meidät). Ei minkäänlaista kunnianhimoa minkään asian suhteen. Miksipä olisi, kun hän pääsi niin helpolla suhteellisen kivalle tasolle elämänlaadussaan. Menetin kaiken kunnioituksen häntä kohtaan ja tiedättekö mikä siitä seuraa? Avioero siitä seuraa. En jaksanut katsella sitä lusmuilijaa silmissäni hetkeäkään enää. Tätä nykyä minä olen lasten lähivanhempi, mutta silti mä maksan exälleni elatusmaksuja, koska en yksinkertaisesti voi antaa lasteni kärsiä niin huonosta elämänlaadusta, kuin mitä se heidän isällään olisi ilman niitä maksuja.
Reilua? Varmaan. Sain juuri sitä mitä ansaitsinkin. Miksi avaudun? En tiedä. Ehkä siksi kun en oikein kenellekään kehtaa asiasta oikeassa elämässä avautua.
Niin ei minuakaan ole siunattu määrätietoisuudella ja kunnianhimolla. Yrittänyt silti olen. Ja kouluttautunut lisää ja lisää, että pytyisin parempaan. Tosin eipä ollut varaa kaikkeen koulutukseen enää lasten jälkeen... Mutta jos on kymmenen vuotta yrittänyt kaikkensa, niin oli jo pakko todeta, että jos vaihtoehtona on työttömyys, niin ehkä se 1700 netto on kuitenkin parempi vaihtoehto. Ja jos puolisoni minua tämän takia vihaa niin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kulut puoliksi, omat rahat ja avioehto.
Ei tarvitse sitten tapella rahasta.
Vierailija kirjoitti:
No itse en olisi miehen kanssa joka haluaa että minä olen onneton, mutta kukin tavallaan..
Ei raha tuo onnea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. kirjoitti:
Niin ei minuakaan ole siunattu määrätietoisuudella ja kunnianhimolla. Yrittänyt silti olen. Ja kouluttautunut lisää ja lisää, että pytyisin parempaan. Tosin eipä ollut varaa kaikkeen koulutukseen enää lasten jälkeen... Mutta jos on kymmenen vuotta yrittänyt kaikkensa, niin oli jo pakko todeta, että jos vaihtoehtona on työttömyys, niin ehkä se 1700 netto on kuitenkin parempi vaihtoehto. Ja jos puolisoni minua tämän takia vihaa niin...
Jos se puoliso vihaa sua, niin miksi olet edelleen hänen kanssaan?
Ota ero ja pärjäät paremmin?
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteen pienempituloinen spotattu.
Väärin meni! Minulla netto noin 3500 ja miehellä 3200 €/kk.
En vaan ymmärrä miksi joku jaksaa käyttää aikaa & vaivaa noiden laskemiseen. Jos omien rahojen päällä kököttely on elämässä se juttu, niin kannattaako sitä naimisiin edes mennä?
Mutta kukin tyylillään. Meillä toimii tämä. Rahasta ei 15-v. yhdessäolon aikana ole riidelty KERTAAKAAN.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on yhteiset rahat. Mulla (nainen) isommat tulot kuin miehellä. Ihan kaikki on yhteistä, en todellakaan jaksaisi mitään laskelmia siitä kuka siirtää minkäkin verran yhteiselle tilille.
Mies maksaa 40%, minä 60% yhteisistä menoista, vastaa suunnilleen meidän tulojen mukaista suhdetta. Loput kumpikin käyttää mihin käyttää. Omistusasuntoa ei tosin vielä ole, riippunee hintatasosta ja maksetaanko sitä samassa suhteessa, haluanko sitten itselleni vastaavan isomman osuuden.
En hyväksyisi missään tapauksessa erilaista elintasoa perheen kesken. Mielestäni sellainen on häiriintynyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies maksaa 40%, minä 60% yhteisistä menoista, vastaa suunnilleen meidän tulojen mukaista suhdetta. Loput kumpikin käyttää mihin käyttää. Omistusasuntoa ei tosin vielä ole, riippunee hintatasosta ja maksetaanko sitä samassa suhteessa, haluanko sitten itselleni vastaavan isomman osuuden.
En hyväksyisi missään tapauksessa erilaista elintasoa perheen kesken. Mielestäni sellainen on häiriintynyttä.
No, näin minustakin. Jos tilanne olisi niin päin, että itse olisin vaikkapa lääkäri ja puolisoni koulunkäyntiavustaja, niin tottakai maksaisin suhteessa enemmän. Kyllähän minäkin siitä perheestäni ottaisin vastuuni. Enkä pystyisi katsomaan puolison pahaa oloa, kun itse käyttäisin rahaa vaikkapa harrastuksiin ja samalla kieltäisin sellaisen puolisoltani. Miten pystyisin tekemään sellaista? Jos puolisoni pääsisi kerran vuodessa ystävien kanssa viihteelle, niin miten voisin sanoa "mistäs luulet sen maksavasi"?
Tosin asiat ovat toisin päin ja tuollainen käytös vastapuolen mielestä ihan ok...
Vierailija kirjoitti:
Meillä on yhteiset rahat. Mulla (nainen) isommat tulot kuin miehellä. Ihan kaikki on yhteistä, en todellakaan jaksaisi mitään laskelmia siitä kuka siirtää minkäkin verran yhteiselle tilille.
Ihan se menee siinä samalla kun mietitään seuraavan vuoden budjetti, excelissä yksi solu lisää jossa kk-menot jaetaan kahdella. Tammikuussa laittaa automaattiset tilisiirrot koko loppuvuodelle.
