Lue keskustelun säännöt.
Nykyajan tapailukulttuuri? Mitä ihmettä: ei seurustella vaan ainoastaan "tapaillaan"?
Nyt ihmetyttää.
Nimittäin tämä omituinen nykyajan tapailukulttuuri. Ei voida sanoa että seurustellaan vaan kierrellään asiaa lievemmällä "tapailu"-sanalla?
Miksi? Onko se seurustelu jotenkin liian sitovaa ja konkreettista? Parempi vaan "tapailla" jos sattuukin tulemaan parempi vastaan jonka kanssa haluaisikin sitten ihan oikeasti seurustella?
Eikö tällaisia tapailukavereita jotenkin töki tuntea olevansa seurusteluun kelpaamaton?
Kommentit (501)
No onhan tämänhetkinen "tapailu"kulttuuri nyt ihan hirveätä, jos rehellisiä ollaan.
Toinen sanoo jossain somesovelluksessa että tekee piparia mieli, toinen vastaa että täällä olis tarjolla. Hyi, yöks.
Parantuisi kertaheitolla, jos naiset eivät olisi heti tapaamisen jälkeen lettu leveenä, loppuisi tuo sängystä sänkyyn hyppiminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No onhan tämänhetkinen "tapailu"kulttuuri nyt ihan hirveätä, jos rehellisiä ollaan.
Toinen sanoo jossain somesovelluksessa että tekee piparia mieli, toinen vastaa että täällä olis tarjolla. Hyi, yöks.
Parantuisi kertaheitolla, jos naiset eivät olisi heti tapaamisen jälkeen lettu leveenä, loppuisi tuo sängystä sänkyyn hyppiminen.
Niin siis mikä siinä on hirveää? Perustelut kiitos.
Itseäni ei häiritse, vaikken Tinderiä tmv. käytäkään. Kukin tyylillään, kun muita ei loukata.
Vierailija kirjoitti:
Finderella kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Finderella kirjoitti:
Minä olen ajautunut outoon tilanteeseen, jossa olen jo jopa yli vuoden tapaillut samoja ihmisiä. Se on sitä, että nähdään aina välillä ja vietetään vaikak koko päivä ja yö yhdessä. Käydään syömässä, leffassa, kokataan, ollaan ystäviä, mutta lisänä romantiikkaa. Kuitenkaan ei olla siinä pisteessä että halutaan sitoutua. Joko aika ei ole oikea, tai ei vain tiedä kunnolla mitä toisesta oikeasti haluaa. Siispä sitten kun ei nähdä nini ei ole mitään tilivelvollisuutta. Viestitiään jos on asiaa tai huvittaa, mutta jos toisesta ei kuulu viikkoon niin se ei tarkoita mitään.
Ja samalla tällaisia tapailutyyppejä voi olla useita. Ja samalla voi mennä taas ensitreffeille. Jos jossain vaiheessa kolahtaa niin sitten sovitaan seurustelusta ja jätetään muut pois.
Minä olen ollut tilanteessa, jossa olen jo ajatellut, että nyt seurustelu alkaa. Olen valmis laittamaan pelin poikki muiden kanssa. Mutta sitten toinen osapuoli saakin jonkun sitoutumiskammokohtauksen ja jätämme taas jutun jäähylle: tapailutasolle. Ja sama homma pyörii.
Tämä ei koskaan ollut oma tarkoitukseni missään vaiheessa, mutta sellainen näyttää nykymaailma olevan.
Minä kaipaan turvallisuutta ja sitä että on joku tietty jonka kanssa suunnitella matkaa ja käydä juhlissa parina. Mutta kun näitä tapailukavereita on monta, ja vain juuri se yksi kolahti täysillä, joka ei halua sitoutua, joten... Mutta ei näistä muista voi luopua, koska tilantet voikin edetä.
Huohhhhh. t. ikitapailija
Miksi ajattelet, että toinen osapuoli on sitoutumiskammoinen? Jos vaan sinä et kolahda tarpeeksi, siis niin paljon että hän keskittyisi vain sinuun? Ymmärrän kyllä että ajattelumalli jossa toisen ajattelee olevan vain 'sitoutumiskammoinen' suojaa omaa egoa.
