Nykyajan tapailukulttuuri? Mitä ihmettä: ei seurustella vaan ainoastaan "tapaillaan"?

Ongelmahan on, että tapailun ja seurustelun välinen raja on häilyvä ja riippuu tilanteesta ja henkilöistä.

Kuten joku ketjussa jo sanoikin, on pariskuntia, jotka jo asuvat yhdessä, mutta siltikään eivät halua sitoutua toisiinsa muulla kuin tapailun asteella. Ts. harrastavat siis säännöllisesti seksiä ja esim. matkustelevat yhdessä, jakavat asumismenot ja jopa yhteisen makuuhuoneen ja parisängyn. Mutta ovat siltikin "vain kavereita", eivät seurustele. Vain tapailevat.

Miten tuollaisen kuvion uskottavasti selittää uudelle tapailu/seurustelukumppanille?

Sama juttu kuin puolisoaan pettävät kertovat aina avioeron olevan jo vireillä, vaikka totuus olisikin toinen.

Minä olen ajautunut outoon tilanteeseen, jossa olen jo jopa yli vuoden tapaillut samoja ihmisiä. Se on sitä, että nähdään aina välillä ja vietetään vaikak koko päivä ja yö yhdessä. Käydään syömässä, leffassa, kokataan, ollaan ystäviä, mutta lisänä romantiikkaa. Kuitenkaan ei olla siinä pisteessä että halutaan sitoutua. Joko aika ei ole oikea, tai ei vain tiedä kunnolla mitä toisesta oikeasti haluaa. Siispä sitten kun ei nähdä nini ei ole mitään tilivelvollisuutta. Viestitiään jos on asiaa tai huvittaa, mutta jos toisesta ei kuulu viikkoon niin se ei tarkoita mitään.

Ja samalla tällaisia tapailutyyppejä voi olla useita. Ja samalla voi mennä taas ensitreffeille. Jos jossain vaiheessa kolahtaa niin sitten sovitaan seurustelusta ja jätetään muut pois.

Minä olen ollut tilanteessa, jossa olen jo ajatellut, että nyt seurustelu alkaa. Olen valmis laittamaan pelin poikki muiden kanssa. Mutta sitten toinen osapuoli saakin jonkun sitoutumiskammokohtauksen ja jätämme taas jutun jäähylle: tapailutasolle. Ja sama homma pyörii.

Tämä ei koskaan ollut oma tarkoitukseni missään vaiheessa, mutta sellainen näyttää nykymaailma olevan.

Minä kaipaan turvallisuutta ja sitä että on joku tietty jonka kanssa suunnitella matkaa ja käydä juhlissa parina. Mutta kun näitä tapailukavereita on monta, ja vain juuri se yksi kolahti täysillä, joka ei halua sitoutua, joten... Mutta ei näistä muista voi luopua, koska tilantet voikin edetä.

Huohhhhh. t. ikitapailija

Ennen vanhaa oltiin oikeasti kiinnostuneita siitä yhdestä henkilöstä. Jos jonkun ajan kuluttua suhde kariutui, se kariutui. Jos suhde jatkuu, se jatkui. Jaksettiin siis olla yhden kanssa kerrallaan. Nyt pitää olla useampi yhtä aikaa ja vahvasti epäilen, että silloin ei keskitytä oikeasti niihin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Parempi vaan tapailla jos haluaa pitää kaikki ovet ja ikkunat avoimina uusille ihmisille. ;)

Se kai tilanteesta tekee haastavan, jos toinen osapuoli haluaisi oikeasti seurustella ja toinen vain tapailla.

Tämä! Tapailemalla voi katsos pitää kaikki vaihtoehdot avoimina ilman turhia kriisejä ja mustasukkaisuusdraamoja. Jos jää seksistä toisten kanssa kiinni, voi aina sanoa että daa, mehän ei siis mun mielestä seurusteltu vaan ainoastaan tapailtiin.

Ikävä jos olisi sitoutunut seurustelemaan jonkun kompromissin kanssa ja sitten tuleekin se once in a life time -rakkaus vastaan.

Sinäkö ihan oikeasti ajattelet, että jos ensimmäisillä treffeillä harrastetaan seksiä, se on seurustelua? 

Minun käsityksen mukaan tapailu on kirjaimellisesti sitä, että tavataan. Se ei ole seurustelua, koska ei tunneta vielä hyvin. Ei voi olla varma mitä tuo toinen on minusta mieltä, haluaako se edes nähdä toista tai kolmattakaan kertaa. Tai halunko itse olla tuollaisen ihmisen kanssa.