Tuntuu hieman kohtuuttomalta maksaa tuloistaan ensin tähtitieteelliset verot ja vielä sen jälkeen jonkun prosenttisuhteen mukaan yhteisiä kuluja. Tällä matematiikalla ei omasta tsemppaamisesta, kouluttautumisesta ja vaativan työn suorittamisesta saa sitä hedelmää. Mutta tuntuu yhteiskunta olla kommareita pullollaan. Kokonaisveroaste lähenee jo 90 prosenttia, kohtuullista eikö vain?
Ap. kirjoitti:
Niin ei minuakaan ole siunattu määrätietoisuudella ja kunnianhimolla. Yrittänyt silti olen. Ja kouluttautunut lisää ja lisää, että pytyisin parempaan. Tosin eipä ollut varaa kaikkeen koulutukseen enää lasten jälkeen... Mutta jos on kymmenen vuotta yrittänyt kaikkensa, niin oli jo pakko todeta, että jos vaihtoehtona on työttömyys, niin ehkä se 1700 netto on kuitenkin parempi vaihtoehto. Ja jos puolisoni minua tämän takia vihaa niin...
Lasten hankintakin on ihan oma valinta, kukaan ei siihen pakota. Jos elatuskykysi on koko ajan ollut huono, yksi lapsi olisi riittänyt.Niin minä toimin.
Avioliitossa puolisolla on elatusvelvollisuus. Vaikkapa toinen heittäytyisi työelämästä pois vapaaehtoisesti, on puoliso velvollinen hänet elättämään. Ehkä kannattaisi tutustua avioliittolakiin.
Vierailija kirjoitti:
Ei pakollinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On, jos elintaso määritellään pienempituloisen mukaan. Tuossa myös kotityöt ja lastenhoito pitää jakaa 50/50, toisen ajalla ei saa loisia.
Eli pienempituloinen katsoo vierestä, kun toinen ostelee itselleen kaikkea kivaa ja vähän tarpeetontakin, käy ravintoloissa syömässä ja kavereiden kanssa baareissa ja tulee taksilla kotiin. Se toinen on aina kotona, kun ei ole rahaa mennä mihinkään ja joutuu luopumaan jopa harrastuksistaan?
Naisen logiikka... Pystyisikö tämä vähemmän tienaava yksin samaan elintasoon?
Asianhan voisi ajatella myös toisinpäin. Toinen tekee vaativaa työtä josta saa asiallisen korvauksen. Pitääkö hänen luopua työnsä itselle tuottamasta lisäarvosta sen vuoksi, että kumppani ei ole huolehtinut tulotasostaan?
Kyllä se vain niin menee, että 50/50 on kaikkien kannalta reiluin ja pidemmän päälle selvin järjestely, joka ei tuota katkeruutta myöhemminkään.
Edellytys on tietenkin se, että elintaso valitaan yhteisellä päätöksellä, eikä niin että pankinjohtaja hankkii siivoojan kanssa 300 neliön rantatalon, vaikka tämä epäilee tulotasonsa riittävyyttä.
Toki, esim. asunto-osaketta yhdessä maksettaessa voidaan sopia niin, että toinen maksaa enemmän, mutta saa suhteessa suuremman osuuden osakkeista?
M40
Miten pankinjohtajan työ on vaativampaa kuin siivoojan? Fyysisesti pankinjohtajan työ on pelkkää lomailua verrattuna siivoojan työhön. Se että pankinjohtajalla voi olla vähän enemmän aivotyöskentelyä kuin siivoojalla ei mielestäni vielä ole pätevä peruste sille että vaikka siivooja raataa kuinka, hänen pankinjohtajapuolisonsa ajattelee työnsä olevan niin paljon arvokkaampaa että tuhlaa palkkansa vain itseensä, eikä rakkaan puolisonsa kanssa (puoliso=puolisko parisuhteessa) Yleensä rakkaan kanssa jaetaan kaikki, oma kroppa ja kaikki mikä on sinun on minun. Jos ei rakasta kuin rahojaan on parempi nautiskella niistä ilman parisuhdetta ja perhettä.
Enpä ole koskaan tuollaisia miettinyt. Mieheni tienaa noin 10 kertaa sen, mitä minä töistä saan, mutta ei hän silti edellytä kalliita ruokia tai syö kuin hevonen. Ihminen ei pysy varakkaana, jos hän tuhlaa, joten jos tuntisit ketään edes keskituloista niin tietäisit, että ei heidän kulutustottumuksensa sen kummallisempia ole kuin muillakaan. Blogistit ovat poikkeus, he harvoin shoppailevat omilla rahoillaan, vaikka kuvista päätelleen elämä on yhtä ostosjuhlaa.
Meillä on 3 lasta ja halvempi asunto tarkoittaisi lapsille elintason laskua ja surkeampaa elinympäristöä. Miksi siis haluaisin asua halvalla? Lapsilisät tulevat jo nyt tililleni ja mies maksaa puolet lasten kuluista, joten elatusmaksu + yh-korotus lapsilisään olisi vähemmän, kuin mitä mies nyt maksaa. Asumistukea en näillä tuloilla saisi.
Ja jos joku vaatii kalliita ruokia, niin hän voi itse mennä kauppaan ne ostamaan ja itse syödä. Ihan samalla tavalla kuin perheen ainoa kallista hajuvettä käyttävä voi itse ostaa sen.