No muun muassa siksi, että kun vietämme yhdessä aikaa esimerkiksi pari viikkoa lähes taukoamatta rakastuneina, niin suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta. Puhumme siitä kuinka onnekkaita olemme, kun olemme löytäneet toisemme tästä maailmasta. Mietimme häitä ja kaikenlaista rakastuneen höpsöä ja lapsellista. Sitten juuri kun olemme ottaneet jonkun askeleen johonkin suuntaan (sovittu matkasta tai esitelty toisemme sukulaisille..) niin toinen panikoituu ja sanoo ettei pystykään ja katoaa jonnekin vähäksi aikaa. Olemme usein yhteyksissä kuitenkin ystävällisesti. Sitten hän taas selittelee, että iski paniikki ja pakokauhu, koska kaikki tuntui niin vakavalta ja todelliselta... ja sitten minä ymmärrän ja taas tapaillaan ja sitten lipsahdetaan taas viettämään kaikki aika yhdessä ja suunnittelemaan tulevaa. Minä ajattelen, että no nyt! Ja sitten toiseen iskee taas kammo. Tämä on tässä pyörinyt nyt lähes vuoden.
Ja silloin kun hän on muualla niin tapailen muita koska ajattelen, että no ei tuosta koskaan tule mitään. Minun on pakko jatkaa omaa elämääni. Mutta kukaan ei ehdi kolahtaa tarpeeksi, kunnes tuo jo tulee takaisin. Ah miten ihanaa.
Kuulostaa aika raskaalta, jos on itse tosi innoissaan ja toinen toimii noin. Onhan se tosi vaikeaa lopettaa edes epämääräinen suhde jos on rakastunut ja sitten tyytyy siihen mitä saa.. Kannatta kuitenkin muistaa että sanat on vain sanoja ja suunnitelmat on suunnitelmia. Se ratkaisee miten joku oikeasti toimii, se paljastaa aina totuuden.
Todella raskasta. Olen ajautunut vaikka mihin lievittääkseni (pääosin) tämän tilanteen aiheuttamaa stressiä. Kun sekä teot että sanat ovat vuoroin järkyttävässä ristiriidassa niin on hyvin vaikea hahmottaa tilannetta. Ja omille tunteille kun ei voi paljoakaan.
Vierailija kirjoitti:
Parantuisi kertaheitolla, jos naiset eivät olisi heti tapaamisen jälkeen lettu leveenä, loppuisi tuo sängystä sänkyyn hyppiminen.
Tarkoitat kai kuitenkin, että jos miehet eivät olisi halukkaita tökkimään jokaista naista ensimmäisellä tapaamisella? ;)
Itse en tällaisena 36-vuotiaana "fossiilina" voisi ikinä alentua sellaisiin tapaulusuhteisiin, joita näen päivittäin ympärilläni.
Ja tässä en siis tarkoita mitään puhelinnumeroiden vaihtamista baarissa tai "tavanomaista" treffailua, kuten joku virheellisesti yleistää, vaan juurikin sellaista vuosikausia kestävää löysässä hirressä roikottamista, jossa käytännössä seurustellaan mutta kuitenkaan ei seurustella vaan halutaan pitää kaikki ovet avoinna kaikelle. Toisella ilmeisesti vain kolahtaa enemmän kuin toisella.
Koko nykyinen tapailukulttuuri on mun mielestä vain sitoutumiskammoisten tekosyy seksikokemusten kartuttamiseksi. Ovela juoni itseasiassa. Siitähän on tullut nykyisin ihan normi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun käsityksen mukaan tapailu on kirjaimellisesti sitä, että tavataan. Se ei ole seurustelua, koska ei tunneta vielä hyvin. Ei voi olla varma mitä tuo toinen on minusta mieltä, haluaako se edes nähdä toista tai kolmattakaan kertaa. Tai halunko itse olla tuollaisen ihmisen kanssa.
Sitten jos tapailu jatkuu, käydään sellainen keskustelu, jossa mietitään yhdessä sellaisia asioita kuten "Mikä tää meidän juttu on" ja "Mitä sinä elämältäsi, ja esim. minulta haet". Tämä keskustelu määrittelee sen, tuleeko tapailusta parisuhde. Aina ei tule, eikä se ole kauheata. (Kaikkihan eivät tähtää parisuhteeseen.)
Miksi ihmeessä ihminen joka ei tähtää parisuhteeseen edes tapailee ketään?