Sitten jos tapailu jatkuu, käydään sellainen keskustelu, jossa mietitään yhdessä sellaisia asioita kuten "Mikä tää meidän juttu on" ja "Mitä sinä elämältäsi, ja esim. minulta haet". Tämä keskustelu määrittelee sen, tuleeko tapailusta parisuhde. Aina ei tule, eikä se ole kauheata. (Kaikkihan eivät tähtää parisuhteeseen.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten mua ihmetyttää nää vuosikausia toisiaan tapailevat.

Tyypit käytännössä jo asuvat yhdessä ja jakavat kaiken arjessaan, mutta suhdetta ei missään nimessä voi kutsua seurusteluksi. Hui, seurusteluhan on niin pelottavaa!

Itse en ainakaan suostuisi sellaiseen kuvioon. Kiva tulla semi-kotiin, jossa tapailukaveri sattuukin saman aikaisesti "tapailemaan" jotakin toista tapailukaveriaan.

Miten paljon tällaisia pareja sitten oikeasti on? Minä en kyllä tunne ketään. 

Yllättävän paljon. Useimmilla tuntemillani tapailupariskunnilla on molemmilla omat asunnot, mutta viettävät silti aikaa vain toisessa näistä ihan kuin se olisi yhteinen asunto. Se toinen asunto on käytännössä tyhjillään mutta on silti olemassa jonkinlaisena pakopaikkana.

Useilla on myös lapsi tai lapsia edellisestä suhteesta ja ehkä juuri sekin vähentää kiinnostusta vakavaan seurusteluun. Silti harrastavat yhdessä myös lapsien kanssa, ovat esitelleet toisensa lapsille, matkustelevat, toimivat jonkinlaisena perheenä.

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaa oltiin oikeasti kiinnostuneita siitä yhdestä henkilöstä. Jos jonkun ajan kuluttua suhde kariutui, se kariutui. Jos suhde jatkuu, se jatkui. Jaksettiin siis olla yhden kanssa kerrallaan. Nyt pitää olla useampi yhtä aikaa ja vahvasti epäilen, että silloin ei keskitytä oikeasti niihin ihmisiin.

Niinpä.

Nykyään pitää kuin väkisin pitää kaikki vaihtoehdot ja mahdollisuudet avoimina. Syödään monista kuormista samaan aikaan. Ei voida tyytyä vain yhteen. Pakko saada kaikki ja heti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten mua ihmetyttää nää vuosikausia toisiaan tapailevat.

Tyypit käytännössä jo asuvat yhdessä ja jakavat kaiken arjessaan, mutta suhdetta ei missään nimessä voi kutsua seurusteluksi. Hui, seurusteluhan on niin pelottavaa!

Itse en ainakaan suostuisi sellaiseen kuvioon. Kiva tulla semi-kotiin, jossa tapailukaveri sattuukin saman aikaisesti "tapailemaan" jotakin toista tapailukaveriaan.

Miten paljon tällaisia pareja sitten oikeasti on? Minä en kyllä tunne ketään. 

Yllättävän paljon. Useimmilla tuntemillani tapailupariskunnilla on molemmilla omat asunnot, mutta viettävät silti aikaa vain toisessa näistä ihan kuin se olisi yhteinen asunto. Se toinen asunto on käytännössä tyhjillään mutta on silti olemassa jonkinlaisena pakopaikkana.

Useilla on myös lapsi tai lapsia edellisestä suhteesta ja ehkä juuri sekin vähentää kiinnostusta vakavaan seurusteluun. Silti harrastavat yhdessä myös lapsien kanssa, ovat esitelleet toisensa lapsille, matkustelevat, toimivat jonkinlaisena perheenä.

Ja nämä ihmiset sitten ihan tosissaan sanovat itseään sinkuiksi? No joo, on omituista. 

Minä ymmärrän ihan täysin, mutta olenkin 25-vuotias. Minulla oli 18-vuotiaana tapailusuhde. Oli seksiä, hengailtiin, mutta ei seurusteltu. En ollut hänen tyttöystävä eikä hän minun poikaystävä. En tykännyt hänestä tarpeeksi seurustellakseni hänen kanssaan. Ihan tavallista ja normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaa oltiin oikeasti kiinnostuneita siitä yhdestä henkilöstä. Jos jonkun ajan kuluttua suhde kariutui, se kariutui. Jos suhde jatkuu, se jatkui. Jaksettiin siis olla yhden kanssa kerrallaan. Nyt pitää olla useampi yhtä aikaa ja vahvasti epäilen, että silloin ei keskitytä oikeasti niihin ihmisiin.

Ai oltiin vai? Mistähän ajasta sinä mahdat puhua? Kyllä minä ainakin parikymmentä vuotta sitten ihan reippaasti vietin aikaa eri miesten kanssa ennen kuin aloin olemaan vain yhden tietyn kanssa. Se, että olin baarissa vaihtanut puhelinnumeron jonkun mielenkiintoisen tyypin kanssa, ei tarkoittanut sitä, etten voinut mennä baariin myös seuraavalla viikolla ja jutella siellä muiden miesten kanssa ja vaihtaa myös numerot näiden kanssa. 

Finderella kirjoitti:

Minä olen ajautunut outoon tilanteeseen, jossa olen jo jopa yli vuoden tapaillut samoja ihmisiä. Se on sitä, että nähdään aina välillä ja vietetään vaikak koko päivä ja yö yhdessä. Käydään syömässä, leffassa, kokataan, ollaan ystäviä, mutta lisänä romantiikkaa. Kuitenkaan ei olla siinä pisteessä että halutaan sitoutua. Joko aika ei ole oikea, tai ei vain tiedä kunnolla mitä toisesta oikeasti haluaa. Siispä sitten kun ei nähdä nini ei ole mitään tilivelvollisuutta. Viestitiään jos on asiaa tai huvittaa, mutta jos toisesta ei kuulu viikkoon niin se ei tarkoita mitään.

Ja samalla tällaisia tapailutyyppejä voi olla useita. Ja samalla voi mennä taas ensitreffeille. Jos jossain vaiheessa kolahtaa niin sitten sovitaan seurustelusta ja jätetään muut pois.

Minä olen ollut tilanteessa, jossa olen jo ajatellut, että nyt seurustelu alkaa. Olen valmis laittamaan pelin poikki muiden kanssa. Mutta sitten toinen osapuoli saakin jonkun sitoutumiskammokohtauksen ja jätämme taas jutun jäähylle: tapailutasolle. Ja sama homma pyörii.

Tämä ei koskaan ollut oma tarkoitukseni missään vaiheessa, mutta sellainen näyttää nykymaailma olevan.

Minä kaipaan turvallisuutta ja sitä että on joku tietty jonka kanssa suunnitella matkaa ja käydä juhlissa parina. Mutta kun näitä tapailukavereita on monta, ja vain juuri se yksi kolahti täysillä, joka ei halua sitoutua, joten... Mutta ei näistä muista voi luopua, koska tilantet voikin edetä.

Huohhhhh. t. ikitapailija

Miksi ajattelet, että toinen osapuoli on sitoutumiskammoinen? Jos vaan sinä et kolahda tarpeeksi, siis niin paljon että hän keskittyisi vain sinuun? Ymmärrän kyllä että ajattelumalli jossa toisen ajattelee olevan vain 'sitoutumiskammoinen' suojaa omaa egoa.

Ihan sama millä nimellä mitäkin vaihetta kutsutaan, kunhan molemmat tietää, missä mennään.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, todellakin minusta seurustelu on jo paljon vakavampaa. En todellakaan voisi tehdä seurustelupäätöstä kahden treffien perusteella. Jos tapaan miehen esimerkiksi viisi kertaa, en kyllä mitenkään päin voisi sanoa tätä seurusteluksi. Tapailu on se vaihe, jossa vasta tutustutaan. Kyllä asiat ovat menneet näin silloin ennenkin. Silloin ei vain käyty treffeillä, vaan hengailtiin siellä kaveriporukoissa ja tutustuttiin siellä. Ei silloinkaan jonkun miehen kanssa pari keskustelua ja pari puhelua vielä olleet seurustelua. 

Sähän olet hengannut nuorena mielenkiintoisissa kaveriporukoissa, jos ne on susta sama asia kuin nykypäivän tapailukulttuuri jossa kaikki nai kaikkia ristiin mutta kukaan ei sitoudu keneenkään.