Koska se on kivaa ja tuntuu tärkeältä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, todellakin minusta seurustelu on jo paljon vakavampaa. En todellakaan voisi tehdä seurustelupäätöstä kahden treffien perusteella. Jos tapaan miehen esimerkiksi viisi kertaa, en kyllä mitenkään päin voisi sanoa tätä seurusteluksi. Tapailu on se vaihe, jossa vasta tutustutaan. Kyllä asiat ovat menneet näin silloin ennenkin. Silloin ei vain käyty treffeillä, vaan hengailtiin siellä kaveriporukoissa ja tutustuttiin siellä. Ei silloinkaan jonkun miehen kanssa pari keskustelua ja pari puhelua vielä olleet seurustelua.
Sähän olet hengannut nuorena mielenkiintoisissa kaveriporukoissa, jos ne on susta sama asia kuin nykypäivän tapailukulttuuri jossa kaikki nai kaikkia ristiin mutta kukaan ei sitoudu keneenkään.
No ennemmin herää kysymys, missä kaveriporukoissa nykyään naidaan ristiin yhtään sen enempää kuin ennenkään. Sinustako tapailu on ristiinnaimista?
Sitähän se tapailu monille just on, satunnaista seksiä vaihtuvien kumppanien kanssa koska ei haluta keskittyä tutustumaan yhteen ihmiseen kerrallaan. Oikeasti ei haluta edes tutustua ihmiseen vaan tapailun tarkoituksena on päästä tutustumaan haaroväliin ja kenties uudestaankin voidaan panna, mutta that's it.
Miksi pelkän seksin perässä juoksemiselle on pitänyt keksiä uusi ja korea nimi? Eihän tapailu eroa mitenkään häntäheikkien ja jakorasioiden yhdenyönjutuista jota tietty porukka on baareissa harrastanut iän kaiken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tapailusta voi tulla seurustelua, jos kaikki menee hyvin. Tai sitten tapailu vain loppuu.
Ehkä jossain ala-asteen ekaluokalla aletaan "seukata" suoraan nollasta, aikuiset yleensä tykkää tutustua ensin.
Minusta taas se on enempi ala-aste meininkiä että erikseen pitäisi kysyä muutaman viikon treffailun jälkeen että "alaksä olee mun kaa?"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun käsityksen mukaan tapailu on kirjaimellisesti sitä, että tavataan. Se ei ole seurustelua, koska ei tunneta vielä hyvin. Ei voi olla varma mitä tuo toinen on minusta mieltä, haluaako se edes nähdä toista tai kolmattakaan kertaa. Tai halunko itse olla tuollaisen ihmisen kanssa.
Sitten jos tapailu jatkuu, käydään sellainen keskustelu, jossa mietitään yhdessä sellaisia asioita kuten "Mikä tää meidän juttu on" ja "Mitä sinä elämältäsi, ja esim. minulta haet". Tämä keskustelu määrittelee sen, tuleeko tapailusta parisuhde. Aina ei tule, eikä se ole kauheata. (Kaikkihan eivät tähtää parisuhteeseen.)
Miksi ihmeessä ihminen joka ei tähtää parisuhteeseen edes tapailee ketään? Eikö tuon tapailun tarkoituksena just ole kartoittaa voiko parisuhdetta ajatella toisen kanssa?
Niinhän sitä luulisi. Mutta ilmeisesti joillekin tapailu tarkoittaa vain säännöllistä seksiä vakiokumppanin kanssa eikä sillä ole mitään tekemistä parisuhdemahdollisuuksien kartoittamisen kanssa. Parisuhdetta ei edes haluta, seksiä ja fyysistä läheisyyttä vain tutulta ja turvalliselta, joka ei kuitenkaan kelpaa seurusteluun.
Joskus muinoin käytiin maksullisissa, nykyinen tapailukulttuuri tarjoaa mahdollisuuden ilmaiseen tarpeiden tyydyttämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinpä. Ennen vanhaan stigmatisoitiin ihmisiä jakorasioiksi, häntäheikeiksi, h*oripukeiksi jne.