Kertokaa nyt minulle nuorelle(?) 37-vuotiaalle, milloin oli tämä aika, jolloin ensitapaaminen miehen kanssa johti seurusteluun eikä tällaista "tapaamisvaihehömpötystä" ollut lainkaan. Omassa nuoruudessani se vain oli erilainen, koska ei käyty treffeillä, mutta ihan samalla tavalla se alkututustuminen ennen seurustelupäätöstä silloin vei aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Finderella kirjoitti:

Minä olen ajautunut outoon tilanteeseen, jossa olen jo jopa yli vuoden tapaillut samoja ihmisiä. Se on sitä, että nähdään aina välillä ja vietetään vaikak koko päivä ja yö yhdessä. Käydään syömässä, leffassa, kokataan, ollaan ystäviä, mutta lisänä romantiikkaa. Kuitenkaan ei olla siinä pisteessä että halutaan sitoutua. Joko aika ei ole oikea, tai ei vain tiedä kunnolla mitä toisesta oikeasti haluaa. Siispä sitten kun ei nähdä nini ei ole mitään tilivelvollisuutta. Viestitiään jos on asiaa tai huvittaa, mutta jos toisesta ei kuulu viikkoon niin se ei tarkoita mitään.

Ja samalla tällaisia tapailutyyppejä voi olla useita. Ja samalla voi mennä taas ensitreffeille. Jos jossain vaiheessa kolahtaa niin sitten sovitaan seurustelusta ja jätetään muut pois.

Minä olen ollut tilanteessa, jossa olen jo ajatellut, että nyt seurustelu alkaa. Olen valmis laittamaan pelin poikki muiden kanssa. Mutta sitten toinen osapuoli saakin jonkun sitoutumiskammokohtauksen ja jätämme taas jutun jäähylle: tapailutasolle. Ja sama homma pyörii.

Tämä ei koskaan ollut oma tarkoitukseni missään vaiheessa, mutta sellainen näyttää nykymaailma olevan.

Minä kaipaan turvallisuutta ja sitä että on joku tietty jonka kanssa suunnitella matkaa ja käydä juhlissa parina. Mutta kun näitä tapailukavereita on monta, ja vain juuri se yksi kolahti täysillä, joka ei halua sitoutua, joten... Mutta ei näistä muista voi luopua, koska tilantet voikin edetä.

Huohhhhh. t. ikitapailija

Miksi ajattelet, että toinen osapuoli on sitoutumiskammoinen? Jos vaan sinä et kolahda tarpeeksi, siis niin paljon että hän keskittyisi vain sinuun? Ymmärrän kyllä että ajattelumalli jossa toisen ajattelee olevan vain 'sitoutumiskammoinen' suojaa omaa egoa.

No muun muassa siksi, että kun vietämme yhdessä aikaa esimerkiksi pari viikkoa lähes taukoamatta rakastuneina, niin suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta. Puhumme siitä kuinka onnekkaita olemme, kun olemme löytäneet toisemme tästä maailmasta. Mietimme häitä ja kaikenlaista rakastuneen höpsöä ja lapsellista. Sitten juuri kun olemme ottaneet jonkun askeleen johonkin suuntaan (sovittu matkasta tai esitelty toisemme sukulaisille..) niin toinen panikoituu ja sanoo ettei pystykään ja katoaa jonnekin vähäksi aikaa. Olemme usein yhteyksissä kuitenkin ystävällisesti. Sitten hän taas selittelee, että iski paniikki ja pakokauhu, koska kaikki tuntui niin vakavalta ja todelliselta... ja sitten minä ymmärrän ja taas tapaillaan ja sitten lipsahdetaan taas viettämään kaikki aika yhdessä ja suunnittelemaan tulevaa. Minä ajattelen, että no nyt! Ja sitten toiseen iskee taas kammo. Tämä on tässä pyörinyt nyt lähes vuoden.

Ja silloin kun hän on muualla niin tapailen muita koska ajattelen, että no ei tuosta koskaan tule mitään. Minun on pakko jatkaa omaa elämääni. Mutta kukaan ei ehdi kolahtaa tarpeeksi, kunnes tuo jo tulee takaisin. Ah miten ihanaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, todellakin minusta seurustelu on jo paljon vakavampaa. En todellakaan voisi tehdä seurustelupäätöstä kahden treffien perusteella. Jos tapaan miehen esimerkiksi viisi kertaa, en kyllä mitenkään päin voisi sanoa tätä seurusteluksi. Tapailu on se vaihe, jossa vasta tutustutaan. Kyllä asiat ovat menneet näin silloin ennenkin. Silloin ei vain käyty treffeillä, vaan hengailtiin siellä kaveriporukoissa ja tutustuttiin siellä. Ei silloinkaan jonkun miehen kanssa pari keskustelua ja pari puhelua vielä olleet seurustelua. 