Nää edellämainituthan vain tapailivat ihmisiä! Olivat siis aikaansa edellä ja väärinymmärrettyjä poloisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun käsityksen mukaan tapailu on kirjaimellisesti sitä, että tavataan. Se ei ole seurustelua, koska ei tunneta vielä hyvin. Ei voi olla varma mitä tuo toinen on minusta mieltä, haluaako se edes nähdä toista tai kolmattakaan kertaa. Tai halunko itse olla tuollaisen ihmisen kanssa.
Sitten jos tapailu jatkuu, käydään sellainen keskustelu, jossa mietitään yhdessä sellaisia asioita kuten "Mikä tää meidän juttu on" ja "Mitä sinä elämältäsi, ja esim. minulta haet". Tämä keskustelu määrittelee sen, tuleeko tapailusta parisuhde. Aina ei tule, eikä se ole kauheata. (Kaikkihan eivät tähtää parisuhteeseen.)
Miksi ihmeessä ihminen joka ei tähtää parisuhteeseen edes tapailee ketään? Eikö tuon tapailun tarkoituksena just ole kartoittaa voiko parisuhdetta ajatella toisen kanssa?[/quote]
Ei välttämättä. Joillekin on, joillekin ei ole. On ihmisiä, jotka eivät juuri nyt syystä tai toisesta halua parisuhdetta tai eivät halua parisuhdetta tulevaisuudessakaan, mutta silti kaipaavat välillä seksiä ja läheisyyttä. Tai ihan vain mukavaa seuraa ja vähän romantiikkaa. Vähän niinkuin lomaromasseja, joiden ei ole tarkoituskaan jatkua loman loputtua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun käsityksen mukaan tapailu on kirjaimellisesti sitä, että tavataan. Se ei ole seurustelua, koska ei tunneta vielä hyvin. Ei voi olla varma mitä tuo toinen on minusta mieltä, haluaako se edes nähdä toista tai kolmattakaan kertaa. Tai halunko itse olla tuollaisen ihmisen kanssa.
Sitten jos tapailu jatkuu, käydään sellainen keskustelu, jossa mietitään yhdessä sellaisia asioita kuten "Mikä tää meidän juttu on" ja "Mitä sinä elämältäsi, ja esim. minulta haet". Tämä keskustelu määrittelee sen, tuleeko tapailusta parisuhde. Aina ei tule, eikä se ole kauheata. (Kaikkihan eivät tähtää parisuhteeseen.)
Miksi ihmeessä ihminen joka ei tähtää parisuhteeseen edes tapailee ketään?
Koska se on kivaa ja tuntuu tärkeältä?
Miksi tapailu olisi kivaa tai tärkeää, jos ei edes halua parisuhteeseen eikä parisuhdetta? Eikö tapailun idea ole tutustua ihmiseen johon voi sitoutua? Eikö se ole koko tapailun päämäärä, löytää se oikea?
Miksi edes tapailla jos ei halua löytää sitä oikeaa ja sitoutua?
En tiedä - ennen seurusteltiin ja sitten joko mentiin naimisiin tai erottiin. Nykyään tapaillaan, deittaillaan, sitten ehkä seurustellaan, saatetaan jopa asua yhdessä, ja kun (!) homma menee puihin, se olikin kokeilu.
Mitä enemmän tästä härdellistä kuulee, sitä tyytyväisempi olen sinkkuuteeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Finderella kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Finderella kirjoitti:
Minä olen ajautunut outoon tilanteeseen, jossa olen jo jopa yli vuoden tapaillut samoja ihmisiä. Se on sitä, että nähdään aina välillä ja vietetään vaikak koko päivä ja yö yhdessä. Käydään syömässä, leffassa, kokataan, ollaan ystäviä, mutta lisänä romantiikkaa. Kuitenkaan ei olla siinä pisteessä että halutaan sitoutua. Joko aika ei ole oikea, tai ei vain tiedä kunnolla mitä toisesta oikeasti haluaa. Siispä sitten kun ei nähdä nini ei ole mitään tilivelvollisuutta. Viestitiään jos on asiaa tai huvittaa, mutta jos toisesta ei kuulu viikkoon niin se ei tarkoita mitään.
Ja samalla tällaisia tapailutyyppejä voi olla useita. Ja samalla voi mennä taas ensitreffeille. Jos jossain vaiheessa kolahtaa niin sitten sovitaan seurustelusta ja jätetään muut pois.