Sähän olet hengannut nuorena mielenkiintoisissa kaveriporukoissa, jos ne on susta sama asia kuin nykypäivän tapailukulttuuri jossa kaikki nai kaikkia ristiin mutta kukaan ei sitoudu keneenkään.

No ennemmin herää kysymys, missä kaveriporukoissa nykyään naidaan ristiin yhtään sen enempää kuin ennenkään. Sinustako tapailu on ristiinnaimista? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Parempi vaan tapailla jos haluaa pitää kaikki ovet ja ikkunat avoimina uusille ihmisille. ;)

Se kai tilanteesta tekee haastavan, jos toinen osapuoli haluaisi oikeasti seurustella ja toinen vain tapailla.

Tämä! Tapailemalla voi katsos pitää kaikki vaihtoehdot avoimina ilman turhia kriisejä ja mustasukkaisuusdraamoja. Jos jää seksistä toisten kanssa kiinni, voi aina sanoa että daa, mehän ei siis mun mielestä seurusteltu vaan ainoastaan tapailtiin.

Ikävä jos olisi sitoutunut seurustelemaan jonkun kompromissin kanssa ja sitten tuleekin se once in a life time -rakkaus vastaan.

Sinäkö ihan oikeasti ajattelet, että jos ensimmäisillä treffeillä harrastetaan seksiä, se on seurustelua? 

Eikös se ole yhdenyönjuttu/kertapano?

Tapailusta voi tulla seurustelua, jos kaikki menee hyvin. Tai sitten tapailu vain loppuu.

Ehkä jossain ala-asteen ekaluokalla aletaan "seukata" suoraan nollasta, aikuiset yleensä tykkää tutustua ensin.

Vierailija kirjoitti:

Minun käsityksen mukaan tapailu on kirjaimellisesti sitä, että tavataan. Se ei ole seurustelua, koska ei tunneta vielä hyvin. Ei voi olla varma mitä tuo toinen on minusta mieltä, haluaako se edes nähdä toista tai kolmattakaan kertaa. Tai halunko itse olla tuollaisen ihmisen kanssa.

Sitten jos tapailu jatkuu, käydään sellainen keskustelu, jossa mietitään yhdessä sellaisia asioita kuten "Mikä tää meidän juttu on" ja "Mitä sinä elämältäsi, ja esim. minulta haet". Tämä keskustelu määrittelee sen, tuleeko tapailusta parisuhde. Aina ei tule, eikä se ole kauheata. (Kaikkihan eivät tähtää parisuhteeseen.)

Miksi ihmeessä ihminen joka ei tähtää parisuhteeseen edes tapailee ketään? Eikö tuon tapailun tarkoituksena just ole kartoittaa voiko parisuhdetta ajatella toisen kanssa?

termit hukassa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jep. Parempi vaan tapailla jos haluaa pitää kaikki ovet ja ikkunat avoimina uusille ihmisille. ;)

Se kai tilanteesta tekee haastavan, jos toinen osapuoli haluaisi oikeasti seurustella ja toinen vain tapailla.

Tämä! Tapailemalla voi katsos pitää kaikki vaihtoehdot avoimina ilman turhia kriisejä ja mustasukkaisuusdraamoja. Jos jää seksistä toisten kanssa kiinni, voi aina sanoa että daa, mehän ei siis mun mielestä seurusteltu vaan ainoastaan tapailtiin.

Ikävä jos olisi sitoutunut seurustelemaan jonkun kompromissin kanssa ja sitten tuleekin se once in a life time -rakkaus vastaan.

Sinäkö ihan oikeasti ajattelet, että jos ensimmäisillä treffeillä harrastetaan seksiä, se on seurustelua? 

Eikös se ole yhdenyönjuttu/kertapano?

Niin minustakin, mutta tässä nyt puhutaan tapailusta synonyymina ympäriinsä panemiselle, joten kai se sitten tarkoitaa sitä, että joko paneskellaan heti kaikkien kanssa tai sitten ollaan heti parisuhteessa (jos tätä tapaamisvaihetta ei ole).