Minä olen ollut tilanteessa, jossa olen jo ajatellut, että nyt seurustelu alkaa. Olen valmis laittamaan pelin poikki muiden kanssa. Mutta sitten toinen osapuoli saakin jonkun sitoutumiskammokohtauksen ja jätämme taas jutun jäähylle: tapailutasolle. Ja sama homma pyörii.
Tämä ei koskaan ollut oma tarkoitukseni missään vaiheessa, mutta sellainen näyttää nykymaailma olevan.
Minä kaipaan turvallisuutta ja sitä että on joku tietty jonka kanssa suunnitella matkaa ja käydä juhlissa parina. Mutta kun näitä tapailukavereita on monta, ja vain juuri se yksi kolahti täysillä, joka ei halua sitoutua, joten... Mutta ei näistä muista voi luopua, koska tilantet voikin edetä.
Huohhhhh. t. ikitapailija
Miksi ajattelet, että toinen osapuoli on sitoutumiskammoinen? Jos vaan sinä et kolahda tarpeeksi, siis niin paljon että hän keskittyisi vain sinuun? Ymmärrän kyllä että ajattelumalli jossa toisen ajattelee olevan vain 'sitoutumiskammoinen' suojaa omaa egoa.
No muun muassa siksi, että kun vietämme yhdessä aikaa esimerkiksi pari viikkoa lähes taukoamatta rakastuneina, niin suunnittelemme yhteistä tulevaisuutta. Puhumme siitä kuinka onnekkaita olemme, kun olemme löytäneet toisemme tästä maailmasta. Mietimme häitä ja kaikenlaista rakastuneen höpsöä ja lapsellista. Sitten juuri kun olemme ottaneet jonkun askeleen johonkin suuntaan (sovittu matkasta tai esitelty toisemme sukulaisille..) niin toinen panikoituu ja sanoo ettei pystykään ja katoaa jonnekin vähäksi aikaa. Olemme usein yhteyksissä kuitenkin ystävällisesti. Sitten hän taas selittelee, että iski paniikki ja pakokauhu, koska kaikki tuntui niin vakavalta ja todelliselta... ja sitten minä ymmärrän ja taas tapaillaan ja sitten lipsahdetaan taas viettämään kaikki aika yhdessä ja suunnittelemaan tulevaa. Minä ajattelen, että no nyt! Ja sitten toiseen iskee taas kammo. Tämä on tässä pyörinyt nyt lähes vuoden.
Ja silloin kun hän on muualla niin tapailen muita koska ajattelen, että no ei tuosta koskaan tule mitään. Minun on pakko jatkaa omaa elämääni. Mutta kukaan ei ehdi kolahtaa tarpeeksi, kunnes tuo jo tulee takaisin. Ah miten ihanaa.
Sinä olet tavannut ihka oikean pelurin, onnittelut. Tuosta teidän jutusta ei tule koskaan tuon enempää, jonain kauniina päivänä tuo mies löytää sen oikean ja sinä jäät kuin nalli kalliolle.
Te ette ole lottomiljonääriä nähnykkää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun käsityksen mukaan tapailu on kirjaimellisesti sitä, että tavataan. Se ei ole seurustelua, koska ei tunneta vielä hyvin. Ei voi olla varma mitä tuo toinen on minusta mieltä, haluaako se edes nähdä toista tai kolmattakaan kertaa. Tai halunko itse olla tuollaisen ihmisen kanssa.
Sitten jos tapailu jatkuu, käydään sellainen keskustelu, jossa mietitään yhdessä sellaisia asioita kuten "Mikä tää meidän juttu on" ja "Mitä sinä elämältäsi, ja esim. minulta haet". Tämä keskustelu määrittelee sen, tuleeko tapailusta parisuhde. Aina ei tule, eikä se ole kauheata. (Kaikkihan eivät tähtää parisuhteeseen.)
Miksi ihmeessä ihminen joka ei tähtää parisuhteeseen edes tapailee ketään?
Koska se on kivaa ja tuntuu tärkeältä?
Miksi tapailu olisi kivaa tai tärkeää, jos ei edes halua parisuhteeseen eikä parisuhdetta? Eikö tapailun idea ole tutustua ihmiseen johon voi sitoutua? Eikö se ole koko tapailun päämäärä, löytää se oikea?
Miksi edes tapailla jos ei halua löytää sitä oikeaa ja sitoutua?
Tapailu tuo vaihtelua arkeen. Parisuhde taas olisi osa arkea eikä vaihtelua. Vähän sama kuin kysyisit, miksi matkustella ulkomaille eikä muuttaa kokonaan ulkomaille.
Vierailija kirjoitti:
Jos mennään seksin tasolle, niin se on kyllä seurustelua ja vaatii ennen aloitusta sukupuolitautitestit ja sopimukset rajoista suhteessa kolmansiin osapuoliin. Tapaillessa voi antaa poskipusuja ja halauksia, joista ei taudit siirry!
Tämä olisi ihanne, mutta todellisuudessa tapailu lienee sitoutumatonta seurustelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, todellakin minusta seurustelu on jo paljon vakavampaa. En todellakaan voisi tehdä seurustelupäätöstä kahden treffien perusteella. Jos tapaan miehen esimerkiksi viisi kertaa, en kyllä mitenkään päin voisi sanoa tätä seurusteluksi. Tapailu on se vaihe, jossa vasta tutustutaan. Kyllä asiat ovat menneet näin silloin ennenkin. Silloin ei vain käyty treffeillä, vaan hengailtiin siellä kaveriporukoissa ja tutustuttiin siellä. Ei silloinkaan jonkun miehen kanssa pari keskustelua ja pari puhelua vielä olleet seurustelua.
Sähän olet hengannut nuorena mielenkiintoisissa kaveriporukoissa, jos ne on susta sama asia kuin nykypäivän tapailukulttuuri jossa kaikki nai kaikkia ristiin mutta kukaan ei sitoudu keneenkään.
No ennemmin herää kysymys, missä kaveriporukoissa nykyään naidaan ristiin yhtään sen enempää kuin ennenkään. Sinustako tapailu on ristiinnaimista?
Sitähän se tapailu monille just on, satunnaista seksiä vaihtuvien kumppanien kanssa koska ei haluta keskittyä tutustumaan yhteen ihmiseen kerrallaan. Oikeasti ei haluta edes tutustua ihmiseen vaan tapailun tarkoituksena on päästä tutustumaan haaroväliin ja kenties uudestaankin voidaan panna, mutta that's it.
Miksi pelkän seksin perässä juoksemiselle on pitänyt keksiä uusi ja korea nimi? Eihän tapailu eroa mitenkään häntäheikkien ja jakorasioiden yhdenyönjutuista jota tietty porukka on baareissa harrastanut iän kaiken.
Ai. Missä yhteydessä tätä toimintaa sitten kutsutaan tapailuksi sen sijaan, että puhuttaisiin ihan vain sinkkuelämästä tai irtoseksistä? Jos jonkun kanssa on vain pari kertaa seksiä, en kyllä kutsuisi tätä miksikään tapailuksi, vaan pariksi seksikerraksi? Jos ne kumppanit kuitenkin koko ajan vaihtuu ja niitä tulee lisää, niin eihän yhden ihmisen kanssa montaa seksi/tapaamiskertaa edes tule.
Tässä puhutaan nyt näköjään ihan erilaisista asioista, kun jotkut puhuvat jatkuvasti vaihtuvista kumppaneista ja kuitenkin samalla puhutaan löyhässä hirressä roikottamisesta ja vuosikausia kestäneestä tiiviistä yhdessäolosta. Miten ne kumppanit siis jatkuvasti vaihtuvat, jos esimerkiksi käytännössä asutaan yhdessä, niin kuin tuolla jossain kommentissa sanottiin?
Mä oon tapaillut sen ajan kun on toiseen tutustunut. Mitä muuta se on kun käy ulkona ja tutustuu toiseen? Jotenkin hätiköityä olis parin treffin jälkeen todeta, että nyt seurustellaan kun toista ei tunne vielä käytännössä yhtään. Yleensä se on ekan kuukauden aikana kuollut tai syventynyt.
Kuulostaa aika raskaalta, jos on itse tosi innoissaan ja toinen toimii noin. Onhan se tosi vaikeaa lopettaa edes epämääräinen suhde jos on rakastunut ja sitten tyytyy siihen mitä saa.. Kannatta kuitenkin muistaa että sanat on vain sanoja ja suunnitelmat on suunnitelmia. Se ratkaisee miten joku oikeasti toimii, se paljastaa aina totuuden.